»Hajua?» Nostaen tuuheata tukkaansa Helen katsahti Topiin ikäänkuin
olisi luullut hänen olevan hiukan sekaisin. Kenties hän sillä hetkellä
olikin. »Hajuako, Top?»
»Niin.»
Ihan selvästi oli hänen sieraimiinsa osunut näkymätön, lämmin
tuoksahdus, josta ei voinut erehtyä ja joka leijaili huoneen ilmassa
hänen ja hänen nuoren serkkunsa välillä. Ja sen tuoksun hän muisti eikä
voinut sitä ikinä unohtaa.
»Minussa ei ole mitään hajua, Top», vastasi Helen, liikahtaen ja
oikaisten joustavaa vartaloaan. Tänä iltana hänen yllään ei ollut
se puku, jota Top nimitti »nauha-asuksi» — tarkoittaen verrattain
kömpelötekoista leninkiä. Hän oli puettu lyhyeen, tyttömäiseen,
ruskeaan silkkileninkiin, jossa oli aistikas poimuhame, ja kapea, siron
suorana riippuva pusero. Hänen rinnassaan, lähellä olkapäätä, oli
neulalla kiinnitetty kukkakimppu. Siinä kuussa oli muodikasta käyttää
olkapään kohdalla tekokukkia, viiruista kameliaa, oranssinväristä
kehäkukkaa, jonka ylöspäin käännetty varsi oli kierretty hopeapaperiin,
litteää, punaista samettiruusua.
Mutta Helenin rinnassa oli oikea gardenia.
17
Gardenia! Yksi Euroopan neljästä voimakastuoksuisimmasta kukasta.
Valkoinen hyasintti, valkoinen nikotinia, hajuruusu — niiden tuoksu
on väkevämpi, huumaavampi, suloisempi kuin lukemattomien frangien
arvoiset, pulloihin pannut tuoksuvalmisteet. Suloisemmin kuin mikään
muu tuoksuaa viekas gardenia — kuten Lilith Mourne otaksuttavasti tiesi
sekoittaessaan Cotyn _»Gardeniaa» »Chypre»_hajuveteen, jonka lemu
muistuttaa lämmintä hunajaa. Gardeniantuoksu leijaili huoneessa kuten
ilmaan viskattu tuoksuserpentiini.
Ja ajatella, että niin vähäinen seikka oli kuin heinäsuovaan pistetty
tulitikku. Kuka olisi uskonut Topin (joka tavallisesti oli perin
hyväsävyinen) äkkiä puhuttelevan Heleniä niin töykeästi? Heleniä, joka
ei edes ollut kiusoitellut häntä! Heleniä, joka istui tuossa niin
kultaisena, sangen kotoisesti parsien tanssitrikootaan! Heleniä, joka
ei ollut millään tavoin ärsyttänyt häntä!
18
Gertrudehan aina viittaili olevansa Topin lempiserkku. Itse asiassa Top
piti Mundy-perheen jäsenistä eniten Helenistä, nuorimmasta lapsesta.
Kukaan ei olisi aavistanut sitä sillä hetkellä, jolloin Top tiedusti:
»Mistä olet tuon saanut?»
»Minkä?» Tyttö vilkaisi gardeniaan, valkeaan, pehmeäteräiseen tähteen,
jonka varsi oli vaarallisen lyhyt ja joka ei näyttänyt kovinkaan
suurenmoiselta muratinvihreitä lehviänsä vasten, mutta oli suloinen,
suiolsempi kuin yksikään ruusu. Tuon kukanko? Sitäkö tarkoitat?
»Niin.»
Helen katsahti serkkuunsa, näytti siltä kuin hän olisi tuntenut
muutoksen. Jos huoneessa olisi ohut joku tarkkailemassa, olisi hän
nähnyt, että Helenin kasvonilmeet vaihtuivat nopeasti kuin lepattavat
liekit.
Niistä kuvastui hämmästystä. Niistä säihkyi hilpeätä vallattomuutta.
Sitten näytti siltä kuin hänen kirkkaat silmänsä tähyilevinä, yhä
tähyilevinä... olisivat nähneet kaukaa ensimmäisen vilahduksen jostakin
häntä kohti tulevasta juhlakulkueesta.
Epäillen hän levitti silmiään. Ihan äkkiä hän sitten muuttui perin
sävyisäksi.
Yhäti hän istui pienen, ruskean kissan tavoin lyhyessä, ruskeassa
silkkileningissään gardenia rinnassaan.
Veikeästi kuin seitsenvuotinen tyttölapsi hän virkkoi isolle
serkulleen: »Oikeastaan, jos sinun _täytyy_ tietää kaikki, sain tuon
kukkasen tänään iltapäivällä ollessani huveissa.»
»Oletko ollut huveissa?»
»Kyllä, olen... Mutta kuulehan! Miksi puhelet, ikäänkuin olisi rikos
minun olla ulkosalla?» kummasteli Helen lievään, järkevään vastustavaan
sävyyn (johon oli sekoittunut veitikkamaisuutta samoin kuin huoneen
ilmaan oli sekoittunut tuoksua). »Enkö minä saa silloin tällöin
käydä kaupungilla?... Etkö sinä itse ole aina ulkona, Top? Olet aina
juoksussa, tapaamassa uusia nuoria naisia, joiden kanssa menisit
kihloihin.... Minkä tähden en minä saisi kohdata ihmisiä? Enkö saisi
koskaan nauttia edes teekutsuista, koska työskentelen hirveän ankarasti
balettikoulussa?»
»Kuulehan — kuka sellaista on väittänyt?»
»Niin, sinun sävysi.»
Ikäänkuin ei olisi kuullut hänen sanojaan Top nyökäytti klassillista
päätänsä tytön rinnassa olevaan kukkaan päin ja toisti: »Kuka sinulle
tuon antoi?»
Hitaasti pujottaen neulansilmään ihonväristä silkkilankaa nuori tyttö
ajatteli ääneen: »Minkä tähden minun pitäisi kertoa Topille, jollen
halua?» Heti hän lisäsi: »Sain sen eräältä mieheltä, jos sinun täytyy
se tietää.»
»Mieheltä?» Topin sävystä soinnahti maailman kaikkien vanhempien
veljien suuttumus heidän puhutellessaan nuorempia sisariaan, joiden he
epäilevät rohkenevan kasvaa täysi-ikäisiksi. Tähän miesäänten kuoroon
liittyi vielä yksi ääni — Top ei tuntenut, mahdollisesti Helenkään ei
tuntenut sitä ääntä, jolla Top kertasi: »Sait sen eräältä _mieheltä_?»
(Topilla oli ihan järjetön tunne, ettei sekään ollut rehellistä. Mikään
ei ollut rehellistä.) »Mikä on sen miehen nimi?»
»Smith», vastasi Helen enkelimäisen suloisesti, »herra Smith».
Yhäti samaan harvinaiseen, käskevään tapaan Top tiedusti: »Entä mikä
mies hän on?»
19
»Hän on hyvin kiltti mies», vakuutti Helen, sujautellen neulaansa.
»Käyttäytyy niin kiltisti.» Hän loi neulannopean vilkaisun Topin
ukkoskasvoihin. »Tämä oli hänen napinlävessään. Ja kun minä sanoin
pitäväni gardenioista, irroitti hän sen siitä ja antoi sen minulle.
Herttaisesti tehty, eikö ollutkin? Hänen sisarensa Poppy Smith on
balettikoulussa. Nyt on Poppyn syntymäpäivä, ja hän järjesti kutsut
tilavaan atelieriin, jossa tanssimme. Kemut oli pidettävä
iltapäivällä, ja senvuoksi hän piti teetanssiaiset. Madame
itse, venäläinen tanssijatar, koulun perustaja, oli siellä puoli
tuntia! Kaikki tytöt olivat saapuvilla ja myöskin joitakuita heidän
poikiaan', kuten he nimittävät heitä. Ja heidän veljiään. Siellä oli
hyvin hauska. Minusta se oli viehättävää.»
Osaako kukaan kuvitella, minkä tähden nämä viattomat ja hupaiset pikku
kutsut harmittivat Topia?
Topia ne harmittivat. Nämä kekkerit, siltä Topista tuntui, eivät olleet
rehellistä peliä. Helenin lievät huomautukset... jostakin syystä eivät
nekään olleet ihan paikallaan. Jostakin syystä ei mikään ollut oikein.
Top nähkääs oli äkäinen, kuten mies, joka on kolhaissut päänsä liian
matalaan ovenkamanaan ja jonka tekee mieli paiskata ovea.
»Etkö sano olevasi hyvilläsi, koska minulla on ollut hauska, Top?»
»Mitä se minuun kuuluu?»
»Oi, ei kerrassaan mitään, ei tietenkään. Minusta vain tuntui siltä.»
»Haluaisin ainoastaan tietää —»
»No niin, mitä?»
»Niin, tietävätkö _h&_?» kysyi Top, nyökäyttäen päätänsä rouva Mundyn
makuuhuoneen seinään päin.
»Äitiäkö tarkoitat?» tokaisi Helen, avaten kirkkaat silmänsä levälleen.
Jostakin syystä Helen tuntui tänä iltana paljoa vanhemmalta kuin
tavallisesti. Tuossa uudessa leningissään hän näytti täysikasvuiselta
tytöltä — mikä oli ihan väärin - ja hänen äänensäkin soinnahti
varttuneemmalta. »Luonnollisesti äiti tietää!»
»Minkä tähden 'hm’... ja — niin, minkä tähden mulkoilet kukkaani,
ikäänkuin se oli voihin lentänyt hyttynen?»
»Tietääkö hän _senkin_?» tiedusti Top, yhäti tähystäen kukka-pahaa.
Ärsyttävästi Helen virkkoi: »Väliäkö sillä?... Miksi minun pitäisi
vastailla uteluihisi, kun sinä olet noin —»
»Noin millainen?»
»Mahdoton; olet mahdoton tänä iltana, Top. Puhelet minulle ikäänkuin
olisin pieni lapsi ——»
»No, sinähän olet lapsi», keskeytti yksikolmattavuotias.
»Miksi muuksi sinua voisi sanoa?»
20
Helenin pehmeille kasvoille levisi puna, ja hänen äänes tään soinnahti
kiukun häive.
»Lapsiko? Eivät kaikki niin ajattele. Vain sinä ajattelut niin, koska
olet serkku — etkä ole edes serkkukaan. Pikku serkku, etäinen — vaikka
miksi sotkea sanaa _etäinen_, koska et koskaan tunnu pysyvän etäällä»,
kiivasteli nuori tyttö, jonka sisu äkkiä kuohahti kuin kiehuva maito
ja jota halutti olla karkea, »eikä sinun tarvitse esiintyä minulle
ankarana veljenä. Top, vaikka minulla ei olekaan veljeä... ei se,
missä käyn ja kenen seurassa olen, koske rahtuakaan _sinuun_.... Minkä
tähden juuri tänä iltana olet saanut sellaisia ajatuksia päähäsi,
sitä en totisesti käsitä! Ja», lisäsi hän äänensä äkkiä tukahtuneesti
värähtäessä, »jos sinun täytyy tietää kaikki asiani, kerron sinulle
vielä muutakin, sen, että menen viidentenä päivänä teatteriin saman
kiltin miehen seurassa, Top.»
»Niinkö, vai menet?»
»Kyllä, menen. Ja jos se minua huvittaa, ripustan ylleni
gardeniakiehkuroita, jotta muistutan Nelsonin patsasta ja sallin hänen
viedä minut huveihin kuudentena, seitsemäntenä, kahdeksantena ja
yhdeksäntenä päivänä.»
»Et», pisti Top väliin hieman kostonhimoisesti, »yhdeksäntenä».
»Niinkö? Miksi en yhdeksäntenä? Miksi tehdä ero yhdeksäntenä, sanohan?»
»Sinä iltana», selitti Top, yhäti yhtä kostonhimoisesti, »ovat minun
tanssiaiseni».
»Vai niin? Arveletko siis, että siinä on pykälä. No, mutta minä en niin
arvele; en usko tulevani sinun tanssiaisiisi, Top.»
Top tuijotti hölmistyneenä nuoreen tyttöön, joka uudelleen kumartui
työnsä puoleen. Mika Heleniin oli äkkiä mennyt? Miksi hän äkkiä
alkoi vihoitella hänelle, Topille? Minkä tähden hän äkkiä kieltäytyi
tulemasta hänen tanssiaisiinsa, joihin hänen kaikki serkkunsa
luonnollisesti saapuisivat? Helenkö ei? Helen, joka oli juuri äsken
ilmaissut, kuinka suuresti hän nautti sellaisista?? Helenkö ei tulisi
_hänen_ tanssiaisiinsa?