4.
Yö.
Liekuttivat kaikki lamput
viime vuossadan lopussa.
Kaikki kynttilät kituivat
kautta hengen valtakunnan,
kautta myös kotitupien.
Niin tuli pilkkoinen pimeä.
Yö yli kansojen.
Kamala
tähdetön, tuleton, tuima,
alkusyö maailman, rajaton,
pyhä, suuri, synnyttävä.
Ajan uuden alku-äiti.
Seisoi kaikki kansakunta
idän yössä ankarassa,
seisoi työ, elämä, askar,
aika, aattehet inehmon;
sydän tuskin sykki, keuhkot
tuskin henkeä vetivät,
vain veri suonissa punainen
soitti suurta luomisvirttä.
Niin hiljaa sarasti päivä.