»Täällä tietysti.» Ja yhdellä pyyhkäisyllä pojan kädet kietoutuivat
hänen ympärilleen ja painoivat häntä riemuista ja huojentunutta nuorta
sydäntä vasten. »Täällä! Ei, älä liikahda!» (Helen oli vain nostanut
omat kätensä ylöspäin kiertääkseen ne hänen kaulaansa.) »Älä liikahda!
Nyt en päästä sinua.»
»Oi, luuletko, että minä _tahtoisin_?» puhkesi Helen sekavasti
puhumaan. »Sen jälkeen, kun olen niin pelännyt, ettet sinä _koskaan_?
Kaiken tämän ajan jälkeen? Kaikkien näiden monennonituisten kuukausien
jälkeen, joina olen rakastanut sinua niin hirveän kovasti, että olen
ohut vahalla _haljeta_, Harry?»
3
Top hellitti hänet hetkiseksi, jättäen hänet toisen käsivartensa
varaan, otti hänen leukansa toiseen leveään kämmeneensä ja katsoi hänen
kasvoihinsa. Hieman levottomana tyttö aprikoi: »Aikookohan hän kysyä,
minkä tähden nimitin häntä 'Harryksi' enkä 'Topiksi'?» Hän ei kysynyt;
värähtävällä äänellä Helen kuiskasi uudelleen: »Harry!»
»Niin; ymmärrän. Sano niin!» kehoitti toinen koruttomasti. »Pidän siitä.»
Ja sitten Helen tiesi hänen ymmärtävän. Miksi hän vaivautuisi
monisanaisesti selittämään: »Tietenkään et nimitä minua Topiksi,
koska toiset niin tekevät, kaikki muut. Heille olen Top. Äidillesi,
sisarillesi, heidän puolisoilleen, muille tytöille, kaikille
opistokumppaneilleni, koko jalkapallo joukkueelle, venemiehistölle,
uimakerholle — koko joukolle olen Top. 'Harry' sinulle, koska sinä olet
minun. Sinulle toisenlainen kuin muille. Sinulle kokonaan toinen mies,
jota heistä kukaan ei tunne, jota kukaan heistä ei ole koskaan nähnyt,
mies, jolla on uusi, käyttämätön nimi — ainoastaan sinua varten!...
Niin se on, eikö olekin? On.»