Saavuttuaan kotiin ja tavattuaan odottamatta Lolitan Pareš Babu arvasi,
että hänen itsepäinen tyttärensä oli kietoutunut tavallista vakavampiin
vaikeuksiin. Hänen kysyvään katseeseensa vastaten Lolita sanoi: »Isä,
minä olen tullut pois sieltä. Minun oli mahdoton viipyä kauemmin.» Isän
kysyttyä, mitä oli tapahtunut, Lolita lisäsi: »Tuomari on määrännyt
Gour Babun vankeuteen.»
Pareš Babu oli aluksi aivan ymmällä kuullessaan Goran olevan jutussa
mukana, mutta kuultuaan Lolitalta koko tapahtuman kulun hän painui
hetkeksi mietteisiin. Hänen ensimmäinen huolestunut ajatuksensa
suuntautui Goran äitiin. Hän ajatteli, että tuomarin oli aivan yhtä
helppo tuomita Gora kuin joku tavallinen varas, koska oikeuteen
kohdistuva totunnainen välinpitämättömyys aiheutti sellaista
tunteettomuutta. Kuinka paljoa kamalampi kaikkia maailmassa ilmeneviä
julmuuksia olikaan ihmisen hirmuvalta toiseen ihmiseen nähden ja
kuinka laajalleulottuvaksi ja sietämättömäksi se olikaan muuttunut
yhteiskunnan ja hallituksen sitä yhteisvoimin tukiessa! Koko asia
tuli eloisana hänen mieleensä, kun hän kuunteli kertomusta Goran
vangitsemisesta.
Huomatessaan Pareš Babun mietteissään vaikenevan Lolita kysyi häneltä
innokkaasti: »Eikö sellainen vääryys ole kauhea, isä?»
Pareš Babu vastasi tyyneen tapaansa: »Me emme tarkoin tiedä, mitä Gora
on tehnyt, mutta varmaa on että vaikka hänen vakaumuksensa olisikin
johtanut hänet laillisten oikeuksiensa ulkopuolelle, hän ei olisi
missään tapauksessa voinut tehdä mitään sellaista, mitä rikokseksi
nimitetään. Mutta mitäpä tehdä, lapseni? Meidän aikamme oikeusvaisto ei
ole saavuttanut viisauden täydellisyyttä. Vähäpätöisen virheen tekijä
kärsii saman rangaistuksen kuin rikollinen, heidän täytyy molempien
polkea samaa myllyä samassa vankilassa. Siitä ei voida syyttää ketään
syynä on kaikkien ihmisten syntien yhteissumma.»
Pareš Babu vaihtoi yhtäkkiä puheenaihetta ja kysyi: »Kenen kanssa
tulit?»
Lolita vastasi ryhdikkäästi ja tavallista painokkaammin: »Binoi Babun
kanssa.» Mutta tuon ponnekkuuden pohjalla oli heikkouden tunne. Hän ei
kyennyt sanomaan sanottavaansa ujostelemattoman luontevasti, häpeän
puna nousi vastustamatta hänen kasvoihinsa ja sai hänet entistä enemmän
hämilleen.
Pareš Babu oli kiintynyt tähän oikukkaaseen ja kesyttömään tyttäreensä
vielä lujemmin sitein kuin muihin lapsiinsa ja piti arvossa Lolitan
pelotonta totuudellisuutta sitäkin enemmän, kun tyttö senvuoksi usein
joutui vaikeuksiin suhteessaan toisiin perheenjäseniin. Lolitan viat
olivat varsin ilmeiset, ja Pareš Babu huomasi, kuinka ne estivät
tätä hänen erikoista hyvää ominaisuuttansa saamasta ansaitsemaansa
tunnustusta. Siitä syystä Pareš Babu yhä huolellisemmin sitä vaali
jottei Lolitan itsepäisyyden hillitseminen samalla murskaisi hänen
sisäistä jalouttansa.
Hänen toisten tytärtensä kauneuden tunnustivat mielellään kaikki,
jotka heidät näkivät, sillä heidän piirteensä olivat säännölliset
ja ihonsa korea. Lolita sitävastoin oli tummapintaisempi, ja hänen
säännöttömämmät piirteensä olivat omansa aiheuttamaan erilaisia
arvosteluja. Siitä syystä oli Baroda-rouva aina sanonut miehelleen
pelkäävänsä, että oli vaikea löytää Lolitalle sopivaa puolisoa.
Mutta sitä kauneutta, jonka Pareš Babu näki tyttärensä kasvoissa,
eivät luoneet piirteet eikä iho, vaan sielu, joka niissä ilmeni, ei
virheettömän muodon miellyttävyys, vaan varmuus, lujuus, älykkyys ja
riippumattomuus, luonnepiirteet, jotka vetävät puoleensa ainoastaan
harvoja ja työntävät useimpia luotansa.
Pareš Babu, joka arvasi, ettei Lolita milloinkaan saavuttaisi yleistä
suosiota, vaan pysyisi aina erikoisena, oli melkein tuskallisen
huolestuneesti vetänyt hänet lähelleen ja suhtautui hänen virheisiinsä
sitäkin lempeämmin, kun tiesi ettei kukaan muu antanut niitä anteeksi.
Hän käsitti heti, mitä Lolitan olisi tulevaisuudessa kestettävä, kun
kuuli hänen palanneen yksin Binoin seurassa, käsitti, että yhteiskunta
soveltaisi tuohon vähäiseen harhautumiseen rangaistuksen, jonka
ansaitsisi paljoa pahempi rikos.
Hänen asiaa pohtiessaan Lolita jatkoi. »Isä, minä tiedän menetelleeni
väärin, mutta eräs asia minulle on nyt selvinnyt, — tuomarin ja
kansamme välillä vallitseva suhde on sellainen, ettei hänen suojeleva
vieraanvaraisuutensa suinkaan ole meille kunniaksi. Olisiko minun
pitänyt jäädä sitä nauttimaan, kun olin asian tajunnut.»
Pareš Babun ei ollut helppo vastata kysymykseen hän ei virkkanut
mitään, vaan kopahdutti kämmenellään leikkisästi pienen villittynsä
päätä.
Saman päivän iltana Pareš Babu käyskeli edestakaisin talonsa
edustalla harkiten koko tapahtumaa, kun Binoi saapui ja tervehti
häntä kunnioittavasti. Pareš Babu keskusteli hänen kanssaan Goran
vangitsemisesta ja kaikista siihen liittyvistä seikoista verrattain
laajasti, mutta ei viitannut sanallakaan siihen, että Binoi oli
matkustanut Lolitan kanssa höyryaluksessa. Kun sitten ilta pimeni, hän
sanoi: »Tulkaa, Binoi, mennään sisään.»
Mutta Binoi ei halunnut lähteä sisään, vaan sanoi: »Minun täytyy nyt
mennä kotiin.»
Pareš Babu ei toistanut kehoitustansa, ja Binoi lähti hitaasti
poistumaan luotuaan nopean silmäyksen toisen kerroksen parvekkeelle.
Lolita oli parvekkeelta nähnyt Binoin, ja kun hänen isänsä tuli yksin
sisään, hän laskeutui alakertaan isän huoneeseen otaksuen Binoin
seuraavan myöhemmin. Mutta kun Binoita ei kuulunut, olisi Lolita, joka
oli hetkisen hermostuneesti käsitellyt pöydällä olevia kirjoja ja
papereita, lähtenyt huoneesta, ellei Pareš Babu olisi häntä pidättänyt.
Lempeästi katsahtaen hänen alaspainuneisiin kasvoihinsa hän pyysi
Lolitaa laulamaan ja siirsi lampun niin, ettei sen valo langennut hänen
kasvoihinsa.