"Vankiholveihin seuraaviin kisoihin saakka!" vastasi O-Tar.
"Tämä siis on kerskumaanne oikeutta!" huudahti Heliumin Tara. "Kaksi
muukalaista, jotka eivät ole tehneet teille vääryyttä, tuomitaan ilman
oikeudenkäyntiä! Ja toinen heistä on nainen. Manatorin siat ovat yhtä
oikeamielisiä kuin miehuullisiakin."
"Pois näkyvistäni!" karjaisi O-Tar, ja U-Dorin antamasta merkistä
vartijat sijoittuivat vankien ympärille ja saattoivat heidät ulos
huoneesta.
Palatsin ulkopuolella Ghek ja Heliumin Tara eroitettiin toisistaan.
Tyttö vietiin pitkiä puistokatuja myöten kaupungin keskustaan ja
vihdoin matalaan rakennukseen, jonka katosta kohosi korkeita,
jykevätekoisia torneja. Siellä hänet luovutettiin soturille, jolla oli
dwarin eli kapteenin arvomerkit.
"O-Tarin määräys on", selitti U-Dor dwarille, "että naista säilytetään
ensi kisoihin saakka, jolloin vangit ja tavalliset sotilaat pelaavat
hänestä. Jollei hänen kielensä olisi pureva kuin thoatin, olisi hän
ollut parhaan säilämme arvoinen panos." U-Dor huoahti. "Kenties vielä
nytkin voin hankkia hänelle anteeksiannon. Tuntuisi kovin ikävältä, jos
tuollainen kaunotar joutuisi jonkun halvan miekkosen osaksi. Olisin
itse kunnioittanut häntä tarjouksellani."
"Jos minut on pantava vankilaan, niin tehkää se!" vaati tyttö.
"Muistaakseni ei minua tuomittu kuuntelemaan jokaisen minuun sattumalta
ihastuneen, halpasyntyisen tolvanan herjauksia."
"Siinä kuulet, A-Kor", kivahti U-Dor, "millainen kieli hänellä on.
Juuri tuolla tavoin ja ilkeämmin hän puhui jeddakillemme O-Tarille."
"Kyllä kuulen", myönsi A-Kor, jonka Tara näki vaivoin pidättävän
hymyilyään. "Tule siis mukaani, nainen!" hän kehoitti. "Löydämme kyllä
varman paikan Jetan-torneissa -- mutta seis! Mikä sinua vaivaa?"
Tyttö oli alkanut hoiperrella ja olisi kaatunut, jollei mies olisi
ottanut häntä syliinsä. Sitten hän näkyi reipastautuvan ja koetti
uljaasti pysyä pystyssä ilman tukea. A-Kor vilkaisi U-Doriin.
"Tiesitkö, että nainen oli sairas?" hän tiedusti.
"Kenties se johtuu ravinnon puutteesta", vastasi toinen. "Muistelen
hänen maininneen, ettei hän kumppaneineen ollut syönyt moneen päivään."
"Miehekkäitä ovat O-Tarin soturit", pilkkasi A-Kor, "ylenpalttinen on
heidän vieraanvaraisuutensa. U-Dor, jonka varat ovat arvaamattomat, ja
urhea O-Tar, jonka kiljuvat thoatit marmoritalleissaan syövät
kultaisista kaukaloistaan, eivät henno luovuttaa leivänkannikkaa
nälkään nääntyvälle tytölle."
Mustasukkainen U-Dor synkistyi. "Kielesi lävistää vielä kerran
sydämesi, orjan poika!" hän huusi. "Sinä koettelet oikeamielisen
O-Tarin kärsivällisyyttä liian usein. Tästä lähtien huolehdi puheistasi
yhtä hyvin kuin torneistasi!"
"Älä luulekaan voivasi herjata minun äitini asemalla!" sanoi A-Kor.
"Sen orjattaren sukuperä, jonka veri virtaa suonissani, onkin
ylpeyteni, ja häpeän ainoastaan sitä, että olen myöskin jeddakisi
poika."
"Entäpä, jos O-Tar saa kuulla tästä?" uhkasi U-Dor.
"O-Tar on jo kuullut samat sanat omasta suustani", vastasi A-Kor, "ja
paljon muutakin."
Hän pyörähti kantapäillään ympäri käsivarsi yhä tukena Heliumin Taran
vyötäisillä, ja niin hän puolittain saattoi, puolittain kantoi tytön
Jetan-torneihin, kun taas U-Dor käänsi thoatinsa ja lähti täyttä
laukkaa takaisin palatsin suuntaan.
Jetan-tornien pääkäytävässä vetelehti puolikymmentä soturia. A-Kor,
tornien hoitaja, puhutteli yhtä näistä. "Nouda orjatyttö Lan-O ja käske
hänen tuoda ruokaa ja juomaa Thurian tornin yläkerrokseen!" Sitten hän
otti puolipyörryksissä olevan tytön syliinsä ja kantoi hänet ylöspäin
viettävää kiertokäytävää myöten torniin.
Pitkän nousun aikana Tara menetti tajuntansa. Sen palattua hän huomasi
olevansa tilavassa, pyöreässä huoneessa, jonka kiviseinissä ympäri koko
huoneen oli ikkunoita säännöllisten välimatkojen päässä toisistaan. Hän
makasi silkki- ja turkisvaipoista kasatulla vuoteella, ja polvillaan
hänen vieressään oli nuori nainen kumartuneena hänen puoleensa,
tiputtaen jotakin virkistävää nestettä hänen paahtuneiden huuliensa
väliin. Heliumin Tara nousi kyynärpäänsä varaan ja silmäili
ympärilleen. Ensimmäisinä silmänräpäyksinä tajunnan palattua hän ei
muistanut useiden viime viikkojen tapahtumia. Hän luuli heränneensä
sotavaltiaan palatsissa Heliumissa. Hänen tarkastaessaan puoleensa
kallistuneita outoja kasvoja meni hänen otsansa ryppyihin.
"Kuka olet", hän kysyi, "ja missä on Uthia?"
"Olen orjatar Lan-O." vastasi toinen. "En tunne ketään Uthia-nimistä."
Heliumin Tara nousi istumaan ja katseli ympärilleen. Tällaisia karkeita
kiviseiniä ei ollut hänen isänsä marmorisaleissa. "Missä olen?"
tiedusti hän.
"Thurian tornissa", ilmoitti tyttö, mutta huomattuaan sitten, ettei
toinen vieläkään ymmärtänyt, hän arvasi oikean asian laidan ja ehätti
selittämään: "Olet vankina Manatorin kaupungin Jetan-torneissa. Tornien
dwar A-Kor toi sinut tänne; olit heikko ja pyörtynyt; hän lähetti minut
luoksesi ja käski minun tuoda ruokaa ja juomaa, sillä A-Korilla on hyvä
sydän."
"Nyt muistan", saneli Tara hitaasti. "Muistan; mutta missä on Turan,
soturini? Puhuivatko he hänestä?"
"En kuullut mainittavan ketään muuta", vastasi Lan-O. "Vain sinut
tuotiin torneihin. Voit pitää itseäsi onnellisena, sillä Manatorissa ei
ole ylevämpää miestä kuin A-Kor. Hänet tekee sellaiseksi hänen äitinsä
veri. Hän oli Gatholista saatu orjatar."
"Gatholista!" huudahti Heliumin Tara. "Onko Gathol lähellä Manatoria?"
"Ei se ole lähellä, mutta se on läheisin maa", selitti Lan-O. "Se
sijaitsee noin kahdenkolmatta asteen 1 päässä idässä päin."
[Suunnilleen tuhatkolmesataakymmenen kilometriä.]
"Gathol!" jupisi Tara. "Kaukainen Gathol!"
"Mutta ethän sinä ole Gatholista", huomautti orjatyttö: "Hihnoituksesi
ei ole gatholilainen."
"Olen Heliumista", vastasi Tara.
"On pitkä matka Heliumista Gatholiin", virkkoi orjatar, "mutta me
gatholilaiset olemme opiskellessamme saaneet paljon tietoja Heliumin
suuruudesta, joten se ei tunnu meistä niin kovin kaukaiselta."
"Oletko sinäkin Gatholista?" kysyi Tara.
"Meistä Manatorissa olevista orjista ovat monet Gatholista", selitti
tyttö. "Manatorilaiset käyvät orjia hankkimassa useimmiten Gatholista,
likimmästä maasta. Kolmen tai seitsemän vuoden pituisten väliaikojen
jälkeen he suurilukuisina menevät väijymään Gatholiin vievillä teillä
ja vangitsevat siten kokonaisia karavaaneja jättämättä ketään viemään
varoittavaa sanomaa toisten kohtalosta. Eikä Manatorista pääse kukaan
koskaan karkaamaan saattaakseen meistä tiedon jedillemme Gahanille."
Heliumin Tara söi hitaasti ja äänettömänä. Tytön sanat olivat
herättäneet hänen mielessään muistoja hänen viimeisistä, isänsä
palatsissa viettämistään tunneista ja suuresta keskipäivä-juhlasta,
jossa hän oli kohdannut Gatholin Gahanin. Nytkin hän punehtui
ajatellessaan jedin rohkeata puhetta.
Hän oli vielä aatoksissaan, kun ovi avautui ja aukkoon ilmestyi varteva
soturi -- pitkä miehenkoljo, jolla oli paksut huulet ja ilkeät,
virnuilevat kasvot. Orjatyttö ponnahti pystyyn hänen eteensä.
"Mitäs tämä merkitsee, E-Med?" hän kivahti. "Eikö A-Kor kieltänyt
häiritsemästä tätä naista?"
"A-Kor, tosiaankin!" Mies irvisti. "A-Korin tahto on tehoton
Jetan-torneissa kuten kaikkialla muuallakin, sillä hän viruu nyt
O-Tarin vankiholveissa, ja E-Med on tornien dwar."
Heliumin Tara näki, että orjattaren kasvot kalpenivat ja hänen
silmiinsä tuli kauhun ilme.
KAHDESTOISTA LUKU.
Ghek tekee tepposia
Sillä aikaa kun Heliumin Taraa vietiin Jetan-torneihin, saatettiin Ghek
palatsin alla oleviin vankiholveihin ja teljettiin himmeästi valaistuun
kammioon. Siellä oli maapermannolla seinävieressä penkki ja pöytä ja
seinässä useita renkaita, joista riippui lyhyitä kahleita. Seinien
juurella oli maapermannossa useita reikiä. Monista näkemistään
seikoista kiinnittivät yksin nämä Ghekin mieltä. Hän istahti penkille
odottamaan äänettömänä. Pian sammutettiin valot. Jos Ghek olisi
osannut, niin hän olisi silloin hymyillyt, sillä hän näki pimeässä yhtä
hyvin kuin valossakin -- ehkä paremminkin. Hän tarkkaili lattiassa
olevia tummia aukkoja ja vartosi. Äkkiä hän huomasi muutoksen häntä
ympäröivässä ilmassa -- siihen sekaantui outoa, painostavaa tuoksua, ja
taaskin olisi Ghek hymyillyt, jos olisi osannut.
Täyttäkööt vain kammion ilman asemasta kuolettavimmilla höyryillään! Se
olisi samantekevää Ghekille, jolla ei ollut keuhkoja ja joka senvuoksi
ei tarvinnut ilmaa. Rykorin laita saattaisi olla toinen. Jollei se
saisi ilmaa, se kuolisi; mutta jos kaasua tulisi vain niin paljon, että
se riittäisi huumaamaan tavallisen kuolevaisen, ei se vaikuttaisi
mitään rykoriin, jota ei haitannut tietoinen järki. Niin kauan kun
veressä ei olisi hiilihappoa riittävää määrää keskeyttämään sydämen
toimintaa, ei rykorilla olisi siitä muuta vahinkoa kuin elinvoimien
vähentyminen; edelleenkin se tottelisi kaldanen aivojen käskyjä.
Ghek sijoitti rykorin istumaan selin seinää vasten, jotta se pysyisi
paikallaan ilman hänen aivojensa ohjaustakin. Sitten hän irtautui sen
selkäytimestä, mutta jäi edelleenkin sen hartioille, odottaen ja
tarkkaillen, sillä kaldanen uteliaisuus oli virinnyt. Hänen ei
tarvinnutkaan odottaa kauan, kun valot jälleen sytytettiin, yksi
lukituista ovista avattiin, ja sisälle astui puolikymmentä soturia. He
lähestyivät häntä reippaasti ja toimivat vikkelästi. Ensin he riistivät
häneltä kaikki aseet, napsauttivat sitten kahleen rykorin toisen nilkan
ympärille ja kiinnittivät sen seinästä riippuvan ketjun päähän.
Senjälkeen he vetivät pitkän pöydän uuteen asentoon ja naulasivat sen
kiinni lattiaan, niin että suoraan vangin edessä tuli olemaan sen
toinen pää keskikohdan asemasta. Pöydälle he panivat hänen eteensä
ruokaa ja vettä ja toiseen päähän kahleen avaimen. Aukaistuaan vielä
kaikki ovet selälleen he poistuivat.
Tultuaan jälleen tajuihinsa tunsi Turan, panthan, pistävää kipua
kyynärvarressaan. Kaasun vaikutus haihtui yhtä nopeasti kuin se oli
lamauttanutkin hänet, ja kun hän avasi silmänsä, olivat hänen kaikki
aistinsa täysin valppaat. Valot paloivat taaskin, ja niiden hohteessa
mies eroitti marsilaisen jättiläisrotan, joka kyyrötti pöydällä,
jyrsien hänen käsivarttaan. Hän kiskaisi kätensä pois ja hapuili
lyhyttä miekkaansa, kun taas rotta yritti muristen tarttua hänen
käsivarteensa uudelleen. Vasta silloin Turan havaitsi, että häneltä oli
anastettu aseet, pitkä ja lyhyt miekka sekä tikari ja pistooli. Rotta
karkasi sitten hänen kimppuunsa; hän iski sen kädellään syrjään ja
peräytyi, etsien jotakin esinettä antaakseen tehokkaamman huitaisun.
Taaskin rotta hyökkäsi, ja kun Taran astahti nopeasti taaksepäin
välttääkseen uhkaavia hampaita, tuntui jokin äkkiä nykäisevän hänen
oikeata nilkkaansa ja kun hän saadakseen takaisin tasapainonsa siirsi
vasenta jalkaansa taaksepäin, osui hänen kantapäänsä kireään ketjuun,
ja hän kellahti raskaasti selälleen, juuri kun rotta syöksähti hänen
rintaansa vasten, pyrkien kiinni hänen kurkkuunsa.
Marsilainen rotta on raju ja inhoittava otus. Se on monijalkainen ja
karvaton; sen nahka on jokseenkin yhtä epämiellyttävän näköinen kuin
vastasyntyneen hiiren. Koko ja paino ovat suunnilleen samat kuin ison
airedalelaisen terrierin. Silmät ovat pienet, lähellä toisiaan ja
melkein piilossa syvissä, lihareunaisissa kuopissaan. Mutta sen
hirvittävin ja inhoittavin piirre on sen leukapielet, joiden koko
luusto pistää esille lihasta useita sentimetrejä, niin että näkyy viisi
terävää, lapiomaista hammasta yläleuassa ja sama määrä samanlaisia
aseita alaleuassa. Kokonaisvaikutuksena on: mädäntyvät kasvot, joista
on tippunut pois paljon lihaa.
Tällainen otus hypähti panthanin rintaa vasten repiäkseen rikki hänen
kurkkunsa. Kahdesti Turan sysäsi sen luotaan koettaessaan nousta
jälleen pystyyn, mutta molemmilla kerroilla se palasi uudistamaan
hyökkäyksensä entistä hurjemmin. Sen ainoat aseet ovat hampaat, sillä
sen leveiden latuskaisten jalkojen kynnet ovat tylsät. Esiinpistävillä
leuoillaan se kaivertaa sokkeloiset käytävänsä, työntäen mullan
taakseen leveillä jaloillaan. Turanin ei siis tarvinnut muuta kuin
pitää sitä irti ruumiistaan, ja se hänelle onnistui, kunnes hän
sattumalta sai tarratuksi eläimen kurkkuun. Senjälkeen oli kaikki vain
muutamien silmänräpäysten asia. Vihdoin hän nousi ja sinkosi elottoman
raadon luotaan inhon puistattaessa häntä. Nyt hän alkoi hätäisesti
tarkastaa niitä uusia oloja, joihin hän oli joutunut, sitten kun hänet
oli teljetty vankikoppiin. Hän arvasi suunnilleen, mitä oli tapahtunut.
Hänet oli huumattu ja häneltä oli riistetty aseet, ja pystyyn noustuaan
hän näki, että hänen toinen nilkkansa oli kahlehdittu seinään. Hän
katseli ympärilleen. Kaikki ovet olivat selkosen selällään! Vangitsijat
tahtoivat tehdä hänelle vankeuden sitäkin raskaammaksi, jättämällä
hänen silmiensä eteen alati houkuttelevat, saavuttamattomaan vapauteen
vievät, avoimet käytävät. Pöydän päässä oli ruokaa ja juomaa hänen
ulottuvillaan. Niihin hän ainakin pääsi käsiksi, ja kun hän näki ne,
tuntui hänen nälkiintynyt vatsansa huutavan ravintoa melkein ääneen.
Vaivoin hän jaksoi hillitä itseään niin paljon, että söi ja joi
kohtuullisesti.
Hänen pureksiessaan ruokaa hänen katseensa harhaili ympäri kammion,
kiintyen äkkiä pöydän toisessa päässä olevaan esineeseen. Se oli avain.
Hän nosti kahlehdittua jalkaansa ja tarkasti lukkoa. Siitä ei voinut
olla epäilystäkään! Tuolla pöydällä hänen edessään oleva avain sopi
juuri tähän lukkoon. Huolimaton soturi oli laskenut sen siihen ja
unohtanut sen poistuessaan. Toivo virisi jälleen voimakkaana Gatholin
Gahanin, Turan-panthanin rinnassa. Hän vilkuili salaapäin avoimiin
oviin. Ei ketään ollut näkyvissä. Oi, jospa hän vain pääsisi vapauteen!
Jollakin tavoin hän sitten kyllä selviytyisi tästä vihatusta
kaupungista takaisin _hänen_ luokseen; eikä hän enää koskaan jättäisi
häntä yksin, ennen kuin olisi saanut hänet turvaan tahi itse kuollut.
Hän nousi ja siirtyi varovasti pöydän toista päätä kohti, jossa
viekoitteleva avain oli. Nilkan kahle esti hänen ensimmäisen
askeleensa, mutta hän ojentautui pöydälle täyteen mittaansa, kurottaen
kiihkeästi tavoittamaan palkkiota. Hänen sormensa miltei ylettyivät
siihen -- vielä vähän, ja se olisi hänen kädessään. Hän venytti
itseään, pinnistäen voimiaan, mutta avain oli sittenkin parahiksi hänen
saavuttamattomissaan. Hän heittäytyi eteenpäin, niin että rautainen
kahle painui syvälle hänen ihoonsa, mutta kaikki oli turhaa. Sitten hän
istuutui jälleen penkille ja jäi tuijottamaan avoimiin oviin ja
avaimeen, oivaltaen nyt, että ne olivat osia hyvin harkitussa ja
suunnitellussa rääkkäyssuunnitelmassa, jonka siveellisiä tarmoa
jäytävää tehoa ei suinkaan vähentänyt se, ettei siihen sisältynyt
ruumiillisia tuskia.
Vain hetkiseksi mies antautui hyödyttömän harmittelun ja tuskailun
valtaan. Sitten hän reipastautui, hänen otsansa kirkastui, ja hän kävi
jälleen käsiksi keskeneräiseen ateriaansa. Ainakaan he eivät saisi sitä
tyydytystä, että tietäisivät, kuinka kipeästi he olivat häneen osuneet.
Hänen syödessään välähti hänen mieleensä, että hän vetämällä pöytää
pitkin lattiaa saisi avaimen ulottuviinsa. Mutta yrittäessään tehdä
niin hän huomasi, että pöytä oli vankasti naulattu lattiaan hänen
ollessaan tajuttomana. Taaskin Gahan hymyili, kohautti olkapäitään ja
kävi jälleen syömään.
Soturien poistuttua Ghekin vankikopista ryömi kaldane rykorin
olkapäiltä pöydälle. Juotuaan hiukan vettä hän ohjasi rykorin kädet
vesiastiaan ja ruokaan, ja aivoton olento kävi ahnaasti niiden
kimppuun. Sillä välin Ghek hämähäkkimäiseen tapaansa meni pöydän
toiseen päähän, jossa kahleen avain oli. Tartuttuaan siihen toisilla
saksillaan hän hypähti lattialle ja riensi nopeasti seinänrajassa
olevalle aukolle, johon hän katosi. Kauan aikaa olivat hänen aivonsa
miettineet, mitä ne reiät olivat. Ne viehättivät hänen kaldanemakuaan
ja osoittivat sitäpaitsi, mihin hän voisi kätkeä avaimen ja mistä
löytäisi sitä ainoata ruokaa, jota kaldane söi halukkaasti -- lihaa ja
verta.
Ghek ei ollut koko elinaikanaan nähnyt ulsiota, koska tämä iso
marsilainen rotta oli kauan sitten kuollut sukupuuttoon Bantoomista,
sillä kaldanet olivat pitäneet paljon sen lihasta ja verestä. Mutta
Ghek oli melkein sumentumattomina perinyt kaikkien esi-isiensä kaikki
muistot ja tiesi senvuoksi, että näissä rei'issä asusti ulsioita ja
että ulsiot olivat hyvänmakuisia. Hän tiesi myöskin, minkänäköinen
ulsio oli, ja tunsi sen tavat, vaikka hän ei ollut milloinkaan nähnyt
sitä eikä kuvaa siitä. Samoin kuin me jalostamme eläimiä ruumiillisten
ominaisuuksien kehittämiseksi, jalostavat kaldanet omaa rotuaan
kehittääkseen henkisiä ominaisuuksia kuten muistia, ja niinpä he
ovatkin kohottaneet meidän vaistoksi nimittämämme sielunkyvyn tietoisen
ajattelun piiriin, joten sitä voi muisti hallita ja käyttää hyödyksi.
Epäilemättä piilee meidänkin alitajunnassamme paljon esivanhempiemme
saamia vaikutteita ja kokemuksia. Ne saattavat pujahtaa tietoisuuteemme
vain unina tahi epämääräisinä, hämärinä tunnelmina, että olemme jo
aikaisemmin eläneet jonkun ohimenevän vaiheen nykyistä olemassaoloamme.
Oi, jospa kykenisimmekin muistamaan ne! Silloin avautuisi silmiemme
eteen ennen meitä vierineiden, unholaan vaipuneiden aikojen,
ihmismuistista hävinnyt historia. Saattaisimmepa käyskennellä Jumalan
seurassa hänen tähtitarhassaan niinä aikoina, jolloin ihminen oli vasta
puhkeavana ajatuksena Hänen mielessään.
Laskeuduttuaan reiän jyrkästi kaltevaa pohjaa myöten noin kolme metriä
Ghek saapui huolitellusti valmistettuun ja hauskaan käytäväverkkoon.
Kaldane oli riemuissaan. Tämäpä vasta oli elämää! Hän liikkui ripeästi
ja pelottomasti ja meni yhtä suoraan päämääräänsä kohti kuin ihminen
menee oman kotinsa keittiöön. Hänen päämääränään oli syvällä maan
sisässä oleva, ison ammeen kokoinen pallomainen onkalo. Revityistä
silkki- ja turkistilkuista kyhätyssä pesässä oli siellä kuusi pientä
ulsion poikasta.
Emän palatessa oli siellä vain viisi poikasta ja iso, hämähäkkimäinen
olento, jonka kimppuun se heti kävi; mutta siihen tartuttiin
voimakkailla saksilla, jotka pitivät sitä niin, ettei se voinut
hievahtaakaan. Hitaasti ne kiskoivat emän kurkun kammottavalle suulle,
ja lyhyen hetkisen kuluttua ulsio oli kuollut.
Ghek olisi voinut viipyä pesässä pitkän aikaa, koska siellä oli
runsaasti ruokaa moneksi päiväksi, mutta hän ei tehnyt niin. Sensijaan
hän tutki käytäviä. Hän seurasi niitä useihin Manatorin kammion
maanalaisiin käytäviin ja taaskin ylöspäin seinien sisällä maanpinnan
yläpuolella oleviin kammioihin. Hän löysi useita älykkäästi keksittyjä
satimia, myrkytettyä ravintoa ja muita merkkejä alituisesta sodasta,
jota Manatorin asukkaat kävivät näitä heidän kotiensa ja julkisten
rakennusten alla majailevia, inhoittavia otuksia vastaan.
Tutkimusmatkallaan hän ei saanut selville ainoastaan sitä, kuinka
tavattoman laaja, nähtävästi kaupungin kaikkiin osiin ulottuva
käytäväverkko oli, vaan myöskin sen, että suurin osa siitä oli hyvin
vanha. Oli täytynyt poistaa maata monia tonneja, ja kauan aikaa hän
ihmetteli, mihin se oli viety, kunnes hän seuratessaan erästä laajaa ja
pitkää tunnelia alaspäin kuuli edeltään maanalaisen putouksen
ukkosentapaista jymyä ja saapui pian ison, epäilemättä Marsin toisessa
ääressä sijaitsevaan, maanalaiseen Omeanjärveen vierivän virran
partaalle. Tähän vuolaaseen viemäriin olivat lukemattomat ulsiopolvet
tyhjentäneet vähäiset multakantamuksensa kaivaessaan ääretöntä
sokkeloaan.
Ghek vitkasteli joella vain hetkisen, sillä hänen näennäisesti
päämäärättömällä vaelluksellaan oli varma tarkoitus, johon hän pyrki
tarmokkaasti ja noudattaen yksinkertaista suunnitelmaa. Hän noudatti
vain sellaisia käytäviä, jotka näyttivät päättyvän vankiholveihin tahi
muihin kaupungin asukkaiden kammioihin; niitä hän tarkasti, pysytellen
tavallisesti itse piilossa käytävien suulla, ja otti selville, ettei
hänen etsimänsä ollut siellä. Hän liikkui nopeasti hämähäkinjaloillaan
ja taivalsi melkoisia matkoja lyhyessä ajassa.
Kun hänen etsinnällään ei ollut heti tuloksia, päätti hän palata
vankiholviin, jossa hänen rykorinsa virui kahlehdittuna, huolehtiakseen
sen tarpeista. Lähestyessään holviin vievän käytävän loppupäätä hän
hiljensi vauhtiaan ja pysähtyi aukon suulle silmäilläkseen kammioon,
ennen kuin menisi sinne.. Hänen tähyillessään ilmestyi hänen vastassaan
olevalle ovelle äkkiä soturi. Rykor oli pitkänään pöydällä, ja sen
kädet hapuilivat sokeasti lisää muonaa. Ghek näki soturin seisahtuvan
ällistyneenä tuijottamaan rykoriin; miehen silmät menivät levälleen, ja
hänen pronssinväriset poskensa muuttuivat tuhkanharmaiksi. Hän astahti
taaksepäin, ikäänkuin olisi saanut iskun vasten kasvojaan. Vain
hetkisen hän seisoi paikallaan ikäänkuin pelon lamauttamana; sitten hän
päästi tukahdutetun kiljaisun ja kääntyi pakoon. Oli taaskin vahinko,
ettei Ghek, kaldane, osannut hymyillä.
Hän meni vikkelästi huoneeseen, kapusi pöydälle ja sijoittui rykorin
olkapäille, jääden sitten odottamaan. Ja kenpä voisi väittää, ettei
Ghekillä ollut huumorin tajuntaa, vaikka hän ei osannutkaan hymyillä?
Istuttuaan puoli tuntia hän kuuli askelia käytävän kivilattialta. Hän
eroitti, kuinka aseet kalahtelivat seiniä vasten, ja arvasi miesten
saapuvan ripeästi. Mutta vähän ennen kuin he tulivat hänen koppinsa
ovelle, he pysähtyivät ja etenivät sitten hitaammin. Etunenässä oli
upseeri ja hänen takanaan silmät pystyssä ja ehkä vielä hieman harmaana
se sotilas, joka oli äsken niin hätäisesti poistunut. He seisahtuivat
ovelle ja upseeri kääntyi ankarana sotilaan puoleen, osoittaen
sormellaan Ghekiä.
"Tuossahan se olento istuu! Rohkenitko siis valehdella dwariilesi?"
"Vannon", huudahti sotilas, "puhuneeni totta. Vain vähän aikaa sitten
tuo otus retkotti päättömänä tällä samalla pöydällä! Ja iskeköön
ensimmäinen esi-isäni minut kuoliaaksi tähän paikkaan, jollei joka
sanani ole totta!"
Upseeri näytti olevan ymmällä. Marsin miehet valehtelevat harvoin, jos
koskaan. Hän raapi päätään. Sitten hän puhutteli Ghekiä. "Kuinka kauan
olet ollut täällä?" hän kysyi.
"Kukapa tietää sen paremmin kuin ne, jotka toivat minut tänne ja
kiinnittivät minut kahleilla seinään?" huomautti kaldane vastaan.
"Näitkö tämän sotilaan käyvän täällä muutamia minuutteja sitten?"
"Kyllä näin hänet", vastasi Ghek.
"Istuitko silloin samassa paikassa kuin nytkin?" jatkoi upseeri.
"Katso kahleitani ja sano sitten, missä muutoin voisin istua!" kivahti
Ghek. "Ovatko kaikki tämän kaupungin ihmiset hulluja?"
Kolme muuta soturia tunkeili molempien etumaisina olevien takana,
kurkottaen kaulojaan nähdäkseen vangin ja samalla virnistellen
kumppaninsa hämmingille. Upseeri katsahti Ghekiin äkäisesti.
"Kielesi on yhtä myrkyllinen kuin sen naarasbanthin, jonka O-Tar
lähetti Jetan-torneihin", hän virkkoi.
"Puhutko siitä nuoresta naisesta, joka vangittiin samalla kertaa kuin
minut?" tiedusti Ghek; hänen ilmeettömän yksitoikkoinen äänensä ja
kasvonsa eivät lainkaan paljastaneet, kuinka kiihkeä hän oli.