ROUVA VUORENPÄÄ (vavahtaa). Kuoleman ääressä! Minä en ymmärrä noita
ihmisiä! He turmelevat, kun me säälimme, ja nauravat, kun me itkemme —?
VELLAMO. Ja kun me riemuitsemme, niin — he kuolevat.
ROUVA VUORENPÄÄ (menee perälle ulos). Minun koskeni, koskeni! —
(Vellamo menee telineen luo, heittää pois peitteen ja kääntää kuvan
parempaan valoon — oveen päin, katselee sitä. Riemuhuuto kuuluu
taas. Vellamo menee vasemmanpuolisen ikkunan luo. Rouva Vuorenpää
kääntyy huudon kuultuaan ja tulee sisään; ovella hän huomaa kuvan,
pysähtyy, katsoo sitä, ja suutelee sitten kuvaa; menee Vellamon luo.)
Istuhan, Vellamo! — Minulla on jotakin sanottavaa sinulle! (Istuvat
sohvalle vasemmalle.) Minä lähden nyt Vuorenpäästä — me emme sovi enää
toisillemme. Luulen, että sinäkin täältä —
VELLAMO. Nuo hautajaiset -tahdon ensin järjestää ne.
ROUVA VUORENPÄÄ. Niin, niin — tietysti! Mutta sitten. — Eräs asia
vaivaa minua. Niin kauan kun olet täällä — ja niin kauan kun Svante
Alhoranta on täällä — olkaa varuillanne — Ahdin suhteen! — Hän on
vähän kiihtynyt näistä tapahtumista ja voisi ehkä hairahtua johonkin
sellaiseen, joka — no, niin — minä ehkä pelkään suotta — mutta olkaa
sentään varuillanne! Minua surettaisi, jos jotakin ikävää vielä
tapahtuisi.
VELLAMO. Minä en ymmärrä, mitä se voisi olla!
ROUVA VUORENPÄÄ. En minäkään sitä ymmärrä, sillä onhan Vuorenpään
liikehuone itse asiassa — jo hajonnut — mutta — kosken tarina ehkä ei
vielä ole loppunut.
HOVINEUVOS KARILA (tulee Ahdin seurassa oikealta). No, Margareta!
Hevoset odottavat tuossa mäellä. Oletko valmis?
ROUVA VUORENPÄÄ. Olen.
HOVINEUVOS KARILA (Vellamolle). Olisin tahtonut sinutkin mukaan,
mutta Margareta arveli —
VELLAMO. Minun täytyy vielä jäädä tänne.
HOVINEUVOS KARILA. No, niinkuin tahdot. — Näkemiin asti, Vellamo!
Muista aina, että me elämme yllätyksien ilmakehässä — (Hymyilee.) —
täällä napavyöhykkeellä! — Hyvästi, Ahti! — Ei yksin järkeä! Numerot
eivät hedelmöi. Niistä syntyy vain uusia numeroita. (Menee ovelle.)
ROUVA VUORENPÄÄ (suutelee Vellamoa hellästi). Rakas Vellamo! Toivon
näkeväni sinut taas pian — hyvin pian. — Hyvästi, Ahti! (Pitkään.)
Ehkä sinutkin näen. (Aikoo jatkaa, mutta ei voi; kääntyy ripeästi
Vellamoon.) Tuhannesti tervetullut — hyvin pian! (Aikoo mennä, mutta
kääntyy.) Se on totta —! Vellamo! Vedä lippu liehumaan paviljongin
katolle, että — näen sen vielä tuonne Tienkäänteen harjulle —
Uhmasaaren lipun! Vedätkö?