NIILO. Täältä tulevat Klaran nunnat vielä kerran viettämään
pyhimyksen muistoa!
WINDRANK. Mitä ilveilyä se on meidän valistuneena aikanamme!
NIILO. Kuningas on antanut luvan. Sillä nähkääs rutto puhkesi ensin
Klaran seurakunnassa, ja luullaan että se on rangaistus kuninkaan
jumalattomasta teosta, pyhän luostarin hajottamisesta.
WINDRANK. Ja nyt karkoitetaan rutto virrenvärssyllä. Se mörkö mahtaa
olla laulunvihaaja; mutta enpä ihmettele jos hän pakenee heidän
käheätä rääkynäänsä.
NIILO. Voitteko sanoa kuka on tunkeutunut tähän viimeiseen pyhäkköön,
johon pyhimyksen luut tulevat siirrettäviksi luostarista!
WINDRANK. Silloin tästä nousee tappelu.
(Laulu on lähestynyt; saapuu kulkue, jossa on dominikaanimunkkeja
ja fransiskaaninunnoja, etunenässä Martti. Pysähtyvät, laulavat.
Työmiehet kolistelevat työssään, perällä.)
Cur super vermes luteos furorem
Sumis, o magni fabricator orbis!
Quid sumus quam faex, putris, umbra,
pulvis Glebaque terrae!
MARTTI (abbedissalle). Näet, sisareni, miten raiskattu on Herran
asuinsijat!
ABBEDISSA. Herra, joka meidät on jättänyt egyptiläisten käsiin, on
lunastava meidät aikanaan!
MARTTI (työmiehille). Lakatkaa työstänne älkääkä häiritkö meidän
hurskaita toimituksiamme!
TYÖVOUTI. Meillä on käsky tehdä työtä yötä päivää, kunnes tämä pesä
on hajotettu!
ABBEDISSA. Voi meitä, epäusko on tunkeutunut niin syvälle kansankin
riveihin!
MARTTI. Kuninkaan suostumuksella vietämme tätä juhlaa!
TYÖVOUTI. Olkaa hyvät!
MARTTI. Sen nojalla käsken teidän lopettaa ryskeenne! Muuten käännyn
työmiestenne puoleen, jotka olette pakoittaneet tähän häpeälliseen
työhön ja vetoan niihin, joissa vielä on jäljellä pyhyyden
kunnioitusta...
TYÖVOUTI. Sitä teidän ei pidä tehdä, sillä täällä käsken minä;
muuten voin ilmoittaa että he ovat kylläkin iloissaan kun saavat
repiä maahan nämä vanhat ampiaispesät, jotka he itse ovat saaneet
kustantaa, ja sen lisäksi vielä kiitollisia saadessaan työansiota
nälänhädän aikana! (Menee työpaikalle).
MARTTI. Unhoittakaamme tämän maailman pahuus ja hälinä ja menkäämme
tuonne pyhäkköön rukoilemaan heidän puolestaan!
ABBEDISSA. Herra, Herra, sinun pyhät kaupunkisi ovat autioiksi
tehdyt; Zion on hävitetty! Jerusalem on raunioina!
WINDRANK. Sata! Tästä ei mene kukaan sisälle!
SALALIITTOLAISET (kuorista). Vannomme!
MARTTI. Kuka on tunkeutunut kappeliin?
WINDRANK. Se ei ole enää mikään kappeli, se on kuninkaallinen
makasiini!
ABBEDISSA. Siitä syystä se jumalaton salli meidän juhlamme! (Kappelin
ovi aukee; liittoutuneet astuvat ulos, Gerdt, Olavi, Lauri,
saksalainen, tanskalainen, smoolantilainen y.m.)
OLAVI (kiivaasti). Mitä ilvettä tämä on?
MARTTI. Väistykää pyhän Klaran palvelijain tieltä!
OLAVI. Luuletteko että teidän epäjumalanne voivat loihtia pois ruton,
jonka ainoa taivaan Jumala on lähettänyt teille rangaistukseksi.
Luuletteko että nuo luusirut, joita kannatte lippaassanne, ovat
Herralle niin otollisia, että hän niiden tähden unhottaa teidän
kauheat syntinne! Pois koko iljetys! (Sieppaa lippaan abbedissalta ja
heittää avoimeen hautaan). Maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää
sinun jälleen tuleman, vaikka olkoonkin nimesi ollut Sancta Clara da
Spoleto ja vaikka olet syönyt vain kolme luotia leipää päivisin ja
öisin maannut sikojen parissa! (Nunnat parkuvat.)
MARTTI. Ellet pelkää koskea pyhyyteen, pelkää ainakin maallista
kuningastasi! Näetkö, vielä on hänessä sen verran kaikkivallan
kunnioitusta että hän pelkää pyhimyksen vihaa! (Näyttää Olaville
paperin.)
OLAVI. Tiedätkö mitä Herra teki assyrialaisten kuninkaalle, kun
tämä salli epäjumalanpalvelusta. Hän löi hänet ja hänen kansansa;
sentähden saa syytön kärsiä syyllisten kanssa! Ainoan Jumalan nimessä
minä teen lopun tästä Baalinpalveluksesta, joskin kaikki maan
kuninkaat sen sallisivat; paavi koetti myydä sieluni saatanalle,
mutta minä revin rikki välikirjan, muistatko; pelkäisinkö nyt
kuningasta, joka tahtoo myydä kansansa Baalille! (Repii rikki
paperin.)
MARTTI (seuralaisilleen). Te olette minun todistajiani, että hän
häväisee kuningasta.
OLAVI (omilleen). Te olette minun todistajiani Jumalan edessä että
olen kääntänyt hänen kansansa pois jumalattomasta kuninkaasta!
MARTTI. Kuuletteko, te uskovaiset! Tuon kerettiläisen tähden on
Herra lyönyt meidät rutolla, se oli Jumalan rangaistus, joka ensinnä
kohtasi hänen äitiänsä!
OLAVI. Kuuletteko, te paavin uskottomat! Se oli Herran rangaistus
sentähden että palvelin Sanheribia Juudasta vastaan! Minä olen tekevä
parannuksen, minä olen johtava Juudan Assyrian ja Egyptin kuninkaita
vastaan! (Kuu on noussut punaisena; näyttämölle lankee punainen
hohde. Kansa säikkyy)
OLAVI (nousee eräälle haudalle). Taivas itkee verta teidän syntienne
tähden ja epäjumalanpalveluksen -- rangaistus lähestyy, sillä kansan
päämiehet ovat vikapäät! Ettekö näe miten haudat avaavat kitansa
nielläkseen -- -- --
GERDT (tarttuu Olavia käsivarteen, kuiskuttaa hänen korvaansa ja vie
hänet mennessään; yleinen sekasorto).
ABBEDISSA. Antakaa meille takaisin meidän lippaamme, jotta lähtisimme
tästä hävityksen sijasta!
MARTTI. Maatkoon pyhimyksen luut ennemmin vihityssä maassa, kuin että
kerettiläisten saastaiset kädet niitä pitelisivät!
OLAVI. Pelkäätte ruttoa, pelkurit! Eikö teidän uskonne pyhiin luihin
ollut sen väkevämpi! (Gerdt kuiskuttaa jälleen. Kulkue on hajonnut
niin että vain muutamia on enää näyttämöllä)
OLAVI (Martille). Ole tyytyväinen nyt, teeskentelijä! Mene ja kerro
hänelle, jota palvelet, että ollaan hautaamassa maahan hopea-arkkua,
ja hän on kynsin kaivava sen esiin mullasta; sano, että kuu,
joka tavallisesti on hopeinen on muuttunut kullaksi, jotta sinun
herrasi kerrankin kohottaisi katseensa taivaalle; sano että sinun
pakanallisilla menoillasi on onnistunut kuohuttaa rehellisen miehen
viha -- (Martti seuralaisineen on mennyt)
GERDT. Jo riittää Olavi! (salaliittolaisille, paitsi Olavia ja
Lauria) Jättäkää meidät! (salaliittolaiset kuiskuttelevat mennessään)
GERDT (Olaville ja Laurille). Nyt on myöhäistä peräytyä!
OLAVI. Mitä tahdot, Gerdt, puhu suusi puhtaaksi!
GERDT (ottaa esiin erään kirjan). Teidän molempien,
jumalanpalvelijain, eteen astuu nyt kansa ripittääkseen itsensä.
Tunnustatteko valanne?
OLAVI ja LAURI. Me olemme vannoneet!
GERDT. Tämä kirja on minun hiljaisen työni tulos! Sen jokaisella
sivulla luette tuhansien valitushuudot ja huokaukset, tuhansien,
jotka olivat kyllin sokeita uskoakseen Jumalan tahdoksi sen, että
heidän tulee kärsiä yhden sortoa, jotka pitivät velvollisuutenaan
alistua ilman vapautuksen toivoa. --
OLAVI (lukee). "Olette kuuleva valituksia Norrlannin takamailta aina
Juutin salmeen saakka -- kirkon pirstaleista rakentaa aateli uusia
linnoja itselleen ja uusia vankiloita kansalle -- olette lukeva miten
kuningas myy rahasta lakia ja oikeutta, kun hän jättää murhamiehet
rankaisematta, kunhan he pakenevat suolakeittimöihin; olette näkevä
miten hän käyttää hyväkseen pahettakin, salliessaan porttojen maksaa
veroa elinkeinostaan; itse kalatkin joissa, itse merivedenkin hän on
laskenut verolliseksi; mutta siitä on tuleva nyt loppu, kansan silmät
ovat auenneet, sen mielissä käy ja kuohuu, kohta suistetaan sortajat
ja vapaus koittaa!"
OLAVI. Kuka on tehnyt tämän kirjan?
GERDT. Kansa! Ne ovat kansanlauluja; katsos, tämmöistä lauletaan
ikeen alla! Minä olen kiertänyt kaupunkeja ja kyliä; olen kysellyt
heiltä: oletteko onnellisia, tyytyväisiä? Tässä ovat vastaukset!
Olen pitänyt käräjiä! Tässä ovat päätökset! Uskotteko että miljoonat
tahdot pystyvät voittamaan yhden? Luuletteko että Jumala on
lahjoittanut tämän maan ihmissieluineen päivineen yhdelle ainoalle
mielivaltaisesti käytettäväksi, vai eikö ole luonnollisempaa että
yhden tulee tehdä mitä kaikki tahtovat?
Ette vastaa! Hyvä, te vapisette sitä ajatusta että loppu on tulossa!
Kuulkaa siis minun rippini! Huomenna kuolee sortaja ja te olette
kaikki vapaat!
OLAVI ja LAURI. Mitä sanot?
GERDT. Ette siis ymmärtäneet mitä puhuin kokouksissamme.
OLAVI. Sinä olet pettänyt meidät!
GERDT. En. Te olette vapaat. Kaksi ääntä vähemmin ei paljoa merkitse!
Kaikki on valmiina!
LAURENTIUS. Oletko ajatellut seurauksia?
GERDT. Houkkio! Juuri seurausten tähden olen tämän tehnyt!
OLAVI. Jos sinä olisit oikeassa, Gerdt! Mitä sanot, Lauri?
LAURENTIUS. Minä en syntynyt käymään eturinnassa!
OLAVI. Kaikki ovat syntyneet käymään eturinnassa, mutta kaikki eivät
tahdo uhrata lihaansa!
GERDT. Vain se, jolla on rohkeutta tulla nauretuksi ja pilkatuksi,
käy eturinnassa. Mitä merkitsee heidän vihansa, heidän kuolettavaan
nauruunsa verraten?
OLAVI. Jos se ei onnistu?
GERDT. Sekin on uskallettava! Te ette tiedä että Tuomas Münzer on
perustanut Mühlhauseniin uuden hengellisen valtion, ette tiedä, että
koko Europpa on kapinassa. Kuka oli Dacke ellei sorrettujen puoltaja!
Mitä ovat taalalaiset kapinoidessaan tehneet muuta kuin puolustaneet
vapauttaan häntä vastaan, joka rikkoi valat ja vakuutukset. Sen hän
saa tehdä rankaisematta, mutta kun talonpojat puolustavat itseään,
huudetaan heti kapinaa ja kavallusta!
OLAVI. Tähän sinä tahdoit johtaa minut, Gerdt!
GERDT. Eikö virta ole sinua kuljettanut myötään! Sinä tahdot, mutta
et uskalla; huomenna räjähtää miina suurkirkossa; se on oleva
kansalle merkki nousta ja valita itselleen mieluinen hallitsija!
OLAVI (koputtaa kirjan kanteen). Jos se on kaikkien tahto, ei kukaan
voi sitä estää! Gerdt, salli minun viedä tämä kirja kuninkaalle ja
osoittaa hänelle mikä on hänen kansansa tahto ja hän on tunnustava
sen oikeaksi.
GERDT. Lapsi! Hän säikähtää hetkeksi, ehkä palauttaa jonkun
hopeatuopin jollekin kirkolle; sitte kohottaa hän kätensä päin
taivasta ja sanoo: Ei ole minun omasta tahdostani, että istun tässä
tekemässä teille vääryyttä, vaan Jumalan tahdosta.
OLAVI. Tapahtukoon siis Jumalan tahto!
GERDT. Kuinka!
OLAVI. Hän kuolkoon, jotta kansa eläisi. Murhaaja, kiittämätön,
kavaltaja on oleva minun nimeni, mutta olkoon! Minä uhrasin kaiken,
kunnian ja omantunnon ja uskollisuuden -- voinko antaa enemmän näille
kurjille, jotka huutavat vapauttajaa. Menkäämme ennenkuin alan katua!
GERDT. Jos katuisitkin, on se jo myöhäistä. Sinä et tiedä että Martti
on vakooja; kapinanyllyttäjien tuomio on ehkä jo langetettu!
OLAVI. Hyvä, minä en ole katuva, ja miksi katuisin tekoa joka on
Jumalan tuomiopäätöksen toimeenpanoa. Eteenpäin, Herran nimessä!
(menevät)
PORTTO (on tullut näyttämölle, langennut polvilleen erään hautakummun
eteen, jolle hän kylvää kukkiaan). Oletko kurittanut minua nyt
tarpeeksi, Herra, jotta voit antaa anteeksi?
KRISTIINA (tulee kiireesti). Sanokaa, rouva, oletteko nähnyt mestari
Olavia?
PORTTO. Oletteko hänen ystävänsä vai vihamiehensä?