Huvipursi salakuljettaja-aluksena.
Cecilia palasi kajuuttaan katsomaan, oliko hänen tätinsä jo käynyt
rauhallisemmaksi; mutta mrs. Lascelles jäi kannelle. Hän oli kovin
mieltynyt mr. Pickersgilliin, ja he jatkoivat keskusteluaan.
Pickersgill ryhtyi puolustamaan käytöstään loordi B:tä kohtaan, eikä
mrs. Lascelles voinut muuta kuin myöntää, että häntä oli ärsytetty
menettelyynsä. Jonkun aikaa haasteltua viittasi hän Pickersgillin
ammattiin ja siihen, miten paljon ylempänä tuollaista lainvastaista
tointa mr. Pickersgill näytti olevan.
"Ehkä ette usko minua, arvoisa rouva", vastasi Pickersgill, "jos sanon
teille, että minulla on yhtä hyvä oikeus käyttää aateliskilpeä kuin
loordi B:llä itsellään, ja että en esiinny todellisella nimelläni.
Salakuljetus ei missään tapauksessa ole rikosta; ja minä pidän tätä
villiä elämää, jota miehineni vietän, tavattoman paljon parempana kuin
olla yli olkain katseltuna seuraelämässä senvuoksi että olen köyhä.
Köyhyys on kaikkein suurin rikos meidän maassamme. Voin, jos minulla on
onni mukanani, kerran taas ottaa entisen nimeni. Silloin te ehkä
jälleen kohtaatte minut ja voitte silloin, jos tahdotte, paljastaa
minut."
"Sitä en arvatenkaan tekisi", vastasi leski; "mutta sittenkin minua
pahoittaa, kun näen henkilön, joka ilmeisesti on aiottu parempaan,
toimivan niin häpeällisellä alalla."
"Tuskinpa tiedän, arvoisa rouva, mikä on ja mikä ei ole häpeällistä
tässä sovinnaisuuksien maailmassa. Ei pidetä häpeällisenä kumarrella
jonkun hovin paheita tai nauttia eläkettä, joka on kiskottu kansan
ahkeruuden kustannuksella ja annettu palkaksi halpamielisestä
orjailusta. Ei pidetä alhaisena kymmenysten anastamista, jotka on
aiottu jumalanpalveluksen edistämiseksi, ja niiden tuhlaamista
kylpypaikoilla tai muualla huveja tavoitellessa sen sijaan että
harrastettaisiin hyvää. Ei pidetä kehnona kerran toisensa perään ottaa
asianajopalkkioita vääryyden puoltamisessa ja viattomuuden
ahdistamisessa, totuuden vääristelyssä ja paholaisen avittamisessa.
Pörssin uhkapeliä ei katsota alentavaksi, tai valitsijain rehellisyyden
turmelemista lahjuksilla, mistä ei ole uhkanakaan sen suurempaa
rangaistusta kuin siitä, mihin minä olen syyllinen. Kaikkea tätä ja
paljoa muutakaan ei pidetä huonona; ja kuitenkin kaikissa noissakin
tapauksissa on yhteiskunnan siveellisiä siteitä höllennetty, sen sijaan
että minun alallani ei toimiteta toisille syyllisyyttä..."
"Mutta se on kuitenkin rikosta", keskeytti mrs. Lascelles.
"Se on tullilakien rikkomista, ei muuta. Huomatkaa, rouva hyvä,
hallitus yllyttää salakuljetusta, kun on kysymyksessä kotimaisten
tuotteiden vieminen mannermaalle, samalla kun se ryhtyy kaikkiin
toimenpiteisiin ehkäistäkseen tavarain salaisen tuonnin omaan maahan.
Voiko nyt, hyvä rouva, se olla _rikosta_ laivan keulan ollessa
suunnattuna pohjoiseen, mikä _ei_ ole rikosta, kun laiva kulkee
vastakkaiseen suuntaan?"
"Ammattia painaa kuitenkin eräänlainen häpeätahra, se täytynee teidän
myöntää."
"Sen tunnustan, arvoisa rouva; ja niin pian kuin vaan voin, luovun koko
ammatista. Vanki ei koskaan hartaammin ikävöi vapautusta kahleistaan;
mutta en voi jättää tointani, ennen kuin näen olevani siinä asemassa,
että minua eivät enää voi ylenkatseellisesti kohdella ne, joitten
seurassa olen oikeutettu liikkumaan."
Tällä hetkellä näyttäytyi muonamestari keulapuolella ja viittaili mrs.
Lascellesille, joka pyysi anteeksi ja meni hänen luokseen.
"Jumalan tähden, arvoisa rouva", sanoi Maddox, "kun hän näyttää olevan
ystävällinen teille, niin olkaa hyvä ja koettakaa saada selville, miten
ne kotletit on laitettava. Kokki repii epätoivoissaan hiukset päästään,
emmekä saa koskaan päivällistä; ja niin saan minä kantaa vastuun
kaikesta ja minut... heitetään yli laidan."
Mrs. Lascelles pyysi Maddox-parkaa odottamaan hetkisen, kunnes hän
saisi tarpeelliset tiedot. Hän tulikin tuotapikaa takaisin miehen luo.
"Nyt olen saanut asian selville. Kotletit on ensin keitettävä etikassa,
sitte paistettava munataikinassa ja tarjottava anshoviskastikkeen ja
malagarusinain kera."
"Ensin paistettava etikassa, sitte keitettävä munataikinassa ja
tarjottava mantelien ja rusinoitten kera!"
"Ei -- ei!" Mrs. Lascelles toisti ohjeet pelokkaalle muonamestarille ja
palasi sitten peräkannelle, jatkaen Pickersgillin kanssa keskustelua,
johon nyt myöskin Corbett ensi kertaa otti osaa. Corbettilla oli kyllin
älyä käsittääkseen, että kuta vähemmän hän esiintyi ennen kuin hänen
esimiehensä oli päässyt hyviin väleihin naisten kanssa, sitä
suotuisammaksi koitui tulos.
Sillävälin oli Cecilia mennyt alas tätinsä luo, joka yhä valitteli ja
voivotteli. Nuori neiti koetti kaikin tavoin lohduttaa häntä ja saattaa
hänet vakuutetuksi siitä, että jos olisivat kohteliaita ja
tottelevaisia, niin heillä ei olisi mitään pelättävänä.
"Kohteliaita ja tottelevaisia, tosiaan", huusi miss Ossulton, "miestä
kohtaan, joka on salakuljettaja ja merirosvo! Minä, loordi B:n sisar!
Ei milloinkaan! Sen heittiön röyhkeyttä!"
"Se on kaikki totta, täti; mutta muistakaa, että meidän täytyy mukautua
olosuhteisiin. Nämä miehet vaativat ehdottomasti, että syömme
päivällistä heidän kanssaan, ja siihen on meidän suostuminen, muutoin
emme saa päivällistä."
"Minäkö istuisin samaan pöytään merirosvon kanssa! En milloinkaan! En
tahdo päivällistä -- tahdon nähdä nälkää -- tahdon kuolla!"
"Mutta, rakas täti, muuta mahdollisuutta ei ole päästä vapaaksi; ja
ellette suostu, niin mrs. Lascelles luulee, että teillä tosiaan on halu
jäädä näiden merirosvojen pariin."
"Mrs. Lascelles arvostelee muita itsensä mukaan."
"Kapteeni on kieltämättä varsin kohtelias ja kaunis mies. Hän näyttää
valepuvussaan aatelismieheltä. Miten kummallista olisikaan, jos tämä
kaikki, täti hyvä, olisi pelkkää pilaa!"
"Pilaa, lapseni?" vastasi miss Ossulton, kohottautuen istualleen
sohvassa.
Cecilia huomasi osanneensa naulan kantaan, kuten sanotaan; ja hän
esitti montakin syytä käsitykselleen, että kaikki oli vain
peloittamiseksi keksittyä pilaa ja että ylhäällä oleva herrasmies oli
joku arvossapidetty kansalainen. Niinpä täti alkoi kuulla järjen ääntä
ja vihdoin suostui tulemaan mukaan päivällispöytään. Mrs. Lascelles
tuli nyt alas, ja kun päivällinen ilmoitettiin valmiiksi, menivät he
kaikki aluksen suureen kajuuttaan, missä tapasivat Pickersgillin ja
Corbettin odottamassa heidän tuloaan.
Miss Ossulton ei uskaltanut katsoa heihin, ennen kuin hän kuuli
Pickersgillin sanovan mrs. Lascellesille: "Ehkä, arvoisa rouva, olette
niin ystävällinen ja esittelette minut tälle arvoisalle naiselle, jota
minulla ei aikaisemmin ole ollut kunnia nähdä?"
"Mielelläni, mylord", vastasi mrs. Lascelles. "Miss Ossulton, tämän
nuoren naisen täti."
Mrs. Lascelles oli tahallaan esittämättä vastavuoroon "loordia",
pitääkseen vanhaa neitoa ymmällä.
"Katson mitä suurimmaksi kunniaksi saada olla miss Ossultonin
seurassa", sanoi Pickersgill. "Arvoisat naiset, olemme odottaneet vain
teitä, istuaksemme pöytään. Mr. Ossulton, asettukaahan pöydän päähän ja
tarjotkaa lientä."
Miss Ossulton hämmästyi; hän loi katseensa salakuljettajiin ja näki
kaksi hyvinpuettua herrasmiestä, joista toinen ilmeisesti oli loordi ja
toisella sama sukunimi kuin hänellä itsellään.
"Tämän täytyy kaiken olla pilaa", ajatteli hän, ja kävi varsin
rauhallisena nauttimaan lientä.
Päivällinen meni miellyttävästi; Pickersgill oli herttainen, Corbett
leikkisä, ja miss Ossulton tointui siinä määrin, että joi lasin viiniä
loordin kanssa ja kysyi Corbettilta, mitä heidän sukunsa haaraa tämä
oli.
"Arvatenkin irlantilaista haaraa?" lausui mrs. Lascelles, ennättäen
avuksi.
"Aivan niin, arvoisa rouva", vastasi Corbett.
"Oletteko milloinkaan olleet Torquayssa, arvoisat naiset?" kysyi
Pickersgill.
"Emme, mylord", vastasi mrs. Lascelles.
"Laskemme siellä ankkurin tunnin kuluttua ja viivymme sitte luultavasti
huomisaamuun asti. Muonamestari, tuokaa kahvi sisään. Sanokaa kokille,
että nämä kotletit olivat mainion hyvin laitettuja."
Naiset vetäytyivät takaisin kajuuttaansa. Miss Ossulton oli nyt
vakuutettu siitä, että kaikki oli pelkkää kujetta; "mutta", sanoi hän,
"olen sanova loordi B:lle mielipiteeni tämänlaatuisesta pilasta, kun
hän tulee takaisin. Mikä tämän loordin nimi on?"
"Hän ei ole tahtonut ilmaista sitä meille", vastasi mrs. Lascelles.
"Pila on kuitenkin mennyt liian pitkälle", jatkoi miss Ossulton;
"Cecilia, me menemme maihin Torquayssa ja odotamme, kunnes loordi B.
palaa veneellä. En pidä tämänlaatuisesta leikistä; leskille ja
rahvaalle voi sellainen sopia."
Mutta mrs. Lascelles ei ollut hyvillään nähdessään miss Ossultonin
olevan taas noin huolettomana. Hänellä oli hiukan kaunaa tätä vastaan,
ja hän halusi saada kostaa. Naiset voivat mennä varsin pitkälle
saavuttaakseen tällaisen päämäärän. Miten pitkälle mrs. Lascelles olisi
saattanut mennä, sitä en ole mies sanomaan; mutta varmaa on, että miss
Ossultonin viimeksi virkkama salaviittaus suuresti vahvisti hänen
päätöstään. Hän pani hatun päähänsä ja meni kannelle; siellä hän
ilmoitti heti kapteenille, että tämä ei voisi tuottaa hänelle ja
Cecilialle suurempaa mielihyvää kuin peloittamalla miss Ossultonin,
joka nyt arvellen kaiken olevankin pelkkää pilaa oli taas kokonaan
saanut takaisin rohkeutensa. Hän mainitsi miss Ossultonin ylpeydestä ja
häijyydestä ja sanoi toivovansa, että vanha neiti saisi terveellisen
opetuksen. Päästäkseen kostamaan unohti mrs. Lascelles siten itsensä
siinä määrin, että teki vastavuoroon salakuljettajasta uskottunsa.
"Mrs. Lascelles, saan tilaisuuden täyttää teidän toivomuksenne, ja
samalla pääsen saamaan hupia tehtävieni täyttämisessä."
Heidän keskusteltuaan lyhyen aikaa laski kutteri ankkurinsa Torquayn
satamaan. Auringonlaskuun oli vielä noin kaksi tuntia. Heti kun purjeet
oli koottu, tuli purteen pari kaupungissa asuvaa herrasmiestä
tervehtimään loordi B:tä, ja kun Pickersgill oli kuullut Cecilialta,
että hänen isällään ei ollut ketään henkilökohtaisia tuttavia
kaupungissa, otti hän itse vastaan vieraat. Hän kutsui heidät
kajuuttaan, käski tuoda viiniä ja kehoitti heitä lähettämään pois
veneensä, kun huvipurren vene juuri oli lähtemässä maihin.
Salakuljettajat pitivät tarkan huolen siitä, että muonamestari, kokki
ja kamarineito eivät päässeet mihinkään yhteyteen vieraitten kanssa;
heitä vartioittiin Corbettin johdolla kutakin erikseen. Herrat olivat
laivassa puolisen tuntia, millä aikaa Corbett ja salakuljettajat olivat
kajuutassa täyttäneet matkalaukut pitseillä ja toimittaneet ne
veneeseen. Corbett vei vieraat maihin samalla veneellä ja lähti sitten
hotelliin, seuranaan salakuljettajat, jotka kantoivat matkalaukkuja,
kenenkään millään tavoin epäilemättä tai häiritsemättä heitä. Tultuaan
hotelliin hän heti tilasi kyytihevoset ja lähti naapurikaupunkiin,
missä oli liiketuttavia; ja niin oli suurin osa tavaroista saatettu
turvaan. Corbett tuli sitten yöllä takaisin, tuoden mukanaan miehiä,
ottaakseen vastaan jäljellä olevat tavarat; ja salakuljettajat veivät
maihin silkit, teet ja muut tuotteet saman hyvän onnen suosiessa
yritystä. Kaikki oli siirretty maihin huvipurresta paitsi eräs osa
pitsejä, joka ei ollut mahtunut matkalaukkuihin. Pickersgill olisi
kuitenkin helposti voinut lähettää nekin maihin; mutta tehdäkseen
mieliksi mrs. Lascellesille, järjesti hän asian toisella tavalla.
Seuraavana aamuna, noin tuntia jälkeen aamiaisen, riensi mrs. Lascelles
naisten kajuuttaan teeskennellen mitä suurinta tyrmistystä ja vaipui
sohvaan ikäänkuin pyörtymäisillään.
"Taivaan jumalat! Mikä on hätänä?" huudahti Cecilia, joka hyvin tiesi
mitä oli tulemassa.
"Voi, sitä heittiötä! Minkälaisia ehdotuksia hän onkaan tehnyt!"
"Ehdotuksia! Mitä ehdotuksia? Mitä! Loordiko?" huusi miss Ossulton.
"Voi, hän ei ole mikään loordi! Hän on lurjus ja salakuljettaja! Ja hän
vaatii, että me molemmat täyttäisimme taskumme pitseillä ja seuraisimme
häntä maihin."
"Herra armahtakoon minua! Sitten ei tämä kaikki lopultakaan ole pilaa;
ja minä olen syönyt yhdessä salakuljettajat kanssa!"
"Syönyt yhdessä, miss! -- Ellei olisikaan sen pahemmasta kysymys, --
mutta nyt on meidän sallittava hänen taluttaa meitä hotelliin. Oi,
rakas Cecilia, minun on käsketty mennä kannelle; voi, tule mukaan!"
Miss Ossulton vääntelehti sohvalla ja soitti Phoebea tulemaan; hän oli
mitä suurimman levottomuuden vallassa.
Ovelle koputettiin.
"Sisään", sanoi miss Ossulton luullen, että oven takana oli Phoebe;
mutta sieltä tulikin Pickersgill.
"Mitä tahdotte, sir? Menkää ulos, sir! Menkää heti ulos, muuten
kirkaisen!"
"Kirkaiseminen ei auta mitään, armollinen neiti; muistakaa, että kaikki
laivamiehet ovat palveluksessani. Olkaa niin hyvä ja kuulkaa minua,
miss Ossulton. Olen, kuten tiedätte, salakuljettaja; ja minun täytyy
lähettää nämä pitsit maihin. Te tehnette minulle sen palveluksen, että
pistätte ne taskuunne tai muuten vaatteisiinne ja laittaudutte
valmiiksi lähtemään maihin kanssani. Heti kun olemme saapuneet
hotelliin, annatte pitsit minulle, ja minä saatan teidät taasen
tänne. Te ette ole ensimäinen nainen, joka toimittaa maihin
salakuljetustavaraa vaatteissaan."
"Minä, sir, minäkö menisin maihin sellaisella asialla? Ei, sir -- en
koskaan! Mitä sanoisivat ihmiset sellaisesta? -- Jalosyntyinen miss
Ossulton kulkemassa salakuljettajain seurassa! Ei, sir, -- en koskaan!"
"Kyllä, neiti hyvä, ja käyden käsi kädessä salakuljettajan kanssa: minä
johdan teitä toisesta käsikynkästä ja mrs. Lascelles toisesta; ja
neuvon teitä pysymään aivan rauhallisena, sillä ensinnäkin juuri te
toimitte salakuljettajana eikä kukaan muu, kun tavarat löydetään juuri
teiltä, ja silloin teidät pistetään ehdottomasti vankilaan, --
huomatessamme nimittäin vähimmänkin vastustelun merkin me juoksemme
ilmiantamaan teidät. Ja toisekseen teidän veljentyttärenne jää laivalle
vakuudeksi siitä, että te käyttäydytte moitteettomasti -- ja jos te
ollenkaan välitätte hänen vapaudestaan, niin myönnytte heti."
Pickersgill lähti kajuutasta, ja hetkisen kuluttua astuivat sisään
Cecilia ja mrs Lascelles kumpikin kovin hätääntyneen näköisenä. He
olivat saaneet tietää kaiken, ja mrs. Lascelles selitti, että hän
puolestaan, mieluummin kuin jättäisi Cecilia-raukkansa tuollaisten
ihmisten armoille, oli päättänyt alistua salakuljettajain vaatimuksiin.
Cecilia myöskin pyysi niin hartaasti, että miss Ossulton, jolla ei
ollut vähintäkään aavistusta tästä viekkaudesta, lopulta myöntyi,
itkettyään poskensa turvoksiin.
Kun kaikki oli valmiina, jätti Cecilia kajuutan; Pickersgill tuli alas
ja saattoi kannelle molemmat naiset, jotka eivät olleet vaihtaneet
sanaakaan keskenään sen jälkeen kun Cecilia oli lähtenyt. Vene oli
valmiina laivan vierellä, -- he astuivat siihen, ja niin soudettiin
maihin. Kaikki onnistui salakuljettajan tyydytykseksi. Miss Ossulton,
ollen suunniltaan pelosta, turvautui Pickersgillin käsikynkkään, ja
mrs. Lascellesin kävellessä vierellä he menivät hotelliin neljän
laivamiehen seuraamina. Heti kun heille oli osoitettu muuan huone,
kysyi Corbett, joka jo oli maissa, loordi B:tä ja liittyi heidän
seuraansa. Naiset vetäytyivät toiseen huoneeseen ja vapauttivat itsensä
salakuljetustavaroista, ja kun sitten oli nautittu hiukan voileipää ja
viiniä ja odotettu noin tunti, palattiin laivaan. Mrs. Lascelles
riemuitsi; ja hän palkitsi uutta liittolaistaan -- salakuljettajaa --
mitä suloisimmalla hymyllä. Etujen yhteisyys saa usein aikaan
merkillisiä ystävyyssuhteita.