KAARLE. Emilia, tyttäresi, isä! -- Hänen arka, pelkäävä käytöksensä
ilmaisee minulle, että hän tekee jotain luvatointa. -- Minä seuraan
häntä, hänen näkemättä minua. Hän kääntyy viimein erääsen katuun --
minä hänen jälkeensä -- hän astuu erääsen taloon, jossa hän häviää
kolmanteen-kertaan. Vähän ajan mentyä astun minä huoneesen ja häiritsen
häntä syleillessään -- tuota kurjaa! -- Muun, rakas isä, jätän
mielen-kuvitteluksellesi.
MAHLOW. Ha, hävytöin, iletöin petturi! Vaaditkos minua _sillä tavoin_?
Niin tahdon minä siis oikeutta käyttää; vielä tänään pitää sinun
hävyttömyydestäsi kärsimän! (Hetken ääneti.) Kaarle -- yksi kysymys.
Ole julki-totinen ja puhu totta -- mitä sinä tehnytkin olet, annan
sinulle anteeksi, jos sanot minulle totuuden.
KAARLE. Isäni!