Koska varakuvernöörin oli määrä saapua tänään, tuli tuomari
oikeudenistuntoon täsmälleen puoli yhdentoista aikaan toivoen
suoriutuvansa ajoissa oikeudenjakamisesta.
Satkori Babu, joka puolusti opiskelijoita, koki käyttää tilaisuutta
auttaakseen ystäväänsä. Tarkasteltuaan asiaa joka puolelta hän
oli johtunut siihen päätökseen, että kaikkein parasta oli myöntää
syyllisyys, mutta anoa lievää tuomiota vedoten syytettyjen nuoruuteen
ja kokemattomuuteen.
Tuomari tuomitsi pojat saamaan raippoja, viidestä viiteenkolmatta
iskuun, heidän ikänsä ja rikkomuksensa suuruuden mukaisesti. Goralla ei
ollut asianajajaa, ja itse itseään puolustaessaan hän yritti osoittaa
kuinka epäoikeutettu oli poliisin väkivaltainen menettely, mutta
tuomari keskeytti hänen puheensa ankarasti häntä nuhdellen ja tuomitsi
hänet kuukaudeksi ankaraan vankeuteen virkavelvollisuuttaan täyttävän
poliisin vastustelemisesta, sanoen vielä, että hän voi olla kiitollinen
päästessään niin vähällä.
Sudhir ja Binoi olivat oikeuden istunnossa, mutta viimeksimainittu
ei voinut katsoa Goraa kasvoihin. Hän tunsi tukehtuvansa ja kiiruhti
pois. Sudhir kehoitti häntä tulemaan asumukseen, kylpemään ja
nauttimaan hieman ravintoa. Mutta Binoi ei ottanut kuulevaan korvaan
hänen sanojansa, vaan istuutui matkan varrella puun varjoon ja sanoi
Sudhirille: »Palaa sinä asuntoon, minä tulen aivan pian jäljessäsi.»
Binoi ei tietänyt, kuinka kauan istui siinä Sudhirin mentyä. Mutta
auringon kääntyessä alenemaan, saapuivat ajoneuvot, jotka pysähtyivät
ihan hänen eteensä. Kohottaessaan katseensa Binoi näki Sudhirin ja
Sutšaritan astuvan vaunuista ja tulevan häntä kohti. Heidän lähetessään
hän nousi nopeasti ja kuuli Sutšaritan sanovan tunnetta väräjävällä
äänellä: »Ettekö lähde meidän kanssamme, Binoi Babu?»
Binoi havaitsi samassa, että ohikulkijain huomio alkoi kiintyä heihin,
ja niin hän lähti heti heidän kanssaan vaunuihin. Kukaan ei virkkanut
mitään koko matkalla.
Kun oli saavuttu perille, Binoi huomasi heti, että oli ollut
käynnissä ankara kiista. Lolita oli selittänyt jäävänsä pois tuomarin
iltahuveista, Baroda-rouva oli kamalassa pulassa, ja Harania
raivostutti Lolitan-laisen pienen vintiön järjetön kapinoiminen.
Hän valitti alinomaa sitä henkistä sairautta, jonka alaisiksi
olivat joutuneet uudenaikaiset pojat ja tytöt, jotka kieltäytyivät
noudattamasta minkäänlaista kuria. Se johtui hänen mielestään siitä,
että heidän sallittiin seurustella kaikenlaisten henkilöiden kanssa ja
jutella jonninjoutavista asioista!
Binoin saapuessa Lolita sanoi: »Binoi Babu, minä pyydän teiltä
anteeksi. Olen tehnyt teille suurta vääryyttä, kun en ole kyennyt
ymmärtämään esittämienne vastaväitteiden oikeutusta. Meillä on
kerrassaan väärä käsitys asioista senvuoksi, ettemme tunne mitään
muuta kuin oman ahtaan piirimme. Panu Babu tässä sanoo, että tuomarin
toiminta on kaitselmuksen Intialle säätämä. Jos on niin laita, voin
vain sanoa, että harras halumme kirota sellaista toimintaa on sekin
kaitselmuksen säätämä.»