OLAVI. Minun äitini on kuollut, Kristiina!
KRISTIINA (lähestyy Olavia lempeänä vaan kylmän osaaottavana, ojentaa
otsansa suudeltavaksi). Valitan suruasi, Olavi! (Menee.)
(Vaitiolo. Lauri ja Olavi katsovat ensin Kristiinan jälkeen,
senjälkeen toisiinsa.)
LAURENTIUS. Veljenäsi ja ystävänäsi pyydän Olavi: älä riehu, kuten
olet tehnyt.
OLAVI. Tunnen tuon puheesi! Se, joka on pannut kirveen puun juurelle
ei hellitä, ennenkuin puu sortuu. Kuningas on pettänyt yhteisen
asiamme, minä otan sen nyt ajaakseni.
LAURENTIUS. Kuningas on viisas!
OLAVI. Hän on ahne, petturi ja aatelinsuosija. Ensin hän käyttää
minua koiranaan, sitte potkaisee minut luotaan!
LAURENTIUS. Hän näkee kauemmaksi kuin sinä! Jos sinä menisit kolmelle
miljoonalle ihmiselle sanomaan: teidän uskonne on väärä, uskokaa
mitä minä sanon, luuletko mahdolliseksi että he siinä hetkessä
heittäisivät pois koko sisimmän elämänsä vakaumuksen, joka heitä
on tukenut iloissa ja suruissa? Ei, huonostipa olisi laita sielun
elämän, jos niin helposti kävisi heittäminen kaikki vanha menemään.
OLAVI. Asia ei ole niin! Koko kansa epäilee, pappien joukossa on
tuskin yhtäkään, joka tietäisi mitä hänen on uskominen, jos hän
edes uskoo mihinkään; kaikki on valmiina uutta varten, mutta syy
on teissä, te heikot, jotka ette uskalla ottaa omalletunnollenne
epäilyksen herättämistä siinä, missä vain on heikko usko jäljellä!
LAURENTIUS. Varo itseäsi, Olavi. Sinä tahdot olla Jumala.
OLAVI. Niin, on pakko, sillä hänen ei enää ole tapana astua meidän
joukkoomme!
LAURENTIUS. Sinä revit repimistäsi, Olavi, niin että kohta on kaikki
revittynä, vaan kun sinulta kysytään mitä sinä annat sijaan, vastaat
vaan "ei sitä", "ei sitä", mutta et koskaan "sitä".
OLAVI. Houkka! Luuletko että ihminen voi antaa toiselle uskon. Onko
Luther antanut jotain uutta? Ei, hän on vain repinyt pois verhot,
jotka estivät valoa! Se uusi, jota minä tahdon, on epäilys vanhaa
kohtaan, ei siksi että se on vanhaa, vaan koska se on mädännyttä.
LAURENTIUS (osoittaa äitiä).
OLAVI. Minä tiedän mitä tarkoitat! Hän oli liian vanha, ja minä
kiitän Jumalaa siitä että hän kuoli! Oi, nyt olen vapaa, nyt vasta;
se oli Jumalan tahto!
LAURENTIUS. Sinä olet järjiltäsi, tahi olet sinä huono ihminen!
OLAVI. Älä nuhtele minua! Minä kunnioitan äitini muistoa kuten sinä,
vaan ellei hän olisi kuollut nyt, en tiedä miten paljon olisin
suostunut uhraamaan! Veli, oletko keväisin nähnyt kuinka menneen
vuoden lehtikerros peittää maata ja uhkaa tukehuttaa uudet taimet,
jotka pyrkivät valoon? Miten ne tekevät? Joko ne työntävät syrjään
kuivat lehdet tahi kasvavat niiden puhki, sillä ylöspäin niiden
täytyy.
LAURENTIUS. Sinä puhut osaksi totta!... Olavi, kirkon lakeja
sinä olet rikkonut laittomuuden ja sekasorron aikoina; mikä
silloin sai jäädä silleen, on nyt rangaistavaa; älä pakoita
kuningasta esiintymään huonompana kuin mitä hän on; älä pakoita
lainrikkomuksillasi ja vallattomuuksillasi häntä rankaisemaan miestä,
jolle hän tunnustaa olevansa kiitollisuudenvelassa!
OLAVI. Vallattomuutta on hänen hallituksensa; hänen tulee
oppia sietämään sitä muissakin! Sanoppas: sinä olet kuninkaan
palveluksessa? Sinä aiot estää minua?
LAURENTIUS. Aion.
OLAVI. Olemme siis vihollisia! Minä tarvitsen vihollisia, sillä
vanhat ovat menneet!
LAURENTIUS. Olavi, veri...
OLAVI. Sitä en tunne muuta kuin mikä on sen alku: sydän!
LAURENTIUS. Sinä itkit kuitenkin äitiämme!
OLAVI. Heikkoutta, ehkä myös vanhaa kiintymystä ja kiitollisuutta,
mutta ei verta! Mitä merkitsee veri.
LAURENTIUS. Sinä olet hyvin väsynyt, Olavi.
OLAVI. Niin, olen uuvuksissa, olen valvonut koko yön!
LAURENTIUS. Tulit niin myöhään!
OLAVI. Olin poissa kotoa.
LAURENTIUS. Sinun työsi pelkää päivänvaloa!
OLAVI. Päivänvalo pelkää minun työtäni!
LAURENTIUS. Varo itseäsi vääriltä vapauden apostoleilta.
OLAVI (taistellen unta vastaan). Sinun lauseessasi on sovittamaton
ristiriita! Älä puhu minulle, minä en enää jaksa. Olen puhunut niin
paljon kokouksessa -- -- -- niin, se on tosi, sinähän et tiedä meidän
liitostamme. Concordia res parvae crescunt -- me viemme perille
uskonpuhdistuksen -- Gerdt on kaukonäköinen mies -- minä olen niin
pieni hänen rinnallaan. Hyvää yötä, Lauri. (Hän nukahtaa tuolilleen.)
LAURENTIUS (katselee häntä myötätuntoisesti). Veli raukka! Jumala
sinua suojelkoon! (Kuuluu koputus portilla.) Mikä se on! (Menee
akkunaan.)
GERDTIN ÄÄNI. Avatkaa Herran nimessä!
LAURENTIUS (menee ulos). Ei kai ole hengenhätää, isä Gerdt!
GERDTIN ÄÄNI. Päästäkää sisään Jumalan tähden!
KRISTIINA (tulee kädessään vaippa). Olavi! Kuka koputtaa? Hän nukkuu!
(Käärii vaippansa Olavin harteille.) Miksi en minä ole uni, että
pakenisit minun luokseni, kun olet taistelusta uupunut! (Kuuluu
raskaiden vankkurien jyrinää; ne pysähtyvät talon edustalle.)
OLAVI (hätkähtää). Onko kello jo viisi!
KRISTIINA. Se on vasta kolme!
OLAVI. Eikö se ollut leipurirattaiden jyrinä?
KRISTIINA. En tiedä! Mutta ne kulkevat kevyemmin! (Menee akkunaan.)
Katsos, Olavi. Mitä tämä tietää?
OLAVI (menee akkunaan). Pyövelinrattaat! Ei, ne eivät ole
pyövelinrattaat.
KRISTIINA. Ruumisvaunut!
LAURENTIUS. Rutto!
KAIKKI. Rutto!
GERDT. Rutto on puhjennut kaupungissa. Kristiina, lapseni, lähde
tästä talosta, kuolemanenkeli on pannut merkkinsä sen porttiin.
OLAVI. Kuka on lähettänyt rattaat?
GERDT. Se, joka portille on piirtänyt mustan ristin! Ruumiit eivät
saa hetkeksikään jäädä taloihin.
OLAVI. Martti on se kuolemanenkeli! Kaikki on siis valetta.
GERDT. Katso akkunasta, näet että rattaat ovat täynnä! (Koputusta
portille.) Kuuletko, siellä odotetaan.
OLAVI. Ilman hautausta. Ei, se ei käy.
LAURENTIUS. Ilman ulkonaisia menoja, Olavi!
GERDT. Kristiina, lähde minun kanssani tästä kauhun asunnosta, minä
vien sinut kaupungin ulkopuolelle, terveellisempään paikkaan.
KRISTIINA. Nyt seuraan minä Olavia! Jos sinä, isäni, olisit
rakastanut minua vähemmän, olisit tuottanut minulle vähemmän pahaa!
GERDT. Olavi, sinä jolla on valta, käske hänen seurata minua!
OLAVI. Kerran vapautin hänet sinun vallastasi, itsekäs, takaisin hän
ei tule koskaan.
GERDT. Kristiina, lähde ainakin tästä talosta!
KRISTIINA. En askeltakaan, ennenkuin Olavi käskee!
OLAVI. Minä en käske sinua mihinkään, Kristiina, muista se!
(Ruumiinkantajat tulevat).