[Otettu lehdestä "Kanava, Sanansaattaja Viipurista", v. 1847, 51 n:o.
Tämä matkakuvaus, jos kohta suureksi osaksi kertoo samaa kuin edellinen
matkakertomus, on kuitenkin liitetty tähän, koska on Lönnrotin
alkuperäisiä suomenkielisiä kirjoituksia ja edellistä ehyempi ja
sujuvampi.]
Lapinmaassa harvat meikäläiset kulkevat, vielä harvemmat Kuolassa.
Alanimitettyä on asiansa vaatinut jo kahdestikin niillä seuduilla
käymään, ensimäisen kerran Vienan meren rannoitse Kantalahteen, sieltä
Kuolan kaupunkiin ja Inarin kirkolle, toisen kerran perin vastahakaan
Inarista Kuolaan j.n.e. Kumpainenkin matkustus tapahtui talvis aikana,
eikä niitä teitä kesällä hyväisesti kuleta'kaan. Talvella sitä vastoin
ovat kyllä hauskat ja hupasat kulkea, peräti toisin, kuin ennen Lapissa
käytyäni ajattelin. Ihmiset Lapissa ovat hyväntahtoiset, raittiit ja
iloiset, peurat juoksevat ilman perkeleittä ja ruoskatta, pakkaset
eivät ole paljo kovemmat kuin meilläkin, jota vastoin vaate varustus on
paljo lämpimämpi, ettei kyllä kenenkään tarvitse vilua kärsiä enemmän,
kuin muuallakin vielä paljo Suomeakin eteläisemmissä maissa.
Mainituista Lapin matkoistani nyt en huoli kertoa kuin jonkun osan,
nimittäin Kuolasta Norjan Lapin rajoille, etten liialla lorulla
menettäisi turhaan omaa ja lukian aikaa. Muutamia päiviä ennen
tapahtuvaa lähtöäni Kuolasta tuli sinne Suomen-alaisen Lapin silloinen
nimismies, Paul Ekdahl, joka oli minulle varsin otollinen sattuma,
koska hänestä sain hyvän matkatoverin, jonka seurassa kulin aina Inarin
Lapin rajoille. Kun hän oli asiansa suorittanut, piti meidän lähteä
matkalle samain Lappalaisten kanssa, jotka olivat häntä Kuolaan
tuoneet. Ne olivat Muotkan kylästä, johon luetaan kahdeksan penikuormaa
Kuolasta. Aamulla varhain piti lähdettämän -- niin oli suostuttu
lappalaisten ja meidän välillä -- mutta jo varhemmin olivat
saattomiehemme päässeet viinan makuun ettei heitä saatu koskaan
yhtaikaa kokoon. Välistä kyllä saimma heitä kolmin neljin käsiimme,
mutta toisia hakiessa katoisivat entisetkin. Viimein päätimmä antaa
lappalaisten ryyppiä rauhassa ja vasta aamulla jälkeen lähteä, koska
emme sinä päivänä kuitenkaan olisi enää Muotkaan ennättäneet. Toinen
syy tähän päätökseen oli pelkomme, että saattajat viinapäissänsä
milteivät hukuttaisi itsiänsä ja meitä Kuolajokeen, sillä kaupungin
likellä on joki koskinen, ja vielä puolen penikuormaa ylempänäkin,
josta tie kulkee sen poikki, niin virtasa että välistä ajavat
sisäänkin. Peurat vietiin siis yöksi metsään ja Lappalaisia
varoitettiin kovasti ne aamulla varhain sieltä jällensä noutamaan ja
itsensäkin kokoutumaan ennenkun viina olisi saanut heitä minnekään
eksytetyksi.
Yön levättyämme lähetimmä varhain aamulla jälestä muutaman saltakan eli
sotamiehen Lappalaisia majapaikoistansa keräämään. Tiiman paikoilla
viivyttyänsä tuli hän ypö yksinään takaisin ja sanoi ei voivansa saada
Lappalaisia kokoon koska jo taas olivat humaltumassa, toiset jo
hyvästikin humaltuneet. Sanansa todisti puoliksi sillä, että itsekin
oli saanut päänsä täyden. Laitoimma siis toisia hakioita, joiden avulla
viimeinkin saimma Lappalaiset kello 9:n ajaksi kokoon, monen jo
kylläkin hoipertavaisilla jaloilla.
Aivan lähtöjalkeella saanemma luvan ennen matkalle jouduttua muutaman
sanan hyvästi-jättäisiksi Kuolasta virkkoa. Se on pieni, isomman Hämeen
kylän kokoinen kaupunki ei kaukana Jäämeren rannalta. Taloja siinä
luetaan olevan 136, mutta nekin eivät ole rakennukseltaan paljo Hämeen
taloja suuremmat. Asukasten luku sanottiin olevan puolen-kahdeksatta
sadan paikoilla. Paras elatuskeinonsa on kalastus ja Lapinkauppa,
muutamilla käsityö. Lappalaisia elää usiammissa kylissä ympärillä,
nimittäin Muotkassa, 8 penikuormaa länteenpäin; Petsamossa, Paatsjoessa
ja Näytämössä, vielä etempänä länne alla; Nuottajärvessä, Suonikylässä
ja Hirvaskylässä, eteläänpäin niistä ennen nimitetyistä; Kiltinassa
Kuolanlahden rannalla 3 penikuormaa koillista ilmaa kaupungista;
Maaselässä, 7 penikuormaa eteläänpäin ja muissa. Kaikista näistä
Venäjän Lappiin kuuluvista kylistä matkustavat Lappalaiset kolme eli
neljä kertaa talvessa Kuolaan, kaupaksi vieden sinne peuran lihaa,
taljoja, sarvia, koipia, koipikenkiä, lapinturkkia eli peskiä, lintuja,
revon ja majavan nahkoja, majavanhajua ja kaikkia, mitä heillä löytyy.
Koko kyläjäs, taikka tarkemmin sanoen mies eli pari kustakin perehestä
laittauvat yhteen matkuehen, sillä teiden vuoksi, jotka tavallisesti
ovat ummessa, on parempi matkuessa kulkea kuin yksitellen. Umpitietä
astuessa uupuu peura, ellei saa toista vuorostansa edellä kulkemaan.
Jos tavaroita riittää siksi, niin on kullakin miehellä kymmenkuntaa
peuraa hallittavana. Ensimmäisen reessä eli pulkassa istuu itse, ja
toiset, kukin hihnasta edellisensä rekeen sidottuna, seuraavat peräkkää
kuormarekilöitä eli ahkioita vetäen. Kymmentä sillä tavoin toisihinsa
kiinnitettyä peuraa ahkionensa sanotaan raidoksi.
Päästyänsä perille eroaa kukin ennen tuttuun majataloonsa ja antaa
tuliaisiksi majan isännälle jonkun revonnahkan taikka muun pienemmän
lahjuksen. Isäntä taasen puoleltansa syöttää, juottaa ja apattaa
Lappalaista yltäkylläisesti, sen saadun lahjan hyvästä, ken
vasta saatavan toivossa, ken kauppansa parantamiseksi, ken
hyväntahtoisuudesta eli muusta syystä. Koko olo aikansa juotetaan
Lappalaista niin majapaikassansa, kuin muuallakin missä liikkuu,
odottaessa että hän jollain tavalla palkitsisi suuhunsa tungetun
viinan, jonka toinen älynsä ja kunniansa osoitukseksi tavallisesti
tekeekin, jos ei sillä kerralla, niin toiste käydessänsä. Vielä lähtö
evääksikin pannaan Lappalaiselle majapaikastansa viinanassakka mukaan,
jolla paluu matkansa ajan ja muutaman päivän kotiinkin tultuansa
pitkittää Kuolassa aletun viina juhlansa.
Kuolasta Muotkaan.
Heti Lappalaisten koottua istuimma pulkkihin ja läksimmä matkalle.
Enimmät peuransa ja pulkkansa olivat Lappalaisilla metsässä kolmen
neljänneksen päässä, jonne asti minulle piti kaupungista pulkka
lainata. Se sovistui niin teräpohjainen ja vapera, että töin tuskin
pääsin perille, koko matkan käsillä ja jaloilla ulkona pulkasta
varoessani, ettei pääsisi kumoon. Sitte sain vähä vakavamman, mutta
senkin selkälaudattoman. Pahapa on istua kärryissäkin, joissa ei ole
mitään tuetta selkää vastaan, mutta semmoisessa pulkassa ajaminen on
kahta katkerampi sentähden, että siinä täytyy pitää jalat suorana
pitkin pohjalautaa, jolla istutaankin. Mutta ollaan päivä onnettakin,
ja yöksi tiesimmä mekin vaivamme loppuvan, joka vahvisti
kärsiväisyyttäinme. Nassakat myös, joita melkein yhtenään pidettiin
käsillä, saattoivat ruumiin noriammaksi ja jäsenet notkiammiksi.
Joka Lappalaiselle oli porvaristansa matka evääksi annettu kannun eli
kahden vetävä viinanassakka, joista jonkun virstan ajettua
pulputtelivat omaan suuhunsa ja pakkasivat meillenkin koko matkan ajan.
Ensimäisistä tarjouksista pääsin sillä, että sanoin en saattavani
nassakan suusta ryypätä, ellei heillä olisi jotain sarkkaa, jota heillä
ei ollut. Mutta pianpa keksivät keinon siihenki: peuran kaulasta
otettiin tiuku, jota sitte pidettiin sarkan asemesta, ja josta minunkin
kun kerran saivat maistaneeksi, piti maistaa joka kerta heidän
itsensäkin ryypätessä. Vähintäin kaksikymmentä kertaa piti näillä
kahdeksalla penikuormalla käyttää tätä tiukua suuhuni. Koin kyllä
välistä vastustaa silläkin, että itseni jo entisistä maistumista
jalattomana olevan, mutta mitästä se autti, kun Lappalaiset vakasivat
minun terveenä Muotkaan saattavansa, vaikk'en pääsisi paikasta
liikkumaan omin voimini. Vahingosta ja loukkauksista varjeltuna
tulimmakin illalla kello 10 aikana Muotkaan, kömpeimmä taloon, johon
meitä neuvottiin, ja nakkausimma nukkumaan. Vuodetta Lapissa harvoin
laitetaan vieraallekaan, vaan kukin könttäytyy tavallisesti täydessä
puvussaan penkille eli lattialle, mihin sattuu.
Päivä Muotkassa.
Aamulla herättyämme keitimmä ensityöksi teetä ja kutsuimma Lappalaiset
myös juomaan. Oli meillä hyviä korppujakin, mutta ne eivät kelvanneet
Lappalaisille, kun pelkäsivät niitä maidolla leivotuksi, jota nyt
paaston aikana ei saisi maistaa. Sokerista myös hokivat kuulleensa,
sitä tehtäissänsä verellä puhdistettavan, jonka tähden eivät huolineet
siitäkään, vaan joivat kuuman teen siltänsä ryyppyjen väliin, joita
vielä eileisistä nassakoista saatiin. Mielemme teki nyt lähteä
seuraavalle taipaleelle, mutta Lappalaiset päättivät heti, silitä ei
virkkamistakaan olevan, ennenkun saivat viinansa viimeiseen tilkkaan
asti loppuun, ja siihen päätökseen piti meidän tyytyä. Nyt alettiin
meitä kutsua juominkiin talo talolta, jota tehtiin myöhään iltaan.
Kyllä kolmekin kertaa kävimmä joka talon sinä päivänä; onneksemme niitä
ei kuitenkaan ollut usiampaa kuin yksitoista koko kylässä. Mihin vaan
päänsä pisti, kuului yhtäläinen rähinä vastaan. Miehet, vaimot, pojat,
tyttäret, kaikki auttoivat yksin tuumin nassakoita tyhjiksi. Muutamassa
tuvassa näin nuoren, näöltänsä kauniin tytön telmivän pitkänään
penkillä vaahti ulkona suusta. Kaksi miehenpuolta pitivät häntä
paikallaan, koska pelkäsivät, että jos olisi liikkeelle päässyt, miltei
olisi loukannut itsiänsä eli muita. "Tämän olemina", sanoivat he,
"juuri sitä varten näin raivohon juottaneet, että saisitta nauraa."
Mutta vähänpä siinä mieli nauramaan teki. Toisessa tuvassa tapasimma
kymmenvuotisen pojan niin viinalta voitettuna, ettei omin voimin
kyennyt värjähtämäänkään; muita emme nähneet juuri pahoin päihtyneenä.
Kysyttyäni muutamalta Lappalaiselta, mikseivät ennemmin säästäneet
toisiksikin ajoiksi viinaansa, sain vastaukseksi: "viina on pahaa
ainetta ja pahasta pitää sen parempi mitä pikemmin loppu tekemän".
Onneksemme saivatkin vielä samana päivänä lopun siitä, ettei
seuraavaksi aamuksi jäänyt kun korttelin verta kaikkinansa, josta ei
jokainen olisi päänparannusryyppyäkään saanut, ellemme olisi lisäksi
antaneet, mitä omassa nassakassamme vielä löytyi.
Asian mukaisesti olemma nyt kertoneet, mitenkä Lappalaiset Kuolassa,
matkalla ja yhden päivän kotonansa elivät. Siitä ei kuitenkaan pidä
heitä isoiksi juomareiksi päättää. Moni, jota ei olla iässänsä
humalassa nähty, kuluttaa ehkä kymmenen sen verran väkeviä juomia
vuodessa, kun Lappalainen, joka tavallisesti monena kuukautena ei
maista märkääkään. Itsemme alin-omati moninaisten nautintoin orjana
ohessa suokame Lappalaisellenkin joku kerta vuodessa jotain muutosta
elämänsä yksi muotoisuudessa. Myrskyjen jälestä kiitetään tyyntä, ja
vasta taudin jälestä saapi terveys oikian arvon; niin myös Lappalainen
pohmelosta selvittyänsä suostuu sitä paremmin kotoiseen yksinäisyytensä
ja aina yhdennäköisiin kinoksiinsa.
Muotkasta Petsamoon.
Muotkasta saimma muutaman Kuolalaisen emännän, joka päivää ennen meitä
oli sinne tullut, yhteen matkaan kanssamme Petsamoon, johon sanottiin
olevan puolenkahdeksatta penikuormaa. Vaimonpuolella oli oma katettu
pulkkansa, jossa peitetten ja polstarien varassa kulki kyllä sievästi.
Muuten Lappalaiset ei sitä paljo kiitelleet, sillä katetusta pulkasta
on heillä erityönsä varoessa, ettei kaatuisi; avonaisessa tulee
vähänkään tottunut matkustaja heidän avuttansa toimeen. Vielä pitää
semmoisen katetun pulkan perään toinen peura hihnasta sitoa, joka
pidättäisi sitä mäissä luistamasta. "Näin meitä täällä vaivataan --
sanoivat Lappalaiset -- kulettamaan herrojamme, ja mitä muita roistoja
monikin heistä usein lienee, ilman maksotta; mutta kun teidän maasta
eli Norjasta joku tulee, niin maksaa hän rehellisesti saattopalkan ja
ajaa ihmisten tavalla avonaisessa pulkassa." Pieni vartaloinen,
kuudentoista vuoden vanha poika läksi myös matkaamme Petsamosta
morsianta itsellensä katsomaan. Pilkkailivat häntä toiset ja arvelivat,
kun olisi Kuolalaista vaimonpuolta kylässä puhutellut, niin ehkä olisi
siitä morsiamen saanut ja molemmat taitaneet Muotkaan jäädä. Vielä
lisäksi läksi muutamia miehiä asian alkain kylässä käymään, jolla
tavalla matkuehen keräytyi kolmattakymmentä peuraa. Toinen puoli tästä
luvusta kuitenki juoksi tyhjillään, sillä pitemmille matkoille
Lappalainen ei lähde varapeuroitta, jotka, jos väsyisivät, toiset
taidetaan valjaisin pistää ja tavallisesti pistetään jo ennenkin.
Matkamme tähän asti oli kulkenut enimmäksi osaksi harvapuisessa
metsikössä, mutta nyt tuli autioita tuntureita, joilla ei nähnyt muuta
kun siliän hangen ja hyvin harvassa siellä täällä jonkun
vaivaiskasvuisen tunturikoivun. Semmoisia koivuja ynnä petäjiä kasvaa
Lapinmaan pohjoisemmissakin äärissä, joissa kuusta taikka muita meillä
tavallisia puita ei nähdä.
Illalla myöhään tulimma Petsamoon, joka samate kuin Muotka ja muutkin
Lapin kylät oli harvaan petäjikköön asetettu yhdeksällä eri
perekunnalla ja tuvalla.
Petsamosta Paatsjokeen.
Yön levättyämme läksimmä seuraavana aamuna kuuden penikuorman
taipaleelle Paatsjokeen. Matkuehen pantiin kahdenkymmenen peuran
paikoilla, joista enimmät juoksivat joutilasna. Edellisinä päivinä oli
ollut lauhkiampi ilma, vaan nyt oli luja pakkanen. Lämmintä saadaksensa
telmäsivät Lappalaiset syöttöpaikoissa välillänsä ja meidän kanssamme,
pukkasivat ja väännältivät, kenen saivat, lumeen, Tämä olikin varsin
hyvä keino, joka pian saattoi ruumiin lämpimäksi. Meidän tavallisilla
talviteillämme saattaa re'en jälessä astua eli juosta ruumiinsa
lämpimäksi, mutta Lapissa se ei käy laatuun, jossa tiet ovat pehmiät ja
upottavat syvään. Oli eräs nuori vaimonpuolikin matkassa, joka
varsinkin mahtoi lämpimänsä saada, sillä tuskin ennätti jaloilleen
nousta, kun jo taas pukattiin lumeen. Eikä Ekdahlin ja itsenikään juuri
tullut sääli häntä, koska väliajat jätkytteli meidän tupakin
polttamista, joka oli hänelle outo näkö, kun Lappalaiset täällä eivät
ruukkaa tupakkia.
Kelin kehnouden tähden, koska entistä jälkeä harvassa paikassa näkyi,
viivyimmä pimiään iltaan matkalla. Eikä olisi se mitään haitannut,
mutta pahempi oli se asia, kun saattajistamme ei kukaan ollut ennen
käynyt Paatsjoen kylässä sillä paikalla, missä se nykyään seisoi. Kylä
oli nimittäin syystalvesta tullut muutetuksi uuteen, parempaan
jäkäläpaikkaan. Koko seurastamme oli ainoastansa Ekdahli Kuolaan
mennessä käynyt paikalla, mutta taisiko sitä odottaakaan, että hän joka
ei ennen siitä ollut näillä tienoilla kulkenut, piti paikan löytämään,
semminkin iltapimiässä? Sitä olivat Lappalaiset kuitenkin odottaneet ja
tekivät nyt aika lailla pilkkaa hänestä, kun ei ollut muita viisaampi.
"Hyi! on kerran kylässä käynyt ja ei löydä toiste sinne", kuuluivat
sanat usiammanki suusta. Pari tiimaa sinne tänne ajeltuamme tulimma tok
viimein verekselle tolalle eli peuratielle, joka suureksi iloksi vei
meidät kylään. Vielä kylässäkin nauroivat Lappalaiset Paavali paralle,
kun oli heitä ristin rastin iltakauden metsässä kulettanut. Paavaliksi
kutsuivat Ekdahlia ristintänimestänsä. Omaa typeryyttänsä, kun kylästä
tietämättä kuitenkin läksivät saattomiehiksi, eivät ollenkaan katsoneet
naurun asiaksi. Niin meistäkin moni usein nauraa toiselle siinä, jossa
kyllä saisi itsellensä nauraa.
Paatsjoesta Näytämöön.
Kulkumme tällä viisi penikuormaa pitkällä taipaleella oli edellisten
kaltainen; maat kuitenkin olivat metsäisemmät. Tiet olivat nytkin niin
umpeen juosseet, että viivyimmä iltaan asti.
Näytämö eli Näätäjoki on viimeinen Venäjän Lapin kylä ja siitä alkaa
Norjan Lappi. Suomen Lapille ei ole annettu pienintä suikalettakaan
Jäämereen asti. Meidän Lappalaiset luulivat siinä väärin tehdyksi
heille ja arvelivat, kun Venäjän ja Norjan Lapilla on koko pitkä meren
ranta moninaisilla kylillä, kauppa- ja kalastuspaikoilla hallussansa,
heilien tok olisi pitänyt antaa yksikään kylä samalla rannalla. Ennen
viimeistä rajan määräämistä sanoivat olleen paremman, sillä siihen asti
oli Venäjän ja Norjan Lapin välillä ollut pitkältä rantaa ja rantamaata
joka ei kuulunut erittäin kummankaan alle, ja jota siitä syystä
kutsuttiin yhteistilaksi (Fällesdistrict). Rajaa käydessä oli koko tämä
ala määrätty Norjalaisille, arvattavasti siitä syystä, että Norjalaiset
olivat yhteisajalla ennättäneet asettua siihen.
Venäjän Lappalaiset elävät jotenkin siististi. Tuvissaan pesevät ei
ainoastaan pöydät ja penkit, vaan monessa paikassa lattiankin.
Vaimoväellä on melkein samanlainen puku, kun Venäjän Karjalassakin,
lyhyt körtitön röijy, rantuinen eli punainen hame, renkaat korvissa
j.n.e. Kasvoiltansa ovat enimmiten kauniin näköisiä, jos rumempiakin.
Rukkia emme vielä nähneet missään, vaan kaikki kehrääminen
toimitettiin värttinöillä. Miehenpuolilla on Venäjänkin Lapissa oma
Lappalais-pukunsa, joka kuitenkin on vähä eri tyyliä siitä, kun Suomen
ja Norjan puolella pidetään. Suurin eroitus on siinä, että kengät ja
housut Venäjän Lappalaisilla ovat yhdessä, toisilla erittäin.
Lihaa nyt paaston aikana ei löytynyt missään, mutta kalaa
yltäkylläisesti. Kaikiksi talviksi ei kuitenkaan saada kalaa siihen
määrään, että hyvästi riittäisi yli koko paaston ajan ja silloin
Lappalaisen Venäjän puolella täytyy taikka nälkää nähdä taikka syödä
lihaa, jota papitkaan eivät ole taitaneet kieltää heiltä semmoisina
onnettomuuden aikoina.
Vaikka kylät, joita Näytämöön asti Kuolasta kulimma, eivät olleet
kaukana Jäämeren rannoilta, niin löytyi niissä kuitenkin metsää
ympärillä, josta saatiin sekä polttopuuta että avullisia hirsiäkin.
Pöytänsäkin olivat Lappalaisilla yhdestä ainoasta puun tyvestä,
Samatekun Inarin Lapissa asuvat Venäjän Lappalaiset koko talven
vakinaisilla paikoilla, kesäksi Jäämeren rannoille eli muille
kalastuspaikoillensa muuttauen. Niin enin osa Norjan ja Uutsjoenki
Lappalaisista, joista tok muutamien, joilla on isommat, monituhantiset
peurakarjat, täytyy talvenkin ajalla muuttaa majansa uuteen paikkaan,
koska jäkälää eli sammalta ei enää löydy entisen vaiheella.
Vielä olisi kerrottavana, miten Näytämöstä kulin toverini Ekdahlin
kotipaikkaan, siitä Inarin Lapin kirkolle, sieltä Sodankylään,
Kemijärveen, Kuusamoon, Kiannalle, Hyrynsalmeen, Paltamoon, ja viimein
Kajaaniin, mutta kun siinä, mitä jo kerroimma, on kyllä kerraksensa,
niin loppukoon tarinani tähän.
E. L--t.
47.
Lehtori Keckmanille.
(Alk. suomeksi.)
Kajaanista 26 Toukokuuta 1837.
Hyvä Veljeni!
Täällä olen jo kolmatta viikkoa outtanut jäien lähtöä, vaan nytpä
ovatki irtanaisna. Nyt lähen taasen Wuokkiniemeen ja sieltä kiertelen
kaakossuuntaa Valkian meren ja Suomen rajojen väliä niin loitoksi, kun
Suomen kieltä kestää. En taia ennen kun Elokuun alussa päästä
Sortavalaan, johonka pyyän Sinun sanomia Helsingistä lähettämään. Saapi
nähä miten tuolla käypi vaelto kesäsaikana, ei kuulu juuri taattava
kaikin paikoin olevan. Kuvernööriltä sain viimme-postissa oikein
täydellisen kartan niistä seuduista (niin täyd. nimittäin, kun niistä
saada voidaan). -- Kysyt minua "hengenvaarasta" Jäletjärven kylässä. Se
ei ollut suurempi, kun että kuulin muutamien miesten tuumailevan, miten
saada minua tiellä rosvotuksi, vaan josta tuumasta ei syntynyt mitänä,
kun en ottanutkan heitä, eikä muita siitä kylästä kyyditsemään itsiäni.
Oli siinä vähä enemmänki seikkoja, vaan jolla nyt en kehtaa tätä
kirjotustani kasvattaa, koska vielä on kertomatta seki, kuten Kuolasta
tänne palasin. Sieltä kuljin esiksi neljän Venäjän kylän läpi Ruian
rajalle (Norjaa kutsutaan siellä Ruiaksi ja Jäämerta Ruian mereksi) 30
penik. Näätäjoen (Nejdelfven) suulle, siitä 15 d:o Inarin kirkolle,
siitä 22 Sodankylään, siitä 10 Kuolajärveen, siitä kolmatta kymmentä
Kajaanin rajoille, ylehensä poroilla ajettuani 130 penik. Kuolajärven
paikoilta vähä kirjottelin runoja, enimmiten syntyjä, ei tarinarunoja.
Samote sanalaskuja ja arvuutuksia ja saarnoja. Ei sieltä näytä paljo
olevan kerättävää. Parahimmat paikat tähän asti kyllä ovat olleet jo
ennen usiasti käydyt likimmäiset rajapaikat Venäjän puolella. Niinkö
lieneeki, että olen lähtenyt ulompata etsimään, mitä parahite saapi
kotipaikan seuduilla? -- Sopivasti ja vilpittä, kun pitääki, nuhtelet
minua, jos viimmesessä kirjassani, Suomen Lausukkoihin koskevasti,
tulin mitäkuta v. Beckeriä vastaan sanomaan ja jota min en tarkon
muista, enkä koskaan muulla mielellä sanonutkan, kun sillä
osottaakseni, ettei sama Lausukkaoppi häneltä vielä ole niin
täydelliseksi saatu, jotta olisivat joutavat ja tarpeettomat kaikki
kokeetki sitä parannella. Sitä nyt kyllä ei kukaan kiellä'känä, että
hänen ansionsa Suomen Kieliopissa on suurempi, kun yhdeltä mieheltä ja
semmoisilla edelläkäyvillä voisi odottaa'kan. Imperfectum Oonjunctivi
koskevasti, niin osiksi kyllä on tosi, että se monessa muussaki
kielessä on samanlainen kun Suomessaki merkityksensä puolesta. Mutta
kuitenki on joku erotus latinaisella esimerk. ja suomalaisella. Cum
curreret, ne ire qvidem potuit: ei taida koskaan suomeksi käättää
seuraavaan tapaan: kun _juoksisi_, ei voinut käydä'kän, jossa, jos niin
kävisi laatuun sanoa, sanalla _juoksisi_ taitais olla jonkunlainen
merkitys menneestäki ajasta. Vaan en ole voinut miettiä minkänlaista
sananpartta, jossa sillä olisi ees tämänlainen menneen ajan näkönenkän
merkitys, eli mikän muu, kun myötänsä menevän ajan laatu (praesens l.
futur). Mutta kun käyttääki menevätä aikaa toisella tavalla kun sanat:
_juoksen, juossen, juoskoni_, edl. (edelle; eille on Ven. Suomalaisten
tavall. sana merkitsevä etc., j.n.e.), niin kaiketi'ki pitää sitä
eritavaksi lukea. Samoin lukisin Imperf. Indicat., vaikka vähemmästä
syystä, eritavaksi. Seki merkitsee menevätä aikaa, vaan menevätä, joka
jo on taaksi jäänyt esim. väki _odotti_ rannalla, ja katsoi kun laiva
purjehti. _Odotti ja purjehti_ olivat odottamisen ja purjehtimisen
aikana meneviä (ei menneitä) tapahtumia. Mitä niiden yhtäläiseen
tuntomerkkiin i koskee, niin kyllä saavat olla yhtäläisiä. Yksi i on
myös tuntomerkkinä Nimukkain Monikkosioilla, paitsi Nimennässä. Näissä
taisi se seuraavalla tavalla syntyä: kun esimerk. esinnä tahdottiin
lausua usiammasta halosta, Monikkoa ei vielä eritysten ollen, sanottiin
_halko ja halko ja halko_, josta sitte syntyi eli sievistyi Monikon
_halkoja_, joka näyttä[ä] pääsia siinä luvussa olevan -- siitä tuli i
Monikkoon. Kun taasen kerrottiin jostakusta entisestä tapahtumasta
taittiin välikkö jo pantaa sanan jälkeen; niin saatiin _astui_ sanoista
_astu jo_ -- siitä tuli i kerrontatapaan. Vielä kun mainittiin jotakuta
vasta eespäin tapahtuvan, niinkuin Ehdontatavalla vielä nykyäänki
enimmiten semmoisia tapahtumia merkitään, niin pantiin sana _esi_ (ees,
eespäin) eli joku muu semmoinen Lausuntatavan jälkeen; niin synty
_voisi_ sanoista _voi esi_ ja vieläpä Turussa ja muualla siellä nytkin
sanotaan _vojesi, vojeisi, voesi, voeisi_. Syntaksin luulisin
kaiketi'ki paljo selvemmäksi tulevan, jos tapoja ja aikoja ei
seotettasi Suomenkielessä Latinan kielen j[älkeen] ja mitäpä sihen on
pakkokan. Onko Hebraean kielen Grammatika Latinan jälkeen tehty? Vaan
näistä galimathiaksista et taida selvää saada'kan, jonka tähden ne
mielelläni lopetan ja pyydän Sinua tervehtimään Ilmonia ja muita.