Sama huone. Mallijalusta ja maalausteline ovat poissa. Kirkas
auringonpaisteinen aamupäivä. Lasiovet perällä auki.
(Rouva Vuorenpää seisoo kuistilla, katselee puistoon. Saarnaava
ääni kuuluu kaukaa puistosta, yhä läheten. Rouva Vuorenpää on
äänen lähetessä peräytynyt sisäpuolelle ja hermostuneesti painanut
soittokellon nappulaa. — Anni tulee.)
ROUVA VUORENPÄÄ. Kutsu pois tuo hirveä ihminen! Vie hänet sisään, ja
anna hänen syödä —!
ANNI (hymyilee). Sekö se on taas tuo Karpalosuon saarnaaja? (Menee
kuistille.) Nyt hän toki vaikeni — hovineuvos puhuttelee häntä —
ROUVA VUORENPÄÄ. Anna hänelle ateria, ja hoida hänet sitten matkalle —
käske toimittamaan hänet pois!
ANNI. Kyllä minä — (Menee kuistin kautta ulos. — Rouva Vuorenpää
kävelee rauhattomana edestakaisin. Ei tiedä mitä tekisi. Ottaa vaipan
harteilleen ja heittää sen taas pois hetken kuluttua. — Hovineuvos
Karila tulee perältä.)
ROUVA VUORENPÄÄ. Jumalan kiitos, että tulit, eno! — joko hän meni — tuo
harmaa kummitus?
HOVINEUVOS KARILA. Tuoko Karpalosuo? Jo. — Aivan sekaisin. Kulkee
pitkin teitä, ja saarnaa —
ROUVA VUORENPÄÄ. — Kirousta meille — eikö niin?
HOVINEUVOS KARILA. — Sanoja — tyhjiä sanoja! Muutamia ulkoa opittuja
raamatunlauseita. (Istuutuu.) Vanha juttu! Kun ilmassa liikkuu jotakin
voimakkaampaa, niin aina silloin muutamia aivoja sotkeutuu. Eikä niissä
monessakaan ole paljon sotkeutumisen varaa.
ROUVA VUORENPÄÄ. Tuolla miehellä oli kuitenkin oma tarkoituksensa.
HOVINEUVOS KARILA. Rakas Marga! Sinä näet nykyään kaikissa asioissa
tarkoituksia. Tuo Svante Alhorannan tarina on —
ROUVA VUORENPÄÄ. Tiedätkö kuka tuo Karpalosuo on? — Hän on yövartijan
vaimon isä — Lainan vaari. — Eilen hänen isänsä. Nyt tuo profeetta.
Eikö siinä ole mielestäsi tarkoitusta? — Ja lakko vielä tulossa —.
Miltä tehtaalla näytti? (Hovineuvos Karila yskii; nousee sitten
rauhattomana kävelemään. Rouva Vuorenpää koettaa tyyntyä, istuutuu.)
Oliko siellä kyllä levotonta?
HOVINEUVOS KARILA. Sähköä siellä oli — rikkihappoa ilma täynnä. Työväki
teki työtään näennäisesti levollisena. Mutta saattoi huomata, että joka
hermo oli jännityksessä. Nopeita katseita — hehkuvia silmiä — mutta
sanaakaan ei vaihdettu. Täydellinen äänettömyys kaikkialla. — Luulin
tuntevani tulikiven katkua nenässäni.
ROUVA VUORENPÄÄ. Niin, niin! Jotakin tavatonta liikkuu ilmassa. Se on
totta! Minä tunnen sen niin selvästi.
HOVINEUVOS KARILA. Menin sitten konttoriin. Mikä erotus! Luulin
tulevani johonkin kosteaan kellariin. Kirjurit istuivat pöytiensä
ääressä ilmeettöminä kuin vahakuvat. — Insinöörit seisoivat
piirustuspöytiensä luona ja mittailivat — vain mittailivat. Ei mitään
jännitystä, ei kiihkoa. — Teki oikein hyvää vanhalle miehelle. —
Kirjurit vain mahtoivat kirjoitella pelottavan paljon vääriä numeroita,
koska kuului alituista paperin raapintaa. Sen verran kai olivat
hajamielisiä.
ROUVA VUORENPÄÄ. Entä Ahti?
HOVINEUVOS KARILA (istuutuu). Istui pöytänsä ääressä kylmänä ja
levollisena. — Sellainen oli tuo keskus, jonka ympärillä kihisi ja
kuohui. Eloton, väritön! Jääkylmä, harmaa virasto — numeroiden,
sirkkelien ja viivottimien valtakunta!
ROUVA VUORENPÄÄ. Ne ihmiset, jotka tuollaisen keskuksen ympärillä
elävät ja tuntevat, toivovat ja luottavat — ne eivät koskaan saa
oikeutta siinä valtakunnassa. Eikö totta?
HOVINEUVOS KARILA. Tuskinpa vain. Veri ei kierrä numeroissa — eivätkä
sydämet syki kuvioissa —. Tässä on kieroa — kieroa — (Nousee.)
ROUVA VUORENPÄÄ. Meidänkö tehtaissamme?
HOVINEUVOS KARILA. Koko elämässä. (Kävelee.) Tuolla tehtaalla huomaa
sen aivan selvästi. Siellä kuuluu jotakin kevätpuron tapaista, jonka
pitäisi kaikua —. (Pysähtyy). Mutta me olemme niin kovin huonokuuloisia.
ROUVA VUORENPÄÄ. Jos sinä olet samaa mieltä kuin minäkin, niin miksi
emme vastusta Ahdin menettelyä?
HOVINEUVOS KARILA. Minä olen vanha mies. Minä en tahdo sekaantua
tähän taisteluun. Olen jo ryhtynyt toimenpiteisiin päästäkseni irti
tehdasosuudestani. — Erimielinen perhe taistelemassa tuota uutta,
suurta voimaa vastaan! Ei se käy! Laaja osakeyhtiö on ainoa. Siinä
ei ole mitään persoonallista. Silloin jäävät vastakkain numerot ja
inhimillisyys. — Minä olen vastahakoisesti numeroiden puolella.
ROUVA VUORENPÄÄ. Miksi on taisteltava? Miksi ei sovinnolla —?