Valepukuisina.
"Tässä nyt olemme, Corbett, ja minä vain toivon, että meillä olisi
tavaroita ollut kaksin verroin enemmän", huomautti Pickersgill. "Mutta
en salli liikeasioiden viedä aikaani kokonaan -- meidän täytyy myöskin
saada hiukan hupia. Minusta näyttää siltä kuin nuo vaatteet tuolla
sopisivat teille, Corbett, ja nuo taas, jotka puhemiehenä toimineella
sirotekoisella miehellä oli, sopivat varmaan hyvin minulle. Pukekaamme
ne yllemme, ja sitten aamiaiselle."
Pickersgill laittausi mr. Hautainen vaatteisiin, ja Corbett taas
omaksui mr. Ossultonin puvun. Muonamestari kutsuttiin kannelle, eikä
hän uskaltanut olla tottelematta; pelosta vapisten ilmestyi hän esille.
"Viekää nämä vaatteet alas", käski Pickersgill, "ja huomatkaa, että
minä nyt olen aluksen päällikkönä; ja sen aikaa kuin minä olen
laivassa, on teidän osoitettava minulle samaa arvonantoa kuin loordi
B:lle, -- niin, vieläpä teidän on aina puhuteltava minua loordi B:ksi.
Nyt valmistatte aamiaisen ja päivällisen, ja teette velvollisuutenne
yhtä tarkkaan kuin loordi itse olisi laivassa; teidän on katsottava,
että hoidatte meitä hyvin, sillä en salli, että naiset saisivat
huonommat olot nyt kuin tätä ennen. Ilmoittakaa kaikille, mitä olen
sanonut; ja kun nyt olette kuullut määräykseni, on teidän
huolehdittava, että niitä myöskin noudatetaan. Ellette tottele, niin
muistakaa, että minulla on omat mieheni aluksessa, ja jos minä vain
viittaankin sormellani, _niin meressä olette!_ Oletteko nyt täysin
ymmärtänyt määräykseni?"
"Kyllä,.. sir", änkytti muonamestari.
"Kyllä, _sir!_ -- Mitä juuri sanoin teille, te lurjus? -- Kyllä,
mylord. Ymmärrättekö?"
"Kyllä... mylord."
"Kuulkaapa nyt, herra muonamestari: kenen vaatteet on tällä herralla
yllään?"
"Mr... mr. Ossultonin, luulen, sir... mylord, tarkoitan."
"Hyvä on; muistakaa, että vast'edes aina puhuttelette tätä herraa mr.
Ossultoniksi."
"Kyllä, mylord", ja muonamestari hävisi alas kiireen kaupalla; alhaalla
otti hän pari konjakkiryyppyä, estääkseen pyörtymystä.
"Keitä he oikein ovat, ja mitä väkeä, mr. Maddox?" huudahti itkettynyt
kamarineito.
"_Merirosvoja!... Verenhimoisia, murhamielisiä, mihin tahansa valmiita
merirosvoja_!" vastasi muonamestari.
"Oh!" kirkui kamarineito; "miten käykään meidän turvattomien
naisraukkojen?" Ja hän riensi kajuuttaan ilmoittamaan kuulemaansa
kauheata tietoa.
Kajuutassa eivät naiset ollenkaan olleet missään kadehdittavassa
asemassa. Mitä tulee vanhempaan miss Ossultoniin (tai ehkä on parasta
erotukseksi täst'edes sanoa häntä yksinkertaisesti miss Ossultoniksi ja
hänen veljentytärtään Ceciliaksi), niin hän istui pitäen hajusuolaa
nenänsä alla, ja häntä kiusasivat kauhean hädän ja loukatun ylpeyden
sekavat tunteet. Mrs. Lascelles itki, mutta hiljaa. Cecilia oli
alakuloinen, ja hänen sydämensä sykki levottomana ja epätietoisena, kun
tyttö syöksyi sisään.
"Oi armollinen neiti! Oi miss! Oi mrs. Lascelles! Olen päässyt selville
kaikesta! He ovat verenhimoisia, murhamielisiä, mihin tahansa valmiita
merirosvoja!!!"
"Jumala armahtakoon!" huudahti miss Ossulton; "eivät kai he sentään
uskalla...?"
"Oi, armollinen neiti, he uskaltavat mitä hyvänsä! He aikoivat aivan
vast'ikään heittää muonamestarin mereen; ja he ovat vääntäneet mullin
mallin kaikki matkalaukut, ja pukeutuneet herrojen parhaisiin
vaatteisiin. Heidän kapteeninsa sanoi muonamestarille olevansa loordi
B. ja että jos muonamestari uskaltaisi puhutella häntä muulla nimellä,
hän leikkaisi poikki hänen kurkkunsa toisesta korvasta toiseen, ja että
ellei kokki laita heille hyvää päivällistä, niin vannovat he
hakkaavansa oikean käden häneltä ja pakoittavansa hänet syömään sen
pippuritta ja suolatta!"
Miss Ossulton kirkui selontekoa kuullessaan ja sai hermokohtauksia.
Mrs. Lascelles ja Cecilia riensivät hänen avukseen; mutta viimemainittu
ei ollut unohtanut, miten kovin toisenlaista Jack Pickersgillin
käyttäytyminen oli ollut ja miten kohteliaasti hän oli esiintynyt, kun
hän tuli alukseen. Hän ei senvuoksi uskonut, mitä tyttö kertoi, mutta
hän oli sittenkin kovin rauhaton ja epätietoinen varsinkin isänsä
kohtaloa ajatellessaan. Saatuaan tätinsä tointumaan pisti hän päähänsä
hatun, joka oli ollut sohvalla.
"Minne olet menossa, rakas ystävä?" kysyi mrs. Lascelles.
"Kannelle", vastasi Cecilia. "Minun täytyy ja minä tahdon puhua noille
miehille."
"Taivas armahtakoon, Cecilia! menossa kannelle! etkö sitten kuullut,
mitä Phoebe kertoi!"
"Kyllä, täti, kyllä kuulin; mutta en kestä tätä kauempaa."
"Pidättäkää häntä! pidättäkää häntä!... Hänet murhataan!... hänet...
hän on mieletön!" kirkui miss Ossulton; mutta kukaan ei koettanut estää
Ceciliaa, ja kannelle hän meni. Ylös tullessaan hän näki Jack
Pickersgillin ja Corbettin kävelevän kannella edes takaisin, yhden
salakuljettajista pitävän perää ja muitten olevan keulapuolella, ja
kaikki aivan yhtä rauhallisina kuin konsa aluksen oma miehistö. Heti
kun Cecilia ilmaantui kannelle, nosti Jack hattuaan ja kumarsi hänelle.
"En tiedä kenen kanssa minulla on kunnia puhua, arvoisa nuori neiti;
mutta minulle on imarteluksi tämä luottamuksen osoitus. Teistä tuntuu,
ja minä vakuutan käsityksenne oikeaksi, että te ette ole joutunut
kokonaan omavaltaisten ihmisten käsiin."
Cecilia loi silmänsä Pickersgilliin pikemmin hämmästyneenä kuin
peloissaan. Mr. Hautainen puku sopi hänelle; hän oli kaunis,
komeannäköinen mies, eikä hänen esiintymisessään ollut mitään
rosvonomaista, ellei hän, kuten Byronin "Merirosvo", ollut _puoliksi
villi, puoliksi lempeä_. Cecilia ei voinut olla mielessään
tunnustamatta, että hän Almackissa ja muissa ylhäisissä piireissä oli
tavannut monta miestä, jotka ulkonaiseen esiintymiseensä nähden paljoa
vähemmän voivat vaatia herrasmiehen nimeä.
"Olen rohjennut tulla kannelle, sir", virkkoi Cecilia hiukan
värisevällä äänellä, "pyytääkseni sellaista suosionosoitusta, että
tahtoisitte ilmoittaa minulle, mitä aiotte sekä alukseen että meihin
naisiin nähden!"
"Ja minä puolestani tunnen olevani kovin kiitollinen siitä, että niin
teette, ja vakuutan teille, että vastaan vilpittömästi kysymyksiinne,
sikäli kuin itsekään olen asioista päättänyt; mutta tehän vapisette, --
sallikaa minun saattaa teidät istumaan. Lyhyesti sanoen siis,
haihduttaakseni teidän nykyisen levottomuutenne, ilmoitan aikomuksenani
olevan palauttaa aluksen omistajalleen kaikkine tavaroineen, jotka
säilytetään yhtä tunnontarkkaan kuin jos olisivat kirkon omaisuutta.
Mitä teihin tulee ja muihin laivassa oleviin naisiin, vakuutan
kunniasanallani, että teidän ei tarvitse peljätä mitään, -- että teitä
kohdellaan kaikin puolin kunnioittavasti; yksityiselämässänne ei teitä
millään tavoin häiritä, ja muutaman päivän kuluttua taas pääsette
omaistenne pariin. Nuori neiti, kaiken tämän takaan sieluni autuuden
nimessä, mutta samalla täytyy minun asettaa muutamia pikku ehtoja,
joita ei kuitenkaan ole vaikea täyttää."
"Mutta, sir", vastasi Cecilia varsin rauhoitettuna, sillä Pickersgill
oli puhunut hänen kanssaan mitä kohteliaimmin, "te olette kai
salakuljettajain kapteeni? Pyydän senvuoksi teitä ystävällisesti
vastaamaan vielä yhteen kysymykseen; miten on käynyt loordi B:n ja
hänen veneensä? Hän on minun isäni."
"Minä jätin hänet veneeseensä aivan vahingoittumattomana, arvoisa nuori
neiti, mutta airot annoin ottaa pois veneestä."
"Silloinhan hän on hukassa!" huudahti Cecilia ja painoi nenäliinan
silmilleen.
"Ei, neiti hyvä; hän on todennäköisesti jo maissa. Vaikka teinkin hänet
kykenemättömäksi avustamaan tullimiehiä meidän kiinniottamisessamme,
jätin hänelle kuitenkin keinot, millä päästä maihin. Kuka tahansa ei
olisi tehnyt samoin, hänen käyttäydyttyään siten kuin hän meitä kohtaan
menetteli."
"Minä pyysin häntä olemaan lähtemättä", ilmaisi Cecilia; "sanoin
hänelle, ettei se ollut ritarillista ja että hänellä ei ollut mitään
selvitettävänä salakuljettajain kanssa."
"Kiitän teitä siitäkin," vastasi Pickersgill, "ja nyt, miss... -- ikävä
kyllä, en voi muistaa loordin perhenimeä..."
"Ossulton, sir", sanoi Cecilia, luoden kummastuneena katseensa
Pickersgilliin.
"Siis teidän luvallanne, miss Ossulton, teen teidät nyt uskotukseni;
suonette anteeksi, että käytän näin tuttavallista sanaa, -- haluan vain
haihduttaa teiltä kaiken pelon. Samalla en voi sallia, että ilmaisette
minun suunnitelmiani koko seurueelle. Tunnen voivani luottaa teihin,
sillä te olette rohkea, ja missä on rohkeutta, siellä on yleensä
myöskin vilpittömyyttä; mutta teidän täytyy ensin sanoa minulle,
suvaitsetteko hyväksyä nämä ehdot?"
Cecilia epäröi hetkisen; ajatus, että hän tulisi olemaan
salakuljettajan uskottuna, hieman hätkähdytti häntä, mutta sittenkin,
salakuljettajan aikomusten tunteminen -- joskaan hän ei saisi ilmaista
niitä muille naisille -- voisi ehkä olla tärkeätäkin, kun hän silloin
saattaisi kehoittaa mr. Pickersgilliä luopumaan niistä. Hän ei voisi
joutua sen huonompaan asemaan kuin missä nyt jo oli, mutta voisi kyllä
mahdollisesti päästä parempaan. Pickersgillin käytös oli tähän asti
ollut sellainen, että se herätti luottamusta; ja vaikka hän uhmasikin
lakeja, näytti hän kuitenkin pitävän arvossa soveliaisuuden
vaatimuksia. Cecilia oli rohkea tyttö, ja lopulta hän vastasi:
"Suostun edellyttäen, että se, mitä haluatte minun pitävän salassa, ei
vahingoita ketään tai tuota minulle ikävyyksiä omituisessa asemassani."
"En tahtoisi tehdä pahaa kärpäsellekään, miss Ossulton, muutoin kuin
itsepuolustukseksi; ja tunnen aivan liian suurta kunnioitusta teitä
kohtaan sen käytöksen vuoksi, jota olette osoittanut lyhyen
kohtauksemme aikana, voidakseni aiheuttaa teille ikävyyksiä. Sallikaa
minun nyt olla avomielinen; ja ehkä te sitten puolestanne tunnustatte,
että minun asemassani muut olisivat menetelleet samalla tavalla, mutta
eivät ehkä olisi olleet puoleksikaan niin pitkämielisiä. Teidän isänne
sekaantuu ilman vähintäkään oikeutta minun asioihini: hän haluaa ottaa
minut kiinni, saada minut toimitetuksi vankilaan, tuomituksi suuriin
sakkoihin, ehkäpä karkoitetuksi koko maasta. En ryhdy ollenkaan
puolustamaan salakuljetusta; riittää kun sanon, että eräiden lakien
rikkomisesta tulee sakkoja ja rangaistuksia ja että minä juuri senkin
hyvin tietäen harjoitan tointani. Mutta loordilla ei ollut
minkäänlaisia laillisia valtuuksia käydä kimppuuni; hänen tekonsa
perustui kokonaan mielivaltaan; ja jos olisin heittänyt hänet
ja hänen miehensä mereen, olisi minulla siihenkin ollut hyvä
oikeuteni, sillä heidän yrityksensä oli suoraan sanoen merirosvousta.
Kun isänne nyt siten tahtoi muuttaa huvipurren tullikutteriksi, niin
ette saa kummeksua, jos minä nyt vastavuoroon muutan purren
salakuljettaja-alukseksi; ja kun hän on sekoittanut toisiinsa
tullivalvonnan ja huvipurjehtimisen, niin ei häntä saata ihmetyttää,
jos minä vastavuoroon sekoitan hiukan toisiinsa huvipurjehdusta ja
salakuljetusta. Olen puettanut teidän miehiset seuralaisenne
salakuljettajiksi ja lähettänyt heidät purjehtimaan aluksellani
Cherbourgiin, missä he kaikessa turvassa pääsevät maihin; ja heidän
asemastaan olemme minä ja se ainoa henkilö, jonka olen voinut sallia
olla pilassa mukana, pukeutuneet herrasmiehiksi. Tarkoitukseni on
kahtanainen: ensinnäkin on saatava maihin lastini, joka minulla nyt on
täällä aluksessa ja joka on varsin kallis arvoltaan; toisekseen on
minun kostettava isällenne ja hänen seuralaisilleen heidän
hyökkäyksensä minua vastaan, ja sen teen asettumalla heidän sijaansa,
pari päivää nauttien heidän yltäkylläisyydestään. Aikomuksenani on
käyttää eräitä vapauksia ainoastaan arvoisan loordin viineihin ja
ruokavarastoihin nähden, mutta kaiken muun jätän ennalleen, -- siitä
voitte olla vakuutettu. Mutta minulle ei koidu mitään hupia koko
jutusta, elleivät naiset ole mukana kanssamme päivällispöydässä, kuten
tähän asti ovat aterioineet teidän isänne ja hänen ystäviensä kera."
"Sitä tuskin voitte odottaa, sir", sanoi Cecilia.
"Kyllä, sitä odotan; eikä se ole vain purren ja teidän oman nopean
vapautumisenne ehtona, vaan se on myöskin ainoa keino, jolla saatte
mitään syödäksenne. Huomaatte, miss Ossulton, että isäin pahat teot
kostetaan lapsille. Olen nyt ilmoittanut teille, mitä aion tehdä ja
mitä haluan. Saatte harkita asiaa ja päättää, eikö kaikille
asianomaisille ole parasta, että suostutte. Teillä on lupa ilmoittaa
toisille naisille että, miten he käyttäytynevätkin, he saavat olla
aivan yhtä turvassa huonolta kohtelulta ja säädyttömyyksiltä kuin jos
olisivat Grosvenor Squarella Lontoossa, mutta en takaa että he eivät
saa kärsiä nälkää, jos he -- saatuaan osakseen niin paljon
hyväntahtoisuutta joka suhteessa -- osoittautuvat niin vähän
kiitollisiksi, etteivät suostu kunnioittamaan meitä seurallaan."
"Te tahdotte siis sanoa, että aiotte nälällä pakoittaa meidät
alistumaan?"
"Ei, ei nälällä, miss Ossulton; mutta muistakaa, että saatte vain vettä
ja leipää ja että pidämme teidät kaikki pidätettyinä, kunnes myönnytte;
pidätyksenne vain lisäisi isänne huolestusta."
"Te osaatte saada toisen vakuutetuksi, sir", sanoi Cecilia.
"Omasta puolestani toivon aina olevani valmis uhraamaan kaiken
ylpeydentunteeni, säästääkseni isältäni niin paljon levottomuutta.
Teidän luvallanne siis: menen alas kajuuttaan ja vapautan muutkin
naiset heidän pahimmasta pelostaan. Mitä tulee sen saavuttamiseen, mitä
haluatte, voin vain sanoa sen, että minulla näin nuorena tuskin on
suurtakaan vaikutusvaltaa itseäni vanhempiin, ja että minun silloin on
ehdottomasti alistuttava siihen, kun minulla ei ole lupaa selittää
heille sellaisia syitä, jotka voisivat heihin vaikuttaa. Voisitteko
senvuoksi sikäli vapauttaa minut lupauksestani, että sallitte minun
ilmaista kaiken, mitä nyt olette sanonut minulle, ainoalle laivassa
olevalle naidulle naiselle? Luulen että silloin voisin saavuttaa mitä
haluatte ja mitä suoraan sanoen minä yritän toteuttaa _ainoastaan_ sen
vuoksi, että kovin haluan taas päästä ystävieni pariin."
"Ja vapautua minun seurastani", vastasi Pickersgill, hymyillen
ivallisesti, -- "luonnollisesti; mutta minun täytyy saada suoritetuksi
vähäinen kostoni ja saankin sen; ja vaikka te voitte inhota minua ja
luultavasti inhoattekin, ei teillä missään tapauksessa tule olemaan
kovin hirvittäviä syytöksiä tehtävänä minua vastaan. Ennen kuin menette
alas, miss Ossulton, annan teille luvan ottaa uskotukseni tuon
mainitsemanne arvoisan naisen; ja pyydän saada luvan esitellä ystäväni,
mr. Ossultonin"; ja Pickersgill viittasi kädellään Corbettia kohti,
joka nosti hattuaan ja teki syvän kumarruksen.
Cecilia Ossultonin oli mahdoton olla vetämättä suutaan hymyyn.
"Ja", jatkoi Pickersgill, "kun nyt olen ottanut laivan päällikkyyden
loordin sijasta, on aivan välttämätöntä, että otan myöskin loordin
nimen. Niin kauan kuin olen aluksessa, olen siis loordi B.; ja sallikaa
minun esittäytyä tällä nimellä: minua ei saa puhutella muuksi. Voitte
luottaa siihen, miss Ossulton, että olen mitä isällisimmin huolehtiva
viihtymyksestänne ja mukavuudestanne!"
Jos Cecilia Ossulton olisi uskaltanut vapaasti ilmaista todelliset
tunteensa tällä hetkellä, niin hän olisi purskahtanut äänekkääseen
nauruun; olihan tämä kaikki niin kovin hullunkurista. Mutta samalla
juuri aseman ilveilymäisyys rauhoitti häntä vielä enemmän. Hän meni
kajuuttaan, raskas paino kirvonneena sydämeltään.
Sillävälin olivat miss Ossulton ja mrs. Lascelles kannen alla olleet
kovin levottomina Cecilian pitkällisen poissaolon vuoksi; he eivät
tienneet mitä ajatella, eivätkä rohjenneet nousta kannellekaan. Mrs.
Lascelles oli jo kerran päättänyt kaiken uhallakin mennä ylös; mutta
miss Ossulton ja Phoebe olivat alkaneet pelästyneinä kirkua ja niin
hartaasti pyytäneet häntä olemaan heitä jättämättä, että hän
vastahakoisesti oli suostunut jäämään alas. Cecilian kasvot, hänen
astuessaan kajuuttaan, rauhoittivat mrs. Lascellesin, mutta eivät
tätiä, joka juoksi hänen luokseen ja itkien ja nyyhkyttäen heittäytyi
hänen kaulaansa, sanoen:
"Mitä ovat he tehneet sinulle, rakas Cecilia-raukkani?"
"Eivät yhtään mitään, täti", vastasi Cecilia; "kapteeni puhuu varsin
ystävällisesti ja lupaa osoittaa kaikkea mahdollista arvonantoa meitä
kohtaan, kun vain tottelemme hänen käskyjään; mutta muussa
tapauksessa..."
"Muussa tapauksessa... mitä sitten, Cecilia?" kysyi miss Ossulton
tarttuen veljentytärtään käsivarteen.
"Antaa hän meidän nähdä nälkää eikä päästä meitä pois täältä."
"Jumala meitä armahtakoon!" huusi miss Ossulton ja alkoi taas
nyyhkyttää.
Cecilia meni nyt mrs. Lascellesin luo ja ilmoitti hänelle kahden kesken
kaiken mitä oli tapahtunut. Mrs. Lascelles oli Cecilian kanssa samaa
mieltä siitä, että heidän ei tarvinnut pelätä mitään loukkauksia, ja
asiasta keskustellessaan puhkesivat he molemmat lopulta äänekkääseen
nauruun: jutulla oli uutuudenviehätyksensä, ja perin naurettavaa oli,
että herroista oli tullut salakuljettajia. Cecilia oli mielissään
siitä, että hän ei saanut kertoa mitään tädilleen, koska hän toivoi
tädin nyt niin säikähtyvän koko selkkauksesta, ettei häntä enää
milloinkaan tarvitsisi saada seurakseen huvipurjehdukselle; ja mrs.
Lascelles oli vain liiankin iloinen siitä, että miss Ossultonilla oli
kiusaa, tämä kun oli niin monasti ja moninaisilla tavoilla häntä
loukannut. Keskustelun päätyttyä olivat molemmat siis varsin
tyytyväisiä ja mrs. Lascelles tunsi luonnollista uteliaisuutta päästä
näkemään uutta loordi B:tä ja uutta mr. Ossultonia. Mutta he eivät
olleet vielä syöneet aamiaista ja tunsivat nyt itsensä kovin
nälkäisiksi, päästyään levottomuudestansa. He käskivät senvuoksi
Phoeben pyytää muonamestarilta hiukan kahvia tai teetä. Tuli vastaus:
"Aamiainen on katettu kajuuttaan, ja loordi B. toivoo, että naiset
tulevat aterialle."
"Ei, ei", vastasi mrs. Lascelles, "sitä en voi tehdä, ennen kuin olen
tullut ensin esitellyksi heille."
"Minäkään en tahdo mennä", vastasi Cecilia; "mutta kirjoitan lappusen,
jotta saamme aamiaisen tänne."
Cecilia kyhäsi lyijykynällä seuraavat rivit:
"Miss Ossulton tervehtii loordi B:tä; kun naiset tuntevat itsensä
kovin huonovointisiksi tämänaamuisen levottomuuden jälkeen, ovat
he varmoja siitä, että arvoisa loordi suo anteeksi, jos he eivät
voi tulla aamiaiselle, mutta toivovat tapaavansa arvoisan loordin
päivällispöydässä, ellei jo sitä ennen kannella."
Pyyntöön tuli suosiollinen vastaus, ja muonamestari kattoi pian
aamiaispöydän naisten kajuuttaan.
"No, Maddox", kysyi Cecilia, "miten tulet toimeen uuden isäntäsi
kanssa?"
Muonamestari loi katseen ovea kohti, nähdäkseen oliko se suljettu,
pudisti päätään ja sanoi sitten epätoivoisen näköisenä:
"Hän on antanut määräyksen paistaa metsänriistaa päivälliseksi, miss,
ja kaksi kertaa on hän uhannut heittää minut mereen."
"Sinun täytyy totella häntä, Maddox, muutoin hän aivan varmaan täyttää
uhkauksensa. Nämä merirosvot ovat hirvittäviä ihmisiä. Ole tarkka ja
palvele häntä aivan niinkuin hän olisi isäni."
"Kyllä, kyllä, armollinen neiti, tahdon niin tehdä; mutta tulee sitä
vielä meidänkin aikamme. Tämähän on aavalla merellä tapahtuvaa
_murtovarkautta_, ja kuljen mielelläni vaikka viisikymmentä penikulmaa
nähdäkseni hänen hirttämisensä."
"Muonamestari!" huusi Pickersgill kajuutasta.
"Oi, hyvä Jumala! ei kait hän ole kuullut puhettani... luuletteko hänen
kuulleen, miss?"
"Seinät ovat hyvin ohuet, ja sinä puhuit äänekkäästi", sanoi mrs.
Lascelles; "riennä joka tapauksessa heti hänen luokseen."
"Hyvästi, miss; hyvästi, armollinen rouva, ellen näkisi teitä enää",
sopersi Maddox vavisten pelosta, kun hän totteli kauhistavaa käskyä...
jonka tarkoituksena oli pyytää hammastikkua.
Miss Ossulton ei tahtonut koskea aamiaiseen; mutta mrs. Lascellesilla
ja Cecilialla oli mainio ruokahalu.
"On ikävä istua suljettuna tänne kajuuttaan", virkkoi mrs. Lascelles;
"tule, Cecilia, mennään kannelle."
"Ja jätätte minut tänne!" huusi miss Ossulton.
"Onhan Phoebe täällä, täti; menemme kannelle koettaaksemme taivuttaa
merirosvot viemään meidät maihin."
Mrs. Lascelles ja Cecilia panivat hatun päähänsä ja menivät ylös.
Loordi B. nosti heille hattuaan ja pyysi saada kunnian tulla
esitellyksi kauniille leskelle. Hän johti naiset istumaan ja alotti
sitten keskustelun eri asioista, joilla samalla oli uutuuden
mielenkiintoa naisille. Loordi puhui Ranskasta ja kuvasi sen
satamakaupunkeja, kertoi silloin tällöin väliin hauskan kaskun, osoitti
naisille eri niemet, lahdet, kaupungit ja kylät, joiden ohi nopeasti
viiletettiin, ja aina oli hänellä joku pikku juttu kerrottavana kunkin
yhteydessä. Ennen kuin naiset olivat olleet kahta tuntia kannella,
havaitsivat he suureksi ihmeekseen olevansa ei vain huvitettuja
kuulemastaan, vaan vieläpä keskustelevansakin salakuljettajakapteenin
kanssa, ja useastikin olivat he ääneensä nauraneet. Mutta tuo
tekoloordi oli herättänyt heissä luottamusta; he uskoivat täydelleen,
että kaikki hänen selittelynsä oli totta ja että hän oli ottanut purren
haltuunsa kuljettaakseen turvaan tavaransa sekä saadakseen kostaa ja
kelpo tavalla nauraa. Mutta mikään näistä kolmesta rikoksesta
ei ole kuolemansyntiä kauniimman sukupuolen silmissä, ja Jack
oli pulska, sorea mies, jolla oli mainio käytös ja varsin
miellyttävä keskustelukyky, samalla kun kapteenin ja hänen ystävänsä
esiintymisessä yleensäkään ei ollut ilmennyt muuta kuin mitä suurinta
kunnioittavaisuutta.
"Hyvät naiset, kun ette pelkää minua, mikä on suurempi onni kuin
minulla on ollut syytä odottaa, niin olette ehkä huvitettuja näkemään,
miten kovin pelkureita ovat ne, jotka syyttävät teidän sukupuoltanne
arkamaisuudesta, jos sallitte, lähetän kutsumaan kokkia ja
muonamestaria ja tiedustelen heiltä päivällisestämme."
"Tietäisinpä mielelläni, mitä saamme päivälliseksi", sanoi mrs.
Lascelles teennäisen vakavana; "vai mitä arvelet, Cecilia?"
Cecilia painoi nenäliinan suulleen.
"Käskekää muonamestarin ja kokin heti tulla tänne peräkannelle", huusi
Pickersgill.
Muutaman sekunnin kuluttua ilmaantuivat molemmat.
"Muonamestari!" huusi Pickersgill lujaa.
"Tässä olen, mylord", vastasi Maddox, hattu kädessä.
"Mitä viinejä olette ottanut esille päivälliseksi?"
"Samppanjaa, mylord, ja punaviiniä, mylord, ja madeiraa ja sherryä,
mylord."
"Ette bourgognea, sir?"
"En, mylord; bourgognea ei ole laivassa!"
"Ei ole bourgognea, sir! Uskallatteko sanoa minulle sellaista?"
"Sieluni autuuden nimessä, mylord", huudahti Maddox ja lankesi
polvilleen, "bourgognea ei ole laivassa -- kysykää naisilta."
"Hyvä on, sir, saatte mennä."
"Kokki, mitä teillä on päivälliseksi?"
"Paistettua lamm... metsänriistaa, sir... mylord", vastasi kokki,
valkea lakki kädessään.
"Ja mitä vielä, mies?"
"Keitettyä vasikanpäätä, mylord."
"Keitettyä vasikanpäätä! Se on käristettävä, muutoin korvennutan
teidät, sir!" huusi Pickersgill äkäisellä äänellä.
"Kyllä, mylord; käristän sen."
"Ja mitä vielä, sir?"
"Maintenon-kotletteja, mylord."
"Maintenon-kotletteja! vihaan niitä... en tahdo niitä, sir. Ne on
laitettava _à l'ombre chinoise_."
"En tiedä, mitä se merkitsee, mylord."
"Se ei liikuta minua, lurjus. Ellette saa sitä selville ennen
päivällistä, niin kalojen ruoaksi joudutte... siinä kaikki; saatte
mennä."
Kokki hoiperteli pois väännellen käsiään ja valkeata lakkiaan -- sillä
hänellä oli se vielä oikeassa kädessään -- ja katosi kannen alle
etukannen luukusta.
"Olen tehnyt tämän osoittaakseni teille kohteliaisuuden, jonka hyvin
olette ansainneet, arvoisat naiset; olette rohkeampia kuin toinen
sukupuoli."
"Muistakaa, että me olemme alkaneet luottaa teihin, kun olette antanut
vakuudeksi sananne, mylord."
"Osoitatteko siis minulle sen kunnian, että luotatte minuun?"
"En niin tehnyt, ennen kuin näin teidät", vastasi mrs. Lascelles;
"mutta nyt olen vakuutettu siitä, että te pidätte lupauksenne."
"Te tosiaan rohkaisette minua, arvoisa rouva, edelleen noudattamaan
oikeutta", sanoi Pickersgill kumartaen; "sillä olisinpa kovin
pahoillani, ellette voisi hyväksyä tekojani, ja vielä enemmän
pahoillani, jos osoittautuisi, etten ole luottamuksenne arvoinen."
Kuten lukija huomaa, on kaikki toistaiseksi menemässä erinomaisen
hyvin.