Lähdettyään Pareš Babun luota ja tultuaan kadulle Binoi sanoi: »Voisit
astella hieman hitaammin, Gora, vanha veikko; sinulla on pitemmät
sääret, ja ellet hillitse vauhtiasi, niin ihan hengästyn yrittäessäni
pysytellä mukanasi.»
»Minä tahdon kävellä tänä iltana yksin», vastasi Gora, »minulla on
paljon ajateltavaa». Hän kulki eteenpäin nopeasti kuten ainakin.
Binoi tunsi itsensä syvästi loukatuksi. Goraa vastaan kapinoidessaan
hän oli tänään poikennut tavallisesta säännöstänsä ja olisi tuntenut
helpotusta, jos Gora olisi häntä sättinyt. Myrsky olisi hälventänyt
heidän elinkautisen ystävyytensä yllä lepäävän painostavan ilman, ja
hän olisi voinut jälleen hengittää vapaasti.
Binoi ei voinut ajatella, että Goraa sopi moittia, vaikka hän
vihoissaan meni menojansa, mutta nyt oli heidän pitkäaikaisen
ystävyytensä kestäessä ensi kerran ilmaantunut todellinen erimielisyys,
ja Binoin sydän tuntui raskaalta, kun hän siinä asteli synkässä yössä,
tummien ukonpilvien silloin tällöin jyrähdellessä. Näytti siltä, kuin
hänen elämänsä olisi äkkiä poikennut ladultansa ja lähtenyt kulkemaan
uuteen suuntaan. Pimeässä oli Gora kulkenut toista tietä, hän toista.
Kun hän seuraavana aamuna heräsi, hänen mielensä oli kevyempi.
Hänestä tuntui, että hän oli illalla aiheuttanut itselleen
turhaa levottomuutta, ja nyt, aamuhetkenä, eivät nuo kaksi
asiaa, Goran ystävyys ja Pareš Babun tuttavuus, näyttäneet kovin
yhteensointumattomilta. Hän hymyilikin ajatellessaan, kuinka tärkeältä
asia oli näyttänyt ja kuinka onnettomaksi hän oli itsensä tuntenut
edellisenä iltana.
Niin hän heitti liinan hartioillensa ja lähti siekailematta Goran
luo. [Alaruumista verhoava _dhuti_ ja yläruumiin peitteenä oleva
tunikka muodostavat tavallisen bengalilaisen kotipuvun; lisäksi tulee
hartialiina ulos lähdettäessä.] Gora oli alakerrassa lukemassa. Hän
oli ikkunasta nähnyt Binoin tulevan, mutta ei kohottanut katsettansa
Binoin astuessa huoneeseen. Binoi ei virkkanut mitään, ottihan vain
sanomalehden Goran kädestä.
»Luulenpa, että erehdytte», huomautti Gora kylmästi. »Minä olen
Gourmohan — taikauskoinen hindulainen.»
»Erehdys on kenties sinun tahollasi», vastasi Binoi. »Minä olen
Binoi-bhusan, samaisen Gourmohanin taikauskoinen ystävä.»
»Mutta Gourmohan on niin auttamaton, ettei hän koskaan puolustele
taikauskojansa kenenkään edessä.»
»Binoi on samanlainen. Mutta hän ei yritä pakottaa toisia nielemään
taikauskojansa.»
Aivan kohta ystävykset olivat kiihkeässä väittelyssä, ja naapuristo
havaitsi helposti, että Gora ja Binoi olivat kohdanneet toisensa.
»Mitä syytä sinulla oli taanoin kieltää, että käyt Pareš Babun luona?»
kysyi Gora vihdoin.
»Syystä ei voi olla puhettakaan», hymyili Binoi. »Minä kielsin vain
sen vuoksi, etten ollut siellä koskaan käynyt. Olin eilen ensimmäistä
kertaa talossa.»
»Minua hämmästyttää, että löydät sinne johtavan tien niin helposti,
mutta epäilenpä, osaatko yhtä helposti löytää sen tien, joka johtaa
sieltä pois!» ivaili Gora.
»Voipa niin olla», virkkoi Binoi. »Olen kenties sellaiseksi syntynyt.
Minusta ei ole helppoa jättää ketään, jota kohtaan tunnen rakkautta ja
kunnioitusta. Sinä itse olet saanut sen kokea.»
»Aiot siis käydä siellä tästä lähtien aina loppumattomiin?»
»Minkätähden olisinkaan minä ainoa siellä käyvä henkilö? Olethan
sinäkin liikuntakykyinen; et ole mikään paikalleen naulittu olio,
ethän?»
»Minä voin sinne lähteä, mutta minä palaan takaisin», sanoi Gora.
»Sinussa ilmenevistä merkeistä päättäen sitävastoin ei ole puhettakaan
palaamisesta. Miltä tee maistui?»
»Verrattain kitkerältä.»
»Miksi siis —»
»Kieltäytyminen olisi ollut vielä paljoa kitkerämpää.»
»Eikö siis yhteiskunnan säilyttämiseksi tarvita mitään muuta kuin hyvää
käytöstä?» kysyi Gora.
»Ei aina. Mutta kuulehan, Gora, kun sosiaaliset sovinnaisuudet ja
sydämen vaatimukset joutuvat ristiriitaan —»
Gora keskeytti kärsimättömänä. »Niin, sydämen vaatimukset, kuinkapa
muuten!» jyrisi hän. »Yhteiskunta on sinulle niin vähäarvoinen, että
voit havaita alinomaa sydämesi vaatimusten sotivan sitä vastaan. Kunhan
oivaltaisit, kuinka syvästi koskee yhteiskuntaan kohdistettu isku,
häpeisit puhua herkkätunteisin sanoin sydämestäsi. Sydäntäsi särkee,
jos sinun on vähänkään loukattava Pareš Babun tyttäriä. Minun sydäntäni
särkee, kun näen, kuinka helposti voit loukata koko yhteiskuntaa
sellaisen mitättömän verukkeen nojalla!»
»Mutta kuulehan, Gora», huomautti Binoi, »jos se seikka, että joku juo
kupin teetä, on yhteiskuntaan kohdistuva isku, voin sanoa vain sen
verran, että sellaiset iskut tekevät yhteiskunnalle hyvää. Jos yritämme
suojella maatamme sellaiselta, teemme sen vain heikoksi ja hempeäksi.»
»Hyvä herra», virkkoi Gora, »minä tunnen kaikki nuo tusinatodisteet
— älähän pidä minua täydellisenä hölmönä. Mutta kaikki tuo on
riittämätöntä näissä oloissa. Kun sairas lapsi ei tahdo nauttia
lääkettä, niin äiti, vaikka onkin aivan terve, juo sitä hieman
lohduttaakseen lasta sillä ajatuksella, että molemmat ovat samassa
vaivassa. Siinä ei ole kysymyksessä lääkeopillinen käsittely, vaan
henkilökohtainen kiintymys, ja jos kiintymys puuttuu, niin äidin ja
lapsen välillä vallitseva suhde rikkoutuu ja samalla jää saavuttamatta
toivottu tulos, toimipa äiti muuten kuinka järkevästi tahansa. Minä
en kiistele teekupista — minua loukkaa meitä kotimaahamme yhdistävän
siteen rikkominen. Paljon helpompi on kieltäytyä teetä juomasta —
vaikkapa vielä loukkaantuisivat Pareš Babun tyttäret! Nykyisissä
oloissa on tärkein tehtävämme yrittää liittyä yhteen kaikkien kanssa.
Kunhan olemme sen tehtävän suorittaneet, niin teen juomista tai
juomatta jättämistä koskeva kysymys ratkaistaan parilla sanalla.»
»Niin ollen kestänee kauan, ennenkuin tyhjennän toisen teekupposen!»
huomautti Binoi.
»Eipä suinkaan, siihen ei ole mitään aihetta», vastasi Gora. »Mutta
kuulehan, Binoi, minkätähden välttämättä tahdot pysytellä minun
liitossani? On tullut aika, jolloin sinun on hylättävä minut samoinkuin
monet muutkin hindulaiseen yhteiskuntaan kuuluvat sinulle epämieluiset
asiat. Muuten loukkaantuvat Pareš Babun tyttäret!»
Samassa astui huoneeseen Abinaš. Hän oli Goran opetuslapsi, ja kaiken
sen, mitä hän Goralta kuuli, hänen mielensä muutti mitättömäksi ja
hänen kielensä arkiseksi, kun hän lähti sitä sirottelemaan yleisön
keskuuteen. Oli kuitenkin laita niin, että ne, jotka eivät kyenneet
ymmärtämään Goraa, tunsivat täydellisesti ymmärtävänsä Abinašia ja
ylistivät hänen lausumiansa. Abinaš kadehti erikoisesti Binoita ja
yritti jokaisessa tarjoutuvassa tilaisuudessa kiistellä hänen kanssaan
mitä typerimpiä väitteitä esittäen. Binoi ei ollut kyllin kärsivällinen
sietääkseen hänen vähä-älyisyyttänsä, vaan lopetti jutun lyhyeen.
Sitten otti Gora väitteen puolustettavakseen ja astui itse areenalle
Abinašin kutkutellessa itseään sillä tiedolla, että Gora esitti _hänen_
aatteitansa.
Binoi, joka tunsi, että Abinašin näkymölle ilmaantuminen teki
toistaiseksi mahdottomaksi Goran ja hänen välisen sovinnon teon, lähti
yläkertaan, missä Anandamoji istui varastohuoneensa ovella järjestellen
vihanneksia keittiötä varten.
»Olen kuullut teidän äänenne jo hyvän aikaa», virkkoi Anandamoji.
»Minkätähden näin varhain? Oletko syönyt aamiaista, ennen lähtöäsi?»
Jos olisi ollut jokin toinen päivä, Binoi olisi vastannut: »En, en ole»
ja olisi istuutunut nauttimaan Anandamojin vieraanvaraisuutta. Mutta
nyt hän vastasi: »Kiitoksia, äiti, minä söin aamiaista ennen lähtöäni.»
Tänään hän ei tahtonut antaa Goralle enempää aihetta loukkaantumiseen,
— hän tiesi, ettei ollut vielä saanut täysin anteeksi, ja se tunto,
että hänet pidettiin yhä hieman loitolla, painosti hänen mieltänsä.
Hän otti veitsen taskustaan ja alkoi Anandamojin keralla kuoria
perunoita. Neljännestunnin kuluttua hän meni jälleen alakertaan,
havaitsi Goran ja Abinašin lähteneen ulos ja jäi vähäksi aikaa Goran
huoneeseen istuen hiljaa mietteissään. Sitten hän otti sanomalehden ja
silmäili hajamielisesti ilmoitusosastoa. Vihdoin hän huokasi syvään ja
lähti talosta.
Päivällisen jälkeen hän jälleen tunsi itsensä levottomaksi ja halusi
tavata Goraa. Hän oli aina arvelematta nöyryyttänyt itseänsä ystävänsä
edessä, mutta vaikka ei mikään oma ylpeys olisikaan ollut esteenä, oli
ystävyyden arvoa kuitenkin pidettävä silmällä. Hän tosin tunsi, että
hänen vilpitön suhteensa Goraan oli kärsinyt siitä, että hän oli suonut
sijaa Pareš Babun tuttavuudelle, ja sen vuoksi hän oli valmis sietämään
Goran ivailuja ja soimauksia, mutta tällaista syrjäyttämistä hän ei
kuitenkaan ollut voinut kuvitella mahdolliseksi. Asteltuaan vähän
matkaa Binoi kääntyi takaisin; hän ei uskaltanut mennä Goran luo, koska
pelkäsi ystävyytensä joutuvan jälleen herjattavaksi.