Seuraavana päivänä palasi Baroda-rouva toisten retkellä olleiden
keralla.
Lolitan käytös kuohutti Haranin mieltä siinä määrin, ettei hän voinut
olla tulematta suoraa päätä Pareš Babun luo asiasta keskustelemaan.
Baroda kulki Lolitan ohi sanaakaan sanomatta, niin vihaisena, ettei
edes tyttöön katsahtanut, ja meni suoraan omaan huoneeseensa.
Labonja ja Lila olivat hekin kiukuissaan Lolitalle, sillä hänen ja
Binoin jäädessä pois oli ohjelma supistunut siinä määrin, että he
olivat kärsineet sanomatonta nöyryytystä.
Sutšarita puolestaan ei ollut ottanut osaa Haranin vihaiseen
pauhaamiseen, ei Barodan kyyneleiseen tuskaan eikä Labonjan ja Lilan
nöyryytyksen tunteeseen, vaan oli jäisesti vaiennut ja suorittanut
tehtäviään kuin kone. Tänäänkin hän astui huoneeseen viimeisenä,
liikkuen kuin automaatti.
Sudhir oli siinä määrin hävennyt esittämäänsä osaa, että oli kerrassaan
kieltäytynyt lähtemästä toisten mukana, ja Labonja, jota suututti,
ettei hän välittänyt hartaista pyynnöistä, vannoi jättävänsä hänet oman
onnensa nojaan ikiajoiksi!
»Tämä on tosiaankin liikaa!» huudahti Haran työntyessään Pareš Babun
huoneeseen.
Lolita, joka oli viereiseen huoneeseen kuullut hänen tulonsa, astui
hänkin sisään, asettui isänsä tuolin taakse, molemmat kädet selkänojan
varassa, ja katseli Harania suoraan silmiin.
»Olen kuullut koko tapauksen Lolitalta itseltään», virkkoi Pareš Babu,
»ja minun luullakseni ei ole mitään hyötyä siitä, että sitä tässä
laajemmin käsittelemme.»
Haran piti Pareš Babun tavanomaista tyyneyttä pelkkänä luonteen
heikkouden merkkinä ja vastasi julkeanlaisesti: »Se, mitä on
tapahtunut, on epäilemättä ohi, mutta se luonteenvika, josta se
aiheutuu, on yhä olemassa, ja sen pohtiminen on välttämätöntä. Lolita
ei olisi milloinkaan voinut tehdä mitä teki, ellette te olisi aina
häntä ylenmäärin sukoillut. Voitte käsittää, millaista vahinkoa olette
hänelle siten aiheuttanut, kun kuulette tämän häpeällisen jutun kaikki
yksityiskohdat!»
Pareš Babu, joka tunsi myrskyn olevan nousemassa tuolin selkäpuolella,
veti Lolitan viereensä, tarttui hänen käteensä ja sanoi Haranille
suopeasti hymyillen: »Kuulkaahan, Panu Babu, kun teidän vuoronne tulee,
opitte ymmärtämään, että lasten kasvattaminen edellyttää myöskin
rakkautta!»
Lolita kumartui isänsä puoleen, kietoi käsivartensa hänen kaulaansa ja
kuiskasi hänen korvaansa: »Isä, vesi jäähtyy, lähde kylpemään.»
»Lähden aivan kohta», vastasi Pareš Babu merkitsevästi, Haranin
läsnäoloon viitaten, »vielä ei ole liian myöhä».
»Älkää olko huolissanne, isä», pyysi Lolita lempeästi. »Me pidämme
huolta Panu Babusta, kun olet kylpemässä.»
Pareš Babun poistuttua Lolita sijoittui päättävästi hänen tuoliinsa,
kiinnitti katseensa Haranin kasvoihin ja sanoi: »Te näytte otaksuvan,
että teillä on oikeus sanoa täällä kenelle tahansa mitä hyväksi näette!»
Sutšarita tunsi Lolitan erittäin hyvin, ja varhaisempina päivinä hän
olisi säikähtänyt nähdessään sisarensa kasvot. Mutta nyt hän asettui
rauhallisesti istumaan ikkunan luo ja antoi katseensa levätä avatun
kirjan sivuilla. Sutšaritan luonteeseen ja tapoihin oli aina kuulunut
itsensähillitseminen, ja ne monet mielenhaavoittumat, joiden esineeksi
hän oli joutunut viime päivinä, olivat saneet hänet entistäkin
vaiteliaammaksi. Mutta hänen vaikenemisensa jännitys oli vihdoin
kohonnut korkeimmilleen, joten Lolitan Haranille sinkooma haaste tuntui
hänestä tervetulleelta omien pingoittuneiden tunteiden välttämättömänä
laukaisijana.
»Te arvatenkin otaksutte», jatkoi Lolita, »ymmärtävänne isän
velvollisuudet paremmin kuin hän itse! Te koko Brahma Samadzin tuleva
suurmestari!»
Haran oli kuin ukkosen iskemä kuullessaan Lolitan puhuvan niin
uskaliaasti ja aikoi häntä ankarasti nuhdella, mutta Lolita ehdätti
sanomaan: »Me olemme sietäneet teidän ylemmyyttänne riittävän kauan,
mutta tietäkää, että jos aiotte isää vallita, niin yksikään sielu tässä
talossa ei siihen suostu — eivät palvelijatkaan!»
»Lolita», lausui Haran ilmaa haukkoen, »on tosiaankin —»
Mutta Lolita ei sallinut hänen jatkaa. »Kuunnelkaa minua, olkaa hyvä»,
keskeytti hän. »Me olemme kuunnelleet teitä riittävän monet kerrat,
kuunnelkaa te nyt kerran minua loppuun asti. Ellette usko minua,
kysykää sisareltani Sutšilta, eikö ole totta, että isämme on paljoa
suurempi kuin te voitte milloinkaan kuvitella olevanne, — sen me
haluamme teille selvästi sanoa. Jos teillä on jokin neuvo annettavana,
niin lausukaa se nyt julki!»
Haranin kasvot olivat kiukun kalventamat. »Sutšarita!» huusi hän
nousten seisaalleen. Sutšarita loi katseensa ylös. »Sallitko Lolitan
herjata minua nähtesi?»
»Lolita ei ole tahtonut teitä herjata», virkkoi Sutšarita hitaasti.
»Lolitan toivomuksena on, että osoitatte asianmukaista kunnioitusta
isälle. Voin teille vakuuttaa, ettemme kykene kuvittelemaankaan ketään,
joka olisi kunnianarvoisempi.»
Tuokion ajan näytti siltä, kuin Haran olisi aikonut poistua, mutta hän
jäi sittenkin huoneeseen. Hän painui takaisin tuoliinsa, kasvoissa
sanomattoman juhlallinen ilme. Mitä selvemmin hän tunsi menettävänsä
kaikkien tämän talon asujainten kunnioituksen, sitä epätoivoisemmin hän
yritti säilyttää asemaansa, unohtaen, että mitä kiinteämmin ihminen
nojautuu pettävään tukeen, sitä varmempi ja nopeampi on sortuminen.
Havaitessaan Haranin painuneen synkkään ja juroon hiljaisuuteen Lolita
meni Sutšaritan luo ja alkoi jutella hänen kanssaan, ikäänkuin ei
mitään erikoista olisi tapahtunut.
Sitten tuli huoneeseen Satiš, joka tarttui Sutšaritan käteen, veti
hänet mukaansa ja sanoi: »Tule, _didi_, tule!»
»Minne minun pitää lähteä?» kysyi Sutšarita.
»Tulehan nyt vain», vaati Satiš. »Minulla on jotakin sinulle
näytettävää. — Lolita, ethän ole hänelle vielä kertonut, ethän?»
»En», sanoi Lolita. Hän oli luvannut olla levittämättä uutta tätiä
koskevaa tietoa ja oli pitänyt sanansa.
Mutta Sutšarita, joka ei katsonut voivansa jättää vierasta yksinään,
virkkoi: »Kuulehan, sinä juttumylly, minä tulen hieman myöhemmin.
Kunhan isä on ehtinyt kylpeä.»
Satiš kääntyi rauhattomaksi. Hän ei jättänyt milloinkaan yhtäkään kiveä
kääntämättä, kun oli kysymyksessä Haranin karkoittaminen. Mutta koska
hän toisaalta tunsi Harania kohtaan pelonsekaista kunnioitusta, hän ei
uskaltanut enempää vaatiella hänen läsnäollessaan. Haran puolestaan ei
ollut koskaan osoittanut Satišiin kohdistuvaa sanottavaa mielenkiintoa,
olihan vain korkeintaan yrittänyt tilaisuuden sattuessa opastaa häntä
oikeaan. Satiš jäi kuitenkin väijymään, ja kun Pareš Babu palasi
kylpemästä, hän veti heti molemmat sisarensa mukanaan.
Haran virkkoi: »Minä puolestani toivoisin, ettei puheena ollutta
Sutšaritan ja minun välistä kihlausta enää siirrettäisi tuonnemmaksi.
Ehdotan sen tapahtuvaksi ensi sunnuntaina.»
»Minä puolestani», vastasi Pareš Babu, »olen siihen suostuvainen, mutta
Sutšaritan asia on se lopullisesti ratkaista.»
»Mutta olettehan jo saanut hänen suostumuksensa», ahdisteli Haran.
»Tapahtukoon siis niinkuin haluatte», virkkoi Pareš Babu.