Seuraavana aamuna puhalsi vinha tuuli. Anni totesi, että oli hyvä
purjehdussää, mutta häntä huoletti, miten Ossi, tuo verraten tottumaton
purjehtija, suoriutuisi matkallaan Yösaloon.
Aamiaisen jälkeen hän läksi Jaloon Metsään, minkä rantakalliolta
tähysteli Helorinnettä kohti. Siellä, lähellä kotirantaa, Ossi
luovaili ankarassa laitatuulessa, ja jännittyneenä Anni seurasi hänen
purjealuksensa liikehtimistä. Väliin purjeet kallistuivat lähelle
veden pintaa ja Anni pelkäsi veneen kaatuvan. Toiste se taas kohosi
pystymmäksi. Ponnisteltuaan yli tunnin se pääsi Yösalon rantaan. Anni
näki sen viipyvän siellä jonkin aikaa, todennäköisesti Veikko Yösaloa
odottaen, sitten se lähti liikkeelle, ja tuntui nyt varmemmin kuin
alkureitillä ponnistelevan eteenpäin. Veikko Yösalo piteli arvatenkin
peräsintä.
Anni palasi karjatarhatuvalle sen verran ennen heidän tuloaan, että
ehti keittää kahvia ja kattaa ulkopöydän.
Punoittavina ankarasta tuulesta ja ponnistuksistaan saapuivat Ossi ja
Veikko karjatarhan tuvalle.
Veikko loi salaisen katseen ovenpieleen. Hän pelkäsi, että
unhoittamansa ruokakori vielä oli siinä. Mutta hän ei kysynyt mitään,
sillä hän katsoi sopimattomaksi nuoren herran läsnä ollessa puhua
eilisiltaisesta käynnistään ja hajamielisyydestään.
Anni tajusi hänen hämminkinsä ja selitti:
— Ruokakorin toimitin määräpaikkaansa, niin kuin oli tarkoitus.
Veikko punastui lievästi ja sanoi puoliääneen:
— Kiitoksia vaivoista.
Ossi kertoi, että heidän vanhempansa halusivat iltapäivällä neuvotella
Annin kanssa lähdöstä Petäjämaan hoviin vastavierailulle.
Molemmat nuoret miehet alkoivat koota Annin tavaroita.
Veikko selitti:
— Järven selällä käy kova tuuli. En silti luule olevan vaaraa, mutta
jos neiti tahtoo välttää vesimatkan, noudan teidät Yösaloon hevosella
Korpisaaren salmelta.
Anni vastusti:
— Minä en pelkää. Olettehan taitava purjehtija. Matkalla kiihtyi tuuli,
yltyen myrskyksi. Aallot lennättivät vaahtoa pieneen purteen ja välistä
roiskahti vettäkin sisään. Ossi hoiteli jalusnuoria, Veikon voimakas
käsi piteli varmasti peräsintä. Rantasaaren ja Yösalon mantereen
välillä oli aallokko vähän rauhallisempi, mutta aukenevalla selällä
asetti myrsky pienen aluksen kovalle koetukselle.
Veikko oli järkähtämättömän tyyni, ja Anni ihaili hänen miehekästä
pelottomuuttaan. Ossi oli jonkin verran levoton, etenkin sisarensa
tähden, ja kysyi häneltä, eikö ohjattaisi takaisin Yösalon rantaan.
Mutta Anni sanoi:
— Minun tähteni ei tarvitse palata maihin.
Keskellä selkää vihuri roiskutti aallon harjalta runsaasti vettä
veneeseen, jota se samalla arveluttavasti kallisti. Hetki näytti
vaaralliselta. Mutta taitavalla peräsimen nykäyksellä sai Veikko veneen
niin käännetyksi, että kaatuminen vältettiin. Anni vaaleni hieman ja
viskasi äyskärillä ahkerasti vettä veneestä.
Kun he olivat saapuneet lähelle Vilkkunientä, katsoi Veikko varmimmaksi
laskea sen suojassa rantaan, varsinkin kun Helorinteessä ei vielä
ollut kunnollista laituria ja ranta oli matalanpuoleinen. Anni ja Ossi
yhtyivät hänen mielipiteeseensä, ja ennen pitkää olivat he Vilkkuniemen
turvissa saapuneet maihin.
Ei se suinkaan ollut vailla vaaraa eikä mielenliikutusta tuo retki.
Mutta jännittävä ja ihana se samalla oli ollut Annin mielestä. Ja
kuinka taitavaksi ja tarmokkaaksi mieheksi nuori Yösalon isäntä olikaan
sillä retkellä osoittautunut.
Rantalaiturilla oli vanha Palage Ilves vaatteita huuhtomassa. Hänen
poikansa Turo oli äitiänsä avustamassa vaatteiden kuljettamisessa ja
istui tupakoiden käsikärryillä.
— Taisi jo olla hengenlähtö lähellä, murahti Palage.
— No ei sentään pahasti, vaikka ottikin kovalle, vastasi Veikko.
Kun Ossi ja Veikko olivat koonneet purjeet ja vetäneet veneen maihin
ja kun purjehtijat alkoivat astua rantapolulle päin, virkahti Turo
Veikolle:
— No sinua, Veikko, ei ole taas näkynyt pitkään aikaan. Milloin tuot
meille Helenan, että Kerttu saisi ommella sille uuden hameen? Tyttö oli
niin vanhanaikaisesti puettu, kun kävi kirkolla viime pyhänä.
— Eiköhän sille kelvanne vähemmän muodikkaat vaatteet, vastasi Veikko.
Mutta voihan tuo käydä, kun joskus sopii.
Annin huvilan kohdalla Veikolla oli se tunne, että nyt valitettavasti
seuraisi pitkähkö ero. Kivisalon perheen vierailu ylhäisten sukulaisten
luona, Annin lähtö mukaan...
Hän hyvästeli Annia ja Ossia, ja läksi kirkonkylään toimittamaan
moottorinsa korjattavaksi.