Binoin ei tehnyt enää mieli mennä Pareš Babun luo, ja omassa
asumuksessa tuntui olo niin yksinäiseltä, että hän lähti jo seuraavana
aamuna varhain Anandamojin luo ja sanoi: »Äiti, jäisin mielelläni tänne
sinun luoksesi muutamaksi päiväksi.»
Binoi ajatteli sitäkin, että voisi lohduttaa Anandamojia Goran
poissaollessa, ja Anandamoji tunsi liikutusta tuon havaitessaan. Hän
laski kätensä hellästi Binoin olkapäälle, mutta ei virkkanut mitään.
Asetuttuaan asumaan Binoi alkoi esittää kaikenlaisia vallattomia
vaatimuksia, vieläpä leikkisästi moittiakin Anandamojia siitä, ettei
saanut osakseen riittävää huolenpitoa, ajatellen siten häivyttävänsä
sekä omia että hänen murheellisia mietteitään. Ja kun illan tummuessa
kävi vaikeaksi hillitä tunteitansa, Binoi kiusasi Anandamojia, kunnes
hän jätti talousaskaret ja lähti hänen kerallaan parvekkeelle. Siellä
Anandamojin piti istuutua matolle ja kertoa Binoille tarinoita
lapsuutensa päiviltä ja isänsä kodista, — tarinoita niiltä ajoilta,
jolloin hän, opettajan pojantytär, oli ollut kaikkien isoisän koulua
käyvien suosikki. Kaikki olivat tuhlaten jaelleet isästään orvoksi
jääneelle tytölle suosiotaan, ja hän oli ollut leskiäitinsä alinomaisen
pelokkaan huolenpidon esineenä.
»Kuulehan, äiti!» huudahti Binoi vihdoin. »En voi ajatellakaan, että
on ollut olemassa aika, jolloin sinä et ollut meidän äitimme! Uskonpa,
että isoisäsi koulun oppilaat pitivät sinua pikku äitinänsä ja että
todellisuudessa sinä kasvatit isoisääsi!»
Seuraavana iltana Binoi makasi matolla, pää Anandamojin helmassa, ja
sanoi: Ȁiti, toisinaan toivon voivani antaa Jumalalle takaisin kaikki,
mitä olen kirjoista oppinut ja palata jälleen pienokaisena sinun
helmaasi — omistaen yksin sinut koko maailmassa, sinut eikä ketään
muuta.»
Binoin äänensävy oli niin väsynyt ja ilmaisi niin rasittunutta sydäntä,
että Anandamoji hämmästyi ja säikähtyikin. Hän liikahti lähemmäksi,
silitteli lempeästi Binoin päätä ja kysyi häneltä kauan vaiettuaan:
»Kuulehan, Binu, onko Pareš Babun luona kaikki niinkuin olla pitääkin?»
Tuo kysymys sai Binoin säpsähtämään. »Äidiltä ei jää mikään
havaitsematta», ajatteli hän. »Hän näkee ihmisen sydämeen!» Ääneen hän
sanoi hieman epäröiden: »On; he voivat kaikki hyvin.»
»Minun tekee kovin mieleni nähdä Pareš Babun tyttäriä», jatkoi
Anandamoji. »Goralla ei aluksi ollut heistä mikään hyvä käsitys, mutta
siitä päättäen, että he ovat myöhemmin voittaneet hänet kerrassaan
puolelleen, he eivät näytä olevan tavallista väkeä.»
»Minäkin olen usein halunnut esitellä heidät sinulle», virkkoi Binoi
innostuneesti. »Mutta kun pelkäsin Goran asiaa vastustavan, en sitä
milloinkaan ehdottanut.»
»Mikä on vanhimman nimi?» jatkoi Anandamoji.
Niin esitettiin erinäisiä kysymyksiä ja vastauksia, mutta kun sitten
tuli Lolitan nimen vuoro, yritti Binoi väistää kysymystä vastaamalla
vältellen. Anandamoji hymyili hänen taktiikalleen, mutta ei vääjännyt.
»Olen kuullut, että Lolita on erittäin älykäs« tyttö», jatkoi hän.
»Kuka sen on sanonut?» kysyi Binoi.
»Kuka? Sinäpä tietenkin!» vastasi Anandamoji.
Oli ollut aika, jolloin Binoi ei ollut erikoisesti arastellut puhua
Lolitasta. Nyt hän oli kerrassaan unohtanut, kuinka oli tuona
avomielisenä kautena hehkuvin sanoin ylistellyt Lolitan älykkyyttä.
Anandamoji, joka väisteli kaikkia esteitä kuin paras kapteeni, oli
aivan pian suorittanut niin taitavan risteilyn, ettei yksikään Lolitan
ja Binoin ystävyyttä koskeva tärkeä seikka jäänyt häneltä salatuksi.
Binoi johtui kertomaan hänelle senkin, kuinka Goran pidättämisen
aiheuttama kirpeä tuska oli saanut Lolitan pakenemaan hänen kerallaan.
Ja kun Binoi siinä kiihtyneesti kertoeli, häipyi hänen aikaisemman
masentuneisuutensa viimeinenkin jälki pois. Hänestä tuntui sanomattoman
onnelliselta saada siten vapaasti kertoa niin ihailtavasta luonteesta!
Kun vihdoin ilmoitettiin aterian olevan valmiina ja kun keskustelu
katkesi, Binoi tunsi ikään kuin unesta heräävänsä ja havaitsi
kertoneensa Anandamojille kaikki, mitä hänellä oli ollut mielessään.
Anandamoji oli kuunnellut ja suhtautunut kaikkeen niin luontevasti,
ettei kertomus missään kohden aiheuttanut minkäänlaista arkuuden tai
häpeän tunnetta.
Aina tähän saakka Binoin elämässä ei ollut milloinkaan sellaista, mitä
hänen olisi tarvinnut salata tältä äidiltänsä, ja hän oli tottunut
esittämään hänelle kaikkein jokapäiväisimpiäkin huoliansa. Mutta
siitä saakka, kun hän oli tutustunut Pareš Babun perheen jäseniin,
oli hiipinyt mieleen epäröivä tunne, joka ei ollut vaikuttanut
terveellisesti. Nyt, kerrottuaan jälleen kaikki vaikeutensa Anandamojin
myötätuntoisten ja ymmärtävien korvien kuultaviin, hän tunsi mielensä
sanomattomasti keventyneen. Hänen viimeisen kokemuksensa puhtaus olisi
joutunut kärsimään, ellei hän olisi saanut laskea sitä ikäänkuin
uhrilahjana Anandamojin jalkojen eteen, — jonkinlainen arvottomuuden
tahra olisi jäänyt halventamaan hänen rakkauttansa.
Yöllä Anandamoji mietti asiaa joka puolelta. Hän tunsi Goran elämän
ongelman käyvän yhä sekavammaksi, mutta samalla näytti siltä, kuin
sen ratkaisu voisi olla löydettävissä Pareš Babun talosta. Anandamoji
päätti, että hänen täytyi tutustua Pareš Babun tyttäriin, kävi miten
kävi.