"Tätä tietä." Vance oli nyt tointunut ja johdatti Fronan uunin luo,
missä hän sai tuolin vastapäätä Blanchea. "Riisukaa nyt nopeasti
jalkineenne ja varokaa liikaa lämmintä. Koetan etsiä teille jotain."
"Saisinko hiukan kylmää vettä", pyysi Frona. "Se ehkäisee
paleltumisen. Del kai voi hankkia sitä minulle."
"Toivottavasti ette ole pahasti paleltunut."
"En ole." Hän pudisti päätään ja katsoi Vanceen hymyillen, samalla
vetäen kankeita mokkasiinejaan jalastaan. "Eivät ne ole ehtineet
paleltua muuta kuin pinnalta. Pahimmassa tapauksessa nahka lähtee."
Kaamea hiljaisuus vallitsi tuvassa, Bishop ammensi vettä säiliöstä
pieneen kulhoon, ja Corliss etsiskeli pienimpiä ja siroimpia
kotijalkineitaan ja lämpimimpiä sukkiaan.
Frona lakkasi äkkiä hieromasta jalkojaan, katsahti ylös ja sanoi
nauraen: "Älkää antako minun palelluttaa iloanne, niinkuin olen
palelluttanut jalkani. Jatkakaa toki!"
Jake Cornell suoristautui ja rykäisi, ja Neitsyt sai ylen arvokkaan
ilmeen kasvoilleen, mutta Blanche tuli Fronan luo ja otti
pyyhinliinan hänen kädestään.
"Minä astuin sulaan samassa paikassa", sanoi hän laskeutuen
polvilleen ja aikoen hieroa paleltuneita jalkoja, kunnes veri alkoi
kiertää ja ne tulivat punaisiksi jälleen.
"Ehkäpä nämä jotenkuten menettelevät." Corliss heitti naisille
mokkasiinit ja villasukat, joita he tuttavallisesti naureskellen
alkoivat vetää Fronan jalkoihin.
"Mutta minkä ihmeen takia te olitte yksin liikkeellä tähän
vuorokauden aikaan?" kysyi Vance. Sisimmässään hän ei voinut olla
ihmettelemättä sitä levollisuutta ja mielenmalttia, millä Frona
suhtautui tilanteeseen.
"Tiedän edeltäkäsin, että te tulette torumaan minua", vastasi Frona
auttaen Blanchea ripustamaan märät vaatekappaleet uunin yläpuolelle
kuivumaan. "Olin mrs Stantonin luona; mutta ensin teidän pitää
saada tietää, että miss Mortimer ja minä olemme viikon vierailulla
Pentlyillä. No niin, minä aioin lähteä Stantonilta ennen pimeän
tuloa, mutta heidän pikku poikansa oli jotenkuten onnistunut saada
lamppuöljyä suuhunsa, mr Stanton oli Dawsonissa ja -- niin, me emme
olleet varmoja siitä, että vaara oli ohitse, ennenkuin puolisen
tuntia sitten. Mrs Stanton ei tahtonut kuulla puhuttavankaan siitä,
että palaisin yksin, mutta eihän siinä ollut minkäänlaista pelon
syytä, minä vain en tullut ajatelleeksikaan, että jää voisi pettää
tällä pakkasella."
"Millä te sen lapsen paransitte?" kysyi Del tahtomatta päästää
keskustelua katkeamaan, kun se nyt kerran oli saatu käyntiin.
"Purutupakalla." Ja naurun tauottua Frona jatkoi: "Heillä ei ollut
sinappia, enkä minä keksinyt muutakaan sen parempaa. Sitä paitsi Matt
Mc Carthy kerran Dyeassa pelasti sillä minun henkeni, kun minussa oli
kuristustauti. Mutta tehän lauloitte minun tullessani. Jatkakaa toki."
Jake Cornell änkytti, että he olivat laulaneet tarpeekseen.
"Entä te, Del. Laulakaa 'Kiitävä pilvi', niinkuin teillä on tapana
jokimatkalla."
"Sen hän on jo laulanut", sanoi Neitsyt.
"Laulakaa te sitten. Olen varma siitä, että te osaatte laulaa."
Hän katsoi Neitsyttä hymyillen silmiin, ja tämä nuori nainen esitti
markkinaballaadin taiteellisemmin kuin itse aavistikaan. Fronan tulon
aiheuttama painostava mieliala hälveni pian olemattomiin, ja tuvassa
laulettiin, juotiin maljoja ja remuttiin kuten ennenkin. Fronakin
kosketti toverillisesti huulillaan mehulasin reunaa ja huvitti
osaltaan seuraa laulamalla "Annie Laurien" ja "Ben Boltin." Salaa
hän pani merkille, miten voimakas juoma sai vähitellen Cornellin ja
Neitsyen kokonaan valtoihinsa. Tämä oli hänelle uusi kokemus, ja hän
iloitsi siitä, vaikkakin hänen samalla tuli sääli Corlissia, joka oli
melko nolo isäntä.
Mutta tämä ei ollut säälin tarpeessa. Hän katsoi Fronaa ja koetti
kuvitella mielessään, että joku niistä naisista, joihin hän oli
tutustunut äitinsä teekutsuissa, olisi kolkuttanut ovelle ja astunut
sisään tänne, niinkuin Frona oli tehnyt. Vielä eilen hänestä olisi
ollut kiusallista nähdä Blanchen hierovan hänen jalkojaan, mutta
nyt hän oli ylpeä siitä, että Frona salli sen tapahtua, ja tuli
myötätuntoisemmaksi Blancheakin kohtaan. Lieneekö juoma vaikuttanut,
mutta hän oli löytävinään kätkettyä kauneutta tuon naikkosen
kuluneista piirteistä.
Frona oli saanut kuivaneet mokkasiininsa jalkaansa ja seisoi valmiina
lähtemään, kärsivällisesti kuunnellen Jake Cornellin viimeistä,
änkyttävää maljapuhetta, jota tämä nikotukseltaan tuskin sai
lausutuksi.
"Sen miehen -- hik! -- miehen malja", hän jylisevällä äänellä huusi,
"sen miehen -- hik! -- joka -- joka on luonut --"
"Tämän siunatun maan", täydensi Neitsyt.
"Aivan niin, kultaseni. Sen miehen malja, joka on luonut tämän
siunatun maan. Eläköön -- hik! -- eläköön Jak -- Jakob Welse!"
"Ja Jakob Welsen tytär", huusi Blanche.
"Hyvä! Nouskaa seisomaan! Pohjaan!"
"Niin, 'sen tytön vertaista ei toista'", alkoi Del laulaa posket
hehkuen.
"Minä tahtoisin puristaa teidän kättänne, vain kerran", sanoi Blanche
hiljaa muiden melutessa.
Frona riisui kintaansa, jonka hän jo oli vetänyt käteensä, ja he
puristivat lujasti toistensa käsiä.
"Ei, ei", sanoi Frona heti sen jälkeen Corlissille, joka oli pannut
lakin päähänsä ja sitoi korvalappuja. "Blanche on kertonut minulle,
että tästä on vain puoli mailia Pentlylle. Tie on selvä. Ei kukaan
saa lähteä minua saattamaan."
"Ei ensinkään." Hänen äänessään oli tällä kertaa niin käskevä sävy,
että Corliss viskasi lakin vuoteelle. "Hyvää yötä vain!" Hän hymyili
koko meluavalle joukolle.
Mutta Corliss saattoi hänet ovelle ja astui ulos. Frona katsahti
häneen. Päähine oli vain puoleksi hänen päänsä yli vedettynä, ja
hänen kasvonsa loistivat lumoavasti tähtien valossa.
"Frona, minä -- -- minä tahtoisin --"
"Älkää olko huolissanne. Minä en kantele", kuiskasi Frona.
Corliss huomasi hänen kasvojensa ilkkuvan ilmeen, mutta koetti
jatkaa. "Minä tahtoisin selittää teille, kuinka --"
"Tarpeetonta! Minä ymmärrän. Mutta samalla minun täytyy tunnustaa,
etten erikoisesti ihaile teidän makuanne --"
"Frona!" Hänen äänensä oli niin kiusaantunut, ettei se voinut jäädä
Fronalta huomaamatta.
"Voi teitä hullua", hän nauroi. "Ikäänkuin minä en tietäisi kaikkea.
Kertoihan Blanche, että hän oli kastellut jalkansa."
Corliss painoi päänsä alas. "Frona, te olette ehjin naisluonne, minkä
milloinkaan olen tavannut. Ja" -- hän suoristautui, ja hänen äänensä
kuului vakuuttavalta -- "me emme vielä tiedä, miten meidän suhteemme
päättyy."
Frona koetti estää, mutta hän jatkoi: "Minä tunnen, minä tiedän, että
kaikki vielä muuttuu. Käyttääkseni teidän omia sanojanne: kaikki
tekijät eivät vielä ole päässeet vaikuttamaan. Mitä St. Vincentiin
tulee, niin -- -- Minun omakseni te sittenkin tulette. Ja jos se
tapahtuisi nyt heti, niin se ei olisi liian aikaista!"
Hän ojensi kuten nälkäinen kätensä Fronaa kohti, mutta tämä oli
arvannut hänen aikeensa, ennenkuin hän ehti sitä toteuttaa, pujahti
nauraen pakoon ja juoksi kevyesti tietä alas.
"Tulkaa takaisin, Frona! Tulkaa takaisin!" huusi Corliss. "Minä olen
pahoillani --"
"Ettepä olekaan", kuului vastaus. "Ja minä olisin pahoillani, jos te
olisitte. Hyvää yötä!"
Corliss näki hänen katoavan pimeyteen ja astui tupaan. Hän oli
ollut niin vajonneena muihin mietteisiin, että ensi hetkessä
hämmästyi näkyä, joka häntä täällä kohtasi. Cariboo Blanche itki
hiljaa itsekseen. Hänen silmänsä kiilsivät kosteina, ja Corliss
näki kyynelten vierivän hänen poskiaan pitkin. Bishopin kasvot
näyttivät vakavilta. Neitsyt loikoi pää käsivarsien varassa pöydällä
kaatuneitten pikarien ja punssilätäköitten seassa, ja Cornell seisoi
kumartuneena hänen ylitseen, nikotteli ja hoki lakkaamatta: "Sinussa
ei ole mitään vikaa, kultaseni, ei mitään vikaa."
Mutta Neitsyt oli lohduton. "Voi Jumala! Kun minä ajattelen sitä,
mikä olen, ja sitä, mikä olen ollut -- -- -- Mutta syy ei ole minun,
sen minä sanon teille", huusi hän äkkiä kiivaasti. "Millaisten
ihmisten lapsena minä olen syntynyt, sanokaahan? Mikä minun
isäni oli? Juoppo, josta ei ollut mihinkään. Entä äitini sitten?
Whitechapelista [Lontoon kurjin kortteli.] kotoisin. Kuka olisi
antanut ropoakaan minun hyväkseni, jotta olisin saanut kasvatusta?
Kuka välitti minusta vähääkään? Kuka, sanokaa se!"
Corlissin mielessä tapahtui äkillinen muutos. "Olkaa vaiti!" hän
käski.
Neitsyt kohotti päätään, hänen hajalle päässeet hiuksensa törröttivät
kuin raivottarella. "Oliko tuo teidän rakastettunne?" hän ilkkui.
"Oliko?"
Corliss syöksyi raivoissaan häntä kohden kasvot valkeina ja ääni
vihasta väristen.
Neitsyt kyyristyi kokoon ja nosti vaistomaisesti kädet kasvojensa
suojaksi. "Älkää lyökö minua, sir", hän vikisi, "älkää lyökö minua!"
Corliss pelästyi omaa itseään ja odotti, kunnes sai mielenmalttiinsa
takaisin. Sitten hän sanoi rauhallisesti: "Nyt saatte pukea vaatteet
yllenne ja mennä matkoihinne. Kaikki kolme! Kas niin, ulos ja äkkiä!"
"Te ette ole mies, ette ole", uskalsi Neitsyt sanoa vihaisena
huomatessaan, että pahoinpitelyn vaara oli ohitse.
Mutta Corliss kyyditsi hänet ensimmäisenä ovelle eikä ollut
kuulevinaankaan.
"Täältä ajetaan naisia ulos", äyski tyttö raivoissaan, ja oli
kompastumaisillaan kynnykseen.
"Ei hätää", marisi Jake Cornell rauhoittavasti, "ei hätää."
"Hyvää yötä. Olen pahoillani", sanoi Corliss Blanchelle
sovinnollisesti hymyillen tämän astuessa ovesta.
"Keltanokka! Nulikka!" kirkui Neitsyt hänen jälkeensä, kun ovi jo oli
sulkeutunut.
Corliss tuijotti ensin Del Bishopiin, sitten pöydällä vallitsevaan
sekamelskaan, astui sitten huoneen poikki ja heittäytyi vuoteelle.
Bishop nojasi kyynärpäätään pöytään ja imi piippuaan. Lamppu
savusi, liekki lepatteli ja sammui, mutta hän istui yhä paikallaan,
täytti piippunsa kerran toisensa jälkeen ja raapaisi lukemattomia
tulitikkuja.
"Del! Oletteko hereillä?" kysyi Corliss viimein.
Del mörähti vastaukseksi.
"Minä olin aika lurjus, kun ajoin heidät ulos pakkaseen. Minua
hävettää."
"Olitte kuin olittekin", vakuutti Del.
Pitkä hiljaisuus seurasi. Del koputti tuhan piipustaan ja nousi.
"Nukutteko?" kysyi hän.
Kun vastausta ei kuulunut, astui hän hiljaa vuoteen luo ja levitti
peiton isäntänsä yli.