Ensimäinen kutteri.
Lukija, oletko milloinkaan käynyt Plymouthissa? Jos olet, niin silmäsi
on varmaan ihastuen viivähtänyt katselemaan Mount Edgcumben kreivin
kaunista maatilaa; ellet ole Plymouthissa ollut, niin sitä parempi,
kuta pikemmin sinne menet.
Edgcumbe-vuorella saat ihailla maailman uhkeinta metsää, jota sankkana
kasvaa kukkulan huipuilta aina rantasomerikolle saakka. Ja tältä
viehättävältä paikalta näet maailman ihanimpia näköaloja. Saat nähdä --
tuskin tiedän mitä et näkisikin -- saat nähdä Ram Headin vuoret ja
Cawsand-lahdelman, aallonmurtajan ja Drake's Islandin -- linnoitetun
kalliosaaren -- sekä Devil's Bridgen riutat allasi. Katseesi siirtyy
Plymouthin kaupunkiin ja linnoituskehään sekä Hoen kukkulaan, jonka
takana vuorovesi vinhasti huuhtelee Devil's Pointin niemekevarustusta.
Näetpä myös uuden muonaviraston rakennukset, joitten ympäri uljaan
amiraali James Gordonin oli tapana kävellä töpsiä puujalallaan päivät
päästään ja ottaa hyppysellinen nuuskaa jokaiselta vastaantulijalta,
kellä vain nuuskarasia oli; kaikki olivat yhtä ihastuneita sitä hänelle
tarjoamaan kuin hän oli vastaanottamaan, -- niin paljon mielihyvää voi
pelkästä nuuskahyppysellisestä koitua.
Edelleen saat katsella Wise-vuoren kävelyteitä ja Mutton-lahdelmaa,
Devonportin kaupungin komeata laivaveistämöä ja asetehtaita sekä
Saltashin pikkukaupunkiin Cornwallin rajalle johtavaa tietä. Näet
laivoja rakenteilla ja toisia taklaasistaan riisuttuina, laivoja
korjattavina ja parhaillaan varusteltavina, laivanrunkoja ja
vankilaivoja ja vartioaluksia, purjehdusvalmiita merenkyntäjiä ja
purjehtivia, sekä lisäksi lotjia, sotalaivojen veneitä, veistämöpursia,
muonaveneitä ja rannikkoruuhia.
Lyhyeen sanoen Plymouthissa on varsin paljon nähtävää itse meren
ohella; mutta tällä kertaa erityisesti soisin asettuvasi Mount Edgcumben
pattereille, suunnataksesi katseesi alas Barn Poolin lahdelle. Siellä
näet ankkurinsa varassa kelluvan kutterin, jonka voit viiristä ja
lipusta päättää huvipurreksi.
Englantilaisen aatelin ja vallassäädyn ajanvietteistä ei mikään ole
niin miehekästä, niin virkistävää, niin isänmaallista ja kansallista
kuin urheilupurjehdus. Se on ominaista Englannille, ei vain Englannin
saariaseman ja oivallisten satamien vuoksi, vaan myöskin siksi, että se
vaatii erityistä tarmoa ja suurehkot tulot, jollaisia harvemmin on
muualla. Sitä ovat hallitsijamme viisaasti suosineet ymmärtäen
valtakunnan turvallisuuden lisääntyvän, kun jokainen mies on jossakin
määrin merimies tai tekemisissä sen ammatin kanssa. Tuollainen
urheilu on maalle mitä tärkeintä, se kun on paljon edistänyt
laivanrakennustaitoa ja merenkulkua, samalla tarjoten työtä
merimiehillemme ja laivanrakentajillemme. Mutta jos sanoisin tässä
kaiken, mitä voisin haastaa huvipurjehduksen ylistykseksi, niin en
pääsisi kertomuksessani mihinkään. Juon senvuoksi maljan amiraali
loordi Yarborough'n ja hänen johtamansa Pursiklubin onneksi,
jatkaakseni esitystäni.
Lähemmin tarkastaessasi huomaat, että tämä huvipursi on taklattu
kutteriksi ja että se kelluu peräti soreasti tyynellä vedenpinnalla. Se
on parhaillaan nostamassa ankkuriaan; sen keulapurje on päästetty
levälleen, kaikki on valmiina sen lähteä liikkeelle -- muutamassa
minuutissa se joutuu matkalle. Näet muutamia naisia istumassa
peräpartaalla, jonka laidalta riippuu ulkopuolelle viisi hirvenlapaa.
Mutta meidän onkin pistäydyttävä alukseen. Kannen huomaat tehdyksi
kapeista lumivalkoisista mäntylankuista; tykit ovat kiilloitettua
pronssia, piitinpölkyt ja kompassikopit mahonkia; pursi on aistikkaasti
maalattu, ja kaikki koristeet ovat kullattuja. Mitään ei puutu; ja
miten vapaa ja avara silti onkaan sen kansi!
Käykäämme nyt alas. Tässä on naisten kajuutta: voiko mikään olla
miellyttävämpi ja sirompi asuinpaikaksi? Eikö se ole ylellinen? Ja etkö
ihmettele, kuinka näin pieneen tilaan on saatu sievästi järjestetyksi
niin monenlaista mukavuutta? Tässä on ruokasali ja herrojen
oleskeluhuone. Mikä voi olla täydellisempää ja paremmin soviteltua? Ja
pilkistähän heidän hytteihinsä ja makuupaikkoihinsa. Tässä on
muonamestarin kajuutta ja tarjoiluhuone: mainittu toimihenkilö pusertaa
parhaillaan sitruunamehua punssimaljaan, ja tuossa on samppanjaa
jäissä; jäähdyttäjän vieressä huomaat lisäksi rivin pitkätulppaisia
punaviini-pulloja, kaikki valmiina. Siirtykäämme nyt keulapuolelle:
täällä on miesten makuusijat, vähemmän ahtaassa kuin sotalaivalla. Ei,
ylellisyys alkaa perältä päin, ja sitä riittää vielä keulasoppeenkin.
Tämä tässä on keittiö: eikö se ole ihmeteltävästi järjestetty? On siinä
runsautta vähäisellä alalla! Ja kuinka ihana höyry nouseekaan
kilpikonnanliemestä! Merellä joutuu joskus pahan sään viskelemäksi,
mutta huvipurressa minä silloinkin mieluimmin heilun! Näytettyäni
sinulle nyt laivan paikat on minun esiteltävä sikäläiset henkilötkin.
Näet punakan, komean miehen, valkoisissa housuissa ja sinisessä
nutussa, pitelevän kaukoputkea toisessa kädessään ja maistelevan totia
lasistaan. Hän on aluksen omistaja ja Pursiklubin jäsen, loordi B. Hän
näyttää merimieheltä, ja siksi häntä voi sanoakin; olen silti nähnyt
hänet juhlapuvussa Ylähuoneen avajaisissa. Hänen lähellään seisoo mr.
Stewart, sotalaivaston luutnantti. Hän pitää toisella kädellään kiinni
laivaköysistä; oltuaan nimittäin kaiken ikänsä käytännöllisessä
uurastuksessa ei hän tiedä mitä tehdä käsillään silloin kun niissä ei
ole mitään. Hän on loordi B:n suojatti ja toimii nyt laivassa
purjemestarina.
Tuo kaunis ja sorearyhtinen mies, joka seisoo kompassikopin ääressä, on
mr. Hautaine. Hän on palvellut kuusi vuotta kadettina sotalaivastossa,
mutta se ala ei häntä miellyttänyt. Sitten hän meni naimisiin, ja
paljoa lyhemmässä koeajassa hänelle selvisi, että sekään ei häntä
miellyttänyt. Mutta hän on kovin ihastunut huvipursiin ja hauska
seuramies, ja hän on tervetullut kaikkialla.
Tuo nuori mies, jolla on kirjaillut silkkiliivit ja valkoiset
hansikkaat ja joka on kumartunut puhuttelemaan erästä naista, on mr.
Vaughan. Hän on ahkera vieras Almackin ja Crockfordin hienoissa
klubeissa ja joka paikassa muuallakin. Kaikki ihmiset tuntevat hänet,
ja hän jokaisen. Hänellä on jonkun verran velkoja, ja siitäkin syystä
pistäytyy hän mielellään silloin tällöin huvipurjehdukselle.
Tuolla naishenkilön vieressä istuu muuan loordi B:n sukulainen; näet
heti, mikä hän on miehiään. Hän matkii merimiestä; hän ei ole ajanut
partaansa, koskapa merimiehellä ei ole aikaa leukansa siistiämiseen
joka päivä; hän ei ole vaihtanut alusvaatteitaan, sillä merimiehellä ei
niitä riitä joka päiväksi puhtaita. Hänellä on suussa sikaari, joka
ellottaa häntä itseänsä ja häiritsee muuta seuraa. Hän kehuu, kuinka
hauskaa on olla merellä myrskyssä, joka ajaa kaikki naiset kannen alle
-- silloin eivät he huomaa, että hän voi paljoa huonommin kuin heistä
kukaan. Hän on kovaksi onnekseen syntynyt suuriin varoihin _narrina_.
Hänen nimensä on Ossulton.
Aluksen herrasmiehistä viimeisenä on minun esiteltävä mr. Seagrove. Hän
on solakka varreltaan, hänen piirteensä ovat huomattavan älykkäät. Hän
on saanut lainopillisen koulutuksen, ja hänellä on tälle uralle kaikki
edellytykset, mutta hän ei käytä niitä. Hänellä ei ole milloinkaan
ollut juttua ajettavanaan, eikä hän kai koskaan pääsekään niin
pitkälle. Hän on seuran leikinlaskija; toimistonsa sulkien on hän
loordin kutsusta tullut huvimatkalle muita hauskuttamaan.
Minun on vielä kuvattava naiset -- kenties olisikin minun ollut
alotettava heistä, mutta periaate on sekin, että paras on säästettävä
viimeiseksi. Kaikki nukketeatterin esittäjät tekevät niin, ja mitä on
tämä muuta kuin minun esitykseni ensimäinen kohtaus?
Tutustukaamme heihin iän mukaisessa järjestyksessä. Tuo pitkä, hoikka,
äreän näköinen neljäkymmentäviisi-vuotias nainen on neitsykäinen ja
loordi B:n sisar. Hän on taipunut kovin vastoin tahtoansa tulemaan
mukaan retkelle; hänen sopivaisuuskäsitteensä eivät sallineet, että
hänen veljentyttärensä olisi tullut alukseen ilman muuta turvaa kuin --
_vain_ isänsä. Hän säikkyy kaikkea; jos köydenpää viskataan kannelle,
hän hypähtää koholle ja huutaa: "Ooh!" Kannella ollessaan hän
kuvittelee, että vesi virtaa alhaalla alukseen; kajuutissa jotakin
kolinaa kuullessaan hän on vakuutettu siitä, että joku suuri vaara on
uhkaamassa, ja jos päin vastoin on aivan hiljaista, on hän varma siitä,
että jotakin on vialla. Alituisella rauhattomuudellaan hän vaivaa sekä
itseään että muita, ja suorastaan kiusaksi saa hänet korskea luonne
ja tavanmukainen pahantuulisuus. Mutta hänellä on ankarat
sopivaisuuskäsitykset, ja hän uhrautuu marttyyrinä. Hän on jalosukuinen
miss Ossulton.
Tuo nainen, jonka sievissä soikeissa kasvoissa näkyy niin monta somaa
pikku kuoppaa hänen hymyillessään, on nuori leski, nimeltään Lascelles.
Hän meni naimisiin vanhan miehen kanssa isänsä ja äitinsä mieliksi,
menetellen siis peräti kuuliaisesti. Palkakseen sai hän pian huomata
olevansa rikas leski. Mentyään ensi kerralla naimisiin vanhempiensa
mieliksi, aikoo hän nyt mennä naimisiin tehdäkseen mieliksi itselleen;
mutta hän on vielä varsin nuori eikä pidä pahaa kiirettä.
Tuo nuori nainen, jolla on niin herttaiset kasvonilmeet, on
jalosukuinen miss Cecilia Ossulton. Hän on vilkas ja sukkela ja
luonteeltaan kokonaan huoleton, mutta hän on vielä hyvin nuori, vasta
seitsemäntoista-vuotias, eikä kukaan tiedä, millainen hän
todellisuudessa on, -- ei hän itsekään.
Sellainen on seura, joka on huvipurren kajuutassa. Miehistönä on
aluksessa kymmenen kelpo merimiestä, muonamestari ja kokki. Lisäksi
loordi B:n kamaripalvelija, mr. Ossultonin palvelija sekä miss
Ossultonin kamarineito. Muut palvelijat on tilan puutteessa jätetty
maihin.
Pursi on jo matkalla, sen kaikki purjeet ovat levällään. Alus kiitää
eteenpäin Drake-saaren ja mantereen välistä salmea. Päivällispöytä on
ilmoitettu katetuksi; ja kun lukija on jo saanut vihiä eräistä sen
valmisteluista, jätän hänen arvosteltavakseen, eikö olisi varsin
viehättävää olla mukana päivällisillä huvipurressa. Meri-ilma oli
antanut jokaiselle hyvän ruokahalun, ja vasta kun pöytäliina oli
korjattu, kävi keskustelu yleiseksi.
"Mr. Seagrove", sanoi loordi, "olitte jäämäisillänne koko matkalta;
odotin teidän tulevan jo viime torstaina."
"Olen pahoillani, mylord, että tehtävät estivät minua pikemmin
noudattamasta teidän ystävällistä kutsuanne."
"Olepas, Seagrove, älä puhu mitään tyhmyyksiä", virkkoi Hautaine;
"sinähän itse toissa iltana, ollessasi puhetuulella, kerroit minulle,
että sinulla ei ole eläissäsi ollut juttua hoidettavana!"
"Onnellinen seikka se onkin", vastasi Seagrove, "sillä jos olisin
joskus saanut jutun ajaakseni, en tiedä mitä olisin tehnyt. Ei ole
minun vikani, että minusta ei ole sellaiseen. Mutta sittenkin oli
minulla tehtävää, ja tärkeätä tointa olikin. Minua oli nimittäin
Ponsonby kutsunut käymään kanssaan Tattersallin ratsutalleissa
lausuakseni arvosteluni hevosesta, jota hänen teki mieli ostaa, ja
sitte seuratakseni häntä Forest Wildiin ajamaan hänen setänsä edessä
hänen asiaansa."
"Teidät siis todella otettiin nimenomaiseen hommaan", sanoi loordi B.;
"saanko kysyä, voittiko ystävänne asiansa?"
"Ei, mylord, asiansa hän hävisi, mutta jutun hän voitti."
"Selittäkää arvoitus, sir", pyysi Cecilia Ossulton.
"Asia on sellainen, että vanha Ponsonby tahtoisi Williamin kaikin
mokomin menevän naimisiin miss Percivalin kanssa, jonka maatila on
Forest Wildin naapurina. Mutta nyt on ystäväni William melkein yhtä
ihastunut avioliittoon kuin minä lainoppiin, ja se se aiheutti
kiistan."
"Mutta mitä tehtävää teillä oli asiassa?" kysyi mrs. Lascelles.
"Sitä, hyvä rouva, että Ponsonby ei koskaan osta hevosta
neuvottelematta minun kanssani..."
"En käsitä, missä yhteydessä ne asiat ovat keskenään, sir", huomautti
vanhempi miss Ossulton, nyrpistäen nenäänsä.
"Suokaa anteeksi, neiti, asia on se", jatkoi Seagrove, "että kun minun
aina on puollettava Ponsonbyn hevosia, niin hän arveli olevan
paikallaan, että minä tässä tapauksessa antaisin puoltoni hänellekin:
hän vaati asialleen erikoista käsittelyä, mutta hänen setänsä ryhtyi
heti kuulustelemaan häntä pääasiassa eikä sallinut asianajajaa
käytettäväksi. Heti kun olimme saapuneet ja minä olin kumarrellen
astunut huoneeseen, 'kumarteli' mr. Ponsonby minut takaisin ulos
ovesta, -- mikä olisi tavattoman paljon enemmän loukannut tunteitani,
ellei ovi sentään olisi jäänyt vähän loukulleen."
"Esitähän nyt muutakin asiasta kuin huonoja sanansutkauksia, Seagrove",
keskeytti Hautaine.
"Hyvä niinkin, otanpa sitten lasin viiniä."
"Olkaa niin hyvä", sanoi loordi; "mutta muistakaa, että me kaikki
malttamattomina odotamme kertomuksenne jatkoa."
"Voin vakuuttaa teille, mylord, että kohtaus vastasi hyvää
huvinäytelmän katkelmaa."
Nyt on huomattava, että mr. Seagrovella oli melkoisessa määrin
sukkeluksen lahjoja; hän osasi mainiosti muutella ilmeitään ja ääntänsä
kertomustensa vaatimusten mukaisesti. Hänellä oli tapana vasiten
esittää useampien henkilöiden välisiä kohtauksia, ja hän näytteli
huomattavan hyvin. Kun hän joskus sanoi kerrottavansa vastaavan mitä
hyvänsä huvinäytelmän kohtausta, niin tiesivät kaikki, jotka tunsivat
hänet, että häntä oli pyydettävä 'esittämään' se kohtaus. Cecilia
Ossulton senvuoksi heti virkkoi:
"Olkaa niin hyvä ja esittäkää se, mr. Seagrove."
Minkä jälkeen mr. Seagrove -- edeltäpäin huomauttaen, että hän ei vain
ollut kuullut, vaan myöskin nähnyt kaikki, mitä oli tapahtunut --
muuttaen äänensä ja sovittaen eleensä kertomuksen mukaisiksi alotti:
"Huvinäytelmän nimenä voisi olla: _Viisituhatta auranalaa
yhdysviljelyksessä_."
Emme kuvaa tässä mr. Seagroven liikkeitä; ne saa lukija päättää hänen
sanoistaan.
"'Siitä tulee, William', huomautti Ponsonby, pysähtyen ja kääntyen
veljenpoikaansa päin, käyskenneltyään siihen asti nopein askelin
edestakaisin huoneessa kädet takanaan hännystakkinsa liepeitten alla,
jotka senvuoksi joutuivat riippumaan kohtisuoraan alas ainakin kolmen
tuuman päässä hänen ruumiistaan, 'sitä vastaan et voi väittää, komein
maatila koko maakunnassa -- viisituhatta auranalaa yhdysviljelyksessä'.
"'Samaa mieltä olen minäkin, setä', vastasi William, kevyesti
taputellen jalkaansa siinä viruessaan vihreässä sahviaani-nojatuolissa;
'ja nyt, kun olette saanut sen mieliteon, että nämä kaksi maatilaa
olisi liitettävä yhteen, haluatte sulkea minutkin siihen aituukseen'.
"'Ja komea lisä siitä tuleekin', huudahti mr. Ponsonby.
"'Kummastako, setä, maatilasta vai vaimosta?'
"'Molemmista, poikaseni, molemmista; ja arvelen sinun olevan samaa
mieltä.'
"'Setä, minä en ole ahne. Teidän nykyinen maatilanne riittää minulle,
ja teidän luvallanne jään ainoaksi perilliseksenne ja vanhaksipojaksi,
sen sijaan että lisäisin toisella mokomalla sekä maatilaa että
itseäni.'
"'Mutta ajattelepa, William, tällaista tilaisuutta ei tule taas ehkä
vuosisatoihin. Me laajennamme Forest Wildin rajat entiselleen. Kuten
tiedät on se ollut jaettuna lähes kahdensadan vuoden. Meillä on nyt
loistava, kultainen tilaisuus yhdistää taas molemmat maatilat, ja kun
molemmat osat liitetään yhteen, on tila jälleen tarkalleen samanlainen
kuin siiloin kun Henrik VIII lahjoitti sen esi-isillemme. Tämä rakennus
on revittävä, mutta vanha luostarirakennus on jätettävä koskematta.
Siten saamme takaisin, mitä meille kuuluu, ja maatilan vapaaksi
rasituksista.'
"'Rasituksista vapaaksi, setä! Te unohdatte että mukana tulee myöskin
vaimo.'
"'Ja sinä unohdat, että sitten tulee tilassa olemaan viisituhatta
auranalaa yhdysviljelyksessä.'
"'Totta vieköön, setä, te viljelette niitä sanoja puheessanne niin
viljalti, etten ollenkaan pääse sitä unohtamaan. Mutta niin mielelläni
kuin tahtoisinkin tulla sellaisen maatilan onnelliseksi omistajaksi, en
tunne vähintäkään halua päästä miss Percivalin onnelliseksi haltijaksi,
-- ja sitä vähemmän, kun en ole sitä omaisuutta milloinkaan nähnyt.'
"'Voimmehan ratsastaa huomenna sen yli, William.'
"'Ratsastaa miss Percivalin yli, setä! Sepä ei olisi kovin kohteliasta.
Jonakin päivänä ratsastan kuitenkin mielelläni teidän kanssanne yli
maatilan, mitä sitäkään, yhtä vähän kuin miss Percivalia, en ole vielä
nähnyt.'
"'Voin vakuuttaa sinulle, että hän on hyvin kaunis omistettava.'
"'Kunpa vain ei olisi kysymys yhdysviljelyksestä.'
"'Mainio muokata, William... Hyvä luonteeltaan, oli tarkoitukseni
sanoa, ja oivallisessa kasvukunn--, tuota, hyvin kasvatettu, häntä kun
on holhonnut kolme naimatonta tätiä, jotka ovat säädyllisyyden
esikuvia. Hänelle on suotu huolellinen hengenviljelys, ja kaikkein
viimeisimmän järjestelmän mukaan... mikä se nyt onkaan?'
"'Nelivuoroviljelys, luulen ma', vastasi William nauraen; 'se on:
vuorotellen tanssia, laulua, soittoa ja piirustusta'.
"'Ja vasta seitsemäntoista-vuotias! Erinomainen maaperä, joka lupaa
hyvää satoa. Mitä saatat enempää pyytää?'
"'Varsin sievä tila, ellei olisi kysymys aviomiehen pakkotilasta. Olen
pahoillani, kovin pahoillani, saattaessani toiveenne pettymään; mutta
minun täytyy kieltäytyä suostumasta elinkautiseen hallintosopimukseen.'
"'Siinä tapauksessa salli minun viitata siihen, että testamentissani
voidaan sinut milloin tahansa sanoa irti minunkin maatilani hallinnon
mahdollisuudesta. Katson velvollisuudekseni sukuani kohtaan toimittaa
sukutila taas yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämä voi tapahtua ainoastaan
siten, että joku sukumme jäsen menee naimisiin miss Percivalin
kanssa; ja koskapa sinä et tahdo sitä tehdä, kirjoitan nyt
serkullesi Jamesille, ja jos hän suostuu ehdotukseeni, teen _hänet_
perillisekseni. Ehkäpä hän paremmin osaa ymmärtää, mitä etuja tarjoaa
viisituhatta auranalaa yhdysviljelyksessä.'
"Ja mr. Ponsonby ohjasi askeleensa kohti ovea.
"'Malttakaahan hetkinen, setä hyvä', huudahti William, nousten
nojatuolistaan; 'me emme oikein ymmärrä toisiamme. On kyllä totta,
että minä mieluummin pitäisin vain puolen maatilaa ja jäisin
vanhaksipojaksi, kuin ottaisin kaksi maatilaa ja aviotilan; mutta silti
en ole ensinkään sanonut että pitäisin kerjuusauvaa parempana kuin
vaimoa ynnä viittätuhatta auranalaa yhdysviljelyksessä. Tiedän että
olette sananne mittainen mies. Hyväksyn tekemänne ehdotuksen, eikä
teidänkään silloin tarvitse tuottaa serkulleni Jamesille postimerkin
lisämenoja.'
"'Hyvä on, William; en pyydä enempää; ja kun tiedän, että sinäkin olet
sanasi pitävä mies, katson asian päätetyksi. Yksinomaan tämän asian
vuoksi kutsuin sinut luokseni, niin että nyt voit matkustaa takaisin
niin pian kuin vaan suinkin haluat. Ilmoitan sinulle kyllä sitten, kun
kaikki on valmiina'.
"'Minun täytyy olla Tattersallissa maanantaina, setä; siellä on muuan
hevonen, joka minun täytyy saada ensi ajokaudeksi. Sanokaa minulle
siis, setä hyvä, milloin suunnilleen tarvitsette minua.'
"'Annapa, kun katson... nyt on toukokuu... ehkäpä heinäkuussa voidaan
käydä asiata järjestämään.'
"'Heinäkuussa, setä! Säästäkää minua... En voi mätäkuussa mennä
naimisiin! Ei, totisesti, ei heinäkuussa.'
"'No niin, William, koska sinun täytyy käydä täällä pari kertaa
nähdäksesi maatilan... miss Percivalin, piti sanoani... se todellakin
olisi liian piankin... mutta mitäpä, jos suorisimme asian lokakuussa?'
"'Lokakuussa... silloin täytyy minun olla Meltonissa.'
"'No, saanko sitten luvan kysyä, hyvä herra, minä vuodenaikana ei
sinulla ole mätäkuu?'
"'No niin, setä, ensi huhtikuussa... eiköhän minulle sopine silloin.'
"'Ensi huhtikuussa! Yksitoista kuukautta ja kaiken päälle talvikin
välillä! Ajattelepa, että miss Percival sattuisi kylmettymään ja
kuolisi!'
"'Siitä olisin hänelle tavattoman kiitollinen', ajatteli kai William.
"'Ei, ei!' jatkoi mr. Ponsonby; 'tässä maailmassa ei ole mikään varmaa,
William'.
"'No niin, setä, mitäpä jos järjestäisimme asian kohta kun tulee
ensimäinen _kova pakkanen?_
"'Mutta eihän koko maassa ole vuosikausiin ollut kovia pakkasia,
William! Saisimme odottaa ties kuinka kauan. Kuta pikemmin asia on
saatu järjestykseen, sitä parempi. Matkusta nyt takaisin kaupunkiin,
osta hevonen, ja tule sitten jälleen tänne, William rakas, tehdäksesi
sedällesi mieliksi... älä välitä mätäkuusta.'
"'No niin, setä, jos minun ehdottomasti on tehtävä uhraus, niin älköön
sitä tehtäkö puolittain; kunnioituksesta teitä kohtaan menen naimisiin
vaikkapa sitte heinäkuussakin, ollenkaan välittämättä lämpömittarista.'
"'Olet kelpo poika, William. Tarvitsetko rahaa?'
"'Ehkei tuo tekisi pahaa', myönsi William ja oli miltei hämillään.
'Olen kovin kiitollinen, setä, -- kyllä nykyään menee hevosiin
markkoja.'
"'Ja tuollaiset hevosmiehet eivät ole setänsä rahoille tarkkoja! No,
eipä väliä, -- tuosta saat, William.'
"'Kiitoksia, setä, tottelen teitä kaikessa; ja pidän sanani, ellei
taivas putoa päällemme. Menen ja ostan hevosen, ja sitten olen valmis
yhdysviljelykseen milloin vain haluatte.'
"'Oikein, William, ja siihen aituukseen sinä varmaan sopeudut
mainiosti. Viisituhatta auranalaa, William, ja -- sievä vaimo!'
"'Käskettekö vielä mitään, setä?' sanoi William, pistäen
pankkiosoituksen lompakkoonsa.
"'Ei ole minulla muuta asiaa, poikaseni; aiotko nyt lähteä?'
"'Kyllä, setä, syön päivällistä Clarendon-hotellissa.'
"'No niin, hyvästi sitte. Sano terveiseni ja anteeksipyyntöni
ystävällesi Seagrovelle. Tulethan sitte tiistaina tai keskiviikkona?'
"Siten päätettiin William Ponsonbyn ja Emily Percivalin avioliitto ja
noitten kahden maatilan yhteenliitto, josta muodostuu niin hartaasti
haluttu saavutus -- _viisituhatta auranalaa yhdysviljelyksessä_."
Mr. Seagrove lopetti kertomuksen ja katsoi ympärilleen hyväksymystä
odottaen.
"Oikein hyvä juttu tosiaan, Seagrove", kiitti loordi, "sen päälle
täytyy teidän ottaa lasi viiniä."
"No, enpä antaisi paljoakaan miss Percivalin onnentoiveista", huomautti
vanhempi miss Ossulton.
"Kahdesta pahasta täytyy valita pienempi, sanotaan", huomautti mr.
Hautaine. "Ponsonby-raukka ei voinut muutakaan tehdä."
"Se on varsin hieno huomautus teidän puoleltanne, mr. Hautaine; kiitän
teitä sukupuoleni puolesta", vastasi Cecilia Ossulton.
"No mutta, miss Ossulton, menisittekö te sitte naimisiin henkilön
kanssa, jota ette milloinkaan ole nähnyt?"
"Varmaankaan en; mutta kun puhuitte kahdesta pahasta, mr. Hautaine,
niin -- vetoan teidän kunniantuntoonne -- niin ettekö tarkoittanut
naimisiinmenoa ja köyhyyttä?"
"Täytyy tunnustaa sitä tarkoittaneeni, miss Ossulton, mutta on tuskin
kaunista vedota minun kunniantuntooni, saadakseen minut ansaan!"
"Haluaisinpa vain, että tarjous olisi tehty minulle", huomautti
Vaughan; "minä en, totta tosiaan, olisi empinyt, kuten Ponsonby."
"Siinä tapauksessa pyydän, että ette kosisi ainakaan minua", sanoi mrs.
Lascelles nauraen, sillä mr. Vaughan oli osoittanut tavatonta
huomaavaisuutta häntä kohtaan.
"Minusta", virkkoi Seagrove, "näyttää siitä kuin olisit saattanut
itsesi hiukan epäillyksi viime huomautuksellasi, Vaughan hyvä."
Vaughan, joka oli itse aivan samaa mieltä, vastasi: "Mrs. Lascelles
varmaan on huomannut, että laskin vain leikkiä."
"Hyi, mr. Vaughan!" huudahti Cecilia Ossulton; "tiedätte kyllä, että se
tuli sydämenne pohjasta."
"Cecilia hyvä", sanoi vanhempi miss Ossulton, "sinähän aivan unohdat
itsesi... mitähän sinäkin mahdat tietää miesten sydämistä!"
"Raamatussa sanotaan, että ne ovat 'häijyjä ja pahanelkisiä
kappaleita', täti."
"Kai mekin saamme esittää otteita Raamatusta teidän sukupuoleenne
nähden, miss Ossulton?" lausui Seagrove.
"Kyllä, ja ehkä osaisitte niin tehdäkin, jos joku teistä vain
milloinkaan olisi lukenut Raamattua", vastasi miss Ossulton
huolettomana.
"Kautta kunniani, Cissy, sinähän heität herroille taisteluhansikkaan",
huomautti loordi B.; "mutta minäpä heitän käsistäni komentosauvani enkä
salli jatkettavan tätä taistelua äärimäiseen asti. Huomaan, ettei viini
enää maistu teille, hyvät herrat; niinpä käykäämme kannelle juomaan
kahvia."
"Aioimme juuri vetäytyä seurasta, mylord", huomautti vanhempi miss
Ossulton terävästi; "olen jo jonkun aikaa koettanut kiinnittää mrs.
Lascellesin huomiota puoleeni, mutta..."
"Katselin kaiketikin toiseen suuntaan", keskeytti mrs. Lascelles
hymyillen.
"Pelkäänpä että minä, kovaonninen, tässä olen rikollisena", sanoi mr.
Seagrove. "Kerroin juuri mrs. Lascellesille pikku kaskua..."
"Joka kaiketikaan, koskapa sitä kerrottiin niin kuiskaten, ei ollut
sovelias kaikkien kuultavaksi", vastasi vanhempi miss Ossulton; "mutta
jos mrs. Lascelles nyt on valmis, niin...", jatkoi hän keikistäen
kaulaansa ja nousten tuoliltaan.
"No, voinhan kuulla lopun kannella", mukautui mrs. Lascelles.
Naiset nousivat ylös ja menivät hyttiinsä, Cecilian ja mrs. Lascellesin
hymyillessä merkitsevästi toisilleen heidän seuratessaan kaavamaista
vanhaa neitsykäistä, joka vain sen vuoksi, että mrs. Lascelles kerran
oli sattunut olemaan naimisissa, ei sallinut hänen käydä edellä.
Herratkin nousivat ja menivät kannelle.
"Meillä on matkallamme kelpo tuuli, mylord", lausui mr. Stewart, joka
oli ollut kannella, "ja laskemme suoraan Kanaalia kohti."
"Sitä parempi", vastasi loordi. "Meidän olisi pitänyt jo viikko sitten
olla ankkurissa Cowesissa, minne nyt jo kaikki ovat ehtineet ennen
meitä."
"Käskekäähän mr. Simpsonin tuoda tulta sikaariini", sanoi mr. Ossulton
eräälle miehistä.
Mr. Stewart meni alas saadakseen päivällistä; naiset ja kahvi tulivat
kannelle; tuuli oli hyvä, sää (oli huhtikuun loppupuoli) miltei lämmin;
ja huvipursi, jonka nimi oli _Arrow_, jätti pian vuoroveden auttamana
Mewstonen merkkikallion kauaksi jälkeensä.