valtaistuinsaliin, oli äreä ja uhmaileva. Käytävät olivat täynnä orjia
ja sotureita sekä palatsin ja kaupungin naisia, jotka oli käsketty
juhlatilaisuuteen. Saapuvilla oli koko Manatorin mahti ja ylpeys,
rikkaus ja kauneus.
Lukuisan kunniavartioston ympäröimänä Tara liikkui hitaasti ihmisten
täyttämissä marmorikäytävissä. Päällikköjen salin ovella oli häntä
vastaanottamassa E-Thas, palatsin hoitaja. Salissa ei ollut ketään
paitsi kuolleilla ratsuillaan istuvia päällikkövainajia. Tämän pitkän
huoneen läpi E-Thas saattoi hänet valtaistuinsaliin, joka myöskin oli
tyhjä, sillä Manatorissa olivat vihkimisjuhlallisuudet toisenlaiset
kuin Barsoomin muissa maissa. Täällä piti morsiamen odottaa sulhasta
valtaistuimelle vievien portaiden juurella. Hänen jäljessään tulivat
vieraat, sijoittuen paikoilleen ja jättäen Päällikköjen salin ja
valtaistuimen välisen keskikuorin tyhjäksi, sillä sitä myöten saapuisi
O-Tar yksin morsiamen luokse oltuaan ensin lyhyen ajan yksin vainajien
seurassa Päällikköjen salissa suljettujen ovien takana. Sellainen oli
tapa.
Vieraat olivat kaikki marssineet jonossa Päällikköjen salin lävitse;
sen molemmissa päissä olevat ovet oli suljettu. Äkkiä avautui salin
alapäähän ovi, ja O-Tar astui sisään. Hänen mustaa hihnoitustaan
koristivat rubiinit ja kultalaitteet; hänen kasvojaan peitti samasta
jalosta metallista valmistettu naamari, jonka silmiksi oli pantu kaksi
tavattoman isoa rubiinia, vaikka niiden alla oli kapeat raot, joista
naamarin kantaja saattoi nähdä. Hänen päälaellaan oleva laite kannatti
keinotekoisia sulkia, jotka oli valmistettu samasta metallista kuin
naamari. Pienimpiä yksityiskohtia myöten hänen asunsa oli sellainen,
jollaiseksi Manatorin tavat vaativat kuninkaallisen sulhasen asun, ja
samojen tapojen mukaisesti hän nyt saapui yksin Päällikköjen saliin
ottaakseen vastaan siunaukset ja neuvot häntä edeltäneiltä Manatorin
suurmiehiltä.
Kun salin alapään ovi sulkeutui O-Tarin jälkeen, jäi jeddak yksin
suurten vainajain seuraan. Ikivanhojen sääntöjen mukaan ei yksikään
kuolevainen saanut nähdä sitä, mitä tässä pyhitetyssä huoneessa silloin
tapahtui. Koska Manatorin mahtavat kunnioittivat Manatorin
perinnäistapoja, niin kunnioittakaamme mekin tuon ylvään ja
herkkätuntoisen kansan perinnäisiä tapoja. Mitäpä meitä liikuttaisikaan
se, mitä tapahtui siellä, juhlallisessa vainajien salissa?
Kului viisi minuuttia. Morsian seisoi äänettömänä valtaistuimen
juurella. Vieraat puhelivat keskenään hiljaa kuiskaillen, niin että
huone oli täynnänsä monien äänten sorinaa. Vihdoin lennähti päällikköjen
salista tuova ovi auki, ja loistava sulhanen seisoi hetkisen jykevän
aukon puitteissa. Häävieraiden seassa syntyi hiljaisuus. Tasapituisin,
mahtavin askelin lähestyi sulhanen morsianta. Taran sydäntä kouristivat
pahat aavistukset, jotka olivat hiipineet hänen mieleensä, kun kohtalon
langat kiertyivät yhä tiukemmin hänen ympärilleen eikä Turanista
kuulunut eikä näkynyt merkkiäkään. Missä Turan oli? Mitäpä hän tosiaan
saattoi tehdä pelastaakseen Taran? O-Tarin mahdin ympäröimänä, ilman
ainoatakaan ystävää tuntui tytön asema lopultakin tyyten toivottomalta.
"Minä pysyn elossa!" kuiskasi hän itsekseen, koettaen vielä viimeisen
kerran vastustaa hirvittävää toivottomuutta, joka uhkasi saada hänet
valtaansa, mutta varmuuden vuoksi hänen sormensa pujahtivat
ohutteräiseen tikariin, jonka hän oli kenenkään huomaamatta saanut
siirretyksi vanhasta hihnoituksestaan uuteen. Ja nyt oli sulhanen hänen
vieressään, tarttui hänen käteensä ja talutti hänet portaita myöten
valtaistuimen eteen, mihin he pysähtyivät, kääntyen alhaalla olevaan
yleisöön päin. Huoneen taustalta saapui sitten kulkue sen korkean
virkamiehen johtamana, jonka velvollisuus oli tehdä nämä kaksi mieheksi
ja vaimoksi. Kulkueen takana asteli upeasti puettu nuorukainen kantaen
silkkityynyllä lyhyillä kultaketjuilla yhdistettyjä kultaisia
käsirautoja, joilla juhlallinen toimitus päätettäisiin siten, että
virkamies kiinnittäisi käsiraudan kummankin ranteeseen, mikä olisi
merkkinä avioliiton pyhien siteiden katkeamattomuudesta.
Saapuisiko Turanin lupaama apu liian myöhään? Tara kuunteli pitkää,
yksitoikkoista vihkimistoimitusta. Hän kuuli, kuinka O-Tarin hyveitä ja
morsiamen kauneutta ylistettiin. Ratkaiseva hetki lähestyi, eikä
vieläkään merkkiäkään Turanista. Mutta mitäpä hän voisikaan suorittaa,
vaikka hänen onnistuisikin päästä valtaistuinsaliin, muuta kuin kuolla
Taran kanssa? Pelastuksesta ei voinut olla toivoakaan.
Virkamies otti kultaiset käsiraudat pielukselta, jolla ne olivat
olleet. Siunattuaan ne hän ojensi kätensä tarttuakseen Taran
ranteeseen. Hetki oli tullut! Tätä pitemmälle ei toimitus saanut mennä,
sillä Barsoomin kaikkien lakien mukaan hän olisi Manatorin O-Tarin
vaimo samalla hetkellä, kun heidät olisi kiinnitetty yhteen. Vaikkapa
pelastus tulisikin sitten tai myöhemmin, ei hän voisi koskaan katkoa
niitä siteitä, ja Turan olisi häneltä mennyttä yhtä varmasti kuin jos
kuolema olisi heidät eroittanut.
Hänen kätensä pujahti kätkettyyn tikariin, mutta heti ojentui sulhasen
käsi, tarttuen hänen ranteeseensa. O-Tar oli arvannut hänen
aikomuksensa. Eriskummaisen naamarin raoista Tara näki jeddakin häneen
tähdätyt silmät ja aavisti, millaisen pilkallisen hymyn naamari peitti.
He seisoivat siten jännittävän hetkisen. Alhaalla oleva rahvas pysyi
hiljaa ja pidätti henkeään, sillä valtaistuimen edessä sattunut tapaus
ei ollut jäänyt huomaamatta.
Niin dramaattinen kuin tilanne olikin, muuttui se äkkiä kolmin kerroin
dramaattisemmaksi, sillä Päällikköjen saliin vievä ovi tempaistiin
melukkaasti auki. Kaikkien silmät kääntyivät häiriöön päin; jykevien
ovipielien puitteissa näkyi toinen hahmo -- puolittain puettu olento,
joka hätäisesti kiinnitti puolittain irrallista hihnoitustaan
paikoilleen -- O-Tar, Manatori jeddak.
Kaikkien katseet suuntautuivat valtaistuimen edessä seisovaan
sulhaseen. Hän nosti kätensä ja kiskaisi kultaisen naamarin
kasvoiltaan, ja silmät levällään hämmästyksestä katseli Heliumin Tara
Turan-panthanin kasvoja.
"Turan, orja!" huudettiin. "Kuolema hänelle! Kuolema hänelle!"
"Odottakaa!" huusi Turan, vetäisten miekkansa, kun toistakymmentä
soturia syöksähti eteenpäin.
"Odottakaa!" kirkaisi toinen ääni, vanha ja särkynyt, ja I-Gos, iäkäs
balsamoija, riensi vieraiden joukosta valtaistuimen portaille
etumaisten soturien edellä.
Vanhuksen nähdessään soturit seisahtuivat, sillä ikää kunnioitetaan
suuresti Barsoomin kansojen keskuudessa kuten kaikkialla, missä uskonto
jossakin määrin perustuu esi-isäin palvontaan. Mutta O-Tar ei heistä
välittänyt, vaan karkasi rajusti valtaistuinta kohti. "Seis, pelkuri!"
karjasi I-Gos. Kaikki katselivat pientä vanhusta ihmeissään.
"Manatorin miehet", hän sanoi heikolla, kimeällä äänellään, "haluatteko
olla pelkurin ja valehtelijan hallittavia?"
"Alas hänet!" mylvi O-Tar.
"Ei, ennen kuin olen puhunut!" vastasi I-Gos. "Se on oikeuteni. Jollei
se onnistu, on henkeni mennyttä -- sen te kaikki tiedätte ja sen tiedän
minäkin. Sen vuoksi vaadin, että minua kuullaan. Se on oikeuteni!"
"Siihen hänellä on oikeus", kertasi parikymmentä soturia salin eri
osista.
"Sen, että O-Tar on arka valehtelija, voin todistaa", jatkoi I-Gos.
"Hän väitti uljaasti uhmailleensa O-Main huoneen kauhua näkemättä
jälkeäkään Turan-orjasta. Minä olin siellä, piilossa verhojen takana ja
näin kaikki, mitä tapahtui. Turan oli piileskellyt siinä huoneessa ja
lepäsi parhaillaan O-Main vuoteella, kun O-Tar pelosta vapisten astui
sisälle. Häiritty Turan nousi istumaan, päästäen samalla vihlovan
kiljauksen. O-Tar parahti ja pyörtyi."
"Se on valetta!" huusi O-Tar.
"Se _ei_ ole valetta, ja minä voin todistaa sen", vakuutti I-Gos.
"Panitteko silloin, kun hän palasi O-Main huoneesta kerskuen
urotyöstään, panitteko silloin merkille, että hän tahtoessaan kutsua
orjia tuomaan viiniä tavoitti tikariaan lyödäkseen nupilla kelloon,
kuten hänen aina on tapana tehdä? Paniko teistä kukaan sen merkille? Ja
sen, ettei hänellä ollut tikaria? O-Tar, missä on tikari, joka oli
vyölläsi, kun menit O-Main huoneeseen? Sinä et sitä tiedä, mutta minä
tiedän. Sinun maatessani pyörtyneenä pelosta otin minä sen
hihnoituksestasi ja kätkin sen O-Main vuoteen silkkivaippojen sekaan.
Siellä se on vielä nytkin, ja jos ken sitä epäilee, menköön sinne; hän
löytää sen sieltä ja tietää jeddakinsa raukaksi."
"Entä tämä petturi?" tiedusti muuan. "Saako hän rankaisematta seistä
Manatorin valtaistuimella, sillä aikaa, kun me kinastelemme
hallitsijastamme?"
"Juuri hänen urheutensa on paljastanut teille O-Tarin raukkamaisuuden",
vastasi I-Gos, "ja hänen avullaan saatte suuremman jeddakin."
"Valitsemme itse oman jeddakimme. Orja kiinni ja surma hänelle!"
Hyväksymishuutoja kuului huoneen kaikilta puolilta. Gahan kuunteli
tarkkaavasti, ikäänkuin odottaen jotakin toivottua ääntä. Soturit
lähestyivät koroketta, jolla hän nyt seisoi paljas miekka kädessään ja
toinen käsivarsi kiedottuna Taran ympärille. Hän aprikoi, eivätkö hänen
suunnitelmansa sittenkään pitäneet paikkaansa. Jolleivät ne pitäneet,
merkitsisi se hänelle kuolemaa, ja hän oli varma siitä, että Tara
hänen kaaduttuaan surmaisi itsensä. Niin turhaanko hän kaikkine
ponnistuksineen oli palvellut tyttöä?
Useat soturit vaativat kiihkeästi, että olisi heti mentävä O-Main
huoneeseen etsimään tikaria, jonka löytyminen todistaisi O-Tarin
pelkuriksi. Vihdoin suostui kolme heistä lähtemään. "Teidän ei tarvitse
pelätä", vakuutti I-Gos. "Siellä ei ole mitään, mikä voisi vahingoittaa
teitä. Viime aikoina olen käynyt siellä usein, ja Turan-orja on
nukkunut siellä nämä monet yöt. Kirkaisut ja ulinan, jotka säikyttivät
teitä ja O-Taria, päästi Turan ajaakseen teidät pois piilopaikastaan."
Häpeilevän näköisenä kolmikko poistui huoneesta etsimään O-Tarin
tikaria.
Ja sitten toiset käänsivät huomionsa jälleen- Gahaniin, He lähestyivät
valtaistuinta paljaat miekat käsissään, mutta liikkuivat hitaasti,
sillä he olivat nähneet tämän orjan jetan-kentällä ja tunsivat hänen
käsivartensa taitavuuden. He olivat saapuneet portaiden juurelle, kun
korkealta heidän yläpuoleltaan kuului syvä kumahdus, sitten toinen ja
vielä yksi. Turan hymyili ja huoahti helpotuksesta. Ehkei se sittenkään
ollut tapahtunut liian myöhään. Soturit seisahtuivat kuuntelemaan
samoin kuin kaikki muutkin huoneessaolijat. Nyt kantautui heidän
korviinsa kovaa pyssyjen räiskettä, ja kaikki se kuului ylhäältä,
ikäänkuin olisi taisteltu palatsin katolla.
"Mitä se on?" kyselivät he toisiltaan.
"Ankara myrsky on puhjennut Manatorin kohdalla", arveli joku.
"Älkää välittäkö myrskystä, ennen kuin olette surmanneet tuon olion,
joka uskaltaa seisoa jeddakinne valtaistuimella!" vaati O-Tar. "Käykää
hänen kimppuunsa!"
Juuri kun hän herkesi puhumasta, jakautuivat valtaistuimen takana
olevat verhot, ja korokkeelle astui soturi. O-Tarin sotureitten
huulilta pääsi hämmästyksen ja harmin huudahdus. "U-Thor!" he
kiljaisivat. "Mitä petosta tämä on?"
"Ei se petosta ole", sanoi U-Thor syvällä äänellään. "Tuon teille uuden
jeddakin koko Manatoria varten. En valehtelevaa raukkaa, vaan rohkean
miehen, jota kaikki rakastatte."
Senjälkeen hän astahti syrjään ja verhojen kätkemästä käytävästä tuli
esiin toinen mies. Hän oli A-Kor, ja hänen näyttäytyessään kajahti
huudahduksia, joista kuvastui hämmästystä, riemua ja raivoa, eri
puolueiden oivaltaessa, millainen valtiokeikaus oli niin ovelasti
suoritettu. A-Korin jäljessä tuli lisää miehiä -- kaikki Manatosin
kaupungin manatorilaisia -- kunnes heitä oli korokkeella tungokseen
saakka.
O-Tar kehoitteli parhaillaan sotureitaan hyökkäämään, kun sivuovesta
tuoksahti saliin verinen padwar, jonka asu oli sekaisin. "Kaupunkimme
on kukistunut!" hän huusi äänekkäästi. "Manatosin laumat tulivat
sisälle Vihollisten portista. Gatholilaiset orjat ovat nousseet ja
tuhonneet palatsin vartioston. Isoista laivoista lasketaan sotaväkeä
palatsin katolle ja Jetan-kentille. Heliumin ja Gatholin väkeä marssii
Manatorissa. Huudetaan ääneen Heliumin prinsessaa ja vannotaan, että
Manator jätetään suitsuavaksi ruumisrovioksi, joka nielee koko
kansamme. Taivas on mustanaan laivoista. Niitä saapuu komeina jonoina
idästä ja etelästä."
Ja sitten taaskin Päällikköjen salin ovi lennähti auki, ja käännyttyään
katsomaan näkivät manatorilaiset kynnyksellä uuden tulokkaan, valtavan
kookkaan, vaaleaihoisen, mustatukkaisen miehen, jonka harmaat silmät
nyt kiiluivat kuin teräskärjet, ja hänen takanaan oli Päällikköjen sali
täynnänsä sotureita, joilla oli yllään kaukaisten maiden hihnoitukset.
Kun Heliumin Tara näki tulijan, sykähti hänen sydämensä riemusta, sillä
mies oli John Carter, Barsoomin sotavaltias, joka voittoisan armeijan
etunenässä oli saapunut pelastamaan tytärtään. Ja hänen vierellään oli
Djor Kantos, jonka kanssa Tara oli ollut kihloissa.
Sotavaltias silmäili seuruetta hetkisen, ennen kuin puhkesi puhumaan.
"Laskekaa alas aseenne, Manatorin miehet!" hän virkkoi. "Näen, että
tyttäreni on elossa, ja jollei hänelle ole tapahtunut mitään pahaa, on
verenvuodatus tarpeetonta. Kaupunkinne on täynnä U-Thorin, Heliumin ja
Gatholin sotaväkeä. Palatsia pitävät hallussaan gatholilaiset orjat ja
tuhat minun soturiani, joita tämän salin ympärillä olevat käytävät ja
huoneet ovat täynnänsä. Jeddakinne kohtalo on teidän omissa käsissänne.
Minua ei haluta lainkaan sekaantua siihen asiaan. Olen tullut vain
noutamaan tytärtäni ja vapauttamaan gatholilaisia orjia. Olen puhunut!"
Odottamatta vastausta hän asteli leveätä pääkuoria pitkin Heliumin
Taraa kohti, ikäänkuin sali olisi ollut täynnä hänen omaa väkeään eikä
vihollisia.
Manatorin päälliköt seisoivat tyrmistyneinä. He katsoivat O-Tariin,
mutta tämä saattoi vain avuttomana vilkuilla ympärilleen, kun
vihollisia marssi Päällikköjen salista, kiertäen valtaistuinsalin
ympäri, kunnes he olivat saartaneet koko seurueen. Sitten astui sisälle
eräs Heliumin armeijan dwar.
"Olemme pidättäneet kolme päällikköä", hän ilmoitti sotavaltiaalle. "He
pyrkivät tänne valtaistuinsaliin selostamaan kumppaneilleen jotakin
asiaa, jonka he väittävät ratkaisevan Manatorin kohtalon."
"Tuo heidät tänne!" käski sotavaltias.
He saapuivat vahvan vartioston saattamina valtaistuimelle vievien
portaiden juurelle. Sinne he pysähtyivät, ja heidän johtajansa kääntyi
muiden manatorilaisten puoleen, nosti oikean kätensä korkealle ja
näytti jalokivillä koristettua tikaria. "Löysimme sen", hän sanoi,
"juuri sieltä, mistä I-Gos väitti sen löytyvän." Ja hän katsoi O-Taria
uhkaavasti.
"A-Kor, Manatorin jeddak!" huusi joku, ja huutoon yhtyi sata
käheäkurkkuista soturia.
"Manatorissa ei voi olla muuta kuin yksi jeddak", virkkoi tikaria
pitelevä päällikkö. Katse yhä tähdättynä onnettomaan O-Tariin hän
asteli jeddakin luokse ja ojensi tikaria kämmenellään, tarjoten sitä
alamaistensa luottamuksen menettäneelle hallitsijalle. "Manatorissa ei
saata olla muuta kuin yksi jeddak", hän toisti merkitsevästi.
O-Tar otti ojennetun aseen, oikaisihe täyteen mittaansa ja iski sen
kahvaa myöten rintaansa, sillä teolla hankkien jälleen itselleen
kunnioituksen kansansa silmissä ja ansaiten ikuisen paikan Päällikköjen
salissa.
Hänen kaaduttuaan vallitsi tilavassa salissa hiljaisuus, jonka äkkiä
katkaisi U-Thorin ääni. "O-Tar on kuollut!" hän huusi. "Hallitkoon
A-Kor, kunnes koko Manatorin päälliköt kutsutaan koolle valitsemaan
uutta jeddakia! Mikä on vastauksenne?"
"Hallitkoon A-Kor! A-Kor, Manatorin jeddak!" Sali vapisi niistä
huudoista, eikä ainoatakaan soraääntä kuulunut.
A-Kor kohotti miekkaansa, vaatien hiljaisuutta. "A-Korin, Manatosin
suuren jedin U-Thorin, Gatholin laivaston komentajan ja Barsoomin
maineikkaan sotavaltiaan John Carterin tahto on", hän sanoi, "että
Manatorin kaupungissa vallitkoon rauha, ja senvuoksi käsken
manatorilaisten mennä lausumaan tervetulleiksi näiden liittolaistemme,
vieraittemme ja ystäviemme soturit ja näyttämään heille ikivanhan
kaupunkimme nähtävyyksiä ja osoittamaan Manatorin vieraanvaraisuutta.
Olen puhunut." U-Thor ja John Carter lähettivät pois soturinsa, käskien
heitä nauttimaan Manatorin vieraanvaraisuudesta. Huoneen tyhjentyessä
tunkeutui Djor Kantos Heliumin Taran luokse. Tytön tuntemaa,
pelastumisen aiheuttamaa riemua oli sumentanut sen miehen näkeminen,
jolle hän oli tehnyt vääryyttä, kuten hänen hyveellinen sydämensä
soimasi häntä. Häntä peloitti tuskainen koettelemus ja häpeä, joka
hänen täytyisi kestää ennen kuin hän voisi toivoa vapautuvansa heidän
välillään kauan aikaa voimassa olleesta sopimuksesta. Ja nyt astui Djor
Kantos hänen luokseen, polvistui ja vei hänen sormensa huulilleen.
"Heliumin kaunis tytär", alkoi mies, "kuinka saatan kertoa sinulle
siitä, mistä minun pitää kertoa sinulle -- häpeällisestä teosta, jonka
tyyten tahtomattani olen sinua kohtaan tehnyt? En osaa muuta kuin
antautua jalomielisyytesi armoille, toivoen anteeksiantoa. Mutta jos
vaadit, voin tarttua tikariin yhtä kunniakkaasti kuin O-Tar teki."
"Mitä tarkoitat?" kysyi Heliumin Tara. "Mistä puhut -- miksi
näin arvoituksellisesti sellaiselle, jonka sydän jo nyt on
pakahtumaisillaan?"
Taran sydän jo nyt pakahtumaisillaan! Alku oli kaikkea muuta kuin
lupaava, ja nuori padwar toivoi, että hän olisi kuollut, ennen kuin
hänen olisi ollut lausuttava ne sanat, jotka hänen nyt tuli lausua.
"Heliumin Tara", hän jatkoi, "me kaikki pidimme sinua kuolleena. Olet
ollut poissa Heliumista runsaan vuoden. Murehdin sinua uskollisesti,
mutta sitten, vähemmän kuin kuukausi takaperin, menin avioliittoon
Olvia Marthisin kanssa." Hän lopetti puheensa ja katseli tyttöä; hänen
silmänsä olisivat saattaneet sanoa: "Nyt iske minut kuoliaaksi!"
"Oi, sinä mies-hupakko!" huudahti Tara. "Ei mikään, mitä olisit
saattanut tehdä, olisi ollut minusta mieluisempaa. Djor Kantos, voisin
suudella sinua!"
"En usko, että Olvia Marthis siitä pahastuisi", virkkoi Djor Kantos,
jonka kasvoja nyt kirkasti hymy. Heidän puhuessaan oli valtaistuinsaliin
tullut joukko miehiä, jotka lähestyivät koroketta. He olivat kookkaita
sotureita, yllään yksinkertaiset, tyyten koruttomat hihnoitukset.
Heidän johtajansa saapuessa korokkeelle oli Tara juuri kääntynyt
Gahanin puoleen, viitaten häntä luokseen.
"Djor Kantos", hän sanoi, "esitän sinulle Turanin, panthanin, jonka
vilpitön uskollisuus ja uljuus ovat voittaneet rakkauteni."
John Carter ja äsken tulleiden soturien johtaja, jotka seisoivat
lähellä, vilkaisivat pieneen ryhmään. Ensinmainitun huulilla väikkyi
tutkimaton hymy, viimemainittu puhutteli Heliumin prinsessaa. "Turan,
panthan!" hän huudahti. "Etkö tiedä, Heliumin ihana tytär, että tämä
mies, jota nimität panthaniksi, on Gahan, Gatholin jed?"
Vain silmänräpäykseksi kävi Tara ällistyneen näköiseksi, sitten hän
kohautti somia olkapäitään, käänsi päätään ja katsahti olkansa ylitse
Gatholin Gahaniin.
"Jed tahi panthan", hän virkkoi; "mitäpä väliä sillä, kumpi ihmisen
orja on ollut?" Ja hän nauroi veitikkamaisesti, katsellen rakastajansa
hymyileviä kasvoja.
* * * * *
Lopetettuaan tarinansa John Carter nousi tuoliltaan ja oikaisi
jättimäistä vartaloaan kuin metsäleijona.
"Pitääkö sinun lähteä?" valitin, sillä en olisi suonut hänen poistuvan
ja minusta tuntui, että hän oli ollut seurassani vain lyhyen hetkisen.
"Taivas jo punertaa tuolla teidän kauniiden kukkuloittenne takana",
vastasi hän, "ja pian on täysi päivä."
"Vielä yksi kysymys, ennen kuin menet", pyysin.
"No?" myöntyi hän suopeasti.
"Miten saattoi Gahan tulla valtaistuinsaliin O-Tarin asussa?"
tiedustelin.
"Se oli yksinkertainen temppu -- Gatholin Gahanille", vastasi
sotavaltias. "I-Gosin avulla hän hiipi ennen juhlallisuuksien alkua
Päällikköjen saliin, sillä aikaa kun valtaistuinhuone ja Päällikköjen
sali olivat tyhjinä ennen morsiamen saapumista. Hän tuli
kellariholveista pitkin sitä käytävää, joka päättyi valtaistuimen
takaisen verhon taakse, ja Päällikköjen saliin päästyään sijoittui
ratsastajattoman thoatin selkään, jonka soturi oli I-Gosin
korjattavana. O-Tarin astuttua sisään ja tultua likelle Gahania tämä
heittäytyi hänen niskaansa ja löi häntä vankan keihään nupilla. Hän
luuli surmanneensa jeddakin ja ällistyi, kun O-Tar ilmestyi
paljastamaan hänet."
"Entä Ghek? Miten hänelle kävi?" tiukkasin.
"Opastettuaan Val Dorin ja Floranin Taran särkyneen lentokoneen luokse,
jonka he korjasivat, hän seurasi heitä Gatholiin, josta lähetettiin
sana minulle Heliumiin. Sitten hän ohjasi lukuisan joukkueen, jossa
muun muassa olivat A-Kor ja U-Thor, katolta, johon heidät oli laskettu
laivoistamme, kiertokäytävää myöten palatsin sisäosiin ja opasti heidät
valtaistuinsaliin. Veimme hänet muassamme Heliumiin, jossa hän vielä
elää, käyttäen ainoata rykoriaan, jonka hän tapasi melkein kuoliaaksi
nälkiintyneenä Manatorin vankiholveista. Mutta seis! Nyt ei enää
kysymyksiä!"
Saatoin hänet itäiselle kaarikäytävälle, jonka holvien takaa rusotti
päivänkoitto.
"Hyvästi!" hän virkkoi.
"Jaksan tuskin uskoa, että tuossa todellakin olet sinä", huudahdin.
"Huomenna luulen varmasti uneksineeni kaiken tämän."
Hän naurahti, vetäisi miekkansa ja raapaisi sillä karkeatekoisen ristin
erään kaaren sementtiin.
"Jos sinua huomenna epäilyttää", hän sanoi, "niin tule katsomaan, onko
tämäkin unta!"
Seuraavassa hetkessä hän oli poissa.
* * * * *
_Jetan eli marsilainen shakki_.
Niiden varalta, joita tällaiset asiat huvittavat ja jotka haluaisivat
koettaa tätä peliä, selitän jetanin säännöt sellaisina kuin John Carter
ne minulle esitti. Kun kirjoitetaan eri nappuloiden nimet ja
siirtymätavat paperipalasille ja liimataan ne tavallisiin tammipelin
nappuloihin, voidaan peliä pelata yhtä hyvin kuin Marsissa käytetyillä
koristetuilla nappuloilla.
_Lauta_ on nelikulmainen, ja siinä on sata vuorotellen mustaa ja
kellanpunaista ruutua.
_Nappulat_ luetellaan siinä järjestyksessä, jossa ne ovat laudalla
kummastakin pelaajasta katsoen vasemmalta oikealle. Ensimmäisessä
rivissä:
_Sotilas_: Kaksi sulkaa; kaksi askelta suoraan mihin suuntaan hyvänsä
tai ensin yhteen ja sitten toiseen suuntaan.
_Padwar_: Kaksi sulkaa; kaksi askelta vinottain mihin suuntaan hyvänsä
tahi ensin yhteen, sitten toiseen suuntaan.
_Dwar_: Kolme sulkaa; kolme askelta mihin suuntaan tahansa, joko
suoraan tai mutkitellen.
_Lentäjä_: Kolmisiipinen potkuri; kolme askelta vinosti mihin suuntaan
hyvänsä, joko suoraan tahi mutkitellen; saa hypätä toisten nappulain
ylitse.
_Päällikkö_: Kymmenjalokivinen diadeemi; kolme askelta mihin suuntaan
tahansa, suoraan, vinottain tai mutkitellen.
_Prinsessa_: Yksijalokivinen diadeemi; samoin kuin päällikkö, mutta saa
hypätä muiden nappulain yli.
_Lentäjä_: Katso yllä!
_Dwar_: Katso yllä!
_Padwar_: Katso yllä!
_Sotilas_: Katso yllä!
Ja toisessa rivissä vasemmalta oikealle:
_Thoat_: Ratsusotilas; kaksi sulkaa; kaksi askelta, toinen suoraan,
toinen vinottain, mihin suuntaan tahansa.
_Panthanit_ (kahdeksan kappaletta): yksi sulka; yksi askel eteenpäin,
sivuttain tai vinottain, mutta ei taaksepäin.
_Thoat_: Katso yllä!