Aikain alussa taikka ainakaan heti sen jälkeen ei ymmärretty
muulla tavoin päästä omistamaan sitä, mikä oli toisen omaa ja jota
tahdottiin itselle, kuin lyömällä kuoliaaksi tai ainakin rökittämällä
pahanpäiväiseksi omistaja ja ottamalla se väkivallalla. Tämä oli
tavaranvaihdon eli kaupan kaikkein ensimmäisin muoto ja sitä
nimitettiin _omankädenkaupaksi_.
Mutta ihmiskunta lisääntyi, kuoliaiksi lyödyillä oli sukulaisia,
seuraystäviä ja viiratovereita, jotka koettivat kostaa heidän
kuolemaansa, ja ihmisten tappamisesta alkoi olla hankaluuksia,
sittenkin vaikka oli kuinka väkevä. Silloin pisti jonkun älyniekan
päähän antaa tuon halutun tavaran omistajan elää ja tehdä hänen
kanssansa sellainen suostumus, että antaa hänelle jotakin sijaan:
karhunnahan vasikasta, vakallisen rukiita hameesta j.n.e. Siten oli
alkanut vapaa tavarainvaihto ja sitä nimitettiin yksinkertaisesti vaan
_kaupaksi_.
Mutta ihmisellä saattaa olla omistamisen halu ja himo lähimmäisensä
tavaroihin, vaikkei hänellä ole mitään millä vaihtaa. Silloin alkoivat
nuoret yrittelijäät miehet valita itselleen vaimoja vanhempain herrain
tyttäristä, joilla oli sellaisia tavaroita, jotka heitä viehättivät, ja
tinkiä itselleen jonkun osan irtaimesta kaupantekijäisiksi. Tämä oli
_naimiskauppaa_.
Avioliitto tuli nyt kaikkien noiden kolmen liiketavan keskustaksi ja
sen kehystässä harjoitetaan vielä sekä kauppaa, naimiskauppaa että
"omankädenkauppaa".
Viimein alkoi tuntua hankalalta pistää lammas taskuun lähtiessä
ostamaan rintaneulaa tai ottaa härkä kainaloon mennessä hankkimaan
itselleen uutta nuttua. Silloin joku nero keksi tuon tavaroitten
sijasta käytettävän välikappaleen, jota sanotaan "rahaksi".
Enpä oikein tiedä, mitä siitä miehestä olisi sanottava. Hänen
keksintönsä ei ole epäkäytännöllinen, mutta se on matkaansaattanut
paljon harmia ja hiukan verran hyötyä.
Raha eroaa kolerasta, hammaskivusta ja kurkkumädästä siinä, että
nuo viime mainitut Vaivaavat meitä enimmän silloin kun meillä niitä
on, mutta raha eniten, kun meillä ei sitä ole. Taitava lääkäri voi
vapauttaa meidät kaikista noista neljästä vammasta.
Rahalla saadaan ehdottoman varmasti kaikkea, mitä tämän maan päällä on,
paitsi neljää pikku asiaa, nimittäin terveyttä, onnea, rakkautta ja
virheetöntä hevosta. Kumminkin on raha aina hyvänä apukeinona näiden
hankkimisessa, ja niiden _vastikkeita_ voidaan aina saada rahalla
s.o. nautinnoita terveyden asemesta, päihtymystä onnen asemesta,
rakastajatar ja vaimo rakkauden asemesta ja viisi sataa rautatietä
hyvän hevosen, asemesta.
Luojaamme ajatellaan eniten kun ollaan hädässä, rahaa, kun sitä ei ole
ja ruokaa, kun on kulunut kauvan siitä kun sitä viimeksi nähtiin.
Se, jolla on taitoa pitää rahaa arvossa, kun sitä on hänellä ja
ylenkatsoo sitä, kun hänellä ei sitä ole, pääsee tavallisesti pitkälle
tässä maailmassa.
"Häälyväisyyksiä" rahamarkkinoilla on tavallisesti sangen vaikea
seurata, niin paljon voi kumminkin sanoa, että kun jonkun pankin
osakkeet antavat yksitoista prosenttia, johtajat ovat mukana jossakin
isänmaallisessa liitossa ja kassanhoitaja kuuluu liittokuntaan,
silloin toinen kirjanpitäjäkin pääkonttorissa Voi olla kelpo kosija
vaatimattomalle tytölle.
"Pankki" on laitos, joka laskee ulos seteleitä ja panee "sisään"
vekselinväärentäjiä.
Valtakunnan vakavaraisin pankki on valtiopankki. Eipä kumminkaan ole
syytä olla pahoillaan, jos on ainoastaan saatavaa kaikissa noissa
muissa. Valtakunnan suosituin pankki on ostronbanken [osterimatalikko.
Sanasutkaus. S.m.] Länsirannikolla.
"Yksityistä pankkia" on käytetty sangen paljon ja kauvan tässä maassa.
Ennen oli se siinä, että jossakin siistimmässä laitoksessa kutsuttiin
etehiseen saamaan joltakin tuttavalta selkäänsä.
"Agiolla" merkitään eroitus miljoonanomistajan vekselihyväksymyksen ja
panoraamannäyttäjän lupauksen Välillä makson suorittamisesta, sitten
kun hän saapuu paikkakunnalle.
"Vekseli" on soikea paperi lyhyeksi ajaksi, johon on parempi kirjoittaa
pitkittäin kuin poikittain.
"Valuutta" on pätevä korvaus, joka saadaan etukäteen maksetusta
rahasummasta. "Liikkuvilla valuutoilla" ymmärretään kilpa-ajohevosia ja
mahtavia vävyjä rikasten kauppiasten taloissa.
Halu ja tarve saada rahoja suorittamatta valuuttaa lisääntyy
sivistyksen mukana. Tämä luonnontarve se on synnyttänyt sen
liike-ilmiön, jota nimitetään "lainaksi", ja jota pankeissa ja
liikemiesten kesken ei koskaan ilman "vakuutta" harjoiteta. Kumminkaan
ei vakaa esiintyminen ole kylliksi. Mutta "nimellä", yhden tai kahden,
joilla ei mitään ole, luonnistuu kyllä, jos sinulla itselläsi on saman
verran kuin heilläkin.
Se, joka yrittää "ottaa ulos" rahaa pankista niinä aikoina, jolloin
pankki ei ole auki, "pannaan itse sisään".
Rahaa voidaan saada myöskin "panttia" vastaan. Mutta saada lempeä
tarjoamalla vastaan ennen saatuja lemmenpantteja on mitä toivottomimpia
yrityksiä.
Nuoret miehet, joilla ei ole mitään hyödyllisempää tehtävää, "avaavat
jonkun liikkeen". Menettely siinä riippuu pää-asiallisesti siitä, mille
vuorokauden ajalle tahtoo asettaa liikeaikansa. Öiseen aikaan tarvitaan
vaan salalyhty ja kelpo tiirikka. Mutta jos liike on avattava päivällä,
on katsottava, että saa luottoa jossakin ei järin kiivasluontoisella
tukkukauppiaalla.
Liike-elämän nurjalla puolella näkyy yksi ja toinen pimeä kohta.
Kun halpa-arvoinen mies törkeällä tavalla kähveltää jonkun pienen
summan, sanotaan sitä "varkaudeksi".
Mutta kun joku hieno mies kekloittelee sukkelalla tavalla itselleen
suuret summat, niin sanotaan sitä "asioitsemisälyksi".
Sitä ajaneroitusta, mikä on sen hetken välillä, kun halutaan saada
jokin tavara, ja sen hetken, jolloin tarvitsee yrittää valehtelemalla
päästä sitä maksamasta, sanotaan "luotoksi". S Raakoja, hävyttömiä
ihmisiä, jotka eivät suo lähimmäisensä elää, jotka onnettomuuden
hetkellä urkkivat toisten talouskirjoja ja ovat laukeamaisillaan
inhosta ja halpamaisuudesta, sanotaan yhteisellä nimellä "velkojiksi".
"Konkkurenssiksi" sanotaan sitä, kun joku nuori, yrittelijäs
talonpoikaisrenki avaa puodin ja ostaa kankaita viidellä markalla
metrin ja myy niitä neljällä. Kun tätä konkkurenssia on kestänyt jonkun
aikaa, päättyy se "konkurssilla". Konkurssin kestäessä on kaikki
konkkurenssi paikkakunnan ammattiveljien puolelta mahdotonta.
"Loppuunmyynnillä" ymmärretään sitä, että liikemiehen unelmat
vanhentuneiden tavarain myymisestä hyväin tavarain hinnalla toteutuvat.
"Akortiksi" nimitetään sitä, kun velalliset ja velkojat sulautuvat
suloiseen sopusointuun nylkeäkseen oikeuden valvojilta muut
toimituspalkkiot.
"Säästöpankin" tehtävänä on säästää pitäjään mahtimiehiä Vaivautumasta
kaupunkiin lainaamaan rahaa ja valmistaa "hoitajan" paikkoja oman
pitäjään lapsille, jotka lukutiellä ovat horjahtaneet pois kiskoilta.
"Vekselinmakso-päivät" ovat kriitillisiä ensiluokkaisia Falbinpäiviä.
"Diskontto" on se ainoa osa jostakin vekselimäärästä, josta pankki voi
olla varma, ettei sitä menetä.
"Väärät paperit" ovat tavallisesti "hyviä papereita", vaikka
lainanottaja olisikin rutiköyhä, sillä hän tietää, että ellei paperia
lunasteta ulos, niin ajaa hän itse sisään.
"Pesäerolla" ymmärretään vaimon oikeutta saada nauttia ilman maksua.
"Oikeuden valvoja" on virka, jonka perustamisen on aiheuttanut epäluulo
toimitsijoita kohtaan, että yksin voisivat mielinmäärin tyhjentää
konkurssipesän.
"Faktuura" on paperi, joka näyttää maakauppiaalle, minkä verran hän oli
päissään kauppamatkustajan viime kertaa ollessa hänen luonaan.
"Hinnanalennus" on eroitus sen rajan välillä, johon asti on _tahdottu_
nylkeä lähimmäistänsä ja sen, johon asti hän on _sallinut_ nylkeä
itseään.
Ennen maailmassa käytettiin sitä myöskin hyvin edullisesti, kun
oltiin tekemisissä epäpätöisten ihmisten kanssa. Silloin myytiin
esim. 70 prosentin alennuksella, pidettiin huoli siitä että saatiin
netto, valvottiin brutto konkurssissa, saatiin siitä 30 prosenttia
jako-osuutta ja oltiin katos'alla.
"Prokura" on jotakin, jonka vaimo antaa miehelleen, kun hän viimeisen
konkurssin tehtyään alkaa uudestaan harjoittaa kauppa-asioita.
"Komppanjuuni" on otus, jota kirjailijat käyttävät kauppahuoneen
esimiehen vaimon viettelijänä.
"Kirjanpidoksi" nimitetään sitä kun joku taloudelliseen rappiotilaan
jouduttuaan vie kladdikirjansa eräälle hoikalle miehelle, joka
kuukauden kuluessa muodostaa "laissa säädetyt kaupanpitokirjat"
kolmen tai neljän vuoden ajalta. Vähintäinkin yksi sellainen kyky on
jokaisessa kaupungissa olemassa.
"Tilinpäätös" on jotakin, jota ei koskaan uskalleta näyttää. Jos se on
ruma, niin silloin meluavat velkojat, jos se on kaunis, niin silloin
tekee takseerauslautakunta tyhmyyksiä.