Herran kansa.
Me suomalaisia olemme
ja suomalaisiks jäämme,
ken muuta meiltä tahtovi,
se erehtyypi suuresti,
me Suomen tavat pidämme
ja suomalaisen päämme.
Nää tavat suomalaisen on:
lain kuuliaisuus vankka,
työ, tyyneys, Luojaan luottamus
ja aina uusi uskallus,
kun tulee tuulet kohtalon
ja lankee sade rankka.
Tää kansa Herran kansa on,
on kansa kalliolla,
sill' onpi oma määränsä,
tää kansa ei saa epäillä,
vaan liitossaan kanss' auringon
sen täytyy luja olla.
On tähtiin kirjoitettu se:
jos tämä kansa kaatuu,
niin kaatuu portti pohjolan
ja esivahti Europan,
jää soittamatta kantele
ja laulun mahti maatuu.
Ei meidän töistä menneisyys,
ei aikakirjat tiedä.
Mit' tehty täällä suurint' on,
se tehtiin Suomen peltohon,
ja senkin uhkas synkkä syys
jo usein meiltä viedä.
Mut kestävä on Suomen mies
ja sitkeä sen selkä,
ja harmaa vaikk' on pinta sen,
niin sydän sill' on punainen
ja punainen sen kotilies,
ei pakkasta se pelkää.
Me emme usko aseisiin
ja emme kalvan kahvaan,
me uskomme vain aurahan
ja kahteen kovaan kourahan,
me uskomme vain sydämiin
ja valon työhön vahvaan.
On kerran päivä koittava,
kun Suomen suuruus tutaan,
kun mitataan sen hurmehet
ja luetaan sen kyynelet
ja valtakuntain saleissa
sen vuoksi kokoonnutaan.
Ja kerran lintu laulava
on Suomen akkunalla:
"Oi laske, laske tupahan,
ma tiedän viestin vienoimman,
jo Jumalall' on kunnia
ja rauha maailmalla."
Ja silloin Suomen enkeli
on hymyilevä hiljaa,
ja katso, musta multa se,
min kastoi kansan kyynele
nyt helmastansa kantavi
vapauden kultaviljaa.
Oi, kuulkaa, eikö Suomellein
jo suihka rauhan siipi?
Ei, ei se vain ol' tuulonen.
Mut tullos, tuuli vapauden,
niin lauluin, huiluin, kantelein
sua Suomi tervehtiipi!