Kevätkantaatti.
Terve päivä pohjolahan,
terve Suomehen suvinen aika,
terve lepikot lehtimaan,
kullan käköset helkkymään,
terve lämpimät lounatuulet,
lemmen tuulet
tuoksumaan,
veret sinertämähän,
maat vihertämähän,
taivahan auteret tanhuamaan!
Paistos armahin aurinko,
hellitä hempeä huomen!
Pitkä, pitkä on pohjan yö,
kolkko on talvi Suomen.
Kauan kattanut korpia on
härmän ja hämärän vyö,
kauan on kuura
peittänyt maan,
kauan on huurra
huokunut mieliin hallaa vaan --
paistos armahin aurinko,
hellitä hempeä pouta,
että lähtisi sydänten jää
ja silaus rintojen routa.
Suo jo lämpeni, sula on maa.
Joutukaa
kyntäjät vakoja luomaan,
vakoja suoria vapauden,
uria uusia aatteen
halki harmajan suomaan!
Joutukaa, joutukaa
kylväjät siementä tuomaan,
tietojen kylvöjä,
taitojen kylvöjä
kyntäjän uutehan uomaan!
Kyntäkää, kylväkää,
toukojen, toivojen aika on tää!
Toiveet milloin toteutuu,
milloin halla ne syö.
Nyt on Suomen toukokuu,
nyt on kynnön ja kylvön työ,
leikkuu, korjuu, kaikki muu
jääköhän Herran huomaan!
Rakas on taaton raatama pelto,
makea maammon leipoma leipä,
kova on vierahan maan kamara,
karvas kakku äitipuolen.
Kauan Suomeni pettua söi,
almuja aneli teillä,
muruja liikoja muukalaisen
kerjäsi kyyneleillä.
Mut kerran loppuvi kerjuu
ja vieraan viiltävä herjuu,
taas Suomen selkä nousta saa,
tää kansa päänsä kohottaa,
on tähkivä Väinön vilja,
on kasvava Kalevan laiho,
ja poistuva maasta on leivän puute
ja vierahan viljan kaiho.
Ei voimoa puutu pelto
ja väkevä, musta on multa,
kun taivas antavi sadetta vaan
ja lämpöä päivän kulta.
Ja Jumala armonpaistettaan
on Suomenmaalle suova,
sen nostava orahat aaltoamaan
ja laihot laajat luova,
ja soipa on sorea laulu
yli peltojen mustan mullan --
kyntäjille, kylväjille,
kylmän vainion vakoajille.
Mut tyyni on kansojen surma,
ei myrsky, ei tuulispää.
On aurinko toukojen turma,
jos kauan kestävi kaunis sää.
Poudan poika on velttous,
tyynen tyttö on saasta,
mut ukkonen ilmoja puhdistaa
ja tappaa tauteja maasta.
Ja idästä nouseva pilvi on
ja kaakosta kamala lonka,
mi taivahan lientävi
myrskysäin
ja jylisten rientävi
Suomea päin
mustana niinkuin muuri.
Ja synkkä on yö
ja ukkonen vyöryvi, salamat lyö
ja maassa on murhe suuri.
On meillä loihtu
ja laulun lunnas
ja kieli joustava,
norja lie,
siin' on noustava
kukkakunnas,
siin' on soihtu
ja siin' on tie.
Ja jälkeen yön ja ukkosen
taas taivas seijastuu
ja helmaan Suomen järvien
taas päivä heijastuu,
jo riemua soi pyhä syntymämaa,
runo Suomen vuossadan raikahtaa,
ja kautta kumpujen, vuorten
helavalkeat leimuaa!
1896,