Isän kirje vaikutti Anniin musertavasti. Jaksaisiko hän kärsiä eron
omaisistaan? Pakoittiko isä äidin ja veljen katkaisemaan välit Anniin?
Se ajatus tuntui sietämättömältä. Mutta mahdotonta oli, että äiti, tuo
hyväsydäminen ja ymmärtäväinen, hänet hylkäisi.
Koko sen päivän Anni oli ankaran ristiriidan raatelema.
Illan suussa hän tyyntyi. Hän tunsi sielussaan järkähtämätöntä
varmuutta. Hän kirjoitti isälleen:
"Rakas isä,
En yritä muuttaa vakaumustanne. Pahoittelen vain, että avioliittoni
tähden katsotte minut erotetuksi perheestä. Pidätte sulhaseni
sivistystasoa tämän eron aiheuttajana. Minun vakaumukseni on, että
sydämen sivistys ja luonteen avut korvaavat kirjatietoihin ja
sovinnaisiin käyttäymistapoihin perustuvan sivistyksen. Ja jos se
kerran tulee, tuollainen arkipäiväinen todellisuus, josta puhutte, on
velvollisuuteni se kestää ja koettaa sitä nostattaa.
Päätöstäni en voi enkä tahdo peruuttaa. Mutta tunnustan nöyrästi,
että syvästi kärsin siitä surusta, jonka askeleeni on vanhemmilleni
aiheuttanut.
Anni".
Vihkiäiset tapahtuivat mitä yksinkertaisimmin menoin. Vain muutamia
vieraita oli pyydetty tilaisuuteen. Kansanopiston kuoro lauloi.
Pastori Pajari, joka oli antanut Annille rippikouluopetusta, toimitti
vihkimisen. Ja onniteltuaan nuorta paria hän lausui:
"Rakkaus kansaan vei Anni Lehtovaaran sen keskuuteen, sitä opettamaan,
sitä henkisesti rikastuttamaan. Olosuhteet aiheuttivat, että hänen
vaikutusaikansa tuli lyhyeksi. Mutta jo tälläkin ajalla hän ehti kylvää
sivistyksen siemeniä, niittää paljon kiitollisuutta ja rakkautta. Hän
solmi elämänliiton etevän ja sivistysrientoisen kansanmiehen kanssa.
Hänellä oli rohkeutta katkoa piintyneiden ennakkoluulojen kahleet.
Hän on avioliittonsa kautta astunut vielä likeisempään yhteyteen
maalaiskansaan, ja henkilökohtaisella seurustelullaan, tiedoillaan
ja sivistyksellään hän on levittävä valistusta laajalti, kaukaisille
salomaille".
Kun kaikki oli järjestetty, päätti nuori pari lähteä
ulkomaanmatkalleen. He muuttivat matkasuunnitelmiaan ja aikoivat
kaikkein ensiksi rientää Italiaan, sen kukoistavaa kevättä ihailemaan.
Antti Kasuri, jonka oli määrä kurssien loppuun asti käydä
kansanopistoa, jäi Helorinteen huvilaan asumaan ja sitä vartioimaan.
Isäntäväen palattua ulkomailta kesäksi, häntä odotti pehtorin paikka
Yösalossa. Helka siirtyi Yösaloon yhdessä vanhan Aaretti Yösalon kanssa
talon hoitoa ohjaamaan. Veikko Yösalolla oli tulevaisuuden varalle
suuret tuumat. Hän aikoi laajentaa maatalouttaan, perustaa meijerin ja
vastaisuudessa kilpailla itse Kivisalon hovin kanssa, näyttääkseen,
että hänkin johonkin pystyi. Ja kesällä hän aikoi Yösalon mäen
ylimmälle huipulle rakennuttaa uuden kaksikerroksisen talon, johon hän
vaimonsa kanssa muuttaisi asumaan.
Turo Ilves oli kadonnut seudulta, eikä hänestä nimismiehen
ponnistuksista huolimatta oltu saatu mitään tietoa. Hänen sisarensa
Kerttu oli kuullut huhuiltavan, että hänet vaadittaisiin parjaavien
tietojen levittämisestä ja kunnianloukkauksesta edesvastuuseen, ja
oli hänkin lähtenyt seudulta, painautuen lähikaupunkiin. Anni Yösalo
oli kuullut, että vanha Palage Ilves yksinäisessä kylmässä mökissään
kärsi kurjuutta. Tuntiessaan ylenmääräistä nuorta onneaan hän päätti
lähteä Veikon kanssa tuota onnetonta vanhusta tervehtimään. He ottivat
reen täyteen ruokatavaroita ja ajoivat jään poikki Vilkkuniemeen.
Anni muisti selvästi keskellä jäätä, miten hän näillä paikkeilla
viime kesänä myrskyssä oli ollut hengenvaarassa, ja kuinka Veikko
pelottomuudellaan ja taidollaan oli välttänyt vaaran.
Perille saavuttuaan ja mökkiin astuttuaan he tapasivat Palagen
vuoteessa makaavana. Vanhus säikähti luullen, että taas tultiin
tiedustelemaan hänen rikollisen poikansa olinpaikkaa. Kun Palage tunsi
Annin ja Veikon ja näki ruokatavarat ja kun hän Annilta oli saanut
rahasumman, heltyi tämä jäykkä vanha ihminen, ja iso kyynelkarpalo
vierähti hänen kuivettuneelle poskelleen.