joka oli käynyt häntä kutsumassa. "Palaa majapaikkaasi ja pysy siellä
ensi kisoihin saakka! Siihen mennessä ovat silmäsi ehkä oppineet
olemaan pettämättä sinua."
Mies loi Ghekiin myrkyllisen katseen ja lähti. Upseeri ravisti päätään.
"En ymmärrä sitä", hän mutisi. "U-Van on aina ollut varma ja luotettava
soturi. Saattaisikohan --" Hän katsahti Ghekiin läpitunkevasti.
"Sinulla on kummallinen pää, joka ei sovi vartaloosi, mies", hän
ärjäisi. "Taruissamme kerrotaan entisaikojen olennoista, jotka
loitsivat harhanäkyjä toisten ihmisten silmiin. Jos sinä olet
sellainen, niin kenties U-Van on joutunut synnillisten kykyjesi
uhriksi." Hän pyörähti ja viittasi sotilaitaan seuraamaan itseään.
"Maltahan!" huusi Ghek. "Jollei minua aiota tappaa nälkään, niin lähetä
minulle ruokaa!"
"Sinä olet saanut ruokaa", vastasi soturi.
"Annetaanko minulle ravintoa vain yksi kerta päivässä?" kysyi Ghek.
"Tarvitsen sitä useammin. Lähetä minulle ruokaa!"
"Kyllä saat", lupasi upseeri. "Ei kukaan saa väittää, että Manatorin
vangeilla on huono muona. Oikeamielisiä ovat Manatorin lait." Ja hän
poistui.
Tuskin oli heidän askeltensa ääni häipynyt etäisyyteen, kun Ghek
kiipesi rykorinsa olkapäiltä ja kiiruhti reikään, johon oli kätkenyt
avaimen. Noudettuaan sen hän irroitti kahleen rykorin nilkasta, lukitsi
sen jälleen tyhjiltään ja vei avaimen entistä kauemmaksi rotankoloon.
Sitten hän palasi paikalleen aivottoman palvelijansa niskaan. Hetkisen
kuluttua hän kuuli lähestyviä askelia, minkä jälkeen hän nousi ja
siirtyi toiseen käytävään, joka poikkesi soturin tulosuunnasta. Siellä
hän odotti kuunnellen ja pysyen näkymättömänä. Hän kuuli miehen astuvan
koppiin ja seisahtuvan, kuuli hiljaisen huudahduksen, jota seurasi
metalliastioiden kilinä, kun tarjotin paiskattiin pöydälle, sitten
nopeasti poistuvia askelia, jotka pian häipyivät etäisyyteen.
Vitkastelematta Ghek palasi kammioon, haki avaimen ja lukitsi rykorin
jälleen kahleeseensa. Vietyään avaimen takaisin onkaloon hän jäi
kyyröttämään pöydälle päättömän ruumiinsa viereen ja ohjasi sen kädet
ruokaan. Rykorin syödessä Ghek kuunteli, milloin anturakenkien töminä
ja aseiden kalina alkaisi lähestyä, minkä hän tiesi pian tapahtuvan.
Eikä hänen odotusaikansa ollutkaan pitkä. Kuullessaan miesten saapuvan
Ghek kapusi rykorinsa hartioille. Taaskin tuli sama upseeri, jonka
U-Van oli noutanut, ja hänen seurassaan oli kolme sotilasta. Hänen
takanaan oleva oli ilmeisesti sama mies, joka oli tuonut muonan, sillä
hänen silmänsä menivät pystyyn, kun hän näki Ghekin istuvan pöydän
ääressä, ja hän näytti kovin typertyneeltä, kun dwar suuntasi häneen
tuikean katseensa.
"Asia on ihan niin kuin kerroin", hän huusi. "Hän ei ollut täällä, kun
toin hänelle ruokaa."
"Mutta hän on täällä nyt", sanoi upseeri jurosti, "ja kahle on
lukittuna hänen nilkassaan. Katsokaa! Sitä ei ole avattu. Mutta missä
on avain? Sen pitäisi olla pöydällä vastaisessa päässä kuin hän. Missä
avain on, olento?" karjaisi hän Ghekille.
"Miten voisin minä, vanki, tietää paremmin kuin vartijani, missä
kahleitteni avain on?" tokaisi kaldane.
"Mutta se oli tuossa", kiljui upseeri, osoittaen pöydän toista päätä.
"Näitkö sen?" kysäisi Ghek.
Upseeri epäröi. "En; mutta sen on täytynyt olla siinä", hän väitteli.
"Näitkö sinä avaimen olevan tuossa?" tiedusti Ghek, osoittaen toista
soturia.
Mies pudisti päätänsä kieltävästi. "Entä sinä? Ja sinä?" jatkoi
kaldane, puhutellen muita kahta.
He kumpikin myönsivät, etteivät olleet nähneet avainta.
"Ja jos se olisikin ollut siinä, niin miten olisin minä voinut ulottua
siihen?" pitkitti kaldane.
"Niin, hän ei olisi voinut saada sitä", myönsi upseeri. "Mutta
tällaista ei saa enää sattua! I-Zav, sinä jäät vartioimaan tätä vankia,
kunnes sijallesi saapuu toinen mies!" Tämän määräyksen kuultuaan ei
I-Zav näyttänyt olevan lainkaan hyvillään, ja hän silmäili Ghekiä
epäluuloisesti, kun dwar ja muut soturit poistuivat, jättäen hänet
ikävään asemaansa.
KOLMASTOISTA LUKU
Epätoivoinen urakka
E-Med astui tornihuoneen lattian poikki Heliumin Taran ja orjatytön
Lan-On luokse. Hän tarttui kovakouraisesti edellisen olkapäähän. "Nouse
ylös!" hän komensi. Tara löi hänen kätensä irti itsestään, nousi
pystyyn ja peräytyi edemmäksi.
"Älä satuta kättäsi Heliumin prinsessaan, elukka!" hän varoitti.
E-Med naurahti. "Luuletko minun pelaavan puolestasi jetania, jollen
sitä ennen tiedä, millaisesta panoksesta pelaan?" hän kysyi. "Tule
tänne!"
Tyttö oikaisihe täyteen mittansa, laskien käsivartensa ristiin
rinnalleen, eikä E-Med huomannut, että hänen oikean kätensä ohuet
sormet pujottautuivat hänen vasemman olkansa ylitse kulkevan leveän
nahkahihnan alle.
"Jos O-Tar saa tästä tiedon, niin sinä kadut sitä, E-Med", tuskitteli
orjatar. "Manatorissa ei liene sellaista lakia, jonka nojalla saisit
tämän tytön, ennen kuin voitat hänet rehellisesti."
"Mitä välittää O-Tar hänen kohtalostaan?" vastasi E-Med. "Enkö ole sitä
kuullut? Eikö hän pilkannut suurta jeddakiamme, syytäen hänelle
herjauksia? Kautta ensimmäisen esi-isäni, luulisinpä O-Tarin saattavan
korottaa jediksi sen miehen, joka taltuttaa tytön." Ja uudelleen hän
lähestyi Taraa.
"Odota!" sanoi tyttö hiljaa ja tasaisesti. "Kenties et tiedä mitä teet.
Heliumin kansa pitää Heliumin naisia pyhinä. Halpa-arvoisimmankin
tähden olisi itse suuri jeddakimmekin valmis paljastamaan miekkansa.
Barsoomin suurimmat kansat ovat vapisseet sodan jyrinästä, kun on
puolustettu äitiäni Dejah Thorisia. Olemme vain kuolevaisia ja voimme
siis kuolla; mutta häpäistä meitä ei saa. Saatte pelata jetania
Heliumin prinsessasta, mutta vaikka voittaisitkin pelin, et ikinä saisi
palkkiota omaksesi. Jos haluat saada kuolleen ruumiin, niin tunkeudu
minua liian likelle! Mutta tiedä, Manatorin mies, että Heliumin Taran
suonissa ei turhaan virtaa sotavaltiaan verta! Olen puhunut!"
"En tiedä mitään Heliumista, ja _meidän_ sotavaltiaamme on O-Tar",
vastasi E-Med. "Mutta siitä olen varma, että tahdon lähemmin tarkastaa
sitä palkkiota, josta aion pelata ja jonka aion voittaa. Tahdon koettaa
sen olennon huulia, joka ensi kisojen jälkeen on orjattareni. Eikä
sinun, nainen, ole hyvä ärsyttää minua liian paljon." Hänen puhuessaan
soukkenivat hänen silmänsä, ja hänen kasvonsa muistuttivat ärisevää
petoa. "Jos epäilet sanojeni todenmukaisuutta, niin kysy Lan-Olta,
orjatytöltä!"
"Hän puhuu totta, oi Heliumin nainen", pisti Lan-O väliin. "Älä ärsytä
E-Medin luontoa, jos henkesi on sinusta kallis!"
Mutta Heliumin Tara ei vastannut mitään. Hän oli jo puhunut. Nyt hän
seisoi äänettömänä silmäillen lähentelevää, tukevaa soturia. Mies tuli
likelle häntä, sieppasi sitten äkkiä hänet syliinsä ja kumartui,
koettaen vetää hänen huulensa omilleen.
Lan-O näki Heliumin naisen puolittain kääntyvän ja rajusti kiskaisevan
oikean kätensä irti oikean rintansa kohdalta. Hän näki käden sujahtavan
E-Medin käsivarren alitse ja kohoavan miehen hartioitten taakse.
Kädessä välkkyi pitkä, kapea tikari. Soturin huulet painuivat yhä
lähemmäksi naisen suuta, mutta ne eivät ehtineet sitä koskettaa, sillä
äkkiä mies suoristautui jäykäksi, hänen huuliltaan pääsi parahdus, ja
sitten hän vaipui maahan kuin tyhjä turkki, jääden sortuneena läjänä
virumaan lattialle. Heliumin Tara kumartui ja pyyhki asettaan hänen
hihnoitukseensa.
Lan-O katseli ruumista silmät kauhusta levällään. "Tämän tähden pitää
meidän molempien kuolla", hän vaikeroi.
"Kukapa tahtoisi elää orjana Manatorissa?" virkkoi Heliumin Tara.
"En ole niin rohkea kuin sinä", tunnusti orjatyttö, "ja elämä on
suloista, ja onhan aina toivoa."
"Elämä on suloinen", myönsi Heliumin Tara, "mutta kunnia on pyhä. Älä
sentään pelkää. Kun he tulevat, kerron heille totuuden -- ettet sinä
ollut tässä osallinen etkä saanut tilaisuutta estää sitä."
Hetkisen näytti orjatar olevan syvissä mietteissä. Äkkiä hänen silmänsä
kirkastuivat. "Ehkä voimme", sanoi hän, "yhdellä tavoin kääntää
epäluulot pois itsestämme. Hänellä on tämän huoneen avain mukanaan.
Aukaistaan ovi ja raahataan hänet ulos -- kenties löydämme jonkun
paikan, johon saamme hänet kätketyksi."
"Hyvä!" huudahti Heliumin Tara, ja he kävivät heti yhteisvoimin käsiksi
työhön Lan-On ehdotuksen mukaan. Pian he löysivät avaimen, avasivat
oven, ja sitten he välissään puolittain kantoivat, puolittain
laahasivat E-Medin ruumiin huoneesta portaita myöten seuraavaan
kerrokseen, jossa Lan-O väitti olevan tyhjiä huoneita. Ensimmäinen ovi,
jota he koettivat, ei ollut salvassa, ja siitä he kiskoivat hirveän
taakkansa pieneen, yhden ainoan ikkunan valaisemaan huoneeseen. Näöstä
päättäen oli sitä käytetty pikemminkin asuinhuoneena kuin vankikoppina,
sillä se oli sisustettu verrattain mukavasti, jopa ylellisesti.
Seinissä oli lattiasta alkaen yli kahden metrin korkuinen laudoitus, ja
sen yläpuolella olevat osat seinistä ja laipio olivat koristetut
muinaisaikojen virttyneillä maalauksilla. Taran katseen nopeasti
lipuessa pitkin huoneen sisustaa kiintyi hänen huomionsa erääseen
laudoituksen osaan, jonka toinen reuna näytti irtautuneen siihen
rajoittuvasta kappaleesta. Hän meni ripeästi sen luokse ja havaitsi,
että kokonaisen levyn toinen kohtisuora reuna oli enemmän kuin
sentimetrin verran toisten ulkopuolella. Oli olemassa mahdollinen
selitys, joka kiihoitti hänen uteliaisuuttaan, ja noudattaen
mielijohdettaan hän tarttui ulkonevaan reunaan, vetäen sitä ulospäin.
Hitaasti levy kääntyi häneen päin, ja näkyviin tuli tumma aukko sen
takana olevassa seinässä.
"Katsos, Lan-O!" huusi Tara. "Näetkö, mitä löysin -- onkalon, johon
voimme kätkeä tuon lattialla viruvan möhkäleen."
Lan-O tuli hänen luokseen, ja yhdessä he tarkastivat pimeätä aukkoa;
siellä oli vähäinen permanto, josta kapea käytävä vei alaspäin
sysimustaan pimeyteen. Salaoven takaista lattiaa peitti paksu
pölykerros, osoittaen, että oli kulunut pitkä aika siitä, kun
ihmisjalka oli sitä viimeksi polkenut -- se oli salakäytävä, jota
silloin elävät manatorilaiset epäilemättä eivät tunteneet. Sinne he
raahasivat E-Medin ruumiin, jättäen sen tasaiselle permannolle. Heidän
poistuessaan synkästä ja kammottavasta komerosta olisi Lan-O tahtonut
rämäyttää laudoituksen kiinni, mutta Tara esti sen.
"Maltahan!" hän kehoitti ja ryhtyi tarkastamaan oven puitteita ja
kynnystä.
"Joudu!" kuiskasi orjatar. "Jos joku tulee, olemme hukassa."
"Meille saattaa olla paljon hyötyä siitä, että osaamme uudelleen avata
tämän oven", vastasi Heliumin Tara ja painoi sitten äkkiä jalallaan
avonaisen levyn oikealla puolella olevaa kaiverretun laudoituksen osaa.
"Ahaa!" hän virkkoi äänessään tyytyväinen sointu ja sulki sitten levyn,
niin että se sopi tarkasti paikalleen. "Tule!" hän kehoitti ja kääntyi
huoneen ulko-ovelle.
He pääsivät omaan koppiinsa kenenkään huomaamatta, ja suljettuaan oven
Tara lukitsi sen sisäpuolelta, pistäen sitten avaimen hihnoituksensa
salataskuun.
"Tulkoot he vain!" hän sanoi. "Kuulustelkoot meitä! Mitä voisi kaksi
vanki-parkaa tietää ylhäisten vartijoittensa puuhista? Kysyn sinulta,
Lan-O, mitä he voisivat."
"Ei mitään", myönsi Lan-O, hymyillen kumppanilleen.
"Kerrohan minulle näistä Manatorin miehistä!" pyysi Tara äkkiä. "Ovatko
he kaikki E-Medin kaltaisia vai ovatko jotkut heistä samanlaisia kuin
A-Kor, joka tuntui miehuulliselta ja ritarilliselta?"
"He ovat hyvin samanlaisia kuin muidenkin maitten ihmiset", selitti
Lan-O. "Heidän joukossaan on sekä hyviä että pahoja. He ovat rohkeita
ja oivallisia sotureita. Omassa keskuudessaan he kyllä noudattavat
ritarillisuuden ja kunnian vaatimuksia, mutta ollessaan tekemisissä
muukalaisten kanssa he tunnustavat vain yhden lain -- voiman oikeuden.
Muiden maiden heikot ja onnettomat herättävät heissä halveksumista ja
lietsovat vireille heidän luonteensa kaikki huonoimmat puolet, mistä
epäilemättä johtuu meidän, heidän orjiensa, osaksi tuleva kohtelu."
"Mutta miksi he oikeastaan halveksivat niitä, jotka kovaksi onnekseen
ovat joutuneet heidän käsiinsä?" tiedusti Tara.
"En tiedä", vastasi Lan-O. "A-Kor arvelee sen johtuvan siitä, ettei
voittoisa vihollinen ole koskaan tunkeutunut heidän maahansa. Varkain
tekemillään ryöstöretkillä he eivät ole kertaakaan kärsineet tappiota,
koska he eivät milloinkaan odota joutuakseen taistelemaan voimakasta
sotajoukkoa vastaan, ja siksi he ovat alkaneet pitää itseään
voittamattomina. Ja muita kansoja halveksitaan vähemmän uljaina ja
huonompina aseiden käyttäjinä."
"Mutta onhan A-Kor yksi heistä", huomautti Tara.
"Hän on O-Tarin, jeddakin, poika", vastasi Lan-O; "mutta hänen äitinsä
on korkeasukuinen gatholilainen, jonka O-Tar sai vangikseen ja teki
orjakseen; A-Kor kerskuu, että hänen suonissaan virtaa ainoastaan
äidin verta, ja tosiaan hän on toisenlainen kuin muut. Hänen
ritarillisuutensa on hellempi, vaikka ei edes hänen pahin
vihamiehensäkään ole tohtinut lausua epäilyksiä hänen rohkeudestaan,
samalla kun hänen miekan- ja keihäänkäyttönsä ja ratsastustaitonsa ovat
maineessa kautta koko Manatorin."
"Mitä luulet hänelle tehtävän?" kysyi Heliumin Tara.
"Hänet tuomitaan kisoihin", vastasi Lan-O. "Jollei O-Tar ole kovin
kiukuissaan, saatetaan hänet määrätä vain yhteen peliin, missä
tapauksessa hän voi selviytyä hengissä; mutta jos O-Tar todella haluaa
päästä hänestä eroon, tuomitaan hänet olemaan mukana koko sarjassa,
eikä kaikista kymmenestä ole elossa suoriutunut yksikään soturi tai
oikeammin ei ainoakaan O-Tarin tuomitsema."
"Mitä ovat kisat? En oikein ymmärrä", valitti Tara. "Olen kuullut
täällä puhuttavan jetanin pelaamisesta, mutta eihän jetanissa totisesti
kukaan voi saada surmaansa. Minun kotimaassani pelataan sitä paljon."
"Mutta ei sillä tavoin kuin Manatorin arenalla", vakuutti Lan-O.
"Tulehan ikkunaan!" Yhdessä he menivät itään päin avautuvalle aukolle.
Alhaalla Heliumin Tara näki laajan kentän matalan rakennuksen ja niiden
tornien ympäröimänä, joista yhdessä oli vankina. Arenan ympärillä oli
penkkirivejä; mutta hänen huomionsa kiintyi heti jättiläiskokoiseen
jetanlautaan, joka oli muodostettu arenalle isoista, vuorotellen
punakeltaisista ja mustista neliöistä.
"Täällä pelataan jetania elävillä nappuloilla. Panokset ovat suuria,
tavallisesti nainen -- joku harvinaisen kaunis orjatar. Itse O-Tar
olisi saattanut pelata sinusta, jollet olisi raivostuttanut häntä,
mutta nyt sinusta pelaavat avointa peliä orjat ja rikolliset, ja sinut
saa voittava puoli -- ei yksi ainoa soturi, vaan kaikki, jotka
selviytyvät pelistä hengissä."
Heliumin Taran silmät välähtivät, mutta hän ei virkkanut mitään.
"Pelin johtajien ei välttämättä tarvitse itsensä olla siinä mukana",
jatkoi orjatyttö, "vaan saavat istua noilla kahdella komealla
valtaistuimella, jotka näet molemmin puolin lautaa, ja ohjata
nappuloita ruudulta toiselle."
"Mutta mikä siinä on vaarallista?" kysyi Heliumin Tara. "Jos nappula
lyödään, niin sehän vain poistetaan laudalta -- se on jetanin sääntö,
melkein yhtä vanha kuin Barsoomin sivistys."
"Mutta kun täällä Manatorissa pelataan suurella arenalla elävillä
nappuloilla, on se sääntö muutettu", selitti Lan-O. "Kun soturi
siirretään ruudulle, jolla on joku vastustajan nappula, taistelevat he
molemmat kuolemaan saakka ruudun omistamisesta, ja menestyksellinen
puoli hyötyy siirrosta. Kaikki soturit on koristettu edustamiensa
nappulain mukaisesti, ja lisäksi on kullakin merkki osoittamassa, onko
hän orja, tuomiotaan suorittava soturi vaiko vapaaehtoinen. Tuomion
suorittajilla pitää olla ilmaistuna heidän pelattavikseen määrättyjen
ottelun erien luku. Siten liikkeiden ohjaaja tietää, mitä nappuloita
uhrata, mitä säästää. Sen lisäksi vaikuttaa miehen toiveisiin se asema,
mikä hänelle on määrätty pelin ajaksi. Ne, joiden toivotaan kuolevan,
ovat aina pelissä panthaneina, sillä panthaneilla on pienimmät
mahdollisuudet jäädä henkiin."
"Ottavatko pelin ohjaajat koskaan siihen mieskohtaisesti osaa?"
tiedusti Tara.
"Kyllä vain", sanoi Lan-O. "Kun kahdella soturilla, ylimpäänkin
luokkaan kuuluvalla, on keskinäistä vihaa, pakottaa O-Tar usein
heidät ratkaisemaan välinsä arenalla. Siinä tapauksessa he ovat
mieskohtaisesti mukana ja miekka kädessä ohjaavat pelaajiaan päällikön
paikalta. He valitsevat itse pelaajansa, tavallisesti parhaimmat omista
sotureistaan ja orjistaan, jos he ovat mahtimiehiä, joilla niitä on,
tai tarjoutuu heidän ystäviään vapaaehtoisiksi tai he saavat vankeja
holveista. Ne ovat todellisia kamppailuja, parhaita mitä nähdään. Usein
saavat itse päälliköt surmansa."
"Tässä amfiteatterissako siis Manatorissa jaetaan oikeutta?" kysyi
Tara.
"Hyvin suuressa määrin", vastasi Lan-O.
"Miten niin ollen vanki voi voittaa vapautensa, kun oikeudenkäyttö on
tällaista?" jatkoi Heliumin tyttö.
"Jos hän on mies ja suoriutuu hengissä kymmenestä pelistä, saa hän
vapautensa", selitti Lan-O.
"Mutta kukaan ei suoriudu?" huomautti Tara. "Entä jos hän on nainen?"
"Kukaan Manatorin porttien sisälle saapunut muukalainen ei ole koskaan
ollut elossa kymmenen pelin jälkeen", vastasi orjatar. "Heidän
sallitaan tarjoutua pysyviksi orjiksi, jos se on heistä mieluisempaa
kuin jetanlaudalla taisteleminen. Tietysti heidät kuten kuka soturi
hyvänsä voidaan vaatia osallisiksi peliin; mutta silloin ovat heidän
eloonjäämismahdollisuutensa suuremmat, koska he eivät enää koskaan saa
tilaisuutta voittaa vapauttaan."
"Entä nainen", tiukkasi Tara, "miten voi nainen päästä vapaaksi?"
Lan-O naurahti. "Hyvin yksinkertaisesti", hän huudahti ilkamoiden.
"Hänen on vain löydettävä soturi, joka taistelee hänen puolestaan
kymmenessä pelissä peräkkäin ja jää eloon."
"Oikeudenmukaisia ovat Manatorin lait", lausui Tara pilkallisesti.
Samassa he kuulivat askelten töminää koppinsa ulkopuolelta, ja hetkistä
myöhemmin kiertyi avain lukossa ja ovi avautui. Heidän eteensä ilmestyi
soturi.
"Oletko nähnyt E-Mediä, dwaria?" hän kysyi.
"Kyllä", vastasi Tara; "hän oli täällä vähän aikaa sitten."
Mies silmäili hätäisesti tyhjää huonetta, sitten ensin Heliumin Taraa
ja senjälkeen orjatyttöä, Lan-Ota. Hänen kasvonsa saivat yhä enemmän
hämmentyneen ilmeen. Hän kynsi korvallistaan. "Tämä on kummallista",
hän virkkoi. "Parikymmentä miestä näki hänen tulevan tähän torniin,
mutta vaikka on ainoastaan yksi uloskäytävä ja se hyvin vahdittu, ei
kukaan ole nähnyt hänen poistuvan."
Heliumin Tara salasi haukotustaan kaunismuotoisen kätensä
selkämyksellä. "Heliumin prinsessan on nälkä, mies", hän sanoi
venytellen. "Ilmoita isännällesi, että tahtoisin syödä!"
Tunnin kuluttua tuotiin ruokaa; kantajaa seurasi upseeri ja useita
sotilaita. Upseeri tarkasti huoneen huolellisesti, mutta mikään ei
osoittanut, että siellä oli tapahtunut mitään outoa. Haavasta, joka oli
lähettänyt E-Medin esi-isäinsä luokse, ei Heliumin Taran onneksi ollut
vuotanut verta.
"Nainen", kivahti upseeri, kääntyen Taran puoleen, "sinä näit dwar
E-Medin viimeiseksi. Vastaa minulle heti ja vastaa totuudenmukaisesti!
Näitkö hänen poistuvan tästä huoneesta?"
"Näin", vakuutti Heliumin Tara.
"Minne hän täältä lähti?"
"Mistä minä sen tietäisin? Luuletko minun pääsevän lukitun, skeelpuisen
oven lävitse?" Tytön sävy oli pilkallinen.
"Sitä emme tiedä", sanoi upseeri. "On tapahtunut kummia kumppanisi
kopissa Manatorin vankiholveissa. Kenties kykenet sinä menemään lukitun
skeelpuisen oven lävitse yhtä helposti kuin hän suorittamaan
mahdottomilta näyttäviä tekoja."
"Ketä tarkoitat?" huudahti tyttö. "Turania, panthaniako? Elääkö hän
siis? Onko hän täällä Manatorissa ja vahingoittumattomana?"
"Puhun siitä oliosta, joka nimittää itseään Ghekiksi, kaldaneksi",
vastasi upseeri.
"Entä Turan? Kerro minulle, padwar, oletko kuullut mitään hänestä!"
Taran sävy oli kiihkeä, ja hän kumartui hieman eteenpäin upseerin
puoleen huulet hiukan raollaan jännityksestä.
Häntä tarkkailevan orjattaren, Lan-On, silmiin ilmestyi lempeä
ymmärtämyksen ilme. Mutta upseeri ei välittänyt mitään Taran
kysymyksestä -- mitäpä merkitsi hänelle orjan kohtalo? "Ihmisiä ei
katoa pelkkään ilmaan", murahti hän, "ja jollei E-Med löydy pian,
saattaa itse O-Tar käydä käsiksi tähän juttuun. Jos sinä, nainen, olet
yksi noita kamalia korphaleja, jotka käskemällä kelvottomien vainajien
henkiä hankkivat ilkeämielistä valtaa eläviin nähden ja jollaiseksi
monet nyt uskovat Ghekiksi nimitettyä oliota, niin varoitan sinua,
ettei O-Tar osoita sinua kohtaan vähääkään sääliä, jollet palauta
E-Mediä."
"Mitä hulluutta tämä on?" kivahti tyttö. "Olen Heliumin prinsessa,
kuten olen maininnut teille pariinkymmeneen kertaan. Jos tarunomaisia
korphaleja olisikin olemassa, mitä nykyisin eivät usko enää muut kuin
perin tietämättömät, niin ne, kuten perityt muinaistarumme kertovat,
menivät vain alimpaan luokkaan kuuluvien turmeltuneiden rikollisten
ruumiisiin. Manatorin mies, sinä olet hupsu kuten myöskin jeddakisi ja
koko hänen kansansa." Ja hän käänsi kuninkaallisen selkänsä padwarille,
alkaen katsella ikkunasta Jetan-kentän ja Manatorin kattojen ylitse
matalia kumpuja, aaltoilevaa maisemaa ja vapautta.
"Jos kerran tiedät korphaleista noin paljon", kiljui mies, "niin tiedät
myöskin sen, että vaikka tavallinen ihminen ei rohkenekaan loukata
heitä, saa jeddak rankaisematta surmata heidät omalla kädellään!"
Tyttö ei vastannut mitään eikä suostunut enää puhumaan miehen kaikista
uhkauksista ja raivonpurkauksista huolimatta, sillä nyt hän tiesi,
ettei koko Manatorissa uskaltaisi häntä loukata kukaan muu kuin jeddak,
ja hetkisen kuluttua padwar poistui, vieden miehensä mennessään. Ja
heidän mentyään Tara seisoi hyvän aikaa, katsellen Manatorin kaupunkia
ja aprikoiden mielessään, mitä julmia vääryyksiä kohtalolla oli
varattuna häntä varten. Hänen seisoessaan siten äänettömissä
mietteissään, kantautui alhaalta kaupungista hänen korviinsa
sotilasmusiikin soittoa -- ratsujoukkojen pitkien sotatorvien syviä,
pehmeitä ääniä, jalkasoturien soittajain kirkkaita, kiiriviä säveliä.
Tyttö nosti päätään ja silmäili kuunnellen ympärilleen, ja Lan-O, joka
seisoi vastaisen ikkunan ääressä ja katseli länteen päin, viittasi
Taraa luokseen. Nyt he saattoivat kattojen ja katujen yli nähdä
Vihollisten portille, jonka kautta marssi joukkoja kaupunkiin.
"Tulossa on suuri jed", sanoi Lan-O, "ei kukaan muu uskalla saapua
Manatorin kaupunkiin tällä tavoin torvien raikuessa. Se on U-Thor,
Manatorin toisen kaupungin Manatosin jed. Häntä nimitetään suureksi
jediksi kautta koko Manatorin, ja koska kansa rakastaa häntä, niin
O-Tar vihaa häntä. Ne, jotka ovat selvillä asioista, väittävät, että
hyvin vähäinen aihe riittäisi saamaan sodan leimahtamaan näiden kahden
välillä. Miten sellainen sota päättyisi, sitä on kenenkään mahdoton
arvata, sillä Manatorin kansa palvoo suurta O-Taria, vaikka häntä ei
rakastetakaan. U-Thoria rakastetaan, mutta hän ei ole jeddak." Ja Tara
ymmärsi, kuten vain marsilainen saattaa ymmärtää, kuinka paljon tähän
yksinkertaiseen lauseeseen sisältyi.