»Ei kiitoksia! Kuumassa ilmastossa en liiku askeltakaan klo 12:n ja 5:n
välillä.»
H. N. Norman Esq. alistui voimattomana ja nöyrästi tyttärensä tahdon
alle, kuten nähtävästi tuhat kertaa aikaisemmin.
Pieni Haifa satamineen on itämaan ani harvoja siistejä kaupunkeja.
Täällä on vuoren alla heti niemen kainalossa saksalainen siirtokunta
huvilarakennuksineen, puutarhoineen ja viinimäkineen. Toiselle puolen
kaupunkia sionistit, joiden tarkoituksena on vähitellen kansoittaa
Palestina juutalaisilla uutisasukkailla, ovat perustaneet oman
siirtolansa vuorenrinteen lappeelle, lähelle komeaa palmupuistikkoa.
Mr Normania ja hänen tytärtään ohjasin läpi Haifan katujen. Nousimme
erästä vuorelle johtavaa tietä ja olimme pian keskellä viiniviljelyksiä,
joiden köynnökset jo olivat rypäleistään riistetyt, mutta joiden
lehviköt säleistöjen kannattamina hohtivat mehevän vihreinä, kellervinä
ja hehkuvan punaisina värilautumina.
Itämaita olin aina ennen luullut väikkyvän ulkoilman, loistavain värien,
kirjavain pukujen ja silmänilojen maaksi. Kaikkea tuota näin vasta
täällä ensi kerran. Sinisenä kyllä taivas aina kaartuu yli näiden
seutujen. Mutta kaikkialla muualla olin nähnyt martoaan myöten
raastettuja maita, harmaita, puuttomia vuoria tai ruskeankeltaisia
kivikkoerämaita, pukujen likaa, saastaa ja räikeää kurjuutta.
»Katsokaas tuonne! Katsokaas!» huudahti miss Norman. Pysähdyimme
puolivälissä rinnettä.
Karmel-vuori kohosi vihreänä vastassamme. Keskellä viinimäkiä nähtiin
aprikoosi- ja granaattiomenapuistikkoja. Ylempänä versoivat manteli- ja
luumulehviköt villeinä; tummat myrttiviidakot muodostivat syviä
tiheikköjä. Harjanteita reunustivat äreät, itsepäiset tammet, ja
vuorenhuippua kruunasivat juhlalliset pinjat.
»Ei -- tuonne! Katsokaa tuonne!»
Pengermällä heti vasemmalla meistä, keskellä luonnon ihanuutta ja
yltäkylläisyyttä, seisoi, istui tai lepäili juhlapukuinen kansa,
tarkkaavasti kuunnellen pitkään, valkoiseen viittaan puettua miestä,
joka näkyi puhuvan tai saarnaavan heille. Hänen liikkeensä olivat
tyvenet ja hillityt; puhe oli mukaansa tempaava, ääni kantava ja pehmeän
soinnukas. Hän puhui jotakin paikalliskieltä, nähtävästi syriaa, jota en
ymmärtänyt, vaikka saatoimme selvästi erottaa yksityisiä sanojakin.
Kuulijoina oli miehiä, naisia ja lapsia -- syrialaisia, arabialaisia,
joitakuita turkkilaisia, vieläpä eurooppalaisiakin. Heidän pukunsa
olivat hohtavan puhtaat; läsnäolijat näkyivät suosivan iloisia värejä.
Huomasin, että turkkilaiset ja arabialaiset naiset esiintyivät
hunnuttomina.
»Mikä siellä on? Kuka hän on?»
»Nähtävästi '_Karmel-vuoren profeetta_'», vastasin. »Uskontofilosofi,
joka opettaa kansaa. Hän asuu täällä Elian vuoren rinteellä.»
Karmel-vuoren uskontofilosofista olin aikaisemmin kuullut Jerusalemissa
paljonkin puhuttavan. Syntyjään hän kuului olevan itämaan muinaisia
hellenistejä, joihin oli sekaantunut syrialais-aramealaista ja
mahdollisesti myöskin persialaista verta. Merkillisintä oli, että hän
itse luki polveutuvansa kirkkoisä Origeneen lähimmästä suvusta. Hänen
muinaiset esi-isänsä olivat muuten olleet läheisessä yhteydessä myöskin
juutalaisen essealais-veljeskunnan kanssa ja olivat myöhemmin kuuluneet
monoteleettein kristilliseen uskonlahkoon. Libanonin ja Hermon-vuoren
seuduilla nämä alkuperäiset hellenistit olivat aikakausien kitistessä
saranoillaan pysyneet verraten puhdasverisinä sekä säilyttäneet sukunsa
ikivanhoja katsantokantoja ja uskonnollisia käsityksiä.
Jo pari miespolvea sitten oli Persiassa syntynyt eräs uskonnollinen
liike, joka on tunnettu Bahaismina ja johon kuuluu kolme miljoonaa
tunnustajaa kaikkialla itämailla Välimeren rantoja myöten. Tämän
liikkeen nykyinen johtaja, vanha, harmaapäinen Abdul Baha, joka on
toiminut myöskin Palestinassa, on alkujaan ollut Karmel-vuoren profeetan
opettajana ja näkeekin hänessä bahaismin kehittäjän ja täydentäjän.
Karmel-vuoren profeetan käytännöllinen siveysoppi lienee pääasiassa sama
kuin bahaistisen liikkeen. Kuitenkin hän näkyy omaperäisesti
muodostaneen maailmankatsomuksensa, sulattaen siihen länsimaisia
käsityskantoja. Hän on eurooppalaiseen tieteeseen tutustunut, lukee ja
puhuu englanninkieltä.
Jerusalemissa kuulin, että tämä filosofi vaeltaa opettaen Samariassa,
Galileassa ja pohjoisella rannikkoalueella Libanonia, Hermon-vuorta ja
Jordanin-takaisia seutuja myöten. Hänen oppilaansa kulkevat laajalti
itämailla, Persiassa saakka. Kaikkialla bahaismi sulautuu tähän uuteen
liikkeeseen. Uskontofilosofin saapumisesta Jerusalemiin oli paljon
puhuttu. Toistaiseksi hän näkyy vältelleen tätä uskonnollisten kiistain
pesäpaikkaa.
Muuten hän oli aikaisemmin kärsinyt vainoa turkkilaisten viranomaisten
puolelta, vieläpä istunut kuusi vuotta vangittuna Akkossa. Mutta mikään
ei ole häntä lannistanut. Opettajana hän on innokkaampi kuin koskaan
ennen, ja on vielä parhaissa miehuutensa voimissa.
Selitin lyhyesti näitä seikkoja mr Normanille ja hänen tyttärelleen.
»Onko hän kristitty?» kysyi mr Norman.
»Hän on kastettu maroniitti ja siis kristitty. Ajattelijana hän on
dogmiton. Mutta siveysoppi, jota hän opettaa, on täysin kristillistä.
Uskonnollisten eripuraisuuksien raastamilla itämailla hän julistaa
rakkauden Jumalaa, kaikkien ihmisten veljeyttä, rauhaa ja
suvaitsevaisuutta. Naista hän tahtoo kohottaa alennustilastaan.
Aviollista puhtautta, naisen täydellistä tasa-arvoa miehen rinnalla --»
»Niinkö? -- Mutta silloinhan --.» Miss Norman katkaisi äkkiä puheensa.
Hän katseli vilkkaalla asianharrastuksella filosofia ja opettajaa, jonka
lämpimästi vakuuttava ääni kuului meidän luoksemme.
Myös mr Normanin mieli oli kiintynyt. Jatkaessamme matkaa vuorenhuipulle
päin hän pitkän vaitiolon jälkeen virkkoi:
»Ymmärtääkseni hänen uskonnossaan ei kuitenkaan ole mitään uutta.»
»Eipä tietenkään», vastasin, »mutta meidän aikana se voisi
länsimaillakin vaikuttaa uutena. Luullakseni hän muuten esiintyykin vain
siveydenopettajana. Keskeistä hänen ajattelussaan kuuluu olevan ihmisen
suhde Jumalaan, joka hänestä ei ole mikään epämääräinen abstraktsioni,
kuten niin usein länsimaisessa filosofiassa. Hänen siveysoppinsa
perustelu lienee laatuaan aivan erikoinen. Näistä seikoista en ole
kuitenkaan onnistunut saamaan selväpiirteistä esitystä.»
»Mikä hänen nimensä on?» kysyi miss Norman.
»Itämaiseen tapaan hän on omaksunut ajattelijanimen Pandoros, mutta on
yleisemmin tunnettu 'Karmel-vuoren profeettana'. Hänen vaikutuksensa
näillä seuduin kuuluu olevan varsin suuri. Monet itämaan naiset näkevät
hänessä henkisen ja siveellisen pelastajansa. Kaikkialla, missä hänen
oppiaan on levitetty, riistävät muhammedilaiset naiset hunnut
kasvoiltaan. Hän opettaa ehdotonta yksiavioisuutta, sopusointuista,
luonnonmukaista eloa, puhtautta, viatonta elämäniloa. Mitään
askeettisuutta ei ole hänen opissaan.»
»Eikö hän ole saarnannut Euroopassa?» kysyi miss Norman innokkaasti.
»Kuulin mainittavan, että hän on aikonut pitää esitelmiä Lontoossa.»
»Ja Bostonissa? New Yorkissa? Washingtonissa? -- Oi, meidän maassa hän
herättäisi myrskyisää riemastusta! Saapuisimme kaikki häntä kuulemaan.»
Miss Normanin suuret, ilmeikkäät silmät säteilivät.
Hehkuvassa päivänpaahteessa olimme nousseet Karmel-vuoren harjanteelle.
Tapasimme kunnaan, mistä oli avoin näköala kahden puolen. Vasemmalla
kädellä levisi allamme aava, välkkyvä meri. En koskaan ollut nähnyt
Välimerta niin tummansinisenä kuin täältä ylhäältä, kuudenkymmenen
asteen näkökulmasta katsottuna.
Toisella puolen aukenivat eteemme vihanta Esdralonin laakso ja Galilean
maisemain loivat kunnaat valkoisine kylineen ja kaupunkeineen ynnä
Taborin komea kukkula päivänsäteiden helossa. Kauempana hälvenivät
Genetsaret-järveä ympäröivät vuoret vaaleaan sinipunervaan. Autereinen
ilma saattoi kaikki ääriviivat pehmeän utuisiksi ja loi maisemat
salaperäisen tenhoisaan valaistukseen.
Osoitin seuralaisilleni: Kaana -- Nain -- Natsaret -- Tabor-vuori!
Mr Norman oli ääneti. Miljoonamies tarvitsi tavantakaa nenäliinaansa.
Miss Normanin silmäripsissä näin kyynelen kiiltävän. -- Oliko tämä
näennäisesti niin ilkamoiva, tyhjänpäiväisiä huvituksia ja kevyitä
voittoja tavoitteleva, itsekäs nuori tyttö syvällisempi luonne, kuin
olin osannut arvostellakaan?
Sanaakaan puhumatta palasimme verkalleen vuorenrinnettä alas.
Eräässä kulmauksessa, saavuttuamme keskelle viiniviljelysten pengermiä,
tapahtui meille äkkiyllätys. Jäimme tiepuoleen seisomaan.
Syrjäpolkua tullen astui ohitsemme luontevan arvokkaana ja plastillisen
tyynin elein Karmel-vuoren profeetta. Hänen sivullaan kulki nuori
eurooppalainen, valkoinen kypärähattu päässä. Lähinnä seurasivat
muutamat nuoret miehet valkoisiin viittoihin puettuina ja heidän
jäljessään pitkänä jonona juhlapukuinen kansa, hilpeästi hälisten.
Filosofin profiili oli säännöllinen; pää kohosi pystyyn suorakaiteen
asennossa, ja kaula muodosti keveän kaaren harteiden viivaan nähden.
Koko hänen olennossaan oli jotakin helleeniläistä, sopusuhtaista ja
miehekästä. Seemiläistä vinokulmaisuutta ja kiihkojen tuottamaa
velttoutta ei ollut hänen piirteissään. Huoliteltu, pehmeä parta oli
tummahko, hiukan ruskeaan vivahtava, helakka iho päivänpaahtama.
»Ah, näittekö?» huudahti miss Norman. »Näittekö?» Hän lähti kiireesti
seuraamaan saattuetta, kiskoen väsynyttä ja hengästynyttä isäänsä
perässään.
Kansanjoukolla oli sama matka kuin meilläkin. Filosofi saattueineen
pysähtyi laivalaiturille. Huomasimme pian, että yhdyskunta oli
jättämässä hyvästit eurooppalaiselle herralle, joka oli kävellyt
Karmel-vuoren profeetan rinnalla.
Odottaessamme purtta, joka oli vievä meidät hiukan ulompana ankkuroituun
laivaamme, sain tilaisuuden lähemmin tarkastella matkaan lähtevää.
Hienopiirteinen, uljas nuori mies, germaanilaista tyyppiä. Hänen
älykkäissä kasvoissaan ilmeni hengen terveys ja tasapaino. Kaikki eleet
osoittivat, että hän oli hienosti sivistynyt.
Kysyin miss Gundyltä, mitä hän arveli: »Eivätkö tuollaiset
Schillerin-kiharat ole kurssissa Bostonissa?»
Neidin katseet, jotka olivat olleet profeettaan kiintyneinä, nyt saivat
toisen suunnan. -- Näinkö oikein? Säpsähtikö miss Gundy? -- Huulet
avautuivat, ja helakka väri kohosi hänen poskilleen. Hänen silmänsä
eivät enää erinneet nuoresta eurooppalaisesta.
Veneeseemme tuli Haifasta eräs herra, joka kohteliaasti pyysi esittää
itsensä. Nimikortissa oli tohtori Levi Moritz, Wien. Hän oli juutalainen
ja mainitsi olleensa Haifassa järjestämässä sionistien siirtokunnan
asioita. Karmel-vuoren profeetan kanssa vilkkaasti keskusteleva
eurooppalainen jäi vielä laiturille seisomaan. Nähtävästi hän tahtoi
tulla laivaan vasta viime tingassa.
Kysyin tohtori Moritzilta, tiesikö hän, kuka tämä herra oli?
»Berliniläinen tohtori ja ylimääräinen professori, Paul von Felseneck.
-- Fysiikka ja kokeellinen sielutiede. -- Mutta nyt on miehestä tullut
narri. Puolen vuotta hän on maannut Haifassa ja juossut erään
hurmahengen perässä. Aikoo kirjoittaa muka filosofista teosta.» Hra
Moritz äyhkäsi ylenkatseellisesti.
»Hän on siis Karmel-vuoren profeetan oppilas?» tiedusti miss Norman
heräten ajatuksistaan.
»Mokomakin profeetta -- mutta se sikseen! -- Luulen, neiti, että teidän
kielellänne voisimme sanoa: 'opetuslapsi'!» Hra Moritzin lauseessa piili
kaksinkertaista ironiaa. Juutalaisena hän vihasi uskontofilosofia, joka
esiintyi heidän oman siirtokuntansa alueella.
»von Felseneck? Vanhaa aatelia -- vai?» tokaisi miljoonamies väliin.
»Mahdollisesti count?»
»Kreivi ei kylläkään. -- Parooni kuitenkin. Vanhaa soturisukua. Hänen
isänsä on aatelislinnan omistaja ja kamariherra.»
»Ah, Berlinin hovipiireihin kuuluva! Keisarin tuttu!» -- H. N. Norman
Esq. loi tarkoittavan katseen tyttäreensä.
Miss Gundy Norman nykäytti niskaansa harmistuneesti. Tultuamme laivaan
hän lähti suoraa päätä kojuunsa.
»Bianca» puhalsi. Viimeinen vene toi aatelisen professorin laivaan. Heti
sen jälkeen ankkuri nostettiin ja lähdimme jälleen kyntämään Välimerta.
* * * * *
H. N. Norman Esq. osasi toimia tarmokkaasti ja määräperäisesti. Ilmankos
hänestä oli tullutkin mies, jonka jokaista liikettä seurattiin Wall
Streetillä! Muutamia kiiltäviä, ensi kerran pyöriviä kultarahoja
stewardille, ja paroonin istuinpaikka oli illalliseksi varattu miss
Gundyn viereen.
Itse hän otti paroonin hoteisiinsa, kohta kun tämä oli laivaan astunut.
»Filosofi? Kun on oma aatelislinna, niin on oikeutettu noudattamaan
vaikka kuinka kalliita mielihaluja!» -- Omia samantapaisia oikeuksiaan
H. N. Norman Esq. ei suinkaan kätkenyt lukittuun lippaaseen. Puhuiko hän
parooni Felseneckille myöskin kaikkea muuta, mitä hän oli minulle
kertonut, en todella tiedä. Tyttären vuoksi toivoin, että hän älyäisi
hiukan hillitä avomielisyyttään. Joka tapauksessa huomasin, että hänessä
oli sen verran hienotunteisuutta, ettei hän vienyt uskontofilosofin
ihailijaa baaripöydän ääreen, cocktailia saamaan.
Minun oli ollut helppo tehdä tuttavuutta professorin kanssa. Hänen
puheensa oli asiallista ja vilkasta, usein säkenöivääkin. Ääni oli
sointuvan väririkas. Varmaankin hän oli harjaantunut puhuja. Muuten hän
esiintyi luontevasti ja teeskentelemättömästi. Hieno, miellyttävä mies.
Hän kertoi fysiologisissa ja sielutieteellisissä kokeiluissaan tehneensä
eräitä havaintoja, jotka näkyivät saattavan häntä lähemmäksi materian ja
psyken välistä arvoitusta. Lisäksi hän, tutkiessaan katodisäteitä, oli
johtunut hämmästyttäviin tuloksiin, mitä materiaan tulee.
»Mitä oikeastaan on materia? Atomitkin purkautuvat. Kemiallisten
ilmiöiden alaiset atomit jäävät, hajonneina viimeisiin osiinsa, kemiasta
riippumattomiksi! Mutta niin sanottuun sieluunkaan kemialliset toiminnat
eivät vaikuta.»
Jo aikaisemmin hän oli vakaantunut siitä, että pelkkä materialismi on
väärä maailmankatsomus. Luonnontieteellinen tarmokäsite ei riitä
selittämään tietoisuuselämän syntyä. Samoin tarmon pysyväisyyden laki
kumoaa ilman muuta kaikki kaksiaiheiset metafysiikat, joiden mukaan
vuorovaikutus tapahtuu hengen ja aineen välillä. Taas yksiaiheinen
»monismi», josta niin paljon puhutaan, on nykyisessä muodossaan milloin
toisnimistä materialismia, milloin on siihen näön vuoksi yhdistetty
Spinozan abstraktista panteismiä, ilman että siitä edes pidetään
johdonmukaisesti kiinni. Tämä on esimerkiksi Hæckelin monismi.
»Meillähän on vielä Höffdingin yksiaiheinen maailmankatsomus»,
huomautin. »Hänen identtisyyshypoteesinsa. Materia ja psyke -- aine ja
'sielu' -- ovat kaksi saman olemuksen yht'aikaista ilmenemismuotoa.»
»Aivan oikein, mutta tämä on puhdas harkintapäätelmä, hypoteesi, jonka
pätevyyttä ei ole tutkittu. Ellen erehdy, Höffding sanoo, että 'sielu'
ja ruumis eivät ole erinäisiä substansseja. Aivoissa ja hermostossa
tapahtuu yht'aikaa sekä ulkonainen että sisäinen vaikutelma. Syntyy
tietoisuuden ilmiö. Vuorovaikutus, joka tässä esiintyy, tapahtuu
alkeispolvissa, jotka kukin erikseen ovat sekä aineellisia että
sielullisia. Yksi olemus vaikuttaa kahden ilmenemismuodon alaisena.
»On huomattava, että Höffding ei yritäkään selittää, mikä tämä yksi
'olemus' on, ja mitä hermostossa tapahtuu sen toimiessa, tai mikä
välittää jännitysvoiman jatkuvaa siirtymystä hermostossa. Minusta
Höffdingin mukaan itse sielullinen yksilöllisyyskin jää yhä edelleen
arvoitukseksi.
»Kuinka hyvänsä, hänen hypoteesinsa antaa aihetta sekä fysiologisiin
että psykologisiin kokeiluihin.»
Nyt hra Felseneck luuli kokeittensa kautta saaneensa eräitä uusia
lähtökohtia. Huimaavia näköaloja oli avautunut! Hänen kykynsä oli
kuitenkin pääasiallisesti kokeellinen. Mutta kokeilujen suuntaamiseen
jonkin tarkoituksen saavuttamiseksi vaadittiin deduktiivista kykyä,
taitoa tehdä otaksumisia ja harkintapäätelmiä.
Hän oli silloin lukenut lyhyen selostuksen Karmel-vuorella esiintyvän
uskontofilosofin maailmankatsomuksesta. Hän näki siinä eräitä
yhtymäkohtia omien herääväin ajatelmiensa kanssa ja päätti lähemmin
tutustua tämän uskontofilosofin näkökantoihin. Tätä varten hän oli ollut
Haifassa kuusi kuukautta. Hänellä oli siellä ollut kokeitaan varten oma
laboratorio. Hra Felseneck oli ahkerasti seurustellut filosofin kanssa
ja tehnyt alkutöitä laajempaan tieteelliseen teokseen.
»Deduktiivinen kyky on vanhastaan ollut suuri itämaisissa kansoissa,
samoin kuin muinaisissa kreikkalaisissa. Valtavia deduktiivisia neroja
olivat esimerkiksi Amos, Jesaia sekä myöhäissyntyinen juutalainen,
Spinoza. Hellaassa oli loistava sarja puhtaasti johtoperäisesti
mietiskeleviä ajattelijoita.
»Karmel-vuoren filosofissa yhtyy muinaisten helleenien ja itämaalaisten
veri. Sukutiedot ja ulkomuoto viittaavat rotusekoitukseen, jossa on
lähemmin kreikkalaista kuin itämaista perintöä. -- Välimeren
itärannoilla Cæsareasta Antiokiaan asti oli vielä ristiretkien aikana
vahva hellenistinen asutus. -- Tämä filosofi on englanninkielen
välityksellä hankkinut itselleen laajat tiedot nykyajan länsimaisesta
tutkimuksesta. Hän on itsetakeinen ajattelija. Varsin mielenkiintoinen
on hänen jumalakäsitteensä ja siveysoppinsa.»
Olimme istuneet korituoleissamme kannella. Välimeren pinta liikkui
tuskin huomattavin mainingein; lännestä käyvä lauhkea henkäys toi sen
verran vilpoisuutta, että iltapäivän lämpö ei rasittanut. Häikäisevänä
helotti lännen taivas, meri kimmelsi, soilui ja siinsi. Laivan
pärskyvässä keulavedessä delfiinit kellahtelivat kuppuroiden, ja
vanaveden yläpuolella valkoiset lokit parveilivat.
Professorin selostus oli juuri saamaisillaan mielenkiintoisen käänteen,
kun mr Norman häikäilemättömään tapaansa keskeytti meidän puhelumme. Hän
oli muuttanut pukuaan ja esiintyi kiireestä kantapäähän gentlemannin
asussa. Kaulustinneulassa säkenöivä mahdottoman suuri timantti ilmaisi,
mikä hän oli miehiään.
»Parooni von Felseneck -- herra parooni! -- Mutta näitä sikareita teidän
pitäisi koettaa.» Hän vei professorin puoliväkisin tupakkasaliin.
Jäin kannelle kävelemään. Alkoi olla paras ja miellyttävin aika
vuorokautta. -- Mitä miss Norman viipyikään tukahduttavassa kojussaan?
-- Hän ilmeisestikin tuntee isänsä liian hyvin eikä tahdo nähdä tämän
hienoa seurustelutapaa tai joutua hänen etevän diplomatiansa esineeksi.
Miss Gundy ei tiedä, että isä on jo aikaa sitten järjestänyt
paroonilleen istumapaikan tyttärensä viereen!
Hra Moritz teki minulle seuraa ja alkoi puhua sionistien asutuspuuhista.
Odottaessani miss Normania näyttäyväksi olisin mieluummin kävellyt
yksin. Päästäkseni irti tohtorista, jossa ilmeni melkoinen määrä
kiihkomielisyyttä, ehdotin, että lähtisimme tupakkasaliin.
Siellä englantilainen lääkäri oli joutunut väittelyyn professorin
kanssa. Astuessani sisään kuulin mr Brookin lausuvan:
»Aine ja siihen liittyvä voima on itsessään kaikki kaikessa. Maailma on
ikiliikkuja.»
Hra Felseneck vastasi: »Tämä on varsin johdonmukainen näkökanta, mutta
sen aluepiiri on suppea. Yli määrättyjen, ahtaiden rajojen se ei ulotu.
Kokonaiskäsitystä kaikkeudesta se ei anna.
»Tiedämme, että näkyvä materia ei ole yhtenäinen. Ainemolekyylit
jakautuvat atomeihin. Jokaisessa atomissa on tarmo, jonka mekaaninen
voima voi muuntua valoksi, lämmöksi, sähköksi, magneettisuudeksi, tai
aikaansaada kemiallisia ilmiöitä. Fyysillisen tarmon loppusumma on alati
muuttumaton. -- Entä sielulliset tietoisuusilmiöt? Tässä esiintyy
tarmoa, joka jää ulkopuolelle muunnosten sarjaa, -- tarmoa, joka ei ole
joutunut kirjoihin! -- Mistä tämä uusi, tämä lisä, tämä _plus_?
»Siihen seikkaan teidän materialisminne ei voi antaa mitään vastausta.
»Itse atomit ovat näkymättömät. Me tunnemme ne ainoastaan kemiallisista
ominaisuuksistaan. Mutta atomitkin ovat jaolliset. Hittorf, Thomson,
Crookes, Perrin, Kauffmann, Lodge ovat saaneet ulottuvilleen vieläkin
pienempiä aineosia, joita katodisäteet sinkovat ulos. Näitä on nimitetty
elektroneiksi. Lodge lausuu, että elektronit ovat jonkinlaisia eetterin
pyörteitä, eetterin staattisia tai hypoteettisia muodostumia.
»Omat kokeiluni ovat osoittaneet, että nämä eetterin hypoteettiset
muodostumat eivät ole kemiallisten muutosten alaisia.
»Mikä siis on materia itsessään, jos se lopulta välttyy kemialtakin?
Elektroneja, jotka sinkoutuvat lukemattomin sarjoin, emme semmoisinaan
saa punnituksi.
»Entä mikä on eetteri? On lausuttu: punnitsematonta materiaa, joka ei
synnytä kitkaa, joka on kimmoista ja yhtenäistä, joka tunkeutuu kaikkien
atomien väliin ja täyttää kaikki avaruudet. Mutta nämä ominaisuudet ovat
suoranaisia vastakohtia sen materian ominaisuuksille, jonka otamme
kouraamme ja tunnemme kemiasta. Jos minä vielä lisään, että eetteri on
kemiatonta, niin voitte itse nähdä, mihin olemme johtumassa. -- Voidaan
syystä kysyä: onko eetteri kaikki kaikessa?»
Tohtori Brook kivahti: »Atomit ja elektronit myönnän todellisiksi, mutta
kiellän eetterin olemassaolon. Elektronit ovat alkeisia
voimakeskustoja?»
Professori hymyili: »Voimakeskustoja tyhjyydessä? -- Valon ja lämmön
säteily, sähkön ja magneettisuuden ilmiöt todistavat eetterin
olemassaolon positiiviseksi tosiasiaksi. Yhtä hyvällä syyllä voisimme
epäillä punnittavan materian olemassaoloa.
»On merkillistä, että niin pian kuin materia ohentuu siinä määrin,
ettemme saa sitä punnituksi, se samalla osoittautuu kemiallisista
muutoksista vapaaksi. -- Kuinka paljon itse asiassa tunnemme materiasta?
Vähimmän osan maailmaa näemme silmillämme. Maailmankaikkeuden täyttävä,
yhtenäinen eetteri on kokonaan näkymätön. Itse näkyvästä maailmasta,
noista valtavista materian patoutumista, nebuloosoista, lukemattomista
auringoista ja aurinkokunnista, on tietomme mitättömän pieni.
»Mikä materia on itsessään, jää arvoitukseksi. -- Elektronit voinemme
myöntää voimakeskustoiksi, se on: eetterin voimakeskustoiksi! -- Kuinka
hyvänsä, materian saamme varustaa kysymysmerkillä. Yhtä vähän tiedämme,
mikä materiassa esiintyvä tarmo on. Vetovoiman ominaisuudet tunnemme,
mutta arvoitukseksi jää, mikä se on itsessään.
»Te lausuitte äsken, että maailma on ikiliikkuja, -- Mehän tiedämme,
että kaikki on kehityksenalaista. Kehitys käy kaikilla aloilla
yksinkertaisesta ja yhtäläisestä yhdistettyä ja monimutkaista kohti.
Eläviin olioihin nähden johtaa kehitys yhä korkeampaan itsetietoisuuteen
ja yksilöllisyyteen.
»Mikä on syy tähän yleiseen lakiin, jonka päämäärä näyttää tietoiselta?»
Mr Brook naurahti: »Elimellisessä maailmassa kehitys on riippuva
olemassaolon taistelusta.»
»Aivan oikein, elimellisessä maailmassa. Mutta tämä taistelu ei ole
vaikuttamassa taivaankappaleiden kehitykseen nähden. Olemassaolon
taistelu tulee kysymykseen vain ahtaalla erikoisalalla. Se määrää
eräänlaisen kehityksen suunnan. Se ei ole itse kehityksen perussyy.
»Materiassa oleva liike tapahtuu pienimmän vastuksen suuntaan, sanoo
Spencer. Toisin sanoen, atomit mahdollisimman mukaan välttävät
taistelua. Tässä siis jälleen eräs kehityksen kulkulinja! Itse
kehityksen perussyytä emme tunne.»
Mr Brook pisti uutta tupakkaa piippuunsa ja lausui halveksivasti: »Onkin
hullutusta kysyä muka 'äärimmäisiä syitä'. Riittää, kun toteamme olevan
maailman tosiasiat.»
Professori alleviivasi sormellaan lausuttavansa pöydän vihreään verkaan:
»Äärimmäinen syy, joka itsessään sisältää kaikki, jää kyllä Suureksi
Käsittämättömäksi. Mutta puhuessamme aineesta, voimasta ja
ikiliikkujasta olemme äärimmäisestä syystä vielä kaukana. Positiivinen
tiede on pysähtynyt varsin hajanaiseen, suppeaan maailmankatsomukseen.
»Kemia jakaantuu elimettömään ja elimelliseen kemiaan. -- Eräänlaisen
materian molekyylit ja atomit eivät ole yhtenäisiä ja ovat kemiallisten
vaikutusten alaisia. Toisenlainen materia -- eetteri -- on yhtenäinen ja
kemiaton.
»Olevassa maailmassa tunnetaan kaksi erisuuntaista kehityslinjaa.
»Näihin tietoihin materialismi tyytyy. Tieteellisen tutkimuksen
olemukseen kuuluu kuitenkin pyrkimys päästä kokonaiskäsitykseen, joka
itseensä yhdistää kaikki hajalliset tietomme todellisuudesta. Tähän ovat
tuhannet järkevät ihmiset kaikkina aikoina pyrkineet; tämä pyrkimys on
luopumaton. Tiede tajuaa jättäneensä probleemit ratkaisematta ja
jääneensä puolitiehen, kunnes kokonaiskäsitys on saavutettu.
»Materialismi on itse materian alalla pysähtynyt kaksiaiheisuuteen. Iäti
selittämättömäksi siltä lisäksi jää itsetietoisuuden synty.»
Hra Felseneck nousi pöydän takaa ja istahti vapaaseen asentoon
peräseinän sohvalle.
»No niin, minä tahdon pitää kiinni sielullisesta yksilöllisyydestä.
Sielunelämämme on kehityksenalainen, mutta kaikissa vaiheissa pysymme
samana, jakaumattomana yksilönä. Tietoisuuden sisällys ei ole
liittyneenä fyysillisiin tai kemiallisiin prosesseihin. Niin sanottu
'sielu' on kemiaton eikä siis saata olla kemiallisten vaikutelmain
tulos.
»Nyt eräät viime vuosina tekemäni fysiologiset kokeet näkyvät viittaavan
siihen, että aivojen ja hermoston salaperäinen toiminta, jännitysvoiman
siirtyessä jatkuvasti hermostossa, tapahtuu eetterin värähdyksinä.
Syntyy tietoisuuden ilmiö. Mutta mikä siinä tapauksessa on eetterin oma
sisin olemus?
»Muistelkaamme, mitä vanhastaan tiedämme eetteristä! Eetteri täyttää
kaikki avaruudet; se sulkee itseensä jokaisen atomin, on yhtenäinen ja
kemiaton. Vetovoiman kaukovaikutus on eetterin välityksestä riippuva.
Eetteri siis esiintyy maailmankaikkeuden rakenteen ylläpitäjänä. --
Valon ja lämmön säteily tapahtuu eetterin värähtelyinä. Eetteri siis
tekee elämän mahdolliseksi maailmankaikkeudessa. -- Sähköilmiöt ja
yleensä kaiken fyysillisen tarmon aiheuttamat liikkeet esiintyvät
eetterin värähtelyinä.
»Voimme mennä pitemmälle! Jaollisen, kemiallisen materian molekyylit ja
atomit purkautuvat jakaumattomiksi, kemiattomiksi elektroneiksi.
Toistaiseksi olen Lodgen kanssa sitä mieltä, että elektronit ovat
eetterin staattisia muodostumia -- tai puhuakseni Kauffmannin sanoin --
voimakeskustoja eetterissä. Jos niin on asianlaita, silloinhan eetteri
lienee katsottava koko näkyvän maailman rakentajaksi, itse kaikkeuden
_substanssiksi_.
»Mutta jos myöskin sielulliset ilmiöt ovat saman eetterin aikaansaamat,
niin on selvää, että tässä substanssissa ei ole ainoastaan _extensio_ --
ulottuvaisuus --, vaan myöskin _cogitatio_ -- tajunta --.»
Professori oli puhuessaan kääntynyt yksinomaan mr Brookin puoleen, mutta
me muutkin olimme tarkkaavasti seuranneet hänen esitystään.
Tohtori Moritz nyt iski puheeseen kiinni: »Huomaan, että te tahdotte
tulla Spinozan panteismiin. Mooseksen lain tunnustajain jyrkkä
yksijumalaisuus ei voi tyytyä persoonattomaan jumalakäsitteeseen. --
Sanotaan, että suku on pahin! No niin, Spinoza muinoin erotettiinkin
meidän yhteydestämme. -- Jo Schopenhauer huomauttaa, että panteismin
lause: 'Jumala ja maailma ovat yhtä', on vain kohtelias sanontatapa,
jolla Herra Jumala pannaan viralta.»
»Spinoza on kaikkien aikain valtavimpia ajattelijoita», lausui hra
Felseneck. »Mutta häneltä puuttui nykyajan luonnontieteen saavutukset ja
kokeellisen tutkimuksen apuneuvot. Spinoza pysähtyi abstraktiseen
ylimalkaisuuteen; hänellä ei ollut tilaisuutta sovelluttaa ajatuksiaan
konkreettisiin todellisuusilmiöihin.
»Näyttää todella siltä, kuin eetteri -- josta jo Lorentz sanoo, että se
on ominaisuuksiensa puolesta luonnontieteen suurimpia arvoituksia, --
olisi itsessään kaikki kaikessa, ja kuin sen olemuksen ilmenemismuodot
olisivat yht'aikaa sekä aineellisia että sielullisia. Kun pidetään
kiinni tästä ajatuskannasta, sivuutetaan Spinoza.
»Jos jakaumattomat elektronit ovat voimakeskustoja, joissa on
aineellista tarmoa ynnä häipyvän vähäisen psyykillistä tarmoa, voimme
sanoa jo edeltäkäsin tuntevamme toisia voimakeskustoja, joissa on
psyykillistä tarmoa ynnä häipyvän vähän aineellista tarmoa. Näkyy
voitavan olettaa, että kummatkin muodot ilmenevät eetterissä.
Edellisistä rakentuvat aineelliset atomit ja koko mekaaninen maailma;
jälkimmäiset olisivat -- joko uinuvassa tai toimivassa tilassa olevain
-- jakaumattomain itselöllisten olioiden keskiöitä. Leibnizin _monadit_
saisivat uuden kantavuuden. Sielullinen yksilöllisyys saisi
selityksensä, ja edessämme olisi -- ei abstraktinen, vaan konkreettinen
-- tahtova, ajatteleva, tunteva, persoonallinen Jumala.»
»Jos ymmärrän oikein», lausuin, puuttuen keskusteluun, »olette tässä
itse asiassa esittänyt Karmel-vuoren profeetan jumalakäsitteen?»
»Tämä on hänen uskontofilosofiansa perusta. Hänestä Jumala on
maailmankaikkeuden täyttävä, persoonallinen olio, jonka ulottuville
positiivinen tiede voi päästä, jonka voimme tuntea, joka on meissä ja
jossa elämme.»
»Entä Karmel-vuoren profeetan siveysoppi?» kysyin.
»Ennenkuin ryhdymme siihen», lausui professori, »pyydän esittää eräitä
fysiologis-psykologisia tosiasioita.
»Yksilöllisessä persoonassa, ihmisessä, jossa on itsenäinen psyykillinen
voima, syntyy joka hetki henkisiä vaikuttimia, tahdon, ajatuksen ja
tunteen ilmauksia, joiden tehoa voidaan erityisillä apukeinoilla saada
mitatuksi. Nyt luulen voivani todistaa, että nämä voimanilmaukset
esiintyvät eetterin värähtelyinä. Koska eetteri on kitkatonta, niin
täten syntyneet eetterin värähtelyt jatkuvat aivoista ja hermostosta yhä
edelleen äärettömiin ja iankaikkisiin. Nämä puolestaan vaikuttavat
toisiin yksilöihin ja aikaansaavat heidän hermostossaan ja aivoissaan
vastaavia eetterin värähtelyjä. -- Tässä selitys eräisiin sielunelämän
ilmiöihin, kuten aavistuksiin, kaukoviesteihin, seikkaan, että samat
aatteet eri aikoina uusiutuvat tai että samoja tieteellisiä ja
käytännöllisiä keksintöjä useat henkilöt voivat tehdä eri paikoissa
samaan aikaan. -- Sivumennen mainittakoon, että kaikki liike koko
maailmankaikkeudessa tapahtunee väreilevässä kierrelinjassa, silloinkin
kun sen kaari on niin pieni, että se näyttää suoralta linjalta. --
»No niin! Jos eetterin oma olemus on itsetietoinen, niin silloinhan
tahtomme, ajatuksemme, tunteemme ilmaukset aiheuttavat vaikutelmia
myöskin eetterin tietoisuuteen.
»Palatkaamme nyt Karmel-vuoren filosofiin ja hänen jumalkäsitteeseensä!
Samoin kuin kristinuskon mukaan, hänestä elämän korkein voima on
rakkaus. Tämän johdosta -- koska Jumala on meissä ja me elämme Jumalassa
-- hän päättää, että rakkaus on Jumalan sisin olemus. Edellisestä käy
vielä ilmi, että ihmisen kaikki henkiset vaikuttimet aiheuttavat
vaikutelmia Jumalan tietoisuuteen.
»Jos tästä pidetään kiinni, on uutta tietä johduttu tuohon, jota
ihmishenki juuri kaihoaa: kaikkialla läsnäolevaan Jumalaan, joka on
meidän välittömässä yhteydessämme. Ei viileänä, uinuvana oliona, johon
Spinoza pääsi ajatuksissaan kohoamaan, vain iäisyyden näkökannalta
katsoen, vaan elävänä Jumalana, joka joka hetki tuntee meidän
kanssamme.»