On kolme asiaa, jotka ovat filosofian ja logiikan ulkopuolella.
Kolme asiaa, jotka tekevät lempeät miehet raivokkaiksi ja
välinpitämättömän urhoolliseksi. Yksi on rakkaus, toinen on uskonto, ja
kolmas on maa.
Isisissä oli mies, joka oli suuri ajattelija. Hän ajatteli asioita,
jotka eivät olleet ajateltavissa, sellaisia kuin tähdet, myrskyt ja
aika, joka ei alkanut eikä loppunut koskaan.
Usein hän meni joen rantaan, istui poski polven varassa ja ajatteli
suuria asioita päivät umpeensa. Kylän asukkaat — Akalavi-särkän
rannalla — ajattelivat, eikä se ole luonnotontakaan, että hän oli
hullu, sillä tämä nuori mies pysytteli erillään elämän iloista, eikä
hän löytänyt mitään huvitusta neitosten parista; hän pysyi poissa
tansseista ja juhlista, jotka muodostivat jokivarren elämän valoisamman
puolen.
Kmaka — se oli hänen nimensä — oli Jokon poika, joka oli Nkeman poika,
jonka isä taas oli Suuren kuninkaan aikainen uljas soturi. Ja äitinsä
puolelta hän polveutui Pikisamokosta, joka myöskin oli voimakas ja
verinen mies, niin että hänessä ei sukunsa puolesta kylläkään ollut
hempeätä luonnetta. — Sen vuoksi, sanoi Joko, hänen isänsä, — hänen
täytyy olla hullu, ja jos asia voidaan järjestää Sandin tietämättä,
niin puhkaisemme hänen silmänsä ja viemme hänet kauas metsään, jossa
pedot tai nälkä hänet pian tappavat.
Kaikki sukulaiset oli kutsuttu perheneuvotteluun, koska hullu
poika on kauhistus. Hän kulkee pitkin metsiä ja kulkiessaan tai
narrimaisuudessaan hän särkee kapineita ja tekee vahinkoja, joista
perhe on laillisessa vastuussa. He keskustelivat asiasta melkein koko
yön eivätkä päässeet päätökseen. Neuvottelua jatkettiin seuraavana
päivänä, ja perheen vanhin, toisen kylän hyvin vanha ja hyvin viisas
päällikkö, antoi lausuntonsa. — Jos hän on hullu, sanoi hän, — niin
hänet on kaikkien lakien ja tapojen mukaan tuhottava. Minä olen kokenut
mies, niin kuin kaikki tiedätte, sillä olen elänyt useita vuosia
kauemmin kuin te. Antakaa minun siis tutkia Kmakaa, onko hän hullu
vaiko vain yksinkertainen, niin kuin pojat tavallisesti naimaiässä ovat.
Sitten he päättivät kutsua Kmakan kuultavaksi, ja ne, jotka menivät
häntä hakemaan, löysivät hänet metsästä makaamasta pehmeällä nurmella.
Hän makasi kasvot maahan päin, pää käsissään, katsellen kukkaa.
— Kmaka, sanoi häntä hakemaan tullut mies, — mitä sinä teet?
— Opiskelen, sanoi Kmaka yksinkertaisesti, — sillä tämä ruoho opettaa
minulle paljon asioita, joista en ennen tiennyt.
Toinen katsoi maahan ja nauroi.
— Se on ruoho, sanoi hän, — se ei tee hedelmää, eikä se sen vuoksi ole
mitään.
— Se on elävä, sanoi Kmaka katsellen yhä kukan terälehtiä. — Ja minä
arvelen, että se on suurempi kuin minä, koska se on lainkuuliainen.
— Olet tosiaankin hullu, sanoi hänen serkkunsa, — se on aivan varma.
Hän vei hänet perheneuvotteluun.
— Löysin hänet, sanoi hän tärkeänä, — katselemasta ruohoja, ja hän
väitti niiden olevan suurempia kuin hän itse.
Perhe katsoi synkästi Kinakaan, ja vanha päällikkö aloitti hyökkäyksen.
— Kmaka, sanotaan, että sinä olet hullu. Minä perheen päänä olen
kutsunut suvun koolle, jotta näkisimme, onko syytös tosi vai ei.
Sanotaan, että sinulla on kummallisia ajatuksia — sellaisiakin, että
tähdet ovat muka kaukaisia maita.
— Se on totta, isä, sanoi toinen.
— Sanotaan sinun myöskin arvelevan, että aurinko paistaa yöllä.
— Niin luulenkin, sanoi Kmaka, — ja tarkoitan, että se paistaa
jossakin. Sillä ei ole viisasta arvella, että joki olisi suurempi kuin
aurinko.
— Huomaan, että sinä todellakin olet hullu, sanoi vanhus kylmästi, —
sillä mitä tekemistä joella ja auringolla on keskenään.
— Herra, sanoi nuori mies vakavasti, — jokihan juoksee päivin ja öin,
joko kävelet tai makaat, näetpä sen tai olet näkemättä. Kuitenkin
typerät ajattelevat, että mitä he eivät näe, sitä ei ole olemassa. Ja
onko joki suurempi kuin aurinko? Sillä jos joki, joka on osa Suuresta
Kulusta, juoksee öisin, pitääkö auringon, joka on monta vertaa
tärkeämpi maalle, lakata paistamasta?
Vanha päällikkö pudisti päätään.
— Ei kukaan muu kuin hyvin hullu mies puhu sellaisia asioita, sanoi
hän, — sillä eikö aurinko muutu yöllä kuuksi, paitsi silloin kun se
nukkuu? Ja kun ihmiset nukkuvat ja vuohet nukkuvat, niin miksei aurinko
nuku ja ryömi maakuoppaan, niin kuin olen itse nähnyt?
He ajoivat Kmakan pois. Näytti mahdottomalta keskustella sen enempää.
Hän nukkui majassa yksikseen. Hän palasi myöhään sinä yönä, sillä
hän oli ollut metsässä katselemassa lepakoita; mutta tullessaan hän
tapasi kuusi serkkuaan odottamasta. He kävivät häneen käsiksi, eikä hän
vastustellut.
He sitoivat hänet käsistä ja jaloista pitkään paaluun ja asettivat
hänet kanoottiin. Sitten hänen kuusi serkkuaan kävivät kanoottiin ja
meloivat nopeasti myötävirtaa. He aikoivat Paholaisten metsään, joka on
Hiljaisella joella — erämaan vesistö, johon vain krokotiilit menevät
laskemaan munansa, sillä siellä on hiekkarantoja, jotka ovat sopivia
siihen tarkoitukseen.
Päivänkoitteessa he pysähtyivät ja tehtyään tulen keittivät ruokaa. He
antoivat vangilleen hiukan kalaa ja maniokkia.
— Nälkäiset päivät odottavat sinua, veli, sanoi yksi serkuista, sillä
me aiomme lopettaa sinut, koska olet hullu.
— En ole niin hullu, sanoi Kmaka tyynesti, — etten huomaisi teidän
hulluuttanne.
Serkku ei vastannut tietäen, että, sellaiset hullut, jotka pitivät
muita hulluina, olivat hulluimpia.
Aurinko oli noussut, ja kanootti jatkoi matkaansa Kmaka maaten pohjalla
syventyneenä katsomaan kahta muurahaista, jotka olivat uhkarohkeasti
tulleet tutkimusretkelle kanoottiin.
Äkkiä melominen taukosi.
Höyryten vastavirtaa, runko loistaen uudessa valkeassa maalissa,
punavalkea kansikatos kirkkaana tuli »Zaire», ja komissaari Sandersin
pieni sininen lippu liehui velttona laivan ainoassa mastontyngässä.
— Melotaan lähemmäksi rantaa, sanoi serkkujen päällikkö, — sillä tämä
on Sandi, ja jos hän näkee, mitä me kuljetamme, niin hän suuttuu.
He siirtyivät syrjään antaen laivalle lavean tilan.
Mutta Joen Sanders, joka nojasi komentosillan laitaa vasten hellekypärä
työnnettynä suojaamaan niskaa auringolta, oli nähnyt heidät. Hän oli
myöskin havainnut, että miehet äkkiä lakkasivat melomasta, ja huomasi
heidän taas alkavan voimakkaasti meloa ja ottavan uuden suunnan.
Hän nosti sormeaan merkiksi ruorimiehelle: peräsin käännähti ja äkkiä
oli »Zaire» poikkiteloin kanootin tiellä.
— Tällä miehellä, sanoi serkkujen ällistynyt päällikkö, — on silmät
kuin okapilla, joka näkee puiden läpi vihollisensa.
Hän lakkasi melomasta ja odotti palaveria.
— Mitä tämä on, Sambili? kysyi Sanders, kun höyrylaiva saapui kohdalle
ja puoshaka tarttui pikku alukseen. Sanders kurottautui laivan laidan
yli ja puhutteli serkkua nimeltä.
— Herra, sanoi Sambili, — en aio valehdella sinulle; tämä mies on minun
serkkuni ja on hullu. Sen vuoksi viemme hänet kuuluisan poppamiehen luo.
Sanders nyökkäsi ja tipautti valkean tuhkan sikaristaan veteen.
— Tunnen joen paremmin kuin kukaan toinen, mutta en tiedä sellaisesta
miehestä mitään, virkkoi hän. — Myöskin olen kuullut, että monta hullua
miestä on viety Paholaisten metsään, jossa heitä odottaa poppamies,
jota he eivät ole nähneet. Ja hänen nimensä on _Iwa_, joka merkitsee
kuolemaa.
Kaksi hausaa kiskoi sidotun miehen laivaan.
— Päästäkää hänet, sanoi Sanders.
— Herra, sanoi serkku kiihtyneenä, — hän on hyvin hullu ja hyvin
raivokas.
— Minä olen myöskin hyvin raivokas, sanoi Sanders, — ja sanotaan, että
minä olen hullu, mutta minua ei sittenkään sidota paaluun.
Päästyään vapaaksi Kmaka nousi vapisten ja hieroskellen puutuneita
jäseniään.
— He sanovat sinua hulluksi, Kmaka, sanoi Sanders.
Kmaka hymyili — paha merkki, sillä alkuasukkaat, joissa on pitkälle
kehittynyt unitauti, hymyilevät usein sillä tavoin. Sanders katseli
häntä uteliaana.
— Herra, sanoi Kmaka, — nämä minun veljeni luulevat minua hulluksi, kun
minä ajattelen.
— Minkälaisia ajatuksia ajattelet? kysyi Sanders.
Toinen epäröi. — Herra, pelkään sanoa, sillä sinäkin voisit luulla
minua hulluksi.
— Puhu, sanoi Sanders, — äläkä pelkää, sillä minä olen sinun isäsi ja
sinun kuninkaasi, jonka on tänne asettanut hallitsemaan eräs mies, joka
on hyvin suuri kuninkaiden neuvostossa.
— Ajattelen elämää, sanoi Kmaka, — ja tähtiä, ja sitä, miksi ihmiset
tekevät niin kuin tekevät. Ajattelen jokia. Herra, kysyi hän, — miksi
kivi heitettynä tyyneen veteen tekee pieniä väreileviä ympyröitä, jotka
laajenevat ja laajenevat, kunnes katoavat näkyvistä?
Sanders katsoi häntä terävästi. Hän oli kuullut tästä ajattelijasta.
— Jatka, sanoi hän.
— Herra, tätä minä myöskin ajattelen, sanoi Kmaka rohkaistuen, — että
minä en ole mitään, että mikään ei ole mitään (hän viittasi kädellään
ympärilleen valkeaan, kuumaan maailmaan), että myöskään sinä, herra, et
ole mitään.
— Tällaista on häpeä sanoa, sanoi pääserkku kauhistuneena, — ja se
osoittaa varmasti, että sinä olet hullu.
— Miksi minä en ole mitään, Kmaka? kysyi Sanders hiljaa.
— Herra, sanoi mies vakavana, — mikä ei ole ikuista, ei ole mitään.
— Kuulkaa häntä! huudahti Sambili epätoivoisena. — Kuulkaa tätä hullua!
_O, ko, ko!_ Kmaka, olet osoittanut hulluutesi herrallemme aivan
kokonaan.
Hän odotti, että Sanders komentaisi Kahlehtijan sitomaan Kmakan
ranteet. Sanders sen sijaan nojasi laitaan, pää vaipuneena, ja ajatteli.
— Kmaka, sanoi hän viimein, — minusta tuntuu, että sinä olet omituinen
mies, mutta kuitenkaan et ole hullu, vaan viisaampi kuin yksikään
musta mies, jonka olen nähnyt. Olet niin viisas, että jos jätän sinut
veljiesi pariin, niin he tappavat sinut, sillä tyhmät miehet vihaavat
viisautta, ja minusta tuntuu siltä, että sinä olet liian viisas.
Hän antoi määräyksen, että Kmaka sai asua miehistön kanssa.
Serkut puolestaan hän ajoi kanoottiin.
— Menkää rauhassa, sanoi hän, — sillä olette päässeet hullustanne ja
säästyneet hirttonuoralta — en halua tässä maassa silmien puhkomista.
Sandersilla ei ollut ketään, kenelle hän olisi puhunut ajattelijasta,
sillä hänen molemmat alaisensa olivat sairaana, ja hänen oli pitänyt
jättää heidät rannikolle. Hän kokeili mielellään. Monrovian Bosambo oli
koe, joka oli onnistunut hyvin. Juuri nyt Bosambosta oli harmia, ja se
oli aiheuttanut tämän matkan.
Ochorin maan vieressä oli kapea kaistale, joka oli pienenä
puskurivaltiona Isisin ja Ochorin välillä. Sen asema oli vaikea,
sillä vaikka se oli aivan merkityksetön, niin sekä Ochori että
Isisi halusivat saada sen; molemmat olivat lukemattomia kertoja sen
vallanneet, ja vain Sandersin rautainen käsi saattoi taas palauttaa
sen puolueettomuuden. Maailmassa ei ollut mitään estettä sille,
että molemmilla kansoilla olisi vapaa kulku läpi Lombobon — se oli
kaistaleen nimi — ja viisas päällikkö olisi voinut järjestää asiat
niin, että sekä ochorilaiset että isisiläiset olisivat voineet kulkea
vapaasti alueella kummankaan silti voimatta vaatia sitä herruuteensa.
Tätä päällikköä Sanders oli kauan etsinyt.
Hän oli nimittänyt monta. Ngombin Kombanava, joka myi kuninkuutensa
Iäisille tuhannesta putkesta ja kahdestakymmenestä suolasäkistä,
Akasavan Olambo, joka oli tuskin nimitetty, kun jo lahjoitti oikeutensa
Ochorin Bosambolle, Mnabo, rannikkolainen, Pikku Isisin Tibini —
kokonainen sarja Lombobon pikku päälliköitä oli tullut ja mennyt.
Sanders ajatteli näitä istuessaan kannella katoksen alla ja »Zairen»
kyntäessä Suuren joen mustankeltaista vettä.
Hän oli hyvin kärsivällinen, ja oli ollut jo monta vuotta. Hän ei
lannistunut, vaikka viimeisen pettymyksen katkeruus vieläkin kuohutti
mieltä. Sillä hän oli asettanut päälliköksi erään Sakadamon, jonka hän
oli tuntenut jo vuosia. Kun näet Sanders oli poissa näkyvistä, niin
ylpistynyt Sakadamo kokosi sotilaansa ja vei heidät puolueettomasti
ensin ochorilaisia ja sitten isisiläisiä vastaan ja lopuksi myi maansa
molemmille.
Mistä rikoksesta Sakadamo tällä hetkellä suoritti kahden vuoden
pakkotyötä Kahleitten kylässä, ja Lombobo oli päälliköttä.
Sanders poltti kaksi sikaria asian hyväksi, sitten hän lähetti hakemaan
ajattelija Kmakaa.
He toivat hänet, pitkän nuorukaisen, hennonpuoleisen. Sanders tutki
häntä villaisesta päästä hoikkien säärien päässä oleviin isoihin
jalkoihin asti. Hänellä oli kyhmyiset polvet, ja hänen yllään oleva
nahkavaippa paljasti hänen hoikkuutensa.
Sanders arvioi hänen ikänsä yhdeksäksitoista vuodeksi, mikä oli
melkoisen tarkkaan osattu.
— Kmaka, sanoi hän tutkimuksensa päätyttyä, — sinun kaltaisesi miehet
ovat harvinaisia, enkä minä ole tavannut sinun laistasi aikaisemmin.
Tiedän, että olet kunnianhimon ja vihan yläpuolella ja ymmärrät suuria
asioita.
— Herra, olen ajattelija, enkä tiedä itse, ovatko ajatukseni hulluja
ajatuksia vai ovatko ne korkealla tavallisten miesten ajatuksien
yläpuolella.
— Ole huoleti, sinä et ole hullu, sanoi Sanders kuivasti. — Uskon sen
varmaan ja antaakseni sinulle osoituksen luottamuksestani aion tehdä
sinut Lombobon päälliköksi, ja sinä saat olla minun sijallani, antaen
ja ottaen oikeutta ja valellen kansasi tulista luonnetta viisautesi
vedellä.
— Herra, teen niin kuin haluat, sanoi Kmaka.
Ja niin kävi, että suuressa palaverissa, jossa olivat läsnä kansan
päämiehet ja johtajat, Sanders teki Ajattelijan Lombobon alueen
päälliköksi ripustaen hänen kaulaansa teräsketjun ja mitalin. Toiseen
palaveriin kutsuttiin Bosambo ja Isisin kuningas, ja siinä puhuttiin
suoria sanoja.
Isisiläisten lähdettyä Sanders vei nuoren päällikön retkelle hänen
uuden hallitusalueensa rajalle, ja heidän kanssaan meni myöskin Bosambo.
Aukeamalla aivan rajalla ja alueita yhdistävän polun vieressä kasvoi
iso kumipuu, ja siihen seurue pysähtyi.
— Bosambo ja Kmaka, sanoi Sanders, — tämä puu merkitköön, mikä on
Ochoria ja mikä on Lomboboa. Sillä kaikki, mikä on tämän toisella
puolen, kuuluu toiselle, ja mikä on toisella puolen, kuuluu toiselle.
He katsoivat puuta, molemmat päälliköt; he katsoivat sitä pitkään ja
tarkoin.
Herra, sanoi Bosambo viimein, — tarkoituksesi on selvä, mutta kenen
alueella on tämä puu?
Se oli Bosambolle ominainen kysymys.
— Se puoli, joka on Ochoriin päin, on Ochorin maalla, se puoli, joka on
Lomboboon päin, on Lombobon maalla, sanoi Sanders.
Viimeisen varoituksen hän antoi Kmakalle.
— Ochorille ja Isisille, sanoi hän, — tulee sinun antaa kulkuoikeus ja
kauppavapaus; sinä et saa estää kumpaakaan etkä auttaa toista toisen
kustannuksella. Sinun tulee olla viisas ja suuri.
Herra, teen niin, sanoi Kmaka nyökäyttäen päätään, — sillä kasvava ja
katoava ei ole mitään, vaan ainoastaan ihmisten sielut pysyvät.
Tämä viisas lause korvissaan kaikuen Sanders lähti paluumatkalle
onnellisena luulossaan, että kohtalo oli viimein hänelle osoittanut
puskurivaltion ratkaisun.
Mainittava on, että Kmaka aloitti hallituksensa viisaasti.
Lombobolaiset, jotka olivat tottuneet tämän tästä uusiin päällikköihin,
tekivät parhaansa saattaakseen hänet epätoivoon. He esittivät
riitoja hänen ratkaistavakseen — riitoja, jotka olisivat panneet
tottuneimmankin oikeuden päät pyörälle. Esimerkiksi:
Jos mies ostaa vaimon maksaen hänestä kaksi säkkiä suolaa, ja tämä
on äkäpussi ja sitä paitsi monelta katsannolta epämiellyttävä, miten
mies saa hinnan takaisin, kun suola on pudonnut veteen hänen omasta
kanootistaan, jota souti kaksi hänen omaa melojaansa ja kaksi hänen
appensa melojaa?
Tai:
Mies on lainannut naapurin keihästä metsästykseen ja maksanut joka
kerta lainasta luovuttamalla osan saaliista. Eräänä päivänä hän meni
metsästämään vioittuneella keihäällä ja leopardi vahingoitti häntä.
Voiko hän vaatia hyvitystä siitä, että keihäs oli huono, jos lainaaja
voi todistaa, että sen vioittumiseen on syynä heidän yhteisen serkkunsa
huolimattomuus?
Tässä kaksi heidän esittämistään kysymyksistä, ja he istuivat
puoliympyrässä neuvotellen, ja Ajattelija tuomitsi viimein. Neljä
päivää hän mietti ensimmäistä juttua. Hänen kansansa istui mykkänä,
hänen sanojensa hypnotisoimatta; he eivät voineet seurata hänen
päätelmiään, he olivat tykkänään epätietoisia siitä, tuomitsiko hän
kantajan vai vastaajan hyväksi; ja lopuksi, kun hän tavan mukaan nosti
molemmat kätensä ja sanoi: »Palaver on päättynyt», he menivät pois
mielissään ja mitään käsittämättä.
— Meillä on päällikkö, sanoi jokivarren kalastajakylän päämies, — joka
on viisaampi kaikkia muita miehiä, niin viisas, ettemme me ymmärrä
häntä.
Kmaka puuhaili maallisissa asioissa. Hän otti myöskin erään
isisiläisen tytön vaimokseen. Myöskin hän salli sekä isisiläisille
että ochorilaisille vapaan pääsyn. Molemmat kansat lähettivät hänelle
lahjoja, jotka hän otti vastaan. Hänen päällikkyytensä kolmantena
päivänä eräs hänen päämiehensä tuli kertomaan, että ochorilaiset
kalastivat Lombobon vesillä ja että isisiläiset metsästivät Lombobon
metsissä.
— Olkoon niin, sanoi Kmaka, — sillä metsät ja joet on luotu kaikkia
varten, eikä ole tarvis mitään rajaa. Sillä tämä ei ole minun maatani
eikä minun jokeani; eikä se ole teidän; se kuuluu kaikille ihmisille,
joille siitä on jotakin hyötyä.
Tämä oli Sandersille mieleen, ja kun tiedot tulivat komissaarille, hän
oli tyytyväinen.
Sitten paha kieli levitti juttuja hänen nuoresta vaimostaan, joka oli
miellyttävä. —
— En ole pätevä asettamaan rajoja kenenkään haluille, sanoi Kmaka, —
eikä tässä minun maassani saa mies enempää kuin nainenkaan olla tapojen
orjuuttama.
Kaksi kuukautta kului tasaisesti. Kmakan vaikutus kasvoi päivä
päivältä, ja hänen maineensa kruunasi tuomio, jonka langettamiseen
kului yhdeksän päivää.
Sitten eräs päämies saapui kannellen ochorilaisia vastaan.
— Herra, he hakkaavat metsää Lombobon alueelta ja vievät sen
kaupunkiinsa, sanoi hän.
— Metsä on vapaa kaikille, sanoi Kmaka.
Hän istui pienellä kaiverretulla tuolilla puoliympyrään rakennettujen
majojen — hänen päämajansa — keskellä.
— Mutta, jatkoi hän, — koska tämä maa on minun ja kansa on minun
ja koska minut on pantu kaitsemaan heitä, on häpeä, että ryövärit
hävittävät tätä maata.
Ja kahta viikkoa myöhemmin ochorilainen seurue tuli metsästämään
Lombobon alueelle seuraten tulisessa touhussa norsua. Kmaka lähetti
rykmentin pidättämään heitä ja tappamaan norsun.
— Sillä minä sanon, virkkoi hän vangeilleen, — ja minun sanani ovat
sellaista viisautta, että Sandikin kumartaa niitä: Se, mikä on toisella
puolen erästä puuta Ochorin taholla, on minun, ja mitä on toisella
puolella, se on teidän herranne.
— Herra, sanoi metsästäjäin päämies, — palaverhan oli, että sinun
maassasi on metsästys vapaa.
— Ja vapaa kalastus, sanoi Kmaka hurjan ivallisena, — ja vapaa
metsänhakkuu Kuoleman kautta! Ja se varas, sinun herrasi, tuhoaisi
minun kauniin maani ja pilkkaisi minua — tuhannen keihään päällikköä!
Mene takaisin Bosambon luo ja kutsu hänet palaveriin tienvieressä
kasvavan kumipuun luo.
Tyhjin käsin palasivat metsämiehet kotiin tavatakseen herransa
vihaisena.
Bosambo kirosi karokielellä, arabiaksi, bomongoksi, suaheliksi ja
englanniksi nimittäen Kmakaa »kirotuksi mustaksi neekeriksi» ja
esittäen eräitä tietoja hänen sukupuustaan.
Määrättynä hetkenä päälliköt tapasivat toisensa Kmakan saapuessa
myöhästyneenä.
— Herra Bosambo, sanoi hän seisoen puhuessaan Lombobon puolella
kumipuuta, — minun sydämessäni on häpeä, etten tullut ajallaan. Mutta
minulla oli vaimo, jolla oli rakastaja tuottaen minulle häpeää, ja
tänään minä tapoin heidät molemmat tavan mukaan.
— Sellaista tapahtuu, sanoi Bosambo. — Nyt olen saapunut luoksesi,
Ajattelija Kmaka, eräitten kuuluviini tulleitten outojen tapahtumien
vuoksi. Sanotaan sinun kieltäneen ochorilaisilta metsänhakkuun ja
metsästyksen alueellasi.
— Se on totta, sanoi Kmaka, — sillä kumipuun tällä puolen oleva maa on
minun, ja minä olen päällikkö alueella niin kauas kuin silmäsi kantaa.
— Maa kuuluu kaikille, sanoi Bosambo hieman kiivaasti.
— Maailma kuuluu kaikille, oikaisi Ajattelija, — mutta jänikset eivät
tee pesää puuhun eivätkä kotkat kuoppaa maahan. Jokainen elää hänelle
osoitetulla paikallaan, ja on osoitettu, että ochorilaiset elävät
toisella puolen ja lombobolaiset toisella.
Bosambo kuohahti.
— Huomaan, että olet ahne koira, sanoi hän, — ja jos minun on hakattava
metsää oman alueeni laidasta, niin katso, minä aloitan nyt!
Hän käski tuomaan kirveen, ja hänelle tuotiin se, ohutteräinen ja hyvin
pureva.
Hän iski puuta kahdesti.
— Bosambo, sanoi Kmaka vavisten vihasta, — mitä sinä teet?
— Oikeuden jakaja, herjasi Bosambo, — lihavien sanojen keksijä, joka
puhut kaloista ja ruokit viisautta kuin likainen maja ruokkii matoja,
minä hakkaan puutani.
— Se on minun puuni, raivosi Kmaka ja otti heittokeihään.
— Toinen puoli on sinun, sanoi Bosambo jatkaen hakkaamistaan, mutta
pitäen kuitenkin vaaraa silmällä, — ja minä hakkaan sen puolen, joka on
minun. Ja jos sinä viisaudessasi pidät omasi pystyssä, niin sinä olet
ajattelijain ruhtinas.
Hän jatkoi hakkaamistaan Kmakan katsellessa vihasta kiehuen.
— Jos sinä jatkat katalaa työtäsi, sanoi hän, — niin mikä estää puun
kaatumasta?
— Ei mikään, sanoi Bosambo merkitsevästi, — sillä yötuulet ovat tulossa
ja tuuli puhaltaa Ochoriin päin — ja katso! kun puu kaatuu, niin se
kuuluu...
Kmaka heilahdutti kättään nopeasti taaksepäin ja linkosi keihään.
* * * * *
— He ovat tuossa pensaikossa, sanoi Sanders.
Hänen kasvoiltaan valui hiki virtanaan, ja niillä oli pieni verijuova.
— Panen sinne pari panosta, sanoi hausakapteeni. — Nämä lombobolaiset
taistelevat mainiosti.
Sanders ei puhunut mitään. Hän paljasti valkeat hampaansa hymyyn, mutta
hän ei ollut oikein rattoisalla tuulella.
— Ahmed, sanoi hausakapteeni polvistuen aluksen kannelle ja tähtäsi
kenttäkiikarinsa vihollista peittävään puurykelmään, — jos sinä
rakastat uskoasi ja vihaat kaffereita, niin älä pudota panosta liian
aikaisin, tai minä lyön sinua kintuille.
— Herra, valaistus on huono, sanoi tykkimies. Hän kohotti tykin suuta
hieman korkeammalle ja ampui.
Tällä kertaa panos osui. Puiden yläpuolella näkyi valkea savupilvi, ja
he kuulivat ammuksen räjähdyksen.
Hausakapteeni nousi ja meni Sandersin luo.
— Mitä on oikeastaan tekeillä? kysyi hän.
Sanders ei sanonut toviin mitään.
— Bosambolla on jotain tekemistä tässä asiassa, sanoi hän, — mutta
se lurjus teki kuitenkin vain, mihin hänellä oli oikeus. Kmaka on
heräävä Kain. Hän on tapellut isisiläisiä vastaan ja hyökännyt heidän
alueelleen; hän on tunkenut ochorilaiset aivan heidän pääkaupunkiinsa
asti — heidän oli taisteltava pahuksesti pelastaakseen sen. Kmaka on
julistautunut Ochorin, Isisin ja Lombobon kuninkaaksi ja käskenyt
akasavalaisia ja ngombilaisia lähettämään hänelle lahjoja.
Hänen äänensä värisi; sitten asian huvittavuus tarttui häneen, ja hän
nauroi.
Hän meni rannalle hausain kanssa ja johti joukkoa, joka teki viimeisen
hyökkäyksen.
Revolveri kädessään hän käveli aukeman poikki, ja haussat kulkivat
hänen sivullaan kahtena siipenä pistimet kivääreihin kiinnitettyinä.
Kmaka, jota ympäröi kourallinen hänen joukkonsa tähteitä, teki ankaraa
vastarintaa, mutta se oli turhaa.
Äkkiä hänen miehensä heittivät keihäät maahan ja kohottivat kätensä.
— Pidättäkää tuo mies!
Joukko hausoja kävi taistelevan ajattelijan kimppuun, ja hän kaatui.
He toivat hänet verissään mutta urhoollisena Sandersin eteen, ja parin
minuutin ajan he silmäilivät toinen toistansa.
— Kmaka, sanoi Sanders viimein, — olet tehnyt kauheita tekoja, sillä
olet tuonut sodan tähän maahan ylpeydelläsi ja itsekkyydelläsi.
— Valkea mies, sanoi Kmaka halveksivasti, — olen kuningas ja näiden
maiden herra — en puhu palvelijain kanssa — sen vuoksi, oi pieni mies,
tuo minun eteeni kuninkaasi, että voin keskustella vertaiseni kanssa.
Sanders ei sanonut mitään; ja sitten:
— Tarttukaa häneen! sanoi hän äkkiä.
Sillä Kmaka kävi äkkiä hervottomaksi; hänen polvensa antoivat perään,
ja hän vaipui maahan.
Hän oli haavoittunut kuolettavasti, niin kuin Sanders näki tutkiessaan
häntä.
He veivät hänet puun varjoon, ja Sanders istuutui hänen viereensä.
Mies silmäsi komissaariin.
— Herra, sanoi hän hiljaa, — taidan mennä sinun rangaistavaltasi
ulkopuolelle.
— Se on totta, Kmaka, sanoi Sanders lempeästi, — ja minä toivon, että
olisit tehnyt sen, ennen kuin toit kaiken tämän surun lombobolaisille.
Kmaka pudisti päätään.
— Niin tapahtuu, sanoi hän hitaasti, — sillä elävät olennot käyvät
elävien olentojen kimppuun, linnut hyönteisten, leopardit lintujen,
ihmiset leopardien, ja kun ei ole ketään ihmistä suurempaa, ihmiset
käyvät itsensä kimppuun. Näin on säädetty...
Hänelle annettiin vettä ja hän avasi jälleen silmänsä.
— Herra, sanoi hän puhuen vaivalloisesti, — olen ajatellessani tullut
tuntemaan maailman suurimman totuuden.
Outo tuli leimusi hänen silmistään; ne välkkyivät hänen keksintönsä
suuruuden häikäiseminä.
— Kukaan teistä viisaista miehistä ei tiedä sitä, kuiskasi hän, —
kuolema on...
Sanders odotti, mutta Ajattelija Kmaka vei salaisuutensa mukanaan unen
maailmaan.