AJATTELIJA JA KUMIPUU

On kolme asiaa, jotka ovat filosofian ja logiikan ulkopuolella.

Kolme asiaa, jotka tekevät lempeät miehet raivokkaiksi ja

välinpitämättömän urhoolliseksi. Yksi on rakkaus, toinen on uskonto, ja

kolmas on maa.

Isisissä oli mies, joka oli suuri ajattelija. Hän ajatteli asioita,

jotka eivät olleet ajateltavissa, sellaisia kuin tähdet, myrskyt ja

aika, joka ei alkanut eikä loppunut koskaan.

Usein hän meni joen rantaan, istui poski polven varassa ja ajatteli

suuria asioita päivät umpeensa. Kylän asukkaat — Akalavi-särkän

rannalla — ajattelivat, eikä se ole luonnotontakaan, että hän oli

hullu, sillä tämä nuori mies pysytteli erillään elämän iloista, eikä

hän löytänyt mitään huvitusta neitosten parista; hän pysyi poissa

tansseista ja juhlista, jotka muodostivat jokivarren elämän valoisamman

puolen.

Kmaka — se oli hänen nimensä — oli Jokon poika, joka oli Nkeman poika,

jonka isä taas oli Suuren kuninkaan aikainen uljas soturi. Ja äitinsä

puolelta hän polveutui Pikisamokosta, joka myöskin oli voimakas ja

verinen mies, niin että hänessä ei sukunsa puolesta kylläkään ollut

hempeätä luonnetta. — Sen vuoksi, sanoi Joko, hänen isänsä, — hänen

täytyy olla hullu, ja jos asia voidaan järjestää Sandin tietämättä,

niin puhkaisemme hänen silmänsä ja viemme hänet kauas metsään, jossa

pedot tai nälkä hänet pian tappavat.

Kaikki sukulaiset oli kutsuttu perheneuvotteluun, koska hullu

poika on kauhistus. Hän kulkee pitkin metsiä ja kulkiessaan tai

narrimaisuudessaan hän särkee kapineita ja tekee vahinkoja, joista

perhe on laillisessa vastuussa. He keskustelivat asiasta melkein koko

yön eivätkä päässeet päätökseen. Neuvottelua jatkettiin seuraavana

päivänä, ja perheen vanhin, toisen kylän hyvin vanha ja hyvin viisas

päällikkö, antoi lausuntonsa. — Jos hän on hullu, sanoi hän, — niin

hänet on kaikkien lakien ja tapojen mukaan tuhottava. Minä olen kokenut

mies, niin kuin kaikki tiedätte, sillä olen elänyt useita vuosia

kauemmin kuin te. Antakaa minun siis tutkia Kmakaa, onko hän hullu

vaiko vain yksinkertainen, niin kuin pojat tavallisesti naimaiässä ovat.

Sitten he päättivät kutsua Kmakan kuultavaksi, ja ne, jotka menivät

häntä hakemaan, löysivät hänet metsästä makaamasta pehmeällä nurmella.

Hän makasi kasvot maahan päin, pää käsissään, katsellen kukkaa.

— Kmaka, sanoi häntä hakemaan tullut mies, — mitä sinä teet?

— Opiskelen, sanoi Kmaka yksinkertaisesti, — sillä tämä ruoho opettaa

minulle paljon asioita, joista en ennen tiennyt.

Toinen katsoi maahan ja nauroi.

— Se on ruoho, sanoi hän, — se ei tee hedelmää, eikä se sen vuoksi ole

mitään.

— Se on elävä, sanoi Kmaka katsellen yhä kukan terälehtiä. — Ja minä

arvelen, että se on suurempi kuin minä, koska se on lainkuuliainen.

— Olet tosiaankin hullu, sanoi hänen serkkunsa, — se on aivan varma.

Hän vei hänet perheneuvotteluun.

— Löysin hänet, sanoi hän tärkeänä, — katselemasta ruohoja, ja hän

väitti niiden olevan suurempia kuin hän itse.

Perhe katsoi synkästi Kinakaan, ja vanha päällikkö aloitti hyökkäyksen.

— Kmaka, sanotaan, että sinä olet hullu. Minä perheen päänä olen

kutsunut suvun koolle, jotta näkisimme, onko syytös tosi vai ei.

Sanotaan, että sinulla on kummallisia ajatuksia — sellaisiakin, että

tähdet ovat muka kaukaisia maita.

— Se on totta, isä, sanoi toinen.

— Sanotaan sinun myöskin arvelevan, että aurinko paistaa yöllä.

— Niin luulenkin, sanoi Kmaka, — ja tarkoitan, että se paistaa

jossakin. Sillä ei ole viisasta arvella, että joki olisi suurempi kuin

aurinko.

— Huomaan, että sinä todellakin olet hullu, sanoi vanhus kylmästi, —

sillä mitä tekemistä joella ja auringolla on keskenään.

— Herra, sanoi nuori mies vakavasti, — jokihan juoksee päivin ja öin,

joko kävelet tai makaat, näetpä sen tai olet näkemättä. Kuitenkin

typerät ajattelevat, että mitä he eivät näe, sitä ei ole olemassa. Ja

onko joki suurempi kuin aurinko? Sillä jos joki, joka on osa Suuresta

Kulusta, juoksee öisin, pitääkö auringon, joka on monta vertaa

tärkeämpi maalle, lakata paistamasta?

Vanha päällikkö pudisti päätään.

— Ei kukaan muu kuin hyvin hullu mies puhu sellaisia asioita, sanoi

hän, — sillä eikö aurinko muutu yöllä kuuksi, paitsi silloin kun se

nukkuu? Ja kun ihmiset nukkuvat ja vuohet nukkuvat, niin miksei aurinko

nuku ja ryömi maakuoppaan, niin kuin olen itse nähnyt?

He ajoivat Kmakan pois. Näytti mahdottomalta keskustella sen enempää.

Hän nukkui majassa yksikseen. Hän palasi myöhään sinä yönä, sillä

hän oli ollut metsässä katselemassa lepakoita; mutta tullessaan hän

tapasi kuusi serkkuaan odottamasta. He kävivät häneen käsiksi, eikä hän

vastustellut.

He sitoivat hänet käsistä ja jaloista pitkään paaluun ja asettivat

hänet kanoottiin. Sitten hänen kuusi serkkuaan kävivät kanoottiin ja

meloivat nopeasti myötävirtaa. He aikoivat Paholaisten metsään, joka on

Hiljaisella joella — erämaan vesistö, johon vain krokotiilit menevät

laskemaan munansa, sillä siellä on hiekkarantoja, jotka ovat sopivia

siihen tarkoitukseen.

Päivänkoitteessa he pysähtyivät ja tehtyään tulen keittivät ruokaa. He

antoivat vangilleen hiukan kalaa ja maniokkia.

— Nälkäiset päivät odottavat sinua, veli, sanoi yksi serkuista, sillä

me aiomme lopettaa sinut, koska olet hullu.

— En ole niin hullu, sanoi Kmaka tyynesti, — etten huomaisi teidän

hulluuttanne.

Serkku ei vastannut tietäen, että, sellaiset hullut, jotka pitivät

muita hulluina, olivat hulluimpia.

Aurinko oli noussut, ja kanootti jatkoi matkaansa Kmaka maaten pohjalla

syventyneenä katsomaan kahta muurahaista, jotka olivat uhkarohkeasti

tulleet tutkimusretkelle kanoottiin.

Äkkiä melominen taukosi.

Höyryten vastavirtaa, runko loistaen uudessa valkeassa maalissa,

punavalkea kansikatos kirkkaana tuli »Zaire», ja komissaari Sandersin

pieni sininen lippu liehui velttona laivan ainoassa mastontyngässä.

— Melotaan lähemmäksi rantaa, sanoi serkkujen päällikkö, — sillä tämä

on Sandi, ja jos hän näkee, mitä me kuljetamme, niin hän suuttuu.

He siirtyivät syrjään antaen laivalle lavean tilan.

Mutta Joen Sanders, joka nojasi komentosillan laitaa vasten hellekypärä

työnnettynä suojaamaan niskaa auringolta, oli nähnyt heidät. Hän oli

myöskin havainnut, että miehet äkkiä lakkasivat melomasta, ja huomasi

heidän taas alkavan voimakkaasti meloa ja ottavan uuden suunnan.

Hän nosti sormeaan merkiksi ruorimiehelle: peräsin käännähti ja äkkiä

oli »Zaire» poikkiteloin kanootin tiellä.

— Tällä miehellä, sanoi serkkujen ällistynyt päällikkö, — on silmät

kuin okapilla, joka näkee puiden läpi vihollisensa.

Hän lakkasi melomasta ja odotti palaveria.

— Mitä tämä on, Sambili? kysyi Sanders, kun höyrylaiva saapui kohdalle

ja puoshaka tarttui pikku alukseen. Sanders kurottautui laivan laidan

yli ja puhutteli serkkua nimeltä.

— Herra, sanoi Sambili, — en aio valehdella sinulle; tämä mies on minun

serkkuni ja on hullu. Sen vuoksi viemme hänet kuuluisan poppamiehen luo.

Sanders nyökkäsi ja tipautti valkean tuhkan sikaristaan veteen.

— Tunnen joen paremmin kuin kukaan toinen, mutta en tiedä sellaisesta

miehestä mitään, virkkoi hän. — Myöskin olen kuullut, että monta hullua

miestä on viety Paholaisten metsään, jossa heitä odottaa poppamies,

jota he eivät ole nähneet. Ja hänen nimensä on _Iwa_, joka merkitsee

kuolemaa.

Kaksi hausaa kiskoi sidotun miehen laivaan.

— Päästäkää hänet, sanoi Sanders.

— Herra, sanoi serkku kiihtyneenä, — hän on hyvin hullu ja hyvin

raivokas.

— Minä olen myöskin hyvin raivokas, sanoi Sanders, — ja sanotaan, että

minä olen hullu, mutta minua ei sittenkään sidota paaluun.

Päästyään vapaaksi Kmaka nousi vapisten ja hieroskellen puutuneita

jäseniään.

— He sanovat sinua hulluksi, Kmaka, sanoi Sanders.

Kmaka hymyili — paha merkki, sillä alkuasukkaat, joissa on pitkälle

kehittynyt unitauti, hymyilevät usein sillä tavoin. Sanders katseli

häntä uteliaana.

— Herra, sanoi Kmaka, — nämä minun veljeni luulevat minua hulluksi, kun

minä ajattelen.

— Minkälaisia ajatuksia ajattelet? kysyi Sanders.

Toinen epäröi. — Herra, pelkään sanoa, sillä sinäkin voisit luulla

minua hulluksi.

— Puhu, sanoi Sanders, — äläkä pelkää, sillä minä olen sinun isäsi ja

sinun kuninkaasi, jonka on tänne asettanut hallitsemaan eräs mies, joka

on hyvin suuri kuninkaiden neuvostossa.

— Ajattelen elämää, sanoi Kmaka, — ja tähtiä, ja sitä, miksi ihmiset

tekevät niin kuin tekevät. Ajattelen jokia. Herra, kysyi hän, — miksi

kivi heitettynä tyyneen veteen tekee pieniä väreileviä ympyröitä, jotka

laajenevat ja laajenevat, kunnes katoavat näkyvistä?

Sanders katsoi häntä terävästi. Hän oli kuullut tästä ajattelijasta.

— Jatka, sanoi hän.

— Herra, tätä minä myöskin ajattelen, sanoi Kmaka rohkaistuen, — että

minä en ole mitään, että mikään ei ole mitään (hän viittasi kädellään

ympärilleen valkeaan, kuumaan maailmaan), että myöskään sinä, herra, et

ole mitään.

— Tällaista on häpeä sanoa, sanoi pääserkku kauhistuneena, — ja se

osoittaa varmasti, että sinä olet hullu.

— Miksi minä en ole mitään, Kmaka? kysyi Sanders hiljaa.

— Herra, sanoi mies vakavana, — mikä ei ole ikuista, ei ole mitään.

— Kuulkaa häntä! huudahti Sambili epätoivoisena. — Kuulkaa tätä hullua!

_O, ko, ko!_ Kmaka, olet osoittanut hulluutesi herrallemme aivan

kokonaan.

Hän odotti, että Sanders komentaisi Kahlehtijan sitomaan Kmakan

ranteet. Sanders sen sijaan nojasi laitaan, pää vaipuneena, ja ajatteli.

— Kmaka, sanoi hän viimein, — minusta tuntuu, että sinä olet omituinen

mies, mutta kuitenkaan et ole hullu, vaan viisaampi kuin yksikään

musta mies, jonka olen nähnyt. Olet niin viisas, että jos jätän sinut

veljiesi pariin, niin he tappavat sinut, sillä tyhmät miehet vihaavat

viisautta, ja minusta tuntuu siltä, että sinä olet liian viisas.

Hän antoi määräyksen, että Kmaka sai asua miehistön kanssa.

Serkut puolestaan hän ajoi kanoottiin.

— Menkää rauhassa, sanoi hän, — sillä olette päässeet hullustanne ja

säästyneet hirttonuoralta — en halua tässä maassa silmien puhkomista.

Sandersilla ei ollut ketään, kenelle hän olisi puhunut ajattelijasta,

sillä hänen molemmat alaisensa olivat sairaana, ja hänen oli pitänyt

jättää heidät rannikolle. Hän kokeili mielellään. Monrovian Bosambo oli

koe, joka oli onnistunut hyvin. Juuri nyt Bosambosta oli harmia, ja se

oli aiheuttanut tämän matkan.

Ochorin maan vieressä oli kapea kaistale, joka oli pienenä

puskurivaltiona Isisin ja Ochorin välillä. Sen asema oli vaikea,

sillä vaikka se oli aivan merkityksetön, niin sekä Ochori että

Isisi halusivat saada sen; molemmat olivat lukemattomia kertoja sen

vallanneet, ja vain Sandersin rautainen käsi saattoi taas palauttaa

sen puolueettomuuden. Maailmassa ei ollut mitään estettä sille,

että molemmilla kansoilla olisi vapaa kulku läpi Lombobon — se oli

kaistaleen nimi — ja viisas päällikkö olisi voinut järjestää asiat

niin, että sekä ochorilaiset että isisiläiset olisivat voineet kulkea

vapaasti alueella kummankaan silti voimatta vaatia sitä herruuteensa.

Tätä päällikköä Sanders oli kauan etsinyt.

Hän oli nimittänyt monta. Ngombin Kombanava, joka myi kuninkuutensa

Iäisille tuhannesta putkesta ja kahdestakymmenestä suolasäkistä,

Akasavan Olambo, joka oli tuskin nimitetty, kun jo lahjoitti oikeutensa

Ochorin Bosambolle, Mnabo, rannikkolainen, Pikku Isisin Tibini —

kokonainen sarja Lombobon pikku päälliköitä oli tullut ja mennyt.

Sanders ajatteli näitä istuessaan kannella katoksen alla ja »Zairen»

kyntäessä Suuren joen mustankeltaista vettä.

Hän oli hyvin kärsivällinen, ja oli ollut jo monta vuotta. Hän ei

lannistunut, vaikka viimeisen pettymyksen katkeruus vieläkin kuohutti

mieltä. Sillä hän oli asettanut päälliköksi erään Sakadamon, jonka hän

oli tuntenut jo vuosia. Kun näet Sanders oli poissa näkyvistä, niin

ylpistynyt Sakadamo kokosi sotilaansa ja vei heidät puolueettomasti

ensin ochorilaisia ja sitten isisiläisiä vastaan ja lopuksi myi maansa

molemmille.

Mistä rikoksesta Sakadamo tällä hetkellä suoritti kahden vuoden

pakkotyötä Kahleitten kylässä, ja Lombobo oli päälliköttä.

Sanders poltti kaksi sikaria asian hyväksi, sitten hän lähetti hakemaan

ajattelija Kmakaa.

He toivat hänet, pitkän nuorukaisen, hennonpuoleisen. Sanders tutki

häntä villaisesta päästä hoikkien säärien päässä oleviin isoihin

jalkoihin asti. Hänellä oli kyhmyiset polvet, ja hänen yllään oleva

nahkavaippa paljasti hänen hoikkuutensa.

Sanders arvioi hänen ikänsä yhdeksäksitoista vuodeksi, mikä oli

melkoisen tarkkaan osattu.

— Kmaka, sanoi hän tutkimuksensa päätyttyä, — sinun kaltaisesi miehet

ovat harvinaisia, enkä minä ole tavannut sinun laistasi aikaisemmin.

Tiedän, että olet kunnianhimon ja vihan yläpuolella ja ymmärrät suuria

asioita.

— Herra, olen ajattelija, enkä tiedä itse, ovatko ajatukseni hulluja

ajatuksia vai ovatko ne korkealla tavallisten miesten ajatuksien

yläpuolella.

— Ole huoleti, sinä et ole hullu, sanoi Sanders kuivasti. — Uskon sen

varmaan ja antaakseni sinulle osoituksen luottamuksestani aion tehdä

sinut Lombobon päälliköksi, ja sinä saat olla minun sijallani, antaen

ja ottaen oikeutta ja valellen kansasi tulista luonnetta viisautesi

vedellä.

— Herra, teen niin kuin haluat, sanoi Kmaka.

Ja niin kävi, että suuressa palaverissa, jossa olivat läsnä kansan

päämiehet ja johtajat, Sanders teki Ajattelijan Lombobon alueen

päälliköksi ripustaen hänen kaulaansa teräsketjun ja mitalin. Toiseen

palaveriin kutsuttiin Bosambo ja Isisin kuningas, ja siinä puhuttiin

suoria sanoja.

Isisiläisten lähdettyä Sanders vei nuoren päällikön retkelle hänen

uuden hallitusalueensa rajalle, ja heidän kanssaan meni myöskin Bosambo.

Aukeamalla aivan rajalla ja alueita yhdistävän polun vieressä kasvoi

iso kumipuu, ja siihen seurue pysähtyi.

— Bosambo ja Kmaka, sanoi Sanders, — tämä puu merkitköön, mikä on

Ochoria ja mikä on Lomboboa. Sillä kaikki, mikä on tämän toisella

puolen, kuuluu toiselle, ja mikä on toisella puolen, kuuluu toiselle.

He katsoivat puuta, molemmat päälliköt; he katsoivat sitä pitkään ja

tarkoin.

Herra, sanoi Bosambo viimein, — tarkoituksesi on selvä, mutta kenen

alueella on tämä puu?

Se oli Bosambolle ominainen kysymys.

— Se puoli, joka on Ochoriin päin, on Ochorin maalla, se puoli, joka on

Lomboboon päin, on Lombobon maalla, sanoi Sanders.

Viimeisen varoituksen hän antoi Kmakalle.

— Ochorille ja Isisille, sanoi hän, — tulee sinun antaa kulkuoikeus ja

kauppavapaus; sinä et saa estää kumpaakaan etkä auttaa toista toisen

kustannuksella. Sinun tulee olla viisas ja suuri.

Herra, teen niin, sanoi Kmaka nyökäyttäen päätään, — sillä kasvava ja

katoava ei ole mitään, vaan ainoastaan ihmisten sielut pysyvät.

Tämä viisas lause korvissaan kaikuen Sanders lähti paluumatkalle

onnellisena luulossaan, että kohtalo oli viimein hänelle osoittanut

puskurivaltion ratkaisun.

Mainittava on, että Kmaka aloitti hallituksensa viisaasti.

Lombobolaiset, jotka olivat tottuneet tämän tästä uusiin päällikköihin,

tekivät parhaansa saattaakseen hänet epätoivoon. He esittivät

riitoja hänen ratkaistavakseen — riitoja, jotka olisivat panneet

tottuneimmankin oikeuden päät pyörälle. Esimerkiksi:

Jos mies ostaa vaimon maksaen hänestä kaksi säkkiä suolaa, ja tämä

on äkäpussi ja sitä paitsi monelta katsannolta epämiellyttävä, miten

mies saa hinnan takaisin, kun suola on pudonnut veteen hänen omasta

kanootistaan, jota souti kaksi hänen omaa melojaansa ja kaksi hänen

appensa melojaa?

Tai:

Mies on lainannut naapurin keihästä metsästykseen ja maksanut joka

kerta lainasta luovuttamalla osan saaliista. Eräänä päivänä hän meni

metsästämään vioittuneella keihäällä ja leopardi vahingoitti häntä.

Voiko hän vaatia hyvitystä siitä, että keihäs oli huono, jos lainaaja

voi todistaa, että sen vioittumiseen on syynä heidän yhteisen serkkunsa

huolimattomuus?

Tässä kaksi heidän esittämistään kysymyksistä, ja he istuivat

puoliympyrässä neuvotellen, ja Ajattelija tuomitsi viimein. Neljä

päivää hän mietti ensimmäistä juttua. Hänen kansansa istui mykkänä,

hänen sanojensa hypnotisoimatta; he eivät voineet seurata hänen

päätelmiään, he olivat tykkänään epätietoisia siitä, tuomitsiko hän

kantajan vai vastaajan hyväksi; ja lopuksi, kun hän tavan mukaan nosti

molemmat kätensä ja sanoi: »Palaver on päättynyt», he menivät pois

mielissään ja mitään käsittämättä.

— Meillä on päällikkö, sanoi jokivarren kalastajakylän päämies, — joka

on viisaampi kaikkia muita miehiä, niin viisas, ettemme me ymmärrä

häntä.

Kmaka puuhaili maallisissa asioissa. Hän otti myöskin erään

isisiläisen tytön vaimokseen. Myöskin hän salli sekä isisiläisille

että ochorilaisille vapaan pääsyn. Molemmat kansat lähettivät hänelle

lahjoja, jotka hän otti vastaan. Hänen päällikkyytensä kolmantena

päivänä eräs hänen päämiehensä tuli kertomaan, että ochorilaiset

kalastivat Lombobon vesillä ja että isisiläiset metsästivät Lombobon

metsissä.

— Olkoon niin, sanoi Kmaka, — sillä metsät ja joet on luotu kaikkia

varten, eikä ole tarvis mitään rajaa. Sillä tämä ei ole minun maatani

eikä minun jokeani; eikä se ole teidän; se kuuluu kaikille ihmisille,

joille siitä on jotakin hyötyä.

Tämä oli Sandersille mieleen, ja kun tiedot tulivat komissaarille, hän

oli tyytyväinen.

Sitten paha kieli levitti juttuja hänen nuoresta vaimostaan, joka oli

miellyttävä. —

— En ole pätevä asettamaan rajoja kenenkään haluille, sanoi Kmaka, —

eikä tässä minun maassani saa mies enempää kuin nainenkaan olla tapojen

orjuuttama.

Kaksi kuukautta kului tasaisesti. Kmakan vaikutus kasvoi päivä

päivältä, ja hänen maineensa kruunasi tuomio, jonka langettamiseen

kului yhdeksän päivää.

Sitten eräs päämies saapui kannellen ochorilaisia vastaan.

— Herra, he hakkaavat metsää Lombobon alueelta ja vievät sen

kaupunkiinsa, sanoi hän.

— Metsä on vapaa kaikille, sanoi Kmaka.

Hän istui pienellä kaiverretulla tuolilla puoliympyrään rakennettujen

majojen — hänen päämajansa — keskellä.

— Mutta, jatkoi hän, — koska tämä maa on minun ja kansa on minun

ja koska minut on pantu kaitsemaan heitä, on häpeä, että ryövärit

hävittävät tätä maata.

Ja kahta viikkoa myöhemmin ochorilainen seurue tuli metsästämään

Lombobon alueelle seuraten tulisessa touhussa norsua. Kmaka lähetti

rykmentin pidättämään heitä ja tappamaan norsun.

— Sillä minä sanon, virkkoi hän vangeilleen, — ja minun sanani ovat

sellaista viisautta, että Sandikin kumartaa niitä: Se, mikä on toisella

puolen erästä puuta Ochorin taholla, on minun, ja mitä on toisella

puolella, se on teidän herranne.

— Herra, sanoi metsästäjäin päämies, — palaverhan oli, että sinun

maassasi on metsästys vapaa.

— Ja vapaa kalastus, sanoi Kmaka hurjan ivallisena, — ja vapaa

metsänhakkuu Kuoleman kautta! Ja se varas, sinun herrasi, tuhoaisi

minun kauniin maani ja pilkkaisi minua — tuhannen keihään päällikköä!

Mene takaisin Bosambon luo ja kutsu hänet palaveriin tienvieressä

kasvavan kumipuun luo.

Tyhjin käsin palasivat metsämiehet kotiin tavatakseen herransa

vihaisena.

Bosambo kirosi karokielellä, arabiaksi, bomongoksi, suaheliksi ja

englanniksi nimittäen Kmakaa »kirotuksi mustaksi neekeriksi» ja

esittäen eräitä tietoja hänen sukupuustaan.

Määrättynä hetkenä päälliköt tapasivat toisensa Kmakan saapuessa

myöhästyneenä.

— Herra Bosambo, sanoi hän seisoen puhuessaan Lombobon puolella

kumipuuta, — minun sydämessäni on häpeä, etten tullut ajallaan. Mutta

minulla oli vaimo, jolla oli rakastaja tuottaen minulle häpeää, ja

tänään minä tapoin heidät molemmat tavan mukaan.

— Sellaista tapahtuu, sanoi Bosambo. — Nyt olen saapunut luoksesi,

Ajattelija Kmaka, eräitten kuuluviini tulleitten outojen tapahtumien

vuoksi. Sanotaan sinun kieltäneen ochorilaisilta metsänhakkuun ja

metsästyksen alueellasi.

— Se on totta, sanoi Kmaka, — sillä kumipuun tällä puolen oleva maa on

minun, ja minä olen päällikkö alueella niin kauas kuin silmäsi kantaa.

— Maa kuuluu kaikille, sanoi Bosambo hieman kiivaasti.

— Maailma kuuluu kaikille, oikaisi Ajattelija, — mutta jänikset eivät

tee pesää puuhun eivätkä kotkat kuoppaa maahan. Jokainen elää hänelle

osoitetulla paikallaan, ja on osoitettu, että ochorilaiset elävät

toisella puolen ja lombobolaiset toisella.

Bosambo kuohahti.

— Huomaan, että olet ahne koira, sanoi hän, — ja jos minun on hakattava

metsää oman alueeni laidasta, niin katso, minä aloitan nyt!

Hän käski tuomaan kirveen, ja hänelle tuotiin se, ohutteräinen ja hyvin

pureva.

Hän iski puuta kahdesti.

— Bosambo, sanoi Kmaka vavisten vihasta, — mitä sinä teet?

— Oikeuden jakaja, herjasi Bosambo, — lihavien sanojen keksijä, joka

puhut kaloista ja ruokit viisautta kuin likainen maja ruokkii matoja,

minä hakkaan puutani.

— Se on minun puuni, raivosi Kmaka ja otti heittokeihään.

— Toinen puoli on sinun, sanoi Bosambo jatkaen hakkaamistaan, mutta

pitäen kuitenkin vaaraa silmällä, — ja minä hakkaan sen puolen, joka on

minun. Ja jos sinä viisaudessasi pidät omasi pystyssä, niin sinä olet

ajattelijain ruhtinas.

Hän jatkoi hakkaamistaan Kmakan katsellessa vihasta kiehuen.

— Jos sinä jatkat katalaa työtäsi, sanoi hän, — niin mikä estää puun

kaatumasta?

— Ei mikään, sanoi Bosambo merkitsevästi, — sillä yötuulet ovat tulossa

ja tuuli puhaltaa Ochoriin päin — ja katso! kun puu kaatuu, niin se

kuuluu...

Kmaka heilahdutti kättään nopeasti taaksepäin ja linkosi keihään.

* * * * *

— He ovat tuossa pensaikossa, sanoi Sanders.

Hänen kasvoiltaan valui hiki virtanaan, ja niillä oli pieni verijuova.

— Panen sinne pari panosta, sanoi hausakapteeni. — Nämä lombobolaiset

taistelevat mainiosti.

Sanders ei puhunut mitään. Hän paljasti valkeat hampaansa hymyyn, mutta

hän ei ollut oikein rattoisalla tuulella.

— Ahmed, sanoi hausakapteeni polvistuen aluksen kannelle ja tähtäsi

kenttäkiikarinsa vihollista peittävään puurykelmään, — jos sinä

rakastat uskoasi ja vihaat kaffereita, niin älä pudota panosta liian

aikaisin, tai minä lyön sinua kintuille.

— Herra, valaistus on huono, sanoi tykkimies. Hän kohotti tykin suuta

hieman korkeammalle ja ampui.

Tällä kertaa panos osui. Puiden yläpuolella näkyi valkea savupilvi, ja

he kuulivat ammuksen räjähdyksen.

Hausakapteeni nousi ja meni Sandersin luo.

— Mitä on oikeastaan tekeillä? kysyi hän.

Sanders ei sanonut toviin mitään.

— Bosambolla on jotain tekemistä tässä asiassa, sanoi hän, — mutta

se lurjus teki kuitenkin vain, mihin hänellä oli oikeus. Kmaka on

heräävä Kain. Hän on tapellut isisiläisiä vastaan ja hyökännyt heidän

alueelleen; hän on tunkenut ochorilaiset aivan heidän pääkaupunkiinsa

asti — heidän oli taisteltava pahuksesti pelastaakseen sen. Kmaka on

julistautunut Ochorin, Isisin ja Lombobon kuninkaaksi ja käskenyt

akasavalaisia ja ngombilaisia lähettämään hänelle lahjoja.

Hänen äänensä värisi; sitten asian huvittavuus tarttui häneen, ja hän

nauroi.

Hän meni rannalle hausain kanssa ja johti joukkoa, joka teki viimeisen

hyökkäyksen.

Revolveri kädessään hän käveli aukeman poikki, ja haussat kulkivat

hänen sivullaan kahtena siipenä pistimet kivääreihin kiinnitettyinä.

Kmaka, jota ympäröi kourallinen hänen joukkonsa tähteitä, teki ankaraa

vastarintaa, mutta se oli turhaa.

Äkkiä hänen miehensä heittivät keihäät maahan ja kohottivat kätensä.

— Pidättäkää tuo mies!

Joukko hausoja kävi taistelevan ajattelijan kimppuun, ja hän kaatui.

He toivat hänet verissään mutta urhoollisena Sandersin eteen, ja parin

minuutin ajan he silmäilivät toinen toistansa.

— Kmaka, sanoi Sanders viimein, — olet tehnyt kauheita tekoja, sillä

olet tuonut sodan tähän maahan ylpeydelläsi ja itsekkyydelläsi.

— Valkea mies, sanoi Kmaka halveksivasti, — olen kuningas ja näiden

maiden herra — en puhu palvelijain kanssa — sen vuoksi, oi pieni mies,

tuo minun eteeni kuninkaasi, että voin keskustella vertaiseni kanssa.

Sanders ei sanonut mitään; ja sitten:

— Tarttukaa häneen! sanoi hän äkkiä.

Sillä Kmaka kävi äkkiä hervottomaksi; hänen polvensa antoivat perään,

ja hän vaipui maahan.

Hän oli haavoittunut kuolettavasti, niin kuin Sanders näki tutkiessaan

häntä.

He veivät hänet puun varjoon, ja Sanders istuutui hänen viereensä.

Mies silmäsi komissaariin.

— Herra, sanoi hän hiljaa, — taidan mennä sinun rangaistavaltasi

ulkopuolelle.

— Se on totta, Kmaka, sanoi Sanders lempeästi, — ja minä toivon, että

olisit tehnyt sen, ennen kuin toit kaiken tämän surun lombobolaisille.

Kmaka pudisti päätään.

— Niin tapahtuu, sanoi hän hitaasti, — sillä elävät olennot käyvät

elävien olentojen kimppuun, linnut hyönteisten, leopardit lintujen,

ihmiset leopardien, ja kun ei ole ketään ihmistä suurempaa, ihmiset

käyvät itsensä kimppuun. Näin on säädetty...

Hänelle annettiin vettä ja hän avasi jälleen silmänsä.

— Herra, sanoi hän puhuen vaivalloisesti, — olen ajatellessani tullut

tuntemaan maailman suurimman totuuden.

Outo tuli leimusi hänen silmistään; ne välkkyivät hänen keksintönsä

suuruuden häikäiseminä.

— Kukaan teistä viisaista miehistä ei tiedä sitä, kuiskasi hän, —

kuolema on...

Sanders odotti, mutta Ajattelija Kmaka vei salaisuutensa mukanaan unen

maailmaan.

Joen kansa · 第 13 / 25 题