Tohtori Rabbelle. (Konsepti.)

Uhut, 25 p:nä marraskuuta 1836.

Nyt olen jo kolmatta kuukautta ollut poissa Kajaanista ja olen siis

alkanut saada koko joukon keräelmiä. Tähän asti minulla on ollut

ylioppilas Cajan seurana, mutta tänään minun täytyy erota hänestä, kun

hän lähtee paluumatkalle, ja minun täytyy matkustaa etemmäksi, nyt kun

Herra viimeinkin on tehnyt kelin hyväksi; tähän asti se näet on ollut

huononpuoleinen. Kuolasta kaiketi saan uudestaan tervehtää sinua ja

kertoa, miltä pohjantähti näyttää, kun tulee lähemmäksi sen alle. Voi

siihen asti hyvin.

10.

Yliopp. Cajanille.

(Konsepti, suomeksi.)

Pistojärvi, 27 Marrask. 1836.

Et voi arvata'kan, kuinka Uhtuesta lähettyäni oli ikävä, sitä ei voi

sanalla sanoa, eikä virsissä veteä, niin oli mieleni apia. Olen usein

ennenki ollut Venäjän puolellaki, vaan niin ikävää minulla ei vielä ole

konsa ollut. Usein tulivat vedet silmääni ja tulevatpa vieläki. Voi kun

mielelläni kääntyisin kotia, jos en pelkäisi häpiätä, ei täyttää, mitä

olen toivotellut ja empä taitais niin siitäkän huolia, jos ei toisella

puolella tievustelemuksen haluki vetäisi minua ulommaksi. Ainaki pitää

niillä seuvuilla kerta käyä, puuttuu mi puuttuu runoja ja lauluja.

Tässä kylässä, jossa nyt olen, ei ni ole mitä kirjottamista, ei runoa,

laulua eikä tarinata, jotta sanoa saamatta huomenna taasen lähen.

11.

[Päiväkirjasta; alk. suomeksi.]

Makarista, 29 Marraskuuta 1836.

Perjantaina 25 Marraskuuta läksin Uhtuesta Ohtakylään. Matka luetaan

olevan 45 virstaa kylätöntä taivalta. Keli ei ollut kiitettävä, jos ei

varsin kehnokana. Muutamassa paikassa uppo hevonen rinnuksista saati

suohon, jotta oli kylläi vaikia jälle ylös päästä. Samaan paikkaan sano

kyytimies hevosia toisinaan jääneenki. Ei muuallakan kantaneet suot

varsin hyvästi. Ilman kulettiin vaihetellen soita, lampia ja kankaita,

jota laatua ovat kaikkiki maat näillä pohjasilla seuduilla. 20 virstaa

kylästä tultuamme oli sauna, johon eräs mies Uhtuesta oli asettaunut

lähellisessä lammissa kalastamaan. Siinä istui hän meidän tullessa

valkian ohessa poikansa kera. Oli myös vähä ennen meitä tullut Koljolan

kylästä eräs ukko akkane ja tyttärenensä. Hänellä oli mieli lähteä

parempoa elopaikkoa etsimään Venäjän maalla, lähteä pääelolle, kuin hän

sano, taikka kerjäämään eli kysymään, sillä kerjäämistä täällä sanotaan

kysymiseksi. Sitä varten oli hän varustaunut hevosella, padalla,

kuppiloilla (_staltsoilla_) ja pussiloilla (värtsilöillä). Tässä oli

tämä kulkeva perekunta kalastajalta saanut kaloja keitokseksi, isoja,

lähes puolentoista korttelin pituisia, valkosia muiehia (muikkuja),

joita vaan hyvistä lampiloista saahaan ja jotka kuulu vasta jään alla

kutevan. Niistä keitti akka rokkoa ja jäi vielä meistäki keittämään,

sillä kyyttimieheni vet ei syöttänytkän kauan hevostansa. Ukko

sanottiin Koljolan kylän parahaksi laulajaksi, vaan tässä ei nyt

käyttänyt häneltä lauluja kirjottaa, sillä jos polvet pöytänä maassa

savun seassa vähin olisinki kirjotellut, niin ukko ei niin heti

myöstynytkän laulamaan, eikä sanonut oikein laulumahtiinsa pääsevän,

ennenkun saisi ryypin eli kaksi suuhunsa. Sanottiin häntä myös koko

paikkakunnan parahimmaksi tietäjäksi ja kertopa itseki, jotta häntä

usein oli etähellä'ki kuletettu ihmisiä pahoista päästämään. Kerran oli

Petrosavotskassa herra mielirikkouksiin tullut ja sinne'ki oli häntä,

käyty. "No voitko päästä hänen jälle mielihinsä?" kysäsin minä.

"Mintäpä tuonne ilman olisin lähtenythän", vastasi ukko. Niin tarkat

toki ei kaikki tohtorit ole. Vielä kysyin ukolta, paljonko hänellä

siitä päästöstä maksettiin. Hän sano itsensä ei konsa suuren

palkoillansa olleen, vaan vähempään tyytyneen. Niin sillonki oli

hänelle tunkemalla tungettu tukku valkosia pumakoita (25 ruplan

setelilöitä) käteen, vaan hän ei ollut ottanut, kun yhen sinikön (5

ruplan) ja mitä vähä ruokavärkkiä keralla. Ukko ei ollut kun jos

korttelin päällä kahen kyynärän, jonkatähen hän kyllä nuorempana

mahtoki, kuten sanottiin, rattaan tavalla maassa pyöriä ja ilmassa

oravan tavalla puusta puuhun lentää. Sekä Ohdassa, Pistojärvessä,

Suvannolla ovat miehet myös lyhyitä, tuskin puolen kolmatta kyynärää,

jotta kyllä luulenki heiän Lappalaisista alkunsa saaneen. En tieä,

miten lienevät näistä seuvuin pohjaseen päin. Ohassa nukuin yötä, ja

läksin siitä toissa pänä (26) Pistojärveen 15 virstan päässä. Siinä

vietin sen päivän ja seuraavanki, joka oli sunnuntai. Isäntä arveli

minun kyllä hyvästi vielä maanantainaki Suvantoon kerkiävän, koska

siilon hänellä itsellä sinne oli hevosen kera lähteminen. Niin jäinki

ja kyselin laulajoita, joita ei kuitenkan ollut tässä kylässä, eikä

muutakan kirjalle pantavata. Maanantai aamuna lähti hän Kierettiin elon

noudantaan ja otti minun Suvannolle saati rekehensä. Minä siitä en

luullut hänen hoti kysyvän, jos 5 riunaa palkkaa korkeinta, kuitenki

kysy hän perille päästyä kokonaista ruplaa. Vähä ouostuen sanon: "eikö

tuo vet kaheksalla riunalla vättäisi [? välttäisi] maksetuksi" ja

sihempä jäiki. Suvannolta tänäpänä oli kahapäinki mieleni, taikka

Kuusamon kirkolle taikka Pyhään saareen. Ikävöitsinpä taas hoti vähäksi

ajaksi Suomen puolelle päästä, vaan toisin puolin katsoin sopivaksi,

sitä ennen käyä Tuoppajärven kylissä kuulustelemassa ja keralla pyhäin

miesten ja naisten asuntoa silmäämässä. Sillä matkalla ei toki

menne'kän jos korkeimmaksi 3 viikkoa ja niin toivottavasti pääsen

joulua Kuusamossa pitämään. Niin läksin iltapuolella Suvannolta ja

tulin 6 virstaa tänne Makariin eli Multimakariin, jolla nimellä tätä

paikkaa myös kuuluu mainittavan. Kaikki ylen köyhiä. (Talossa, jossa

kirjottelen, akka Skiitasta. Mies poissa; akka vasta pääsi tähkiä

olesta veitsellä leikkaamasta, josta rokkaa keitettiin. Lapsista vielä

toinen oli sairas -- -- --) Tässä kylässä ei nouse, kun kaikkinansa 3

savua, niistäki yhen talon asukas mennä kesänä Kuusamosta Suomen

puolelta tullut. Siinä kävin vastikänä ja oliki ilahuttava nähä siinä

meiän tapaan elettävän, vaikka oliki siinä eräs rosvonnäkönen

venäläinen yötymässä, jolta hyvä, jos huomena pääsen rauhassa

kulkemaan. Talossa, jossa nyt kirjottelen muun väen nukkuessa, vasta

kerrottiin, hänellä parahillaanki rosvottu takki päällä olevan. Häneltä

kuitenki vaihoin itselleni hyvän puukon, josta annoin kaksi kouraa

tupakkaa. Isännältä kuulin seuraavan hirviän tapauksen, joka Kuusamolla

hänen nuorra ollessa oli sattunut. Oli renki talossa 10-kunta vuotta

palvellut ja antanut palkkansa olla isännällä ottamatta. Niin isäntä

hänen kera kerran lähti oravametsälle ja saunassa metsässä ollen rengin

nukkuneena löi pyssyn krassin korvasta puhki. Jätti kuitenki rengin

vähin elämään, vaan leikkasi kielen poikki ja tunki ison tupakkatukun

suuhun, jotta ei saisi ni mitä ilmotetuksi. Lähti siitä kotiinsa ja

sano rengin korvansa kannon oksaan puhki langenneen. Väki siitä tuli

katsomaan, renki veettiin ahkiossa kotiin yhä hengissä. Niin isäntä

siellä rupesi arkkua laatimaan ja muien ei nähessä luultavasti pani

hänen elävänä arkkuun. Lääkärin katselossa vasta nähtiin, miten miehen

kera oli menetetty ja isäntä lyötiin rautohin. Jonkun ajan linnassa

oltuaan ja keräjissä käytettyään tuomittiin häntä iän päiväksi

Viaporiin vietäväksi. Vietäissä teeksentelihen sairaaksi, monena

päivänä ei ni syönyt mitä, vaan yhä valitteli jo kohta kuolevansa.

Kulettaja ei ni varannut hänen semmoisen karkaavan, heittihen

huolettomammaksi ja anto hänelle tilan pakoon päästä. Hään ni siitä

tekeyty kuohariksi, eleli sillä viralla jonkun ajan maakunnassa ja

kotia viimmen tultuansa piilehteli kellarissa pirtin alla. Sieltä häntä

haettiin, ei saatu, vaan poikia sakotettiin, kumpastaki 8:lla

tuhannella. Hään itse sitte eli Venäjän puolella ja kuoli viimmen

punatautiin matkalla, kun oli lähtenyt Venäjän puolelta kotonansa

käpäsemään. Siitä häntä metsään hauattiin.

Vaikiampata yötä en ni konsa muista viettäneeni, kun mennehen yön tätä

30:ttä vastaan Makarissa. Pirtti jossa ensin kirjottelin oli vilu,

ettei arveltavasta ollut nukkumaan rupiamistana. Sentä ni menin toisen

taloon Suomen eläkkään luoksi, jossa tiesin vähä lämpimämmän olevan.

Siellä kyllä sain pienen taljan allani, vaan peitettä ei ni mitä.

Omalla haljakallani koin peitellämätse, vaan ei tahtonut riittää. Vähä

siinä kyllä nukuttiin koko pitkässä yössä. Ja kaiken yön puhu tuuli

kovasti ikkunoihin paahtamalla. Ei millä ole nämät Venäjän pirtit meiän

pirtelöihin verrattavat. Esinnä on heissä paljo ikkunoita ja likellä

toinen toistaan, ettei tuulen liikkumatonta paikkaa lahitsoilla. Myös

on lattia korkialla maasta ja siitä käy yhtäläiseen tuulen henki.

12.

[Päiväkirjasta; alk. suomeksi.]

Vaarakylässä 2 Joulukuuta 1836.

Makarista hiihin esinnä 5 virstaa Tuhkalaan ja siitä samana päivänä 3

v. Iljalaan, johon yövyin. Iljalasta Suureenjärveen tie esinnä 3 v.

Akkalaan, siitä 20 Käpäliin, siitä 15 Suureenjärveen. Niin tavallinen

tie. Kuultuani suoraa syänmaan halki ei olevan, kun 30 virstaa, päätin

hiihtää, vaikkei ollutkan jälkeä ennistä. Oppaaksi lähti eräs mies

kylästä ruplan palkalla, jota en kieltänytkän, koska hän kuitenki

viipyi lähes 2 päivää matkalla, yhen mennessä, palatessa toisen. Sainpa

jo kylliksiki mitä toivoin jalotella sillä taipalella. Umpi pian koko

taipalen ja vielä päälliseksi jäätäjä keli. Vaan kuitenki päästiin

illaksi kylään, jossa ottima majan Tuhkaispapin Homan talossa.

Näillä seuvuin minun tieostani ollaan kolmea vieroa [= uskoa], jotka ei

kenkän sovi yksistä astioista syömään. Oikia papinviero, jota myös

mieroksi sanotaan ja sen tunnustajia _mierolaisiksi_, on ylen pieni ja

yhtäläiseen vähenemässä. Sitä vaston levenee _Tuhkasen viero_, minkä

voipi. Tämän jälkimmäisen pappi ja levittäjä kuuluu asuvan Karkalahen

kylässä Kieretin ja Kemin välillä meren rannalla. Vaan kuin onki ylen

suuri hänen lääninsä, niin onki pitänyt hänen asetella eri pappia,

jotka pienemmissä lääneissään käyvät lapsia kastamassa, ventsäämässä

[= vihkimässä], kuolleita hautaamassa ja muissa toimituksissa. Itse

kuuluu hän noin kerran vuoessa ympäri suuren lääninsä kulkevan ja

toimittelevan, mitä sattuu. Niin häntä, kuin hänen asetettuja

aluspappia pitää kylien (Tuhkalaisten) kyyittää ja ruokkia kulkunsa

ajan. En varmon tieä liekkö heillä muuta palkkaa, kun mitä kuki

ehostaan antaa; eipä taia olla, koska siitä ei ni mitä ole virketty.

Paljopa tulisiki maakunnalle rasitusta, jos heillä vielä maksaa

pitäisi, sillä oikioille laillisille papeille pitää kaikista

papillisista toimituksista, joita nämät erivierolaiset tarvitsevat

omilta papeiltaan, maksaa, minkä hän määrää, vaikk'ei hän ni mitä tee

muuta, kun salassa pitää asian. Useinki olen Tuhkalaisilta kysynyt,

missä heiän uskonsa mierolaisista erotaksen, vaan siitä en ni vielä ole

mitä selvitystä saanut, eivätkä näytä itsekän tietävän. Sitä vaan

sanovat, että papinviero molii toisilla sormilla, kun J[uma]la on

käskenyt ja vieläpä mainivat muutamat kirotun (proklat) olevan, joka

molii papin tavalla.

13.

[Päiväkirjasta; alk. suomeksi.]

Tuoppajärven Saaressa 5 Jouluk. 1836.

Eilen hiihin Vaarakylästä esinnä 12 v. Skiittaan, siitä 8 v. Pyhään

saareen(!). Edellinen taival metsänen, soinen, 4 lampia tahi järviä

taipaleella: Vaarajärvi, Haapajärvi, Neitijärvi ja Pamojärvi. Skiitta

on kun muinenki Hämeen kylä, ei juuri nurkka nurkassa, ei paljo väliä,

huonukset tahi talot ilman järjestyksettä, lahta pitkin Tuoppajärven

rannalla. Jumalan palveloa pietään joka päivä kylässä olevassa

kirikössä. Vaan ei miehiltä, yksin naisväeltä, jotapa vaan Skiitassa

asukseleeki, vähin miehiä. Mitä näillä naisilla lie muutai työtä, kun

kirikössä käyä, en ni voi sanoa; taitaa hoti olla ommelluksia ja muita

senlaisia. On myös kylistä ympärillä tuotu tänne tyttölapsia opastettaa

kirjalukuun, lauluun ja kirjotukseen. Nuoremmat naisista asuvat lukon

varassa, eivätkä laske heti luoksensa tuntematonta, niin erähät

vanhemmatki. Matka Skiitasta Saareen on järveä ja tullah muutaman

pienemmän saarenki poikki kulkemaan, ennen isoon saareen tultua. Tämä

iso saari kuuluu olevan noin 10 virstaa pitkä, usiammalta pienemmältä

piiritetty. En tieä mikä minussa mieli, niin muinen Valamon

monasterissa käyessäni, niin nykyäni tässäki. Tuskin olin tullut

huomisten ta kirikön näkyville, ni jo taasen teki mieleni kääntyä

jälelle. En ni kuitenkan kääntynyt, vaan menin kylään. Pimiä oli minun

jo jäällä hiihtäissäni yllättänyt, jonka tähen kyllä katselinki, mihin

tässä kylässä mennä. Eräältä mieheltä kysäsin, kussa bolsij Starets

(Polsakka Startsa) asui ja häneltä juohatettima päällysmiehen luoksi.

Tämä ei kovin vanha, yksisilmä ukko asu kahessa pienessä huoneessa,

kumpasetki noin 4 tahi 4 l/2 kyynär. suuruiset ja eipä vielä niitänä

yksin viljellen, vaan toisen toveritsan kera, joka pöyän äärellä istu

sisämmäisessä ja näytti kirjaa lukevan. Sisään tulleelta tuli Pols. St.

kysymään minulta, mitä lie kysynyt Ven. kielellä. Kun sitä en

malttanutkan niin vastasin: Ja nie govoriu po ruski a po niemetski,

svetski, latinski, korelski. [= En puhu venättä, vaan saksaa, ruotsia,

latinaa, karjalata.] Sai hän siitä sitte erään talonpojan tulkiksi,

jonka kautta selvitti minulle, että hänen piti mennä kirikköön, vaan

miehen käski hän juohattaa minua matkamiesten majaan, jossa yön

lepäsin, häntä enää näkemättä, vaikka kiriköstä --

14.

Yliopp. Cajanille.

(Alk. suomeksi.)

Kuusamosta, 1 Tammikuuta 1837.

Rakas Veljeni!

Tuskin uskotkaan, kuinka Uhtuvasta lähettyäni maailma minusta näytti

kamalalta. Sitä ikävätäni en voi "sanoilla sanoa, enkä virsissä veteä".

Olen usein ennenki Venäjän puolella ollut, vaan niin apialla mielellä

en konsa vielä. Usein tulivat vielä toisella ja kolmannellaki päivällä

veet silmihini. Voi kuinka mielelläni olisin jälkeesi kotiin kääntynyt,

jos olisin kehannut ja jos toisella puolella ei himoni olisi vetänyt

minua ulommaksi tievustelemaan, mitä voisi löytyä. Ainaki pitää niillä

seuvuin kerta käyä, saa min saapi, ajattelin ma, ja ehkä toisten en

enää pääsisikän. -- Niin läksin ja olen sitte Sinusta erottuani

osittain jalan, osittain hiihtämällä, osittain hevosella matkannut

päälle 300 virstan, Tuoppajärven kylissä enimmiten, jotka kuitenki

olivat hyvin köyhiä, niin ruualta, kuin runoilta. Muutamassa Makari

nimellisessä kylässä ostin kaksi hyvää asetta, suuren Venäjän puukon ja

sukset. Vaan kumpastaan ei ole minulla enää koska Pyhässä Saaressa

vaihon puukkoni vielä suurempaan ja mielestäni parempaan, sukset taasen

unohtuvat jälkeeni. Sitä ennen niillä kuitenki hiihin ylehensä 60

virstaa, jotta jousivatpa unohtuaki. Katoslammin kylästä Suureen

järveen hiihtäessäni oli 30 virstaa aivan umpea ja vähällä olin sillä

taipaleella uupua. Ilman oppaatta en kyllä lähtenytkän, vaan hänki,

eräs karkulainen, täällä piilossa elävä mies, ei ollut suuresti itseäni

parempi. Illaksi toki pääsimä kylään ja majautuma Tuhkaispapin Homan

taloon. Jos muistat Jaakkosen Jyvälahessa, niin jopa kyllä helposti

arvaat, mimmoinen mies tämä Homa oli. Esiksi ni hän ei suannut minua

itsensä ja muien kera kylyyn, vaikka oppaani, pahapäivänen karkuri

kyllä pääsi, sitte kumartaa ilvehteli hän puolen iltaa ja viimmeksi

väitti vanhat homeiset, savustuneet Slavonskankieliset kirjansa olevan

Gretjseskan kieltä. Skiitassa tapasin äskenmainitun Jaakkosenki

veljentyttäret, jotka vaativat minun sekä Venäjän kirjoja lukemaan,

että laulamaan Karjalan lauluja ja valminna soittamaan. Heiän

opettajansa eli hoitajansa oli aivan ummikko Venäläisakka riepu, jos

lieneeki alkuansa jotai herrasrotua ollut. Koko nais pyhitys Skiitta

näköänsä ei ole parempi, kun muinenkan Venäjänpuolinen kylä, jotta

pettymään kyllä tulinki, kun luulin siinä tavallisen naisten monasterin

löytäväni. Pyhä saari, jossa miehet Jumalaa palvelevat, taikka ovat

palvelevanansa, on Skiitasta 8 virstaa pohjaseen päin. Ei äyriä parempi

kun Skiitta ollut se minusta. Kirkossa kyllä kävin jo kaksiki kertaa ja

kyllä näin, että siellä oli muutamia tomuttuneita kuvia, vaan en ni,

mitä niien olisi pitänyt kuvailla. Päällysmiehen, jonka nimi oli Ilja,

sanottiin koko maailman kielet osaavan, vaan nähtävästi Karjala,

Ruotsi, Saksa ja Latina näihin koko maailman kieliin ei kuulunut, sillä

niitä myöten en saanut sanaakan häneltä. Yhen yön ainoasti viivyin

tässä, enemmin rosvopesältä, kun monasterilta näyttävässä

rakennuksessa. Siitä tulin taas Skiittaan ja vielä samana päivänä

Vaarakylään, vaikka kyllä vaaittiin minua Skiittaan yöksi jäämään.

Kuinka sieltä olen tänne Kuusamoon joutunut, sillä nyt en ni

kirjotustani pitkittele. Täällä olen Arvuutukset selväksi kirjottanut

ja uuen laukun kaheksalla erisialla teettänyt. Nyt lähen Pääjärven

kylihin ja Vienasta, jos sinne minulle kirjan laitat Helsingistä,

taasen Toukokuun lopulla kirjotan enemmin. Unohtu minulta Vaseniukselle

viimmen kirjottaa käännöstyöstä. Tässä nyt on kirja hänelle siitä

asiasta, jos luulet tarvitsevasi, niin vie käteen. Leikkaa myös erille

seuraava tietoanto Mehiläisestä ja pyyä Kamreeri Rabben toimittamaan se

Suomen Yht. aviisiin, taikka paneta itse, muistamalla minun puolestani,

jälkimmäisessä tapauksessa, panna pränttäyskuluki. Niitä tietoja

myöten, joita täältä ja matkaltani tätä ennen olen saanut, Suomen tahi

Karjalan kieli loppuu heti Pääjärven pohjaspuolella ta lappi alkaa.

Niin ollen kyllä tuleeki minulle tuumaamista joko Suomen tahi Venäjän

puolitse ylös Kuolaan mennä. Taitaapa pitää Suomen puolelle tulla,

sillä Lappalaisten kanssa minun ei ni ole mitänä tekemistä ja

toimittamista. Sano terveisiä muillenki ja Keckmannille, jolle minulla

ei nyt ole mitän erittäin kirjottamista, ennen kun Kuolasta tahi

Kemistä, jos sieltä kirja kulkisi.

Ystäväsi

Elias Lönnrot.

Jos Waseniuksella ei olisi käännettävää antaa, niin käy Frenckellissä

eli pyyä Keckmannin puolestasi käymään ja toimittamaan.

15.

[Päiväkirjasta; alk. suomeksi.]

Törmäsessä, 1 Tammikuuta 1837.

Majahuone Saaren pustiinassa (eli monasterissa) ei juuri pieni tupa,

vaan läpikäytävä eräältä keittäjältä, joka sisämmäisessä huoneessa

usiamman kerran päivässä keitti ruokaa ja siellä yönki makasi. Minulle

levitettiin porontalja yöksi alleni lavitsalle, jossa nukuin laukkuni

tyynyksi saatua. Muita majamiehiä makasi kolme eli neljä lattialla ja

kuuluu pian yhtäläiseen, niin kesällä kun talvella vieraita paikalla

kuleskelevan. Muutaman näiten kanssa Kiisjoesta kotosin vaihon puukkoa,

kun ei ollu'kan mitänä parempata tehtävätä. Miehet täällä, kun meidänki

puolella usiammissa paikoin käyvät semminki matkoilla aina puukko

vyöllä. Vaan pitävät sen oikialla puolella, ei, kun meidän miehillä on

tapana, vasemella. Puukot heidän ovat suuremmat meidän laatua ja kären

puolelta hamaraa vasten väärät. Terä on noin korttelin pituinen, pää

neljän tuuman.

Edellä mainittu ukko Koljolasta, tavallisesti Koljasu nimitetty, kuuluu

aikoinansa olleen viekkahimpia porovarkaita näillä rajaseuduilla.

Enimmästi oli Ruotsin (Kuusamon ja Kiannon) poroja varastanut, josta

häntä emme kuitenkan voi erittäin moittia, sillä Venäjän puolella ei

ilmankan näillä seuduin ole poroja. Muutamanki kerran puikahti ulos

metsästä, leikkasi paimenten havatsematta poron raidosta ja lähti

kotiinsa kulettamaan. Vaan penkoen pian poroa kaivattavan ja jälkiä

myöten hakemaan tultavan otti kengät omista jaloistaan ja puki peuran

takajalat (kengitti), terät taas, kannan puolen eteenpäin sitoen. Poro

takajaloillaan astuu juuri etujalan jälkeen, jonka tähen ei jää'kän

näkymään kun takasten jalkain jälet, Niin laadittua talutti kauniisti

poron kotiinsa sukkajalassa itse edellä astuen, löi lihoiksi ja söi

suuhunsa. Poropaimenet kyllä olivat havanneet poron raidosta kaonneen,

vaan eivät tienneet minne lähtiä hakemaan, kun jälkiä ei minne näkynyt

menevän.

Toisen kerran juuri kotirannalle varastetun poron kera päästyä, näki

poromiehiä luoksensa hiihtävän. Kun olisi lähtenyt vielä ylös rannalta

poroa taluttamaan, niin toki olisivatki havanneet; sentähden keksi

paremman neuon, työnsi aventoon jään alle poronsa ja lähti itse

suksilla poromiehiä vastaan, kuni muinenki oikia mies. Poromiehet

kysäsivät, jos ei olisi poroja missä nähnyt? -- "Vastikään mentiin

tuonne". -- poromiehet sinne, kunne sano menneen, hän aventoon poroansa

jälle ylös saamaan ja niin kotiin lihoiksi lyömään.

Kolmannen kerran oli hevosella metsässä käynyt, poron ampunut,

rekehensä köntännyt, kotihinsa lähtenyt. Eräälle lammille tultuansa

näki suksimiehiä jälestä hiihtävän. "Mikäpä nyt esiksi", arveli,

"ainaki nuo minun yllättävät", kun oliki hevosella vaikia kulku,

suksimiehillä kevyt. Niin kuitenki pääsi rannalle ennen suksimiehiä.

Vähä pois näkyvistä tultua, otti omat suksensa reestä, löi kopsahutti

ruoskalla hevosta, itse paikalle jääden. Suksimiestenki heti jälestä

tultua alko surkialla äänellä voivotella, "äkisti kohtauksen tulleen

(ruton ampuman), hevoselta jääneensä, ei minnekään pääsevänsä". Miesten

tuli armo, ensin aikovat selässä häntä kotiin kantaa, vaan vaikiaksi

tullen, laittavat hänen suksille makaamaan, niin vetivät. Koljolaan

tultua, johon paikalta ei ollutkan kun eräs virsta, poroa ei ni enä

ollut näkyvissä, sillä sen jo oliki akka korjannut ynnä hevosen

riisunut. Suksimiehet olivat Koljasun luoksi yöksi jääneet, vasta

toisella aamulla jällen lähteneet. Sen aikaa oli Koljasuki runtukalla

maata jorotellen voivotellut, vaan heti suksimiesten sintsistä ulottua

hypännyt lattialle sanoen: "a perkelehet jo kerta mentiin, missä poro,

akka?"

Monta semmoista tarinaa kuulin Koljasun porovarkaudesta, vaan joilla en

tahdo kirjotustani pitkittää, koska jo lieneeki näissä kerraksi.

16.

Yliopp. Cajanille.

(Konsepti; suomeksi.)

Törmänen, 1 Tammikuussa, 1837.

Tuskin uskotkan edl. -- Siitä erottuani matkasin esinnä Ohtaan 48

virstaa -- Pistojärvelle 15 -- Suvannolle 20 -- Makariin 6 -- Tuhkalaan

6 -- Katoslammille 8 -- Akkalaan 8 -- Suureen järveen 30 -- Vaarakylään

10 -- Skiittaan 12 -- Pyhään saareen t. Monasteriin 8, sieltä taasen

Skiittaan 8 -- Vaarakylään 12 -- Käpäliin 25 -- Suvannolle 32 --

Närhilään 10 -- Multijärveen 15 -- Kuusamon kirkolle 40. Niin olen

päälle 300 virstan (303) sitte erottuamme matkannut, osittain

hevosella, osittain jalan, osittain hiihtämällä. Makarista nimittäin

ostin kaksi hyvää asetta: sukset ta puukon, vaikkei ni kumpaa enää ole

minulla. Sillä puukon vaihon Pyhässä Saaressa parempaan ja sukset

unohin erähään taloon rajan poikki Kuusamoon päästyäni. Sitä ennen

niillä kuitenki hiihin ylehensä 60 virstaa, jotta joutivatpa unohtuaki.

Katoslammilta Suureen järveen hiihtäessäni oli 30 v. aivan umpea ja

vähällä olin sillä taipaleella väsyä. Ilman oppaatta en kyllä

lähtenytkän, vaan hänki, eräs sotapalvelosta karannut, täällä piilossa

elelevä mies, ei ollut suuresti parempi minua. Illaksi pääsimä toki

kylään ja yövyimä Tuhkaispapin Homan luoksi. Jos muistat Jaakkosen

Jyvälahessa, niin jopa kyllä arvaatki helposti, mimmoinen mies tämä

pappi Homa oli. Esiksi ni hän ei laskenut minua kylyyn, ennen muien

kylvettyä, vaikka oppaani, pahapäivänen karkuri, kyllä pääsi toisten

kera. Sitte kumarteli hän kummikseni puolen iltaa ja viimmeksi sano,

että hänen vanhat savustuneet Slavonskan kieliset kirjat olivat

Gretjseskan [= kreikan] kieltä. Skiitassa tapasin äskenmainitun

Jaakkosenki veljentyttäret, jotka vaativat minua sekä Venäjän kirjoja

lukemaan, että Karjalan lauluja laulamaan tai pilliä soittamaan. Heiän

opettajansa eli hoitajansa oli aivan ummikko Venäläisakka vai liekö

alkuansa ollutki jotai herrasväen laatua. Koko Skiitta näköänsä ei ole

parempi kun muukan Venäjän puolinen kylä pitkin erästä Tuoppajärven

lahta. Kirkko ei millän merkillinen. Pyhä saari pian samalainen.

Päällysmiehen sanottiin kaiken maailman kielet osaavan, Vaan Suomen,

Ruotsin, Saksan ja Latinan kieli vet ei taia näihin kaiken maailman

kieliin kuulua, sillä ne olivat eli ainaki näkyivät olevan hänelle

tuntemattomia. Yhen yön vaan olinki koko Saaressa, joka minusta enemmin

oli rosvonpesän, kun monasterin muotonen. Heti tultuani oli miehiä

ympärilläni, jotka kysyivät, jos minulla ei olisi viinaa myödä, johon

kuuluvat kovin ahnaita olevan. Sitte oli moniaalla, kun kuuli

tohtariksi, samaa asiata kanssani toimitettava kuin Vasken kamarissa

Paanajärven piissarilla. Hän vei minun kotihinsa, näytteli siellä

näytettävänsä ja anto palkaksi kaksi luukkoa (sipulia). Kirkossa kävin

kahestiki, vaan siitä ei ni ole mitä erinomaista sanottavaa. Pimiä esti

ikoniaki [= pyhäin kuvia] näkemästä, vähä niitä olisi ollutki

katseltavaa. Vaarakylässä mennessäni olin kaksi päivää Joukkosen

talossa. Talo oli vähä parempi ja eläjämpi muita taloja näillä seuduin,

jonka tähden siinä taasen söin tarpeeni. Sekä ukko että akka itset

elivät vielä, vaan liiatenki akka usein erikamarissa, jossa taisi

aikansa molimalla [= rukouksissa] viettää. Minä koko kornitsassa en ni

käyny. Heillä oli neljä poikaa, jokanen naisella ja naiset elossa.

Kolme pojista nykyjään olivat laukkukaupalla Ruotsissa, neljäs vanhin

kotona. Vasta oli talosta Kieretissä (elonmyönti paikassa Vienameren

rannalla) käyty; kai niitä jauhoja, joita sieltä oli tuotu, myötiin

yhtäläiseen toisille kylässä 3 ruplaan 6 riunaan puuta. Ukkoa piti

minnain [= miniäin] palvella kuni muinenki patriarkhaa, jalat jaksaa

[= riisua] iltasilla, aamusilla sukat, kengät ta muut vaatteet hänelle

kantaa. Vähä ennen minua lähti hän uuelleen Kierettiin ja oli oikein

lysti katsoa minunki, kuinka häntä matkalle varustettiin, rekeen

katettiin edl., josta kaikesta minnöillä oli paljonki työtä.

Nuorimmalla pojalla oli esinnä ollut Hämeestä tuuma naia, vaan kuinka

sitte lie asia kääntynyt, kuitenki kotimaastaan nainut. Kumma asia että

tytöt Suomesta lähtisivät tänne ouoille maille, eikö heiän ainaki hoti

olisi parempi kotimaalla. _Ei Turkuun mene, joka kotona naiaan_ taikka:

_laiska lappihin menevi, veltto vettä soutamahan_.

Vaarakylästä otin hevosen Käpäliin, huononen kylä, noin kymmen talonen.

Siinä talossa, jota parahimmaksi kehuttiin, en tahtonut saaha ni mitä

ruokaa. Kalarokkaa kyllä keitettiin kyytimiehelleni, vaan kun pyysin

minäi siitä maksoa vastaan vähä kuppihini saaha, vastasi emäntä: "anna

vieras esinnä syö, jos mitä jää". Sitte syötyämme meni kyytimieheni

kylään ja akka, joka yksin oli koissa, toimitteli ilta askareitaan.

Niin yksin pirtissä oleva pistin tupakkaa piippuun ja aion huvikseni

vetää muutamia savuja. Mutta siitäpä olin koko yömajani menettää.

Emäntä sisääntultua, vaikka kyllä ennätinki piipun suustani saaha,

tunsi savun ja sano: "ettekö ole tupakkaa juoneet? jos vaan tupakkaa

juotta, niin kyllä sitte emme kauan sovi yhessä pirtissä olemaan".

Olisinki mennyt toiseen taloon, vaan ne eivät olleet sitä paremmat.

Muutamassa jo kävinki katsomassa, vaan siinä oli surkia elämä; ei ni

mitä syöä paitsi tähkiä ja kalalientä. Akka siitä lupasiki lähtiä

Skiittaan sanoen: "eikö hoti saaren vieroon minua otettaisi!" Skiitassa

nimittäin saavat naiset Saaresta miilostia (elatusta) 25 ruplaa

vuoessa, jota kuitenki moittivat vähäksi, eikä riittäväksi. Oli sinne

muuan akka Suomestaki tullut ja Saaren vieroon ruvennut. Hänellä oli

poika Saaressa raatajamiehenä. -- Koko Käpälin kylä ilman kuuluu

poronvarkaita täynnä olevan. Toinen toisensa porot ovat jo niin tuiki

syöneet, ettei kuulu enää ni mitä syötävätä niistä olevan. Ei sanottu

päälle kahen talon koko kylässä olevan, joissa matkamieskän saisi

omansa liikuttamatta pitää. Ei paljoa paremmaksi sanottu Tuhkalankan

kylää, johon sitte tulin. Erähällä talonpojalla, Kuisma nimeltään, oli

siinä kasakkapaimen kesän yli ollut. Syksyllä oli tämä kerran vähä

sairaaksi tullut. Kuisma rupesi tohtariksi, anto keittää vettä ja valo

kiehuvata vettä ratin läpi kurkkuun. Siitä mies paikalla kuoli

arvattavasti ja sitäpä Kuisma toivoki, koska sillä tavalla pääsi

hänelle kesän palkkaa maksamasta. Saman Kuisman satun minäi näkemään,

sulokielinen, liukas mies eli ukko. -- Makarissa eli eräs Kuusamonki

mies akkanensa ja kolmine lapsinensa. Hän oli tänne muuttaunut täällä

paremmin rauhassa saaha poroja varastella ja syöä. -- Suvannolla on

Roton talo rikas leivältä. Kuuluu vanhoja jyviä olevan aitta täynnä

liikuttamatta. Vaan niitä ei liikuta'kan, ostaa uutta Kieretistä sekä

syöäkseen, että myöäkseen. Alkua näiden rikkauteen en ni ole kuullut,

jos li[e]nevät kunniallisesti rikastuneet, vaan usiammista muista

kuuluu toisin. Sanotaan siitä ensin elämään päässeen, että ampuvat

kaksi karkulaista Venäjän maasta, joilla oli paljo rahaa ollut. Nämät

olivat ensin jolle kulle vaaralle kylästä paenneet ja kun luulivatki jo

kaukana kylistä itsensä olevan, tulen tehneet, siihen nukkuneet. Niin

näkivät Roton 3 veljestä tulen, tulivat edl. Niin sanotaan Larin

veljesten sillä tavaransa saaneen että osiksi pettivät Moskovan

porvareita, joilta ottivat suuria velkoja ja heittivät maksamatta,

osiksi jonkun palon aikana Vienan kaupungissa varastelivat, mitä käsiin

sattu. Äsken mainitun Joukkosen myös sanotaan Suomen talonpoikia

pettäneen, velkoja maksamatta heittäneen ja sillä rikastuneen. Oli

niistä keräjiäki käyty, vaan Venäjän laki ei kuulu ni mitä voivan siinä

asiassa. Viimmeinen päätös Vienasta oli tullut semmoinen, että

Joukkosen pitäisi maksaa viisi ruplaa vuosittain veloistaan, vaan joka

ei tee täyttä kasvuakan; kuinkapa pääsumman ompi? Muien rikkauesta olen

myös paljo kuullut, ei hyvää paljon, koska pettäjän tavalla aina ovat

alun saaneet ja maakunnan vääryttämällä eli rasittamalla enentäneet.

Suvannolta kyyitsi eräs akka minua esinnä Närhiin ja siitä meiän

puolelle rajoa Mullijärveen. Akan kanssa tielläni piin paljoki pakinata

erinomattain vieroon koskevista, joissa hän oli hyvin typerä. Ei ni

tiennyt J[uma]lan 10:stä käskystään mitä. Kun toinen elo kohtasi minua

taas rajan poikki päästyäni. Olinpa kun kotona. Täällä olen nyt asunut

viisi neljännystä kirkolta eräässä talossa, jonka vanha muori aikonansa

on mamsellista talon emännäksi ruvennut. Voi jos niin useinki

rupiaisivat! Ainaki olen havannut semmoisten taloin paremmin kun muien

voivan. Ja vielä siitä lähtisi talonpoikain hyväksi aina enemmin oppia

kun muulla tavalla herrasväeltä ottavat. Tämäki mainittu muori kehu

heillä ei ruunulle ei muille velkaa olevan. Tässä olen nyt kolmatta

viikkoa selvään kirjotellut arvuutteita ja muita kirjotuksiani.

Seuraavassa kirjassa on touustettu [= toteutettu], mitä meillä oli

Uhtuossa puheena. Vie se itse Vaseniukselle.

17.

Konsuli Vaseniukselle.

(Konsepti)

Törmänen, 1 p:nä tammikuitta 1837.

Ylioppilas J. Fr. Cajan, joka juuri itse tuonee perille tämän kirjeen,

pyysi että Herra Konsulille suosittaisin häntä saamaan jonkinlaista

muista kielistä suomeen suoritettavaa käännöstyötä. Tämän suosituksen

saatan, jos Herra Konsoli muuten suvaitsee ottaa sitä huomioon, mitä

suurimmalla mielihyvällä hänelle antaa. Ollen syntynyt suomalaisella

seudulla, missä kieltä puhtaasti puhutaan, hän on sitäpaitsi opiskelun

kautta saavuttanut perinpohjaisen ja laajemman kielentaidon sekä

harjoituksen kautta helppouden käyttää sitä kirjallisesti. Jos siis

Herra Konsulin tarvitsisi jotain suomeksi käännättää, niin sellaista

vallan varmasti saattaa uskoa mainitulle ylioppilas Cajanille.

Niukkojen varojensa vuoksi ja voidakseen oleskella Helsingissä hän

sanoo olevan pakon uhrata päivästään muutamia tunteja joko

puhtaaksikirjoittamiseen tai j.n.e.

18.

[Päiväkirjasta; suomeksi.]

Törmäsestä, 2 Tammik. 1837.

Pistojärvi itse saapi vetensä Kuusamosta Muojärvestä Pistojokea myöten,

jonka rannoilla sekä Multijärvi, että Närhilä ta Suvanto ovat.

Pistojärvestä taasen vesi lankiaa Kuittijärveen, esinnä 5 virstaa, niin

Lusmakoski, siitä virstanpituinen Lusmajärvi, siitä 3-virstanen

Seitsenoikia, koski, siitä v:n Seitsenoikian lampi, siitä kaksi

Kotakoskea, siitä 3 virstanen Maejärvi, siitä 1/2 virst. Kurkikoski

(tulenpalava), siitä Kananen, Jyrkkä, Leviö, Piiksi koskia ja 3

virstanen Hämejärvi, jonka pohjaspuolella Hämeen kylä, siitä eelle

Ruottinen, Jyrkkä, Pitkävirta, Väärä, Harjuskoski, Pällinkorva,

Luvanen, 5 virstaa suvantoa, eelle kaksi Imisystä (ensimmäinen

tulenpalava), kaksi Lohikoskea, Voivia, Puolivilla, Hirvikoski, 3 v.

suvantoa, 5 v. Kortejärvi, siitä Korpikoski, Tappara, Päälä (iso),

Sumppulampi, Päälän lampi 1 v., Ristikoski, Toraisjärvi, Aparainen

(virta), Alanen järvi 1 v., Pistonkoski, Pistonsuu Kuittajärvessä.

Lonkanjärvestä seuraava veenkulku: Lonkka, Latvajärvi, Pirttijärvi,

Mätöjärvi, Kuisma, Niskakoski, Umpikoski, Harmasen suvanto, Pikkuvirta,

Suvanto, Jyrkät, Hynkeet, Pajulampi (5 v.), Kaalakoski, Pikkukoski,

Kuurnakoski, Tuhkakoski (iso), Jämsä, Majajoki, Hirvikoski,

Kalliokoski, Veärä, Sahi, Vuonislahti.

Vuonisesta Hämeenkylään 30 v. (Puoliöiseen), siitä Pistojärveen 20 (al.

30 pohjas.), siitä 15 (18) Suvannolle edl.

Vuonisesta Koljoseen 60 v. (Pluo); Ponkkalahteen 20 v. (Etel.); siitä

Venejärveen 10 v., siitä Lapukkaan 25 v. Suvannolta Tukkalaan 12 v.

(Itäpohj.).

19.

Luutnantti Örnhjelmille.

(Konsepti.)

Törmänen, 2 p:nä tammik. 1837.

Kuusamon markkinoilla kuulin Dmitrein pojalta, että hän oli tunkenut

hamppunsa vai mitä tavaraa lie tunkenutkin sinun aittaasi

talvimarkkinoiksi. Hän on mahdollisesti sanonut, että minä olen häntä

siihen kehottanut, mutta sitä en ole tehnyt enkä ole voinut tehdä.

Tosin hän viime syksynä pyysi minulta huonetta siihen tarpeeseen, ja

tähän minä vastasin, että sinä olit vuokrannut kaikki huoneet, ja ettei

minulla siis ollut mitään vuokrattavaa. Nyt hän kuitenkin täällä tuli

kiittämään minuakin huoneesta, seikka, joka minua oikein harmitti,

ikäänkuin minä olisin antanut hänelle siihen lupaa. Ota häneltä maksua

tuosta epämukavuudesta sen verta kuin haluat, sillä se velikulta kyllä

on varoissa, kun siällä on rahoja yli 100 tuhannen ruplan. -- Y.m.

20.

Tuomari Flanderille.

(Konsepti.)

Kuusamo, 4 p:nä tammikuuta 1837.

Arvoisin Veli!

Jo Uhtuesta kirjoitin kuluneen joulukuun alussa Sinulle, mutta kirje

jäi, en enää muista minkä sattuman johdosta, lähettämättä. Nyt saan

siis toistaa sen sisällyksen ja ensiksi toivottaa Sinulle hyvää uuden

vuoden jatkoa, vuoden joka arvatenkin on viimeinen, minkä vietät

naimattomana miehenä! Matkastani tahdon nyt ainoastaan lyhykäisesti

kertoa, että ensin muutaman viikon ylioppilas Cajanin kanssa vaelsin

muutamissa tutuissa venäläisissä kylissä ja että sen jälkeen asetuin

Uhtueen, missä asuin lähes kuukauden ajan, koko ajan pannen kirjaan

runoja, arvoituksia, sananlaskuja, satuja y.m., mitä kylässä kuulin.

Siellä asuin hyvinkin muhkeasti erityisessä kamarissa, mutta sitten oli

asunnon laita taas huonompi, ennenkuin tulin tänne Kuusamoon. Pahinta,

mihin yksikään kristitty sielu voi joutua, on se, jos on pakko

talvisaamuina oleskella noissa kirotuissa venäläisissä pirteissä.

Ensinnäkin ne ovat pienet, noin 1/4 meidän talonpoikaispirteistä, ja

sitten on, paitsi kattoaukkoa, ovi selkoselällään koko pitkän aamun

kello 2:sta kello 6:en, jonka ajan kuluessa leivotaan, keitetään,

tehdään haudetta lehmille y.m. sellaista, niin että pirtissä sillä

aikaa on kylmempi kuin pihalla. Usein ovat hampaat kovasti kalisseet

suussani, mutta toivon kuitenkin, että taas kerran tulee kesä. Eräässä

Tuoppajärven tienoilla olevassa nunnaluostarissa olin kolme viikkoa

takaperin ja siellä minun täytyi sekä laulaa että soittaa huilua

nunnille. Lisäksi minua pyydettiin jäämään yöksi, jota pyyntöä en

kuitenkaan voinut noudattaa, kun näet, jos olisin antanut kyytimieheni

lähteä pois, en koko seudulla olisi voinut saada hevosta. Luostari on

ainoastaan noin 15 peninkulman päässä Kuusamon kirkolta, niin että kuka

tahansa teistä ensi kesänä voisi käväistä siellä. Kahdeksan virstaa

samasta nunnaluostarista on munkkiluostari eräässä Tuoppajärven

saaressa; siinä olin myös yhden yön. --

Mitä muuta voisin kertoa matkasta, ei erityisesti ansaitse

mainitsemista. Välistä minulla on ollut hauska, toiste taas, jopa

useamminkin, hyvin ikävä; milloin olen nähnyt nälkää, milloin taas

syönyt itseni kahta kylläisemmäksi, osan matkasta ajanut, toisen osan

astunut ja välillä taas hiihtänyt, kerranki kolme peninkulmaa yhtä

päätä ilman minkäänlaista vanhaa latua. Tosin minulla silloin oli opas

mukanani, mutta kun illan suussa tuli "takkalakeli", olimme molemmat

vähällä väsyä. Voi nyt hyvin ja sano terveisiä Adolphille ja äidillesi,

joille molemmille täten myös saan toivottaa onnellista uutta vuotta,

vaikka toivotukseni kylläki myöhään ehtinee perille.

Veljesi

Elias Lönnrot.

21.

Vanhemmille.

(Konsepti; suomeksi.)

Törmäsestä, 12 Tammik. 1837.

Tähän asti olen ollut terve ja toivon että te kanssa oletta terveenä

eläneet. Mitään ei minulla nyt ole'kan erittäin kirjottamista, koska

olen jo ennen kirjottanut. Jos karjanruoka ei näytä piisaavan, niin

toimittakaa jo aikanansa ostetuksi, sillä keväällä on se aina

tyyreempi. Parempi se myös olisi markkinan aikana rukutakin ostaa, mitä

näkee tulevaan syksyyn asti tarvitsevan. Voudilta kyllä rahaa saatta

niihin ja muihin tarpeisiin. Perunan siemeniä tarvitsisi taas samalla

tavalla kun mennä vuonnaki idättää 4 taikka 5 viikkoa ennen kun

istutetaan. Taidan minä Kesäkuun alussa kotiaki tulla viikoksi taikka

kahdeksi.

22.

Postinhoitaja Gosmanille.

(Konsepti.)

Törmänen, 12 p:nä tammikuuta 1837.

Onnellista uutta vuotta! Vaellusten y.m. jälkeen olen tullut tänne,

osaksi j.n.e. ja hankkiakseni itselleni uuden laukun, sillä entinen

laukkuni, jonka nyt muutamine tarpeettomine kirjoineen ja papereineen

lähetän kotia, oli jo kelpaamaton. Nyt on minulla uusi, joka tosin

maksoi 12 ruplaa, mutta jossa sitten onkin 8 eri osastoa kaikkia

kamssujani varten. Erityistä ikävää en vielä ole tuntenut, tai ainakin

hyvin harvoin, vaikka kyllä kernaasti antaisin 15-20 ruplaa, jos edes

päivänkin saisin olla siellä kotona. Tähän asti olen tullut toimeen

ilman turkkeja tai kauhtanaa, ja luultavasti tulen niin toimeen koko

talven, ellei se tule kovin kylmä. Mutta uusi pitkä lievetakki kaiketi

minun pian on tilattava, kun näet nykyinen, johon puettuna minulla on

kunnia kirjoittaa näitä rivejä, jo alkaa käydä liian kuluneeksi.

Saappaita minulla jo on kolmas pari jalassani siitä kun sieltä kotoa

läksin. Täältä lähden nyt Pääjärven ja Koutajärven tienoille, sieltä

rajaa pitkin luultavasti Utsjoelle saakka, sieltä Kuolaan ja sitten

taas alas Kemiin ja Arkangeliin. Ehkäpä kesän alusta viikoksi tai

niille paikkein tulen kotia. Pyysin vanhempiani alussa ostamaan rehua,

jos sitä alkaa puuttua, sekä ruista -- -- muistutappa sinäkin, että sen

tekevät.

23.

Kruununvouti Wichmannille.

(Konsepti.)

Tihkuinen, 12 p:nä tammikuuta 1837.

Hyvää uuden vuoden jatkoa. Tänne Kuusamoon tulin jo ennen markkinoita

ja lähden nyt taas matkaan. Maaherran sekä asessori Bergbomin tapasin

täällä ennen joulua ja Maaherra pyysi, että kulkutaudin sattuessa

tulisin kotia sillä ehdolla että saisin vastaavan virkalomani

pidennyksen. Sen lupasin tehdä ja sanoin, että Sinä kyllä tietäisit

kirjeessä kutsua minua tulemaan. Mutta ilman kulkutautiakin ja

kirjallista kutsua taidan ensi kesän alussa, kun tulen kulkemaan Kuhmon

rajoilla, pikimmiltään poiketa tieltä tervehtääkseni Teitä siellä. Nyt

lähden j.n.e. Hieman ikävältä tahtoo tuntua nyt taas erota tästä

seudusta, missä muutaman viikon olen hyvin viihtynyt ja missä minun

olisi vielä hauskempi, ellei minulla olisi ollut niin hemmetin kiire

kirjoituksineni, minkä vuoksi en ole rohjennut majoittua mihinkään

pitäjän herrastaloon, vaan olen asunut talonpoikaistalossa ja sieltä

joskus käynyt herroja tervehtimässä. Tervehdi kirkkoherraa ja

sano -- -- --

24.

Tohtori Höglundille.

(Konsepti.)

Törmänen, 14 p:nä tammikuuta 1837.

Viimein, joku päivä sitten, kirjoitin Sinulle muutaman rivin ja tahdon

nyt viime hetkessä jatkaa. Lähden näet nyt täältä liikkeelle

kulkeakseni taas Venäjän puolelle. Ensin suuntaan kulkuni Pääjärven

pohjoispäähän, missä jo lapin kielen sanotaan vallitsevan. Aikomukseni

on sieltä pitäin kiertää tuon 9 tai 10 peninkulman pituisen ja melkein

yhtä leveän järven ympäri käydäkseni kaikissa sen rannoilla olevissa

kylissä. Näin saavun viimein taas pohjoispäähän ja tulen luultavasti 4

tai 5 viikon päästä Kuolajärven alueelle Kemijärven pitäjään; sieltä

sitten aion rajaa pitkin kulkea pohjoiseen vaikkapa Utsjoelle saakka,

jos vaan on mahdollista. Venäjän puolella samaa rajaa pitkin pohjoiseen

kuuluu asuvan pelkkiä lappalaisia, joiden kanssa minulla ei enää ole

mitään tekemistä.

Tässä lähetän Sinulle mytyn joutavia kirjoja ja papereita, joita pyydän

Sinua Gosmanin kirjeen kanssa, vaikkapa ei aikaisemmin, niin ainakin

Kajaanin markkinoiden aikana, lähettämään Kajaaniin. Samalla pyydän

Sinua olemaan niin hyvä, että toimitat tähän liitetyn kirjeen

ylioppilas Cajanille Helsinkiin. Postikulut kaiketi sitten muistan,

mutta nyt olen vallan vailla pikkuseteleitä, lukuunottamatta hopeaa.

25.

[Hajanaisia muistiinpanoja, y.m.; alk. suomeksi.]

Kaikki ristit: _selkä koilliseen, rinta keväpäivänlaskuun, kokka toinen

suveen, toinen pohjoiseen_.

_Sepään -- sevätä_ = halata. "Montako Jumalata?" -- "Ken heille luvun

anto; kun kerranki oli 7 kuormaa Moskovasta Piiterih tuotu."

"A mitä räähkää sii Ivana uot laatinut?" -- "A kävin mie hepoon." Pappi

siitä itkemään. "Kovinpa sivulla, henkiisä kormelitsa se hepo sääliksi

kävi" [Ehkä luettava: K. siulla, henki-isä, k., s. h. s. k.] (sääli

siitä hevosta tuli). (_hepo_ = tamma; _-ponen_, comm. generis ---).

Heikkilässä.

Kolmatta polvea mie hänestä olen. Hän esiisäni oli Sotkamosta ja

ensimmäisiä, ku tänne talon rakenti. Kotalappi sillon vielä ympärillä

eleli. -- Hyö ei suvattu lantalaisia [= suomalaisia]. Taioillaan

vastusta tehtiin. Koskentalossa (paikalla) sillon eli lappalaisia.

Kerranki isoisäni oli kaskea leikannut. Oli hänellä kasakka, joka näki,

mitä muut ei nähneet. Niin jäätä myöten näki paljo väkeä koskelta

tulemaan. Hän siitä outti, kunne'ka olivat rannalta maalle nosta, siitä

vastustamaan. Niin karkotti kaikki paniainsa päälle. Siitä koko

lappalaispere kuoli -- Isäntä itse heti jälkeen matkalla.

Sinkka -- Kävelys -- Kinttaset --- Tjsesterka -- Ristinen -- Paikkaset

-- Koroli -- Käsivetelys -- Naittajaiset. [= Kisain nimiä.]

-- Mieronpirtti -- Sjotjska (Staarosta) -- Tuli mies, kannettiin poroja

syöneen, kaksi miestä ampuneen. Siitä hänellä rangastukseksi jalkohin

kumarrella.

Heikkilässä. Niin J[umal]a laati, jotta minä kuitenki isäin maalle

pääsin. Olin tässä jo kasakkana Törmäisellä, vaimoni entisellä

miehellä. Siitä hän kuoli, niin 4 vuotta vielä olin sitte, hän minua

rupesi tahtomaan. Niin tulin. Kolme kertaa hengenvaarassa. Kerran

patvesta (puusta) maahan, lehmiä kävin etsimässä. Pää eellä miun. Kiviä

toinen puoli, portahani toisella puolella jo ajattelin mennessäni: hyvä

tulisi, kun tästä putoaisi. Siinä minkä lien maannut, jo havasin. Näin

päivän nousemillansa. Mieli täyellään, vaan en voinut jäsentä

liikuttaa. Koettelin enkö voisi varvastahan liikuttaa; jo vähän liikku.

Siitä vasemessa jalassa, jo vasenta kättäi edl., viimmen vedimme

karjatielle mahallani. Siitä pääsin kotiin. Oli pyörtyä vaimoni kun

näki minun niin hankaloitsevan. Toisen kerran savea kävin tytärteni

kera veneellä. Savikorvolla istuin, he ni soutivat, Ankara tuuli.

Ajattelin eikö hoti kerran pohjaaki tule. Tuli viimmen. -- Kolmannen

kerran metsässä venelaitoja veistämässä, kirveellä jalkaani löin.

Vetäysin palveelle. Siinä yön. Aamulla tultiin hakemaan.

Venäjän Karjalassa. Starovertsat itsensä ventsäävät. Ei siinä tarvitse

Tuhkais-pappiakan, eikä multaankan pannessa, jonka myös itse

toimittavat. Ristimässä vaan pappi pitää olla.

Heikkilässä. Kivekkäät kun kävivät, niin kerranki olivat miehen

itsiänsä soutamaan tai toiseen kylään opastamaan pakottaneet. Itse

soutivat toisia veneitä. Mies opas, souti eellä, kunne'ka tulivat

suuren saaren rannalle. Lähti siitä heitä eellään soutamaan ta souti

saaren ympäri. Tuli iltapimiä niin kysyivät: kunne nyt meitä juohatat,

jo luulis kylänki tulevan. Hään ei sanonut. Noustiin maalle. Siinä

uinottiin. Hän uinuessa kaikki venehet työnti rannasta, itse

jälkimmäiseen. A Laurukainen kulta, tuo vene. -- Kun toisit, suolesi

honkaan ripustettaisi. -- Itsen ripustettiin. -- Uitiin jälkeen --

airoilla sormiin.

Lappalaiset vähenivät, kuolivat yleisesti kuin kulkutautiin, kun

suomalaiset tulivat [Tämä lause käsikirj:ssa ruotsiksi]. --

-- Poronlihoja myötiin 1.80 k[op], à Puuta. Lintuja, metsikana 10-20-25

kope[e]kkaa, siika 3, 4 RubL Puuta. -- Tuohenterva, kannu. 80 kop. --

tali -- voi 20 kp. lb. -- Pian kylmin päivä talvessa Pääjärveä

matkatessani. Hyö ollah antikristus (keisari, herrat ta papit). Vielä

pahempia hyö meistä ovat kun työ Ruotsalaiset. Näet sä, teillä tuolla

näpillä vannotaan, kun myö molimma, vaan hyö tuolla. Prorokoista

kirjutettu, jotta tusats sesstsott semdesät [= v. 1670] Antikristus

nousoo. Kai sentäh hyö sitä [sotaa] ei lopeteta, jotta varatah maailman

loppu tulevan. Ennen kun staroveroi oli maassa, ka silloh sotia ei

käyty, oli rauha maassa. Kolme kertaa sai Ruotsi ampuu, sitte vasta

kerta vastaan ammuttiin. Nyt kun Antikristos, itsestään toisten päällä

mennään.

-- _Allas, altaan_, jonkun esineen alla pidettävä laatikko.

-- Virkamiehet ovat: --

Rahvas on kauniimpaa kuin Suomen puolella Savossa ja Karjalassa. --

Naisten hiustenpito -- pääkoristus -- silmän väri -- vaatteet --

hiusten pituus -- miesten vaatteet -- parta -- tukka -- ikä --

lapsivuodevaimot --- vaikeita synnytyksiä. [Tämä ja kaksi seur.

kappaletta ruotsiksi käsikirj:ssa.]

-- Karja päästetään ulos -- kuljetaan ympäri viikate kädessä, myötä ja

vastapäivään, lyödään. Pihlajakeppi lasketaan veräjän eteen. Tuli

sytytetään puunlastuihin, jotka on otettu kolmesta kannosta, kolme

kustakin, veräjälle ja tulen yli ajetaan naudat. Emäntä lukee: yksi

Tuorstikki, toinen Punikki, j.n.e. Ei ni yhtänä. Juoksee sitten vielä

kerran viikate kädessä ympäri ja kätkee sitten viikatteen, niin ettei

siihen saa kajota. --

Turkin sulttaanin sisar lähettää kolme leiviskää nauriinsiemeniä

Venäjän keisarille. Niin paljo väkeä pitää kuolla. Hän on erään

linnoituksen komentaja. Kenraali lahjotaan. 3 ankkuria kultaa. Sarkaa

pannaan sillaksi joen poikki. 20 miestä tarvittiin tuota naista

vangitsemaan. Rinta painoi 3 puutaa. Nosti 7 miestä ja nousi itse

pystyyn. Tämä nainen kertoo että 2000 miestä lähetettiin -- -- --

[-- -- Skickades att muuran kera (?) kira]. Keisari päästi hänet

vapaaksi, pidettyään häntä kiinni 14 päivää ja annettuaan kaikkien

kenraaliensa häntä katsella. Yhden ainoan hän vaan oli antanut maata

vieressään. -- Arkangelissa löydettiin yksi heistä ja upotettiin

jokeen, jonka jälkeen koko kolera äkkiä lakkasi. Se oli houkutellut

pieniä poikia kylvämään myrkkyainetta ja antanut heille 50 ruplaa.

Pietarissa näitä löydettiin koko seura. Ilmiantaja meni keisarin luo,

lyötiin viidellä rautaisella puolirenkaalla, joista yksi kaulaan j.n.e.

seinään kiinni, kunnes tarkastus oli tapahtunut. Tähän valittiin 3

kenraalia, 3 arhhiereita ja 3 kuptsaa. Kenraalit tutkivat, avasivat

kassan, siinä oli kultaa, mutta he eivät ilmaisseet, luulivat saavansa

sen, vasta kuptsa sen ilmaisi. Kenraalit ja arhhiereit Siperiaan,

kuptsa ylennettiin kenraaliksi.

Puhemiehet ilman sulhasetta 2 kertaa käyään. Siitä 3:s kerta sulhasen

keralla. Kun mieltyy tytär, kaataa viinaa kahteen stokanaan molemmille

kosjojoille. Sulhasen puolesta kosjojat kaasi 2 stokanaan tyttären

emälle tai isälle. Siitä tyttären emä sulhaselle kaataa ryypin viinaa

ta silkkihuivin antaa. Sulhanen siitä antaa hopiamanietan tyttärelle.

Pannaan stola, syötetään. Siitä isetään käsi tyttären isä ta kosjomies,

sanotaan: "kuulkaa kaikki ristikansa, nyt on Anna Petrin tytär ta Ivana

-- kaupan laatineet, ken tämän kaupan erottanee, sata sakkoa,

kuusikymmentä kuuliaista". Kuuliko tämän assan [asian] ken? Vast.:

"Kuultih". No kun kuultih, ken tämän assan purkanee, päältäh isäntä ei

ole. (Häpään, -vätä). 3 henkeä sulhasen puolesta, 6 henkeä tyttären

isän puolesta, lauletah, kahelia stolalla syöäh, juoah, pritonaa

luvatah lammas, 2 lehmä, poroja, eloa edl. Morsian itkee vieraille

kaulassa. Vuoheelle vieään, kosjojat viikatteella kierretäh 3 kertaa

ympäri sängyn, jottei rikottaisi. Sulhanen panee rahoa pahkiloihinsa.

Morsiamen sisaret jaksetah jalat, saavat pitää rahan kun lattialle

helistetäh. Aamulla kun noustahhe (morsiamen sisaret, naot) vettä ta

valkia paikka, joka jääpi sulhaselle olemah. Sulhanen panee rahaa

maatessaan morsiamen yskään. Morsian kun aamulla tulee sulh[ase]n

jälessä pirttih, ne rahat kynnyksen alla heittää pirttih. Naot tullah,

ne siitä kerätäh ta saapka otetah sulhasen päästä ja pannah sihe

sulkkuvyö sulhaselle. Sitte saatrokalle ruvetah. Anoppi muori päästyä

ruoalta kantaa valk. paikan vihkiparille ja sisaret toisen paikan

antavat samalla kerralla. Juohtokansa kun tullaan sulhasen kotia,

siellä morsian tsarkkaa juoaan 4 pikaria luvalla, ne morsian

Saajannaisen kera vie ympäri ja kumartavat. Ensimmäisestä ei anneta

rahaa, toisesta tsarkasta pannaan riuna tahi kaksi tarelkalle, 1:n

kostintsaksi lähti.

Anoppi sulhaselle, lähtiessään valk. liinapaian, jota vastaan sulhanen

2 riksiä rahaa hänelle, -- Morsian akalle rätsinän ta sukat, isälle

valk. liinapaian, puksut ta kintahat, veljille ruskian huivin ta

liinapaian valk., sisarille rusk. huivin ta valk. rätsinän, lapsille

kinttahaiset.

Kulki kaksi venäläistä jokia myöten, nukkuvat rekeen kumpanenki.

Hevonen viimmen joutu jäätöytäälle, joka irtautu ja virtaa myöten

koskessa meni alas. A kuinka nyt velle hepo seiso ta metsä juoksoo.

Metsäpirtissä maattiin pieni venäläispoika suuremman vellensä kera. Ei

Petri -- Mi tuli? -- Hammas kirpoi -- Luo(ti) menemään -- Taasen vähä

aikaa uinottua: Ei Petri vellen! -- Mi tuli? -- Toinen kirpoi --

Menemään luo -- Vähän ajan päästä taasen: Ei P[etri]. -- No mi siulla?

-- Kolmas kirpoi (lohkei) hammas. Hiisikö sillä sialla on maannut,

siirrälläte toiselle sialle. Hämeessä ennen tallinsa sentähen

muutalti. --

Tiesaarassa istutaan Vieritsänä sekä miehet että naiset ta tieustellaan

tulevaisia onnia. Kolme kertaa ennen pitää viikatteen raualla ympäri

paikan käyä.

Unen vuoen aikana valetaan (sulatetaan) tinaa ja siitä tieustell[aan].

28.

Matka Majavalahdesta Heinäjärveen.

(Päiväkirjasta.)

Matkan ensimäinen puoli kuljettiin tiheän metsän läpi, niin ettei

puoleen aikaan nähnyt muuta kuin puita ympärillään ja lumen taivuttamia

haaroja ja oksia päänsä yläpuolella. Aina kun vemmel sattui niihin ja

karisti joukoittain lunta kyyditsijänaisen päälle, hän iloitsi siitä,

että seuraavana vuotena oli tuleva hyvä vuosi, kun oli niin paljo

_huuetta_ metsässä. Vasemmalla näkyi Majavaara, joka kaukaa näytti

hyvinkin muhkealta, mutta jota lähemmäksi tultua ei enää voinut nähdä.

Niin käy monien suuruuksien, jotka läheltä katsoen menettävät arvoansa.

-- Matkan jälkiosalla oli 3 lampea (Ruokojärvi, Hirvasjärvi ja

Viksijärvi), ja niiden välillä metsää.

Kalmikkoa pelätään niin Ven[äjän] kun meiänki puolella ja muutamat

luulevat kuolleiten jälle käyvän. Kalmikkoin päällä heitetään mettä

kasvamaan. [Nämä kaksi lausetta alk. suomeksi.] -- Mutta uskovatko

joihinkin haltijoihin, en tiedä. Eikä niitä tarvittanekkaan, kun

messinkijumalat tekevät saman palveluksen, ja kun vielä on se etu

näistä, että voi sylkeä niitä kasvoihin ja ruoskia niitä, kuten välistä

kuuluu tapahtuvan. "Sie pakana vet miulla et ni mitä hyvää laai, mie

siua molin."

Riimusauat, Paalakat, useissa paikoin.

Kivekkäät [tämä ja seur. kappale alk. suomeksi] kerta olivat Venäjän

puolella Pääjärveä soutaneet. Heiän (soutajansa) oppaansa johdatti

heiät Kuntujoen niskalle, joka järven koillispäästä juoksoo

Koutajärveen ja mereen. Alemmaksi tultua tulee Kumakoski vastaan, suuri

palava, jota ni kons' ei veneillä laseta. Opas heiät sihen vei [:]

tästä nyt matka. Itse eelle laski, veneestä tietylle kalliolle hyppäsi,

vene meni ja kaikki Kivekkäät supi jälkeen.

Ärmäkkä [tämän rivin ja sanan kohdalle reunaan kirjoitettu päällekkäin

sanat: Votnuka ja Palahka] sillä kauhtanasta erotaksen, että

kauhtanassa on verkoa (verkaa, hepeiten kertavuus), ärmäkkä on veraton

(yhtä suora). (Heinäjärvi.)

Pääjärven tienoilla olevat pirtit tavallisesti 4 kyynärän korkuiset, 7,

8-9 kyynärää pitkät ja leveät. Ovesta tultaissa jommallakummalla puolen

oleva uuni 3-4 kyynärää kunnakkin. Sillä puolella, missä ei ole pesää,

on 3 kyynärän pituinen, 1 1/2 tai 2 kyynärän korkuinen ja noin 3/4

kyynärän levyinen kaappi, joka on asetettu pitkin kiukaan muuria ja

siihen kiinnitetty. Tämä kooltaan astiakaapin suuruinen huonekalu on

nimeltään _kolpitsa, kolppi tai runtukka_. Sen toinen kylki on tietysti

kiinni seinässä, toinen tupaan päin. Tämän kanssa kiuas, jonka kuve

tavallisesti 1/2 on kyynärää pitempi, muodostaa suoran kulman. Samaa

kolpitsan viereistä kiukaan kylkeä myöten kohoaa lähes kolmen kyynärän

pituinen patsas, jona on 1/2 kyynärän levyinen ja 1/2 korttelin

paksuinen lankku. Patsaan yläpäästä lähtee suorakulmaisesti toisiaan

vastaan ja yhdensuuntaisesti seinien kanssa kaksi kuuden kyynärän

pituista ortta, jotka ovat jotenkin samanlaista, tai hieman kapeampaa,

mutta paksumpaa lankkua kuin patsas. Tavallisesti nämä orret ovat niin

matalalla, että kohtalaisen pitkän miehen niiden vuoksi täytyy käydä

kumarassa. Usein on leveät lauteet kiinnitetty toisesta orresta

seinään. Näitä lauteita sanotaan _palatiksi_; siinä lämmitellään

päivällä ja maataan yöllä. Samaan tarkoitukseen käytetään runtukan

päällystää, jopa itse kiukoatakin; viimemainittuja, kuten myös orsia

käytetään useisiin muihinkin tarpeisiin, kuten esim. taikina-altaiden,

tavaroiden [?], jauhotuokkosten säilyttämispaikkana, kenkien,

saappaiden ja sukkien kuivaamiseen, ja mitä häneen milloinkin satutaan

laskemaan. Sukkien kuivaamista varten on kuitenkin kiukaan laidassa

runtukan yläpuolella useita erityisiä koloja, joita sanotaan

_petslukoiksi_. Tulisijan yläpuolelle on asetettu 1/2 tai 3/4 kyynärän

välille toisistaan kaksi yhdensuuntaista puuta, jotka ulottuvat

toisesta orresta seinään. Näitä sanotaan _halko-orsiksi_, kun näet

halot, jotka illalla kannetaan sisään, yöksi ladotaan niille kuivamaan.

Pesänpuolinen osa uunia ei ulotu lattiaan asti, vaan on lieden ja

hinkalon (hiilihinkalon) välissä aukko, mihin rikkoja päivällä

lakaistaan. Tätä aukkoa sanotaan hinkalon alustaksi. -- Pervähkä [h:n

yläpuolelle on tähän sanaan kirjoitettu: 'ja'; h erityisesti

alleviivattu.] = päärihma.

Ensikki, Toivikki (Toistikki), Serkko, Niekko, Pääkkö (Päätkö, Päättö),

Suopo, Pyhikki, Rostukki, Äiikki, Matrokki (mahon nimellä

kasvatettava), Outikki, Iivakki, Joutsikki, Mustikki, Hoikka, Pitkä

edl.

Uuninkulman vastassa olevaan pirtin nurkkaan kulkee toisesta pääorresta

kaksi yhdensuuntaista puuta (päret orret), joilla pyssyjäkin

tavallisesti säilytetään. Ympäri koko pirttiä kulkevat lavitsat, 1/2

kyynärän levyiset ja 4 tuuman paksuiset. -- Paria kyynärää ylempänä

lavitsoja ovat seiniä pitkin _laavasnikat_, joille pannaan kaikenlaisia

tavaroita, samoin kuin orsillekin, ja näiden kaltaiset ne myös ovat;

ovipielessä on lautoja, joilla pidetään vateja y.m. _Laki_ on milloin

laudoista, milloin pyöreistä puista ja lepää neljän hirren varassa,

jotka ovat nimeltään _maatitsat_; näistä kulkee kaksi oviseinää ja

tämän vastaista seinää pitkin, kaksi muuta niiden välillä poikittain

tuvan yli. Silta (lätti, lattia, late) on aina tehty höylätyistä

laudoista ja sitä voipi pestä. Ikkunoita on 6, 3 päätyseinässä, ja

näistä keskimäinen on 1/2 kyynärän korkuinen, toiset pienemmät, 2

toisessa uunista vapaassa seinässä, 1 [kolmannessa seinässä]. --

Tavallisesti niissä on pienet, 4 tai 2 tuuman levyiset ruudut, lasia tai

kissankultaa (slotu). Monia niistä saattaa avata. Pöytä on parin

kyynärän pituinen, kyynärän levyinen ja on vapaana jalustalla, jossa

samalla säilytetään kuppeja, vateja, lusikoita y.m. Se on aina asetettu

toinen pää päätyseinän keski-ikkunaa kohti suoraviivaisesti sen ja oven

välille. Samalla se on rajamerkkinä miesten ja naisten pirttialueen

välillä (urosten puoli, naisten puoli). (Lissavakka). Tuoleja ei

tavallisesti ole ollenkaan, vaan sen sijaan 2 l/2 kyynärän pituisia

penkkejä (kammit), joilla molemmilla, tai ainakin toisella, on vaan

kaksi jalkaa toisessa päässä; toinen pää pannaan lavitsan varaan. --

Päiviksi nämä penkit usein nostetaan orsille, mutta asetetaan yöksi

lavitsan viereen vuoteeksi. Patsaan vieressä tai myöskin oven ja

kiukaan välisessä nurkassa on joka talossa käsiastia, tavallisesti

kuparinen, välistä tuohinenkin. Saman käsiastian alla on toinen

suurempi astia, nimeltään _strigona tai jalokas_, mihin vesi käsiä

pestäessä saa valua. Pyyhinliinoina käytetään usein verkonpalasia,

mutta tavallisesti on parempiakin liinoja. Käsiastian yläpuolella on

kaksikitainen pärepihti, ja usein on irtonainenkin pihti -- mutta

tällaisista pikkuesineistä ja lisäksi vaarnoista ja seinissä olevista

veitsenpitimistä en käy tässä lähemmin selkoa tekemään ja mainitsen

ainoastaan mitä muuta näin kuvailluissa pirteissä on. Nuottia,

verkkoja, kuosali, 2-3 kirstua, pyttyjä, vesikorvoja, sankoja,

taikinatiinu, pärepuita, vaatteita, vöitä, valjaita, lakkeja, reuhkoja,

patoja, tinaamattomia kattiloita, kintaita, puntari, kirveitä, pyssyjä,

saappaita, sukkia, kenkiä, pluokkana, 2-3 tsotkat, pari jumalankuvaa

y.m. sellaista, usein kangaspuutkin. -- (Otjska, silmälasit). --

Huolimatta tästä kaikesta sellaisessa pirtissä usein asuu

kolmattakymmentä henkeä yhdessä.

(_Taltta_ -- puras; _puras_, jolla jäätä jyskätään, = tuura. _Sapra_

= suova.)

Runtukan vieressä on ovi (karsinan ovi), jolta portaat johtavat

karsinaan eli pirtin lattian alla olevaan huoneeseen; tässä ei ole

lattiaa, seinät ovat 2 kyynärän korkuiset tai korkeammatkin. -- Siinä

säilytetään käsikiveä, huhmarta sekä kaikenlaisia talouskapineita.

Pirtistä tullaan eteiseen (_sintsiin_), joka usein on pimeä, mutta

myös ikkunoilla varustettu; siitä johtavat portaat tanhualle,

navettapihalle, jota käytetään tallina, ja jolla on kattona osaksi

sintsin, osaksi aittojen ja _sarajan_ (ylisen) lattiat, ja johon on

mentävä sintsistä. Mutta sintsistä johtaa ovi porstuaan, josta portaat,

_vajo_ nimeltään, vievät pihalle. Tällä vajolla on tuohikatos.

Tanhualta navettaan -- mutta sinne en tahdo pysähtyä, minkä vuoksi

vielä kannattanee mennä yläilmoihin. Pirtin sisä- ja ulkokaton välillä

on kolmionmuotoinen (_pälkkiä_ hirsiä -- piiluta) _viilo_ (= ullakko)

ja sen yläpuolella ulkokatto, joka on kalteva _kurkiaisesta räystäille_

päin. Vesikatto ulkonee noin kyynärän verran seinästä. -- Pirttien ja

muiden huoneiden hirret jätetään veistämättä (pälkkimättömät)

Paitsi pirttirakennusta ja sen yhteyteen rakennettuja aittoja, sarajaa,

tanhuaa, läävää y.m. ei talonpojalla ole muita rakennuksia kuin riihi

ja sauna, korkeintain lisäksi joku erityinen aitta. Saunassa ovat

lauteet paljon alempana kuin mitä Suomessa on tavallista, nimittäin

1 1/2 tai 2 kyynärän korkeudella lattiasta. Riihissä ei ole luuvaa,

mutta niissä on joskus eteinen tai porstua.

27.

[Päiväkirjasta.]

Jäletjärvi, 28 p:nä tammikuuta 1837.

Kuusamon kirkolta 12 virstaa Kantoniemeen, 18 Heikkilään, 10 Härmilään,

15 Koutaniemeen (Koukalaan), 25 Pääjärven rannalla olevaan Oulungan

suuhun, 40 Majavalahteen, 20 Heinäjärveen, 8 Jäletjärveen. Koutalan ja

Oulungan suun välillä oleva ylänne, Nuoruinen, on huomattavimpia,

sitäpaitsi on lähellä Oulungan suuta Kivakka sekä useita muita. Yleensä

on paljo korkeita paikkoja Pääjärven ympärillä. Muuan saarista,

Lupsinki, on niinikään ylänköä ja sen vuoksi melkein kokonaan kaskettu.

Järven eteläpäässä asuvat kyläläiset kutsuvat pohjoispään asukkaita

lappalaisiksi, vaikka nämä ovat yhtä hyviä suomalaisia kuin he itse,

asuvatkin samoin j.n.e. -- Ainoastaan kaksi kylää, Kuva ja Tumtsa,

jotka ovat hieman pohjaiseen Pääjärvestä, ollen samalla äärimäiset

suomalaiset kylät Venäjän puolella, kenties muodostaa vähäisen

poikkeuksen, koska niillä vallan vähissä määrin, tuskin ollenkaan, on

maanviljelystä, ne kun elävät poronhoidolla. Näistä kylistä alkaa

kotalappi, joka seikka ei kuitenkaan ole siten käsitettävä, että

lappalaiset kodissaan asuisivat lähistössä.

Jo edeltä minua oli pelotettu jäletjärveläisten suhteen, heitä kun

sanottiin hyvin raaistuneiksi, ja kun eivät kuten muiden kylien

asukkaat, matkustele Suomessa. Muun muassa sanottiin heidän olevan

varkaita kaikki tyynni, niin ettei, vaikkapa usein kyselinkin asiaa,

voitu mainita ainoatakaan taloa, joka tässä suhteessa olisi tehnyt

poikkeusta. Kaiken tämän johdosta minua neuvottiin sekä Majavalahdessa

että Heinäjärvellä ottamaan kyyti sieltä suoraan Kierettiin, joka on

suuri kylä tai kauppala Vienanmeren rannalla. Mutta kun siihenastinen

runosaaliini oli niukanpuoleinen, en tahtonut kulkea yhdenkään kylän

ohi, ja sitäpaitsi ajattelin, ehkäpä tässä rosvoinpesässä, tässä

metsäkylässä on jotakin, kukaties sellaista, mitä ei muissa kylissä

edes ole saatavissa. Toimitin siis niin että Majavalahdesta tultaisiin

paria päivää myöhemmin ottamaan minut Jäletjärvestä sekä kyyditsemään

edelleen Kierettiin päin; nuo kaksi päivää aioin viipyä kylässä. Tuskin

olin perille tultuani ehtinyt saada vyöni irroitetuksi, kun 5 tai 6

miestä tunkeutui Kontrattakin talon pieneen pirttiin kysyen, eikö

minulla ollut viinaa. Kun sitä ei saatu eikä ollutkaan, alkoi

tavallinen kyseleminen siitä, mitä minä kuljin kaupitsemassa. Pian oli

siihen kysymykseen täällä, kuten muuallakin, vastattu, mutta sitä

vaikeampi on selvitellä näille raakalaisille, missä toimissa liikkuu.

Jos heille sanoo kymmenesti asian niinkuin se on, niin he osaksi eivät

ymmärrä, osaksi eivät usko sanaakaan, vaan tulevat kahta uteliaammiksi

saamaan tietää. Joskus olen suoriutunut asiasta keksimällä jotakin

toista, esim. että minulla on sukulaisia siellä, minne matkustan, tai

kuljen oppiakseni venättä tai kuulustellakseni merimiehen paikkaa

j.n.e. Mutta osaksi on vastenmielistä puhua muuta kuin totta, osaksi ei

sitäkään uskota. Täällä Jäletjärvessä he olivat itsestään päässeet

asiani perille. Minut muka oli lähetetty edeltä tutkimaan maan

varallisuutta, jonka jälkeen Ruotsi oli tuleva sotimaan näille

seuduille. Niin vähän he vielä tietävät, että luulevat Suomen olevan

Ruotsin vallan alaisena, eivätkä uskoneet saman keisarin hallitsevan

sekä Suomea että Venäjää. -- Talon emäntä ilmoitti minulle tämän ennen

miesten tuloa ja toinen nainen sanoi: mitä tekisit, jos tulisivat

tappamaan sinut? Vastasin, että siihen varmaankin tarvittaisiin kaikki

kylän miehet, ja jos se sitten onnistuisi heille, olisi kyllä niitä,

jotka tiedustelisivat jälkiäni. Kuitenkin ajattelin olevan parasta olla

liikkumatta kylässä, ja odottaa talossa kunnes ne tulivat, joiden piti

kyyditä minut Kierettiin. Olinkin koko seuraavan päivän kotona,

varsinkin kun talossa, missä asuin, oli lapsia ja vanhempia henkilöitä,

jotka kertoivat satuja ja lauloivat muutamia runontoisintoja

Iltahämärässä tuli taas useita miehiä pirttiin ja alkoi kysellä

matkaani Kierettiin. Sanoin heidän jo kuulleen kaiken moneen kertaan,

ja ettei minun siis tarvinnut toistaa sitä. Silloin muuan heistä sanoi:

entä jos matkustatte valmistaaksenne sotaa maalle. Näin heti, ettei

hänestä helpolla voinut saada hänen vakaumustaan, jonka vuoksi olin

suuttuvinani, ehkäpä todella suutuinkin, ja käskin hänen heti pitämään

suunsa kiinni tuon sotansa suhteen, ellei tahtonut tulla ulosheitetyksi

pirtistä. Uhkaus oli vähällä toteutua, sillä hän ei näyttänyt huolivan

ensimäisestä uhkauksesta; vasta vähitellen hän kuitenkin alkoi vaieta.

Sen jälkeen joku toisista miehistä kysyi, enkö tahtonut ottaa kyytiä

Kierettiin tai Uuteenkylään, joka on 40 virstan päässä Jäletjärvestä

eli puolitiessä. Sanoin jo tilanneeni kyydin Majavalahdesta. Mutta

silloin hän poikkesi venäläisen lainopin alalle ja sanoi, että kyytiä

ei saanut tilata toisesta kylästä, vaan että se täytyi ottaa siitä

kylästä, missä oli. Hänkin oli uhkauksilla saatava vaikenemaan. Sanoin,

etten yhdenkään sen kylän miehen kanssa tahtonut matkustaa askeltakaan,

vaikka haluaisivat ilmaiseksikin kyyditä minua, jota vastoin muille

antaisin vaikkapa kaksinkertaiset kyytirahat. Enpä olisikaan toisin

menetellyt. Sen jälkeen he rupesivat puhumaan venättä keskenään,

kuitenkin hiljaa, sillä pelkäsivät, että mahdollisesti saatoin

ymmärtää. Sitten lisäksi pari miestä meni kotvaksi ulos,

neuvottelemaan, kuten arvelin. Muuan naisista sanoi minulle sillä

aikaa, ettei minun pitänyt pelätä, sillä heidän pirtissään he eivät

rohkenisi mitään tehdä. Käskin hänen tyyntyä ja lisäsin, että vaikka

koko pirtti olisi täynnä miehiä, en sittenkään pelkäisi. Mitään sen

enempää ei siitä tullut. Miehet tulivat jälleen sisälle, ja minua

pyydettiin, tai kysyttiin, halusinko mennä kylpemään. Saunaan en

kuitenkaan sillä kerralla mennyt, sillä pidin turvallisimpana pirttiin

jäämistä. Onhan kuultu useita kertomuksia tämänkaltaisista ihmisistä,

että he ovat saunoissa joko kuristaneet kuoliaaksi tai tukehuttaneet

useat matkustajat, joilla arveltiin olevan rahoja mukanaan. Vähää ennen

kuulin kerrottavan Heinäjärvessä, miten erään karanneen sotilaan ja

erään talonpojan epäiltiin 15 ruplan tähden yhdessä kuristaneen tai

tukehuttaneen kuoliaaksi erään Kuusamosta kotoisin olleen vanhan ukon.

Vainaja oli haudattu Heinäjärvelle. Kysyin, eikö näin epäiltävän

tapauksen johdosta oltu pantu toimeen lääkärintarkastusta, ja tähän

vastattiin: kukapa rohkenee saattaa heitä ilmi, sillä jos ei saataisi

mitään todistuksia epäiltyä murhamiestä vastaan, täytyisi koko kylän

maksaa sakkoa ja sen lisäksi kyyditä ja elättää lääkäri hänen

tarkastusmatkallaan. Lainsäätäjä, joka on määrännyt yhteisen

rangaistuksen koko kyläkunnalle niissä tapauksissa, jolloin murhamiestä

ei saada ilmi, on epäilemättä tarkoittanut parasta, mutta myöskin

kysymyksessä oleva tapaus osottaa, minne se on johtanut. Välistä näet

sattuu, että sillä on vallan päinvastainen vaikutus. Myöskin kysymys

maksuttoman kyyditsemisvelvollisuuden poistamisesta, mikä rahvaalla on,

kun tehtävä matka koskee rahvaan asioita, vaatinee lähempää punnintaa.

Sillä paitsi sitä vahinkoa, jonka se tämänlaatuisissa tapauksissa voi

matkaansaada olen kuullut pääsyyksi karkulaisienkin sietämiseen

mainittavan, että kukaan ei tahdo maksutta kyyditä heitä Kemiin tai

Kuolaan, vaan antaa heidän kernaammin oleskella paikkakunnalla. Harvoja

esimerkkejä lieneekin siitä, että yhtäkään karkulaista olisi vangittu

ilman erityistä haetuttamista. Kuinka lukuisasti näitä on Tuoppajärven

tienoilla rosvoinpesän turvissa, siitä toiste, mutta muuallakin kuin

Tuoppajärveliä on harvoja kyliä joissa ei olisi useita karanneita

sotilaita.

Majavalahdessa oli muuan talonpoika viime syksynä ottanut itselleen

vaimon Heinäjärvestä. Vaimo, joka vasten kaikkien neuvoja oli ottanut

tämän miehen, oli pian huomannut erehdyksensä ja eli nyt puolta vuotta

myöhemmin tosin yhdessä hänen kanssaan, mutta ei parhaissa väleissä.

Puhuttiin, että hän aikoi hylätä miehensä ja matkustaa takaisin kotia.

Kysyttyäni, voisiko se käydä päinsä, vastattiin: "miksikä ei, sillä

eihän mies ole tehnyt häntä sen huonommaksi, varsinkaan kun hän ei edes

ole viime aikoina käyttänyt samaa vuodetta miehensä kanssa". Lisäksi

vielä sanottiin, että vaimo vielä kyllä voi saada paremman miehen, kun

hänellä oli edullinen ulkonäkö, ja kun hän ei vielä ollut tullut

siunattuun tilaan.

Erään Heinäjärven talon vanha emäntä oli kotoisin Kargopolista eikä

vielä osannut puhua karjalan kieltä, vaikka hän oli ollut 7-8 vuotta

täällä ja seurustellut suomalaisten kanssa. Tosin hän ymmärsi kaikki

tai ainakin sanoi ymmärtävänsä. Hän oli karannut miehensä luota, niin

sanottiin, oli päässyt ensin Skiitan nunnien moskajoukkoon, mutta

luultavasti taas ruvennut kaipaamaan avioliittoa ja siten tarttunut

tänne.

Samassa Heinäjärven kylässä, joka muuten oli hyvin köyhä, eli muuan

leski ja hänen kaksi lastansa kurjimmassa tilassa, missä ihmisen voi

kuvitella elävän. Hän kysyi minulta osasinko ennustaa kädestä;

kysyttyäni mitä asiata hän tahtoi saada selville, hän vastasi

haluavansa edeltäkäsin tietää, oliko hän ennen kevättä kuoleva nälkään.

Hän asui omassa pirtissään, jossa ei ollut ainoatakaan huonekalua,

sillä kaikki hän oli kantanut kylään saadakseen ruokaa. Nyt hän joka

aamu ja ilta kävi 7-8 taloa, kiertäen talosta taloon, ja kerjäsi

Jumalan sanaan. Olin monasti saapuvilla, kun hänelle annettiin jotakin,

milloin poikkileikatuita, jyvättömiä tai hallan panemia tähkäpäitä,

milloin tähkäjauhoja, milloin pettu- tai olkijauhoja. Poltto- ja

pärepuutkin hänen täytyi kerjätä. Lapsilla ei ollut paitaa eikä muita

vaatteita, minkä vuoksi he aina loikoivat uunilla, kun minä olin

siellä. Kysyin, miksi hän ei mennyt lastensa kanssa kerjäämään

parempiin kyliin, ja hän vastasi, ettei voinut viedä alastomia lapsia

ulos talvipakkaseen. Hän kertoi muuten olevansa syntyisin Kuusamosta,

mutta oli jo nelivuotisena tullut tänne ja kastettu toiseen uskoon.

Hänen isänsä oli ollut se mies, joka sanottiin pari vuotta sitten 15

ruplan tautta kuristetun kuoliaaksi tai tukehdutetun saunaan.

28.

[Päiväkirjasta.]

Jäletjärvi, 29 p:nä tammikuuta 1837.

Tansseja sanotaan _kisoiksi, kisasiksi_; niitä on monenlaisia ja ne

ovat yleisesti käytännössä. Paitsi sitä, että _yökesrät_ tavallisesti

päättyvät kisoihin, nuoriso kokoontuu melkein joka sunnuntaina

paastojen välillä tanssimaan. Ensimäinen ja suurin huoli on siinä,

mistä saadaan tätä varten huone (kisapirtti), sillä kisoja pidetään

syntisinä, minkä vuoksi vanhat ihmiset, joiden vallassa huoneen

myöntäminen tavallisesti on, eivät aina tahdo niihin suostua. Jos

sitten pirtti on saatu, muodostetaan piiri sitä lukuunottamatta, onko

tanssivissa kumpaakin sukupuolta yhtä monta. Joku joukosta ottaa

kintaan ja viskaa sillä jotakuta, poika tyttöä ja päinvastoin. Sen,

jota kintaalla on heitetty, tulee nyt ruveta ympäri piiriä ajamaan

takaa viskaajaa. Juostuaan milloin myötä-, milloin vastapäivää, ilman

järjestystä, tehdään usein kokokäännös, j.n.e.; pääasia on, että

takaa-ajaja ei pääse kintaalla lyömään; mutta jos tämä ennemmin tai

myöhemmin tapahtuu, niin se, joka saavutettiin, liittyy piiriin, ja

äskeinen takaa-ajaja viskaa kintaalla jotakuta piirijonossa kulkevaa,

jolloin tätä vuorostaan kehään jäänyt rupee takaa-ajamaan. Tätä tanssia

sanotaan _kintahisiksi, kintahisilla olemiseksi_, ja se alkaa usein

muiden kisojen sarjan.

Toinen leikki on _naitantakisa_, jota myös välistä sanotaan

_ventsakisaksi tai naittajaisiksi, naittajaisilla olemiseksi myös

paikkasilla olemiseksi tai paikkakisaksi_. Nämä jälkimäiset leikin

nimitykset johtuvat siitä, että siinä aina täytyy olla kaulahuivi

(paikka). Kokoonnutaan parittain ja muodostetaan piiri. Naiset pyytävät

kavaljeerejään tanssiin tavallisesti siten, että yksi heistä johtaa

toiset yksitellen kunkin valitun luo. Johtaja-nainen ja johdettava

tarttuvat toistensa käteen ja kumartavat molemmat syvään sen edessä,

jota tanssimaan pyydetään. Kumarrus toistetaan moneen kertaan, ja

kumarruksien välillä kumarteleva pari aina astuu 2-3 askelta

taaksepäin, taas tämän välimatkan päästä palatakseen kavaljeerin eteen

kumartamaan. -- Kun täten yksi on tanssiin pyydetty, johtaja-nainen

samoin jonkun toisen kanssa astuu toisen kavaljeerin eteen, ja näin

jatketaan, kunnes tarpeellinen lukumäärä pareja on saatu. Toinen

tanssiin-pyytämistapa on se, että kaikki naiset tarttuvat toistensa

käsiin ja astuvat näin miesten eteen, jotka tavallisesti istuvat

rivissä toistensa vieressä penkillä, ja pyytävät kukin sitä, jonka

eteen kohtalo hänet täten vie. Sittenkuin tanssiin-pyytäminen on

tapahtunut joko jollakin äsken mainitulla tavalla, tai myöskin ilman

erityisiä menoja, mikä sekin on tavallista, muodostetaan piiri, johon

kukin pari liittyy siten, että mies ojentaa naiselle oikean kätensä.

Sitten yksi pari astuu kehään, mies pitää kiinni huivin toisesta päästä

ja nainen toisesta. Täten edellinen seisoo liikkumattomana samassa

paikassa ja nainen kulkee kerran hänen ympärinsä ja kumartaa sitten

syvään hänen edessään. Sitten hän kerran tekee kierroksen piirissä ja

kumartaa jonkun ympäröivässä piirissä olevan edessä, kiertää taas

kerran kehän sisällä, kumartaa seuraavalle, ja niin edespäin pitkin

koko piiriä, sekä naisten että miesten edessä. Viimeiseksi hän taas

kumartaa omalle kavaljeerilleen, ja sitten kumpikin yhtyy piirikulkuun,

jonka jälkeen myötäpäivään päin lähin pari lähtee kiertämään samalla

tavalla, sitten kaikki muut parit järjestänsä loppuun asti. Nyt taas

ensimäinen pari lähtee, mies viskaa huivin johonkuhun kehäpiirissä

olevaan, ja nainen ottaa sen pois, antaen sen takaisin miehelle. Tämä

viskaa sen sitten taas johonkuhun toiseen, ja nainen tuo sen takaisin

hänelle, lopuksi syvästi kumartaen hänen edessään, jonka jälkeen hän

panee sen naisen olalle. Mutta nyt on naisen vuoro olla huivista

välittämättä, hän näet viskaa sen milloin yhteen, milloin taas toiseen,

mistä miehen vuorostaan tulee ottaa se pois ja aina panna naisen

olalle. Lopuksi mies pyytää häntä tai jos tahtoo olla oikein kohtelias,

kumartaa hieman ja pyytää, laskien huivin hänen olalleen, häntä

antamaan sen jollekin toiselle parille. Sitten nainen antaa sen pois ja

yhtyy kavaljeerinsa kanssa taas piiriin. Kaikkien parien tulee

vuoroonsa tehdä samoin. Kun se on tapahtunut, on vielä jäljellä

pyörähdystanssi, joka toimitetaan siten, että yksi pari erällänsä menee

sisälle piiriin, mies tarttuu oikealla kädellään naisen oikeaan

käsivarteen, pyörähyttää häntä kerran, päästää hänet sitten irti ja

tarttuu sitten vasemmalla kädellään jonkun piirissä olevan vasempaan

käsivarteen, pyörähytellen häntäkin, sitten taas omaa naistaan, joka

koko ajan seisoo piirin sisällä, sitten seuraavan piirissä olevan

j.n.e. Kun tämäkin on loppuun suoritettu, on tämä tanssi päättynyt.

_Tsinkka_ on nimeltään tanssi, johon kukin nainen pyytää miehen

mainitulla tavalla, ja parit asettuvat kuin tavalliseen neljäiseen eli

katrilliin. Vastaisten puolten parit astuvat nyt toisiaan vastaan, niin

että miehet hylkäävät naisensa ja juoksevat toistensa ohi, pyörähtävät

sitten toiselle puolelle jääneen naisen ympäri, jolloin naisetkin

rupeavat vallan samalla tavalla juoksemaan, kukin muodostaen lattialle

suuren 8:nmerkin muotoisen kuvion. Kun kahden puolen parit näin kahteen

kertaan ovat juosseet, he taas pysähtyvät paikoilleen ja päästävät

sivulla olevat vastakkaisparit lattialle toistensa ohi samoin

pujoittelemaan. Näidenkin tanssittua kuten juuri on selitetty, alkavat

miehet juosta piirissä myötäpäivään, ja naiset vastapäivään, ja miehet

tarttuvat ensin oikealla käsivarrella omaan naiseensa, sitä seuraavaan

vasemmalla käsivarrella, ja näin eteenpäin vuoroitellem. Kun kukin taas

on saanut oman naisensa, alkaa vastahyppely uudestaan, j.n.e.

_Kävelykisaksi_ sanotaan hidasta tanssia, jossa parit ensin seisovat

perätysten oven seuduissa. Etumainen pari astuu ensin esiin ja sitten

järjestänsä muut parit huoneen toiseen päähän, kääntyvät siitä

kummallekin puolelle ja kulkevat takaisin etenevien parien sivuitse.

Näin syntyy 4 liikkeellä olevaa jonoa, kaksi keskeä kulkevaa, jotka

astuvat eteenpäin, ja kaksi sivulla kulkevaa, jotka astuvat

takaisinpäin [s.o. oveen päin], mutta liikkuen niin yhtämittaisesti,

ettei näe mitään keskeytystä, sillä samassa kun pari on saapunut

lähtöpaikkaan, toinen tarttuu toisen käteen ja kulkee eteenpäin.

_Juoksentakisa_ on hieman edellisen kaltainen, mutta eroaa siitä siinä,

että juosten kuljetaan eteenpäin, ja ensin miehet juoksevat toisessa,

naiset toisessa jonossa, sitten he kääntyvät jäljessä juoksevain

ulkopuolitse ja sitten taas perässä tulevien ulkopuolitse, minkä

jälkeen lopuksi taas joudutaan juoksemaan keskimäisissä riveissä,

vaikka vastakkaiseen suuntaan kuin alussa.

_Käsivetelys_ on yksinkertaisempi ja tapahtuu siten, että nainen ja

mies pitävät -- -- --

_Rämsy_ y.m. ovat toisia tansseja.

Tavallisesti leikitään _korolia_ viimeiseksi; siinä leikkijät istuvat

piirissä; yksi panee kätensä alimmaksi, muut sitten järjestänsä hänen

kätensä päälle, alimmat kädet siirtyvät vuoroonsa muiden päälle, ja

tätä jatketaan 14 kertaa. Se, jonka käsi 14:nnellä kerralla jää

ylimäiseksi, on koroli (kuningas), ja hän määrää, mitä muiden on

tekeminen. Tälläisiä hänen säätämiään tehtäviä on, että tulee; syleillä

jotakuta henkilöä, kumartaa jonkun edessä j.n.e.

Tanssin ohella muuten lauletaan; vilkkaampien tanssien ohella, joissa

juostaan, ovat laulujen sanat venäjänmongerrusta, hitaammissa sekä

venättä että suomea (karjalaa); Joskus, kun kaikki ovat hoilottaneet

tai laulaneet äänensä käheäksi, ennenkuin jalat vielä ovat tarpeeksi

väsyneet, tanssitaan vallan ilman laulua tai soittoa.

25.

[Päiväkirjasta.]

Kieretti, 1 p:nä helmikuuta 1837.

_Pallokisa_: suurta nahkapalloa potkitaan; se, joka saa potkituksi

rajan yli, voittaa.

_Kaposilla_. [Tästä muistiinpanon loppuun kirjoitettu suomeksi, paitsi

mitä seur. alimuistutuksessa erotetaan.] Seiväs maassa, kapoja sidottu

juurelle. Yksi vartiona. Potkia pitää varkaita. Jos ken pääsee ilman

potkutta lähelle, hän on kapojen herra; ja uusia varkaita.

_Kiippisillä_ -- -- --

Räähkä ajetusta parrasta, leikkaamattomista hivuksista, aivan tyyni

päälaki keritty Pääjärvellä, Kieretissä; tupakasta; jos toisesta

kerrasta jäänyttä keitosta syö; jos veren eläviltä ruoaksi tekee tahi

toisen tehdä antaa; jos maksan ja sisälmykset ottaa j.n.e. Karjaa

teurastettaessa ei verta oteta talteen, se kun pidetään saastaisena.

Lihakin on tarkoin pestävä puhtaaksi ja liotettava avannossa.

_Jaara_, peurannahkainen päällyssaapas; _pääkkö_, puolisukka (syylinkä,

nenänen), peuran päänahkaa. [Tämä kappale ja edellisen kaksi viimeistä

lausetta, jotka on edellä olevien kisankuvausten seasta tähän

sovitettu, on alkuaan ruotsiksi kirjoitettu.]

_Nuotio_. Sen piusta kaksi honkaa, miten väkeä. Päällitystin.

Päällimäinen koholla pietään vivulla kummastai päästä, sillä tavalla,

että nalkki lyöään kumpaan päähän ja sihen vipuvitja kiinnitetään. Lumi

luoaan kun seinä makaajia vasten toisella puolella.

Kattilat matkoissa heinätielläki.

Tyttäret usein karkaavat miehillä [= miehille, s.o. miehelään]. --

Vanhempia pidetään usein pahasti lapsiltansa -- Lapsia vähin koista

autetaan -- Veli veljensä naista pitää sekaluutta -- Huoruutta jos

nainut mies naimattoman tytön kera, ei suurena räähkänä henkii[n]sä --

Kaukanako on Suomi Kajaanin paikalta?

30.

[Päiväkirjasta.]

Kieretti, 1 p:nä helmikuuta 1837.

Hänninen huomautti Huotilan äijälle, kuka minä olin; heti tuotiin

esille voita, ja äijä pyysi anteeksi. -- Hänninen maksoi 30 kopeekkaa

puudan kuljetuksesta Kieretistä Kuusamoon, jota matkaa on 188 virstaa;

joskus saa 25:stäkin kopeekasta kuljetetuksi. -- Tämä kuljetus on

vaarallista, sillä kerran oltiin Jäletjärvessä vähällä ryöstää pois

kaikki. Mihkali ukko tapasi koko joukkion ja ajoi sen pakoon. -- Viinaa

kysyttiin ainakin seitsemän kertaa Jäletjärvessä, vaikka usein on

ryöstetty pois viina niiltä, jotka sitä ovat tuoneet. Tämän tiesin ja

sanoin: eihän kuulu olevan luvallista j.n.e.

Seuraavana sunnuntaina pantiin toimeen tanssit pirtissä. Minua

pyydettiin puhaltamaan huiluani, mutta ollen hieman närkästynyt heidän

eilisestä loruilemisestaan, en siihen suostunut. Vielä maanantaina tuli

luokseni muuan mies, joka tarjoutui minua kyyditsemään. Sanoin, etten

huolinut kyydistä. Aikomukseni oli, ellei Mihkalia sinä päivänä olisi

kuulunut, seuraavana yönä joko lähteä takaisin Heinäjärveen tai ottaa

talon vanhin poika, joka näytti olevan hieman parempi mies, oppaaksi,

ja ollenkaan aikeistani ilmaisematta jalan kulkea neljän peninkulman

taival Uuteenkylään. Tätä minun ei kuitenkaan tarvinnut tehdä, sillä

Mihkali tuli maanantaina; -- mutta kun kieltäydyin ottamasta tarjottua

kyytiä, äskeinen mies pyysi talon poikaa kanssaan ulos ja neuvotteli

siellä kauan, mistä, sitä en saanut tietää, mutta minulla on syytä

luulla hänen neuvotelleen siitä, että minut ainakin ryöstettäisiin;

niin luulen sitä suuremmalla syyllä, kun eräs talon naisista piti

tärkeänä mennä heidän puhettaan kuuntelemaan. Ainoa, minkä poika

lähtiessäni virkkoi, oli: "Milma [minua] jo hätäytellä alettiin, kun

teitä tässä viikon [kauan] pi'in ja käskettiin pois ajamaan." Kovin

kernaasti läksin kolmannen päivän aamuna tästä sekä tapojen että

ravinnon puolesta kurjasta kylästä. Mutta enpä vielä päässyt rauhaan

tästä roskajoukosta. Muuan miehistä, Mihkali Sergein poika, oli yhdessä

toisen hyvän toverin, Kirilä Hilipän pojan kanssa Särkiniemestä

lähtenyt vähää jälkeen Kierettiin matkustamaan samaa tietä, jota minun

oli kulkeminen. Jäletjärven ja Uudenkylän välillä on puolitiessä, 20

virstan päässä kummastakin paikasta, mökki, jonka luona matkustajat

syöttävät hevosiaan, ja jossa itse syövät. Siinä he meidät saavuttivat.

Alettiin taas puhua passistani. Sanoin, että enhän ollut millään

karkulaismatkalla, kun matkustin Kierettiin, missä passi kyllä oli

näytettävä. Sen jälkeen he syytivät muutamia haukkumasanoja Mihkalille,

joka kehtasi kyyditä sellaista henkilöä. Koko ajan he täällä

ahdistelivat minua, ja huomasin, ettei minulta puhetta riittänyt heidän

sanojensa vastimeksi. Sitten matkustettiin Uuteenkylään. Siellä

satuimme suureksi ilokseni poikkeamaan eri taloihin. Seuraavana päivänä

taas satuimme yhteen eräässä mökissä, joka oli 20 virstan päässä

Uudestakylästä. Siellä alkoi taas sadella entisiä haukkumasanoja.

Uhattiin panna minut köysiin, kun tullaan Kierettiin. "Tehkääpä se nyt

tässä paikassa, jos luulette olevanne siihen oikeutetut." Mitä muuta he

minusta sanoivat, en tässä tahdo kerrata, mutta seuraavalla tavalla

minun onnistui saada toinen miehistä vaikenemaan. Olin näet hänestä,

Mihkali Sergein pojasta, kuullut, että hän oli tuppautunut asumaan

erääseen Särkiniemen taloon, ja että hän siellä eli hyvissä väleissä

emännän kanssa ("piti pyhävellenään"). Mies, joka tietystikkään ei

tähän ollut kovin tyytyväinen, oli koettanut ajaa hänet pois, mutta ei

siinä mitenkään ollut onnistunut, sillä tungettelija oli roteva mies.

Kerran isäntä tosin kylän miesten avulla oli sitonut hänet ja

kuljetuttanut Jäletjärvelle, mutta sekään ei auttanut. Mies palasi pian

taas takaisin. Toisen kerran olivat Särkiniemen miehet uhanneet

hukuttaa hänet ja siinä määrin panneet uhkauksensa täytäntöön, että

olivat vieneet hänet järvelle ja kastaneet veteen, mutta sitten

päästäneet hänet irti. Täten kuitenkin voitettiin vielä vähempi, sillä

Sergein poika oli uhannut kannella herroille, että he olivat tahtoneet

hänet hukuttaa, ja tällä uhkauksellaan pakottanut heidät antamaan

sovintolunnaat. Yhä edelleen hän enimmäkseen asuu mainitussa talossa,

elää ja käskee kuin toinen isäntä ainakin. Mies ei kuulunut sanoilla

eikä kurituksella, jos hän sitä uskalsi käyttää, mitään voineen

aikaansaada vaimonsa oikaisemiseksi, joka yhä vaan edelleen -- --.

Kuultuani tämän kertomuksen, kysyin kertojalta, miksi rahvas ei ollut

ilmiantanut tätä väkivallantekijää, jolloin hänet luultavasti olisi

viety sotaväkeen. Jos tiedettäisiin, että näin kävisi, vastasi hän,

niin oltaisiin jo aikoja sitten niin tehty. Mutta jos hän saa jäädä

kotia, hän polttaa koko kylän ja lyö kaikki asujamet kuoliaaksi. Nyt

tämä sama mies, joka Jäletjärvessä oli muiden kanssa väittänyt, ettei

laki sallinut ottaa kyytiä toisesta kylästä, taas rupesi ahdistelemaan

minua. Juuri kun hän oli päässyt hyvään vauhtiin, minä sanoin: sinä

selvittelit toissapäivänä minulle lakia, että en muka saisi ottaa

kyyditsijätä [toisesta kylästä], mutta tiedätkös myös, mitä laki määrää

sille, joka valtaa toisen talon ja vaimon? Minun tekee mieli tultuani

Kemiin kysyä herroilta sen asian laitaa. Jäletjärvi näet on Kemin

piiriä, mutta Särkiniemi Kuolan piiriä (ujesd). "A siitä laki ei sano

ni mitä, se ni meillä tapa" j.n.e. useat huusivat yhtä kulkkua, jopa

kyytimieheni, 80-vuotias Mihkali yhtyi siihen. Mutta mies, jota asia

koski, punastui peräti, astui pari askelta lähemmäksi minua ja mutisi

ensin muutamia sanoja vihapäissään, mutta hillitsi itsensä pian. Hänen

toverinsa, toinen Särkiniemen mies, ei juuri pitänyt siitä, että paras

heistä näin joutui hämilleen, minkä vuoksi hän yllytti häntä sanoen:

"ja siinä sinä töllistelet, lyö kirves kulkkuun tahi vie pirttiin ja

ripusta sinne jaloista kattoon savun sekaan". Keitettiin näet paraikaa

mökissä, joka oli lattiata myöten täynnä savua, vallan kuin sauna, kun

sitä lämmitetään, sillä näissä ei ole muuta savureikää kuin ovi. Tämä

hänen kehotuksensa kajahti kuitenkin kuulemattomiin korviin, sillä mies

muutti tämän jälkeen kokonaan puheensa, ja hänestä melkein tuli nöyrin

palvelijani. Mitä minä kaiken tämän kuluessa lienenkään lörpötellyt, en

oikein tiedä, mutta huomasin, ettei edes Vanha Mihkali enää varmasti

tietänyt, mitä minusta ajatella. Lieneekö hän luullut, että aioin

karata matkalla, kun hän, ennenkuin läksimme viimeiselle 20 virstan

taipaleelle, muistutti, että minun piti maksaa kyytirahat. Tämä

muistuttaminen tuntui minusta perin naurettavalta, minkä vuoksi en

täyttänytkään hänen pyyntöänsä, vaan kysyin, mihin hän nyt matkalla

tarvitsisi rahoja. Hän virkkoi, ettei tosin matkalla tarvinnut, mutta

kylläkin Kieretissä. No, siellä kyllä saat minulta kyytirahat, minä

vastasin, ja ettei sinun tarvitse pelätä minun karkaavan pois, siitä

sinulla on kylliksi takeina laukkuni (tämän hän oli jo aamulla ottanut

omaan rekeensä, vaikka itse ajoi minun reessäni); johan itse nahan arvo

nousee melkein kyytimaksun suuruiseksi, ja onhan nahan sisälläkin vielä

sitä paitsi jotakin. Siihen asia jäi. Olisin kyllä jo silloin voinut

maksaa, mutta pelkäsin, että jos nuo puolivillit miehet olisivat

saaneet nähdä rahaa, heissä sen himo olisi voinut käydä liian

voimakkaaksi.

Tie Jäletjärveltä. Ensin kuljettiin muutama virsta Jäletjärven rantaa

pitkin, sitten seurasi vaihdellen metsää, soita ja pieniä lampia,

kunnes tulee kymmenen virstan päähän kylästä. Siitä alkaa Merijoki,

joka kyllä on niin kaita kuin leveähkö maantie, mutta joka on saanut

komean nimensä siitä, että laskee mereen. Tätä Merijokea seurataan,

lukuunottamatta koskia, Uuteenkylään saakka, siellä poiketaan siitä

pois ja kuljetaan milloin maata, milloin pieniä sisäjärviä. Viimein

saavutaan suurelle Luovuskajärvelle, missä huomioni erityisesti kiintyi

useihin korkeihin saariin. Ne eivät muuten näyttäneet alaltaan olevan

suuret, mutta kohosivat monessa kohdin jyrkkinä kallioseinineen, joiden

alapuolella oli metsää. Tämän järven päässä, josta on 10 virstaa

Kierettiin, käännytään isolle maantielle, joka tulee Kemistä, ja

ihmetellen näin tämän tien järvellä olevan viitoitetun. Maalle-nousun

kohdalla oli metsää kaadettu molemmin puolin tietä maantien leveydeltä,

mutta pienet siellä täällä vallan raiteen vieressä esiin pistävät vesat

todistivat, ettei siinä kesällä ole muuta kuin tavallinen polku, ja

niin onkin asian laita.

[Päiväkirjanote on tähän katkaistu seuraavan yhtenäisen matkamuistelman

vuoksi, joka sisällyksensä puolesta näytti parhaiten sopivan tähän, ja

jatkuu katkaisukohdastaan etempänä 32:ntenä n:rona.]

31.

Kolme kuukautta Venäjän Karjalan pohjois-osissa.

[Juhlalehdestä "Per Brahes minne" (12.IX.1880); alk. suomeksi.]

Vaikka vuonna 1836 jo olin useampia kertoja käynyt Venäjän Karjalassa

runoja, satuja ja muuta senlaista keräämässä, niin sen pohjaispuolisia

seutuja ei kukaan vielä ollut siinä tarkotuksessa tutkinut. Kun siis

oli aivan tietämätöntä, mitä runovaroja niillä paikoin voisi löytyä,

niin päätin, virkavapausluvan esivallalta ja matkarahoja Suomen

Kirjallisuuden Seuralta sitä varten saatuani, syksyllä vasta mainittuna

vuonna lähteä tarkastamaan, kuinka kauvas pohjan puolelle Suomen

runotar olisi paennut siinä turvattomuuden tilassa, josta se sitten

lauloi:

"Piennä jäin minä emosta,

Matalana maammostani,

Vaimon Tierahan varahan.

Ehtohon emintimaisen;

Se mun kaikotti katalan.

Ajoi lapsen armottoman.

Tuulipuolelle tupa'a,

Pohjoispuolelle kotia,

Vilussa värisemähän,

Pakkasessa parkumahan.

Joka tuulen tuntemahan,

Ärjynnän älyämähän."

Matkoistani Vuokkiniemeen, Uhtuvaan ja muihin syrjäkyliin olen tietoja

antanut muissa kirjotuksissa kuin myöskin nykyisen matkan loppupuolelta

Kuolan kaupungista alkain Lapinmaan kautta kotiseuduilleni Kajaanissa.

Niistä siis ei sen enempätä, vaan lähdetään Uhtuvasta suoraan kylihin

Tuoppajärven ja Pääjärven ympäristöille. -- Matka kulkee vaihetellen

soita, lampia, korpia ja kankaita; keli huononpuoleinen ja suot eivät

kannata paremmin kuin että muutamassaki paikassa hevonen rinnuksista

asti vajosi suohon, josta töin tuskin saatiin ylös autetuksi. Saatiin

kuitenki, mutta kyyditsijä tiesi kertoa samaan paikkaan hevosia

toisinaan jääneenki. Pari penikulmaa kuljettuamme tulimme

metsäsaunalle, jossa eräs Uhtuvan mies, joka oli tullut lähellisestä

lammista kaloja pyytämään, poikansa kanssa istui valkean ääressä. Oli

siihen myös vähä aikaa ennen meitä tullut Koljolan kylästä ukko

vaimonsa ja tyttärensä kanssa, joilla oli mielessä lähteä "pääelolle"

s.o. kerjäämällä itsiänsä paremmilla ruokapaikoilla elättämään. Sitä

varten kulkivat vanhalla hevoskaakilla, reessä pata, kuppiloita ja

pussiloita. Tässä olivat kalastajalta saaneet kaloja keitokseksi, isoja

lähes puolentoista korttelin pituisia valkoisia muikkuja, joita

muutamissa harvoissa lampiloissa tavataan, ja jotka sanottiin myöhään

syksyllä jään alla kutevan. Niistä ukko nyt keitti rokkaa, jota jäi

vielä meidän lähtiessämmeki keittämään. Kuultuani ukkoa kiitettävän

hyväksi laulajaksi pyysin häntä laulamaan runojansa, johon hän ei

kuitenkaan myöntynyt, kun sanoi kielensä ei kääntyvän laulamaan, ennen

kuin saisi ryypyn tahi kaksi suuhunsa, jota tarvetta en ollut

tilaisuudessa täyttämään. Vaikeata olisi ilmanki ollut ruveta savun

seassa polvet pöytänä kirjottamaan. Sanottiin häntä myös paikkakunnan

parhaaksi loitsiaksi, ja itseki kerskasi hän siitä taidostansa. Oli

häntä kerranki, lausui hän, kuljetettu päälle viidenkymmenen penikulman

aina Petroskoille asti Äänisjärven rannalla parantamaan suurta herraa,

joka oli mielenrikkoukseen tullut. Kun sitten kysyin, no voitko päästää

hänen mielenrikkouksestaan täyteen järkeensä, vastasi ukko: mintähdenpä

tuonne ilman olisin lähtenytkään. Uudelleen kysyttyäni, mitä palkaksi

sai, sanoi ukko itsensä ei koskaan suuren palkoillansa olleen, ja niin

silloinki ei ottaneensa kuin yhden sinikön (5 ruplaa), vaikka oli

tarjottu tukku valkoisia punakoita (25:den ruplan seteliä). Ukko ei

ollut pidempi kuin jos korttelin kolmatta kyynärää, jonka tähden hän

kyllä, niinkuin kyytimieheni kertoi, nuorempana lieneeki taitanut kädet

ja jalat haralla rattaan tavalla maassa pyöriä ja kuin orava puusta

puuhun hypätä. Lähikylissä miehet myös olivat tavallista lyhemmät

kasvultansa, jos lienevätki lappalaista alkuperää vai muutenko.

Kylät Ohta, Pistojärvi, Suvanto, Makari, Tuhkala ja Iljala, joiden

kautta sitten matkani kulki, olivat perin köyhiä niin runoin kuin

kaiken muunki puolesta. Millä elänevätki, en tiedä, mutta paikoin en

nähnyt muuta ruoka-ainetta, kuin ohran tähkistä keitettyä velliä.

Täytenä totena kerrottiin muutamalla vanhalla miehellä olleen tapana

syystalvesta mennä metsään, ja siellä karhun tavoin talven elettyänsä,

keväällä jälleen ihmisten sekaan ilmautuneen, jota en kuitenkaan voinut

enkä voi todeksi uskoa.

Olen Lapissa öitä maannut sekä ulko-ilmassa lumella että sisällä

lapintuvissa ja matkasaunoissa, mutta niin vaikeata ja levotonta yötä

en muista missään viettäneeni kuin Makarin kylässä 30:tä marraskuun

päivää vastaan. Sain tosin makuusijakseni laattialle levitetyn

peurantaljan, mutta ei minkäänlaista peitteentapaista, joksi omasta

kevyestä takistanikaan ei ollut paljon apua, kun tuuli alinomaa paasasi

ovesta, akkunoista ja laattianki raoista sisälle, ja tupa jo päivälläki

oli niin kylmä, että kynä kirjottaissani tuskin pysyi hyppysissäni.

Matka Iljalasta Suurjärveen sanottiin kulkevan Akkalan ja Käpälin

kylien kautta, mutta olevan lähes penikulman pidempi, kuin jos lähtisi

suoraan sydänmaan halki, jota ei tulisi päälle kolmen penikulman, vaan

joka oli aivan umpea suksilla hiihdettävää. Päätinki lähteä sydänmaan

halki, jos vaan saisin jonkun taitavan oppaan, joka tuntisi matkan

suunnan. Siksi tarjousikin eräs läsnä-olijoista, jonka sittemmin kuulin

olevan sotapalveluksesta karanneen, täällä piilossa elelevän miehen.

Ruplan palkasta hän lupasi kantaa laukkuni ja hiihtää jäljen eteeni,

jonka tekikin, kunnes puolimatkassa väsyi niin, että ensin piti laukku

omaan selkääni ottaa ja lopulta edellä hiihtäjäksiki ruveta, vaikka

kyllä jo itseki olin väsymäisilläni. Illaksi pääsimme kuitenki perille

ja yövyimme tuhkaispapin Homan taloon. Sauna oli juuri valmis

kylpemistä varten, ja väsyksissä kun olin, teki mieleni muiden kanssa

mennä saunaan, mutta sitäpä pappi ei suvainnut, vaan käski minun

odottamaan, kunnes hän itse, oppaani ja kaikki muut olivat kylpeneet.

Vähän suutuksissani semmoisesta ylenkatseesta en sitten huolinut

toisten perästäkään saunaan mennä. Aamulla jälkeen havaitsin akkunan

päällisellä savustuneella laudalla muutamia yhtä mustaksi savustuneita

kirjoja. Otin yhden niistä alas katsellakseni, se oli vanha hengellinen

slavonilaisilla puustaveilla painettu kirja. Homa pappi kysyi,

ymmärsinkö minä kirjaa lukea, johon vastasin kirjasta kyllä ymmärtäväni

venäjänki kieltä, ja puheeni todistukseksi käänsin siitä muutaman

paikan karjalaksi. Vähän parempaan arvoon tulin siitä Homan silmissä,

vaikka väittiki kirjan ei olevan venäjän vaan gretsjeskan (s.o.

kreikan) kieltä.

Näillä seuduin ollaan kolmea eri uskontoa eli _vieroa_, joksi uskontoa

täällä sanotaan. Ne ovat oikea papinviero, johon kuuluu hyvin pieni

vähemmistö, toinen vanha viero, starovertsat, johon enin osa kansasta

kuuluu ja kolmas Saaren monasterin eli luostarin viero, jota vaan

muutamat harvalukuiset seuraavat. Jos Tuhkasen viero jollain tavalla

eroaisi vanhasta vierosta, niin tulisi vielä neljäski viero eli

uskonto, mutta minusta nähden se näyttää yhtä vanhan vieron kanssa

olevan, vaikka sitä täällä eri nimellä Tuhkasen vieroksi sanottiin. Sen

ylipappi sanottiin asuvan Karkalahden kylässä meren rannalla Kieretin

kauppalan ja Kemin kaupungin välillä. Mutta kun hänellä on ylen suuri

lääni aliansa, on hänen täytynyt asetella alapappeja, jotka pienemmissä

piireissä käyvät lapsia kastamassa, pariskuntia vihkimässä ja ruumiita

hautaamassa. Niin häntä kuin hänen asettamia apupappejansa pitää

maakunnan (Tuhkalaisten) maksutta ruokkia ja kyydittää heidän

virkamatkoillansa; muuta palkkaa heille ei lienekkään, jos ei joku

vapaehtoisesti tahtoisi heille jotaki vaivanpalkkioksi antaa.

Paljoksihan tulisi kahdenkertaiset papit palkata, sillä varsinaiselle

esivallan asettamalle papille, joka tuhkaispapin ristimät, vihkimät ja

hautaamat kirkonkirjaan ottaa, pitää myös jotakin hänen vaivoistansa

maksaa. Usein olen tuhkalaisilta kysynyt, missä heidän uskonsa eroaa

papin uskosta, vaan siitä en muuta selvitystä saanut, kuin että papin

uskolaiset molivat s.o. ristitsivät itsensä toisilla sormilla kuin

millä Jumala on käskenyt. Muutamat vielä lisäävät siihen, että se on

proklatoi (kirottu), joka molii papin tavalla.

Suurjärvestä hiihdin Vaarakylään, jossa Joukkosen talossa viivyin kaksi

päivää. Talo oli vähän parempi ja varakkaampi muita taloja näillä

seuduin, ukko ja akka olivat vielä kumpainenki elossa ja heillä neljä

poikaa sekä neljä miniätä. Oli vasta käyty Kieretin kauppalassa Vienan

meren rannalla ja sieltä tuotu jauhoja, joita yhtäläiseen tarvitseville

myytiin kolmesta ruplasta ja 60:stä kopekasta puuta. Ukkoa piti miniäin

palvella kuin patriarkkaa muinenki, iltasilla riisua kengät ja sukat

jalasta, aamusilla ne ja muut pukimet hänelle kantaa ja päälle pukiessa

apuna olla. Oikein lystikseni katselin, kuinka häntä miniät, kun hän

toisena päivänä uudelleen läksi eloa Kieretistä noutamaan, varustivat

matkalle, saattivat ja peittivät rekeen, josta heillä oli paljonki

työtä ja hommaa. Päivällä jälkeen minäki astuin suksilleni ja hiihdin

Vaarakylästä Skiittaan, jota matkaa sanottiin 12 venäjän virstaksi.

Skiitassa olin kuullut jonkunlaisen naisten luostarin olevan, jota

mieleni teki nähdä, mutta paikalle tultuani ei silmäni mitään semmoista

erottanut. Olihan koko Skiitta vaan Tuoppajärven lounaisrannalla kuin

moni muukin järjestyksettä rakennettu venäjänpuolinen kylä näillä

seuduin, huoneet siki soki, ei juuri nurkka nurkasta toisissaan kiinni,

ei paljon vähäkään, ja pieni kirkonmuotoinen kylässä. Siinä kirkossa

naiset joka päivä toimittivat jumalanpalvelustansa, ja heidän sanottiin

itsekunki Tuoppajärven luostarista "Pyhästä Saaresta" miilostia

(elatusta) 25 ruplaa vuoteensa saavan, jota kuitenki moittivat

vähäksi. Mitä näillä "pyhillä naisilla" muutaki työtä, paitsi

jumalanpalvelustansa lienee, sitä en tiedä, jos eivät opettane muutamia

tyttölapsia, joita sitä varten niiden vanhemmat olivat tänne tuoneet.

Niin tapasin täällä Jaakkosenki tyttäriä Jyvälahdesta, jotka vaativat

minua sekä venäjän kirjoja lukemaan että Karjalan lauluja laulamaan.

Heidän opettajansa oli ummikko venäläisakka, lieneekö alkuansa ollutki

herrasväen sukua. Nuoremmat "pyhät naiset", joiksi Jaakkosen tyttäret

ei vielä suinkaan olleet koronneet, asuskelevat lukon varassa, eivätkä

laske tuntemattomia puheillensa; niin muutamat vanhemman ikäisetki.

Miehen puolia Skiitassa en paljon nähnytkään.

Vielä samana päivänä, kuin tulinki, läksin Skiitasta ja hiihdin 8

venäjän virstaa Pyhään Saareen, joksi Tuoppajärven saarella olevaa

monasteria eli luostaria tavallisesti nimitetään. Matkalla, joka on

järveä, tulin muutaman pienemmänki saaren poikki kulkemaan, ennen isoon

saareen tultua. Tämä iso saari sanottiin olevan noin penikulman

pituinen, ja sen ympärillä useampia pieniä saariloita. Ilta pimeä oli

minun jo jäällä yllättänyt, jotta kylään tultuani kyllä arvelutti,

mihin yöksi menisin. Eräältä mieheltä, jonka tapasin, kysyin, missä

täällä voisi yömajan saada ja hän johdatti minun luostarin

päällysmiehen luoksi, jota kutsui polsakka startsaksi, ja jonka

kysyttyäni, ymmärsikö Karjalan kieltä, sanoi kaiken maailman kielet

osaavan. Tämä polsakka startsa, ei erittäin vanha, silmäpuoli mies,

asui kahdessa pienessä huoneessa, eikä vielä niitäkään yksinänsä

viljellen, vaan jonkun toisen toverinsa kanssa, joka sisämäisessä

kammarissa istui ja luki jotaki kirjaa pöydän ääressä. Sisään tultuani

pian havaitsin, ett'ei suomi, ruotsi, saksa eikä latinakaan kuulunut

niihin kaiken maailman kieliin, joita hänen piti osaaman, vaan

venäjänkielellä sanoi hän, että hänen tuli lähteä iltakirkkoon, ja

käski saattomieheni viemään minua matkamiesten majaan, jossa sitten yön

lepäsin, enkä koko polsakka startsaa sen enempää nähnyt, vaikka

seuraavana päivänä pari kertaa kirkossaki kävin. Jos, niinkuin muutamat

olivat tietävinänsä, hän oli Venäjänmaalta tullut pakolainen, joka

kaksintaistelussa oli toisen silmänsä menettänyt, niin kyllä oliki

syytä peljätä minua vaaralliseksi tiedusteliaksi, jota oli parempi

karttaa kuin kohdella.

Majahuoneen perässä oli toinen vähän pienempi huone, jossa ruokia

keitettiin ja valmistettiin ja jossa niiden kokki, joka usein kävi edes

takaisin vierasmajan läpi, yönsäki vietti. Minulle levitettiin

etuhuoneessa peurantalja lavitsalle vuoteeksi, jossa nukuin laukkuni

päänalaisena, muita matkamiehiä makasi laattialla, ja sanottiinki

alinomaa vieraita kesät talvet paikalla kuljeksivan. Kirkko kuin kaikki

muutki rakennukset olivat niin kehnoja ja vähä arvoisia, ett'ei

tarvinnekkaan niistä sen enempätä lausua. Kun myös en tiedä, kuinka

monta munkkia luostariin kuului, jotka enimmät aikansa kuljeskelevatki

Venäjänmaalla tarpeellisia toimeentulovaroja keräämässä, niin kyllä jo

lieneeki aika jättää koko Pyhä Saari luostarinensa oman onnensa nojaan.

Pyhästä Saaresta lähdettyäni ja muutamissa kylissä Tuoppajärven

ympäristöllä käytyäni päätin joulunpyhiksi lähteä Suomen puolelle

Kuusamon pitäjään, ja niin lähdinki. Sieltä uuden vuoden jälkeen

palattuani matkustelin Pääjärven ympäristöllä, kunnes viimein saavuin

Heinäjärven kylään, johon asetuin muutamiksi päiviksi parempaan

järjestykseen saattamaan eripaikoissa hätäisesti kirjotettuja

muistoonpanojani. Kun kylät ja niiden asukkaat näillä seuduilla

näyttivät olevan hyvinkin epätaattavia ja varottavia, niin olin

edeltäpäin kysellyt, mihin taloon Heinäjärvessä olisi parasta majautua

ja vastaukseksi saanut, ett'ei sen taloista toinen ollut paljon toista

parempi, ja erittäinki olivat varottaneet minua mihinkään keskuuksiin

rupeamasta erään miehen kanssa, jonka sanoivat päärosvoksi, ja josta

ilman rosvoamisiansaki tiesivät kaikenlaista pahaa kertoa. Kun muutamat

kuitenki olivat arvelleet Kontratilan talon vähän toisia paremmaksi,

niin siihen nyt poikkesinki. Sama mies, jota minun oli karttamaan

neuvottu, pian tuliki ja kysyi, minne olin matkalla ja koska lähtisin,

niin lupasi kyyditsemään tulla. Katsoin parhaaksi en ruveta hänelle

selittelemään, en minne menisin enkä koska lähtisin, josta en

talonväellenkään ollut sen parempaa selkoa antanut, sillä jo edeltäpäin

kuultuani kylää niin pahamaineiseksi, olin pyytänyt erään taatun

talonisännän Majavanlahden kylästä tulemaan kahden päivän päästä ja

kyyditsemään minua Heinäjärveltä Kierettiin. Toisena päivänä, joka oli

pyhäpäivä, kokousi nuorta kansaa Kontratilaan tanssimaan, mainittu

rosvomainen mies heidän seurassansa. Minuaki tahdottiin kaikella

tavalla tanssiin, jonka tähden, kun penkillä istuessani en saanut

rauhaa, enkä tietänyt, mitä lopulta tekisivät, pakenin ylös palatille

(venäjän pirteissä tavalliselle liki kattoa olevalle makauslavalle)

varastettuna vastarintaan, jos joku yrittäisi perästä tulla. Sinne ei

kuitenkaan kukaan tullut, vaikka kyllä sain herjaussanoja tarpeekseni

kuulla.

Määrättyyn aikaan tuli Majavalahden mies saattamaan minua Kierettiin,

jonne Heinäjärveltä oli noin 6 penikulmaa melkein kylätöntä matkaa.

Puolivälissä oli matkasauna, jonka luona kyytimies rupesi hevostansa

syöttämään. Vähän ajan päästä saapui siihen myös ennen nimitetty

Heinäjärven rosvo hevosellaan ja rupesi ensin sättimään minua, kun olin

vieraan kylän miehen enkä häntä saattajakseni ottanut. Kääntyi sitten

kyytimieheni puoleen sanoen: "ja sinäki mitä ajattelit kun läksit

tuommoista Ruotsin biegloa (karkuria) kyyditsemään, parempi olisi,

tekisit silmukan nuoran päähän ja vetäisit hänen ylös tuonne kattoon.

Saat nähdä, kun Kierettiin tullaan, pannaan tyrmään (vankihuoneesen)

niin hän kuin sinä itseki." Kun sitten vielä mökisi ja sanoi olevan

vastoin Venäjän lakia, ottaa kyytimiestä toisesta kylästä kuin siitä,

mistä lähtiki, niin en voinut kauvemmin häntä kuunnella, vaan

keskeyttäin hänen puheensa kysyin, mitä Venäjän laki siitä ja siitäki

määrää, luetellen toinen toisensa perästä kaiken pahan, mitä hänestä

olin kuullut, muiden seassa senki, että kun kerran talvisella yöllä oli

havaittu jossaki toisessa kylässä luvatonta työtä harjottamassa, olivat

kylän miehet saaneet hänen kiinni, sitoneet seljälleen rekeen,

kääntäneet hevosen hänen kotiinsa päin, lyöneet ruoskalla selkään ja

niin lähettäneet hänen Heinäjärvelle takaisin. Näistä kysymyksistä mies

tuli äänettömäksi, kun hyvin huomasiki, ketä tarkotin. Hän sen perästä

ei virkkanut sanaakaan nuoran silmukasta eikä muutakaan, vaan seurasi

meitä hiljaisesti Kierettiin, jossa kyytimieheni puheen jälkeen olisi

kelpo selkäsaunan polisilta saanut, kun olivat kuulleet, kuinka hän oli

matkalla käyttänyt itsensä ja minun passistani, jota kohta perille

päästyämme tultiin kysymään, nähneet ett'en ollut mikään "Ruotsin

biegloi".

Tähän nyt päättyköönki kertomukseni siitä matkasta, jolla 44 vuotta

sitten olin Venäjän Karjalan pohjoisimmissa osissa, ja joka, vaikka

vastoin toivoani ei tuottanutkaan mitään sanottavaa lisäystä entisille

runokokouksilleni, kuitenki oli tarpeellinen tehtävä, kun ilman oli

mahdotonta tietää, mitä uusia runoja sieltä ehkä voisi saada uuden

Kalevalalaitoksen parannukseksi, jota jo silloinki rupesin miettimään.

Näiden seutujen yleisestä, surkuteltavasta köyhyydestä mainitsin jo

ennen; oli kuitenki varallisempia taloja myös paikoin tavattavana, ehkä

neki, paha kyllä harvoin olivat siihen tilaan rehellisellä työllä ja

toimella, vaan petoksilla ja muulla vääryydellä pääsneet, jos muuten

oli syrjäisten puheita uskominen. Muutamista paikoista oli täältäki

miehiä laukkukaupalle Suomeen lähtenyt. Peuroja eli poroja kävivät

Kuusamon rajoilta varastelemassa, kun niitä ei enää sipienkään

tarpeesen omalla puolella löytynyt. Muuten niin porovarkautta ei

pidettykään häpeällisenä työnä, se enemmin ylensi miehen arvoa, jos oli

siinä toimessa hyvin onnistunut. Niin edellä mainitusta Koljolanki

ukosta kerskattiin, kuinka älykkäästi hän oli porovarkautta

harjotellut. Muutamanki kerran oli hiljaa hiipinyt kuusamolaisen

porokarjan lähelle ja sitten paimenen havaitsematta puikahtanut ulos

metsästä, leikannut poron raidosta irti ja lähtenyt kotiinsa

kuljettamaan. Mutta kun pelkäsi poroa pian kaivattavan ja jälkiä myöten

hakemaan tultavan, riisui kengät jalastansa ja sitoi ne poron

takajalkoihin terät taas -- ja kannat eteenpäin; niin talutti, itse

sukkajalassa tallustaen, poron häirimättä kotiinsa, sillä poro kun

astuu takajaloillansa aivan etujalkain jälkiin, ja niissä nyt oli

kengät edestakaisin sidottuna, niin poronjälkiä ei nähty minnekkään

päin kauvas syöttöpaikasta ulkoutuvan, joita myöten olisi arvattu

hakemaan lähteä.

Erään toisen kerran oli juuri kotirannalle varastetun poron kanssa

päästyänsä nähnyt ulompana järvellä miehiä luoksensa hiihtävän, joita

kohta päätti poron omistajiksi. Jos olisi lähtenyt poroa rannalta ylös

taluttamaan, niin miehet kyllä olisivat poronsa havainneet. Mikäpä nyt

neuvoksi? Ei mikään muu kuin hetimmiten ranta-avennosta työntää poro

sarvineen sorkkineen jään alle. Sen tehtyä astui itse suksille ja läksi

poromiehiä vastaan hiihtämään. Likelle tultua poromiehet kysyivät, eikö

olisi poroa missään nähnyt. Vastikään näin muutaman tuolla rannalla,

vastasi ukko ja osotti miehet peräti toiselle suunnalle. Sitten vähän

ajan päästä itse takaisin tultuansa otti poronsa avennosta ja vei

kotiinsa. Kolmannen kerran oli hevosella metsässä käynyt, poron

ampunut, rekehensä köntännyt, kotiinsa lähtenyt. Eräälle lammille

tultuansa näki suksimiehiä jälestä hiihtävän, jotka tiettävästi olivat

poron omistajia ja pian olisivat hänen yllättäneet, kun rekikeli oli

huono mutta hyvä lipu suksilla. Ennätti kuitenki rantaan ja siitä vähän

matkaa maalle pois näkyvistä päästyä otti omat suksensa reestä, käänsi

ne rantaan päin, löi hevosta selkään, että juoksisi kotiin, johon

pitkää matkaa ei enää ollutkaan, ja jäi itse paikalle. Sitten miesten

lähelle saapuessa heittäytyi pitkälleen maahan, alkoi surkeasti

voivotella ja valitti äkillisen kohtauksen tulleen, ett'ei pääsnyt

paikasta liikkumaan. Miesten tuli sääli häntä ja ottivat ukko

köpelyksen selkäänsä häntä niin kotiin kantaaksensa, mutta kun tämä ei

laannut voivottelemasta, niin kiinnittivät hänen suksensa vieretysten

yhteen, laskivat hänen seljällensä niille ja vetivät perässänsä. Ennen

kuin sitten kerkesivät ukon kotiin, oli akka siellä ennättänyt sekä

hevosen riisua että poron reestä näkymättömiin korjata. Myöhäinen kun

oli, jäivät miehet yöksiki paikalle, jonka tähden ukon täytyi

runtukalla maatessansa halki yön tekotaudissansa voihkaella. Vaan

aamulla jälkeen, kun miehet olivat menneet, kyllä ukkoki pian putkahti

jaloillensa ja sanoi: "jo sen vietävät viimeinki läksivät, akka, mihin

poron kätkit?"

Kun tämmöisiä seikkoja porovarkauksista kerrottiin ennemmin

ylistykseksi niiden harjoittajille kuin miksikään paheksimiseksi, niin

porovarkautta näillä seuduin ei näytä suurempana rikoksena pidettävän

kuin meillä tavallisesti metsänvarkautta pidetään. Voisipa melkein

porovarkaat täällä verrata naurismaan varkaihin Suomen puolella, joita

vanha sananlasku päättää ei hirtettävän.

Elias Lönnrot.

32.

[Päiväkirjasta.]

Kieretti, 1 p:nä helmikuuta 1837.