»Minä purskahtaisin, se on varma», vastasi jumalatar. »Jos joku alkaisi
leperrellä minulle joutavia ja muuta semmoista, purskahtaisin nauramaan
kesken kaiken, ja siinä se olisi.»
»Totisesti», lausui isoisänisä lumouksen ja innostuksen valaistessa
hänen kuihtuneita piirteitään. »Tämä on totisesti—» Hän kääntyi
rauhalliseen, huvitettuun johtajattareen päin. »Niin, tällaisia
mielipiteitä olisin tuskin osannut kuvitella kuulevani — sanokaahan,
lapsi», — hän pyörähti jälleen urheilijattaren puoleen —»sanokaahan,
tanssitteko?»
»Enpä huonosti.»
»Ette —?»
»Enpä huonosti. Tarkoitan, niin, aika hyvin Olen innokas tanssija.»
»Ahaa! Oivallista. Päähäni pälkähti äsken — pelkäsin, ettei tanssi
kenties mielestänne vaatisi kylliksi ponnistusta, neiti Hannan. Mutta
koska tanssitte, toivon teidän suovan meille kaikille sen kunnian,
että sulostutatte läsnäolollanne nuoren sukulaiseni yhdennenkolmatta
syntymäpäivän kutsuja.»
»Mitä? Onko teillä nuori sukulainen, joka aikoo juhlia yhdettäkolmatta
syntymäpäiväänsä? Loistavaa!» huudahti jumalatar. »Minä tulen, siitä
saatte olla varma, jos vain saan kiristetyksi lähtöluvan», lisäsi
hän, luoden masentavan katseen johtajattareen. »Kiitos! Mersi bokuu!
Otaksuttavasti pyöräytätte minulle lippusen, jotta saan tietää, milloin
kemut pidetään ja mihin minun on pyrähdettävä ja mitä muuta siinä
lieneekään.»
»Varmasti teen sen. Kysymyksessä oleva sukulaiseni», jatkoi
isoisänisä, katsahtaen uhriin käskevästi, »on tämä nuorukainen, Harry
Tophampton».
Topin klassillinen suu oli jo raottunut hiukan. »Onko minun pidettävä
tanssiaiset?» oli vähällä luiskahtaa hänen huuliltaan.
Mutta hän nielaisi sen kysymyksen. Tanssiaiset? Hänen? Oli menneeksi!
Mitäpä siitä. — Hän sopeutui kovaan tilanteeseen. Hän sulki suunsa.
5
»Niin. Hän aikoo järjestää aika suuret kutsut piakkoin.» Isoisänisä
kertoi järkkymättömänä tästä suunnitelmasta. »Oikeastaan ne ehkä
pidetään ensi kuussa, vähän hänen syntymäpäivänsä jälkeen; järjestelyt
eivät vielä ole ihan täydelliset. Nyt hän tuntee paljon nuorta väkeä
Lontoossa, riittävästi tanssiaisiin kutsuttaviksi. Hän toivoo näkevänsä
teidät siellä —» Vanhuksen uhkaava sävy sai taaskin heikon punan
kohoamaan äänettömänä kuuntelevan Topin kasvoille.
»Ja nyt, rakas, nuori neiti», virkkoi isoisänisä lopuksi nymfille,
joka oli alkanut siirtää painoansa vuoroin toiselle, vuoroin toiselle
matalan kengän verhoamalle jalalleen, »älkää enää salliko meidän
pidättää teitä poissa teepöydästä —» »Niin, kiitos! _Pelin jälkeen_
hiukan hiukaisee», myönsi hengittävä Milo nälkäisesti huulillaan hymy,
joka toi näkyviin rivin tasaisia moitteettoman valkeita hampaita
ja kaksi syvää, rusottavaa poskikuoppaa, samalla kun hän kääntyi
poistumaan ruokailuhuoneeseen. »Hyvästi!»
6
Sen iltapäivän viimeinen yllätys sattui silloin, kun isoisänisä sanoi
jäähyväiset johtajattarelle.
Kun viimemainittu tuli ulos saattamaan heitä autoon, kumartui vanhus
hänen kätensä ylitse kohteliaasti kuin kahdeksannentoista vuosisadan
markiisi.
»Suvaitkaa ottaa vastaan kiitokseni siitä vaivasta, jonka olette
nähnyt tehdäksenne tämän iltapäivän minulle ja nuorelle sukulaiselleni
erittäin mielenkiintoiseksi. Parhaat kiitoksemme! Ja — ettehän
kieltäydy? Haluaisin osaltani panna tämän sitä uimalammikkoa varten,
jonka laittamisesta opiston alueelle puhuitte.»
»Tämä» oli sellainen seteli, että harmaahiuksisen johtajattaren pää
oli sekaisin vielä sittenkin, kun ylimielisesti kohdeltu autonohjaaja
ajaa turisti asemalle vievällä tiellä kahden shillingin kyytimatkan
viimeistä kilometriä.
7
Junassa — jossa tällä kertaa ei kaikeksi onneksi ollut niin paljon
väkeä — isoisänisä kääntyi Topin puoleen.
»Kuinka komea ja pysty nuori olento se sinun Venustyttösi onkaan!»
»Niin, sir, sellainen hän oli.»
»Kas vain! Sinä tajusit niin paljon, POIKA, niinkö? Minua hän
miellytti.»