Kolmas kutteri.
Lukija! oletko ollut St. Malossa? Jos olet siellä kulkenut, niin olet
varmaan ollut kylläkin iloinen päästyäsi takaisin siitä loukosta. Ellet
taasen ole siellä ollut, niin noudata neuvoani äläkä milloinkaan ryhdy
siihen vaivaan, että matkustaisit sinne tai mihinkään muuhunkaan
Kanaalin rannikon ranskalaiseen satamaan. Siellä ei ole mitään
näkemisen arvoista. Pari keinotekoista satamaa on sinne laitettu, mutta
ne eivät ole mitään merkillisyyksiä; mitään laivoja ei kulje niistä
mihinkään, eikä mitään laivoja mistään niihin. Ranskalla ei itse
asiassa ole ollenkaan satamia Kanaalin varrella, sen sijaan että
Englannilla on maailman parhaat: erityisen sallimuksen lahja, koska
sallimus nähtävästi tiesi, että me niitä tarvitsisimme, mutta Ranska
ei. Ranskan puolella ovat kaikki satamat samanlaisia, -- likaisia,
ahtaita soppia, joihin voi päästä vain määrättyinä aikoina ja
erityisillä tuulilla; noissa satamissa näet lahdekkeet kuin pikku
altaina, ja soukan väylän puhdistamiseksi matalan veden aikana täytyy
käyttää nousuvedellä täyttyneitä säiliöitä, jotka silloin tyhjennetään.
Lisäksi huomaat vain tullihuoneita ja kapakoita. Moiset rannikkopaikat
ovat juuri omiaan salakuljettajien tyyssijoiksi, eivät miksikään
muuksi; sen vuoksi ei niitä paljon muihin tarkoituksiin käytetäkään.
Tässä koirankopissa, jota sanotaan St. Maloksi, on sentään paikotellen
kauniita maa-maisemia, vaikka meren puolella on tuskin mitään nähtävää.
Mutta välipä sillä. Pysy kotona, äläkä matkusta ulkomaille juodaksesi
hapanta viiniä, vaikka sitä sanotaankin bordeaux'ksi, ja syödäksesi
kurjaa moskaa, joka keitettäessä on saanut niin oudon asun, että sinun
on mahdoton sanoa, täytätkö vatsaasi linnulla, nelijalkaisella vaiko
kalalla. "Vain valhe kaipaa verhoa", on vanha sananlasku; senvuoksi
voit olla varma siitä, että jotakin on hullusti ja että syöt perkeitä,
joille on annettu korea ranskalainen nimi! Ranskassa syödään kaikkea
mahdollista, ja sinulle voitaisiin tarjota isoonrokkoon kuolleen apinan
päätä ruokalajina "_singe au petite verole_", siinä tapauksessa
nimittäin, ettet ymmärrä ranskaa; jos sitä ymmärrät, annetaan
ruokalajille nimeksi "_têtê d'amour à l'Ethiopique_", mikä nimi
saattaisi sinut vielä enemmän ymmälle. Mitä heidän viineihinsä tulee,
ei niillä tosin ole mitään valheverhoa; ne ovat puoleksi etikkaa. Ei,
ei! pysy kotona, kotona voit elää halvalla, jos tahdot; ja saat hyvää
lihaa, hyviä kasviksia, hyvää kaljaa, hyvää olutta ja hyvän lasin
grogia ja, mikä tärkeintä, saat olla hyvässä seurassa. Elä ystäviesi
parissa, äläkä tee itsestäsi narria!
En tosiaan olisi ollenkaan ryhtynyt edes puhumaan koko paikasta, ellen
olisi halunnut saada sinut huomaamaan aluksen, joka on sen
rantalaiturin ääressä, lankku johtamassa rannalta sen kannelle. On
pakoveden aika, ja alus on kiinni pohjassa, ja lankku johtaa alas niin
jyrkästi, että on vaarallista yrittää kulkea sitä pitkin kumpaankaan
suuntaan. Et näe mitään merkillistä aluksessa. Se on kutteri ja hyvä
merialus ja kulkee hyvin varsinkin myötätuulessa. Kutteri on
leveyteensä nähden lyhyt, eikä se ole asestettu. Salakuljettajat eivät
nykyisin ole asestettuja; sellaisena olisi ammatti liian vaarallista;
he pyrkivät toteuttamaan aikeensa viekkaudella, mutta ei väkivaltaa
käyttäen. Kuitenkin on tarpeen, että salakuljettajat ovat hyviä
merimiehiä, -- nopeita, reippaita ja tarkkapäisiä; muutoin he eivät saa
mitään aikaan. Tässä aluksessa ei ole suurta lastia, mutta se on sitä
arvokkaampi: muutama tuhat metriä pitsejä, muutama sata kiloa teetä,
jokunen paali silkkiä ja noin neljäkymmentä ankkuria konjakkia, --
kaikkiaan juuri niin paljon, että koko lastin voi yhdellä veneellä
viedä maihin. He eivät tarvitse muuta kuin tuulen tai paksun sumun,
muuten luottavat he menestyksensä toiveissa itseensä.
Laivassa ei ole muuta väkeä kuin yksi poika; miehet ovat kaikki maissa
kapakassa selvittämässä kaikenlaatuisia pikku tilejään, -- sillä he
harjoittavat salakuljetusta kumpaankin suuntaan, ja kullakin miehellä
on omat yksityisyrityksensä. Tuossa he istuvat kaikki, viisitoista
yhteensä, pitkän pöydän ääressä. He ovat kaikki hilpeitä, mutta täysin
selviä, sillä he lähtevät matkalle tänä yönä.
Aluksella on kapteenin antamana nimenä _Happy-go-Lucky_, ja kapteeni on
tuo komeannäköinen nuori mies, jolla tumma parta kiertää leuan alitse
poskelta toiselle. Hänen nimensä on Jack Pickersgill. Huomaat heti
hänen esiintymisestään, että hän ei ole tavallinen merimies. Hänen
käytöstapansa on moitteeton, hän on huomattavan siisti, puhdas, ja
vaatetukseltaan miltei keikari. Katsopa, miten kohteliaasti hän nostaa
hattua tuolle ranskalaiselle, jonka kanssa hän juuri on selvittänyt
asiansa; hän lyö "Johnny Crapeauta" hänen omilla aseillaan, ja sitten
on hänessä jotakin, mikä ilmaisee käskijän, merkkejä ylemmyyden
tunnosta; katso miten hän kohtelee ravintolanisäntää, hiukan
yliolkaisesti, samalla kun hän kuitenkin on kohtelias. Juttu on se,
että Jack on arvossapidettyä, vanhaa sukua ja saanut hyvän kasvatuksen;
mutta hän oli orpo, hänen ystävänsä olivat köyhiä eivätkä voineet häntä
suurestikaan auttaa. Hän purjehti vapaaehtoisena Intiaan, karkasi ja
pestautui kuunariin, joka kuljetti salaa opiumia Kiinaan, ja tuli
sitten kotiin. Hän oli alkanut pitää ammatista, ja hänellä on nyt
säästössä kaunis pikku summa: ei silti, että hän aikoisi lakata, ei
ensinkään, heti kun hän on saanut kokoon kylliksi, varustaakseen laivan
omaan laskuunsa, aikoo hän taas purjehtia Intiaan, ja kuljetettuaan
pari lastia opiumia uskoo hän voivansa palata kotiin, mukanaan
sievoinen omaisuus, ja ottaa takaisin oikean sukunimensä.
Sellaiset ovat Jackin suunnitelmat, ja kun hänen aikomuksenaan on
mahdollisesti taas esiintyä herrasmiehenä, säilyttää hän säätyhenkilön
tavat: hän ei juo, ei pure mälliä eikä käytä tupakkaa. Hän pitää
kätensä puhtaina, somistautuu sormuksilla ja komeilee kultaisin
nuuskarasioin; tästä kaikesta huolimatta on Jack rohkeimpia ja parhaita
merimiehiä, ja hänen miehensäkin tietävät sen. Hän on leikkisä ja
terävä kuin partaveitsi. Jackilla on tällä kertaa kysymyksessä varsin
suuri yritys -- kaikki pitsit ovat hänen, ja jos hän saa ne turvaan
meren yli, ansaitsee hän muutamia tuhansia puntia. Muuan hieno
lontoolainen myymälä on jo sitoutunut ottamaan vastaan koko erän.
Tuo lyhyt soreavartinen nuori mies on lähin päällikkyydessä ja
kapteenin toveri. Hän on nokkela mies, jolla aina on keinoja
esitettävänä, kun asema on kiperä, -- mikä on mainio ominaisuus
päällikön lähimmällä miehellä. Hänen nimensä on Corbett. Hän on aina
iloinen, puoliksi merimies, puoliksi kauppias, -- tuntee kaikki
markkinat, pujahtaa Lontooseen ja tekee hyviä kauppoja kuin kauppias
ikään, elää päivän kerrassaan ja nauraa huomispäivälle.
Tuo pieni lyhyt ja paksu vanha mies, jolla on pitkä harmaa tukka ja
lihavat kasvot ja nenä kuin kysymysmerkki, on lähinnä tärkein mies
laivalla. Häntä pitäisi sanoa purjehdusmestariksi, sillä vaikka hän
käykin maissa Ranskassa, ei hän Englannin rannikolla koskaan jätä
alusta. Kun muut lähtevät viemään tavaroita maihin, jää hän laivalle;
hänet tavataan sitte taas aina millä tahansa kohdalla rannikkoa, minne
hänet vain on määrätty viemään alus, ja hän pitää paikkansa huolimatta
myrskyistä, sumusta, luoteesta tai vuoksesta; ja mitä tullialuksiin
tulee, niin ne tuntevat kaikki hänet enemmän kuin riittävästi, mutta ne
eivät voi koskea pelkässä painolastissa olevaan alukseen, ellei siinä
ole miehistöä enemmän kuin aluksen tonnilukua vastaava määrä. Hän
tuntee jokaisen poukaman ja loukon ja sopen rannikolla; hän tietää,
miten luode ja vuoksi ja muut virtaukset kuhunkin aikaan käyvät. Siinä
hänen ansionsa. Hänen nimensä on Morrison.
Sinä huomaat, että Jack Pickersgillillä on kaksi mainiota apulaista,
nämä Corbett ja Morrison; hänen muut miehensä ovat hyviä merimiehiä,
ketteriä ja tottelevaisia, ja muuta hän ei heiltä vaadikaan. En
esittele heitä erikseen.
"Nyt voitte tilata vielä litran, pojat, mutta sen täytyy jäädä
viimeiseksi; vuoksi nousee nopeasti, ja puolen tunnin kuluttua täytyy
meidän olla merellä, ja tuuli käy juuri sieltä, mistä pitääkin. Mitä
arvelette, Morrison, tuleeko huono ilma?"
"Olin juuri katsomassa, miltä näyttää, ja jos olisi joku toinen
kuukausi, vastaisin myöntävästi; mutta huhtikuuhun ei ole luottamista,
kapteeni. Mutta oli miten tahansa, jos tuuli nousee maalta päin, niin
lupaan sumua kolmen tunnin kuluttua."
"Se on yhtä hyvä, se. Corbett, oletteko selvittänyt asianne Duvalin
kanssa?"
"Olen, mutta nousi siinä suurempi rähäkkä ja meteli kuin pörssipaniikin
aikana Englannissa. Hän rimpuili ja riiteli kokonaisen tunnin, ja minä
käsitin, etten koskaan selviäisi hänestä, ellen hiukan alentaisi
hintaa."
"Paljonko saitte alentaa?"
"Kahdeksankymmentäviisi penniä", vastasi Corbett nauraen.
"Ja siihen hän tyytyi?" kysyi Pickersgill.
"Niin, siinä oli kaikki, minkä hän voi todistaa olevan liikaa: kaksi
veitsistä oli vähän ruosteista. Mutta hän tahtoo aina saada jotakin
tingityksi, muutoin hän ei osaa olla tyytyväinen. Luulen tosiaan, että
hän ottaisi itsensä hengiltä, jos hänen joskus olisi maksettava joku
lasku vähentämättömänä."
"Antaa hänen elää", vastasi Pickersgill. "Jeannette, yksi pullo vuoden
1811 volnayta ja kolme lasia."
Jeannette, tarjoilijatar, toi pullon viiniä, jota muut kuin
Happy-go-Luckyn kapteeni harvoin pyysivät.
"Lähdettekö tänä yönä?" sanoi hän asettaessaan pullon kapteenin eteen.
Pickersgill nyökkäsi.
"Näin kummallista unta", sanoi Jeannette. "Uneksin, että tullikutteri
otti teidät kiinni, ja että teidät pistettiin pimeään vankikomeroon.
Tulin tervehtimään teitä, mutta te olitte niin muuttuneet, etten
tuntenut ainoatakaan teistä."
"Varsin luultavaa, Jeannette; te ette olisi ensimäinen, joka ei tunne
ystäviään, kun näitä on onnettomuus kohdannut. Ei ollut mitään
merkillistä teidän unessanne."
"Mutta, herra nähköön! minä en ole sellainen."
"Ette, sellainen ette olekaan, Jeannette; te olette hyvä tyttö ja
jonakin kauniina päivänä nain teidät", virkkoi Corbett.
"Senpä päivän pitäisi olla kaunis, totta tosiaan", vastasi Jeannette
nauraen; "joka kerta kun kolmena viime vuonna olette ollut täällä,
olette luvannut naida minut."
"Hyvä, se joka tapauksessa osoittaa, että pysyn lupauksessani."
"Niin kyllä, mutta sen pitemmälle ette pääse koskaan."
"En voi tulla toimeen ilman häntä, Jeannette, se on totinen tosi",
sanoi kapteeni; "mutta odottakaahan vielä vähän aikaa, -- sillävälin:
tässä viisifranginen lisäksi myötäjäisiinne."
"Suur' kiitos, herra kapteeni! Onnea matkaile!" Jeannette heristi
sormellaan Corbettia kohti, sanoen hymyillen: "Senkin kelvoton!" ja
lähti huoneesta.
"Tulkaa, Morrison, auttamaan meitä tämän pullon tyhjentämisessä, ja
sitten menemme kaikki laivalle."
"Olisin toivonut, ettei tyttö olisi tullut tänne tyhmine unineen",
haastoi Morrison istuutuen pöydän ääreen. "En pidä koko jutusta. Kun
hän sanoi, että tullikutteri sieppaisi meidät, satuin juuri katselemaan
valkoista ja sinistä kyyhkystä, jotka istuivat tuolla vastapäätä
muurilla, ja ajattelin itsekseni: Tuo uni ehkä merkitsee jotakin,
tarkastanpa nyt: jos _sininen_ kyyhkynen lentää ensiksi pois, merkitsee
se sitä, että olen viikon päästä kiikissä; jos sensijaan _valkoinen_,
olen täällä takaisin viikon kuluttua."
"No, miten kävi?" kysyi Pickersgill nauraen.
"Ei käynyt hyvin," vastasi Morrison, heittäen pikarillisen viiniä
kurkkuunsa ja laskien lasin pöydälle, syvään huokaisten; "kirottu
_sininen_ kyyhkynen lensi heti pois.".
"Varjelkoon, Morrison, teillähän on oikea kanan sydän, kun pelkäätte
sinistä kyyhkystä!" sanoi Corbett nauraen ja katsellen ulos akkunasta;
"joka tapauksessa on se nyt tullut taas takaisin, ja tuossa se nyt
istuu valkoisen vieressä."
"Ensi kertaa väittää kukaan, että minulla on kanan sydän", vastasi
Morrison äkäisenä.
"Ettekä te sitä ansaitsekaan, Morrison", vakuutti Pickersgill; "Corbett
vain laskee leikkiä."
"No, joka tapauksessa aion koettaa onneani samalla tavalla ja katsoa
joudunko minä kiikkiin: minäkin otan sinisen kyyhkysen huonoksi
enteekseni, niinkuin tekin teitte."
Kapteeni Pickersgill ja merimiehet nousivat ja menivät kaikki ikkunan
ääreen saadakseen selville Corbettin kohtalon näistä uudenlajisista
ennusmerkeistä. Sininen kyyhkynen räpytteli siipiään, kulki sitte kylki
edellä valkoista kohti, joka vihdoin lähti muurilta ja istuutui
viereisen talon katolle.
"Hyvä: valkoinen kyyhkynen!" sanoi Corbett; "olen täällä takaisin
viikon kuluttua."
Koko seurue istuutui taas nauraen pöydän ääreen, ja Morrisoninkin
kasvot kirkastuivat. Hän otti viinilasin, jonka Pickersgill oli
täyttänyt, ja sanoi: "Terveydeksenne, Corbett; kaikki oli lopultakin
vain tyhmyyksiä, sillä, nähkääs, minä en voi joutua pinteeseen, ellette
tekin joudu. Kaikki purjehdimme samassa aluksessa, ja kun te jätätte
minut kutteriin, otatte te mukaanne kaiken, mikä oikeuttaisi ottamaan
aluksen takavarikkoon -- malja siis matkamme onneksi!"
"Sen maljan juomme kaikki yhdessä, pojat, ja sitte lähdemme laivalle",
sanoi kapteeni; "malja siis matkamme onneksi!"
Kapteeni nousi pöydästä ja samoin tekivät myöskin perämiehet ja
miehistö, malja juotiin, pikarit laskettiin pöydälle ja kaikki
kiiruhtivat sitte rantaan. Puolen tunnin kuluttua oli Happy-go-Lucky
lähtenyt St. Malon satamasta.