sillä hän tiesi miehen nyt varmasti huomaavan, etteivät heidän
hihnoituksensa ja merkkinsä olleet Manatorin. Hän oli sitä ennen
ihmetellyt, miksi vanhus ei ollut pannut sitä aikaisemmin merkille,
sillä hän ei ollut tiennyt, että toinen oli melkein sokea. Ukko
tarkasti heidän kasvojaan, ja hänen katseensa viipyi kauan Heliumin
Taran kauniissa piirteissä, siirtyen sitten heidän hihnoituksiinsa.
Turan oli näkevinään ihmisten palsamoijan huomattavasti hätkähtävän
kummastuksesta, mutta jos vanhus olikin havainnut jotakin, ei se käynyt
ilmi hänen seuraavista sanoistaan.
"Tule I-Gosin mukaan!" hän kehoitti Turania. "Viereisessä huoneessa on
tarpeita, jotka haluaisin sinun noutavan tänne. Jää sinä tänne, nainen,
viivymme poissa vain hetkisen!"
Hän meni yhdelle huoneeseen avautuvista lukuisista ovista ja astui
siitä Turanin edellä. Pysähdyttyään ovenpieleen hän osoitti huoneen
toisessa päässä olevaa silkki- ja turkismyttyä, käskien Turanin ottaa
sen. Mentyään lattian poikki ja kumarruttuaan tarttumaan myttyyn
viimemainittu kuuli lukon kilahtavan takanaan. Hän pyörähti heti ympäri
ja näki olevansa yksin huoneessa, jonka ainoa ovi oli suljettu.
Juostuaan nopeasti sen luokse hän koetti avata sitä, mutta huomasi
olevansa vanki.
Astuttuaan ulos ja lukittuaan oven jälkeensä kääntyi I-Gos Taran
puoleen.
"Hihnoituksenne paljastivat teidät", hän virkkoi, nauraen hihittävää
nauruaan. "Koetitte pettää vanhaa I-Gosia, mutta saitte nähdä, että
vaikka hänen silmänsä ovatkin heikot, niin hänen aivonsa eivät ole.
Mutta sinulle ei käy huonosti. Olet kaunis, ja I-Gos rakastaa kauniita
naisia. Missään muualla Manatorissa en kenties saisi pitää sinua
omanani, mutta täällä ei ole ketään kiistämässä vanhan I-Gosin
oikeutta. Vainajien holveissa ei käy paljon ihmisiä -- vain ruumiiden
tuojat, ja he rientävät tiehensä niin nopeasti kuin voivat. Kukaan ei
aavista, että I-Gosilla on kaunis nainen teljettynä vainajiensa
seuraan. En kysy sinulta mitään, ja silloin minun ei tarvitse antaa
sinua ilmi, sillä en tiedä, kenelle kuulut, vai mitä? Ja kuoltuasi
valmistan sinut kauniisti ja sijoitan sinut muiden naisten joukkoon.
Eikö se olisi erinomaista?" Hän oli lähestynyt kauhistunutta tyttöä.
"Tule!" hän huusi, tarttuen Taran ranteeseen. "Tule I-Gosille!"
KUUDESTOISTA LUKU
Uusi nimenmuutos
Turan paiskoi itseään vankilansa ovea vastaan, turhaan koettaen
murtautua vankan skeelpuisen laudoituksen lävitse Taran luokse, jonka
hän arvasi olevan vakavassa vaarassa; mutta paksut laudat kestivät, ja
hänen onnistui kolhia hartiansa ja käsivartensa vain mustelmille.
Vihdoin hän lakkasi yrittämästä ja alkoi tutkia vankilaansa löytääkseen
jonkun toisen ulospääsytien. Kiviseinissä ei ollut muuta aukkoa, mutta
hänen etsintänsä tuloksena oli sekava kokoelma kaikenlaisia aseita ja
varuksia, hihnoituksia, koristuksia ja merkkejä sekä aimo joukko
vuodesilkkejä ja -turkiksia. Siellä oli miekkoja, keihäitä ja useita
isoja, kaksiteräisiä sotakirveitä, jotka suuresti muistuttivat pienten
lentokoneiden potkureita. Hän tempasi yhden niistä ja kävi jälleen
käsiksi oveen vimmaisen raivoisasti. Hän odotti kuulevansa jotakin
I-Gosista tämän rajun hävitystyön johdosta, mutta hän ei erottanut
minkäänlaista ääntä oven takaa ja arveli sitä siksi paksuksi, ettei
ihmisääni kyennyt tunkeutumaan sen lävitse. Mutta siitä hän olisi ollut
valmis lyömään paljon vetoa, että I-Gos kuuli hänen iskunsa. Kovasta
puusta sinkoili sirpaleita joka kerta, kun raskas kirves osui siihen,
mutta se oli hidasta ja rasittavaa työtä. Hänen oli pian pakko levätä,
ja niin hänestä tuntui kuluvan tuntikausia hänen uurastaessaan
nääntymyksen partaalle, hengähtäen sitten aina muutamia minuutteja.
Reikä kasvoi yhä laajemmaksi, mutta hän ei voinut nähdä oven takana
olevaan huoneeseen, sillä I-Gos oli vetänyt verhon oven eteen
lukittuaan Turanin sisälle.
Vihdoin panthan oli saanut hakatuksi niin suuren aukon, että hän mahtui
siitä lävitse, ja otettuaan pitkän miekan, jonka hän sitä varten oli
tuonut oven ääreen, hän kömpi viereiseen huoneeseen. Kiskaistuaan
verhon syrjään hän seisoi miekka kädessä valmiina taistellen raivaamaan
itselleen tien Heliumin Taran luokse -- mutta tyttö ei ollut siellä.
Keskellä huonetta virui I-Gos kuolleena lattialla; mutta Heliumin
Tarasta ei näkynyt jälkeäkään.
Turan oli ymmällä. Juuri Taran oli täytynyt surmata vanhus, mutta tyttö
ei ollut yrittänytkään vapauttaa häntä vankilasta. Sitten hänen
mieleensä johtuivat Taran viimeiset sanat: "En halua rakkauttasi! Minä
vihaan sinua!" Ja totuus alkoi hänelle valjeta -- Tara oli käyttänyt
tätä ensimmäistä hänelle tarjoutunutta tilaisuutta päästäkseen eroon
hänestä. Sydän masentuneena Turan kääntyi poistumaan. Mitä hänen oli
tehtävä? Siihen saattoi olla vain yksi vastaus. Niin kauan kuin hän eli
ja Tara eli, ei hän saanut jättää koettamatta mitään keinoa
pelastaakseen tytön ja saattaakseen hänet takaisin oman kansansa
maahan. Mutta miten? Miten hän edes osaisi pois näistä sokkeloista?
Miten hän löytäisi Taran jälleen? Hän meni lähimmälle ovelle. Se sattui
viemään siihen huoneeseen, jossa olivat ratsastavat vainajat
odottamassa, että heidät siirrettäisiin jollekin parvekkeelle, synkkään
huoneeseen tahi mihin hyvänsä heidät oli määrä sijoittaa. Hänen
katseensa osui thoatin selässä istuvaan kookkaaseen, maalattuun
soturiin, ja sen lipuessa pitkin miehen upeata hihnoitusta ja
kelvollisia aseita kirkastuivat panthanin surun himmentämät silmät.
Reippain askelin hän meni soturivainajan luokse ja kiskoi hänet
ratsunsa selästä. Yhtä ripeästi hän riisti kuolleelta hihnoituksen ja
aseet, riisui omat tamineet yltään ja pukeutui vainajan asuun. Sitten
hän kiiruhti takaisin siihen huoneeseen, johon hänet oli teljetty,
sillä siellä hän oli nähnyt välineitä, joita hän tarvitsi tehdäkseen
valepukunsa täydelliseksi. Hän löysi ne muutamasta komerosta --
värikuppeja, joiden sisältöä vanha palsamoija oli käyttänyt
sivelläkseen sotamaalauksen leveät viirut kuolleiden soturien kylmille
kasvoille.
Vähän ajan kuluttua Gatholin Gahan ilmestyi huoneesta hihnoitukseensa,
varuksiinsa ja koristuksiinsa nähden yksityiskohtia myöten Manatorin
soturina. Hän oli poistanut vainajan hihnoista sukua ja arvoa
osoittavat merkit voidakseen esiintyä tavallisena sotilaana ja siten
herättää vähimmän epäluuloja.
Heliumin Taran etsiminen O-Tarin holvien äärettömistä, hämäristä
sokkeloista tuntui gatholilaisesta toivottomalta tehtävältä, joka oli
etukäteen tuomittu epäonnistumaan. Viisaampaa oli hänen pyrkiä
Manatorin kaduille, sillä siellä hän voisi toivoa saavansa ensin
tietää, oliko tyttö joutunut jälleen kiinni, ja jollei niin olisi
käynyt, voisi hän sitten palata holveihin jatkamaan etsintäänsä.
Löytääkseen pääsytien sokkeloista olisi hänen mahdollisesti vaellettava
melkoinen matka koukertelevissa käytävissä ja kammioissa, koska hänellä
ei ollut aavistustakaan, missä tai millä suunnalla uloskäytäviä oli.
Oikeastaan hän ei olisi osannut palata sataakaan metriä sinne päin,
mistä hän ja Tara olivat saapuneet näihin synkkiin onkaloihin, ja siksi
hän lähti liikkeelle umpimähkään, toivoen sattumalta osuvansa joko
Heliumin Taran luo tahi katujen tasolle vievälle tielle.
Jonkun ajan kuluessa hän sivuutti huoneen toisensa jälkeen, jotka
kaikki olivat täynnä Manatorin taidokkaasti valmistettuja vainajia.
Monet niistä oli ladottu pinoihin samalla tavoin kuin polttopuut
pinotaan. Edetessään käytävissä ja kammioissa hän pani merkille, että
jokaisen aukon yläpuolelle ja käytävien haaraumiin ja risteyksiin oli
seiniin maalattu hieroglyfejä; tarkkailemalla hän tuli siihen
johtopäätökseen, että ne ilmaisivat käytävien päätekohdat, joten niitä
ymmärtävä henkilö saattoi nopeasti ja varmasti liikkua holveissa. Mutta
Turan ei niitä ymmärtänyt. Ja vaikka hän olisikin osannut lukea
Manatorin kieltä, eivät ne olisi paljoakaan auttaneet kaupunkiin
perehtymätöntä; eikä hän saanutkaan niistä mitään selvää, koska
Barsoomissa on kirjoitettuja kieliä yhtä monta kuin kansakuntia, vaikka
siellä puhutaankin yhtä ainoata kieltä. Muuan seikka selvisi hänelle
kuitenkin pian: jokaisen käytävän merkit pysyivät samanlaisina käytävän
loppuun saakka.
Kulkemansa matkan nojalla Turan varsin pian oivalsi, että holvit olivat
osana tavattoman laajassa järjestelmässä, joka kenties ulottui koko
kaupungin alapuolelle. Joka tapauksessa hän oli varma edenneensä pois
palatsin piiristä. Käytävien ja kammioiden ulkomuoto ja rakennustyyli
muuttui vähän väliä. Kaikki ne olivat valaistut radiumlampuilla, vaikka
tavallisesti hämärästi. Pitkään aikaan hän ei nähnyt minkäänlaisia
elonmerkkejä paitsi silloin tällöin jonkun ulsion, mutta aivan äkkiä
hän sitten eräässä lukuisista risteyksistä joutui vastakkain soturin
kanssa. Mies katsahti häneen, nyökkäsi ja jatkoi matkaansa. Turan
huokaisi helpotuksesta käsittäessään, että hänen naamionsa oli tehoisa,
mutta huokaus katkesi kesken, kun soturi, joka oli seisahtunut ja
kääntynyt häneen päin, päästi luikkauksen. Panthan oli hyvillään siitä,
että hänen kupeellaan riippui miekka, että he olivat syvällä holvien
himmeissä uumenissa ja että hänellä oli vain yksi vastustaja sillä
hänen aikansa oli kallis.
"Oletko kuullut mitään siitä toisesta?" huusi soturi hänelle.
"En", vastasi Turan, jolla ei ollut kaukaisintakaan aavistusta, ketä
tai mitä mies tarkoitti.
"Hän ei voi päästä pakoon", jatkoi soturi. "Nainen juoksi suoraan
syliimme, mutta vannoi, ettei hän tiennyt, mistä hänen kumppaninsa oli
löydettävissä."
"Vietiinkö hänet takaisin O-Tarin luokse?" tiedusti Turan, sillä nyt
hän tiesi, ketä toinen tarkoitti, ja halusi tietää enemmän.
"Hänet vietiin takaisin Jetan-torneihin", vastasi soturi. "Kisat
alkavat huomenna, ja epäilemättä hänestä pelataan, mutta en usko
kenenkään haluavan häntä, vaikka hän onkin kaunis. Hän ei pelkää edes
O-Taria. Kautta Klurosin, hänpä olisi työläs orjatar nujerrettavaksi!
Hän on oikea naarasbanth. Ei sovi minulle." Ja mies meni menojaan,
pudistellen päätään.
Turan riensi etsimään jotakin katujen tasalle vievää tietä, mutta
joutui äkkiä pienen kammion avoimelle ovelle; kammiossa istui mies
seinään kytkettynä. Turanilta pääsi hiljainen hämmästyksen ja
mielihyvän huudahdus, kun hän tunsi miehen A-Koriksi ja huomasi
sattumalta osuneensa samaan koppiin, jossa hän oli ollut vankina. A-Kor
silmäili häntä kysyvästi. Ilmeisesti hän ei tuntenut vankeustoveriaan.
Turan meni pöydän ääreen, kumartui toisen puoleen ja supatti hänelle.
"Olen Turan, panthan", hän selitti, "joka oli kahlehdittuna
vieressäsi."
A-Kor katsoi häntä tarkasti. "Ei oma äitisikään tuntisi sinua", hän
virkkoi. "Mutta kerrohan, mitä on tapahtunut, koska sinut vietiin
pois!"
Turan selosti seikkailujaan O-Tarin valtaistuinsalissa ja palatsin
alaisissa holveissa. "Ja nyt", hän jatkoi, "minun täytyy löytää nämä
Jetan-tornit ja ottaa selkoa, mitä voin tehdä vapauttaakseni Heliumin
prinsessan."
A-Kor ravisti päätään. "Olin kauan tornien dwarina", hän sanoi, "ja
voin vakuuttaa sinulle, muukalainen, että voit yhtä hyvin koettaa yksin
kukistaa Manatorin kuin vapauttaa vangin Jetan-tornista."
"Mutta minun täytyy", intti Turan.
"Oletko parempi kuin hyvä miekkamies?" kysyi A-Kor äkkiä.
"Kyllä minua on pidetty", vastasi Turan.
"Sitten on olemassa yksi keino -- st!" Hän vaikeni äkkiä ja osoitti
seinän juurta huoneen toisessa päässä.
Turan katsahti toisen etusormen näyttämään suuntaan; eräästä
ulsionreiästä pisti esiin kahdet isot sakset ja pari ulkonevaa silmää.
"Ghek!" huudahti panthan, ja heti ryömi kammottavan näköinen kaldane
lattialle ja lähestyi pöytää. A-Kor vetäytyi kauemmaksi, päästäen
puolittain tukahdutetun inhon huudahduksen.
"Älä pelkää!" rauhoitti Turan häntä. "Hän on ystäväni -- sama, jonka
kerroin pidättäneen O-Taria, kunnes Tara ja minä ehdimme paeta."
Ghek kapusi pöydälle ja jäi kyyköttämään molempien soturien väliin.
"Saat olla varma siitä", hän vakuutti A-Korille, "ettei Turanilla,
tällä panthanilla, ole vertaista miekkamiestä koko Manatorissa. Kuulin
keskustelunne. Jatkakaa!"
"Olet hänen ystävänsä", jatkoi A-Kor, "ja senvuoksi voinen pelkäämättä
sinun kuultesi esittää sen ainoan suunnitelman, jota noudattaen tiedän
hänen voivan toivoakaan saavansa Heliumin prinsessan pelastetuksi. Hän
joutuu panokseksi johonkin kisojen peliin, ja O-Tar toivoo, että hänen
voittajansa olivat orjia ja tavallisia sotilaita, koska hän hyljeksi
jeddakia. Siten tahtoisi O-Tar rangaista häntä. Hänen omistajakseen ei
tule ainoastaan yksi mies, vaan kaikki voittavat eloonjääneet. Mutta
rahalla voi yksi heistä ostaa itselleen kaikkien toisten osuuden ennen
ottelua. Sen voisit sinä tehdä, ja jos selviäisit hengissä, tulisi
hänestä sinun orjasi."
"Mutta miten kykenee siihen muukalainen ja vainottu karkulainen?" kysyi
Turan.
"Ei kukaan tunne sinua. Menet huomenna tornien päällikön puheille ja
ilmoittaudut pelaajaksi siihen otteluun, jonka panoksena tyttö on,
kertoen olevasi kotoisin Manatajista, Manatorin syrjäisimmästä
kaupungista. Jos hän kyselee, voit mainita nähneesi tytön, kun hänet
vangittuna tuotiin kaupunkiin. Jos voitat hänet, löydät thoateja
valmiina palatsistani ja saat minulta merkin, jonka nojalla kaikki,
mitä minulla on, on käytettävissäsi."
"Mutta miten kykenen ostamaan toisten osuuden ilman rahaa?" tiedusti
Turan. "Minulla ei ole mitään -- ei edes oman maani rahaa."
A-Kor aukaisi repputaskunsa ja veti esille käärön Manatorin rahaa.
"Tässä on kylliksi ostaaksesi ne kahdesti", hän sanoi, ojentaen
rahoista osan Turanille.
"Miksi teet kaiken tämän muukalaisen hyväksi?" kysyi panthan.
"Äitini oli tänne vangiksi joutunut prinsessa", selitti A-Kor. "Teen
Heliumin prinsessan hyväksi vain sen, mitä äitini toivoisi minun
tekevän."
"Asiain niin ollen siis, manatorilainen", vastasi Turan, "en voi muuta
kuin Heliumin prinsessan puolesta hyväksyä anteliaan tarjouksesi ja
toivoa vielä kerran voivani tehdä jotakin vastapalvelukseksi."
"Nyt sinun on lähdettävä", neuvoi A-Kor. "Millä hetkellä tahansa
saattaa tänne ilmestyä vartija ja huomata sinut. Mene suoraa päätä
Porttikadulle, joka kiertää kaupungin ympäri ulkomuurien sisäreunaa
myöten! Siellä on useita rakennuksia varattuina muukalaisten
majapaikoiksi. Tunnet ne ovien päälle hakatuista thoatinpäistä. Kerro
saapuneesi Manatajista katselemaan kisoja. Käytä nimeä U-Kal -- se ei
herätä epäluuloja, ja vältyt niistä, jos voit olla antautumatta
keskusteluihin. Varhain huomenaamulla etsi käsiisi Jetan-tornien
päällikkö! Olkoot apunasi kaikkien esi-isiesi voima ja onni!"
Sanottuaan jäähyväiset Ghekille ja A-Korille panthan noudatti A-Korin
hänelle antamia ohjeita ja lähti etsimään Porttikatua, eikä se
käynytkään hänelle kovin vaikeaksi. Matkallaan hän kohtasi useita
sotureita, mutta nämä vain nyökkäsivät hänelle välittämättä hänestä sen
enempää. Helposti hän löysi majapaikan, jossa oli paljon vieraita
Manatorin muista kaupungeista. Kun hän ei ollut nukkunut sitten
edellisen yön, heittäytyi hän vuoteensa silkki- ja turkisvaippojen
sekaan saadakseen lepoa, joka oli välttämätön, jos hänen oli mieli
mahdollisimman hyvin kunnostautua palvellessaan Heliumin Taraa
seuraavana päivänä.
Hänen herätessään oli jo aamu, ja noustuaan vuoteestaan hän maksoi
yösijansa, etsi aterioimispaikan ja oli vähää myöhemmin matkalla
Jetan-torneille, joiden löytäminen ei ollut lainkaan vaikeata, koska
ihmisiä riensi sankoin parvin katuja pitkin kisapaikalle. Tornien
uudella, E-Mediä seuranneella päälliköllä oli niin paljon puuhaa, ettei
hän ennättänyt perehtyä ilmoituksiin tarkasti, sillä lukuisten
vapaaehtoisten pelaajien lisäksi oli kymmenittäin orjia ja vankeja,
jotka heidän omistajansa tahi hallitus oli pakottanut mukaan kisoihin.
Ilmoittauduttaessa oli mainittava kunkin pelaajan nimi samoin kuin
hänelle tuleva paikka ja peli tahi pelit, joihin hänet oli merkittävä,
sekä lisäksi jokaisen useampaan kuin yhteen otteluun merkityn soturin
varamiehet -- yksi kutakin ensimmäisen jälkeistä ottelua varten, jottei
ainoatakaan seuraavaa peliä tarvittaisi siirtää toistaiseksi pelaajan
kuollessa tahi tullessa taistelukyvyttömäksi.
"Nimesi?" tiedusti kirjanpitäjä, kun Turan astui esiin.
"U-Kal", vastasi panthan.
"Kotikaupunkisi?"
"Manataj."
Kirjanpitäjän lähellä seisova päällikkö katsahti Turaniin. "Olet
saapunut pitkän matkan päästä pelaamaan jetania", hän huomautti.
"Manatajin miehet käyvät harvoin muissa kuin vuosikymmenien kisoissa.
Mitä kuuluu O-Zarille? Tuleeko hän tänne ensi vuonna? Hänpä oli uljas
taistelija! Jos olet puolittainkaan niin oiva miekankäyttäjä, U-Kal,
niin Manatajin maine kasvaa tänään. Mutta mitä O-Zarille oikeastaan
kuuluu?"
"Kyllä hän voi hyvin", vakuutti Turan kielevästi, "ja lähetti terveisiä
manatorilaisille ystävilleen."
"Sepä hauskaa!" huudahti päällikkö. "Entä mihin peliin haluat mukaan?"
"Haluaisin pelata heliumilaisesta prinsessasta, Tarasta", vastasi
Turan.
"Mutta, mies, hän on panoksena orjien ja rikollisten pelissä", huusi
päällikkö. "Et kai halua vapaaehtoiseksi sellaiseen otteluun!"
"Kyllä haluan", vastasi Turan. "Näin hänet, kun hänet tuotiin
kaupunkiin, ja silloin vannoin saavani hänet omakseni."
"Mutta sinun on jaettava hänet eloonjääneiden kanssa, vaikka sinun
värisi voittaisikin", esteli toinen.
"Saanen heidät järkiinsä", intti Turan.
"Ja antaudut siihen vaaraan, että saat niskaasi O-Tarin vihan, sillä
hän ei lainkaan pidä tästä villistä barbaarista", virkkoi tornien
hoitaja.
"Jos minä voitan, pääsee O-Tar hänestä eroon", vastasi Turan.
Jetan-tornien valvoja pudisti päätään. "Olet harkitsematon", hän
pahoitteli. "Tahtoisin saavani taivutetuksi ystäväni O-Zarin ystävän
luopumaan moisesta hulluudesta."
"Tahtoisitko tehdä palveluksen O-Zarin ystävälle?" kysyi Turan.
"Ilomielin'" huudahti toinen. "Mitä voin tehdä hyväksesi?"
"Merkitse minut mustien päälliköksi ja anna kaikiksi miehikseni
gatholilaisia orjia, sillä tietääkseni he ovat mainioita sotureja!"
pyysi panthan.
"Se on omituinen pyyntö", vastasi tornien valvoja, "mutta ystäväni
O-Zarin tähden olisin valmis enempäänkin, vaikka tietystikin" -- hän
empi -- "tapana on, että päälliköksi haluava suorittaa vähäisen
maksun."
"Tietenkin", ehti Turan vakuuttamaan. "Sitä en ole unohtanut. Aioin
kysyä sinulta tavanmukaisen summan suuruutta."
"Ystäväni ystävälle se on vain nimellinen", vastasi tornien valvoja ja
mainitsi summan, joka varakkaan Garholin kalliisiin hintoihin
tottuneesta Gahanista tuntui naurettavalta.
"Milloin", hän tiedusti, ojentaen rahat valvojalle, "heliumilaisesta
pelataan?"
"Se on toinen tämänpäiväinen ottelu. Jos tulet mukaani, saat valita
miehesi."
Turan seurasi valvojaa tornien ja jetankentän väliselle laajalle
pihalle, jossa oli koolla sadoittain sotureita. Senpäiväisien ottelujen
päälliköt olivat jo valitsemassa miehiään ja määräämässä heidän
paikkojaan, vaikka tärkeimpiä pelejä varten oli nämä seikat järjestetty
jo viikkoja sitten. Valvoja opasti Turanin pihan siihen osaan, jossa
orjien enemmistö oli koolla.
"Valitse niistä, joita ei vielä ole otettu!" kehoitti tornien valvoja.
"Ja saatuasi määrän täyteen vie miehesi kentälle! Sinulle osoittaa
paikan siellä oleva upseeri, ja pysyttelet siellä, kunnes toinen ottelu
kuulutetaan. Toivotan sinulle onnea, U-Kal, vaikka sikäli kuin olen
kuullut, olisit onnellisempi menettäessäsi kuin voittaessasi tuon
heliumilaisen orjattaren."
Miehen poistuttua Turan lähestyi orjia. "Etsin parhaita miekankäyttäjiä
toista peliä varten", hän ilmoitti. "Haluan gatholilaisia, sillä olen
kuullut, että he ovat uljaita taistelijoita."
Muuan orja nousi ja lähestyi häntä. "On aivan sama missä pelissä
kuolemme", hän virkkoi. "Haluaisin taistella puolestani panthanina
toisessa ottelussa."
Saapui toinen. "Minä en ole Gatholista", hän tunnusti. "Olen
heliumilainen ja tahtoisin taistella Heliumin prinsessan kunnian
puolesta."
"Hyvä on!" huudahti Turan. "Onko sinulla Heliumissa hyvän miekkamiehen
maine."
"Olin dwar suuren sotavaltiaan joukoissa ja olen taistellut hänen
rinnallaan parissakymmenessä ottelussa Kultaisilta kallioilta
Haaskaluolille saakka. Nimeni on Val Dor. Ken tuntee Heliumin, tuntee
kuntoni."
Nimi oli hyvin tuttu Gahanille, joka käydessään viimeksi Heliumissa oli
kuullut puhuttavan miehestä ja keskusteltavan hänen salaperäisestä
katoamisestaan samoin kuin hänen miekkailijamaineestaan.
"Mistäpä voisin tietää mitään Heliumista?" torjui Turan. "Mutta jos
olet sellainen taistelija kuin väität, ei sinulle sopisi mikään paikka
paremmin kuin lentäjän. Mitä arvelet?"
Miehen silmistä kuvastui äkillinen hämmästys. Hän katseli tiukasti
Turania katseen nopeasti lipuessa pitkin toisen hihnoitusta. Sitten hän
astui ihan likelle gatholilaista, joten kukaan muu ei saattanut kuulla
hänen sanojaan.
"Minusta tuntuu, että tiedät enemmän Heliumista kuin Manatorista", hän
kuiskasi.
"Mitä tarkoitat, mies?" kysyi Turan, koettaen vaivata aivojaan
keksiäkseen, mistä tämän miehen tieto, arvaus tahi mielijohde oli
alkuisin.
"Tarkoitan sitä", vastasi Val Dor, "ettet ole Manatorista, ja jos
mielit pitää sen salassa, ei sinun ole hyvä puhua manatorilaisille,
kuten äsken puhuit minulle -- lentäjistä! Manatorissa ei ole lentäjiä
eikä heidän jetanpelissään sennimistä nappulaa. Sitä nappulaa, joka on
lähimpänä päällikköä tai prinsessaa, he sensijaan nimittävät odwariksi.
Se liikkuu samalla tavoin ja on samanarvoinen kuin Manatorin
ulkopuolella pelatun jetanin lentäjä. Muista siis se, ja muista
myöskin, että jos sinulla on salaisuus, on se varmassa tallessa
ollessaan Heliumin Vai Dorin tiedossa!"
Turan ei vastannut mitään, vaan alkoi valita muita miehiään. Val
Dorista, heliumilaisesta, ja Floranista, gatholilaisesta tarjokkaasta,
oli hänelle suurta apua, sillä yhdessä he tunsivat useimmat orjat,
joiden keskuudesta hänen oli tehtävä valintansa. Saatuaan kaikki miehet
valituiksi Turan vei heidät ottelukentän vierelle, missä heidän oli
odotettava vuoroaan, ja siellä hän lähetti kiertämään sanan, että
heidän oli taisteltava enemmästäkin kuin siitä määrästä, minkä hän
tarjosi prinsessasta, jos he voittaisivat. He hyväksyivät hänen
tarjouksensa, joten Turan oli varma Taran omistamisesta, jos hänen
puolensa selviytyisi voittajana, mutta hän tiesi, että hänen miehensä
taistelivat vieläkin uljaammin ritarillisuuden kuin rahan kannustamina,
eikä ollut vaikeaa innostaa gatholilaisiakin palvelemaan prinsessaa. Ja
nyt hän esitti heille, että oli mahdollista saavuttaa vieläkin suurempi
palkkio.
"En voi luvata sitä teille", hän puhui, "mutta saattanen ilmoittaa
kuulleeni, että jos voitamme tämän ottelun, voimme myöskin hankkia
teille vapauden!"
Orjat hypähtivät pystyyn ja tungeksivat hänen ympärilleen, tehden
lukuisia kysymyksiä.
"Siitä ei saa hiiskua ääneen", selitti Turan, "mutta Floran ja Val Dor
tietävät, ja he ovat vakuuttaneet minulle, että olette kaikki
luotettavia. Kuunnelkaa! Se, mitä nyt ilmaisen teille, saattaa henkeni
teidän valtaanne, mutta teidän on tiedettävä ja joka miehen on
käsitettävä, että tänään ottelette elämänne suurimman kamppailun --
Barsoomin ihailtavimman prinsessan kunnian ja vapauden samalla kuin
omankin vapautenne puolesta -- mahdollisuudesta palata kukin omaan
maahansa ja sen naisen luokse, joka häntä siellä odottaa.