AHTI. Aiotko jättää sen tehtaaseen?
VELLAMO. En koskaan — en!
AHTI (tiukasti). Mihin sitten?
VELLAMO. Sanoinhan jo, etten ole ehtinyt ajatella sellaisia
sivuseikkoja.
AHTI. Sivuseikkoja! — Tiedätkö, mikä tuo sivuseikka on? Se on sinun
pääasiasi. Jos tuo pääasia otetaan pois, niin mitä luulet jäävän
jäljelle? (Viittaa vasempaan ikkunaan.) Kas tuonne! Tuolla on
sadoittain sellaisia, jotka ovat ilman noita sivuseikkoja. Mutta he
pyrkivät kaikin voimin omistamaan niitä. He varastavat, tappavat ja
kuolevat — omaisuuden tähden.
VELLAMO. He eivät taistele suurien omaisuuksien puolesta, vaan niitä
vastaan.
AHTI. Siksi, että omaisuus ei ole heidän.
VELLAMO. Sitä et saa sanoa! Tiedäthän, että heillä ei ole toimeentuloa.
AHTI. Mutta he tahtovat saada toimeentulon — eikö niin?
VELLAMO. Niin.
AHTI (ivallisesti). Sinulla on toimeentulo, mutta sinä tahdot päästä
siitä. Huomaatko ristiriitaa?
VELLAMO. Minulla ei ole mitään toimeentuloa. Siinäpä se juuri on! Minä
en ole vielä ansainnut ainoatakaan ropoa, en koskaan kortta ristiin
pannut elämisen eduksi. Minua on juotettu ja syötetty elämän mehulla
kuin sairasta ihmistä, jolle on annettu imuputki suuhun ja sanottu: —
Kas tuossa! Älä rasita itseäsi — ime, ime vain! Ja minä olen tehnyt
työtä käskettyä, vaikka minä en ole heikko, en kykenemätön enkä
sairaskaan! Ja tiedätkö sinä, missä on ollut tuon putken toinen pää —
tiedätkö?
AHTI. Kyllä. Tehtaan kassakaapissa.
VELLAMO (menee vasemman ikkunan luo). Tuolla! Tuolla se on ollut! —
Katso sinne! Siellä on se maaperä, josta mehu on lähtenyt! — Mutta sen
ei tarvitse lähteä enää! Ei enää! Minä olen katkaiseva tuon putken.
AHTI. Ja aiot —?
VELLAMO. Aion tehdä terveen ihmisen velvollisuuden — aion itse
elättää itseäni.
AHTI (myrkyllisestä). Pidä sentään putki ehjänä — jos et
onnistuisikaan! Koetahan nyt ensin edes vähän aikaa, miltä se tuntuu!
Edes kuukausi, viikko — tai edes yksi päivä — että saat nähdä!
VELLAMO. Miksi minun pitäisi arkaillen kokeilla sitä, mihin tuolla ovat
alaikäiset lapsetkin pakotetut! Minä en tahdo olla elämän dilettantti!
AHTI (ivallisesti). Taiteessasi olet saanut jo siitä tarpeeksi — niinkö?
VELLAMO (katsahtaa nopeasti kuvaan päin, viittaa kädellään ja aikoo
sanoa jotakin, mutta pidättää itsensä). Vaikkapa — niinkin. (Menee
katselemaan ikkunasta.)
AHTI (ärtyneesti). Sinä et ole viisas — sinä — (Miettii hetken
kylmästi.) Aivan suotta tuhlaamme tällaiseen asiaan näin paljon sanoja!
Yhden seikan voin sinulle kuitenkin valaista. — Tee muuten mitä tahdot,
ja yrittele mitä tahdot — mutta — omaisuutesi jää hajoittamattomaksi
— ja — sinne, missä se on — vastaiseksi. Hulluuden ja hullujen
päähänpistojen varalta on yhteiskunta laatinut lain (Vellamo kääntyy
nopeasti.) — joka estää yksilön hajottamasta omaisuuttaan.
VELLAMO. Mutta ei kokoamasta —?
AHTI. Ei — tietysti!
VELLAMO. Hyvinpä on suojattu! — Mutta jos sellainen laki on olemassa,
niin se on väärä ohje — ja väärissä ohjeissa on aina joku takaportti.
AHTI (uhkaavasti). Varo, että minun ei tarvitse niitä sulkea!
VELLAMO (tulistuneena). Älä uhkaile minua! Sinä et kuitenkaan voi
mitään! Minä tahdon kulkea omaa tietäni!
AHTI (katsoo terävästi Vellamoa). Svante Alhorannan tietä!
VELLAMO (hetken perästä). Niin — voitpa sanoa sitä vaikka — hänen
tiekseen.
AHTI (ivallisesti). Kun naiset ihastuvat aatteisiin, niin he aina
unohtavat yhden seikan.
VELLAMO. Minkä?
AHTI. Että he ovatkin ihastuneita henkilöihin. (Vaanien.) Eikä minulla
ole sanottavasti myöskään herra Alhorantaa vastaan — hm!- Hän on
kieltämättä etevä mies. Harvinaisen terävä kynä. Hänessä on tarmoa — se
on miehen paras avu. Hän toimii säälimättä. — Hänen ainoa vikansa on
vain se, että hän toimii huonon asian palveluksessa. — En ihmettele,
että olet huomannut hänet. — (Odotettuaan hetkisen vastausta.) Hän
myöskin on — huomannut sinut. (Vellamo kääntyy hieman poispäin.)
Olisihan vallan ihmeellistä, ellei hän olisi nähnyt sinun ympäristöäsi.
(Viittaa tehtaille päin.) Kukkiihan se jotenkin uhkeasti! — Pitäisi
kelvata mehiläiselle kukan — korresta he eivät välitä. — (Huomaa kukat
pöydällä, ja ottaa maljakosta yhden päivänkakkaran.) Kas tuossa! —
Minä halveksin vertauksia, mutta — (Naurahtaa.) — otahan tuo! (Antaa
kukan Vellamolle.) Se on kaunis — eikö niin? (Nypistää kukan varresta
lattialle.) Tarjoapa sitä nyt mehiläisellesi! (Kuuntelee.) Hss! Lautan
köysi vingahti. — (Menee katsomaan oikeanpuolisesta ikkunasta.) Herra
Alhoranta! Todellako? (Katsoo merkitsevästi Vellamoa.) Vai niin? — Noh!
(Hymähtää.) Samapa se! — Voimmehan ostaa kynän — mutta — ainoastaan
taittumattoman kynän — (Menee Vellamon luo.) — vain siinä tapauksessa,
että se taipuu — (Nauraa.) — Ei — korsi ei kelpaa — älä tarjoakaan!
(Ottaa korren Vellamon kädestä ja heittää pöydälle. Svante Alhoranta
tulee oikealta, hämmästyy vähän nähdessään Ahdin ja Vellamon.) Kas vain
— herra Alhoranta! — Minä en voi olla lausumatta hämmästystäni siitä
erinomaisesta huomaavaisuudesta, jota osoitatte meidän perheellemme —
VELLAMO (nopeasti). Hyvä, että tulitte, herra Alhoranta! — Nyt kun
äitini on matkustanut, niin —
SVANTE ALHORANTA. Onko hän matkustanut?
VELLAMO. Äsken juuri — kaupunkiin.