Alkuasukkaissa on muutamia erikoispiirteitä, eräitä
luonteenominaisuuksia, joita on sopimatonta kuvailla painetussa sanassa.
Ngombilaisten heikkoutena oli kielletyn hedelmän himo: he ryöstivät
ja polttivat ja hyökkäilivät, mutta pääasiallisin aarre, jonka he
kuljettivat mukanaan ryöstetyltä paikalta, olivat hyväksyttävät naiset.
Sanders opetti heille huolissaan, että tämä oli senlaatuista
metsästystä, jota hänen sielunsa vihasi. Hän teroitti läksyään
ruoskimisella, maanpaolla ja kerran erään erittäin epämiellyttävän
palaverin jälkeen hirsipuulla, joka hänen oli pakko pystyttää Ngombin
pääkaupunkiin Shushaan.
Täällä, todella uteliaitten ihmisten edessä, rannikolta vasiten tuodun
alatuomarin läsnäollessa — juttu oli ollut hieman vaikea selvittää — ja
aukeamalla, jota ympäröi puoli pataljoonaa hausoja (tähän tilaisuuteen
varta vasten tuotuja), Lombasi, Ngombin kuningas, kuoli kuoleman
uskottoman kansansa osoittaessa vilkkaasti suosiotaan. Ja tämä tapahtui
Ngombin jokaisen päällikön ja uuden kuninkaan läsnäollessa.
Mutta kolmen viikon kuluttua hänen seuraajansa teki saman rikoksen,
josta hän oli saanut rangaistuksen.
»Järjestäkää asia parhaanne mukaan», sähkötti hallinto, kun Sanders
oli epätoivoisena ilmoittanut tapauksesta. »Hirttäkää Bogali omalla
vastuullanne, jos tarpeellista, polttakaa vilja ja kylät.»
Sanders ei tehnyt kumpaakaan. Hän kukisti kuninkaan niin kuin hän
oli kukistanut tusinan muita, pieksi häntä julkisesti ja jakoi hänen
omaisuutensa, ja nimitti — kenet hän nimittäisi?
Hän oli jo tuuminut lähettää hakemaan Ochorin Bosamboa, mutta siitä
olisi tullut vaarallinen koe.
Erotetulla Bogalilla oli kaksi poikaa ja yksi tytär. Toinen pojista
sairasti pitkälle kehittynyttä unitautia, toinen oli huimapäinen, hupsu
nuorukainen, joka olisi joutunut neuvonantajiensa ohjattavaksi.
— Olkoon se nainen, päätti Sanders, ja niinpä hän vastoin kaikkia
tapoja asetti Ngombin kuningattareksi Eloginan. Pitkän, lujan
kuusitoistavuotiaan tytön, jolla oli vähäpätöinen puoliso ja lukuisia
rakastajia, jos yleisessä huhussa oli perää.
Asianmukaisin juhlallisuuksin Sanders asetti hänet valtaistuimelle,
ja tyttö oli hyvin totinen ja hyvin vakava — pitäen uutta asemaansa
hänelle oikeuden mukaan kuuluvana.
— Elogina, sanoi Sanders, — sinä hallitset tätä maata, eikä täällä
enää saa olla naisjupakoita. Ja minä olen sinun takanasi, jotta sinun
käskyilläsi olisi voimaa. Jos joku sanoo sinulle: »En tottele, koska
olet vain nainen», niin hänen on toteltava, koska minä olen mies; ja
jokainen, joka vähäksyy sinun valtaasi, saa kärsiä hyvin tuskallisesti.
— Herra! sanoi tyttö. — Minä hallitsen viisaasti.
— Mitä tulee rakastajiisi, sanoi Sanders, — joista olen kuullut, niin
sinä et saa antaa heille mitään etuoikeuksia toisten neuvonantajien
rinnalla, sillä he voivat viedä sinut häviöön.
— Herra! sanoi tyttö. — Ngombin maassa sanotaan: »Rakastajalla on
vahvat käsivarret, mutta ei aivoja.»
— Se on totta muissakin maissa, sanoi Sanders.
Ngombissa ei siitä päivästä alkaen ollut naisjupakoita. Eräs pikku
päällikkö hyökkäsi ulkokylään ja vei sieltä tyttöjä, ja hänet
kutsuttiin kuningattaren luo ja hänelle tapahtui semmoista, joka muutti
hänen elämäntapansa, sillä tämä Ngombin kuningatar oli alkeellinen,
mutta tarmokas.
Sanders kuuli tapahtumasta, mutta ei ollut siitä tietääkseenkään.
Hallitsemisen taito on sitä, että oikealla hetkellä osataan olla
tietämättä mistään mitään.
Tyttö hallitsi lupauksensa mukaan — viisaasti. Tuli odotettu hetki,
jolloin hänen päärakastajansa pyrki vaikuttamaan asiain kulkuun.
Tyttö lähetti hänelle pitkän vihreän lehden, joka merkitsi, että
tyttö oli suruissaan hänen puolestaan. Mies käsitti tämän merkiksi
siitä, mitä hänelle tulisi tapahtumaan, ja poistui kylästä kiitettävän
nopeasti.
Toisten maiden kuninkaat ja päälliköt tekivät vierailumatkoja ja toivat
lahjoja. Näistä ei Ochorin Bosambo ollut merkityksettömin.
Hänen valtakuntansa kilpaili suuruudessa auringonlaskun ja kointähden
loiston kanssa, mutta kunniaistuimellaan istuva tyttö ei sitä
hämmästynyt.
— Rouva kuningatar, sanoi Bosambo, — olen matkustanut pitkän matkan,
koska olen kuullut sinun suuruudestasi ja kauneudestasi; ja sinä
oletkin kaunis nähdä, ja sinun viisautesi sokaisee minut kuin tyvenessä
vedessä läikehtivä aurinko.
— Olen kuullut sinusta, sanoi Elogina. — Olet pienen kansan pieni
päällikkö.
— Kuu on myöskin pieni, kun sitä katsotaan lantatunkion takaa, sanoi
Bosambo kylmästi. — Minä palaan takaisin kuuhuni.
Hänet oli lyöty, mutta hän ei näyttänyt sitä.
— Huomenna, sanoi hän valmistautuessaan matkaan, — minä lähetän sanan
Sandille, joka, niin kuin koko maailma tietää, on minun orpanani —
minun sisareni miehen veli ja siis minun sukuani — ja minä sanon
hänelle, että Ngombissa on kuningatar, joka häpäisee meidän perhettämme.
— Herra Bosambo, sanoi tyttö kiireesti,— me tiedämme, että olet
läheistä sukua Sandille, ja olisi väärin, jos minun kerkeä kieleni
herjaisi sinua.
— Me olemme ylpeitä miehiä, Sandi ja minä, sanoi Bosambo, — ja hän on
hyvin kiukkuinen, kun saa kuulla, mitä sinä olet puhunut.
Tyttö nousi ja tuli häntä kohti.
— Herra Bosambo, sanoi hän, — jos jätät minut nyt, niin tulee pimeä
eikä ole aurinkoa. Sillä usein olen neuvonantajilleni puhunut sinusta
ja sinun teoistasi. Viivy sen vuoksi kanssani hetki, jotta voin juoda
sinun ymmärryksestäsi.
Mutta Bosambo oli ylpeä ja itsepäinen.
— Myöskin, herra Bosambo, sanoi tyttö, — on minun kansani halukas
antamaan sinulle monta lahjaa, sillä olisi häpeällistä lähettää sinut
suuren kansasi luo tyhjin käsin.
— Minä jään, sanoi Bosambo, — vaikkakaan en anna lahjoille
minkäänlaista arvoa — lukuunottamatta ateriaa ja vettä — ja minun
majani on täynnä Sandin antamia lahjoja. — Hän huomasi tytön kasvoilla
helpotuksen ilmeen ja lisäsi siekailematta: — Niin että minulla
on tilaa vain erittäin arvokkaille lahjoille, joita sinun armosi
luultavasti suvaitsee minulle lahjoittaa.
Hän viipyi siellä sen päivän, ja kuningatar havaitsi hänet sangen
mukavaksi mieheksi; hän viipyi vielä seuraavan päivän, ja kuningatar
oli ihastunut hänen puheisiinsa. Kolmantena päivänä hän oli
vastustamaton.
Sitten seurasi Bosambon suurin yritys.
Hän kertoi halukkaasti ystävyydestään Sandersiin, ja tyttö oli innokas
kuuntelija. Sitä paitsi oli hän sinä päivänä antanut Bosambolle suuren
kantamuksen norsunluuta vietäväksi kotiin.
— Minun veljeni Sandi, sanoi Bosambo, — on jo tyytyväinen; hän rakastaa
sinua ja on jo puhunut minulle sinusta. Luulen, että hän rakastaa sinua
enemmän kuin minua — sillä sinä olet nainen, ja Sandi on huokaillut
monta päivää sinun tähtesi.
Tyttö kuunteli loistavin silmin. Uusi ja huikaiseva ajatus johtui hänen
mieleensä. Bosambo lähti sinä iltana kylvettyään enemmän pahaa siementä
kuin tavallinen alkuasukas koko elämänsä aikana.
Kului kuusi kuukautta, ennen kuin nähtiin Bosambon työn tulos. Sanders
tuli pohjoiseen tarkastusmatkallaan, ja niin hän saapui myös Shushaan.
Kaikki oli joella järjestyksessä, ja hän oli tyytyväinen. Hänen
kokeensa oli onnistunut paremmin kuin hän oli odottanut.
— Kuningatar, sanoi hän istuessaan tämän kanssa katetussa
palavermajassa.
Tyttö hymyili hermostuneesti.
— Herra, rakkaudesta sinuun olen tehnyt sen, sanoi hän, ja Sanders,
joka oli liehittelylle kuuro, otti hänen äänensävynsä lämpimyyden
vastaan punastumatta.
— Sillä olen ajanut pois monta rakastajaa, jatkoi hän, — ja puolisoni,
joka on hullu, olen karkoittanut toiseen kylään, ja herra, olen sinun
orjasi.
Tyttö laskeutui istuimeltaan ja polvistui Sandersin eteen koko kylän ja
kaikkien ihmisten nähden.
Hän tarttui Sandersin jalkaan nuorin, voimakkain käsin ja pani sen
päänsä päälle.
— Hui! sanoi Sanders alkaen hikoilla — sillä tämä ei ollut ystävyyden
osoitusta, vaan itseään naimaseremoniaa.
— Nouse ylös, kuningatar! sanoi komissaari, kun hän oli saanut henkensä
takaisin, — tai sinun kansasi saa hulluja ajatuksia.
— Herra, sopersi tyttö, — rakastan sinua, ja Bosambo, sinun orpanasi,
katsoo suosiollisesti meidän avioliittoamme.
Sanders ei puhunut mitään. Hän kumartui, tarttui tyttöä käsivarteen ja
nosti hänet jaloilleen.
— Oi kansa! sanoi hän äänekkäästi ihmettelevälle joukolle, joka katseli
tapausta palavermajan kukkulan alla, — teidän kuningatarenne on tällä
teollaan vihkiytynyt minun hallitukseeni ja on luvannut palvella minua
kaikissa kuninkaallisissa asioissa — olkaa uskolliset niin kuin hän.
Palaver on päättynyt.
Se oli äkkinäinen peräytyminen — vaikka tytön silmät kapenivat hänen
katsoessaan Sandersia ja hänen paljas povensa nousi ja laski kiukusta.
— Herra, hengähti hän, — sitä en tarkoittanut.
— Sitä minä tarkoitan, sanoi Sanders hiljaa.
Tyttö katsoi häntä hetken, sitten hän kääntyi äkkiä ja meni majaansa,
eikä Sanders nähnyt häntä enää sinä päivänä.
— Viivymme huomiseen, sanoi Sanders kersantilleen mennessään sinä
iltana laivalle. — Sitten menemme Ochoriin — minulla on palaver
Bosambon kanssa.
— Herra, sanoi Abibu, — Bosambo on varmaan mielissään.
— Epäilen, sanoi Sanders.
Hän meni sinä iltana vuoteeseensa kuin mies, joka on ansainnut ne kaksi
puntaa, jotka kiitollinen hallitus hänelle päivässä soi.
Hän oli läpiväsynyt, mutta ei liiaksi väsynyt asettaakseen hienon
metallilankaverkon oveen ja tutkiakseen, olivatko ikkunat tarkoin
suljetut.
Tämä täytyi tehdä pimeässä, sillä jos sattumalta ovi tai ikkuna
on auki valon aikana, niin varmasti hytti on täynnä pieniä metsän
veljiä, satalajisia kärpäsiä, siivekkäitä koppakuoriaisia ja aivan
varmaan moskiitteja — jotka levittävät kuumetta. Pitkän harjaannuksen
totuttamana Sandersin käsi kosketti kolmea ikkunaa, tapasi salvat
paikallaan ja lukittuina.
Sitten hän sytytti sähkövalon — ylellinen uudistus, jonka hän oli
saanut, kun »Zairea» oli korjattu. Hänen hyttinsä vieressä oli pieni
kylpyhuone. Hän otti yöpuvun tyynynsä alta ja katosi astiakaappiin —
suurempi se ei ollut — ilmestyäkseen takaisin viiden minuutin kuluttua
pukeutuneena harmaaseen viittaansa.
Hän sytytti vuoteensa yläpuolella olevan lampun, sammutti toisen ja
veti peitteen syrjään.
Hän ei hypännyt heti vuoteeseen, koska sen keskellä oli somasti
järjestettynä ryhmään kolme pyöreätä piikkistä hedelmää.
Sanders sytytti toisenkin valon, avasi laatikkonsa ja löysi pienet
pihdit. Niillä hän otti epämukavat okaiset pallot ja asetti ne
pöydällään olevan lasin alle.
Tämän jälkeen hän tutki huolellisesti huoneen, erittäinkin lattian.
Mutta piikkien asettaja oli unohtanut sen mahdollisuuden, että mies voi
kävellä paljain jaloin, eikä hänen mahdollista käyntiään kylpyhuoneessa
myöskään ollut huomattu.
Hän purki vuoteen pudistaen kutakin vaatekappaletta erikseen; sitten
hän jälleen asetti ne paikalleen, sammutti lamput ja ryömi vuoteeseensa.
Kahta tuntia ennen päivänkoittoa hän heräsi. Näihin aikoihin hän oli
arvellutkin heräävänsä. Hän nousi vuoteeseensa istumaan ja ärisi —
mauttomasti ja epätaiteellisesti. Hän karjui säännöllisin väliajoin
viisi minuuttia ja vaikeni sitten.
Hän kuunteli ja arveli kuulleensa heikkoa liikettä rannalta, johon
»Zaire» oli sidottu.
Hän kumarsi päätään ja odotti.
Niin, oksa risahti.
Sanders oli sekunnissa ulkona ovesta; hän lensi maalle menevää lankkua
myöten kiirehtien metsään sitä polkua myöten, joka vei Etomolinin
kylään. Edestään hän kuuli paljaiden jalkojen töminän.
— Pysähdy, oi yön kulkija, huusi Sanders bomongon murteella, — tai sinä
kuolet.
Edellä kulkeva olento pysähtyi, ja Sanders saavutti hänet.
— Mene takaisin samaa tietä, jota tulit, sanoi hän ja seurasi varjoa
laivalle.
Sanders huomasi yökulkijan hieman poikaa suuremmaksi ja kävelevän
tavalla, joka antoi aihetta luuloon, että hän oli tyttö.
— Mene suoraan hyttiini, sanoi komissaari, — jos sen tunnet.
— Herra, tunnen sen, sammalsi toinen, ja Sanders huomasi, että hän oli
todellakin tyttö.
Viisitoistavuotias tyttö, arvioi hän, kun tämä seisoi sähkölampun
kirkkaassa valaistuksessa — suhteellinen muodoltaan, ei hassumman
näköinen ja hyvin pelästynyt.
— Naiset ovat ruvenneet minua ahdistelemaan, sanoi Sanders raivoissaan.
— Sanopas nyt, miksi vakoilet minua yöllä ja minkätähden olet niin
varhain jalkeilla.
Tyttö epäröi ja silmäili arasti ympärilleen.
— Herra, sanoi hän, — tein minkä näin parhaaksi.
— Kuka lähetti sinut tänne?
Jälleen hän epäröi.
— Tulin ilman aikojani, herra, ainoastaan siksi, että halusin nähdä
paholaisvalon.
Tämä oli ymmärrettävä syy, sillä uusi sähkövalaistus oli osoittautunut
koko yläjoen raa'an väen mielenkiinnon kohteeksi.
Sanders otti kolme okaista hedelmää, ja tyttö katsoi niihin omituisesti.
— Miksi sinua sanotaan? kysyi Sanders.
— Mediniksi, naiseksi, jolla on yhdeksän rakastajaa, vastasi tyttö
yksinkertaisesti.
— No, Medini, sanoi Sanders hymyillen hieman ilkeästi, — ota nämä
hedelmät ja pidä niitä käsissäsi — ne haavoittavat sinua hieman, ne kun
ovat teräviä.
Tyttö hymyili.
— Pieni oka ei haavoita, siteerasi hän ja ojensi kätensä pelottomasti.
Ennen kuin hän ehti tarttua hedelmiin, Sanders ojensi kätensä ja
tarttui hänen ranteeseensa.
Tyttö hämmästyi ja hetkisen näkyi hänen silmissään pelko, ja hän
peräytyi kiskoen kättään komissaarin kädestä.
— Istu, sanoi Sanders, — ja ennen lähtöäsi kerrot, kuka lähetti sinut
rannalle katselemaan minun laivaani.
— Ei kukaan, herra, sammalsi hän.
Sanders pudisti päätään.
— Minulla on ju-ju, sanoi hän hitaasti, — ja tämä ju-ju sanoi jonkun
sanoneen: »Mene, Medini, rannalle lähelle sitä paikkaa, missä Sandi on,
ja kuuntele. Ja kun kuulet hänen karjuvan, niin kuin tuskissaan oleva
mies tekee, niin tule ja kerro minulle.»
Kauhu ja pelko kuvastuivat tytön kasvoilta.
— Herra, se on totta, sammalsi hän, — mutta jos puhun, niin kuolen! J
— Ja ellet sinä kerro, niin vien sinut pois täältä paikkaan, joka on
hyvin kaukana omasta kansastasi, sanoi Sanders.
Tyttö laski silmänsä.
— Tulin katsomaan paholaistulia, virkahti hän yksikantaan.
Sanders nyökkäsi.
Hän meni ulos hytistään ja kutsui vartiaa — valpasta vartiaa, joka oli
nähnyt yöpuvussaan juoksevan komissaarin kiiruhtavan rantaan lankkua
myöten ja katoavan metsään ja tulevan takaisin mukanaan vanki.
— Pidä silmällä tätä naista, sanoi hän. — Älä anna kenenkään puhua
hänen kanssaan.
Päivän tultua hän otti hedelmästä piikin ja asetti sen mikroskooppinsa
alle. Hän innostui näkemästään, ja jälleen hän ryhtyi tutkimaan —
kaapien lastuja toisesta piikistä ja asettaen ne lasilevyjen väliin.
Alkuasukkailla on paljon taipumusta huumoriin, mutta se huumori ei
ilmene käytännöllisenä leikinlaskuna.
Sitä paitsi hän oli piikissä havainnut veripisaran ja ainetta, joka
syntyy vanhasta verestä. Busmannit myrkyttävät nuolensa jättämällä ne
kuolleiden vihollisten ruumiiseen.
Hän lähetti vartian hakemaan kuningatarta ja otti hänet laivalleen.
— Vien sinut pois, sanoi hän, — koska olet yrittänyt tappaa minut
asettamalla myrkytettyjä okaita vuoteeseeni.
— Medini, minun naiseni, teki sen rakkaudesta minuun, sanoi kuningatar,
— ja jos hän sanoo minun häntä siihen käskeneen, niin hän valehtelee.
— Olet sanonut tarpeeksi, virkahti Sanders. — Abibu, järjestä niin,
että saamme höyryä pian, sillä vien kuningattaren kanssani Ochorin
maahan.
Bosambo ei ollut valmistautunut komissaarin saapumiseen. Hän ei ollut
lainkaan epäluuloinen, ja kun tuotiin sana, että Sandersin seurassa oli
Ngombin kuningatar, ei hän osannut aavistaakaan, että läheiset ajat
kävisivät ikäviksi.
Sellaisiksi ne osoittautuivat.
Sanders katkaisi lyhyeen hänen tervehdyskukkansa. Hän nipisti sen kuin
pakkanen nipistää tuoreet umput, ja yhtä kylmästi.
— Olet ajanut hulluja ajatuksia tämän naisen päähän, sanoi hän, —
ja olen tuonut hänet tänne, jotta voisit tehdä hänelle sen, mikä on
kunniallista.
— Herra, olen sinun miehesi, sanoi Bosambo urhoollisesti.
— Ja minun enoni myöskin, sanoi Sanders, — jos kaikki on totta, mitä
olet hänelle puhunut.
Tyttö seisoi kuunnellen.
— Olet sanonut, että hän joutuu naimisiin minun sukuuni, sanoi Sanders,
— ja kun hän on nainen, niin hän on uskonut sen.
Bosambo näki, mitä oli tulossa ja kiiruhti torjumaan vaaraa.
— Herra, sanoi hän pelästyneenä puhuen Rannikolla oppimaansa englantia,
— hän nainen numero yksi, ei vaimo toinen nainen.
— Minä en ymmärrä marakatin kieltä, sanoi Sanders kylmästi. — Sinä
menet tämän naisen kanssa naimisiin tänä päivänä, ja hän menee takaisin
hallitsemaan Ngombia — tänä iltana.
— Herra, sanoi Bosambo, — olen uskovainen — yhden profeetan ja yhden
Jumalan.
— Mutta et yhden vaimon, tiemmä, sanoi Sanders. — Menet naimisiin tai
minä ruoskin sinut.
— Herra, haluan tulla ruoskituksi, sanoi Bosambo jyrkästi.
— Ja asetan uuden päällikön hallitsemaan Ochoria.
— Se on liian suuri häpeä, sanoi Bosambo kauhuissaan.
— Sillä niin kuin tiedät, herra, minun isäni ja hänen isänsä olivat
tämän alueen päällikköjä, ja minun suonissani virtaa kuninkaallinen
veri.
— Sinun suonissasi virtaa monrovialaisten varkaiden veri, ja isääsi et
ole koskaan tuntenutkaan, sanoi Sanders kärsivällisesti. — Sinä menet
naimisiin tänään.
— Niin kuin tahdot, oi enoni! sanoi Bosambo.
Sanders ei sanonut mitään, vaikka hänen kätensä puristi ruoskan vartta
lujemmin.
Sillä loppujen lopuksi hän oli itse ottanut itselleen tuon
herjausnimityksen.