"Istukaa", jylisi miehen ääni. "Oikeuden istuntoa ei saa häiritä."
Tyytymätöntä sorinaa kuului joukosta, ja mies löi pöytään saadakseen
sen hiljenemään. Mutta Frona seisoi päättäväisenä paikallaan.
Kun melu oli tauonnut, hän kääntyi tuomarin paikalla istuvan miehen
puoleen ja sanoi: "Herra puheenjohtaja, minä oletan, että tämä on
kaivosmiesten kokous." Mies nyökäytti päätään. "Ja koska minullakin
on äänivalta tämän yhdyskunnan asioissa, niin pyydän teitä kuulemaan,
mitä minulla on sanottavana. On varsin tärkeätä, että saan sanoa
asiani."
"Mutta se olisi vastoin järjestystä, miss -- hm --"
"Welse", kuului puolesta tusinasta suusta yht'aikaa.
"Miss Welse", jatkoi hän kunnioittavampi sävy käytöksessään,
"valitettavasti minun täytyy sanoa teille, että se olisi vastoin
järjestystä. Olkaa hyvä ja istuutukaa."
"Minä en tahdo", vastasi Frona. "Minä pyydän, että suotte minulle
oikeuden puhua, ja ellette tee sitä, niin vetoan kokoukseen."
Hän heitti silmäyksen kokoontuneeseen miesjoukkoon, ja kuului
huutoja, että hänen pyyntöönsä oli suostuttava. Puheenjohtaja taipui
ja antoi hänelle merkin jatkaa.
"Herra puheenjohtaja ja te muut! Minä en tunne asiaa, joka teillä on
parast'aikaa käsiteltävänänne, mutta minä tiedän, että minulla on
tärkeämpi tehtävä teille annettavana. Täällä tuvan edustalla on mies,
joka luultavasti on kuolemaisillaan nälkään. Me olemme tuoneet hänet
joen tuolta puolen. Emme olisi tulleet teitä vaivaamaan, ellei meidän
olisi ollut mahdotonta päästä maihin omalle saarellemme. Tämä mies,
josta puhun, on pikaisen avun tarpeessa."
"Menköön pari miestä sieltä oven luota pitämään miehestä huolta",
määräsi puheenjohtaja. "Ja te, Holiday, menkää lääkärinä katsomaan,
mitä voitte tehdä."
"Ano lykkäystä", kuiskasi St. Vincent.
Frona nyökäytti päätään. "Ja herra puheenjohtaja! Minä ehdotan, että
istunto keskeytetään, kunnes mies on saanut tarpeellisen hoidon."
"Ei lykkäystä, jatkakaa käsittelyä!" huudettiin vastaukseksi, ja
ehdotus raukesi.
"Mutta Gregory", kysyi Frona ja tervehti häntä hymyillen, ennenkuin
istuutui hänen vieressään olevalle tuolille, "mitä tämä merkitsee?"
St. Vincent puristi kiivaasti hänen kättään. "Älä usko heitä, Frona!
He koettavat" -- hän nielaisi nyyhkytyksen -- "tappaa minut!"
"Minkä vuoksi? Ole rauhallinen! Kerro minulle!"
"Kas, eilisiltana", alkoi hän kiireesti, mutta keskeytti lauseensa
voidakseen kuulla skandinaavilaista, joka äsken oli vannonut ja nyt
puhui hitaan arvokkaasti.
"Minä herään heti paikalla", kuului hän kertovan. "Minä tulen ovelle.
Siellä minä kuulen vielä yhden laukauksen."
Hänet keskeytti muuan punanaamainen mies, joka oli puettu
virttyneeseen päällystakkiin. "Mitä te silloin ajattelitte?" kysyi
hän.
"Häh?" sanoi todistaja ymmärtämättä mitään ja hämillään.
"Mikä oli ensimmäinen ajatuksenne, kun tulitte ovelle?"
"Vaa-i nii-in!" Mies huoahti helpotuksesta, hänen kasvonsa
kirkastuivat, ja ääni ilmaisi, että hän oli päässyt asian perille.
"Minulla ei ole mokkasiineja. Minulla on riivatun kylmä." Hänen
tyytyväinen ilmeensä vaihtui lapselliseen hämmästykseen, kun yleinen
nauru seurasi hänen sanojaan, mutta hän jatkoi tyhmän näköisenä:
"Vielä yhden laukauksen minä kuulen ja minä juoksen tietä alas."
Samassa Corliss tunkeutui väkijoukon läpi Fronan luo, ja miehen
puheen jatko jäi tältä kuulematta.
"Mikä hätänä", kysyi insinööri. "Onko asia vakava? Voinko olla
joksikin avuksi?"
"Voitte kylläkin." Frona tarttui kiitollisena hänen käteensä.
"Koettakaa jollakin tavoin päästä salmen poikki Tienhaaraan ja
pyytäkää isääni tulemaan tänne. Sanokaa hänelle, että Gregory St.
Vincent on joutunut pulaan, että häntä syytetään... Mistä sinua
syytetään, Gregory?" kysyi hän kääntyen tämän puoleen.
"Murhasta."
"Murhasta?" toisti Corliss hämmästyneenä.
"Niin, niin! Sanokaa, että häntä on syytetty murhasta, että minä olen
täällä ja että tarvitsen häntä. Ja pyytäkää häntä tuomaan minulle
vähän vaatteita. Ja Vance" -- hän puristi hänen kättään ja katsahti
ylöspäin -- "älkää olko liian uhkarohkea, mutta koettakaa kuitenkin
täyttää toivomukseni."
"Kyllä kaikki tulee käymään hyvin." Corliss työnsi päätään taapäin
varmana onnistumisesta ja raivasi kyynärpäillään tietä ovea kohti.
"Kuka on sinun avustajasi?" kysyi Frona St. Vincentiltä.
Tämä pudisti päätään. "Ei kukaan. He tahtoivat antaa minulle erään
Bill Brownin, jonkinlaisen Yhdysvalloista karanneen lakimiehen,
asianajajaksi, mutta minä en suostunut siihen. Nyt hän on antautunut
vastapuolen palvelukseen. Täällä vallitsee korpilaki, kuten tiedät,
ja he ovat jo tehneet päätöksensä. He eivät tule päästämään minua
käsistään."
"Kunpa minulla olisi aikaa kuulla, mitä sinulla on asiasta
sanottavana!"
"Mutta Frona, minä olen syytön."
"Ssh!" Hän laski kätensä St. Vincentin käsivarrelle saadakseen hänet
vaikenemaan ja alkoi kuunnella todistajan sanoja.
"Niin, se sanomalehtiherra, se panee vastaan kuin hullu, mutta Pierre
ja minä, me raastamme hänet tupaan. Hän seisoo siinä ja itkee --"
"Kuka itki?" keskeytti syyttäjä.
"Hän. Tuo herra tuolla." Skandinaavilainen osoitti St. Vincentiä.
"Ja minä raapaisen tulta. Lampusta, jonka saan käsiini, kaikki öljy
kaatuu maahan, mutta minulla on kynttilä taskussani. On hyvä tapa
pitää kynttilää taskussaan", vakuutti hän. "Ja Borg, hän makaa
kuolleena lattialla. Ja nainen sanoo, että hän teki sen, ja sitten
hänkin kuolee."
"Kenen nainen sanoo tehneen sen?"
Taaskin todistajan sormi osoitti syyttävästi St. Vincentiä. "Hän. Tuo
herra tuolla."
"Sanoiko Bella niin?" kuiskasi Frona.
"Sanoi", kuiskasi St. Vincent vastaukseksi. "Mutta minä en voi
käsittää, miksi hän teki sen. Hän oli varmaan järjiltään."
Punanaamainen mies virttyneessä päällysnutussa alkoi nyt perin pohjin
kuulustella todistajaa. Frona seurasi jännittyneenä, mutta kuulustelu
ei tuonut esiin paljoakaan uutta.
"Teillä on oikeus tehdä kysymyksiä todistajalle", sanoi puheenjohtaja
St. Vincentille. "Tahdotteko kysyä jotakin?"
Kirjeenvaihtaja pudisti päätään.
"Kysy nyt toki", yllytti Frona.
"Mitä hyötyä siitä olisi", sanoi St. Vincent toivottomana. "He ovat
jo ennakolta tuominneet minut. Päätös oli tehty, ennenkuin kuulustelu
alkoikaan."
"Olkaa hyvä ja odottakaa hiukkasen." Fronan käskevä ääni pysähdytti
todistajan tämän yrittäessä vetäytyä syrjään. "Te ette itse nähnyt,
kuka teki tämän murhan?"
Skandinaavilainen katsoi häneen hölmistynyt ilme tyhmillä kasvoillaan
ikäänkuin odottaen, että kysymys tunkeutuisi hänen järkensä läpi.
"Te ette oman näkemänne perusteella tiedä, kuka sen teki", kysyi hän
uudelleen.
"Kyllä! Tuo herra tuolla!" Hän osoitti taas St. Vincentiä syyttävästi
sormellaan. "Hän sanoo, hän teki sen."
Kaikki nauroivat.
"Mutta te ette nähnyt sitä?"
"Minä kuulen, kun joku ampuu."
"Mutta näittekö, kuka ampui?"
"E-en, mutta hän sanoi --"
"Riittää jo, kiitos vain", sanoi Frona ystävällisesti, ja
skandinaavilainen vetäytyi syrjään.
Syyttäjä vilkaisi papereihinsa. Pierre La Flitche huudettiin esiin.
Solakka ja sulavaliikkeinen, tummaihoinen nuori mies astui pöydän
edessä olevalle avoimelle paikalle. Hänellä oli kauniit kasvot
ja vilkkaat, ilmeikkäät silmät, jotka ujostelematta katsoivat
kaikkialle. Ne pysähtyivät hetkeksi Fronaan eivätkä salanneet
vilpitöntä ihailua, ja Frona hymyili ja nyökäytti puoleksi päätään,
sillä hän piti nuorukaisesta ensi silmäyksestä asti, ja hänestä
tuntui siltä, kuin he olisivat olleet vanhoja tuttuja. Mieskin
hymyili, ja hänen ylähuulensa taipui paljastaen rivin kauniita,
lumivalkoisia hampaita.
Vastaukseksi tavanmukaisiin valmistaviin kysymyksiin hän totesi, että
hänellä oli isänsä nimi ja että isä oli muinaisten metsänkävijäin
jälkeläinen. Hänen äitinsä -- mies kohautti olkapäitään, ja valkoiset
hampaat tulivat taas näkyviin -- oli alkuasukas. Hän, Pierre La
Flitche, oli syntynyt jossakin aroilla, hän ei tarkalleen tiennyt
missä, erään metsästysretken kestäessä. _Oui_, hän oli tullut maahan
jo Jack Mc Questionin aikana Kalliovuorten yli Isolta Orjajärveltä.
Kun häntä pyydettiin kertomaan, mitä tiesi puheenaolevasta asiasta,
mietti hän hetkisen ikäänkuin tuumien, miten olisi paras aloittaa.
"Keväällä hyvä nukkua ovi auki", hän alkoi, ja hänen sanansa
sointuivat kirkkaina kuin huilun ääni, ja hänen ääntämisessään
saattoi tuon tuostakin havaita jätteitä esi-isien muukalaisesta
kielenkäytöstä. "Ja niin minä nukuin viime yönä. Mutta minun
uneni kuin kissan. Lehti putoo puusta tai tuuli suhahtaa -- heti
minun korvani kuiskaa sen minulle, kuiskaa, kuiskaa kaiken yötä.
Ensimmäinen pamahdus" -- hän napsautti sormillaan -- "ja minä heti
valveilla ja juoksen ovelle."
St. Vincent kumartui Fronan puoleen. "Se ei ollut ensimmäinen
laukaus."
Frona nyökäytti päätään kääntämättä katsettaan La Flitchestä, joka
odotti kohteliaasti, vieläkö St. Vincentillä olisi jotakin sanottavaa.
"Sitten vielä kaksi pamahdusta", hän jatkoi, "aivan peräkkäin,
pom-pom. 'Borgin tuvasta', minä sanon itselleni ja juoksen tietä
alas. Minä ajattelen: Borg tappaa Bellan, ja se on paha. Bella on
hyvin kaunis tyttö", tunnusti hän miellyttävästi hymyillen. "Minä
pidän Bellasta. Ja minä juoksen. Ja John hän juoksee tuvastaan
suurella melulla aivan niinkuin lihava lehmä. 'Mitä tämä?' hän sanoo,
ja minä sanon: 'en tiedä'. Ja sitten tulee jotain pimeästä -- huii
-- juuri niin ja kaataa Johnin maahan ja kaataa minut maahan. Me
tartumme siihen, se on mies. Hän on yöpuvussa. Hän vastustelee. Hän
ulvoo, uh-huh-huu, juuri niin. Me pidämme hänestä lujasti kiinni, ja
pian hän on hiljaa. Sitten me nousemme maasta ja minä sanon: 'Nyt
takaisin tupaan!"
"Kuka tuo mies oli?"
La Flitche kääntyi puolittain, ja hänen katseensa pysähtyi St.
Vincentiin.
"Jatkakaa!"
"Vai niin! Mies ei tahdo, mutta John ja minä sanomme _yes_, ja hän
tulee."
"Sanoiko hän mitään?"
"Minä kysyn häneltä, mitä tämä on, mutta hän itkee, hän -- hän
nyyhkyttää huh hu-tsh, juuri noin."
"Huomasitteko hänessä mitään erikoista?"
La Flitche rypisti kysyvästi otsaansa.
"Jotain erikoista, tavallisesta poikkeavaa?"
"Oo, _oui_, hänen kätensä veriset." Hän jatkoi kertomustaan
välittämättä huoneessa syntyneestä metelistä, ja hänen eloisat
ilmeensä ja liikkeensä lisäsivät esityksen viehättävyyttä. "John
sytyttää tulen, Bella ulvoo niinkuin ammuttu hylje, juuri niin.
Ja Borg makaa lattialla tuvan nurkassa. Minä katson häntä. Hän ei
ollenkaan hengitä. Sitten Bella avaa silmänsä, ja minä katson häntä
silmiin ja minä tiedän, että hän tuntee minut, La Flitchen. 'Bella,
kuka sen teki?' minä kysyn. Ja hän kääntää päätään lattialla ja
kuiskaa hyvin, hyvin hiljaa: 'kuollut?' Minä tiedän hän tarkoittaa
Borgia, ja sanon: 'on'. Silloin hän nousee, nojaa kyynärpäähän ja
katsoo hyvin kiireesti ympärilleen, hän näkee Vincentin, ja hänen
katseensa pysähtyy, ja hän ei enää katso muualle. Sitten hän osoittaa
häntä sormellaan, noin." La Flitche ojensi vapisevan sormen vankia
kohti. "Ja hän sanoo: 'Hän, hän, hän.' Ja minä sanon: 'Bella, kuka
sen teki?' Ja hän sanoo: 'Hän, hän, hän, St. Vincha, hän sen teki.'
Ja sitten" -- La Flitche antoi päänsä painua rinnalle, mutta nosti
sen taas pystyyn ja lisäsi: "Kuollut."
Punakasvoinen mies, Bill Brown, pani toimeen asiaankuuluvan
todistajan ristikuulustelun, joka vain varmensi tämän äskeistä
lausuntoa ja toi ilmi, että oli täytynyt olla aika ottelun, ennenkuin
Borg murhattiin. Tukeva pöytä oli särkynyt, tuoli ja lavitsa menneet
säpäleiksi ja rautauuni kaatunut kumoon. "En ole koskaan nähnyt
mitään sellaista", päätti La Flitche kuvauksensa, "en koskaan."
Brown kääntyi sitten kumartaen Fronan puoleen, joka herttaisesti
hymyili hänelle. Hänestä oli viisasta pysyä hyvissä väleissä
lakimiehen kanssa. Hän tahtoi ennen kaikkea viivyttää asian
käsittelyä saadakseen puhutella St. Vincentiä kahden kesken ja
häneltä kuulla tarkalleen kaiken, mitä oli tapahtunut, sekä
ehtiäkseen tavata isänsä. Siksi hän kyseli kyselemistään La
Flitcheltä. Vain kahdesti tuli mitään valaisevaa ilmi.
"Te puhuitte ensimmäisestä laukauksesta, mr La Flitche. Mutta tuvan
seinäthän ovat aika vahvat. Luuletteko, että olisitte kuullut tuon
ensimmäisen laukauksen, jos ovenne olisi ollut suljettuna?"
La Flitche pudisti päätään, mutta hänen tummat silmänsä ilmaisivat,
että hän aavisti, mihin Frona tähtäsi.
"Ja jos Borgin tuvan ovi olisi ollut kiinni, olisitteko silloin
kuullut?"
Hän pudisti taas päätään.
"Siis, mr La Flitche, kun te puhutte ensimmäisestä laukauksesta, niin
te ette tarkoita ensimmäistä laukausta, joka todella ammuttiin, vaan
ensimmäistä, jonka te kuulitte?"
Hän nyökäytti, mutta päästyään täten tarkoituksensa perille Frona
huomasi, että asia oikeastaan ei merkinnyt mitään.
Sitten hän koetti viekkaasti luovia toiseen, tärkeämpään
kohtaan, vaikka hän koko ajan tunsi, että La Flitche älysi hänen
tarkoituksensa.
"Te sanotte, että oli hyvin pimeätä, mr La Flitche?"
"_Oui_, aivan pimeätä."
"Miten pimeätä? Mistä tiesitte, että mies, jonka tapasitte, oli John?"
"John pitää kovaa ääntä kun juoksee. Siitä minä hänet tunnen."
"Saatoitteko nähdä hänet niin selvästi, että olisitte hänet tuntenut?"
"En, en."
"Mutta mr La Flitche", kysyi hän voitonriemuisena, "olkaahan hyvä ja
selittäkää minulle, mistä voitte tietää, että mr St. Vincentin kädet
olivat veriset?"
La Flitche hymyili loistavaa hymyään ja oli hetkisen vaiti. "Mistäkö?
Minä kosken hänen kättään ja tunnen sen. Se on vielä lämmintä. Ja
minun nenäni, oo, se kyllä tuntee metsänkävijän valkean savun kaukaa
pitkän matkan takaa, kaniinin piilopaikat ja hirven jäljet se tuntee
ja kertoo minulle." Hän heitti päänsä taapäin ja oli jännitetyin
kasvoin, suljetuin silmin ja värähtelevin, avoimin sieraimin
keskittävinään kaikki sielun voimat yhden ainoan aistimen toimintaan.
Sitten hänen silmänsä aukenivat puoleksi, ja hän katsoi uneksien
Fronaan. "Minä tunnen veren hajun hänen käsillään, lämpimän, kuuman
veren hajun."
"Siihen hän totta vie pystyy", huudahti joku joukosta.
Frona oli niin vakuutettu miehen puheen totuudesta, että
hän vaistomaisesti vilkaisi St. Vincentin käsiin ja näki
ruosteenkarvaisia tahroja hänen paitansa hihansuissa.
Kun La Flitche jätti todistajanpaikan, Bill Brown tuli Fronan luo ja
pudisti hänen kättään. "On kai kohtuullista, että minä saan tutustua
vastaajan asianajajaan", sanoi hän ystävällisesti ja katsahti sitten
papereihinsa kutsuakseen seuraavan todistajan esiin.
"Mutta eikö teistäkin ole väärin minua kohtaan", kysyi Frona
teeskentelemättä, "että minulle ei anneta aikaa valmistautua? Minä en
tiedä koko asiasta enempää kuin olen saanut urkituksi teidän kahdelta
todistajaltanne. Ettekö luule, mr Brown", -- hän puhui hiljaa ja
suostutellen, -- "ettekö luule, että olisi syytä lykätä kuulustelu
huomiseen?"
"Hm", sanoi tämä punniten asiaa ja katsoi kelloaan. "Se ei olisi
niinkään hullua. Kello on nyt viisi, ja miesten on aika päästä
illallistaan valmistamaan."
Frona kiitti häntä sanaakaan sanomatta, niinkuin muutamat naiset
osaavat kiittää. Ja kun Brown katsoi häntä silmiin, niin hän tunsi
suurempaa ja syvempää tyydytystä, kuin jos Frona olisi sanoin
lausunut kiitollisuutensa.
Brown astui entiselle paikalleen ja kääntyi kokouksen puoleen.
"Neuvoteltuani vastaajan avustajan kanssa ja katsoen myöhäiseen
aikaan ja siihen seikkaan, että on mahdotonta saada kuulustelu
kohtuullisessa ajassa loppuun suoritetuksi, minä -- hm -- minä
rohkenen ehdottaa lykkäystä huomisaamuun kello kahdeksaan."
"Enemmistö kannattaa ehdotusta", julisti puheenjohtaja, laskeutui
paikaltaan ja ryhtyi sytyttämään valkeata, sillä hän oli tuvan
omistajia ja hänen vuoronsa oli tänä iltana keittää ruoka joukolleen.