Silmänräpäykseksi rabbiinin kasvot ihan vääntyivät. Silmät avautuivat
äkkiä -- iskivät tulta! Mieleeni johtui väkisinkin Nevankosken äskeinen
kertomus. Samassa rabbiini jo oli täysin hillinnyt kasvojensa lihakset;
raskaat silmäluomet pitkine ripsineen peittivät jälleen silmiä.
Ihan muuttuneella, mielistelevän liehakkaalla äänellä hän virkkoi: »Ah,
olen ollut kovin epäkohtelias isäntä! -- Olen niin hajamielinen! --
Tuhannen kertaa anteeksi! -- Olkaa hyvä, odottakaa hetkinen!» Hän lähti
äänettömin askelin ja pujahti kirjokuteisen, raskaan oviverhon taakse.
Aivoni toimivat korkeanpaineen alaisina. Ei johtunut mieleenikään
katsella ympärilleni, tarkastaakseni komeasti sisustettua, puolihämyistä
itämaista huonetta. Tästä väliajasta muistan ainoastaan, että sisään
eksynyt moskiittisääski koko ajan kiersi itsepintaisesti minun
ympärilläni, synnyttäen siivillään piinallista, viuhuvaa ääntä.
Rabbiini viipyi poissa mielestäni loppumattoman pitkiä minuutteja.
Palatessaan hän kevyesti pyysi anteeksi, istahti ja otti keskustelun
johdon käsiinsä. Hän puhui Talmudin suurista ansioista ja sen
monipuolisuudesta. Se on mikrokosmos, joka käsittää kaikki taivaan ja
maan välillä. Talmud itse kehoittaa lukijaansa tutkimaan, ennen kaikkea
tutkimaan.
Mielestäni hänen puheessaan oli jotakin väkinäistä, kiihtynyttä ja
asiaankuulumatonta. Pari kertaa hänen katseensa vilahti oveen päin.
Sisään astui nuori, suloinen impi, virvokkeita tuoden. Hän oli puettuna
valkoiseen, melkein harsonhienoon musliinipukuun. Vyötäisiä kiersi
karmosiinipunainen, keveäpoimuinen silkkivyö, jonka tupsukas pää riippui
alas vasemmalta puolen. Jalassa hänellä oli turkooseilla koristetut
sahviaanitohvelit. Rabbiini antoi hänelle ystävällisellä äänellä --
selvällä saksankielellä -- lyhyen ohjeen. Tyttö laski pyöreän
hopeatarjottimen seetripuiselle, helmiäisellä silatulle, pienelle
pöydälle, jonka hän sulavin liikkein toi meidän väliimme. Tarjottimella
oli vesisifoni, pullo viskyä ja kreikkalaista santorini-viiniä, korkea
venetsialainen kristallilasi sekä omituinen, kiiltävä fajanssimalja,
joka oli sijoitettu kultaiseen jalustaan. Tämä oli nähtävästi rabbiinin
mielimalja.
Keskustelu oli hetkeksi itsestään katkennut. Olin noussut ja tehnyt
neidolle kumarrukseni. Hän oli todella viehättävän ihana. Kun
juutalaistyttö -- viidentoista-, seitsemäntoista-vuotias -- on kaunis,
niin hänen vertaansa saa hakea!
Minusta oli, kuin tytön paljaassa käsivarressa sametinhieno hipiä olisi
vavahtanut hänen sijoitellessaan pöytää paikoilleen. Hänen kasvoissaan
näin omituisen, tuskallisen ilmeen. Tyttö taantui poistuakseen ja
kiinnitti ääneti minuun pitkän katseen, luoden sen äkkiä
tarjoilupöytään. Samassa luulin nähneeni pienen, melkein huomaamattoman
kädeneleen. Hän poistui keveästi kuin hengetär, mutta ovella hän vielä
kääntyi päin, tarttui toisella kädellään oviverhoon ja kallistui
eteenpäin. Jälleen hän kiinnitti katseensa minuun ja laski sormen
huulilleen.
Sillä välin kaikui korviini rabbiinin ääni kuin jostakin kaukaa: »Niin,
Talmud kehoittaa meitä tutkimaan, ennen kaikkea tutkimaan!»