palaisi. Mutta vastausta ei tullut, jollei ehkä kuulunut kaukaista
naurun hihitystä. Hätäisesti hän tutki verhojen takaista käytävää ja
löysi useita ovia, joista yksi oli raollaan. Siitä hän astui viereiseen
huoneeseen, joka sillä hetkellä sai kirkkaampaa valoa taivaankannella
vinhasti kiitävän Thurian lempeistä säteistä. Hän havaitsi, että
lattiata peittävä pölykerros oli rikkoutunut ja siinä oli anturoiden
jälkiä. He olivat menneet tätä tietä -- Tara ja se olento, joka hänet
oli ryöstänyt, mikä se sitten lieneekään ollut.
Mutta mikä se olisi saattanut olla? Gahanissa, joka oli sivistynyt ja
älyllisesti korkealle kehittynyt mies, oli taikauskoa vain vähän, jos
ollenkaan. Samoin kuin miltei kaikki Barsoomin rodut oli hänkin
eräänlainen ylevälaatuinen esi-isien palvoja, mutta hän jumaloi
pikemminkin esivanhempiensa hyveiden ja sankaritekojen muistoa ja
taruja kuin itse vainajia. Hän ei odottanut minkäänlaista
kouraantuntuvaa merkkiä heidän kuolemanjälkeisestä olemassaolostaan.
Hän ei uskonut heidän kykenevän hyvään eikä pahaan muutoin kuin siten,
että heidän eläessään antama esimerkki saattoi vaikuttaa jälkipolviin.
Hän ei senvuoksi myöskään uskonut vainajain henkien aineellistumiseen.
Jos oli haudantakaista elämää, ei hän tiennyt siitä mitään, sillä hän
tiesi tieteen todistaneen, että muinaisten uskontojen ja taikauskoisten
väitteiden esittämillä näennäisesti yliluonnollisilla ilmiöillä oli
aina joku aineellinen syy. Mutta nyt hän oli ymmällä eikä voinut
kuvitella, mikä voima oli saattanut viedä Taran hänen luotaan tässä
huoneessa, jossa viiteentuhanteen vuoteen ei ollut käynyt ainoatakaan
ihmistä.
Hämärässä hän ei eroittanut, oliko lattialla muidenkin kuin Taran
anturan jälkiä -- hän näki vain, että tomukerros oli rikottu -- ja kun
jäljet veivät hänet pimeihin käytäviin; eksyi hän niiltä täydelleen.
Nyt hän joutui todelliseen labyrinttiin, sokkeloiden käytäviin ja
kammioihin, rientäessään eteenpäin O-Main autioksi jätetyssä
huoneistossa. Tuossa oli vanhanaikainen kylpyhuone, epäilemättä itse
jeddakin, ja sitten hän joutui huoneeseen, jossa oli pöydällä
viisituhatta vuotta sitten katettua ruokaa -- kenties O-Main
maistamatta jäänyt aamiainen. Niinä lyhyinä hetkinä, jotka hän
tarvitsi kiiruhtaakseen huoneiden lävitse, vilahti hänen silmiensä
ohitse niin arvokkaita koristuksia, jalokiviä ja kalliita metalleja,
että ne hämmästyttivät jopa Gatholin jeddiäkin, jonka hihnoitus oli
timanttien ja platinan peitossa ja jonka rikkautta koko maailma
kadehti. Mutta vihdoin O-Main huoneisto oli tarkastettu, ja hän saapui
pieneen kammioon, jonka lattiassa olevasta aukosta kiertokäytävä vei
suoraan alaspäin manalamaiseen pimeyteen. Kammion sisäänkäytävän luona
oli pölyä äskettäin sotkettu, ja koska Gahanilla ei ollut mitään muuta
vihjausta siitä suunnasta, johon Taran ryöstäjä oli mennyt, tuntui
hänestä yhtä viisaalta edetä sinne kuin etsiä jostakin muualta.
Empimättä hän senvuoksi laskeutui alaspäin sysimustaan pimeyteen. Kun
hänen täytyi jalallaan tunnustella, ennenkuin astui askeltakaan,
oli hänen laskeutumisensa pakostakin hidasta; mutta Gahan oli
barsoomilainen ja niin ollen tiesi, minkälaiset salakuopat saattoivat
väijyä varomatonta tällaisissa jeddakin palatsin pimeissä, kielletyissä
osissa.
Hän oli arvion mukaan laskeutunut hyvinkin kolmen kerroksen verran ja
oli juuri, kuten hän silloin tällöin teki, pysähtynyt kuuntelemaan, kun
hän selvästi eroitti omituista laahustavaa, kahnaavaa ääntä, joka
lähestyi häntä alhaalta päin. Liikkuipa siellä mikä tahansa, se nousi
kiertokäytävää myöten tasaista vauhtia ja olisi pian hänen lähellään.
Gahan vei kätensä miekkansa kahvaan ja veti aseen tupesta hitaasti,
jottei syntyisi melua, joka saattaisi ilmaista tulijalle hänen
läsnäolonsa. Hän toivoi, että olisi ollut edes hitusen valoisampaa. Jos
hän olisi eroittanut vaikka vain lähestyvän olennon hahmopiirteet,
olisi hänellä ollut parempi mahdollisuus selviytyä kohtauksesta. Mutta
hän ei nähnyt mitään, ja koska hän ei eroittanut mitään, kalahti hänen
tuppensa pää käytävän kiviseinään, päästäen äänen, jonka hiljaisuus
käytävän ahtaus ja pimeys tuntuivat paisuttavan peloittavaksi
kalahdukseksi.
Heti lakkasi häntä lähestynyt laahustava ääni. Hetkisen Gahan seisoi
hiljaa odottaen, mutta lähti sitten laskeutumaan edelleen, luopuen
kaikesta varovaisuudesta. Mikä olento lieneekään ollut, nyt se ei
päästänyt ääntäkään, jonka nojalla Gahan olisi voinut päättää, missä se
oli. Se saattoi olla hänen kimpussaan millä hetkellä tahansa, ja
senvuoksi hän piti miekkansa valmiina. Jyrkkä kiertokäytävä vei
alaspäin, yhä vain alaspäin. Gahania ympäröi pimeys ja haudan
hiljaisuus, mutta jossakin hänen edellään oli jotakin. Hän ei ollut
yksin tässä kammottavassa paikassa -- hänen edessään oli joku toinen
olento, josta hän ei kuullut eikä nähnyt mitään -- siitä hän oli varma.
Kenties juuri se oli ryöstänyt Taran. Ehkä itse Tara, vielä jonkun
nimettömän hirviön kynsissä, olikin hänen edellään. Hän johdatti
askeliaan, alkaen melkein juosta ajatellessaan rakastamaansa naista
uhkaavaa vaaraa, ja sitten hän törmäsi puiseen oveen, joka sysäyksettä
lennähti auki. Hänen edessään oli valaistu käytävä, jonka kahden puolen
oli huoneita. Edettyään vain lyhyen matkan kiertokäytävän juurelta hän
tunsi olevansa palatsin alaisissa holveissa. Hetkistä myöhemmin hän
eroitti takaansa samaa laahaavaa ääntä, joka oli kiinnittänyt hänen
huomiotaan kiertokäytävässä. Hän pyörähti ympäri ja näki äänen
aiheuttajan ilmestyvän äsken sivuuttamastaan ovesta. Se oli Ghek,
kaldane.
"Ghek!" huudahti Gahan. "Sinäkö olit kiertokäytävässä? Oletko nähnyt
Heliumin Taraa?"
"Kyllä minä olin kiertokäytävässä", myönsi kaldane, "mutta en ole
nähnyt Heliumin Taraa. Olen etsinyt häntä. Missä hän on?"
"En tiedä", vastasi gatholilainen. "Mutta meidän on löydettävä hänet ja
vietävä hänet pois tästä paikasta."
"Saatamme kyllä hänet löytää", sanoi Ghek. "Mutta epäilen, kykenemmekö
viemään hänet pois täältä. Ei ole niin helppo poistua Manatorista kuin
tulla sinne. Minä saatan liikkua mieleni mukaan vanhoja ulsionreikiä
myöten. Mutta sinä olet liian iso, ja keuhkosi tarvitsevat enemmän
ilmaa kuin joissakuissa syvissä käytävissä on tarjolla."
"Entä U-Thor?" huudahti Gahan. "Oletko kuullut mitään hänestä ja hänen
aikeistaan?"
"Olen kuullut paljon", vastasi Ghek. "Hän on leirissä Vihollisten
portilla. Hän pitää sen paikan hallussaan ja hänen soturinsa ovat aivan
portilla, sen ulkopuolella; mutta hänellä ei ole riittävästi väkeä
marssiakseen kaupunkiin ja vallatakseen palatsin. Tunti sitten olisit
voinut päästä hänen luokseen. Mutta nyt vartioidaan kaikkia katuja
ankarasti, senjälkeen kun O-Tar sai tietää A-Korin päässen karkaamaan
U-Thorin luokse."
"A-Kor on päässyt karkuun ja liittynyt U-Thoriin!" riemuitsi Gahan.
"Mutta vasta vähän enemmän kuin tunti takaperin. Olin hänen luonaan,
kun sinne saapui soturi -- Tasor-niminen mies -- joka toi sanoman
sinulta. Päätettiin, että Tasorin piti seurata A-Koria U-Thorin,
Manatosin suuren jedin, luokse ja hankkia häneltä haluamasi takeet.
Sitten Tasorin piti palata ja tuoda ruokaa sinulle ja Heliumin
prinsessalle. Minä saatoin heitä. Pääsimme sinne helposti, ja U-Thor
oli enemmänkin kuin valmis täyttämään kaikki toiveesi, mutta kun Tasor
aikoi palata luoksesi, sulkivat O-Tarin soturit häneltä tien. Silloin
minä tarjouduin tulemaan luoksesi kertomaan asioista, hankkimaan ruokaa
ja juomaa sekä sitten menemään edelleen Manatorin gatholilaisten orjien
luokse selvittääkseni heille heidän osansa U-Thorin ja Tasorin
miettimässä suunnitelmassa."
"Minkälainen se suunnitelma on?"
"U-Thor on lähettänyt noutamaan lisävoimia. Hän on lähettänyt
sanansaattajia Manatosiin ja kaikille omille alueilleen. Soturien
kokoaminen ja tänne tuominen vaativat kuukauden ajan, ja sillä välin on
kaupungin sisällä olevien orjien järjestäydyttävä salaisesti,
varastettava ja piiloitettava aseita sen päivän varalta, jolloin
lisävoimat saapuvat. Sinä päivänä U-Thorin joukot marssivat Vihollisten
portista, ja kun O-Tarin joukot karkaavat torjumaan niitä, hyökkää
gatholilaisten orjien enemmistö manatorilaisten niskaan takaapäin,
samalla kun loput ryntäävät palatsiin. Siten toivotaan houkuteltavan
portilta pois siksi paljon väkeä, ettei U-Thorin ole kovinkaan vaikea
tunkeutua kaupunkiin."
"Kenties heitä luonnistaa", virkkoi Gahan, "mutta O-Tarilla on paljon
sotureita, ja niillä, jotka taistelevat kotiensa ja jeddakinsa
puolesta, on aina edullisempi puoli. Oi, Ghek, jospa meillä olisi
Gatholin tahi Heliumin isoja sotalaivoja syytämässä säälimätöntä
tultaan Manatorin kaduille, silloin kun U-Thor marssii palatsille
kaatuneiden ruumiiden ylitse." Hän keskeytti puheensa, vaipuen syviin
mietteisiin, ja käänsi sitten jälleen katseensa kaldaneen. "Oletko
kuullut mitään joukkueesta, joka pakeni seurassani Jetan-kentiltä --
Floranista, Val Dorista ja muista. Miten heidän on käynyt?"
"Kymmenen heistä raivasi tiensä U-Thorin luokse Vihollisten portille,
ja he saivat siellä hyvän vastaanoton. Kahdeksan kaatui taisteltaessa
matkalla. Val Dor ja Floran luullakseni elävät, sillä varmasti kuulin
U-Thorin puhuttelevan kahta soturia niillä nimillä."
"Sepä hyvä!" huudahti Gahan. "Mene siis ulsioiden käytäviä myöten
Vihollisten portille viemään Floranille sanoma, jonka kirjoitan hänen
omalla kielellään! Tule mukaan! Kirjoitan sanoman."
Läheisessä huoneessa he löysivät penkin ja pöydän, jonka ääreen Gahan
istuutui ja kirjoitti marsilaisten omituisilla, pikakirjoitusta
muistuttavilla kirjaimilla kirjeen Gatholin Floranille. "Miksi", hän
tiedusti lopetettuaan sen, "lähdit etsimään Taraa kiertokäytävää
myöten, jossa olimme vähällä kohdata toisemme?"
"Tasor kertoi minulle, missä te olitte tavattavissa, ja koska olen
ulsionreikiä sekä pimeitä ja vähän käytettyjä käytäviä myöten tutkinut
suurimman osan palatsia, tiesin tarkalleen, mistä ja miten tapaisin
teidät. Nämä salaiset kiertoportaat nousevat kellariholveista palatsin
korkeimman tornin katolle. Niissä on salaovia joka kerrokseen. Mutta
luultavasti ei yksikään elävä manatorilainen tunne niiden olemassaoloa.
Ainakaan en ole kertaakaan kohdannut niissä ketään ja olen käyttänyt
niitä usein. Olen kolmasti ollut siinä huoneessa, jossa O-Mai viruu,
vaikka en tiennytkään mitään siitä, kuka hän oli, enkä hänen
kuolintarinastaan, ennen kuin Tasor kertoi sen meille U-Thorin
leirissä."
"Tunnet siis palatsin perinpohjin?" pisti Gahan väliin. "Paremmin kuin
itse O-Tar tai ainoakaan hänen palvelijoistaan. Se on hyvä! Jos tahdot
palvella prinsessa Taraa, teet sen parhaiten liittymällä Floraniin ja
noudattamalla hänen ohjeitaan. Kirjoitan ne tähän hänelle lähetettävän
kirjeen loppuun, sillä seinilläkin on korvat, Ghek, kun taas sitä, mitä
Floranille kirjoitan, ei osaa lukea kukaan muu kuin gatholilainen. Hän
selostaa sen sinulle. Voinko luottaa sinuun?"
"En voi milloinkaan palata Bantomiin", oli Ghekin vastaus. "Sentähden
on minulla koko Barsoomissa ainoastaan kaksi ystävää. Mitä parempaa
voisin tehdä kuin palvella heitä uskollisesti? Saat luottaa minuun,
gatholilainen, joka yhdessä kaltaisesi naisen kanssa olet opettanut
minulle, että saattaa olla olemassa vieläkin hienompaa ja ylevämpää
kuin huippuunsa kehittynyt ajatuskyky, johon järjen lakeja
noudattamaton sydämen vaikutus ei pysty. Minä lähden."
Kun O-Tar osoitti pientä ovea, kääntyivät kaikkien silmät hänen
viittaamaansa suuntaan, ja soturien kasvoista kuvastui suuri hämmästys,
kun he tunsivat molemmat juhlasaliin astuneet henkilöt. Ovella oli
I-Gos, ja hän raahasi perässään naista, jonka suussa oli kapula ja
jonka kädet oli sidottu selän taakse sitkeällä silkkinuoralla. Hän oli
orjatar Tara. I-Gosin hihitys särki huoneessa vallitsevan hiljaisuuden.
"Hi, hi!" hän kirskui. "Mihin O-Tarin nuoret soturit eivät kykene, sen
suorittaa vanha I-Gos yksin."
"Vain korphal voi vangita korphalin", murahti yksi niistä päälliköistä,
jotka olivat paenneet O-Main huoneistosta.
I-Gos purskahti nauramaan. "Pelko on muuttanut sydämenne vedeksi", hän
vastasi, "ja häpeä kielenne herjaaviksi. Tämä ei ole mikään korphal,
vaan heliumilainen nainen; ja hänen kumppaninsa on soturi, joka kykenee
mittelemään miekkoja parhaan teikäläisen kanssa ja lävistämään
saastaiset sydämenne, Niin ei ollut I-Gosin nuoruuden päivinä. Niin,
silloin oli Manatorissa miehiä. Muistan hyvin sen päivän, jolloin --"
"Hiljaa, höpisevä vanhus!" komensi O-Tar. "Missä on mies?"
"Siellä, mistä löysin naisen -- O-Main kuolinhuoneessa. Käske viisaiden
ja uljaiden päällikköjesi mennä sinne noutamaan hänet! Olen vanha mies
enkä kyennyt tuomaan muuta kuin yhden."
"Olet menetellyt hyvin", ehätti O-Tar rauhoittamaan häntä, sillä
saatuaan tietää, että Gahan kenties oli vieläkin kummitushuoneissa,
halusi hän lepyttää suuttunutta I-Gosia, sillä hän tunsi hyvin, kuinka
myrkyllinen kieli ja paha sisu ukolla oli. "Luuletko siis, ettei hän
olekaan korphal, I-Gos?" hän kysyi, toivoen johdattavansa pois tästä
aiheesta vanhuksen, joka oli edelleen puhetuulella.
"Ei sen enempää kuin sinäkään", vastasi vanha balsamoija.
O-Tar katsoi Heliumin Taraa kauan ja tutkivasti. Koko tytön kauneus
tuntui äkkiä syöpyvän hänen tietoisuuteensa. Hänellä oli vielä yllään
mustan jetanprinsessan upea asu, ja katsellessaan häntä käsitti O-Tar,
jeddak, ettei hänen katseensa ollut koskaan hivellyt täydellisempää
vartaloa eikä kauniimpia kasvoja.
"Hän ei ole korphal", jupisi O-Tar itsekseen. "Hän ei ole korphal, vaan
prinsessa -- Heliumin prinsessa -- ja kautta pyhän hekkadorin
kultatukan, hän on kaunis. Päästäkää kapula hänen suutaan ja
irroittakaa hänen kätensä!" hän komensi ääneen. "Tehkää tilaa Heliumin
prinsessalle Taralle Manatorin O-Tarin vierelle! Hänen on aterioitava
prinsessan arvon mukaisesti."
Orjat tottelivat O-Tarin käskyä, ja Heliumin Tara seisoi silmät
säihkyen hänelle tarjotun tuolin takana. "Istu!" komensi O-Tar.
Tyttö vaipui tuolille. "Istun vankina", hän sanoi, "enkä vieraana
viholliseni, Manatorin O-Tarin, pöydässä."
O-Tar kehoitti seuralaisiaan poistumaan huoneesta. "Haluaisin puhua
kahden kesken Heliumin prinsessan kanssa", hän virkkoi. Seurue ja orjat
poistuivat ja taaskin Manatorin jeddak kääntyi tytön puoleen, lausuen:
"Manatorin O-Tar tahtoisi olla ystäväsi."
Heliumin Tara istui käsivarret ristissä pienien, kiinteiden rintojen
päällä; hänen silmänsä säkenöivät soukenneiden luomien takaa, eikä hän
suvainnut vastata miehen esitykseen. O-Tar kumartui lähemmäksi häntä.
Hän huomasi, kuinka vihamielinen Tara oli, ja muisti ensimmäisen
kohtauksensa tytön kanssa. Tyttö oli naarasbanth, mutta hän oli kaunis.
Hän oli tavoiteltavin nainen, jonka O-Tar oli milloinkaan nähnyt, ja
hän oli päättänyt saada Taran omakseen. Ja sen hän sanoikin tytölle.
"Voisin ottaa sinut orjattarekseni", hän puhui. "Mutta haluan tehdä
sinusta puolisoni. Sinusta tulee Manatorin jeddara. Saat seitsemän
päivää valmistautuaksesi siihen suureen kunniaan, jonka O-Tar tarjoaa
sinulle, ja tällä samalla tunnilla seitsemäntenä päivänä sinusta
tulee hallitsijatar ja O-Tarin puoliso Manatorin jeddakien
valtaistuinsalissa." Hän napautti vieressään pöydällä olevaa rumpua, ja
kun orja ilmestyi, käski hän orjan kutsua seurueen takaisin. Hitaasti
astelivat päälliköt peräkkäin sisään ja sijoittuivat paikoilleen.
Heidän ilmeensä olivat tuikeat ja synkät, sillä vielä oli vastaamatta
kysymys heidän jeddakinsa rohkeudesta. Jos O-Tar oli toivonut heidän
unohtaneen, oli hän erehtynyt miehistään.
O-Tar nousi seisomaan. "Seitsemän päivän kuluttua", hän ilmoitti,
"pidetään suuret juhlat Manatorin uuden jeddaran kunniaksi." Hän
heilautti kättään Heliumin Taraan päin. "Juhlamenot alkavat
seitsemännellä zodella [noin 20.30 Maan aikaa] valtaistuinsalissa.
Siihen saakka Heliumin prinsessasta huolehditaan palatsin naisasuntojen
tornissa. Saata sinä, E-Thas, hänet sinne, mukanasi sopiva
kunniavartiosto, ja pidä huolta siitä, että hänen käytettäväkseen
järjestetään orjia ja eunukkeja, jotka huolehtivat hänen kaikista
tarpeistaan ja valppaasti varjelevat häntä kaikilta ikävyyksiltä!"
E-Thas tiesi, mikä todellinen tarkoitus piili näissä hienoissa
sanoissa: hänen oli vietävä vanki vankan vartioston saattamana naisten
majoituspaikkaan ja teljettävä hänet seitsemäksi päiväksi torniin,
asettaen hänen ympärilleen luotettava vartiosto joka estäisi hänen
pakonsa ja tekisi tyhjiksi kaikki mahdolliset pelastamisyritykset.
Kun Tara E-Thasin ja vartioston saattamana poistui huoneesta, kumartui
O-Tar hänen puoleensa ja kuiskasi hänen korvaansa: "Mieti näinä
seitsemänä päivänä tarkoin sinulle tarjoamaani suurta kunniaa ja sen
ainoata vaihtoehtoa!" Ikäänkuin ei olisi kuullut hänen sanojaan tyttö
asteli juhlasalista pää pystyssä ja katse suoraan tähdättynä.
Erottuaan Ghekistä Gahan harhaili kellariholveissa ja palatsin
autioiden osien vanhanaikaisissa käytävissä, etsien jonkunlaista
merkkiä Heliumin Taran olinpaikasta tai kohtalosta. Kiertokäytävää
myöten hän siirtyi kerroksesta toiseen, kunnes hän tunsi siitä jokaisen
jalan mitan kellareista korkean tornin huipulle saakka; hän tiesi,
mihin huoneistoihin siitä eri kerroksissa päästiin, ja oli perehtynyt
taitavasti kätkettyjen ovien lukkoja käyttävään älykkääseen
salakoneistoon. Ruokaa saadakseen hän pistäytyi holveista tapaamissaan
varastokammioissa ja lepäsi nukkuessaan O-Main kuninkaallisella
vuoteella kielletyssä huoneessa, jakaen tilan entisaikaisen jeddakin
kuolleen jalan kanssa.
Gahanin aavistamatta vallitsi hänen ympärillään palatsissa tavattoman
rauhaton kuohunta. Soturit ja päälliköt suorittivat virkatehtävänsä
kasvot happamina ja keskustelivat siellä täällä pienissä ryhmissä
suuttuneen näköisinä jostakin asiasta, joka oli päällimmäisenä kaikkien
mielessä. Neljäntenä päivänä sen jälkeen, kun Tara oli teljetty
torniin, tuli E-Thas, palatsin hoitaja ja O-Tarin nöyrä käskyläinen,
isäntänsä puheille jonkun mitättömän asian johdosta. Kun hänet
ilmoitettiin O-Tarille, oli tämä yksin eräässä henkilökohtaisen
huoneistonsa pikku, kammiossa, ja kun asia, jonka tähden E-Thas oli
tullut, oli selvitetty, viittasi O-Tar häntä jäämään.
"Tuntemattoman soturin asemasta olen nostanut sinut, E-Thas, päällikön
kunniapaikalle. Palatsin piirissä on sanasi painavin minun käskyjeni
jälkeen. Siitä syystä ei sinua rakasteta, ja jos Manatorin
valtaistuimelle astuisi joku toinen jeddak, niin miten kävisi sinulle,
jonka vihamiehet kuuluvat Manatorin mahtavimpiin?"
"Älä puhu siitä, O-Tar!" pyysi E-Thas. "Näinä viime päivinä olen
ajatellut sitä paljon ja tahtoisin sysätä sen mielestäni. Mutta olen
koettanut lepyttää katkerimpien vihamiesteni kiukkua. Olen ollut heitä
kohtaan hyvin ystävällinen ja huomaavainen."
"Oletko sinäkin lukenut ilmassa häilyvän, äänettömän sanoman?" kysyi
jeddak.
E-Thas oli silminnähtävästi Vaikeassa asemassa eikä vastannut mitään.
"Miksi et ole tullut kertomaan minulle pelokkaita aavistuksiasi?"
tiedusti O-Tar. "Onko tämä vilpitöntä uskollisuutta?"
"Minua on peloittanut, oi mahtava jeddak", vastasi E-Thas. "Minua on
peloittanut, ettet ymmärtäisi, vaan suuttuisit."
"Mitä on tiedossasi? Puhu koko totuus!" komensi O-Tar.
"Päällikköjen ja soturien keskuudessa on hyvin rauhatonta", selitti
E-Thas. "Myöskin ne, jotka ovat olleet ystäviäsi, pelkäävät niiden
voimaa, jotka puhuvat sinua vastaan."
"Mitä sanotaan?" murahti jeddak.
"Väitetään, ettet uskalla mennä O-Main huoneistoon etsimään Turania,
orjaa -- oi, älä vihastu minuun, jeddak! Toistan vain, mitä puhutaan.
Minä, uskollinen E-Thasisi, en usko sellaista lörpötystä."
"Niin, niin", äänsi O-Tar. "Miksi pelkäisin? Emme tiedä, että hän on
siellä. Käviväthän siellä päällikköni näkemättä hänestä jälkeäkään."
"Mutta väitetään, että sinä et lähtenyt", jatkoi E-Thas. "Eikä
Manatorin valtaistuimella siedetä pelkuria."
"Onko puhuttu niin petollisesti?" O-Tar melkein kiljui.
"On, ja vielä pahempaakin, suuri jeddak", vastasi palatsin hoitaja. "Ei
väitetä ainoastaan niin, ettet uskaltanut mennä O-Main huoneistoon,
vaan myöskin sitä, että pelkäsit Turan-orjaa, ja moititaan sinun
puoleltasi A-Korin osaksi tullutta kohtelua. Luullaan, että hänet on
murhattu sinun käskystäsi. A-Korista pidettiin, ja monet lausuvat nyt
ääneen, että hänestä olisi tullut erinomainen jeddak."
"Uskalletaanko?" karjaisi O-Tar. "Uskalletaanko mainita orjattaren
epäsikiötä O-Tarin valtaistuimen perijänä?"
"Hän on poikasi, O-Tar", muistutti E-Thas, "eikä rakastetumpaa miestä
ole koko Manatorissa -- luettelen sinulle vain tosiseikkoja, joita ei
saa jättää huomioon ottamatta, ja rohkenen sen tehdä, koska vasta
sitten, kun tunnet todellisen asiaintilan, voit koettaa torjua
valtaistuimesi kohdalle kohoavaa turmaa."
O-Tar oli lysähtänyt tuolilleen -- hän oli äkkiä käynyt riutuneen,
väsyneen ja vanhan näköiseksi. "Kirottu olkoon se päivä", hän huusi,
"jona nuo kolme muukalaista saapuivat Manatorin kaupunkiin! Kunpa U-Dor
olisi elossa! Hän oli voimakas -- vihamieheni pelkäsivät häntä. Mutta
hän on poissa -- saanut surmansa vihatun Turan-orjan kädestä. Painakoon
Turania Issuksen kirous!"
"Jeddakini, mitä meidän on tehtävä?" tiedusti E-Thas. "Orjan
sadatteleminen ei ratkaise pulmaasi."
"Suuret pidot ja avioliiton solmiminen ovat jo kolmen päivän perästä",
sanoi O-Tar. "Niistä tulee komeat juhlat. Soturit ja päälliköt tietävät
sen -- sellainen on tapa. Sinä päivänä jaetaan lahjoja ja
kunnianosoituksia. Nimitähän kiivaimmat vastustajani! Lähetän sinut
heidän keskuuteensa, ja vihjaise heille, että suunnittelen antaa heille
palkkioita heidän valtaistuimelle tekemiensä palvelusten johdosta.
Korotamme päällikköjä jedeiksi ja sotureja päälliköiksi ja takaamme
heille palatseja ja orjia. Mitä arvelet, E-Thas?"
Toinen pudisti päätään. "Se ei käy päinsä, O-Tar. He eivät välitä
lahjoistasi eivätkä kunnianosoituksistasi. Niin olen kuullut heidän
sanovan."
"Mitä he tahtovat?" tiedusti O-Tar.
"He tahtovat jeddakin, joka on yhtä uljas kuin uljain", vastasi E-Thas,
vaikka hänen polvensa vapisivat, kun hän lausui sen.
"Pitävätkö he minua pelkurina?" huusi jeddak.
"Väitetään, että sinua peloittaa mennä O-Mai Julman huoneistoon."
O-Tar istui pitkän aikaa pää rinnalle painuneena, tuijottaen tylsästi
lattiaan.
"Kerro heille", hän virkkoi vihdoin kaiuttomasti, eikä hänen äänensä
lainkaan kuulostanut suuren jeddakin ääneltä, "kerro heille, että minä
menen O-Main huoneistoon etsimään Turan-orjaa!"
YHDESKOLMATTA LUKU
Uhkayritys rakkauden tähden
"He, he! Hän on arka ja nimitti minua 'höpiseväksi hupsuksi'!" Puhuja
oli I-Gos, ja hän puhui päällikköryhmälle eräässä Manatorin jeddakin
O-Tarin palatsin huoneessa. "Jos A-Kor olisi elossa, niin hänestä
saisimme jeddakin!"
"Kuka sanoo, että A-Kor on kuollut?" kysyi muuan päälliköistä.
"Missä hän sitten on?" tokaisi I-Gos. "Eikö ole kadonnut muitakin
sellaisia, joita O-Tar on pitänyt liian suosittuina niin lähellä
valtaistuinta oleviksi henkilöiksi?"
Päällikkö pudisti päätään. "Jos luulisin niin, tai oikeammin, jos
tietäisin sen, liittyisin Vihollisten portilla olevaan U-Thoriin."
"S-s-st!" varoitti toinen. "Tuolla tulee jalkojen nuolija." Ja kaikkien
silmät kääntyivät lähestyvään E-Thasiin.