Anni lepäsi sohvalla, isoon villahuiviin kääriytyneenä, aika ajoin
vaipuen unen horrokseen. Iltapäivällä hän yritti nousta ja lähteä
tunnilleen, mutta tunsi vielä raukeutta ja vilunväristyksiä.
Kello kolmen aikaan saapui opistolle hevosella Yösalon renkipoika
tuomaan sanan, että Aaretti Yösalon tauti oli pahentunut ja että
hänessä oli vuoroin vilunväristyksiä ja kuumetta. Veikko Yösalo katsoi
tarpeelliseksi lähettää pojan noutamaan lääkäriä. Johtajalta hän pyysi
itselleen loman loppupäiväksi lähteäkseen sairaan setänsä luo. Johtaja
antoi hänelle lääkkeitä kotiapteekista siltä varalta, ettei tohtori
ollut tavattavissa. Tohtorin oli muuten hankala lähteä pitkähkölle
matkalle — huomautti johtaja — hän kun saman päivän illaksi odotti
syntymäpäivävieraita. Veikko päätti heti hiihtäen rientää Yösaloon.
Turo Ilves juoksi hänen jälkeensä ulos pihalle ja sanoi:
— Älä nyt pidä niin kauheata kiirettä, eihän tässä sentään ole
hengenhätää.
— No ei liioin ole aikaakaan hukattavissa, sanoi Veikko, joka
mieluummin olisi välttänyt keskustelua hänelle vastenmielisen
opistotoverin kanssa.
— Näetkös, Turo jatkoi, kun nyt kerta ollaan näin kahden kesken ja
hiukan voi muiden kuulematta jutella, niin tahtoisin lapsuudentuttavana
ja toverina huomauttaa sinulle, että kyllä sinun olisi aika
hankkia Yösaloon emännöitsijä. Ja Kerttu sisko, jolla tätä nykyä
on vähänlaisesti työtä, olisi halukas siihen rupeamaan. Onhan hän
sellaiseen kuin luotu, on ollut kaupungissa ja oppinut siellä
herrastapoja. Sinä olet varakas mies ja voit järjestää talosi vähän
hienompaan kuntoon.
— Onhan siellä Helena sisko...
— Tuo tyttölapsi. Sehän on niin hiljainen ja ujo, ettei saa sanaakaan
suustaan.
— Eipä se niin paljon turhia puhu kuin moni muu, mutta tekee
hyödyllistä työtä sitä enemmän.
Turo ei näyttänyt, että loukkautui pistosanoista, vaan jatkoi:
— Ja voihan näin kaverien kesken vähän laskea leikkiä. Miksi et voisi
ottaa Kerttua emännäksikin. Sellainen mies kuin sinä, käynyt Amerikassa
ja parhaassa iässä. Johan ihmiset sitä kummeksuvat, kun yhä vain elät
poikamiehenä. Ja mikä Kerttua oikeastaan vaivaa, soma tyttö, kaunis
vartalo ja kätevä, ja leikkitoverisi lapsuuden ajoilta...
— Taidatpa kulkea oman sisaresi puhemiehenä. Minä puolestani hoidan ja
päätän tällaiset asiat ilman puhemiestä.
Turo Ilveksen sappi kuohahti, niin että hän unhoitti viekkaan
varovaisuuden:
— Kyllä sen jo moni tietää, mitä tuumia sinulla on. Mutta älä luule,
että Kivisalon herra antaa sinulle tytärtään vaimoksi. Sellainen ylpeä
"aristoraatti", tahtoo vävykseen vähintään paroonin, kreivin tai
järkiään ruhtinaan. Mutta etpä taida eukoksi valittaakaan. Kelpaahan se
heilaksikin hieno mamselli, sillä ei sitä lapsikaan usko, että tyydyt
sille vaan rallattamaan lemmenlauluja kuin "rupatuuri". Jo sinulle
pitkin pitäjää nauretaan, miesparka...
— Sen naurun minä kestän, enkä kaipaa sinun kaltaisesi miehen sääliä.
Näin sanottuaan Veikko Yösalo läksi hiihtomatkalleen, painuen alas
jäälle.
Illalla Helokosken kansanopiston opettajat, Anni Lehtovaaraa lukuun
ottamatta, joka vielä oli väsynyt, läksivät johtokunnan jäsenen,
tohtori Ylimaan, syntymäpäiville.
Turo Ilves ja Hellin Pusa olivat koko iltapäivän olleet toiminnassa,
saadakseen toverikunnan ylimääräisesti koolle. He olivat sitä paitsi
harjoittaneet kiihoitusta toveriensa keskuudessa.
Puheenjohtajan, Veikko Yösalon, ollessa estynyt, puhetta johti
varapuheenjohtaja Riikka Varras.
Ovela Turo tahtoi ainakin alussa pysytellä piilossa. Senpä vuoksi
Hellin Pusa "alusti" kysymyksen:
— Jo kauan on huomattu, että opettajamme, maisteri Anni Lehtovaara, on
osoittanut puolueellisuutta suosimalla erityisesti muutamia oppilaita.
— Kutka nämä ovat? kysyi Eero Paljakka.
— No, jos nimiä tahdotaan kuulla, niin on se etupäässä Veikko Yösalo.
— Millä tavalla neiti Lehtovaara on häntä erityisesti suosinut muiden
kustannuksella? kysyi Aune Riutta.
— Pitäähän se sitä vallan lellipoikanaan, kantaa sille kirjoja ja
syöttää ruokaa ja juottaa sajua.
— Onpahan usein syöttänyt ja juottanut meitä muitakin, oikaisi Aapo
Kokko. — Ja jos Yösalo on siellä käynyt ehkä vähän useammin kuin muut,
niin johtuu se siitä, että hän on muita tiedonhaluisempi.
— Niin, sanoi Eero Paljakka. Veikko Yösalolla on harvinainen harrastus
ja hän on opiston etevin oppilas; kukaan ei vedä vertoja hänelle.
— On tässä nyt muillakin harrastusta, vaikka ei niin lellitellä,
vastusti Hellin Pusa.
— No, ja mikä on tarkoitus näillä Hellin Pusan huomautuksilla? kysyi
puheenjohtaja.
— Eipä minulla omasta puolestani ole mitään erikoista tarkoitusta,
mutta minun mielipiteeni on se, että meidän on jollakin tavalla
saatettava tyytymättömyytemme opettaja Lehtovaaran tietoon.
— Tyytymättömyytemme? sanoi Eero Paljakka. Mistä Hellin Pusa tietää,
että muut ovat tyytymättömiä?
— On sitä kuultu useammalta. Turo Ilves ehätti apuun:
— Asia ei oikeastaan minua liikuta. Mutta ajatukseni on se, että tässä
kyllä on vakavammat seikat kysymyksessä kuin kirjojen antaminen,
syöttäminen ja juottaminen. Näyttää hyvin luultavalta, että neiti
Lehtovaaran ja Veikko Yösalon välillä on olemassa hyvinkin hellä suhde.
— Tämä on hyvän opettajamme parjaamista! huudahti Aapo Kokko.
— Ajatelkaa vaan, huomautti Turo, koko pitäjä tietää, että neiti
Lehtovaara viime kesänä parisen viikkoa asusti Yösalon Korpisaaressa,
missä Veikko tuhka tiheään kävi karjatarhassaan.
— Täytyyhän karjaakin käydä katsomassa, ilkkui Eero Paljakka.
Turo jatkoi:
— Yhdessä he purjehtivat. Helorinteessä Veikko kävi viime kesänä kuin
kotonaan, korjasi teitä, rakensi laitureita.
— Tiet ja laiturit ovat tiemmä talossa tarpeellisia. Sinä Turo olet
liian laiska sellaisiin töihin, selitti Eero Paljakka.
— Kitas kiinni! ärjäsi Turo. — Ei minua pyydettykään.
— Tämä kaikki ei todista mitään, sanoi Eero Paljakka. Ja jos neiti
Veikosta hiukan tykkääkin, niin onkos tuo maailman ihme? Ihminen se on
herrasneitikin. Ei se ole mikään jääkalikka. Itse olet kertonut, että
sinulla tukkireissuillasi oli heiloja yksi joka sormea kohti.
— Tästä ei saa syntyä riitaa ja rähinää, muuten hajoitan kokouksen,
uhkasi puheenjohtaja.
— Hajoita vaan minun puolestani. Mutta huomautan vielä yhdestä asiasta,
tohisi Turo. Eilen, kun sisareni Kerttu kävi neiti Lehtovaaran luona
asialla, yllätti hän hänet ja Yösalon vieretysten pöydän ääressä
kuhertelemassa. Myöhemmin illalla näimme, kuinka he samassa reessä
istuen läksivät ajelemaan, ja sillä reissulla neiti viipyi koko
yön. Näitte itse, kuinka kalpea hän oli aamulla käydessään johtajan
puheilla, eikä hän yöllisen retkensä jälkeen ole jaksanut käydä
opettamassa koko päivänä. Veikko oli tänä aamuna nolon näköinen, tuntuu
siltä, kuin hän ei enää oikein kehtaisi näyttää naamaansa...
— Nyt huomaan tarkoituksesi, selitti Eero Paljakka. Sisaresi Kerttu on
mustasukkainen ja kateellinen, siinä koko juttu.
Turo kiivastui ja huusi:
— Tämä on kunnianloukkaus.
Ja hän karkasi ojennetuin nyrkein Eeroa vastaan. Aapo Kokko ja muutamat
muut tulivat väliin ja saivat ahdistajan väistymään.
Hellin Pusa pyysi puheenvuoroa:
— Tosin ei ole suoranaisia todistuksia. Mutta kun puhuin isäni kanssa,
joka niin kuin tiedätte on johtokunnan puheenjohtaja, hän oli sitä
mieltä, että neiti Lehtovaara on menetellyt hyvin sopimattomasti ja
arvoaan alentavasti, hän, jonka päinvastoin pitäisi olla esikuvana ja
esimerkkinä oppilailleen.
— Sinä saarnaat lakia kuin vanhanajan pappi, ilkahti Eero.
Hellin Pusa ei ollut tätä kuulevinaan, vaan jatkoi:
— Minun mielipiteeni on, että meidän on jollakin tavoin kaiken tämän
johdosta toimeenpantava neiti Lehtovaaralle mielenosoitus.
— Se olisi naurettavaa. Emme me saa ruveta opettajamme tuomariksi,
virkkoi Aapo Kokko.
— Ei mielenosoitus häntä tapa, sanoi Turo Ilves, jäämme hänen ensi
tunniltaan pois, siinä kaikki.
Hellin Pusa kannatti ehdotusta. Syntyi äänestys. Parikymmentä
oppilasta äänesti ehdotetun mielenosoituksen puolesta, muut, valtavana
enemmistönä, sitä vastaan.
Kokouksen lopulla todettiin, ettei se ollut laillinen, kun toverikunnan
puheenjohtaja Veikko Yösalo ei ollut saanut tietoa siitä.
Huomautettiin tämän johdosta, että hän kuitenkin olisi ollut
esteellinen.
Lisäksi mainitsi joku, ettei Antti Kasurille ollut ilmoitettu
kokouksesta. Tämä oli Turon puolelta tahallista, hän kun oli ottanut
toimekseen saada toverikunnan kokoon. Laiminlyöntinsä hän kyllä jätti
mainitsematta, mutta puolusti poikkeamista säännöistä:
— Eihän tämä olekaan mikään vakinainen kokous, ylimääräinen neuvottelu
vain.