YÖVARTIJA VARIS. Niin — minä tapasin hänet tuolla niskasululla. —
Minulla oli niin kuuma, niin kauhean kuuma — minun täytyi mielestäni
päästä heidän seuraansa — kosken kuohuihin.
SVANTE ALHORANTA. Puhutteliko hän teitä?
VELLAMO. Mitä hän sanoi teille?
YÖVARTIJA VARIS. Hän puhui padosta ja lakosta ja kosken tyhjentämisestä
— ja käski minun aukaista varaluukut. — Minä olisin sen tehnyt ilman
muuta — olisinhan itsekin päässyt suurempiin kuohuihin — samoille
markkinoille — mutta —
SVANTE ALHORANTA. No?
VELLAMO. Miksi ette tehnyt —?
YÖVARTIJA VARIS. Hän lupasi minulle siitä rahaa — paljon rahaa — mutta
kielsi kuoleman uhalla tekemästä sitä vielä — sanoi antavansa merkin
tuolta mäeltä. — (Viittaa oikealle.) Silloin syntyi minussa eräs
ajatus —
VELLAMO (jähmettyneenä). No — mikä?
YÖVARTIJA VARIS. Antakaa anteeksi, jos sen sanon. Minä en ole ollut
koskaan parempain ihmisten kanssa tekemisissä muulloin kuin —
SVANTE ALHORANTA. Muulloin kuin —?
YÖVARTIJA VARIS. — rikoksissa — ja ainoastaan silloin on maksettu
paljon rahaa. Minä en tahtonut enää rikoksia — minä seurasin hänen
jälkiänsä — minä tahdoin nähdä hänen toimensa — ja — mutta hän sanoi
kai teille, että lähtisitte pois täältä — (Katsoo koskeen päin.)
— sillä Svante Alhoranta (menee nopeasti oikeanpuolisen ikkunan
luo, katsoo ulos, vavahtaa hiukan, mutta pysyy sitten levollisena).
Uskotteko, että paviljonki on vaarassa, jos —?
YÖVARTIJA VARIS. Menee kuin lastu — jos kaikki luukut avataan.
VELLAMO (juoksee nopeasti oikeanpuolisen ikkunan luo, kiljahtaa). Hyvä
jumala! Lautta on poissa!