Jan Högh mietti hetken. Mutta tohtori — — —

— Ei, hyvästi, mamseli Gundestad! Ja sanokaa Sunnivalle tuhansia

terveisiä minulta, minä en _voi_ odottaa.

— Jestas sentään, sen lapsen takia!

Jan Högh riensi ulos, otti hattunsa ja meni rantaan. Sillalla seisoi

tohtori; Hans Joelsen oli valmis. Tohtori oli niinkuin ei mitään olisi

tapahtunut ja hyvästeli ystävällisesti, ja ylhäällä portailla seisoi,

mamseli Gundestad hihat ylöskäärittyinä — — —

Jan Högh heilutti hattuaan ja liukui hiljoilleen näkyvistä rannan

koivumetsän taa.

Hän istui perätuhdolle ja kuuli puoliksi tajuttomana Hans Joelsenin

huomautuksia ilmasta — ja näki ihmisten, puutarhan ja talon häipyvän ja

vihdoin vihreäpaaluisen sillankin. He olivat tulleet ulos lahdelmasta

ja soutivat pitkin rantaa kokka vuononsuuta kohti; hänen silmänsä

seurasivat rantaa ja harmaanruskeita rinteitä, vielä näkyi talonkatto

ja molemmat pihlajat.

Silloin vilahti äkkiä vaalea serttinkihame muutamien suurten, harmaiden

kivien lomassa.

— Sunniva!

— Souda rantaan, Hans Joelsen, minä puhun vielä Sunnivan kanssa.

Hän oli hyvän matkaa rannasta, mutta hänen oli kuitenkin täytynyt

tuntea hänet ja ymmärtää, että hän matkusti. Jan Högh heilutti hänelle

hattuaan veneen lähestyessä.

Ja näki hänen nousevan.

— Sunniva! huusi hän.

Hän ei vastannut, seisoi kuin patsas ja katseli venettä, joka nyt oli

aivan lähellä.

— Sunniva! Tule rantaan!

Samalla kun vene kolahti rantakiville ja Jan Högh nousi hypätäkseen

maihin, kääntyi hän äkkiä ympäri ja juoksi kuin ammuttu ja säikähtynyt

hurjaa vauhtia kankaalle päin.

— Sunniva, minä matkustan!

Kun Jan Högh saapui niiden suurten kivien luo, missä Sunniva oli

istunut, nousi niistä yhden takaa ihminen — ihan hänen eteensä, niin

että hän säikähtäen pysähtyi.

Se oli musta lappalaisnainen Vaagevandetista.

Se seisoi käsi povella ja sähisi hänelle vastaan:

— Vieras saatana!

Äkillinen kammo jähmetytti häntä tuijottaessaan naisen kiiluviin

silmiin. — Kaukana ylhäällä näki hän samalla Sunnivan vaalean hameen

katoavan viidakkoon.

Niin kääntyi hän jälleen ja palasi verkalleen veneeseen.

— Souda pois, Hans Joelsen!

Unelmien maa · 第 9 / 11 题