Portland Bill.
Happy-go-Lucky lähti raikkaan tuulen puhaltaessa ja löyhennetyin
jalusnuorin St. Malon satamasta sen päivän edellisenä iltana, jolloin
Arrow purjehti Barn Poolista, ja seuraavana aamuna lähti Active
Portsmouthista.
Huvipurren matkan määränä oli, kuten edellä olemme maininneet, Cowesin
pursisatama Wightin saarella. Active oli saanut määräyksen risteillä
miten tahtoi asemasatamansa tarkastuspiirin rajojen sisäpuolella; se
pyrki West Bayn lahteen toiselle puolen Portland Billin niemekettä.
Happy-go-Lucky aikoi samaan lahteen, saadakseen siellä lastinsa maihin.
Tuuli oli vieno, ja oli täydet kauniin sään toiveet, kun Happy-go-Lucky
klo 10 aikaan tiistai-iltana sai näkyviinsä Portlandin majakat. Kun oli
mahdoton saada lastia maihin sinä yönä, jäi alus paikoilleen.
Kello 11 aikaan illalla saapui myöskin tullikutteri Active Portlandin
valotornien seuduille.
Mr. Appleboy tuli kannelle tarkastamaan asemaa, määräsi pysyttelemään
kutterin paikoillaan ja hävisi sitten kannen alle, lopettaakseen
määrätyn lukunsa katajanmarjaviina-toteja. Puolenyön seuduissa saapui
myös huvipursi Arrow Portlandin majakoitten tasalle, mutta jatkoi
matkaansa tiukasti ponnistellen pakovettä vastaan.
Päivä alkoi koittaa, ja taivaanranta oli kirkas. Ensimäisinä olivat
luonnollisesti salakuljettajat tähystelemässä; heidän ja tullikutterin
miesten etu vaati tietämään, mitä muuta väkeä vesillä liikkui;
huvipursi oli puolueeton.
"Kaksi kutteria on näkyvissä, sir", ilmoitti Corbett, jolla oli
vahtivuoro, sillä Pickersgill oli ollut kannella melkein koko yön ja
sitte heittäytynyt vuoteelleen vaatteet yllä.
"Miltä ne näyttävät?" kysyi Pickersgill, joka silmänräpäyksessä pääsi
jaloilleen.
"Toinen on huvipursi, ja toinen voi olla samaa lajia; pikemmin
kuitenkin luulen, mikäli näin hämärässä voin päättää, että se on vanha
ystävämme, joka tapaa oleskella näillä main."
"Mitä! vanha Appleboy?"
"Niin, siltä näyttää kuin hän siellä olisi; mutta päivähän on tuskin
vielä koittamassa."
"Hyvä on, he eivät voi mitään tehdä tuulen ollessa näin vienona; ja
myötätuulessa pääsemme helposti näyttämään heille kantapäämme. Mutta
oletko varma siitä, että tuo toinen on huvipursi?" kysyi Pickersgill
kannelle päästyänsä.
"Varma olen; kuningas huolehtii enemmän purjekankaastaan!"
"Olet oikeassa", myönsi Pickersgill, "se on huvipursi; ja oikeaan
osasit siinäkin arvelussasi, että tuo toinen on vanha Active-nauta,
joka nuuskii päästäkseen väkijuomatavaroihin käsiksi. No, toistaiseksi
en näe mitään levottomuuden syytä, kunhan ei tule aivan tyven; jos niin
kävisi, täytyy meidän turvautua veneeseemme heti kun hekin aikovat
venettä käyttää; olemme heistä vähintään neljän penikulman päässä.
[Meripenikulma vastaa noin kahta kilometriä.] Tarkatkaa tullikutterin
liikkeitä, Corbett, ja pitäkää silmällä, laskevatko he veneen vesille.
Miten käy kulkumme nyt? Neljä solmua? Sitä vauhtia mennen väsytämme
pian heidän miehensä."
Noitten kolmen kutterin asema oli tällainen;
Happy-go-Lucky oli noin neljän penikulman päässä Portland Headin
ulkopuolella, ja hyvän matkaa West Bayssa. Tullikutteri oli aivan
lähellä ensinmainittua paikkaa. Huvipursi oli salakuljettaja-aluksen
ulkopuolella, noin kaksi penikulmaa siitä länteen päin ja viiden,
kuuden penikulman päässä tullikutterista.
"Kaksi alusta näkyvissä, sir", ilmoitti mr. Smith, tullen alas mr.
Appleboyn kajuuttaan.
"Hyvä", vastasi luutnantti, joka makasi vuoteellaan.
"Miehet väittävät, että toinen niistä on Happy-go-Lucky, sir", sanoi
Smith uniseen tapaansa.
"Mitä sanotte! Happy-go-Lucky? Oikein, muistan sen otuksen.
Kaksikymmentä kertaa olen iskenyt siihen kiinni, -- mutta aina se on
ollut tyhjillään. Mihin suuntaan se kulkee?"
"Se kulkee nyt länttä kohti, sir; mutta se pysytteli paikoillaan
aikaisemmin, silloin kun miehet sen ensin näkivät."
"Siinä tapauksessa se on lastissa", ja mr. Appleboy ajoi kiireisesti
partansa, pukeutui ja nousi kannelle.
"Oikein, se se on", sanoi luutnantti hieroen silmiään kerran toisensa
perästä ja sitte taas kurkistaen kaukoputkella. "Vedettäköön auki
etumaston purje... ja kaikki miehet purjeisiin. Mikä alus tuo toinen
on?"
"En tiedä, sir, -- kutteri se on."
"Kutteri? niin oikein; ehkäpä se on huvipursi tai mahdollisesti uusi
tälle asemalle komennettu tullikutteri. Kaikki purjeet tuuleen, mr.
Tomkins; antakaa nostaa merkkiviirimme ja laukaista kanuuna, -- sitten
ymmärtävät mitä tarkoitamme; ne eivät tunne Happy-go-Luckya yhtä hyvin
kuin me."
Muutamassa minuutissa olivat kaikki Activen purjeet levitetyt; sen
merkkiviiri nostettiin, ja kanuuna pamahti. Salakuljettaja-aluksella
huomattiin, että Active oli tuntenut Happy-go-Luckyn, purjeita
lisättiin ja kulku ohjattiin vielä enemmän länteen.
"Kanuunanlaukaus, sir", ilmoitti muuan miehistä mr. Stewartille
huvipurressa.
"Vai niin; antakaa minulle kiikari... tullikutteri; siinä tapauksessa
täytyy tuon maan puolella olevan aluksen, joka tulee meitä kohti, olla
salakuljetusalus."
"Se on juuri nostanut kaikki purjeensa, sir."
"Niin, asia on selvä. Menen alas ilmoittamaan loordille asiasta;
pitäkää samaa suuntaa kuin tähänkin asti."
Mr. Stewart kävi ilmoittamassa loordi B:lle, mitä oli tapahtunut. Ei
vain loordi, vaan myöskin useimmat muut herrasmiehet tulivat kannelle,
ja samoin tekivät hetkisen kuluttua naisetkin, joille loordi B. oli
heidän kajuuttansa ovesta ilmoittanut, mitä oli tapahtumassa.
Mutta salakuljettaja-aluksella oli parempi tuuli kuin tullikutterilla,
ja se pääsi yhä enemmän edelle.
"Jos muuttaisimme nyt suuntaa, mylord", huomautti mr. Stewart, "alus
kun juuri on rinnallamme ja maan puolella, niin estäisimme sen
pääsemästä pakoon."
"Kääntäkää pursi, mr. Stewart", myöntyi loordi B.; "meidän täytyy tehdä
velvollisuutemme ja katsoa että lakeja ei loukata."
"Tämä ei ole rehellistä peliä, isä", moitti Cecilia Ossulton; "meillä
ei ole mitään salakuljettajain kanssa selvitettävänä, ainakaan ei
meillä naisilla, sillä hehän kuljettavat kaunista tavaraa meille."
"Miss Ossulton", huomautti hänen tätinsä, "sinun ei sovi tässä esittää
mielipiteitäsi."
Purren suunta muutettiin, ja nopeakulkuisena se jätti
salakuljettaja-alukselle varsin pienet pakoonpääsyn toiveet; mutta
toista sittenkin on takaa-ajaminen kuin kiinni-ottaminen.
"Tervehtikäämme sitä kanuunanlaukauksella", sanoi loordi B.; "se vähän
peloittaa sitä, niin ettei se uskalla yrittää ohitsemme."
Kanuuna panostettiin, ja kun välimatka ei ollut penikulmaa pitempi,
lensi kuula tosiaan lähes neljänneksen matkasta.
Kaikki herrasmiehet olivat kovin innostuneita takaa-ajoon kuten
loordikin, mutta tuuli heikkeni, ja lopulta oli melkein tyventä. Mutta
tullikutteri oli laskenut vesille veneensä, jotka lähenivät nopeasti.
"Laskekaamme mekin vene vesille, Stewart", sanoi loordi, "ja
auttakaamme heitä; nyt on aivan tyyntä."
Vene oli pian vesillä; se oli hyvin iso, tavallisesti köytetty
kannelle, missä se otti suuren tilan. Airoja siinä oli kuusi; ja kun
kuusi miestä oli asettunut soutajiksi, hyppäsi sinne mr. Stewart, ja
loordi B. seurasi häntä.
"Mutta teillähän ei ole minkäänlaisia aseita", sanoi mr. Hautaine.
"Ei tarvitakaan, salakuljettajat eivät nykyään tee vastarintaa",
huomautti Stewart.
"Sittenhän te olette lähtemässä kovin ritarilliselle retkelle,
tosiaan", huomautti Cecilia Ossulton; "toivotan vain onnea!"
Mutta loordi B. oli aivan liian innostunut kiinnittääkseen huomiota
puheisiin. Vene työnnettiin erilleen kutterista ja suuntasi kulkunsa
kohti salakuljettaja-alusta.
Samaan aikaan olivat tullikutterin veneet noin viisi penikulmaa
Happy-go-Luckyn takana, ja huvipursi oli siitä noin kolmen
neljännespenikulman päässä aavalla merellä. Pickersgill oli
luonnollisesti huomannut huvipurren liikkeet, nähnyt sen kääntyvän
takaa-ajoon, nostavan lippunsa ja merkkiviirinsä sekä laukaisevan
kanuunansa.
"Katsohan vaan", virkkoi hän, "tämäpä on synkintä kiittämättömyyttä!
joutua juuri samojen ihmisten ahdistettavaksi, joille toimittaa
tavaroita! Haluaisinpa vain, että tavoittaisivatkin meidät;
koettakootpa sekaantua asiaan, niin vielä saavat katuakin! Missään
tapauksessa ei ole mieleeni asian kääntyminen tälle tolalle, ei
tosiaan."
Oli tullut, kuten olemme huomauttaneet, miltei tyven, ja tulliveneet
jatkoivat takaa-ajoaan. Pickersgill piti niitä silmällä niiden
lähestyessä.
"Mitä teemme?" sanoi Corbett; "laskemmeko veneen vesille?"
"Kyllä", vastasi Pickersgill, "laskemme veneen vesille ja siirrämme
tavarat siihen kaikki valmiiksi; mutta ensinnäkin pystymme soutamaan
nopeammin kuin takaa-ajajat, ja toisekseen ovat he varmaan varsin
väsyneitä, ennenkuin pääsevät tänne asti. Me olemme voimissamme ja
jätämme heidät pian jälkeemme; senvuoksi en aio täältä lähteä,
ennenkuin he ovat edes puolen penikulman päässä täältä. Meidän täytyy
upottaa väkijuoma-ankkurit, jotta he eivät voi kaapata alusta, eikä
kannata ottaa niitä mukaan. Siirtäkää ne senvuoksi laivan laidalle,
josta ne helposti voi heittää mereen kenenkään näkemättä ja kykenemättä
vannomaan niitä meillä olleen. Meillä on vielä runsas puoli tuntia
aikaa ja enemmänkin käytettävänämme."
"Niin kyllä, mutta voitte antaa kaiken olla paikoillaankin, jos niin
haluatte", sanoi Morrison, "vaikka tosin aina on paras katsoa, että on
oikeus puolella ja kaikki kunnossa. Muuten voin vannoa, että, ennenkuin
on puolta tuntia kulunut, olemme poissa heidän näkyvistään. Katsokaapa
tuonne", jatkoi hän, viitaten idässä kohoavaan paksuun pilviseinään,
"se tulee suoraan tänne, kuten olen jo ennustanut."
"Totta kyllä; mutta ei vielä voi sanoa, kumpi tulee ensiksi, veneetkö
vai sumu, Morrison hyvä; siksi on parasta olla valmiina kaiken
varalta."
"Mutta mitä tämä on? Tuolla on vene tulossa huvipurreltakin!"
Pickersgill otti esiin kaukoputkensa.
"Totta tosiaan, purren oma vene, nimi maalattuna keulalaitaan. No niin,
antaa heidän tulla... kursailematta käymme tekemään heille vastarintaa;
heillä ei ole laillista oikeutta ahdistaa meitä, ja saavat vastata
menettelystään. Meillä ei ole mitään pelättävänä. Ottakaa jalkalaudat
ja käsikanget, pojat; heitä on kuusi miestä soutamassa ja kolme veneen
perässä: aika miehiä täytyy heidän olla, jos mielivät voittaa meidät."
Muutamassa minuutissa oli loordi B:n vene tullut aivan lähelle
salakuljettaja-alusta.
"Vene, ohoi! Mistä on kysymys?"
"Antautukaa kuninkaan nimessä!"
"Miksi niin, ja kenelle? Laivamme on englantilainen ja purjehtii pitkin
rannikkoa."
"Soutakaa kupeelle, pojat", huusi Stewart. "Olen kuninkaan upseeri;
tunnemme aluksen."
Vene kiiti kutterin kylkeen, ja Stewart ja loordi B. sekä heidän
miehensä hyppäsivät kannelle.
"No niin, hyvät herrat, mitä tahdotte?" kysyi Pickersgill.
"Teemme takavarikon; te olette salakuljettajia. Ei kannata kieltää,
tuossahan on väkijuomatynnyrejä pitkin kantta."
"Emme ole väittäneetkään, ettemme ole salakuljettajia", vastasi
Pickersgill, "mutta mitä se teihin kuuluu? Aluksenne ei kuulu
sotalaivastoon eikä ole tullilaivakaan."
"Ei; mutta velvollisuutemme on suojata lakeja rikkomuksilta."
"Ja keitä te sitten olette?" kysyi Pickersgill.
"Minä olen loordi B."
"Siinä tapauksessa, mylord, sallikaa minun sanoa, että olisitte tehnyt
paljoa paremmin harrastaessanne vain lakien laatimista ja jättäessänne
vähemmän huomattavien ihmisten, sellaisten kuin tässä minun takanani
olevat, tehtäväksi huolehtia siitä, miten niitä täytetään. Kukin
hoitakoon asiansa, sanotaan. Takaan, ettemme millään tavoin vahingoita
teitä, mylord, koska ette ole käyttäneet muita aseita kuin sanoja meitä
vastaan, mutta meidän täytyy saattaa teidät kykenemättömiksi meitä
vahingoittamaan. Peräkannelle, pojat! Nyt, mylord, vastustus on turhaa;
meitä on kaksi kertaa enemmän kuin teitä, ja te olette tavanneet
voittajanne."
Loordi B. ja mr. Stewart käsittivät olevansa kovin ikävässä asemassa.
"Tehkää kuten tahdotte", sanoi mr. Stewart, "mutta muistakaa, että
tulliveneet tulevat yhä lähemmäksi."
"Katsokaapa, sir, näkyykö enää tullikutteria?" sanoi Pickersgill.
Stewart katsoi siihen suuntaan, missä tullikutterin piti olla, ja
huomasi, että se oli hävinnyt sumuun.
"Viiden minuutin kuluttua, sir, ovat veneetkin kadonneet näkyvistä, ja
samoin käy teidänkin aluksenne. Meillä ei ole mitään pelättävänä
niitten puolelta."
"On tosiaan, mylord, parasta, että lähdemme takaisin", esitti mr.
Stewart käsittäen, että Pickersgill oli oikeassa.
"Pyydän anteeksi, mutta te ette siirry huvipurteenne niin pian kuin
nähtävästi nyt tahtoisitte. Ottakaa airot veneestä, pojat, ja heittäkää
niille pari melaa, joiden avulla he voivat päästä rannalle. Samalla
paiskatkaa nurin ensimäinen, joka vain yrittääkin asettua vastarintaan.
Ette ehkä, mylord, ole selvillä siitä, että olette yrittänyt harjoittaa
merirosvousta avoimella ulapalla?"
Stewart loi katseensa loordiin. Väite oli tosi kylläkin.
Huvipurren miehet eivät voineet tehdä vastarintaa; airot otettiin
veneestä ja miehet laskettiin taas sinne.
"Mylord", sanoi Pickersgill, "miehet ovat veneessänne, olkaa niin
ystävällinen ja astukaa tekin sinne, ja te, sir, tehkää samoin. Olisin
pahoillani, jos minun tarvitsisi kajota valtakunnan pääriin ja
kuninkaan upseeriin, vaikkapa puolipalkallakin olevaan."
Vastaväitteet olivat turhia; kaksi salakuljettajista johti loordin
veneeseen, ja mr. Stewart meni perässä.
"Jätän teidän aironne, mylord, Weymouthin tullikamarin luo, ja
toivoakseni tämä juttu on teille tulevaisuuden varalta opetuksena
siitä, että kunkin on parasta pitää vaari omista asioistaan."
Vene lykättiin ulohtaalle kutterin kupeelta ja katosi pian näkyvistä
sumuun, joka nyt oli peittänyt verhoonsa sekä tulliveneet että
huvipurren, samalla kun se toi mukanaan tuulenhenkeä idästä.
"Kääntäkää alus tuuleen, Morrison", sanoi Pickersgill; "laskemme
merelle, päästäksemme erillemme veneistä. Jos ne soutavat yhä edelleen,
niin ne ilmeisesti otaksuvat varmaksi, että me yritämme päästä lahteen,
ja saman tekee tullikutterikin."
Pickersgill ja Corbett olivat puhelleet hetkisen peräkannella, kun
edellinen tahtoi suuntaa muutettavaksi kaksi pistettä.
"Olkaa hiljaa kaikki, pojat, ja ilmoittakaa minulle, jos kuulette
kanuunanlaukauksen tai kellonsoittoa huvipurrelta", sanoi Pickersgill.
"Kanuunanlaukaus kuuluu aivan läheltä, sir", sanoi muuan miehistä;
"ääni tuli suoraan edestä päin."
"Hyvä on, pitäkää suunta entisellään. Peräkannelle, pojat; emme voi
viedä lastiamme maihin lahdessa, sillä tullikutterin on nähty ajavan
meitä takaa, ja kaikilla rannikon tulliasemilla tähystellään meidän
ilmautumistamme. Nyt, pojat, olen senvuoksi päättänyt, että koska
huvipurren herrat ovat arvelleet sopivaksi sekaantua meidän asioihimme,
niin me otamme huvipurren haltuumme muutamaksi päiväksi. Me voimme
sitte purjehtia minne tahansa herättämättä epäluuloa ja viedä lastimme
helposti maihin. Laskemme aluksemme huvipurren viereen; siellä ei voi
olla monta miestä laivalla. Mutta muistakaa, että väkivaltaa
kenellekään ei saa tehdä, vaan on käyttäydyttävä kohteliaasti ja
toteltava minun määräyksiäni. Te, Morrison, ja neljä miestänne sekä
poika jäätte laivaan, kuten ennenkin, ja viette aluksen Cherbourgiin,
minne me tulemme perässä."
Hetkistä myöhemmin ammuttiin huvipurrelta toinen laukaus.
Laivalla olijat, varsinkin naiset, olivat levottomia; usma oli niin
paksua, että he eivät voineet erottaa koko aluksen pituutta eteensä. He
olivat nähneet loordin ja hänen seurueensa veneen laskevan
salakuljettaja-aluksen kylkeen, mutta eivät olleet enää nähneet miten
se sitte jätettiin airoitta ajelemaan, koska sumu sitä ennen oli
peittänyt kaiken näkyvistä. Huvipurteen ei ollut jäänyt muuta kuin
kolme miestä, ja jos olisi tullut ruma ilma, olisivat purressaolijat
joutuneet varsin vaikeaan asemaan.
Mr. Hautaine oli ottanut päällikkyyden asiakseen ja käskenyt ampua
kanuunoilla, jotta vene voisi löytää takaisin alukselle. Neljättä
laukausta oltiin juuri panostamassa, kun havaittiin, että
salakuljettajain kutteri alkoi hämärtää sumun seasta.
"Siinä he ovat", huudahtivat merimiehet, "ja he ovat ottaneet saaliin
mukaansa! Kolme eläköön-huutoa Arrowille!"
"Halloo! Tehän tulette ihan kiinni meihin!" huusi Hautaine.
"Juuri niin aioimme tehdä, sir", vastasi Pickersgill, hypäten aluksen
kannelle miestensä seuraamana.
"Kuka perhana te olette?"
"Aivan sitä samaa kysyin minä loordi B:ltä, kun hän tuli meidän
alukseemme", vastasi Pickersgill, nostaen hattuaan naisille.
"No niin, mutta mitä asiaa teillä on tänne?"
"Aivan sitä samaa kysyin minä loordi B:ltä", vastasi Pickersgill.
"Missä on loordi B., sir?" kysyi Cecilia Ossulton, lähestyen
salakuljettajaa; "onko hän turvassa?"
"Kyllä, madam, hän on turvassa; ainakin hän on veneessään kaikkine
miehineen, ja vahingoittumattomana. Mutta teidän täytyy suoda anteeksi,
jos pyydän teitä ja muita naisia menemään alas kannen alle siksi aikaa
kun puhun muutaman sanan näitten herrojen kanssa. Älkää olko levoton,
neiti, teitä ei loukata eikä kohdella pahoin -- olen vain ottanut tämän
aluksen haltuuni toistaiseksi."
"Ottanut haltuunne huvipurren!" huusi Hautaine.
"Niin, sir, koskapa huvipurren omistaja katsoi sopivaksi yrittää
anastaa minun alukseni. Olen aina luullut huvipursien purjehtivan
ajanvietteeksi ja pitävän itseään liian hyvinä sekaantumaan muitten
ihmisten hommiin; mutta näyttää siltä kuin asia ei ensinkään olisi
sellainen. Tämän huvipurren omistaja on katsonut sopivaksi rikkoa
puolueettomuuden ja alottaa hyökkäyksen, ja sellaisissa olosuhteissa
olen minä nyt kostoksi ottanut huvipurren haltuuni."
"Ja sallitteko kysyä, mitä aiotte tehdä, sir?"
"Varsin yksinkertaisesti teen muutamaksi päiväksi vaihtokaupan. Lähetän
teidät alukseeni salakuljettajiksi ja jään itse tänne naisten kanssa
huvittelemaan kerran huvipurrellakin."
"Kuinka, sir, ette kai aikone...?"
"Olen lausunut ajatukseni, hyvät herrat, ja se riittää; olisin
pahoillani, jos minun täytyisi käyttää pakkoa, mutta vaadin, että minua
totellaan. Teillä on, mikäli huomaan, vain kolme miestä enää täällä: ne
eivät riitä huolehtimaan aluksesta, loordi B:tä ja noita muita ette
taas tapaa ennen kuin muutaman päivän kuluttua. Säädyllisyyteni naisia
kohtaan ja pelkkä ihmistuntokin sanoo minulle, että minä en voi jättää
alusta oman onnensa nojaan sen ollessa näin avuttomassa tilassa. Kun
oma aluksenikin samaan aikaan tietysti tarvitsee miehiä, niin olisin
teille kiitollinen, jos hyväntahtoisesti siirtyisitte sinne ja veisitte
sen eheänä satamaan. Se on vähin vastapalvelus, minkä voinette tehdä
minun teitä kohtaan osoittamastani suopeudesta. Mutta tuollaisissa
puvuissa, hyvät herrat, ette sovi suorittamaan tehtäväänne; suvaitkaa
senvuoksi vaihtaa vaatteita ja ottaa päällenne nämä."
Corbett ojensi Hautainelle, Ossultonille, Vaughanille ja Seagrovelle
kullekin villapaidan, karkean nutun ja housut. Hetken hyödyttömästi
vastusteltuaan herrat riisuutuivat ja pukeutuivat salakuljettajain
vaatteisiin, ja heidät vietiin Happy-go-Luckyyn.
Kolme englantilaista matruusia lähetettiin myöskin
salakuljettaja-alukseen ja suljettiin kannen alle, samoin kuin
Ossultonin palvelija, jolla oli samanlaiset vaatteet kuin
isännälläänkin. Corbett ja hänen miehensä siirsivät kaiken
salakuljetustavaran huvipurteen, ja kiinnittivät veneen sen
peräpuoleen. Kun Morrison sitten oli saanut tarpeelliset määräykset,
erosivat alukset toisistaan. Morrison ohjasi salakuljettaja-aluksen
kohti Cherbourgia, ja Pickersgill suuntasi huvipurren rannikkoa pitkin
länteen päin.
Noin tunnin kuluttua haihtui sumu, ja tulliveneen nähtiin pysyttelevän
paikallaan odotellen veneitään, jotka olivat soutamassa takaisin ja jo
aivan lähellä alusta; Happy-go-Lucky sen sijaan oli noin kolmen
penikulman päässä aavalla merellä. Loordi B. ja hänen miehistönsä
olivat noin neljän penikulman päässä maista, meloen ja ajautuen
vuoroveden mukana Portlandia kohti. Heti kun veneet oli saatu laivaan,
lähti tullikutteri täysin purjein ajamaan takaa salakuljettaja-alusta,
kiinnittämättä mitään huomiota huvipurteen ja näkemättä venettä, joka
ajelehti West Bayssä, -- tai välittämättä siitä.