IX.

Juhannus oli ohi, ja maanviljelysneuvos Skogbergin syntymäpäivä

läheni lähenemistään. Kivisalon hovissa tehtiin uutteria valmistuksia

sen juhlallista viettämistä varten. Liittyihän tähän tilaisuuteen

tavallista tähdellisempi merkitys: vanhimman pojan ja hänen

parisilaisen morsiamensa tulo. Lisäksi oli perheen aikakirjoihin

merkittävä harvinainen tapaus: rouva Hedwig Skogbergin veli, parooni

Alexander von Weissenfeld, joka ani harvoin kävi Kivisalossa, oli,

kuultuaan sisarenpoikansa Haraldin kihlauksesta, ilmoittanut saapuvansa

juhlaan vaimonsa, ukrainalaisen ruhtinattaren, ja ottopoikansa kanssa.

Langoksien välit eivät olleet siihen asti olleet erittäin herttaiset.

Parooni von Weissenfeld oli oleskellut Pietarin hovissa. Hänen sukunsa

polveutui Itämeren maakunnista. Hän oli ankara ylimysmielinen ja oli

ollut sisarensa avion pahimpia vastustajia. Hänen tyytymättömyytensä

oli tosin vuosien kuluessa melkoisesti asettunut. Mutta seurustelu

langon perheen kanssa ei silti ollut vilkastunut. Nyt hän omasta

aloitteestaan ilmoitti saapuvansa perheineen.

Vasta perhejuhlan aattopäivänä olivat kaikki valmistukset päättyneet.

Ja vihdoin oli tullut tuo odotettu päivä.

Kaukaa matkustavien vierasten, von Weissenfeldien ja Haraldin

morsiamineen, oli määrä saapua aamupäiväjunassa.

Maanviljelysneuvos ja hänen vaimonsa olivat uuteen kuntoon korjatuissa

ja lakalla kirkkaiksi kiilloitetuissa kalessivaunuissa lähteneet

asemalle tulijoita vastaan. Kihlaparia varten oli varattu auto, jossa

Anni, Ossi kuljettajana, nouti heidät Kivisaloon.

Illan suussa saapui omalla autollaan pankinjohtaja Arvo Björk, joka

lomallaan liikkui kiertomatkalla.

Parooni Alexander von Weissenfeld teki melko lailla edullisemman

vaikutuksen, kuin mitä huhu hänestä oli kertonut. Hänellä tosin oli

hovimiesryhtinsä ja varmat mielipiteensä. Mutta samalla hänessä piili

gentlemannia. Lisäksi hän rakastettavalla käytöksellään koetti poistaa

sen kylmäkiskoisuuden, joka vuosikymmeniä oli vallinnut molempien

perheiden välillä. Hänen puolisonsa, omaa sukuaan ukrainalainen

ruhtinatar Boghessa, oli hieno, kivulloisen ja väsyneen näköinen

nainen, joka heti saavuttuaan tarvitsi virkistävää kylpyä ja lepoa.

Heidän ottopoikansa, ruhtinattaren serkunpoika, nuori ruhtinas Michel

Boghessa, oli tummaverinen kaunis mies, vilkas ja hilpeä etelän

lapsi. Pikkupojasta hän oli tottunut keikkumaan hevosen selässä ja

hyppäämään satulaan maasta. Hevoset olivat hänen suuri intohimonsa,

ja jo tulopäivänä hän antoi ratsastustaidostaan näytteen isolla

pihalla, hypäten kuin sirkustaiteilija milloin satulaan, milloin

siitä alas. Ällistyneenä talonväki, varsinkin isäntärenki sekä

Kivisaloon avustajiksi tulleet Antti Kasuri ja Helka, näitä huimaavia

hyppäystemppuja katselivat. Ja Helka päivitteli:

— Herran Kiesus sitä nuorta herraa! Kunhan se vain ei taita jäseniään

noin tolkuttomasti loikkiessaan.

Michel Boghessa, joka oli pelastunut Venäjältä Suomen rajan yli, oli jo

oleskellut useita vuosia Suomessa ja puhui suomea jotenkin sujuvasti,

joskin vieraanvoittoisesti. Hän kuuli kernaasti itseään mainittavan

"Mikoksi", ja tuli ennen pitkää koko talon lemmikiksi ystävällisyytensä

ja iloisuutensa vuoksi. Milloin vain hän tapasi jonkun talon miehisistä

palvelijoista, hän heti aukaisi hopeaisen tupakkakotelonsa ja pyysi

siitä kahmaisemaan savukkeita.

Anni näytti tehneen häneen edullisen vaikutuksen, ja hän ilmaisi heti

mieltymyksensä "rakkaan serkkunsa" vaaleaan tukkaan ja sinisiin silmiin.

— Elle est charmante — hän on ihastuttava — hän ohimennen kuiskasi

kasvatusvanhemmilleen.

Myös parooni von Weissenfeld, joka oli nähnyt Annin vain kerran pienenä

tyttönä, oli ilmeisesti mieltynyt sisarentyttärensä vakavan somaan

olemukseen.

Claire de Méreuil, joka seuraneitinsä, Marie Forestier'n ja sulhasensa

Haraldin kanssa sinä päivänä niinikään saapui Kivisaloon, oli pirteä,

hyvän sivistyksen saanut parisitar. Hitunen bohemia hänessä sentään

kyti; hän poltti tupakkaa ja lausui joskus henkevän pinnallisia

arvosteluja vakavista asioista. Hän viehätti erityisesti tulevaa

appi-isäänsä, joka kuukauden päivät oli verestänyt ranskankielen

taitoaan lukemalla kieliopasta.

Kun Anni pitseillä koristettu valkoinen silkkihame yllään oli lähdössä

Helorinteestä Kivisaloon, tulivat Veikko Yösalo, Eero Paljakka ja Aapo

Kokko lupauksensa mukaisesti leventämään ja parantamaan kansanopistolta

Helorinteeseen johtavaa ajotietä. Anni oli Veikon mielestä kuin valoisa

ilmestys. Anni kiitti heitä heidän ystävällisestä auliudestaan,

palasi sisään, kantoi kuistikon pöydälle lautasia ja kylmää ruokaa ja

antoi Eero Paljakalle keittiön avaimen, jotta hän, käytännöllinen kun

oli, työn loputtua voisi keittää heille teevettä. Sitten Anni riensi

kansanopiston edustalla odottavaan hovin autoon.

Kivisalon iso sali oli muuttunut kukkatarhaksi — niin runsas oli

syntymäpäiväkukkien tulva ollut. Jo eteisestä tunsi niiden tuoksun.

Kello kahdeksan aikaan alkoi saapua vieraita koti- ja naapuripitäjästä.

Ensimmäisten joukossa oli neiti Agnes Pihlström, jonka harmaa

silkkihame oli uusiutunut Kerttu Ilveksen käsissä muodinmukaiseksi.

Postineiti ei tahtonut menettää vähääkään kaikesta siitä "hirveän

mielenkiintoisesta", mikä häntä sinä iltana odotti.

Hänen uteliaisuutensa jännittyi äärimmilleen, kun ruhtinatar von

Weissenfeld mallikelpoiseen hännystakkiin pukeutuneen miehensä seurassa

astui saliin. Ruhtinattaren vaalean punasinervä, helmillä kirjailtu

silkkihame ja hohtokivet tekivät häikäisevän vaikutuksen. Neiti Claire

de Méreuil oli luonnollisesti Parisin viimeisimmän muodin mukaan

puettu: ruusunpunainen harsosilkki liehui hänen hennon vartalonsa

ympärillä kuin utuinen rusopilvi.

Maalaisvieraista olivat huomattavimmat pastori Pajari, tohtori Ylimaa,

kruununvouti Dahlbäck vaimoineen ja tyttärineen, apteekkari Siro, y.m.

Kaupungista oli tilattu pieni jouhiorkesteri, joka pianistin

säestämänä esitti musiikkinumeroita ja jonka myöhemmin oli määrä

soittaa tanssimusiikkia. Nuori ruhtinas Michel eli Mikko Boghessa

lauloi kitaralla säestäen pirteitä ukrainalaisia lauluja. Yläkerran

saliin oli Harald Skogberg improvisoinut vähäisen taidenäyttelyn,

levittäen vieraiden nähtäväksi muutamia kotimaahan tuomiaan kankaita.

Hän oli kuullut saamattomuudestaan niin paljon isältään ja muilta,

että tahtoi heissä herättää paremman käsityksen. Nuo maalaukset olivat

liioittelevan modernistista tyyliä: luisuja taloja, vinoon kasvavia

puita, neliskulmaisia, tai keilanmuotoisia ihmiskasvoja, käsiä, pieniä

kuin sisiliskoilla.

Sisaren ja veljen välillä syntyi pieni kiista. Harald, joka oli saanut

paljon kiitosta "kauniista värityksestä", y.m. kysyi sisareltaan:

— No, mitä sinä arvelet, Anni?

— Suoraan sanoen, tuo tyyli ei minua miellytä. Se on niin luonnoton.

— Unhoitat, sinä esteetikko, sen tärkeän periaatteen, ettei taide saa

kopioida luontoa.

— Enpä suinkaan. Mutta muistan erään toisen yhtä tärkeän periaatteen:

Taide ei saa väärentää luontoa.

Alhaalta kuului tanssisoittoa ja karkelo alkoi. Luonnollisesti

kavaljeerit ahkerasti tanssittivat parisitarta, joka sipsutti

mielihalusta. Lyseolainen Ossi Skogberg, huolimatta varhaisista

tiedemiesharrastuksistaan, viehättyi uutterasti pyörähyttelemään

nuoria neitosia. Ruhtinas Boghessa tanssi usein Annin kanssa, ja

sai pankinjohtaja Björkin hirveän mustasukkaiseksi. Björk ei ollut

erityisen taitava tanssija. Ainakaan hän ei voinut kilpailla sellaisen

salonkileijonan kanssa, kuin ukrainalainen ruhtinas. Björk oli

ilmeisesti rakastunut Anniin. Tämän tästä hän haki talon tyttären

seuraa ja koetti päästä pitempiin puheisiin hänen kanssaan. Se ei

jäänyt neiti Agnes Pihlströmin urkkivalta katseelta huomaamatta, ja

hän vihjaisi, että kunhan ei vain sinä iltana saataisi vielä onnitella

toistakin kihlautunutta paria.

Tanssipaussin aikana tarjottiin virvokkeita. Claire de Méreuil oli

sulhaseltaan kuullut, että Anni lauloi, ja nosti nyt kysymyksen tulevan

kälynsä esiintymisestä. Tämä ehdotus kasvoi yleiseksi toivomukseksi.

Anni, joka oli ujo esiintymään isossa seurassa ja joka lisäksi pelkäsi

ruhtinattaren arvostelua, esteli kauan, muun muassa huomauttaen, että

kaikki hänen nuottinsa olivat hänen huvilassaan. Mutta se ei auttanut.

Hänen täytyi lopulta suostua, ja hän päätti autolla lähteä hakemaan

nuottejaan. Parempaa ei pankinjohtaja Björk toivonut. Hän tarjoutui

ritarillisesti omalla autollaan kyyditsemään Annin edestakaisin. Tiellä

hän puhui matkailuretkestä, jonka autolla aikoi tehdä ympäri Suomen, ja

kysyi, eikö Anni, Weissenfeldien ja Haraldin lähdettyä, olisi halukas

tulemaan mukaan. Ehkä nuori Ossi-herra olisi taipuvainen lähtemään

"kaitsijaksi". Anni epäsi kohteliaasti mainiten, että hän kauan

itse oli ajatellut sentapaista retkeä ja että oikeastaan oli "aukko

sivistyksessä", kun ei sen enempää tuntenut omaa isänmaataan. Mutta

sinä suvena se oli mahdotonta. Hänen täytyi heti ryhtyä valmistautumaan

tulevaan tehtäväänsä, ja nuori kukka- ja kasvitarha vaati vaalijaansa.

Pankinjohtaja Arvo Björk oli tästä epäyksestä suuresti pettynyt.

Auto saapui kansanopiston eteen, ja Anni neuvoi pysähtymään siihen, kun

tienjatko ei vielä ollut kunnossa.

Helorinteen vapaaehtoiset tienkorjaajat olivat vielä työssä. Kerttu

Ilves oli ilmestynyt heille seuraa pitämään. Hän istui tienviereisellä

kivellä, heiluttaen silkkisukkaisia sääriään, lörpötteli ja kikatti

herättääkseen nuorten miesten mielenkiintoa.

Suuresti Veikko Yösalo hämmästyi nähdessään Anni Lehtovaaran äkkiä

palaavan hienon, hännystakkiin puetun herran seurassa.

Kerttu tähysteli asiantuntijan tarkkuudella Annin aistikasta juhlapukua.

Anni tervehti tienkorjaajia ja selitti unhoittaneensa nuottinsa, joita

oli tullut noutamaan. Arvo Björkin seuraamana hän poistui huvilaan,

pyytäen saattajaansa istahtamaan kuistikolle, sillä aikaa kuin hän haki

esille nuottejaan.

Heidän mentyään Kerttu ilkkui:

— No, johan se Kivisalon neiti näyttää saaneen sulhasen. Onpa niillä

kiire kahden kesken kuhertelemaan, kun malttavat lähteä siitä

loistavasta juhlasta.

Eero Paljakka paheksui Kertun ilkeätä huomautusta ja soimasi:

— Sinäpä säädyttömiä puhut, Kerttu. Nuottejaanhan se hakee.

— Nuottejaan! ilkahti Kerttu ... hui, hai... Annin viipyessä salissa

Arvo Björk ajatteli:

— Nyt tai ei koskaan.

Hän riensi sisälle ja virkkoi Annille:

— Neiti Lehtovaara, en voi olla käyttämättä hyväkseni tätä ainoata

tilaisuutta. Te tiedätte, että kauan olen syvästi teitä rakastanut.

Tahdotteko tulla vaimokseni?

Anni oli kiireessä koonnut nuottinsa. Hänen muuten vaaleat kasvonsa

leimahtivat punaisiksi. Hän ei olisi tahtonut loukata kosijaansa, mutta

hän päätti myös kerrassaan katkaista turhat toiveet ja vastasi:

— Kunnioitan syvästi aiettanne, mutta varmasti tiedän, etten voi tulla

elämänkumppaniksenne.

— Tämä murskaa onneni, mumisi Arvo Björk.

Anni sulki kuistikolle johtavan oven, ja molemmat alkoivat astua

takaisin autolle. He palasivat kukkatarhan kautta, ja salatakseen

tienlaittajilta molempien mielenliikutuksen Anni näytti saattajalleen

istutuksia ja viittasi kädellään Yösalon järvelle, kiinnittääkseen

huomion näköalaan. Sitten he rantapolkua pitkin kiersivät auton luo.

Paluumatka Kivisaloon oli kiusallinen. Molemmat vaikenivat, ja perillä

oli Anni vielä niin kiihoittunut, ettei hän heti voinut laulaa. Mutta

hän oli tottunut hillitsemään itseään, sai takaisin tasapainonsa

ja lauloi, vähän toinnuttuaan, ensin suomalaisia ja sitten useita

ranskalaisia lauluja: "Ouvre tes yeux bleus", "Oh, doux printemps",

y.m. Parooni von Weissenfeld ja Haraldin morsian lausuivat hänelle

kohteliaisuuksia, ja hänen oli laulettava useita numeroita "yli

ohjelman".

— C'est charmant, vous avez un rare talent, ma cherie, mairitteli

ruhtinatar.

Pankinjohtaja Björk oli syvästi alakuloisen näköinen ja vetäytyi

herrojen puolelle, mistä, huolimatta suljetuista ovista, kuului kovaa

puheensorinaa. Hän tapasi siellä Harald Skogbergin, joka hämmästyi

hänen muuttunutta hahmoaan ja kysyi mikä häntä vaivasi. Jonkin aikaa

väiteltyään Arvo Björk tunnusti, mitä oli tapahtunut. Harald ei aluksi

tahtonut sitä uskoa, mutta kun Björk oli vakuuttanut saaneensa niin

selvät rukkaset kuin suinkin, kävi Harald vakavaksi.

Björk ilmoitti samalla, että hän vielä sinä iltana, illallisten

jälkeen, aikoi lähteä talosta jatkaakseen retkeään. Harald kehoitti

häntä tyyntymään ja jäämään, luvaten puhua sisarensa kanssa, joka

kenties vain yllätyksen ensi hetkenä oli antanut jyrkän vastauksensa.

Mutta Haraldin taivuttelut olivat turhat.

Illalliset olivat talon varojen ja juhlallisen tilaisuuden mukaisesti

herkulliset. Pastori Pajari piti paistiin tultaessa lyhyen puheen,

jossa korosti Skogbergin ansioita seudun maanviljelysrientojen

kohottamiseksi ja kiitti vieraanvaraisuudesta.

Illallisen jälkeen odotti vieraita pieni hupaisa yllätys. Ossi oli

järjestänyt puutarhan edustalla leviävän Helojoen lahdelman pinnalle

erivärisiä lyhtyjä, jotka kuvastuivat vaaleaan vedenpintaan. Ja

toiselle rannalle oli asetettu pieniä kahvipöytiä. Jouhiorkesteri

soitti siellä. Kukkaköynnöksillä ja lyhdyillä koristeltuja veneitä oli

tarjona, ja lyhyitä souturetkiä tehtiin pienellä lahdelmalla.

— C'est ravissant, sanoi Claire de Méreuil.

Ja kuultuaan, että Ossi oli tämän huvituksen järjestänyt, hän yhtyi

hänen seuraansa ja alkoi vilkkaan keskustelun, johon Ossi puutteellisen

ranskankielen taitonsa vuoksi hankalasti saattoi ottaa osaa.

Ruhtinatar oli illallisten jälkeen tuntenut itsensä väsyneeksi ja

miehensä seurassa vetäytynyt huoneisiinsa. Mikko Boghessa sitä vastoin

oli iloisella tuulella, tarjoili naisille kahvia ja likööriä ja

soudatti heitä lahdella. Vanhan neiti Pihlströmin teki kovasti mieli

veneeseen tuon kauniin ukrainalaisen mukana. Mutta hän pelkäsi, että

virta veisi veneen väkisin, ja että retki voisi päättyä Helokosken

pyörteisiin.

Omaksuen neiti de Méreuilin lauseen hän virkkoi:

— C'est ravissant, merci, monsieur.

Nuori Mikko ruhtinas nauroi makeasti, jolloin hänen terveet valkeat

hampaansa kiilsivät.

Kun aamu jo rusoitti idässä, alkoivat vieraat hajaantua.

Annin palattua sisään ottamaan nuottejaan ja päällysvaippaansa, pyysi

Harald häntä syrjähuoneeseen. Juotuaan hän aina oli äreällä tuulella,

ja hän nuhteli sisartaan:

— Oliko välttämätöntä loukata Arvo Björkiä? Voihan nyt ainakin myöntää

toiselle odotusaikaa, ennen kuin katkaisee välit. Hän läksi vastikään

pois talosta. Tämä on kaunista! Minulla oli paljon yhteisiä finansseja

hänen kanssaan. Suoraan sanoen, hän oli taannut minulle melkoisia

summia. Hänen pankissaan oli minulla varma luotto. Kaikki näyttää

synkältä juuri nyt, kun tarvitsen rahoja...

— Et kai voi vaatia, että minä sinun raha-asioittesi vuoksi menen

vaimoksi miehelle, jota en rakasta?

Veli kiivastui:

— Sinä olet merkillinen naisolento. Tuntuu siltä, kuin olisit aivan

abnormi siinä, ettet tunne rakkauden tarvetta niin kuin kaikki muut

nuoret naiset. Vai millainen sulhanen sinulle oikeastaan kelpaa?

Luultavasti tuo nuori ratsutemppuja tekevä ruhtinas. Mutta älä luota

siihen tuulihattuun. Ennustan sinulle, että sinusta vielä tulee

vanhapiika.

— Jos tulee, niin se kai etupäässä koskee minua.

Suuttuneena Harald nousi ja poistui.