»Myötätuntoinen, rakkauden Jumala!» oikaisi hra Felseneck.
Hra Moritz nousi paikaltaan: »Jumalan kärsimyksistä haetaan yhä edelleen
hengellistä ravintoa. -- Pfui!» Hän jätti seuramme
mielenosoituksellisella tavalla.
»Entäs kuinka _tämän_ asian laita on?» lausui hra Brook. Hän puhui
kiusallisen flegmaattisesti: »Elämän korkein voima on rakkaus -- mutta
olemassaolon taistelussa, joka määrää kehityksen kulun, voittaa
väkevin!»
»Väkevin on korkeimmin kehittynyt», vastasi professori. »Korkeimmin
kehittynyt on rakkaudesta rikkain. -- Olevan maailman kumpaisetkin
erisuuntaiset kehityslinjat huomaamme täten lopulta yhtyviksi!
Itsekkyyden laki muuttuu vähitellen rakkauden laiksi. Saman lain näemme
vallitsevan atomien vaaliheimolaisuudessa.
»Mutta tarkastakaamme muistutusta 'kärsivästä Jumalasta'.
»Jumala tuntee kaikki sisimmät vaikuttimemme itsessään. Tähän seikkaan
filosofimme perustaa siveysoppinsa. Meidän kannaltamme katsoen ihmisen
henkiset vaikuttimet, mikäli ovat ristiriidassa ikuisen tahdon kanssa,
näkyvät tuottavan Jumalalle kärsimystä. Mutta ääretöntä Jumalaa, joka
itsessään on rakkaus, ei voida mitata äärellisin mitoin eikä
inhimillisen rakkauden vajavuuksien mukaan.
»Siitä huolimatta juuri meidän oman luontomme näkökanta on siveellisen
velvoituksemme määrääjänä. Välitön yhteytemme Jumalan kanssa ja
rakkauden laki vaativat meiltä -- riippumatta hänen mahdollisesta
mielihyvästään tai mielipahastaan -- sitä rakkautta Jumalaan, että
koetamme saattaa tahtomme, ajatuksemme, tunteemme sopusointuun ikuisen
tahdon kanssa. -- Silloin elämme Jumalassa oikein. -- Meidän tulee
pyrkiä tajuamaan Jumalan maailmanajatusta ja toimia sen mukaan. Tämä on
hyvä; sen vastakohta on paha.
»Näistä lähtökohdista Karmel-vuoren filosofi kehittää siveysoppiaan
edelleen ja johtuu yleiseen ihmisrakkauteen, rauhaan ja
suvaitsevaisuuteen. Koko hänen maailmankatsomuksensa on hilpeän valoisa.
Itse hän on herttaisimpia ihmisiä. Mitään hempeämielisyyttä tai velttoa
lepoa ei ole hänen opissaan.»
Mr Norman, joka oli koko tämän selostuksen ajan istunut nyrpeänä ja
ääneti, tunsi nyt olevansa omalla pohjallaan. Hän huudahti ihastuneena:
»Nyt vasta alan ymmärtää jotakin kaikesta tästä! Herra parooni onkin
täällä puhunut liian kauan pelkkää sekamelskaa. -- Ei mitään vihaa
silti! Meidän oman hallitsijahuoneemme prinssi entisessä Norja-Ruotsissa
kulki minun nuoruudessani samalla tavoin jaaritellen. -- Teidän
viimeiset opetuksenne voin hyvin ymmärtää. Mutta sallikaa minun sanoa:
samaa rakkaudenuskontoa opetettiin minulle jo lapsena, kun tuskin olin
alkanut jokeltaa ensimmäisiä sanojani.»
Hra Felseneck hymyili: »Karmel-vuoren filosofi pyytääkin vain olla
vaatimaton siveydenopettaja ajan ristiriitaisuuksissa. Luonnontieteiden
loistavain voittojen jälkeen monen mielestä Jumalalla ei enää ollut
tilaa maailmassa. Hän tahtoo, turvautumatta dogmeihin, puhdistaa
siveyskäsitteitämme ja luulee voitavan aistiperäistä tietä saattaa
Jumala jälleen lähemmäksi meitä.
»Karmel-vuoren filosofin merkitystä on muuten vaikea arvostella, jollei
itse ole kuullut hänen opettavan kansaa. Hänen puheessaan on jotakin
innostavaa, mieltä jalostavaa. Hän on antautunut kaikkien hyväin
tajujemme ja korkeiden aatteittemme -- puhtauden, totuuden, oikeuden,
vapauden ja edistyksen palvelukseen. Yksinkertaisin sanoin hän johtaa
ajatuksia ylemmäksi maata ja antaa kuulijoilleen yhteenkuuluvaisuuden
tunteen rakkauden Jumalan kanssa.»
Mr Norman alkoi innokkaasti tiedustella professorilta elämäntakaisia
asioita. Mr Brook oli jo hetken istunut torkuksissa, sammunut piippu
kädessä. Ilta oli jo ehtinyt, ja jätin seuran. Astuessani tupakkasalin
kynnyksen yli laivankannelle kuulin hra Felseneckin lausuvan:
»Yksilöllisyytemme on jakaumaton. Ruumiimme molekyylien hävitessä ja
vaihtuessa elämämme pitkään jää kuitenkin se, mikä meissä on
sielullista, pysyväisesti jäljelle.»
* * * * *
Miss Gundy Norman istui korituolissa, jonka hän oli nostanut ihan
tupakkasalin oven viereen. Ovi oli ollut auki, ja hän oli nähtävästi
kuunnellut keskustelua.
Hän nousi ja sanoi hymyillen: »Omatuntoni on tässä asiassa täysin
puhdas. Mr Felseneckin selostus oli laatuaan julkinen esitys. On
tapauksia, joissa omaatuntoani ei ole vaivannut, jäädessäni oven taakse
kuuntelemaan vaikkapa parhaiden ystävieni salaisuuksia.»
Astuimme peräkannelle, ja miss Norman nojautui yli parraskaiteen,
katsoen vaiti illan hämyiseen mereen. Hänen hieno profiilinsa
itsepäisine leukoineen kuvastui sähkölampun valaisemana
selväpiirteisesti meren tummaa taustaa vastaan. Kasvoissa oli omituinen,
kaihoisa, haaveellinen ilme.