"Ah, veljeni, missä on meillä nyt hoiva!
Vaan itkumme täällä on iäti soiva:
Poissa on peltomme, tavaramme,
Me vieraassa maassa nyt vaikerramme.
Ah, päivin huokaan, öin uneksin,
Ett' tyhjä on lupaus Abrahamin!"
LAURENTIUS (tällä välin tullut). Mitä sinä teet, veli?
OLAVI. Minä leikin!
LAURENTIUS. Leikit?
OLAVI. Niin! Leikin pientä komediaa Israelin lapsista ja Baabelin
vankeudesta!
LAURENTIUS. Eikö sinulla ole parempaa tehtävää? Suurempi työ odottaa
sinua!
OLAVI. Olen liian nuori vielä!
LAURENTIUS. Älä sano itseäsi liian nuoreksi!
OLAVI. Ei, sillä niitä on ilmankin tarpeeksi, jotka sitä huutavat!
LAURENTIUS (kehittää auki paperikäärön, jonka on ottanut esiin;
tarkastaa hetken Olavia; lukee:) "Ja Herran sana tapahtui Jeremialle;
Minä tunsin sinun jo ennen kuin minä sinun valmistin äitis kohdussa,
ja pyhitin sinun ennen kuin sinä äidistäs synnyitkään, ja panin sinun
kansain propheetaksi.
"Mutta Jeremias sanoi: Voi Herra, Herra! katso, en minä kelpaa
saarnaamaan; sillä minä olen nuori.
"Niin Herra sanoi: älä sano: minä olen nuori; mutta sinun pitää
kaikkiin niihin menemän, kuin minä sinun lähetän, ja puhuman kaikkia,
kuin minä sinulle käsken.
"Ja katso, minä teen tänäpänä sinun vahvaksi kaupungiksi, rauta
patsaaksi ja vaskimuuriksi koko maassa, Juudan kuninkaita ja hänen
ruhtinoitansa vastaan, hänen pappejansa ja maan kansaa vastaan.
"Ja he sotivat sinua vastaan, ei kuitenkaan heidän pidä sinua
voittaman: sillä minä olen sinun tykönäs, sanoo Herra, vapahtamassa
sinua!"
OLAVI (hypähtää pystyyn). Niinkö Herra sanoi?
LAURENTIUS (jatkaa). "Niin vyötä nyt sinun kupees, nouse ja saarnaa
heille kaikki, kuin minä sinua käsken."
OLAVI. Miksi et _sinä_ lähde?
LAURENTIUS. Minä olen liian vanha.
OLAVI. Sinä olet pelkuri!
LAURENTIUS. Niin, sillä minussa ei ole sitä voimaa; mutta sinussa on
-- Jumala antakoon sinulle nyt uskon.
OLAVI. Ah niin, kerran minussa paloi uskon liekki ja se paloi
kirkkaasti, mutta munkit sen sammuttivat vihkivesillään, kun he
tahtoivat manata perkeleen ulos ruumiistani!
LAURENTIUS. Se oli olkea, jonka piti roihuta loppuun; mutta nyt on
Herra sytyttävä rovion, joka polttaa filistealaisten laihon. Joko
tiedät mitä tahdot, Olavi?
OLAVI. En, mutta tunnen tukehtuvani kun ajattelen tätä kurjaa kansaa,
joka huokaa vapautustaan. He huutavat vettä, elävää vettä, mutta ei
ole ketään, joka voisi heitä virvoittaa.
LAURENTIUS. Hajoita ensin maahan tämä vanha laho rakennus, sen sinä
voit! Herra itse on rakentava heille uuden!
OLAVI. Mutta silloin he joksikin aikaa jäävät taivasalle!
LAURENTIUS. Hengittäväthän ainakin raitista ilmaa!
OLAVI. Vaan riistää usko kokonaiselta kansalta; he jäävät epätoivoon!
LAURENTIUS. Niin, he jäävät epätoivoon.
OLAVI. Mutta he kiroavat minut, häpäisevät minut, vievät ylimmäisten
eteen!
LAURENTIUS. Pelkäätkö sinä?