Lähikaupungin matkustajakodissa Anni oli sen verran tyyntynyt, että
saattoi ruveta tilannetta punnitsemaan. Oliko todella viisasta erota
kansanopistosta sen johdosta, mitä oli tapahtunut? Mitä ihmiset
sanoisivat, kun hän näin lyhyen ajan kuluttua hylkäsi alan, jolle hän
koko sielunsa innolla ja lämmöllä oli antautunut? — Mutta eipä hän nyt
enää huoli ihmisten mielipiteistä ja arvosteluista! He olivat häntä
häväisseet ja juorut kulkivat epäilemättä lumivyöryn tavoin hänen
kotiseudullaan, hänen työpaikallaan. Olivathan omat oppilaat ikään
kuin haastaneet hänet tuomioistuimensa eteen. Se koski kipeästi. Tosin
raa'at ja suorastaan rikolliset ainekset olivat kaiken tämän pahan
aiheuttaneet. Mutta yhdenkin ilkeämielisen ihmisen levittämä kiihoitus
on kuin rutto, joka tarttuu joukkoihin.
Kaikesta huolimatta tämä saattoi olla tilapäistä, ohimenevää.
Anni tutki itseään. Oliko hänellä vielä sama halu, sama lämmin
harrastus valitsemaansa työhön? Kieltämättä sama harrastus, sama
vakaumus valistuksen tarpeellisuudesta ihmisten tasa-arvoisuuden
edistämiseksi, yhteiskunnallisten ristiriitojen poistamiseksi.
Mutta hänen ennen niin luja nuoruuden uskonsa tämän valistustyön
onnistumiseen oli ruvennut horjumaan. Ainakin hän epäili omaa
pystyväisyyttään tähän työhön.
Annin tyyni harkitseminen päättyi tähän. Sitten sitä haavaa, jonka hän
oli saanut sisimpäänsä, alkoi kirveliä. Ja hänet täytti suuri kaiho.
Miten oli Veikko Yösalon laita, jota hän kaiken tämän jälkeen entistään
enemmän rakasti? Varmaankin hänen mielentilansa oli täynnä ristiriitaa.
Iltapäivällä Anni sai kirjeen äidiltään. Kivisalon isäntärenki oli
tullut kaupunkiin sitä tuomaan.
Äiti kirjoitti:
"Rakas Annie!
Helkalta olen saanut osoitteesi. Käydessäni tänä aamuna kirkonkylässä
ja poiketessani postikonttoriin kuulin neiti Agnes Pihlströmiltä
niistä ikävyyksistä, jotka ovat sinua kohdanneet. Mielipahakseni
huomasin, ettei hänen kertomuksensa johtunut myötätunnosta, vaan
yksityiskohtien tarpeettomasta suurentamishalusta ja ihmisten
juorupuheiden toistamisinnosta. Isäsi ja minä tiedämme, ettei sinun
luonteesi ole sallinut mitään kunniatonta tekoa ja että olet joutunut
ilkeämielisten parjaajien uhriksi. Korkeintaan olet voinut olla
varomaton. Isäsi oli ensin hyvin kiihtynyt ja sanoi, että parjaajat
on haastettava edesvastuuseen kunnianloukkauksesta. Hän tyyntyi, kun
olin huomauttanut, että asia sen kautta herättäisi vielä enemmän
huomiota. Lisäksi isäsi lausui omana mielipiteenään, että sinä tuon
ikävän tapauksen kautta ehkä vihdoinkin saat silmäsi auki huomaamaan,
että tämä ei ole oikea alasi. Me emme tahdo vaikuttaa päätökseesi,
itsehän parhaiten tiedät ja tunnet, miten menettelet. Kauppias Pusa
kuuluu maininneen, että aiot erota, ja oli sen johdosta huomauttanut,
että 'asia taitaa olla hyvinkin kipeä'.
Jos otat virkavapautta voittaaksesi aikaa ja punnitaksesi tilannetta,
olet luonnollisesti tervetullut vanhempiesi luo. Mutta ymmärrän hyvin
senkin, että tahdot aluksi olla poissa tältä seudulta.
Miten asiat kehittynevätkin, voit olla varma siitä, että aina saatat
suoraan ilmaista kaiken, mikä mieltäsi painaa omalle äidillesi".
Äidin hyvä kirje liikutti Annia. Mutta samalla hänessä nousi uhma
pöyhkeän Simo Pusan esiintymisestä. Alistuisiko Anni edelleen
työskentelemään laitoksessa, jonka johtokunnan puheenjohtajana oli
toimeensa soveltumaton henkilö, mies, joka siihen oli pyrkinyt ja
päässyt pelkän nousukkaan ylpeyden ja kunnianhimon perusteella?
Sen illan jälkeisenä aamupäivänä, jolloin Veikko Yösalo haavoittui,
saapui Annille hänen kirjeensä. Anni oli levottomana odottanut sitä.
Hän sulkeutui huoneeseensa sitä lukemaan:
"Kunnioitettava opettajani, Neiti Anni Lehtovaara!
En osaa kynää käytellä niin taitavasti kuin Te, mutta rohkenen silti
lähestyä Teitä näillä yksinkertaisilla sanoilla.
Olen kovasti suruissani siitä ansaitsemattomasta häväistyksestä, joka
on Teitä kohdannut. Ja suurin suruni on se, että minä olen kaiken
tämän alku ja juuri. Mutta vakuutan ja vannon, että tarkoitukseni
ei ole ollut huono. Olenhan Teitä ihaillut ja ihailen yhä vielä
ylitse kaiken maailmassa, enkä soisi Teille muuta kuin hyvää. Mutta
siinä olen rikkonut, että minä, halpa mies, olen rohjennut osoittaa
tätä ihailuani ja siten saattaa Teidät alttiiksi pahojen ihmisten
juoruille. Voitteko koskaan antaa sitä minulle anteeksi?
Olen Teille syvästi kiitollinen siitä ajasta, jona olen saanut
nauttia valistavaa opetustanne, ja tunnen entistä suurempaa tarvetta
ponnistella eteenpäin, kartuttaakseni tietojani ja sivistystäni.
Olen kuullut, että aiotte erota toimestanne ja kun ajattelen, että
nyt jäätte virattomaksi ja että ankara isänne ehkä ei tahdo kustantaa
uuden viran opintoja, niin ymmärrän, että minä olen vastuussa
Teidän vaikeuksistanne. Minulla on säästöjä siitä farmista, jonka
myin Kanadassa, ja jos käy tarpeelliseksi, myyn Jalon Metsän.
Pyydän, ettette loukkaannu ehdotuksestani, sillä onhan tämä ollut
velvollisuuteni.
Olen hyvin kiitollinen, jos tahdotte lähettää minulle pari riviä
vastaukseksi.