pian he kaikki kolme olivat poistuneet Luudin kammioista ja etenivät
reippaasti mutkaisia käytäviä myöten, tornia kohti. Ghek hoputti heitä
yhtenään lisäämään vauhtia, mutta Barsoomin punaiset ihmiset eivät
milloinkaan ole joutuisia pakenemaan, joten kaldanea seuraava pari
liikkuin hänen mielestään ihan liian hitaasti.
"Ketään ei ole estämässä meitä", väitti Gahan. "Miksi siis
tarpeettomasti kiiruhtamalla rasittaisimme prinsessaa?"
"En pelkää niin paljoa vastarintaa edestäpäin, sillä siellä ei kukaan
tiedä, mitä Luudin huoneissa on tapahtunut tänä iltana. Mutta toinen
Luudin huoneiston edustalla olleen soturin kaldane pääsi pakoon, ja
saatte olla varmat, että hän riensi vitkastelematta noutamaan apua.
Ettei apu ehtinyt ennen lähtöämme, johtuu yksinomaan siitä, että
tapahtumat kehittyivät niin nopeasti kuninkaan huoneessa. Mutta paljoa
ennen kuin ehdimme torniin, ovat he takaapäin kimpussamme, ja he
tulevat paljoa lukuisampina kuin me olemme, ja heillä on kookkaat,
voimakkaat rykorit, siitä olen varma."
[Bantoomin yhdyskuntien hallitsijoista eli päälliköistä olen käyttänyt
nimitystä _kuningas_, koska alkuperäistä sanaa ei voi lausua meidän
kielellämme, eikä punaisten marsilaisten kielen sanoilla _jed_ tahi
_jeddak_ ole aivan sama merkitys kuin bantoomilaisten sanalla, joka
oikeastaan merkitsee samaa kuin meidän kielemme sana _kuningatar_
käytettynä mehiläisparven hallitsijasta. J.C.]
Ja pian Ghekin ennustus täyttyikin. Alkoi kuulua takaa-ajon ääniä,
kaukaista varustusten kalahtelua ja kaldanein hälytysvihellyksiä.
"Torni on nyt vain vähän matkan päässä", huusi Ghek. "Joutukaa, kun
vielä voitte! Jos jaksamme pitää siellä puoliamme turvasulkujen takana
päivän koittoon saakka, voimme vielä pelastua."
"Emme tarvitse turvasulkuja, kun emme viivy tornissa", vastasi Gahan,
liikkuen ripeämmin, sillä hän arvasi takaansa kuuluvista äänistä,
kuinka suuri joukko oli ajamassa heitä takaa.
"Mutta emmehän voi edetä tornia kauemmaksi tänä yönä", intti Ghek.
"Tornin ulkopuolella väijyvät meitä banthit ja varma kuolema."
Gahan hymyili. "Älä pelkää bantheja!" hän rauhoitti kaldanea. "Jos vain
ennätämme pihalle vähää ennen kuin ahdistajamme, emme tarvitse säikkyä
mitään tämän kirotun laakson ilkeitä voimia."
Ghek ei vastannut mitään, eikä hänen ilmeettömistä kasvoistaan näkynyt,
uskoiko hän vai epäilikö hän. Tyttö katsahti Gahaniin kysyvästi. Hän ei
ymmärtänyt miehen tarkoitusta.
"Lentokoneesi", selitti Gahan. "Se on tornin edustalla ankkurissa."
Taran kasvot kirkastuivat mielihyvästä ja huojennuksesta. "Sinä löysit
sen!" hän huudahti. "Mikä onni!"
"Onni se todella oli", myönsi mies. "Ensiksi se ilmaisi minulle, että
sinä olet vankina täällä, ja sitten se pelasti minut banthien kynsistä,
kun tulin laakson poikki kummuilta tähän torniin, johon näin sinua
tuotavan tänään iltapäivällä yritettyäsi uljaasti karata."
"Mistä tiesit, että se olin minä?" kysyi tyttö, silmäillen Gahania otsa
miettivästi rypyssä, ikäänkuin hän olisi koettanut muistella, missä
tilaisuudessa hän oli aikaisemmin kohdannut soturin.
"Kukapa ei olisi kuullut Heliumin prinsessan Taran katoamisesta",
vastasi Gahan. "Ja kun näin lentokoneesi vaakunan, olin heti varma
asiasta, vaikka en tuntenutkaan sinua nähdessäni sinut vainiolla vähän
aikaa sitä ennen. Matka oli siksi pitkä, etten eroittanut selvästi,
oliko vanki mies vain nainen. Jollen sattumalta olisi huomannut
lentokoneesi kätköpaikkaa, olisin mennyt matkoihini, Heliumin Tara.
Minua puistattaa, kun ajattelen, kuinka vähältä oli niin käydä. Jollei
aurinko olisi sattunut hetkeksi paistamaan aluksesi kiilloitettuun
keulavaakunaan, olisin mennyt sen ohitse aavistamatta mitään."
Tyttö vapisi. "Jumalat sinut lähettivät", hän kuiskasi hartaasti.
"Jumalat minut lähettivät, Heliumin Tara", kertasi Gahan.
"Mutta en tunne sinua", sanoi tyttö. "Olen koettanut muistella sinua,
mutta en muista. Mikä on nimesi?"
"Nimitä minua Turaniksi!" pyysi mies, sillä hänen mieleensä oli
johtunut, että jos tyttö tuntisi hänet samaksi mieheksi, jonka raju
rakkaudentunnustus oli tuonnottain suututtanut häntä sotavaltiaan
puistossa, olisi hänen asemansa äärettömän paljon kiusallisempi
kuin siinä tapauksessa, että hän pitäisi miestä ventovieraana.
Yksinkertaisena panthanina [onnensoturi; vaeltava ritari] hän myöskin
voisi alttiilla uskollisuudellaan paremmin voittaa tytön luottamuksen
ja saada suuremman arvon Taran silmissä kuin loistavana Gatholin
jedinä.
Tällä välin he olivat saapuneet torniin, mutta astuessaan maanalaisesta
käytävästä he vilkaistessaan taakseen näkivät etumaiset ahdistajansa --
nopeiden, voimakkaiden rykorien olkapäillä rientäviä kamalannäköisiä
kaldaneja. He kiiruhtivat mahdollisimman joutuisasti ylöspäin
maanpinnan tasalle vieviä portaita myöten, mutta vieläkin ripeämmin
liikkuivat heidän jäljessään tulevat Luudin kätyrit. Ghek meni edellä,
pitäen Taraa kädestä voidakseen helpommin ohjata ja tukea häntä, kun
taas Gatholin Gahan seurasi heitä muutamien askelien päässä paljas
miekka kädessään valmiina torjumaan hyökkäystä, jonka he kaikki nyt
tiesivät saavansa niskaansa, ennenkuin he ennättäisivät pihalle ja
lentokoneeseen.
"Salli Ghekin jäädä luoksesi taistelemaan vierelläsi!" ehdotti Tara.
"Näissä ahtaissa käytävissä on tilaa vain yhdelle säilälle", torjui
gatholilainen. "Kiiruhda sinä Ghekin kanssa edelleen ja nouse
lentokoneen kannelle! Ole valmiina korkeuden säätäjän ääressä, ja jos
ehdin riippuvan köyden luokse kyllin paljon ennemmin kuin nuo olennot,
voit sinä antaa aluksen kohota, kun käsken, ja minä kipuan sitten
kannelle. Jos taas joku noista ilmestyy pihalle ennenkuin minä, niin
tiedät, etten minä enää tule. Silloin nouskaa nopeasti ilmaan ja
rukoile esi-isiemme jumalia antamaan sinulle suotuista tuulta, joka vie
sinut vierasvaraisemman kansan pariin!"
Heliumin Tara ravisti päätään. "Me emme jätä sinua pulaan, panthan",
hän esteli.
Välittämättä hänen vastuksestaan Gahan puhui hänen ohitseen Ghekille.
"Vie hänet pihalle kiinnitettyyn alukseen!" hän komensi. "Kaikki
toivomme on sen varassa. Yksin kenties pääsen sen kannelle. Mutta jos
minun on viimeisellä hetkellä odotettava teitä kahta, on mahdollista,
ettei kukaan meistä pelastu. Tottele käskyäni!" Hänen sävynsä oli ylväs
ja uhmaava -- sellaisen miehen sävy, joka syntymästään saakka on
komentanut toisia ja jonka tahto on ollut laki. Heliumin Taraa
suututti, ja samalla hän oli levoton. Hän ei ollut tottunut siihen,
että häntä komennettiin eikä hänen sanoistaan välitetty. Mutta
kuninkaallisesta ylpeydestään huolimatta hän ei ollut hupsu ja tiesi,
että mies oli oikeassa ja pani henkensä vaaraan pelastaakseen hänet.
Senvuoksi hän riensi Ghekin seurassa eteenpäin, totellen Turanin
käskyä, ja ensimmäisen suuttumuksen puuskan hälvettyä hän hymyili,
sillä hän muisti, että tämä mies oli vain karkea, hiomaton soturi eikä
ollut harjaantunut käyttämään hienostuneen kohteliasta kieltä. Mutta
miehen sydän oli paikallaan, se oli uljas ja vilpitön, ja mielellään
Tara antoi anteeksi hänen loukkaavan sävynsä ja käytöksensä. Mutta
millainen se sävy oli! Sitä ajatellessaan hän äkkiä seisahtui.
Panthanit olivat karkeita, kaikkeen alttiita miehiä. Usein he kohosivat
korkeihin, määräysvaltaisiin asemiin, eikä miehen äänen käskevä sointu
niin ollen tuntunut merkilliseltä. Mutta häntä kummastutti jokin muu --
ominaisuus, jota oli vaikea määritellä, mutta joka oli yhtä selvästi
havaittavissa kuin se oli tuttu. Hän oli kuullut samanlaisen soinnun
ennenkin, kun hänen äitinsä isoisä, Heliumin jeddak Tardos Mors oli
kajauttanut komentosanoja; ja sama sointu oli ollut hänen isoisänsä
Mors Kajakin, jedin, ja hänen kuuluisan isänsä, Barsoomin sotavaltiaan
John Carterin äänessä, kun hän puhutteli sotureitaan.
Mutta hänellä ei nyt ollut aikaa pohtia niin vähäpätöistä seikkaa,
sillä hänen takaansa alkoi äkkiä kuulua aseiden kalsketta, ja hän
arvasi, että Turan, panthan, mitteli miekkoja heidän etumaisen
hätyyttäjänsä kanssa. Kun hän katsahti taakseen, oli Turan vielä
näkyvissä portaiden mutkassa, joten hän näki alkavan, nopean ottelun.
Taivaankappaleensa parhaan miekkamiehen tyttärenä hän tunsi hyvin
miekkailutaidon hienoimmat otteet. Hän näki, kuinka kömpelösti kaldane
hyökkäsi ja kuinka nopeasti ja varmasti panthan torjui iskut. Kun Tara
ylhäältä päin katseli Turanin melkein alastonta, vain mitä
yksinkertaisimman, koristeettoman hihnoituksen verhoamaa vartaloa ja
näki joustavien lihasten liikkuvan punertavan pronssinvärisen ihon alla
ja miekan kärjen nopeat ja hienot siirrot, heräsi hänen mielessään
kiitollisuuden lisäksi vaistomainen ihailun tunne, joka oli vain naisen
antama luonnollinen tunnustus miehen taidosta ja urheudesta ja ehkä
myöskin jossakin määrin miehuullisen sopusuhtaisesta ja voimakkaasta
olemuksesta.
Kolmasti muuttui panthanin säilän asento -- kerran se torjui rajun
sivalluksen, kerran teki valehyökkäyksen ja kerran antoi iskun. Kun hän
nosti aseensa viimemainitun liikkeen jälkeen, kierähti kaldane
elottomana horjuvan rykorinsa hartioilta, ja Turan juoksi ketterästi
portaita alaspäin ryhtyäkseen otteluun seuraavan ahdistajansa kanssa.
Sitten veti Ghek Taraa ylöspäin, ja portaiden mutka piilotti
taistelevan panthanin hänen näkyvistään. Mutta yhäti hän kuuli teräksen
kalskahtelevan terästä vasten, varuksien kalahtelevan ja kaldanein
päästelevän kimeitä vihellyksiään. Sydän vaati häntä palaamaan uljaan
puolustajansa vierelle. Mutta järki vakuutti hänelle, että hän voisi
auttaa miestä parhaiten olemalla valmiina lentokoneen korkeuden
säätäjän ääressä sillä hetkellä, kun Turan saapuisi pihalle.
YHDEKSÄS LUKU
Ajelehtimassa oudoilla seuduilla
Äkkiä Ghek sysäsi syrjään portaista aukeavan oven, ja Tara näki
edessään kuutamon valaiseman, muurin ympäröimän pihan, jossa päättömät
rykorit lojuivat ruoka-altaittensa vieressä. Kauniit ruumiit olivat
yhtä komealihaksisia kuin hänen isänsä parhaat soturit, ja
naispuolisten vartalot olisivat herättäneet kateutta useissa
Heliumin kauneimmissa naisissa. Oi, jospa hän vain voisi saada ne
toimintakykyisiksi! Silloin ei panthania tosiaankaan uhkaisi mikään
vaara. Mutta ne olivat pelkkiä surkeita lihaskasoja, eikä hän kyennyt
antamaan niille eloa. Niiden täytyi aina virua tuolla tavoin, jolleivät
kaldanen kylmät, sydämettömät aivot niitä hallinneet. Tyttö huoahti,
samalla kun häntä puistatti kammo hänen pujotellessaan maassa makaavien
olentojen välitse lentokoneen luokse.
Hän ja Ghek nousivat nopeasti kannelle viimemainitun irroitettua
kiinnitysköydet. Tara koetteli korkeudensäätäjää, antaen aluksen kohota
ja laskeutua muutamia metrejä pihamuurin sisällä. Se toimi mainiosti.
Sitten hän laski sen takaisin maahan ja jäi odottamaan. Avoimesta
ovesta kuului taistelun melua, milloin lähestyen, milloin loitoten.
Tyttö oli nähnyt, kuinka taitava hänen sankarinsa oli, eikä ollut
kovinkaan huolissaan tuloksesta. Vain yksi vastustaja kerrallaan
saattoi ahdistaa Turania kapeissa portaissa; hän oli edullisemmassa
asemassa ja puolustautumassa ja käytteli miekkaansa mestarillisesti,
kun taas vastustajat olivat häneen verrattuina kömpelöitä hosujia.
Heidän ainoa etunsa oli suuri lukumäärä, jolleivät he pääsisi hänen
kimppuunsa takaapäin.
Sitä ajatellessaan Tara kalpeni. Jos hän olisi nähnyt Turanin, olisi
hän ollut vieläkin levottomampi, sillä hän ei käyttänyt hyväkseen
useita tarjoutuneita tilaisuuksia päästäkseen lähemmäksi pihaa. Hän
taisteli kylmäverisesti, mutta rajun itsepintaisesti, eikä se suinkaan
näyttänyt pelkältä puolustautumiselta. Usein hän harppasi kaatuneen
vihollisen ylitse karatakseen seuraavan kimppuun, ja kerran oli hänen
takanaan kokonaista viisi kuollutta kaldanea; niin paljon hän oli
tunkenut ahdistajiaan taaksepäin. Hänen vastassaan olevat kaldanet ja
häntä lentokoneessa odottava tyttö eivät sitä tienneet, mutta häntä
kannusti voimakkaampi kiihoitin kuin pelastumisen halu, sillä hän
tahtoi kostaa rakastamaansa naista kohdanneet loukkaukset. Mutta äkkiä
hän oivalsi mahdollisesti panevansa Taran turvallisuuden vaaraan
hyödyttömästi. Senvuoksi hän nujersi vielä yhden hätyyttäjänsä ja lähti
vikkelästi juoksemaan portaita ylöspäin. Etunenässä oleva kaldane
liukastui aivojen peittämällä lattialla ja kompastui yrittäessään ajaa
häntä takaa.
Gahan ennätti pihalle parikymmentä askelta heidän edellään ja riensi
lentokoneelle. "Ilmaan!" hän huusi tytölle. "Minä nousen alukseen
köyttä myöten."
Pieni alus kohosi hitaasti maasta Gahanin hyppiessä tiellään olevien
velttojen rykorien ylitse. Ensimmäinen takaa-ajaja ilmestyi tornista,
kun Gahan tarttui aluksesta riippuvaan köyteen.
"Nopeammin!" komensi hän Taralle. "Muutoin he vetävät meidät alas!"
Mutta alus tuntui tuskin liikahtavan, vaikka se itse asiassa kohosi
niin nopeasti kuin kolmen ihmisen painama yhden hengen lentokone
suinkin saattoi. Gahan heilui jo muurin harjan yläpuolella, mutta
köyden pää laahasi vielä maata, kun kaldanet ennättivät sen luokse.
Heitä tulvi jatkuvana virtana tornista pihalle. Johtaja tarttui
köyteen.
"Joutukaa!" hän kiljui. "Käykää kiinni! Kiskotaan heidät maahan."
Hänen aiettaan toteuttamaan ei tarvittu montakaan olentoa. Alus
seisahtui, ja sitten tyttö kauhukseen tunsi, että sitä vedettiin
varmasti alaspäin. Myöskin Gahan huomasi vaaran ja käsitti, että oli
toimittava vitkastelematta. Hän oli takertunut nuoraan vasemmalla
kädellään ja kiertänyt toisen jalkansa sen ympärille, jättäen oikean
kätensä vapaasti heiluttamaan pitkää miekkaa, jota hän ei ollut pannut
tuppeen. Alaspäin tähdätty sivallus halkaisi erään kaldanen pehmeän
pään ja toinen katkaisi paksun köyden panthanin jalkojen alapuolelta.
Tyttö kuuli heidän ahdistajiensa jälleen päästävän kimeitä
vihellyksiään ja havaitsi samassa aluksen taaskin kohoavan.
Verkkaisesti se leijaili ylöspäin pois vihollisten ulottuvilta, ja
hetkisen kuluttua kapusi Turan laidan yli kannelle. Ensimmäisen kerran
moniin viikkoihin oli tytön sydän tulvillaan riemuista ylistystä, mutta
ensiksi hänen ajatuksensa kiintyivät toiseen asiaan.
"Ethän ole haavoittunut?" tiedusti hän.
"En, Heliumin Tara", vastasi panthan. "He olivat tuskin säiläni
arvoisia vastustajia, eivätkä heidän miekkansa kertaakaan olleet
minulle vaarallisia."
"Heidän olisi pitänyt surmata sinut helposti", sanoi Ghek. "Meidän
järkeilykykymme on niin oivallinen ja hyvin kehittynyt, että heidän
olisi ennen jokaista iskuasi pitänyt tarkalleen tietää, mihin kohtaan
järjen pakosta koettaisit osua. Senvuoksi heidän olisi pitänyt osata
helposti torjua kaikki lyöntisi ja saada sydämesi lävistetyksi."
"Mutta he eivät tehneet sitä, Ghek", huomautti Gahan. "Heidän
kehittymisteoriansa ei pidä paikkaansa, sillä se ei ole omiaan
kehittämään sopusuhtaisesti heidän koko olemustaan. Olette
voimistuttaneet aivoja ja antaneet ruumiin kuihtua, mutta toisen
käsillä ette ikinä kykene samaan kuin omillanne kykenisitte. Minun
käteni ovat harjautuneet miekan käyttöön; jokainen lihakseni toimi
silmänräpäyksessä ja täsmällisesti -- melkein koneellisesti -- hetken
tarpeiden mukaan. Itse tuskin huomaan ajattelevani taistelun aikana --
niin nopeasti sujahtaa säiläni kärki jokaiseen aukkoon tai siirtyy
minua puolustamaan, jos minua uhataan, että tuntuu melkein siltä kuin
olisi kylmällä teräksellä silmät ja aivot. Te kaldane-aivoinenne ja
rykor-ruumiinenne ette voi toivoakaan voivanne ikinä kehittyä yhtä
täydellisiksi tässä suhteessa kuin minä. Aivojen voimistamisen ei
pitäisi olla ihmisen yksinomainen pyrkimys. Täyteläisin ja onnellisin
on sellaisten elämä, joiden sekä ruumis että sielu ovat sopusuhtaisesti
saavuttaneet mahdollisimman korkean tason, mutta hekään eivät voi
koskaan saavuttaa täydellisyyttä. Ehdoton ja yleinen täydellisyys
merkitsisi puuduttavaa yksitoikkoisuutta ja kuolemaa. Luonnossa täytyy
olla vastakohtia, yhtä hyvin varjoa kuin kirkasta valoakin, surua ja
onnea, oikeata ja väärää, syntiä ja hyvettä."
"Minulle on aina opetettu toisin", vastasi Ghek. "Mutta opittuani
tuntemaan tämän naisen ja sinut, jotka olette toisen rodun vesoja, olen
johtunut uskomaan, että saattaa olla muitakin päämääriä, täysin yhtä
korkeita ja tavoiteltavia kuin kaldanein. Ainakin olen vilahdukselta
saanut tutustua onnellisuudeksi nimittämäänne tilaan, ja käsittääkseni
se lienee hyvä, vaikka minä en kykenekään tuomaan sitä julki. En osaa
nauraa enkä hymyillä, mutta sittenkin valtaa mieleni tyytyväisyys, kun
tämä nainen laulaa; se tunne avaa sieluni silmien eteen ihmeellisen
kauniita ja riemuisia näköaloja, jotka ovat paljon suurenmoisempia kuin
virheettömän aivotoiminnan tuottama nautinto. Toivoisin, että olisin
syntynyt teidän rotunne jäseneksi."
Lentokone oli joutunut lievään ilmavirtaan ja ajautui verkkaisesti
koillista kohti, Bantoomin laakson ylitse. Heidän allaan lepäsivät
viljellyt vainiot, ja toisen toisensa jälkeen he sivuuttivat Moakin,
Nolachin ja muiden tässä kummallisessa ja hirveässä maassa asustavien
yhdyskuntien omituiset tornit. Jokaista tornia ympäröivän muurin
sisällä makaili rykoreja, luotaan sysääviä, päättömiä olioita,
kauniita, mutta kammottavia.
"Noista", virkkoi Gahan, osoittaen erään tornin pihalla olevia
rykoreita, joiden yli he juuri silloin ajautuivat, "saisivat opetuksen
ne rotumme pienenä vähemmistönä olevat henkilöt, jotka palvovat ainetta
ja pitävät ruokahalua epäjumalanaan. Tiedät, millaisia he ovat,
Heliumin Tara; he muistavat tarkalleen, mitä he nauttivat päivälliseksi
kaksi viikkoa sitten, ja osaavat neuvoa, miten thoatin reisi on
valmistettava ja mitä juomaa on tarjottava, kun zitidarin kinkkua on
pöydässä."
Heliumin Tara naurahti. "Mutta yksikään heistä ei tiedä sen miehen
nimeä, joka tänä vuonna sai jeddakin palkkion Kauneuden temppelissä",
hän lisäsi. "Samoin kuin rykorien ei heidänkään kehityksensä ole ollut
tasapuolinen."
"Todella onnellisia ovat sellaiset ihmiset, joissa on yhtynyt vähän
hyvää ja vähän pahaa, vähän tietoja monista oman kutsumuksensa
ulkopuolella olevista asioista, kyky rakastaa ja kyky vihata, sillä
sellaiset kykenevät suhtautumaan suvaitsevaisesti kaikkiin vapaina
niiden itserakkaiden ihmisten ennakkoluuloista, joiden pään toinen
puoli on niin raskas, että kaikki aivot valuvat sinne."
Gahanin lakattua puhumasta yskäisi Ghek hieman, ikäänkuin haluten
kiinnittää huomion itseensä. "Puhutte ikäänkuin olisitte ajatelleet
paljon monia asioita. Saattaisiko siis punaisen rodun jäseniä huvittaa
ajatteleminen? Onko teillä aavistustakaan sisäisen tutkistelun
nautinnoista? Ovatko järki ja johdonmukainen harkinta osina
elämässänne?"
"Ihan varmasti", vastasi Gahan, "mutta eivät siinä määrin, että ne
veisivät koko aikamme -- eivät ainakaan tietemme. Sinä, Ghek, olet
esimerkki äsken mainitsemistani itserakkaista olennoista. Koska sinä ja
sinun kaltaisesi omistatte elämänne sielun palvomiselle, uskot,
etteivät muut luomakunnan olennot lainkaan ajattele. Ja ehkä emme sitä
teekään samassa mielessä kuin te, jotka ajattelette ainoastaan itseänne
ja laajoja aivojanne. Me ajattelemme monia seikkoja, jotka koskevat
taivaankappaleemme menestystä. Ilman Barsoomin punaista kansaa olisivat
kaldanetkin tuhoutuneet, sillä vaikka te tulettekin toimeen ilmatta,
eivät ne olennot tule, joista teidän olemassaolonne riippuu, eikä enää
moniin miespolviin olisi Barsoomissa ollut riittävästi ilmaa, jollei
punainen ihminen olisi suunnitellut ja rakentanut suurta ilmatehdasta,
joka antoi riutuvalle taivaankappaleellemme uutta eloa.
"-- Mitä ovat kaikkina aikoina eläneiden kaldanein aivot tehneet
sellaista, mitä voitaisiin verrata tämän ainoan punaisen miehen yhteen
ainoaan ajatukseen?"
Ghek jäi tuppisuuksi. Kaldanena hän oli varma, että aivot olivat koko
maailman elämän lopullinen päämäärä, mutta hänen mieleensäkään ei ollut
juolahtanut, että niitä pitäisi käyttää käytännöllisesti ja
hyödyllisesti. Hän kääntyi toisaalle ja silmäili esi-isäinsä laaksoa,
jonka yli hän ajautui tuntemattomaan maailmaan. Hänen pitäisi olla
todellinen jumala alempien olentojen parissa; mutta sittenkin kalvoi
häntä epäilys. Ilmeisesti nämä kaksi toisen maailman olentoa olivat
valmiit kiistelemään hänen ylemmyydestään. Niin itserakas kuin hän
olikin, oli hänellä sittenkin aavistus, että he pitivät häntä alempana
kuin itseään, jopa kenties säälivät häntä. Sitten hän alkoi aprikoida,
miten hänelle kävisi. Enää hänellä ei olisi useita rykoreja
tottelemassa käskyjään. Hänellä olisi vain tämä yksi, ja sen kuoltua
hän ei voisi saada toista. Sen väsyttyä Ghek jäisi melkein avuttomaksi
sen lepoajaksi. Kunpa hän ei olisikaan tavannut tätä punaista naista!
Nainen oli tuottanut hänelle pelkästään harmia, häpeää ja nyt maanpaon.
Äkkiä Heliumin Tara alkoi hyräillä säveltä ja Ghek, kaldane, oli
tyytyväinen.
He ajelehtivat hiljalleen marsilaisen yön sekavien varjojen ylitse.
Banthien karjahdukset kuuluivat yhä heikompina heidän aluksensa
sivuutettua Bantoomin rajat, tämän onnettoman maan kauhujen jäätyä
heidän taakseen. Mutta minne he olivat matkalla? Tyttö katsahti
mieheen, joka istui jalat ristissä pienen lentokoneen kannella,
katsellen eteensä yön pimeyteen nähtävästi vaipuneena syviin aatoksiin.
"Missä olemme?" kysyi Tara. "Mihin päin ajaudumme?"
Turan kohautti leveitä hartioitaan. "Tähdistä näen, että ajaudumme
koilliseen", hän vastasi, "mutta missä olemme ja mitä on edessämme,
siitä minulla ei ole aavistustakaan. Viikko sitten olisin voinut vannoa
tietäväni, mitä oli kunkin harjanteen takana, jota lähestyin, mutta nyt
tunnustan perin nöyrästi, ettei minulla ole hajuakaan siitä, mitä on
kilometrin päässä millään suunnalla. Heliumin Tara, olen eksyksissä
enkä osaa ilmoittaa sinulle muuta."
Hän hymyili, ja tyttö hymyili vastaan. Taran kasvoilla oli hieman
ymmälle joutuneen ilme -- miehen hymyssä oli jotakin kiusoittavan
tuttua. Hän oli tavannut useita panthaneja -- he tulivat ja menivät,
liikkuen aina siellä, missä taisteltiin -- mutta tätä hän ei jaksanut
muistaa.
"Mistä maasta olet kotoisin, Turan?" hän kysyi äkkiä.
"Etkö tiedä, Heliumin Tara", vastasi mies, "ettei panthanilla ole
isänmaata? Tänään hän taistelee yhden, huomenna toisen lipun alla."
"Mutta täytyyhän sinun olla jonkun maan alamainen, kun et ole
taistelemassa", intti Tara. "Mitä lippua pidät nyt sitten omanasi?"
Turan nousi ja kumarsi hänelle syvään. "Jos olen kelvollinen, palvelen
sotavaltiaan tytärtä nyt -- ja aina."
Tara ojensi hoikan, ruskean kätensä ja kosketti hänen käsivarttaan.
"Palvelustarjouksesi on hyväksytty", hän virkkoi, "ja jos vielä kerran
pääsemme Heliumiin, niin lupaan, että palkkiosi tyydyttää kaikki
sydämesi toiveet."
"Palvelen sinua uskollisesti sen palkkion toivossa", vastasi Turan.
Tara ei kuitenkaan aavistanut, mitä hänen mielessään oli, vaan
pikemminkin luuli häntä ahneeksi. Sillä mistäpä sotavaltiaan kopea
tytär olisi arvannut yksinkertaisen panthanin tavoittelevan hänen
kättään ja sydäntään?