Onko itsemurha ylimalkaan mikään luvallinen teko, siitä tahdon
mieluimmin olla lausumatta ajatustani. Jos yleensä on sääntönä,
ettei ihmisellä ole oikeutta vallita mitään muuta kuin minkä itse on
hankkinut itselleen, niin olisi itsemurha suuri vääryys, sillä elämää
ei ole kukaan itselleen antanut.
Ja kun tämä ei tahdo olla mikään filosofillinen tutkistelemus
itsemurhasta, vaan ainoastaan käytännöllinen, teknillinen avustus
toimituksen suorittamisessa, niin voimme huoleti jättää itsemurhan
oikeusperusteet huomioonottamatta, ja sitäkin enemmän, kun useimmat
itsemurhantekijät tavallisesti ovat jo ennen osoittautuneet olevansa
sangen ennakkoluulottomia ja hyvin vähän uskonnollisia.
Lähdemme siis siitä otaksumisesta, että sinä varmasti olet päättänyt
tehdä pikku itsemurhan ja ettei mikään voi tätä sinun päätöstäsi
järkyttää.
Ainoastaan sillä edellytyksellä saat lukea kauvemmas; muussa
tapauksessa pitää sinun hypätä pari lehteä ylitse kirjassa. Olet
silloin tosin menettänyt jonkun osan kirjan sisäänosto-hinnasta, mutta
olet pelastanut henkesi.
Siis, hyvät naiset ja herrat itsemurhaajat, kun nyt olemme jääneet
keskenämme, tahdomme tutkia, mitä teidän itsemurhassanne on tehtävä.
Ensimmäisintä ja parasta ja viisainta siinä on lykätä se tuonnemmaksi.
Elämä on muuttumatonta ja olosuhteet vaihtelevat ja monissa asioissa
ei hoppu ole hyväksi. Ensinnäkin: mikä on syynä itsemurhaanne?
Pätevintä itsemurhassa on hyvä syy. Yksi syy, jonka maailma helpoimmin
hyväksyy, on se, että tyttö, jota rakastatte, menee jonkun muun
mieshenkilön kanssa naimisiin. Se varmaan onkin sangen ikävää, ja jos
sinä siitä syystä päätät mennä kuolemaan, niin ei siitä ole juuri sen
erinomaisempaa sanomista.
Mutta malta! Älä heti kuole! Jotakin inhimillistä saattaa tapahtua
hänen miehelleen ja sinä voit saada tuon rakastettusi naisen jälleen,
rikkaampana, kehittyneempänä, tutustuneempana miehiseen kehnouteen
ja kiitollisempana sinun hyvistä ominaisuuksistasi, tottuneempana
taloustoimiin, taitavampana keittämään, säästäväisempänä kuin konsanaan
ennen. Jos se on hänen kauneutensa, johon olit enimmän kiintynyt,
niin odota vähän; se ehkä on hyvinkin pian tiessään ja sinusta tuntuu
kaipaus vähemmän katkeralta joka kerta kun näet hänet jälleen. Jos se
oli hänen rikkautensa, jota rakastit, niin on sinulla vielä suurempi
syy odottaa, sillä kymmenestä rikkaasta tytöstä yhdeksän papat tekevät
konkurssin ennenkun viisi vuotta on kihlauksesta kulunut.
Nuoruudessani minä olin sangen köyhä eikä minulla ollut tarjota mitään
rakastetulle naiselle, paitsi korkeintaan joku ajoretki tai puolen
naulaa konvehtia silloin tällöin. Tosin olin sangen kaunis, mutta en
kumminkaan niin erinomainen, että tytöt sen vuoksi olisivat tahtoneet
odottaa minua nuo 10 tai 15 Vuotta, joiden kuluttua minä heidän
laskelmiensa mukaan kykenisin hankkimaan tarpeelliset keittoastiat
y.m. Sentähden ajelivat he minun hevosissani ja syödä maiskuttelivat
makeisiani ainoastaan niin kauvan kun tuli joku muu minua arvokkaampi
mies ja nai heidät, jolloin he kutsuivat minut teltanpitäjäksi häihinsä.
Minä tunsin heti, että minun täytyi kuolla, mutta samalla ajattelin
aina: Sinun pitää odottaa, kunnes saat nähdä, minkälaisia tyttöjä tuo
uskoton saa. Ehkä niistä tulee yhtä rakastettavia kuin äitikin, ja
sill'aikaa kun odottelet kuolemaa, voit sinä edistyä hiukan, niin että
sinustakin tulee auttavat naimiskaupat.
Se on tuo ajatus, joka on pelastanut minun henkeni, sillä ennenkun tuon
rakastetun tyttöset ehtivät käydä rippikoulun, olin minä jo kauvan
ollut naimisissa.
Jos se on taas kukkaro, joka kuristaa, niin odota aina ensimmäistä
arpomista Unkarin kuninkaan luokka-arpajaisissa ennenkun
kuolet. Miltähän tuntuisikaan henkenä leijaella ja saada käsiinsä
sanomalehtinumero, jossa sinun nimesi olisi 200,000 edessä?
Otaksukaamme kumminkin että kaikki ylöslykkäys on lopussa ja että se
hetki on ehdottomasti lyönyt, jolloin sinä menet lopettamaan itsesi.
Ensinnäkin on hankittava hyvä paikka. Vähänkin hienotunteinen mies
tai nainen ei koskaan ammu itseään tai hirttäydy asuinhuoneissaan.
Ei sovi hienon naisen tai herrasmiehen veristää sohvaa, roiskuttaa
remmeleitänsä tapeeteille eikä vivuta itseään katto-orsiin niinkuin
mitäkin sianliikkiötä. Eikä yleväluontoinen ihminen mielellään makaa
arsenikista pöhöttyneenä vuoteellaan, kun palveleva sisar aamusella
tulee lapikkaita noutamaan.
Pyydän eräällä esimerkillä saada valaista, kuinka kauheita,
kauvas vaikuttavia seurauksia siitä voi olla, kun itsemurhalla
saastuttaa jonkun asuinhuoneen. Eräällä maatilalla Savossa asui
1850-luvulla muuan kruununvouti, jolla ei ollut koskaan tapana maksaa
kirjureilleen mitään palkkaa eikä antaa ruokaakaan. Ne kirjurit,
jotka olivat nuoriamiehiä, tulivat kumminkin pulskasti toimeen ja
ravitsivat mainiosti itseänsä nuoleskelemalla mustetta sormistaan ja
hengittämällä kruununvoudin rasvaisen yönutun tuoksuja. Mutta muuan
heistä, jolla oli vaimo ja seitsemän lasta, suuttui ja hirttäytyi
housunviilekkeisiinsä vinttikamarissa, kuoli ja haudattiin, vaikka
vaan puolijuhlallisuuksilla. Myöskin kruununvouti kuoli ja haudattiin,
ja mitä herrat sitten yhtyessänsä sanoivat toisilleen, sitä en tiedä.
Mutta talo myytiin eräälle herrasväelle, jolla oli pikku tyttöjä, ja
vinttikamariin sijoitettiin kotiopettajatar.
Silloin alkaa tuo heittiö, hirttäytynyt kirjuri, joka eläessään oli
niin kaino, että meni pihalle ja piilottautui nurkan taakse, kun tunsi
että häntä rupeaa aivastuttamaan, ihan kursailematta kuljeskella
henki- eli n.s. astraaliruumiissa kotiopettajattaren huoneessa öillä
ilman takkia ja liiviä ja housunviilekkeet kaulahuivina, ja ilvehtii
ja vetää peitosta. Kotiopettajatar, joka oli hieno tyttö, peljästyi
pahanpäiväisesti ja sai tietoonsa hirttäytymisjutun, jonka jälkeen
hän ei enää silmiänsä uneen ummistanut siellä. Uutta paikkaa hän ei
saanut, toista huonetta ei liioin, vaan meni epätoivoissaan naimisiin
eräälle raa'alle ja sivistymättömälle jolkille Iisalmen tienoilta ja
etsiskelee nyt itse sopivaa nuoransilmukkaa ja hyvää hirsipuuta.
Ja kukahan tahtonee killua puussa, alttiina kärpäsille ja muurahaisille
ja muille lentäville ja mateleville elikoille taikka maata vesakossa
suuruksena ketuille ja muille pedoille?
Ja sitten kun sain kuulla, mitä ihmiset sanoivat ystävästäni Joonas
Marjasesta, joka hukuttautui keväällä, niin minä varoitan jokaista
sammuttamasta huoliansa ja henkeänsä aaltojen kylmässä sylissä. "No
sen nyt tiesikin, maa ei ole koskaan tahtonut oikein pysyä hänen
jalkainsa alla", sanoi yksi. "Valaa vedellä päätänsä oli Joonaksen
erikoistaito", tuumaili toinen. "Onko kukaan kuullut, että Marjanen
olisi koskaan nauttinut vettä ilman konjakkia?" kysäsi kolmas. "Se oli
kai ensimmäinen kerta, kun se hutilus on mennyt asiaan pohjia myöten!"
huudahti neljäs j.n.e.
Mitä itsemurhan paikkaan tulee, niin huomaamme siis, että jos karttaa
sitä tekemästä sisällä huoneessa, ulkona maalla tai vedessä, soveltuu
siihen melkein mikä paikka hyvänsä.
Nyt tavasta. Tässä jos missään pätee tuo, että "kaikki tavat ovat hyvät
paitsi ikävät", ja ikävyys on sangen vaikea poistaa itsemurhasta.
Kaikki nuo yleisimmät tavat: puukko, ampuma-aseet, nuora, vesi ja
myrkky tärvelevät meitä enemmän tai vähemmän, ja sehän on ikävää.
Sitäpaitsi eivät ne läheskään aina onnistu, ja sen vaan sanon, että jos
siinä muista onnettomuuksista: tutkintoreppusista, rukkasista tytöiltä,
epäonnistumisesta lukkarinvaalissa, konkurssista ja siinä ilmenevästä
puutteellisesta kirjanpidosta, onkin jotain lohdutusta ja virvoitusta,
niin on onnistumaton itsemurhaaja ja epäonnistunut kuolemankokelas mitä
naurettavimpia ja surkuteltavimpia ilmiöitä taivaan kannen alla.
Mutta kas tässä muutamia hyviä tapoja hiipiä pois elämästä, varmasti
mutta ilman suurempaa huomiota herättämättä.
Kaikki hyvät sunnuntaikoulukirjastot ja monet vakavamieliset,
tunnolliset miehet selittävät tupakan olevan vaarallista myrkkyä. Jos
sinun on mahdotonta elää, niin haikuuttele piippua joka päivällisen
päälle — siinä keino, joka varmasti vie perille 80 vuoden kuluessa.
"Väkijuomain pirullinen myrkky" on kyllä nykyajan jalon
raittiustoiminnan kautta tunnettu. Ihmiselle, jolla vielä on jotakin
toivottavaa elämältä, en minä, vaikka miljoonan saisin, tahtoisi
tarjota lasillista jääkellarikaljaa, mutta jos kumminkin kaikitenkin
olet päättänyt itse lopettaa elämäsi, niin juo puoli pulloa pilsneriä
aamuin, päivällisin ja illoin, niin voitpa olla jotenkin varma siitä,
että jos nyt olet 20—50 vanha eli tuossa itsemurhaajille edullisimmassa
ja mieluisimmassa ikäkaudessa, niin eivät tuskasi kestä kovinkaan
paljon yli puolen vuosisadan.
Matineeat Helsingissä kevätpuolella kuvataan "kuolettavan" ikäviksi.
Mene pariin semmoiseen, se tulee helpommaksi kuin revolveri.
Onnettomien rakastavaisten ei oikeastaan tarvitse tehdä yhtään mitään
päästäkseen lepoon ja rauhaan. Tavallisesti he "eivät voi elää ilman
toisiaan". Itsessään erossa on jo kuolema rinnassa. Toisinaan se ei
tapahdu juuri ihan äkkiä, mutta kyllä kumminkin sitä varmemmin. Tiedän
naisen, joka "kuoli sydämen särkymisestä" 94 ikävuodellaan.
Jälellä on vielä tärkeä kysymys. Pitääkö itsemurhaajan kirjoittaa
asianomaisille vai eikö, ja, edellisessä tapauksessa, mitä hänen pitää
kirjoittaa?
Omasta puolestani luulen, että vaatimattomien ja rehellisten
itsemurhaajain kirjeenvaihdosta olkoon voimassa se mikä muidenkin
kunnon ihmisten: kirjoittakoot, jos heillä on jotakin kirjoittamista,
muuten ei.
Se mistä itsemurhaajan on pääasiallisesti kirjoitettava, on tämä:
hänen tulee ilmoittaa velkojilleen, mistä ja miten he saavat
makson saatavistaan, hänen tulee juurtajaksain selittää, kuinka
hän on ajatellut saada sovitetuksi elämänsä erehdyksen, jonka hän
on aikaansaanut tappamalla itsensä, ja jos hänellä on vaimo ja
lapsia, on hänen velvollisuutensa selvittää, kuinka ja missä määrin
hän on teollansa parantanut heidän asemaansa, joka on näet hänen
velvollisuutensa.
Näin luulenkin rehellisten ja kunnioitettavain itsemurhaajain aina
menettelevän, mutta tähän saakka en, ihmeellistä kyllä, ole koskaan
onnistunut tapaamaan mitään sellaista itsemurhaajan hyvästijättöä.