Syvällä alttoäänellään hän lasketteli suustaan englanninkielistä
puhetta, kahdennenkymmenennen vuosisadan mallista, viisitoistavuotisen koulupojan
tapaan.
»Nirhaisin vain hieman käpälääni, kiitos!» oli hänen vastauksensa,
kun johtajatar tiedusti, oliko hän loukkaantunut. Sillä hänen toisen
kauniin nilkkansa ympärille oli sukan alle sidottu nenäliina. »Luissa ei
ole vikaa!»
Venus.
2
Heti kun hän puhkesi puhumaan, tajusi kuulija, että vaikka hän
muodoltaan olikin rehevästi kehittynyt viidenkolmatta-ikäinen nainen,
oli hän luonteeltaan vielä lapsi. Hän tuntui kymmentä tai viittätoista
vuotta nuoremmalta kuin ainoakaan Topin serkuista, kymmentä tai
viittätoista vuotta lapsellisemmalta kuin lapsivampyyriä näytellyt,
sievä filmitähti.
Uteliaana kuin koululapsi hän katseli näitä vieraita, joille hänet
nyt esiteltiin. Hänen kaikista piirteistään saattoi lukea, mitä hän
ajatteli tästä eriskummaisesta, vanhasta peitteestä, joka pyyhkäisi
variksenpelättimenhattunsa ankanmunan kaltaisesta päästänsä. Entä tämä
toinen, tämä vanhuksen seurassa oleva nuori mies? Kuinka hieno'. Hänen
kaulanauhansa... hattu pois päästä!
Häntä tarkoin silmäilevä isoisänisä katsahti ylöspäin ja mainitsi,
että hänen nuorella sukulaisellaan ja neiti Hannanilla oli nähtävästi
yhteisiä ystäviä, Seymour-nimisiä ihmisiä.
Syvällä alttoäänellään jumalatar suvaitsi lausua, että Seymourit olivat
hänestä kauhean hupaista väkeä.