HOVINEUVOS KARILA. Ta, ta, ta!
VELLAMO. No, mutta Ahti! — Ajattelehan, jos he todellakin tekevät lakon?
AHTI (nousee). Tehkööt! Me emme siitä kärsi. — Tehdas on käynyt, veden
vähyyden tähden, vain yhdellä koneella aina toisen puolen vuotta. Mutta
nyt on meillä niskasulku valmis, ja ylävesi kohotettu. Vastaisuudessa
voi tehtaassa käydä kaksi konetta ympäri vuoden. Pieni seisahdus ei
tule tekemään tuotantoon mitään vajausta.
HOVINEUVOS KARILA. Mutta jos lakko laajenee? jos konepajalaiset,
valimolaiset, ulkotyöläiset'—?
AHTI. Eikö mitä! Sellaista ei voi ajatella. Niinkö suureen hommaan he
pystyisivät!
HOVINEUVOS KARILA. Kuka tietää! — Te ette kai kumpainenkaan ole
lukeneet tämänpäiväistä »Kansan ääntä»?
AHTI. Minä en koskaan lue meidän sosialistisia lehtiämme.
HOVINEUVOS KARILA. Tällä kertaa olisi syytä. (Ottaa sanomalehden
taskustaan.) Siinä on erittäin mieltäkiinnittävä kirjoitus.
VELLAMO. Saanko nähdä —?
HOVINEUVOS KARILA (antaa lehden Vellamolle). Tätä ennen on jo
useammissa kirjoituksissa perätysten hyökätty meihin. Vertailevilla
numeroilla on todistettu, että meillä on alhaisimmat palkat koko
maassa. — Nyt tuossa — vaaditaan elinehtojen parantamista kautta koko
linjan — lakon uhalla.
AHTI. Se ei ole mitään uutta. Minun muistinaikani he ovat kirkuneet
samaa. Eikä siitä ole sen kummempaa tullut.
VELLAMO (lukiessaan). Loistavaa! Lennokasta!
AHTI (ivallisesti). Sepä uutta!
HOVINEUVOS KARILA. Se onkin uutta. — He eivät taistele enää
itsepuolestaan, vaan ihmisyyden puolesta. Koko aate saa tuossa
laajemman, korkeamman kantavuuden. Se innostaa, tempaa mukaansa.
AHTI. Sepä jo näyttää tehneen vaikutuksensa!
HOVINEUVOS KARILA. Sana ihmisyys on aina tehnyt minuun erityisen
vaikutuksen — suuremman kuin mikään muu sana.
VELLAMO (lukee). »— Ymmärtäkää kuolleet sankarinne! Kuulkaa mitä haudat
huutavat!»
AHTI. Kehoitus väkivaltaisuuksiin! Tietysti!
HOVINEUVOS KARILA. Ta, ta, ta! — Ei se ole sitä. — Minä melkein uskon,
että se on suurta, pyhää sotaa.
AHTI (hymähtää). Tai — suurta, keinotekoista peliä.
HOVINEUVOS KARILA. Hm! Mitä liekin! — Mutta tarkoitus on selvä:
marttyyrejä tarvitaan.
AHTI. Jotka kuolisivat — niinkö? — Minkä puolesta?
HOVINEUVOS KARILA. Totuuksiensa, ihanteittensa puolesta.
AHTI (halveksien). Luuletteko todellakin, että heillä on ihanteita?
HOVINEUVOS KARILA. Meillä niitä ainakin on — sangen vähän. Eikä voi
otaksua, että meidän vanhentunut jumaluusihanteemme kestää kamppailun
heidän ihmisyysihanteensa kanssa.
AHTI. Noh, sellainen tappio ei paljoakaan merkinne.
HOVINEUVOS KARILA. Se merkitsee luopumista parhaasta suojamuurista — ja
— jäljelle jää siinä tapauksessa ainoastaan itsekkyys. (Katsoo Ahtia.)
Itsekkyys!
AHTI. Entä korkeampi sivistys?
HOVINEUVOS KARILA. Ta, ta, ta! — Meidän sivistyksemme?! — Jonkun verran
— hyvin hiukan aivovoimistelua! Siinä kaikki! — Korkeampi sivistys!
(Yskii ja nousee kävelemään.) Korkeampi sivistys on sillä, jolla on
korkeammat ihanteet.
AHTI (ivallisesti). Meidän työväkemme on saanut herra hovineuvoksesta
vallan erinomaisen puolustajan.
HOVINEUVOS KARILA. Ta, ta, ta! — Minä vain punnitsen taistelevien
voimia ja — ja teen johtopäätöksiä.
VELLAMO (lopettaa lukemisensa). Kuka on tämä erinomainen kynä?
HOVINEUVOS KARILA (istuutuu). Minä sain tietää, että lehden
toimitukseen on astunut muuan Svante Alhoranta niminen mies. Kuka hän
on ja mistä — en saanut tietää. Joskus ennen luulen kuulleeni sen
nimen, mutta kenties erehdyn.
VELLAMO. Kuinka sanoit — Svante —?
HOVINEUVOS KARILA. Svante Alhoranta.
AHTI. Saanko ottaa tuon lehden mukaani konttoriin?
(Hovineuvos Karila nyökkää.)
VELLAMO. Tuossa!
AHTI (hymyilee). Jos miehellä todellakin on kykyä, niin katsotaanpa,
eikö voitaisi sijoittaa häntä jonnekin — konttoriin tai tehtaalle.
VELLAMO. Mitä tarkoitat?
AHTI. Katkaista hänen kynänsä.
HOVINEUVOS KARILA. Mitä se auttaisi? Ei tässä ole yksi kynä eikä yksi
mies vastuksena. — Miljoonat — miljoonat ovat tulossa. Me seisomme
kokonaan uuden elämänkatsomuksen edessä. (Nousee.) Ajattele vielä
kerran! Minun mielipiteeni tunnet. — Täällä on vähän kosteata ja —
VELLAMO. Minä saatan sinut lämpimämpiin suojiin. Toiseen kerrokseen
on vartavasten pantu tulia uuneihin.
HOVINEUVOS KARILA. Kyllä tunnen tiet. Älä vaivaa itseäsi! Menen
hakemaan äitiäsi. (Aikoo mennä, mutia kääntyy ovessa ympäri.) Aiotteko
pelottaa työväkeä — työn lopettamisella Uhmasaarella?
AHTI. Varoittaa — ehkä.
HOVINEUVOS KARILA. Ei ole hyvä nyt varoitella. Sellaiset varoitukset
vain kiihoittaisivat. (Menee.)
VELLAMO. Kuule, Ahti! — Minä luultavasti en muutakaan kaupunkiin. Anna
siis jatkaa atelieen rakentamista!
AHTI (katsoo Vellamoa). Kiihoituksen pelostako —?
VELLAMO. Nyt juuri — näin ratkaisevalla hetkellä — ole varovainen!