Jakob Welse oli todellakin mahtava ja merkillinen mies. Hän oli
jättiläisliikemies maassa, jossa ei ollut kauppaa, yhdeksännentoista
vuosisadan täysin kehittynyt tuote yhteiskunnassa, joka oli yhtä
alkuperäinen kuin muinoisten vandaalien. Teollisuuden mahtavana,
yksinoikeutettuna valtiaana hän hallitsi riippumattominta
ihmisjoukkoa, mikä koskaan on kaikilta maan ääriltä kokoontunut
samalle seudulle. Taloudellisen elämän lähetyssaarnaajana, kaupan
Pyhänä Paavalina hän julisti tarkoituksenmukaisuuden ja voiman
oppia. Hän uskoi ihmisen luonnollisiin oikeuksiin, oli itse
kansanvaltaisuuden kannattaja -- ja joka miehen täytyi alistua
hänen yksinvaltansa alle. Jakob Welsen ja kansan hyväksi, Jakob
Welsen kautta, se oli hänen hallitusohjelmansa, hänen kirjoittamaton
evankeliuminsa. Omin voimin hän oli laajentanut valtaansa, kunnes se
ulottui alueille, jotka vastasivat toistakymmentä Rooman maakuntaa.
Hänen ukaasinsa saivat väestön luoteen ja vuoksen tavoin liikehtimään
sadantuhannen mailin laajuisella alueella, ja kaupunkeja kasvoi
maasta ja katosi hänen käskystään.
Ja kuitenkin hän oli yksinkertainen mies. Hän näki ensi kerran
päivän valon La Plata joen varrella leviävällä aavikolla sinisen
taivaan alla, missä maan vihreä ruoho hyväili hänen alastonta pikku
ruumistaan. Ensimmäiseksi hänen silmänsä kohtasivat hevoset, jotka
yhä satuloituina lempeästi kummeksuen katsoivat ihmettä. Sillä hänen
isänsä, joka oli turkismetsästäjä, oli vain poikennut tieltä, jotta
hänen vaimonsa saisi rauhassa synnyttää. Tunnin tai parin kuluttua
nuo kaksi, joita nyt oli kolme, olivat taas hevosten selässä ja
saavuttivat pian toverinsa. Matka ei ollut viivästynyt, aikaa ei
ollut menetetty. Seuraavana aamuna hänen äitinsä keitti suuruksen
leiritulella ja ratsasti sitten viidenkymmenen mailin matkan
auringonlaskuun asti.
Metsästäjä-isä polveutui sitkeästä walesilaisesta heimosta,
joka menneinä aikoina oli vähitellen muuttanut Ohioon ahtaaksi
käyneestä Idästä, ja äiti oli Ontarioon muuttaneiden irlantilaisten
siirtolaisten tytär. Molemmilta vanhemmiltaan hän peri
vaeltamishalun, kuumeentapaisen innon päästä eteenpäin, niin kauas
kuin mahdollista. Elämänsä ensimmäisenä vuonna, ennenkuin vielä
oli oppinut käyttämään jalkojaan, Jakob Welse oli hevosen selässä
kulkenut läpi tuhannen mailin laajuisen aavikon ja viettänyt talven
metsästysmajassa pohjoisessa, Punaisen joen lähteillä. Mokkasiinit
olivat hänen ensimmäiset jalkineensa, hirvenrasva hänen ensimmäinen
mieliruokansa. Ensimmäiset yleiskäsitteet, jotka hän itselleen loi,
olivat, että maailman muodostivat suuret erämaat ja valkeat aavikot
ja että siinä asui intiaaneja ja valkeita metsästäjiä, sellaisia kuin
hänen isänsä. Kaupunki oli ryhmä hirvennahoista tehtyjä asumuksia,
kauppapaikka sivistyksen tyyssija ja kaupanhoitaja melkein itse
kaikkivaltias Jumala. Joet ja järvet olivat olemassa etupäässä sen
vuoksi, että ihminen saisi kulkea niitä pitkin. Tältä kannalta
hän ei voinut käsittää vuorten tarkoitusta, mutta hän ei antanut
niiden häiritä itseään, vaan luki ne selittämättömien asioitten
luokkaan. Ihmiset kuolivat joskus. Mutta heidän lihansa ei kelvannut
syötäväksi, ja heidän nahkansa oli arvoton, -- ehkäpä sen vuoksi,
että se ei ollut karvainen. Eläinten nahat olivat sitä vastoin
kallisarvoiset, ja jos niitä oli jonkun verran, saattoi niillä ostaa
koko maailman. Eläimet olivat luodut ihmisten pyydettäviksi ja
nyljettäviksi. Hän ei tiennyt, miksi ihmiset olivat luodut -- ellei
kenties kauppamiestä varten.
Vanhemmaksi päästyään hän kehitteli käsityksiään, mutta
elämänkulku antoi hänelle alituisesti aihetta lapselliseen,
kunnioituksensekaiseen ihmettelyyn. Vasta hänen mieheksi tultuaan ja
nähtyään puolet kaikista Yhdysvaltain kaupungeista tuo lapsellisen
ihmettelyn ilme katosi hänen silmistään, ja ne tulivat täysin
teräviksi ja valppaiksi. Kun hän poikana joutui kosketuksiin
kaupunkien kanssa, niin vanhat mielikuvat osaksi muuttuivat, ja
uusia tuli niiden rinnalle. Ihmiset, jotka elivät kaupungeissa,
olivat veltostuneita. Heillä ei ollut kompassia päässään ja he
eksyivät helposti. Sen vuoksi he mieluimmin asuivat kaupungeissa.
Koska he saattoivat vilustua ja koska he pelkäsivät pimeyttä,
niin he nukkuivat katon alla ja lukitsivat ovensa yöksi. Naiset
olivat lempeitä ja kauniita, mutta he eivät jaksaneet kulkea pitkiä
päivämatkoja lumikengillä. Kaikki kaupunkilaiset puhuivat liian
paljon. Sen takia he myöskin valehtelivat eivätkä kyenneet paljoakaan
aikaansaamaan kättensä työllä. Lopuksi he olivat keksineet erään
uuden inhimillisen voimakeinon, jota sanottiin "puijaukseksi".
Jos kenen mieli sitä käyttää, niin hänen oli oltava tuiki varma
asiastaan, muuten hän saattoi joutua koville sen vuoksi. Puijaus oli
hyvä keino -- kunhan sitä vain osasi käyttää.
Vaikka hän melkein koko elämänsä ajan elikin metsissä ja vuorilla,
niin hän myöhemmin kuitenkin oppi tietämään, ettei kaupunkien
tarvinnut olla ensinkään huonoja ja että mies saattoi elää
kaupungissa ja kuitenkin olla mies. Hän oli tottunut taistelemaan
luonnonvoimia vastaan, ja kauppataistelu yhteiskunnallisia voimia
vastaan veti häntä puoleensa. Kaupan ja pörssin mestarit huikaisivat,
mutta eivät sokaisseet häntä, hän tutki heitä ja pyrki saamaan
selville heidän voimansa salaisuuden. Ja edelleen hän merkiksi siitä,
että Nasaretistakin tulee jotain hyvää, parhaassa miehuuden iässä
otti vaimokseen kaupungissa kasvaneen naisen. Mutta yhä hän tahtoi
päästä "niin kauas kuin mahdollista", eikä peritty intohimo jättänyt
häntä rauhaan, ennenkuin he lähtivät matkaan ja Dyean rannalle,
metsän reunaan, rakensivat hirsistä suuren kauppatalon. Ja täällä
hän aikojen kuluessa oppi arvostelemaan asioita oikealta kannalta
ja yhdisteli ja eritteli yhteiskunnan ilmiöitä aivan samoin kuin
aikaisemmin luonnonilmiöitä. Hän huomasi niiden välillä vallitsevan
vastaavaisuuden suhteen. Molemmat olivat samojen lakien alaiset,
samat totuudet vallitsivat molemmissa. Kilpailu oli luomisen
salaisuus, taistelu edistyksen ehto ja edellytys. Maailma oli luotu
voimakkaita varten, ja ainoastaan voimakkaat saivat periä sen.
Kaikessa vallitsi ikuinen oikeus. Olla oikeudenmukainen oli samaa
kuin olla voimakas, tehdä syntiä samaa kuin olla heikko. Rehellisen
miehen puijaaminen oli epärehellistä, puijaajan puijaaminen oikeuden
miekalla iskemistä. Alkuperäisen voiman sijana oli käsivarsi, uuden
ajan voiman sijana ovat aivot. Mutta vaikka taistelu olikin vaihtanut
paikkaa, niin se kuitenkin oli sama kuin muinoinkin, ihminen
kamppaili nyt kuten jo ammoisina aikoina maailman herruudesta ja sen
iloista. Mutta miekka oli saanut väistyä kassakirjan, haarniskoitu
ritari verkapukuisen liikemiehen ja hallinnollisen vallan keskus
kauppavaihdon tyyssijan tieltä. Uuden ajan harkitseva tahto oli
voittanut menneisyyden sokean intohimon. Taipumaton maa totteli vain
voimaa. Järki merkitsi enemmän kuin ruumiillinen voima; siksi mies,
jolla oli järkeä, parhaiten kelpasi alkuperäisten olojen herraksi.
Hän ei ollut saanut paljoakaan varsinaista kasvatusta. Leiritulen ja
kynttilän ääressä äiti oli opettanut häntä lukemaan ja kirjoittamaan
ja antanut hänelle joitakin tietoja uskonnosta; sen lisäksi hän itse
oli hankkinut itselleen kirjatietoja mitä erilaisimmilta aloilta. Hän
ei ollut koskaan oppinut enempää kuin jaksoi sulattaa. Hän kykeni
käsittämään elämän tosiasioita, hänellä oli luonnonihmisen selvä
ajatustapa ja avoin silmä.
Ja niin tapahtui kerran, että Jakob Welse eräänä varhaisena aamuna
kulki Chilcootin yli ja katosi teille tietymättömille. Vuotta
myöhemmin hän ilmestyi Yukonjoen suulla, Beringin-meren rannikolla
sijaitseville venäläisalueille. Hän oli tehnyt kolmentuhannen
mailin jokimatkan, kokenut paljon ja nähnyt suuren unen. Mutta hän
ei ilmaissut ajatuksiaan, vaan ryhtyi työhön, ja eräänä päivänä
ränstyneen jokilaivan ilkkuva vihellys tervehti keskiyön aurinkoa
kostealla joenrannalla sijaitsevan Fort o' Yukonin luona. Saavutus
oli suurenmoinen, sen toteuttamisesta voi Jakob Welse yksin kertoa,
mutta tätä mahdottomuutta seurasi toinen, höyrylaivaa höyrylaiva
ja yritystä yritys. Monen tuhannen mailin laajuisille alueille,
jokien ja niiden sivujokien varsille, hän rakensi kauppa-asemia ja
varastorakennuksia. Hän pakotti alkuasukkaat käyttämään valkoisen
miehen kirvestä, ja joka kylään ja kylien välille kohosi halkopinoja
hänen alustensa tarpeiksi. Eräälle Beringin-meren saarelle, siihen,
missä joki ja valtameri yhtyivät, hän perusti suuren keskusaseman,
ja Tyynen valtameren pohjoisosissa kulkivat hänen mahtavat
valtamerihöyrylaivansa. Ja hänen toimistoissaan Seattlessa ja San
Franciscossa tarvittiin kymmenittäin apulaisia järjestelmällisesti
hoitamaan laajan liikkeen asioita.
Kansaa tuli tulvien maahan. Tähän asti nälkä oli karkottanut heidät
sieltä, mutta nyt Jakob Welse oli siellä ruokavarastoineen; niin he
viettivät talven pakkasissa ja kaivoivat kultaa jäätyneestä maasta.
Jakob Welse rohkaisi heitä, hankki heille elintarpeita, merkitsi
heidät yhtiön kirjoihin. Hänen höyrylaivansa kuljettivat heidät
ylös pitkin Koyokuk-jokea menneinä Arctic Cityn aikoina. Missä vain
löydettiin kultaa, sinne hän perusti liikkeen ja rakensi kauppatalon.
Kaupunki syntyi pian sen ympärille. Hän tutki, teki laskelmia
ja kehitti mahdollisuuksia. Väsymättömänä, lannistumattomana,
teräksen loisto tummissa silmissään hän oli yht'aikaa kaikkialla
läsnä ja teki kaiken. Liikennettä avattaessa uudelle joelle hän
oli paikalla sekä matkan alussa että sen lopussa ja kiirehti
ruokatavarain lähettämistä. Maan rajojen ulkopuolella hän hankki
liikesuhteita, teki liittoja koko maailman yhtiöitten kanssa ja
aikaansai erikoissopimuksia kuljetusmaksuista. Itse maassa hän möi
elintarpeita, vaatetavaroita ja tupakkaa, rakensi sahoja, suunnitteli
kaupunkialueita ja etsi kupari-, rauta- ja hiiliaarteita. Ja jotta
kullankaivajat olisivat hyvin varustetut, hän hankki napaseudun
mailta, aina Siperiasta asti, asukkaitten valmistamia lumikenkiä,
_mucluc_'eja ja turkkeja.
Hän kantoi maata hartioillaan, huolehti sen tarpeista, teki työtä sen
hyväksi. Joka unssi sen kultaa kulki hänen käsiensä kautta, samoin
jok'ainoa postikortti ja luottamuskirje. Hän hoiti sen pankki- ja
vaihtoasioita, kuljetti ja jakoi postin. Hän ei suvainnut kilpailua,
peloitti maasta nylkemishaluiset rahamiehet, veti nenästä kilpailevia
yhtiöitä, ja kun ei se auttanut, hän musersi ne todenteolla. Ja
kaikesta tästä huolimatta hänellä riitti aikaa ja tilaisuutta muistaa
äiditöntä tyttöään, kasvattaa häntä sitä asemaa varten, jonka oli
hänelle luonut.